Oli syksy, ja ilta oli jo pitkällä. Tuuli puhalsi ja heilutteli puiden oksia, ja lehdet lentelivät maahan. Tuuli heilutteli myös kahden nuoren pojan hiuksia, heidän kävellessään kohti kotia vierekkäin. Ulkona oli viileää, ja nuorempi poika hytisi kylmästä.

"I-isoveli...?" tuo kuiskasi hiljaa siihen suuntaan, mistä kuuli toisten askelten ääniä ja hengitystä.

"Mitä nyt, Sasuke?" pienen pojan isoveli vastasi takaisin.

"M-minulla on kylmä.." Sasukeksi kutsuttu pieni poika vastasi veljelleen Itachille.

Itachi katsoi pikkuveljensä suuntaan, ja riisui takkinsa. "Ota tämä", hän kuiskasi Sasukelle ja laski takkinsa pojan hartioille.
Sasuke nyökkäsi ja kiersi takin tiukemmin ympärilleen, eikä hänellä ollut enää niin kylmä kuin hetki sitten.

Veljekset saapuivat kotipihalle, ja vanhempi heistä huomasi heti, ettei kaikki ollut kohdillaan. Ulko-ovi oli jätetty auki, ja verhot heiluivat pienten tuulenpuuskien tahtiin. Jostain syystä Itachi alkoi täristä, vaikkei melkein koskaan poika tuntenut kylmää.
'Jokin on pahasti vialla', poika ajatteli ja hiipi ulko-oven luokse. Hän ei kuullut mitään.

"Sasuke, odota sinä täällä", Itachi kuiskasi pienelle veljelleen, ja sai vastaukseksi pienen myöntyvän ynähdyksen.

Sitten vanhempi veljeksistä hiipi sisälle. Hän nyrpisti heti nenäänsä, koska haistoi tuoreen veren hajun. Kaikkialla oli pimeää, ja tavarat lojuivat rikkinäisinä ympäri eteistä. Pari ikkunaa oli rikottu, minkä Itachi tajusi siitä, kun tuuli puhalsi hennosti hänen kasvoilleen monesta eri suunnasta. Hän päätti olla varovainen, ettei hän polkaisisi lasinsirpaleiden päälle ja pitäisi kovin paljoa ääntä.

Lisäksi hän aisti tuntemattoman läsnäolon. Ja se tuntematon ei varmasti ollut mikään mukava tyyppi, ja se sai vanhemman pojan värähtämään. Hän hiippaili varovasti ja äänettömästi kohti makuuhuonetta, jossa arveli vanhempiensa olevan.
'Kunpa he olisivat kunnossa', poika ajatteli ja tunsi pienten hikikarpaloiden valuvan otsaltaan alas.

Kun poika oli saapunut makuuhuoneen ovelle, hän kuuli hiljaista valitusta. Itachi tunnisti sen äidin ääneksi. Hän ei uskaltanut kuin raottaa ovea kuullakseen, mitä huoneessa puhuttiin. Veri haisi entistäkin voimakkaammin, mikä sai pojan nyrpistämään nenäänsä enemmän.

"Ei, älä tee sitä..." naiselta kuulostava hahmo valitti.

'Se on äiti!' Itachi ajatteli. Mikä hänellä oli?

"Sano hyvästit", tuntematon, hiljainen ja hyvin ilkeältä kuulostava ääni puhui.

Sitten tuli aivan hiljaista. Itachilla nousi pala kurkkuun. Mitä äidille oli tapahtunut? Missä isä oli?
Hän raotti ovea hieman enemmän, jotta olisi nähnyt huoneeseen paremmin. Hän näki äitinsä makaavan hyvin elottoman näköisenä lattialla, ja vähän matkan päässä hän näki isänsä. Elottomana hänetkin.
Kyyneleet vierivät vanhemman pojan poskille. Miksi näin oli tapahtunut? Mitä he olivat tehneet? Kuka tuo mies oli?! Miksi hän tappoi heidät!?

Silloin tuntematon mies käänsi katseensa ovea päin, ja näki pienen pojan, jolle näky oli selvästi kuin miljoona puukoniskua sydämeen. Itachi tajusi sen, jolloin hän otti jalat alleen. Mies tuli huoneesta ja lähti seuraamaan Itachia, joka pelkäsi henkensä edestä. Tuo mies varmasti tappaisi hänet, sillä miehellä oli arviolta 190 senttimetriä pituutta ja painoa sopiva määrä. Jos hän vain voisi suojella Sasukea, mutta miten? Hänen olisi päästävä varoittamaan asiasta jotenkin ilman, että mies seuraisi häntä.

Samaan aikaan nuorempi pojista, Sasuke, odotti isoveljeään ulkona hytisten kylmästä. Tuskin hän kestäisi kylmyyttä enää kauaa, hän pyörtyisi ja joku nappaisi hänet eikä hän näkisi veljeään tai vanhempiaan enää koskaan. Sasuke ei vielä tiennyt, että sisällä oli hullu murhaaja joka oli juuri tappanut heidän vanhempansa, ja nyt murhaaja jahtasi Itachia. Sasuke päätti kestää kylmyyden, vaikka se jäisi hänen viimeiseksi teokseen.

Itachi oli piiloutunut erään kaapin taakse ja hänen sydämensä hakkasi kahtasataa. Pojan oli vaikeaa olla hengittämättä. Sitten, hetken päästä, hän kuuli miehen lähtevän poispäin. Itachi pysytteli vielä hetken hiljaa, varmuuden vuoksi.
Kun hän ei tuntenut enää vaaran olevan lähettyvillä, hän huokaisi hiljaa ja hiipi takaisin ulko-ovelle. Täällä ei olisi enää mitään. Poika meni takaisin Sasuken luokse.

"Meidän on lähdettävä täältä nyt", hän yritti kertoa Sasukelle mahdollisimman tyynenä ja rauhallisena, ettei antaisi pikkuveljelleen aihetta paniikkiin.

"Miksi? Missä äiti ja isä ovat?" Sasuke kysyi isoveljeltään.

"Kaikki on hyvin, Sasuke. He eivät vain ole kotona..." Itachi vastasi yrittäen kuulostaa vakuuttavalta.

Sitten molemmat pojat lähtivät kulkemaan kohti jotain tuntematonta. Molempien poikien harmiksi se murhaaja oli huomannut heidät ikkunasta. 190-senttinen mies otti kotelostaan kunain, ja heitti sen kohti Sasukea ja Itachia. Vanhempi veljeksistä tajusi sen, ja vaistomaisesti hän tarttui pikkuveljestään kiinni ja hyppäsi kauemmas, tönäisten Sasukenkin loitommas, ettei kummallekaan olisi käynyt mitään. Kunai iskeytyi maahan.

"Juokse, Sasuke!" Itachi huudahti hieman kauempana olevalle pikkuveljelleen, joka nousi ketterästi seisomaan ja lähti juoksemaan heti käskyn kuultuaan. Veljeksistä vanhempi lähti myös juoksemaan sen jälkeen, kun oli väistänyt toisen kunain.

Molemmat pojat olivat juosseet jonkun matkan, kunnes Sasuke pysähtyi ja vaiersi: "En jaksa enää".
Se sai Itachin hieman panikoimaan, sillä hän tiesi murhaajan seuraavan heitä. Pojat olivat päässeet vasta lähellä olevalle leikkikentälle, joka oli vanha, ja pimeässä se näytti kahta kauheammalta. Kiikut heiluivat itsestään tuulessa, ja hämähäkin seitit oliva osuneet poikien kasvoihin heidän juostessaan. Sasuke pelkäsi, niin kuin Itachikin.

"Sasuke, sinun on pakko juosta", Itachi sanoi nopeasti. Hän tiesi murhaajan pääsevän pian heidän luokseen, ja nyt ei olisi sopiva hetki pysähtyä.

"En minä jaksa!" Sasuke huudahti takaisin, mikä sai Itachin kahta kauheampaan paniikkiin. Sasuken huuto oli varmasti kiirinyt jonkun matkan päähän.

Pojat olivat saapuneet leikkikentälle, joka oli vanha, ja pimeässä se näytti kahta kauheammalta. Kiikut heiluivat itsestään tuulessa, ja hämähäkin seitit oliva osuneet poikien kasvoihin heidän juostessaan. Sasuke pelkäsi, niin kuin Itachikin.

Samoin tein murhaajakin pääsi paikalle, ja heitti shurikenit Sasukea päin, ja vaikka oli pimeää, tällä ihmisellä oli oikein hyvä suuntavaisto. Aseet olisivat osuneet Sasukeen.

"EI!" Itachi huudahti ja hyppäsi veljensä eteen. Kunai lävisti hänen rintansa, ensimmäinen shuriken osui vatsaan, toinen jalkaan, kolmas otsaan ja neljäs kaulaan. Poika kuolisi varmasti.


"I-isoveli?" Sasuke kysyi hiljaisuuden laskeutuessa. Hän kuuli isoveljensä valittavan hiljaa, ja kyyneleet vierähtivät Sasuken pienille poskille.

"S-Sasu...ke.... pakene....." Itachi vaiersi hiljaa. Sitten hän hiljentyi, ikuisiksi ajoiksi.

Sasuke päätti totella, vaikkei hän olisi halunnut jättää isoveljeään yksin. Pieni poika nousi maasta ja lähti hiljaiseen mutta nopeaan juoksuun. Murhaaja ei kuullut Sasuken lähtöä, sillä hän luuli, että oli osunut molempiin. Mies lähti omille teilleen, eikä hänestä kuultu enää ikinä..

Sasuke juoksi, ja vaikkei olisi enää jaksanut, hän ei ajatellut jalkojaan, joihin koski, ja sydäntään, joka hakkasi niin lujaa että sattui.
Hän pääsi turvaan erääseen taloon, jossa asui keltahiuksinen viiruposkinen poika, joka oven avatessaan virnisti leveästi ja toivotti mustahiuksisen hänen ikäisensä pojan sisään.

---
olen päättänyt, että osa 2 tulee.
Jatkoa olen jo tekemässä, ja osa ilmestyy lähipäivinä 8D ehkä..