Sakura istuu harmaalla ja kuluneella sohvalla hiljaa, haroen pinkkejä hiuksiaan korvan taakse. Mies istui nojatuolilla hänen edessään ja rapisteli ruttuisia papereita, joissa näkyi haaleana ”Sakura Haruno, 16 vuotta. Itsetuhoisuutta ja masennusta”. Psykologi huokaisi ja hieroi silmiään.
”Kysyn uudelleen; mistä tuo ruhje sinun silmäkulmassasi on tullut?” Sakura katsoi maahan ja käänsi päänsä pois. Hiusten lomasta näkyi umpeutunut haava.
’Sasuke löi kännissä’, hän ajatteli.
”…Kaaduin”, tyttö vastasi hiljaa. Mies raapusti paperiinsa jotain ja kysyi katsoen paperiin:
”Ja nuo mustelmat? Pyörälläkö kaaduit?”
’En, vaan mut kampattiin portaita alas’, ajatukset kertoivat.
”Kaaduin portaissa”, hänen äänensä sanoi. Mies avasi suunsa aikoen sanoa jotain, kun hänen rannekellonsa piippasi. Sakura nappasi välittömästi laukkunsa ja lähti ovelle.
”Ensi viikolla nähdään!” mies huusi tytön perään.

’Siitä on nyt kolme vuotta, kun kaikki lähti menemään päin honkia. Hokage kuoli hämärissä olosuhteissa, kun olin 13. Sasuke masentui ja alkoi juomaan. Se unohti koko muun maailman ja rypi siinä saatanan itsesäälissään. Siltä meni työpaikka ninjana. –Se tietty tarkoitti lisää aikaa juomiseen. Kaikki rahat meni siihen ja joskus ei ollut ees ruokaa. –Ei sillä, että olis nytkään. Mä yritin pyytää sitä lopettaa, ihan kiltisti mä pyysin. Sanoin, että kaikki ei oo nyt ihan hyvin .Ja se pelästyi sitä, kuinka oikeassa mä olin. Ja sit se löi. Ekaks vaan kerran. Sit vähän useammin. Se sai jostain töitä ja selvis. Se oli aina töissä tai kännissä, ja silloin, kun se oli kotona, se oli kuin mua ei olisikaan. Uusi tapa suhtautua muhun. Pelkäsi sitä totuutta, että se on sairas ja että se lyö mua, vaikka ei sais. Ja sit yks viikonloppu… Se käärme ilmaantui meidän ovesta sisään…’

Sakura kaivoi taskustaan mustapäisen avaimen ja käveli ulko-oven luo. Kuuma kesäilma seisoi paikoillaan ja aurinko kärytti nahan hänen shortsiensa sisällä. Kunait kilahtelivat pussissa toisiinsa, kun kuolemankalpea ja hymytön tyttö astui sisään ja painoi hissin. Punavalkoinen toppi oli täynnä repeämiä. Hissin metalliovet avautuivat. Tyttö astui sisään ja painoi kuudenteen kerrokseen. Peilistä katsoi vihreäsilmäinen, laiha tyttö, kädet täynnä arpia ja mustelmia. Naapurin mummo tunki kävelykeppinsä juuri ajoissa ovien väliin, ennen kuin hissi ehti lähteä.
”Päivää~… Minä menen tuonne neloseen~…” mummo mussutti hellehattunsa alta. Sakuran sormi painoi hitaasti nappia. Mummeli virnisteli hänelle hypistellen avaimiaan. Sakura kaivoi tehtävälistansa ja alkoi tarkastella sitä, haluten välttää tavanomaisen ”kaunis-päivä-tänään” –keskustelun. Mummo vilkaisi pettyneenä vihkosta ja keskittyi tuijottamaan kerroksien vaihtumista. Ovet aukesivat ja mummo kiitti vielä kerran hampaattomalla hymyllään.

Sakura avasi kauniin puuoven, jossa luki ”Haruno-Uchiha”. Hän heitti kengät hyllykköön ja yritti sännätä huoneeseensa ennen kuin ”käärme” ehtisi paikalle.
”SAKURA?!” rääkynä kantautui olohuoneesta.
”Mitä..?” tyttö pysähtyi huoneensa ovelle, käsi ovenkahvalla. ’Ei vittu, taas se alkaa…’
”MISSÄ MUN LÄÄKEKASVINI ON?!” luiseva mies, Sasuken bestis ja esimies, rääkyi.
”En mä tiedä.” ’Itte sä oot ne hävittäny,dorka.’ Negatiivisuuden aalto vyöryi tytön yli, kun nariseva ääni käveli lähemmäs. –Huutaen. Sakura käänsi päänsä pois ja paiskasi huoneensa oven kiinni perässään. ’En mä jaksa tätä nyt taas.’  Tyttö istui sängylle.

’Sasuke ilmoitti, että se menee Orochimarulle töihin ja et se muuttaa meille. Ja heti, kun se jätkä oli tullu, mun elämä vaikeutu entisestään. Tuli ihme sääntöjä, jota vaihtu joka päivä niin, että mä tein aina kaiken väärin. Se käärme hukkas rahansa aina kännissä ja sit mä olin muka aina varastanu ne. Se oli kietonu Sasuken sormensa ympärille. Mua ei ees ollu enää.’

Sakura paransi meikkejään ja tunki laukkuunsa tyhjän lompakkonsa. ’On jumalaton nälkä. Ei ruokaa pariin päivään.’ Hän otti avaimensa ja säntäsi ovesta ulos. ’Ei tuolla kestä’

Tyttö istui ramen-kuppilan portailla. Kaikki pyöri. Verensokeri perseellään. Ihmisvirta valui ohi. Tuntemattomia. Kukaan ei katsonut häntä. Ketään ei kiinnostanut. Sitten kuin tyhjästä poika ilmestyi hänen eteensä.
”Ootsä okei? Sähän oot Sakura? Olit akatemiassa?” poika puhui kädet oranssin hupparin taskuissa. Sakura vain tuijotti hetken. Kellertävät, pystyssä sojottavat hiukset, oranssit vaatteet, otsasuojus, oudot arpimaiset vivat poskissa…
”Sähän oot naruto?” Poju nyökkäsi. Sakura hymyili.

’Se oli Naruton päätös tulla puhuu. Mä oon iloinen siitä. Me seurusteltiin pari viikkoo Sasuken selän takana, ja mun elämällä tuntu olevan tarkoitus. Se rakasti mua, ja mä sitä, enemmän ku mitään.
Ja sit kerran se ehdotti, et mennään sen kaverin kotibileisiin. Mä haistatin pitkät Sasukelle ja Orochimarulle. Lähin, vaikka ne kielsi.
Sit kun mun puhe alko sammaltaa pahasti, mä aattelin, etten ota enää, mut ne tyrkytti jotain litkua. No, mähän sit join sen. Se tais olla jotain sakea tai vastaavaa.’

Naruto seisoi huoneen ulkopuolella ja tuijotti ikkunasta sisään. Alkoholimyrkytys, kooma, kuolema. Sakuran ruumista peitettiin sairaalan valkoisella lakanalla. Orochimaru ja Sakuran mies, Sasuke,  seisoivat parin metrin päässä.
”Mähän sanoin, että toi likka on tyhmä. Kato nyt sitä”, Orochimaru sähisi säälimättömästi. Kettupoika katsoi Sasukeen nähdäkseen tämän reaktion. Hetken hiljaisuus ja vastaus:
”Niin, herra, niin sanoit. Tyhmä se oli.” Keltatukan kädet puristuivat nyrkkiin ja hampaat narskahtivat. Raivo.

Veren tahrimat kädet kahlittuna käsirautoihin.  Narutoa  talutti kolme jooninia. Kahta ruumissäkkiä raahattiin sairaalasta. Mies ja vaimo. Kettu vilkaisi vielä kerran taakseen.
Ja tästä alkaa Naruton tarina.