Valikko
Kategoriat
Impro
    -Impro 1
    -Impro 2
Crossover
    -Crossover
Paritus (S-K13)
    -hetero
    -poikarakkaus
    -tyttörakkaus
    -muu
Paritus (K13-K15)
    -hetero
    -poikarakkaus
    -tyttörakkaus
    -muu
Muu
    -Kilpailu
    -S-K13
    -K13-K15
    -muu
Cheat (1) - Burr
(Listaa käyttäjän ficit)
Ikäraja: -K13- - Kieli: Suomi - Osia: 1 - Pituus: 1422 sanaa, 9889 merkkiä - Kommentteja: - Julkaistu: 2012-01-14 09:00:33 - Sarja kesken
Kansio: Muu - S-K13

Title: Cheat
Author: Burr
Characters: Kakuzu ja Hidan
Genre: Toiminta, seikkailu ja huumori
Pairing: Myöhemmissä osissa KakuHidania
Warnings: Kiroilua
Summary: ”Roisto”, vanhus sihahti viimein. ”Minua ei ole koskaan ryövätty. Ei koskaan”, hän nielaisi kuuluvasti ja kiipesi pelosta täristen alas vaunuista.

A/N: Pitkästä aikaa on jäänyt aikaa kirjoittamiselle, joten päätinpä pistää tämmöisen sarjan alulle.

Tarina Hidanista ja Kakuzusta – tuosta hurmaavasta zombikaksikosta. ;D Yritän pitää tarinan mahdollisimman ninjamaisena, mutta kyllä sitä monenmoista sekoilua tässä vielä esiintyy. Jotkut lauseet töksähtelevät, mutta sitä se pitkään kirjoittamatta oleminen teettää. Juoni on mietittynä ja muutama osakin on kirjoitettu, mutta toivottavasti minulta löytyy motivaatiota kirjoittaa tämä loppuun. No, se riippuukin aika paljon teistä.

Toivottavasti pidätte ja kertokaa rohkeasti mielipiteenne! Lukuiloa! :)

Tarinan osat

Arvostelu
7
Katsottu 1403 kertaa, Ladattu 2 kertaa.
Laajenna teksti
Vanhus sivalsi hevosia piiskallaan kauhun vallassa.

”Vauhtia!” hän karjui valjakolleen ja sivalsi eläimiä uudelleen.

Hevoset painoivat kavionsa liejuun ja kiskoivat kaikin voimin, mutta jokin pysäytti vaunujen vauhtia ja lopulta pysäytti sen.

”Ei!”

Vanhus vilkaisi nopeasti ympärilleen. Hän kuuli kuuli puolisonsa kirkuvan pelosta.

”Kaikki hyvin... Ei mitään hätää”, vanha mies yritti lohdutella vaimoaan. Sitten hän pomppasi pystyyn ja katsoi ympärilleen. He olivat ajaneet täyttä päätä suoraan mutalammikkoon
”Mitä sinä teet?! Miksi sinä pysähdyit?!”
”Pysy sisällä”, vanhus vastasi vaimolleen juostessaan avoimen vaunuoven ohi vaunujen taakse.

Hän näki renkaiden uponneen tyystin liejuun. Vanhus ähkäisi ja juoksi vaunujen ympäri nousten takaisin pukilleen. Jos hän vain saisi vaunut liikkeelle, niin he voisivat pelastua.... Mutta ohjat olivat kadonneet!

Vanha mies katsoi hermostunutta valjakkoaan ja näki sitten, mikä heitä odotti.

”Alas vaunuista ja nostakaa kätenne ylös”, Kakuzun ääni oli matala ja vaativa.

Vanhus näytti vihaiselta, mutta ei sanonut mitään vaan puri hammasta ja katsoi epäuskoisena maskinaamaa, jolla oli kädessään hänen vaunujensa ohjat. Hän räpytteli silmiään koko ajan, aivan kuin uskoen, että saisi sillä maskinaaman katoamaan.

”Roisto”, vanhus sihahti viimein. ”Minua ei ole koskaan ryövätty. Ei koskaan”, hän nielaisi kuuluvasti ja kiipesi pelosta täristen alas vaunuista.
”Kädet pois vartalon sivuilta”, Kakuzu jatkoi.
”Rakas, kuka muu siellä on?” vaimon ääni kuului vaunujen sisältä.
”Meidät on ryövätty. Tule ulos.”

Vaunusta kapusi vanha tanakka nainen kädessään nuhjuinen kangassäkki. Maskinaama astahti naisen luo ja osoitti säkkiä sormellaan ja näytti, että se piti laskea maahan.

Nainen pudisti päätään raivokkaasti ja huusi: ”Hirviö!”
”Pudota säkki maahan, nainen”, Kakuzu käski.
”En!”
”Pudota se. Enkä aio sanoa tätä enää uudelleen.”
”En!”
”Annetaan vanhan luuskan pitää riisisäkkinsä”, joku puuttui puheeseen jostain heidän yläpuoleltaan.

Kakuzu ja vanhukset kääntyivät tiirailemaan suurta puuta, jonka oksat kaartuivat heidän ylleen.

Oksalla seisoi nuorehko mies. Miehen ylävartalo oli paljas, sillä hänen kaapunsa oli sidottu vyötäisille. Keskipäivän aurinko paahtoi hänen ihoaan ja sai hikihelmet valumaan hitaasti kalpeaa rintakehää pitkin. Pisarat kasaantuivat housuja kannattelevalle vyötärönauhalle.

”Sen voi myydä”, Kakuzu totesi ykskantaan ”Sitä paitsi olet myöhässä, niin kuin toimenkuvaasi aina kuuluu, Hidan.”

Hidaniksi kutsuttu mies loikkasi alas oksalta tömähtäen vaunujen katolle. Sitten hän tarttui viikatteeseensa kannatellen sitä kevyesti kuin oksankarahkaa. Ase osoitti Kakuzua.

”Turpa kiinni”, Hidan sanoi, ja montako kertaa hän olikaan laukonut nuo sanat parilleen, joka jaksoi aina valittaa kaikesta. ”Mä juoksin tuolla kuin mikäkin hullu.”

Hidan oli keskimittainen noin parissakymmenissä oleva nuorukainen. Hartiat olivat lihaksikkaat ja kädet voimakkaat ja paksusormiset. Miehen hopeiset hiukset, jotka olivat tavallisesti kammattuina taakse, sojottivat nyt hikisinä joka suuntaan. Violeteista silmistä ei oikein osannut sanoa, olivatko ne mitäänsanomattomat vai hämmästyttävän kauniit, mutta niillä oli alinomaa utelias ilme aivan kuin hän olisi ollut hiukan häkeltynyt kaikesta näkemästään.

Hidan oli myös yksi niistä harvoista akatsukeista, joka ei pitänyt kaapuansa tavallisesti kiinni vaan mielummin avoinna, niin että kaikki saattoivat nähdä hänen kallisarvoisen jashin-kaulakorunsa. Kukaan ei kyseenalaistanut tätä päätöstä; Hidan oli Hidan.

”Vahdi näitä kahta sillä aikaa kun minä katson löytyykö vaunusta mitään arvokasta.”

Vastaukseksi Hidan astui eteenpäin ja otti veitsen vanhuksen vyöltä viskaten sen kauemmaksi.

”Tulkaa nyt seisomaa tänne ja pitäkää turpanne tukossa”, jashinisti komensi. Hän viittilöi viikatteellaan tien toiselle puolen. Mies paimensi vanhukset eteenpäin.

Vanha nainen liikkui Hidanin mielestä liian hitaasti ja niinpä hän kumautti tätä polven takaosaan muutaman kerran aseensa pidikkeellä. Nainen parahti kivusta.

”Mä en oo niin lempeä miltä saatan näyttää”, Hidan sanoi kannatellen viikatettaan ja viittilöiden sen avulla, että vanhusten tuli pysyä rivissä, tai he kuolisivat. ”Mulle ei tuu myöskään omatunnontuskia teidän tappamisestanne, joten ei kannata yrittää mitään... Älyättekö?”
”Ei tässä maailmassa voi tienata elantoaan rehellisesti! Häpeällistä!” vanha mies huudahti.
”Tämä on meille aivan tarpeeks rehellistä”, Hidan laukoi takaisin.
”Keitä olette?” nainen kysyi.
”Eikö meitä tunneta täällä? Tuo oli loukkaavaa.”
”Akatsuki”, vanha mies kuiskasi.
”Kiitoksia”, jashinisti sanoi. ”Vituttaisihan se, jos kävis ilmi, että kuukausien uurastus olis menny hukkaan.”

Sillä aikaa Kakuzu tutki vaunua arvoesineiden toivossa. Vaunussa ei ollut ikkunaa ja tila oli muutenkin komeron kokoinen. Huoneessa oli niukasti tilaa liikkumiselle, ilma oli kuollutta ja tukahduttavaa. Maskinaama kohensi kynttillän sydäntä ja sai sen palamaan paremmin.

Asetettuaan lyhdyn lattialle Kakuzu silmäili huonetta etsien katseellaan jotain arvokasta. Huoneesta ei löytynyt muuta kuin muutamia kolikkokukkaroita, joiden sisällön hän tyhjensi tyytyväisenä omaan taskuunsa.

Maskinaama tutki huonetta käsillään tunnustellen löytääksen jonkinlaisen salakätkön – eihän sitä koskaan tiennyt jos vaunusta saattaisi löytyä sellainen. Vaunu oli syytä tutkia tarkoin varsinkin kun kyse oli arvoesineistä.

Tällä kertaa huolellinen etsintä tuotti tulosta. Kakuzu huomasi vaunujen lattiassa olevan jotain omituista. Hän koputti sitä ja siitä kuuluikin ontto ääni, ja maskinaama alkoi kiskoa sen pieniä lautoja, kunnes sai yhden niistä irtoamaan. Sen alta löytyi sinisiä jalokiviä.

Kiviä ei ollut hiottu ihmisten pitämien korukivien tapaan. Ne kimmelsivät siitä huolimatta sinisinä kuin järven pinta. Maskinaama sai tungettua kivet yhteen pusseistaan. Sitten hän tyhjensi viimeisen pussin. Siinä oli lisää hiomattomia kiviä ja niiden säihke sai Kakuzun ähkäisemään. Niitä oli paljon.

Kakuzu jakoi nopeasti loput kivensä kahteen pussiin ja kiinnitti ne vyölleen. Sitten hän astui vaunuista ulos kirkkaaseen päivään.

”No löytyikö mitään?” Hidan kysyi.
”Löytyi. Vähennän sinun osuudestasi puolet siitä hyvästä kun tulit myöhässä.”
"Aha... Mut miten on”, jashinisti tokaisi viekkaasti hymyillen. ”Kumpi hoitelee nuo?”
”Jätämme heidät henkiin.”
”Ja miks hemmetissä?”
”Päällikön määräys. Ei voi mitään. He eivät ole vihollisiamme, joten meidän ei kuulu surmata heitä”, Kakuzun äänen tasaisuus sai sen kuulostamaan siltä kuin hän lukisi ostoslistaa, mutta siitä huolimatta maskinaama näytti olevan tosissaan. ”Nyt te kaksi, alkakaa painua. Vaunut voitte tulla hakemaan myöhemmin. En ole yhtä ylevämielinen kuin johtajamme, mutta saatte olla varmoja, että rikon hänen käskyään tappamalla teidät, jos ette nyt kiirehdi.”

Vanha mies nyökkäsi hermostuneena ja lähti kulkemaan tielle. Hänen puolisonsa, tanakka nainen, nyyhkytti hysteerisenä ja seurasi perässä.

”Musta toi ei oo reilua. Sä oot kertonu mulle, ettei päällikön käskyjä tarvi aina noudattaa.”
”Niin”, Kakuzu sanoi. ”Mutta olemme muutenkin tarpeeksi laiminlyönneet hänen määräyksiään. Viisainta on totella välillä. Emme menettäneet tässä mitään.”

Hidan lietsoi itseään yhä suurempaan uhoon ja tuijottu maskinaamaa ylimielisesti silmät tapillaan.

”Niin sä et menettänyt! Mä oisin voinu uhrata ne Jashin-samalle vitun ääliö.”

Kakuzu kääntyi katsomaan Hidania myrkyllinen ilme kasvoillaan.

”Varo sanojasi. Minä olen kiivas mies. Jos minun kärsivällisyyttäni koetellaan kylliksi, ääni kellossa saattaa muuttua.”
”Sama täällä”, jashinisti ärähti. Sitten hän yllätti Kakuzun sieppaamalla viikatteensa, vetäytymällä nopeasti kauemmas ja huitaisemalla.

Viikate hujahti ilman halki ja upposi maahan siihen, missä maskinaama oli vain silmänräpäystä aiemmin seissyt. Kakuzu oli salamannopea, mutta väisti silti iskun vain täpärästi.

”Jos haluat tapella sano se suoraan, niin minä teen sinusta selvää niin kuin aiemmista pareistani.”
”Tiedätkö mitä Kakuzu? Mä en oo samanlainen kuin sun edelliset parit!”

Kakuzu ja Hidan riitaantuivat usein. Tavallisesti kahnauksia aiheutti Kakuzun luontainen taipumus komennella Hidania – olihan hän sentään vanhempi ja viisaampi – ydistettynä jashinistin luontaiseen taipumukseen olla piittaamatta komennoista. Hidan ei välittänyt, kumpi oli vanhempi ja viisaampi. Hän vihasi sitä, että häntä komenneltiin.

”Ehkä niin on parempi”, vanhempi mies murahti ja käveli Hidanin ohi ylös loivaa metsäistä rinnettä. Sitten hän vilkaisi nuorempaa miestä. ”Meidän on parasta jatkaa matkaa. Tuletko sinä?”

Aurinko riippui raudankarvaisessa valohämyssä lännenpuoleisten vuorten pinnassa, se näytti punaiselta ja paisuneelta ja inhottavalta kuin haaskalinnun töyhtökaulus.

Hidanin kasvot olivat lukkiutuneet kiukkuiseen mulkoiluun. Mitä Kakuzu oikein meinasi? Eikö tämä vain jaksannut riidellä hänen kanssaan kun tuolla tavalla käyttäytyi? Nuorempi mies kurtisti kulmiaan, mutta nyökkäsi sitten terävästi.

”Tulenhan mä – sinne minne säkin...”

**

//: Eipä tässä osassa vielä mitään maailmaa hetkauttavaa tapahtunut, mutta ensi osassa sitten ;D

Kommentit (Lataa vanhempia)
Nix-WingedOne - 2012-01-14 09:33:04
Vau, vaikka tarina tunui hieman lyhyehköltä se oli todella mukavaa luettavaa.
Pidän "tyylistäsi" kirjoittaa, mukavaa luettavaa.
Odotan innolla seuraavaa osaa.
4 pojoa. ^^

Momelus - 2012-01-14 19:42:20
Oikein miellyttävä ja selkeä teksti lukea. Kirjoitusvirheitä en löytänyt(tai ainakaan löydä enää) kuin yhden: "Enkä aijo sanoa" - kuuluisi kirjoitta "Enkä aio sanoa". Lisäksi hieman häiritsi kappalejakojen tiheys: muutaman lauseen kappaleet ovat noin yleisesti mielestäni hieman liian lyhyitä. Ne pirstovat tekstiä liikaa.

Muuten mulla ei ole valitettavaa: kuvailua löytyi sopivasti ja pituus oli ihan hyvä. Jatkoa odottaen. :)

horaaneko - 2012-01-21 14:18:55
Sainpas tän luettua. :D Jei~! Toivottavasti jatkat tätä, koska on tylsää kun kaikki aina lopettaa sarjansa kesken (en oikeesti ymmärrä sitä, ite en vois koskaan lopettaa :D) ja muutenkaan ei oo näkyny mitään kivaa sarjaa lähiaikoina. :>

Tää oli hyvä, pidin erityisesti tuosta lopun auringon kuvailusta. Se oli kauniisti, mutta kuitenkin tosi raa'asti kuvattu (ja ehkä siinä saattoi havaita myös sarkasmiakin Cx) ja just se oli hienoa. : > Hyvän tekstin tekee hyvä ja erikoinen kuvailu~
Ideasta en oikeen voi sanoo vielä mitään kun en tiiä mitä oot tän varalle suunnitellu. Toivon ettet sorru täydellisiin KakuHidan-kliseisiin ja viet tän kunnialla eteenpäin. : 3

Sit vähän huomioitavaa:

"Vaunusta kapusi vanha tanakka nainen. Kädessään nuhjuinen kangassäkki."
>> Tuo toinen ei oikeestaan ees oo lause, siitä puuttuu verbi. Tietenkin tehokeinona voidaan käyttää verbittömiä lauseita (esim: "Maailma ikkunan takana oli väritön. Pimeä. Kuollut") mutta tällaisessa yhteydessä verbitön lause vaan kuullostaa hassulta. :D Kehottaisin yhdistämään lauseet esim näin: "Vaunusta kapusi vanha tanakka nainen kädessään nuhjuinen kangassäkki.")

"Joku puuttui puheeseen jostain heidän..."
>> aika epämääräinen lause. :D kun samassa lauseessa on sekä "joku", että "jostain" tulee heti vaikutelma ettet oo jaksanu kuvailla kohtausta. Tuo joku tuossa on hyvä kun Hidania ei oo vielä esitelty, mutta sanan "jostain" ois voinu korvata kuvailulla. :)

"Vastaukseksi Hidan astui eteenpäin ja otti veitsen vanhuksen vyöltä ja viskasi sen kauemmaksi."
>> ja-sanan toistelu kuullosti tässä hassulta. Voisit jättää toisen pois. :>

"tuijotti maskinaama"
>> tuijotti maskinaamaa

Lisäks tässä tosiaan oli vähän raiskattu enteriä, niinku Momelus jo mainitsikin. Cx Miulla oli joskus ihan sama ongelma, ja pääsin siitä niin että liitin nuo puheosuudet yhteen. Ei siis näin:

"Moi Pertti", hän sanoi.

"Moi Erkki", vastasi nimensä kuullut.

Vaan:

"Moi Pertti", hän sanoi.
"Moi Erkki", vastasi nimensä kuullut.

Teksti pysyy yhä selkeänä mutta siitä ei tule ns. hajanaista. Tietty tehokeinona on

hyvä jättää tällä tavalla väliä,

Koska silloin lukijalle tulee vaikutelma että asia on tähdellinen. :> Jos et saanu tästä sepityksestä selvää, kato jotain miun uusinta ficciä, niin ehkä tajuut mitä tarkotan. Cx

Jees, tän ylipitkän romaanin jälkeen sanoisin, että tykkäsin tästä ja ootan jatkoa. C: Miun aika on rajallista enkä pääse aina heti kommaamaan, mutta jos lisäät jatko-osia, niin etköhän jossain vaiheessa ainakin saa kestää näitä miun sepityksiä. xD

Sivut © Fador ja kumppanit, Sisältö © käyttäjät. fador [ät] iki.fi saa yhteyttä.
Joitakin ikoneita otettu osoitteesta http://wefunction.com/2008/07/function-free-icon-set.
Rekisteriseloste