Heräsin piipittävän koneen vierestä. Se kai tarkoitti, että olin elossa. Käsivarttani pitkin meni jokin typerä letku ja olisin halunnut vetäistä sen irti. Samassa joku tarttui minua kädestä.

"Sinä heräsit!" Ino iloitsi kyyneleet silmissään. "Pelkäsin jo, että kuolet!"

Kuolen? En muistanut, mitä oli tapahtunut.

"Missä olen..?" kysyin hiljaa. Kurkustani ei lähtenyt ääntä.

"Olet sairaalassa. Etkö muista? Joku hullu törmäsi sinuun", Ino kertoi. Muistikuvat alkoivat muistua mieleeni ja kosketin ohimoani. Tunsin jotain pehmeää. Varmaankin vain jokin vanulappu..

"Poliisit nappasivat yliajajan. Mies oli humalassa ja hän saa syytteen. Hmph.. Ihan oikein hänelle", Ino tuhahti nyökytellen päätään. Sitten muistin äidin. Ja Deidaran.

"Missä muut ovat?" kysyin.

"Naruto ja kumppanit lähtivät kotiin. MINÄ häädin heidät", Ino vastasi hymyillen.

"Entä äiti? Onko hän kunnossa?" kysyin nopeasti. Äiti oli niin herkkä, että pelkäsin hänen puolestaan.

"Hän kävi jo katsomassa sinua. Saatoin hänet kotiin ja vakuutin hänelle, että toipuisit. Kyllä hän pärjää", Ino vakuutti.

"Voisitko soittaa hänelle ja.. sanoa, että olen kunnossa?" pyysin.

"Tietenkin voin, älä huoli", Ino vastasi hymillen lempeästi. Se rauhoitti ja rentouduin. Stressi aiheutti päänsärkyä.

"Muuten.." aloitin ja nielaisin. "Oletko.. nähnyt Deidaraa?"

Inon hymy katosi saman tien ja hän tuhahti.

"Olen. Hän kävi täällä. Mutta en päästänyt häntä tänne, kun kuulin, mitä välillänne oli tapahtunut. Hän sai  sinut itkemään! Sellaista en hyväksy", Ino kertoi.

"Tuota.. Kiitos", sanoin. En haluaisi nähdä Deidaraa. Ainakaan vielä.

Myöhemmin Ino lähti ja lupasi tulla seuraavanakin päivänä. Hän oli ehdottomasti paras ihminen maailmassa. Heti äidin jälkeen.

Yritin saada nukuttua mutta en saanut unta. Deidara ja se tyttö pyörivät mielessäni. Yritin järkeillä asioita mutta ei siitä mitään tullut. Pelkkiä sotkuisia päätelmiä..

Kello näytti kahtatoista yöllä ja huokaisin. Minua ei väsyttänyt ollenkaan. Samassa kuulin käytävältä askelia, jotka pysähtyivät huoneeni oven kohdalle. Kuka muka hiippailisi sairaalassa siihen aikaan?

Ovi avattiin hiljaa ja varovasti ja tuttu blondi astui huoneeseen. Nousin istumaan ja tunsin vihlaisun selässäni. Mutta se ei kiinnostanut. Enemmän minua kiinnosti, miksi ihmeessä Deidara oli tullut sairaalaan puolenyön aikaan!

"Hei, Sakura.." hän tervehti yrittäen hymyillä mutta yritys jäi kehnoksi. Katsoin häntä varuillani ja kurtistin kulmiani.

"Deidara", sanoin pidätellen raivoani. "Miksi olet täällä?"

Hän haroi hiuksiaan ja sulki oven hermostuneena. Minua ei juurikaan kiinnostanut, mitä sanottavaa hänellä oli.

"Tuota.." hän aloitti, kun istuutui sänkyni päätyyn. "Halusin vain varmistaa, että.. olet kunnossa."

"No, olen kunnossa. Häivy", sanoin vihaisena ja katsoin muualle. En halunnut katsoa häntä silmiin.

"Ino kertoi.. tai oikeastaan aavisteli, että.. olisit.."

Deidaran ääni vaipui olemattomiin ja tiesin, mitä hän yritti sanoa.

"..ihastunut sinuun", jatkoin hänen lausettaan katse alas painautuneena. "Kyllä, olen ihastunut. Sinuun."

Huomasin silmänurkastani Deidaran katsovan minua yllättyneenä. Sitten hän huokaisi ja risti kädet rinnalleen.

"Miksi et kertonut?" hän kysyi.

"Se oli hieman vaikeaa, kun peuhasit sen tytön kanssa.." mutisin.

"Jos olisit kertonut, en olisi..!"

"Säästä sanasi, Deidara!" huudahdin kyyneleet silmissäni. Hän hiljeni ja painoi katseensa alas. Pyyhin silmiäni ja puristin toisella kädellä peittoa. Deidara ei ymmärtänyt. Hän ei käsittänyt, miltä minusta tuntui. Yritti vain kaataa syyn minun niskoilleni. Sellaista en sietänyt.

"Voit mennä", sanoin hiljaa. "Sinulla ei varmaan ole muuta sanottavaa."

"Itse asiassa on", Deidara sanoi nopeasti ja katsoi minuun  tiukasti. Katsoin hänen sinisiä silmiään.

"Kun sinut vietiin sairaalaan.." hän aloitti ja muuttui samalla onnettomaksi. "..tajusin, kuinka paljon sinusta oikeastaan välitän. Kaikki pienet hetket, jotka olemme olleet yhdessä, ovat hyvin tärkeitä minulle. Kun lääkärit sanoivat sinun olevan hyvin kriitisessä tilassa, ajattelin.. että jos kuolisit.."

Deidara nielaisi ja jatkoi sitten. "..Mitä minulle silloin jää?! Ei mitään! Jos olisit kuollut, olisin varmaan hypännyt sillalta als, hirttänyt itseni tai jotain muuta.."

Näin hänen poskellaan vierivän kyyneleen ja hautasin kasvot käsiini. Olin ollut julma häntä kohtaan. Miten saatoin kohdella häntä niin?

Tunsin Deidaran nousevan sängyltä ja nostin katseeni häneen. Hän oli lähdössä.

"Jätän sinut lepäämään", Deidara sanoi hiljaa tarttuen ovenkahvaan. Hän ei edes vilkaissut minuun päin.

Tunsin taas kyyneleet poskillani ja nyyhkäisin hiljaa.

"Älä mene!" huudahdin itkien. "Jos menet, et saa ikinä anteeksi ja vihaan sinua koko loppuelämän! Rakastan sinua yli kaiken ja jos nyt astut tuosta ovesta, niin älä enää ikinä palaa elämääni!"

Kun lopetin, painoin pääni polviin ja nyyhkytin hiljaa. Sitten tunsin Deidaran käsivarret ymmpärilläni.

"En mene minnekään, jos et sitä halua", hän kuiskasi hiljaa. Kiedoin käteni hänen ympärilleen ja painauduin hänen rintaansa vasten. Ehkei syntymäpäiväni ollutkaan niin kamala..