"Ei..."

Tytön avuttomat henkäykset kaikuivat hämärässä huoneessa, jonne ei edes kuunvalo päässyt valaisemaan. Käsi puristi lakanoita ja hikipisarat valuivat pitkin ihoa. Painajainen oli kauhea. Punaiset silmät seurasivat vaaleanpunahiuksista tyttöä, vaikka tämä olisi juossut kuinka kovaa. Jalat eivät enää totelleet kunnolla, tuntui siltä kuin ne erkaantuisivat pikkuhiljaa muusta ruumiista. Aina vain kauemmas ja kauemmas... Tyttö katsoi viimeisen kerran taakseen ja silmät rävähtivät auki. Muu vartalo oli ponnahtanut heräämisen mukana istuma-asentoon. Sakura oli herännyt.

Tyttö ei tiennyt, kuinka kauan oli oikein nukkunut mutta pani merkille tumman tähtitaivaan ja täysikuun, joka möllötti kauempana muun kaupungin yläpuolella. Sydän jyskytti kiihkeästi ja hengittäminen oli vaikeaa. Veri sorisi korvissa. Ei taas, hän ajatteli. En kestä...! Sakura kietoi kätensä polviensa ympärille ja nyyhkytti hiljaa. Niin hän oli tehnyt jo kuluneet kaksi kuukautta. Sama painajainen toistui jatkuvasti, eikä irroittanut otettaan Sakuran unimaailmasta. Tyttö ei ollut puhunut tästä kellekään. Ei. Hän ei edes voisi kertoa tästä tuskallisesta paiinajaisesta, joka seurasi häntä kuin yö päivää.

Kaikki oli alkanut siitä, kun Sakura, Naruto ja heidän opettajansa Kakashi olivat lähteneet kohti Hiekan kylää. Konohan Hokage, Tsunade, oli antanut heille jonkin erikoislaatuisen tehtävän, mistä ei tiennyt kukaan muu kuin Kakashi ja mies oli luvannut valaista nuoria asiasta heti, kun oli aikaa. Valitettavasti tehtävää ei saatu suoritettua edes alkumetreille, sillä Itachi Uchiha ja hänen parinsa Kisame astuivat kuvioihin.

Tämä kaksikko oli pahamaineisesta Akatsuki-järjestöstä, joka suoritti jos minkäkin sorttisia tehtäviä. Järjestö koostui vahvoista taistelijoista, jotka olivat jättäneet tai pettäneet kylänsä. Konoha tai mikään muukaan kylä ei sallinut tämän järjestön toimintaa ja sitä oli yritetty murtaa jo kauan.

Mutta joka tapauksessa, Itachi siis todella asettui Kakashin ryhmän tielle. Syytä ei sen koommin kyselty, vaan alkoi armoton taistelu, joka johti Naruton sisällä asuvan häntäketun ilmaantumiseen. Neuvokas Kakashi sai muutettua Naruton ennalleen, eikä suurta vahinkoa päässyt syntymään. Ennen lähtöään Itachi oli vilkaissut Sakuraa tummien silmäripsiensä alta. Katse ei vaikuttanut vihamieliseltä, muttei järin ystävälliseltäkään. Tyttö ei osannut tehdä mitään, tuijotti vain takaisin. Tällöin maailma hänen ympärillään oli sumentunut ja maa oli tullut vastaan.

Sakura oli herännyt seuraavan kerran Konohan sairaalasta, Naruto vierellään. Viiruposkinen poika oli kertonut tytön joutuneen Itachin silmätekniikan uhriksi, minkä vuoksi hän oli ollut tajuttomana ainakin kaksi päivää. Sakuraa kismitti, että oli sillä lailla ollut niin varomaton. Ei häntä ennen sitä ollut saatu mielenhallintatekniikan sisälle niin helposti. Mutta Itachi oli vain katsonut häneen, muuta ei ollut tarvittu.

Kohtaamisen jälkeen Sakura oli alkanut nähdä säännöllisesti painajaisia. Ensin ne olivat olleet vähäisiä, eivätkä olleet järkyttäneet. Mutta päivien kuluessa eteenpäin eräs tietty uni oli tunkeutunut tytön mieleen; hehkuvan punaiset silmät seurasivat hänen liikkeitään herkeämättä ja Sakura yritti pakoon. Tästä ei koskaan ollut ollut hyötyä ja tyttö oli joka yö herännyt huoneessaan hiestä märkänä, haukkoen happea.

Sakura hengitti hiljaa ja hitaasti. Uni vaivasi häntä aina senkin jälkeen, kun hän oli herännyt. Tyttö näki nuo samat punaiset silmät jokaisessa kulmassa, minne katsoi. Typerä Uchiha ja hänen sharinganinsa. Itachin syytä kaikki! Sakura sipaisi hiussuortuvat otasaltaan ja katsoi ulos lasiovista, jotka veivät parvekkeelle. Näky oli kaunis. Mystinen mutta kaunis.

Samassa jokin vilahti ikkunoiden ohtise. Tyttö hätkähti taaemmas sängyllään ja nyrkit puristuivat yhteen. Kuka oli niin pervo, että kehtasi tirkistellä tytön huoneeseen, kun tämä nukkui?

Mieleen tulivat Lee-poika, jolla oli aivan sietämättömän paksut kulmakarvat-, Jiraiya-herra-mies, joka oli kouluttanut Narutoa ja silmäili alati alastomia naisia kylpylän seinien läpi- ja itse Naruto. Silti Sakura epäili. Kukaan noista kolmesta ei ollut niin tyhmä. Heille ei tulisi mieleenkään, että voisivat joku yö tulla Sakuran parvekkeelle ja katsella tämän unisia liikehdintöjä... Voi luoja. Noinko Sakura oli juuri ajatellut itsestään? Tyttö tunsi häpeän kasvoillaan mutta pudisti päätään ja nousi sängystä. Ei hän pystysi enää nukkua. Aamuun ei ollut enää kauaa aikaa.

Sakura nappasi ylleen vaaleansinisen aamutakin. Se oli pehmeä ja lämmitti mukavasti. Hän sitoi vyön niin tiukalle, että solmu tuntui hänen vaatteidensa läpi. Sitten tyttö katsoi uudelleen ulos. Ei liikettä tällä kertaa. Ehkä Sakura oli vain kuvitellut. Ehkä hän oli vain ollut vainoharhainen sen unen jälkeen. Hän huokaisi syvään ja istahti peilinsä eteen. Vaikka huoneessa oli pimeää, tyttö erotti silti kasvojensa valkean värin ja silmät, joiden väristä oli pitänyt aina. Se oli vihreä. Väri muistutti hieman turkoosia mutta vivahde vihreää teki siitä ainutlaatuisen. Paksut ja lyhyet hiukset roikkuivat sivuilla elottomina ja takkuisina. Tyttö tarttui harjaan ja hautasi sen hiuksiinsa. Hän teki vedon ja sai pehkoaan hillitymmäksi jonkin verran.

Pienen harjaustuokion jälkeen Sakura luovutti ja viskasi hiusharjansa lattialle. Kuinka epäreilu maailma voi ollakaan. Miksi juuri Sakuran piti olla se, joka sai kaikki painajaiset niskaansa? Ehkä hän oli vain liian herkkä...

Kolahdus sai tytön havahtumaan ajatuksistaan ja hän katsahti ikkunaan. Pieni tuulenvire puhalsi hänen kalpeille kasvoilleen, jotka kalpenivat entisestään sen järkytyksen mukana, joka iski, kun tyttö tunnisti lasiovien avaajan.

Itachi Uchiha. Ja ilmielävänä.

Sakura tuijotti miestä silmät suurina, eikä itkukaan ollut kaukana. Mies oli taatusti tullut tappamaan hänet. Silmätekniikka ei ollut onnistunut, joten Uciha oli päättänyt tulla henkilökohtaisesti hoitelemaan Sakuran päiviltä. Hitto.

Jalat eivät liikkuneet. Eivät, vaikka mustakaapuinen henkilö astui huoneeseen ja sulki oven hiljaa, hiljempaa kuin oli avannut sen. Sakuran olisi pitänyt juosta. Juosta ja huutaa apua. Joku olisi tullut apuun. Olihan Konoha täynnä taitavia ninjoja. Mutta miksei Itachin tuloa ollut huomattu? Oliko mies muka ohittanut kaikki vartijat tappamatta heitä? Tuskin. Hänhän oli kylmäverisesti surmannut oman klaaninsakin. Ei parin ninjan tappaminen olisi kokeneelle murhaajalle temppu eikä mikään.

"Haruno Sakura, oletan?"

Itachin syvä ja tyyni ääni sai Sakuran värähtämään ja sydän jyskytti taas liiankin voimakkaasti. Aivan kuin se olisi halunnut pompata rinnasta ulos. Tytön olisi kaiketi pitänyt vastata mutta sanat eivät tulleet suusta, vaikka kuinka yritti. Mies otti askeleen häntä kohti ja pakokauhu valtasi kehon. Kädet vapisivat ja puristuivat nyrkkiin, selkäpiitä karmi, eikä uskaltanut hengittää. Lopulta Sakura sai jalkansa tottelemaan ja tyttö syöksyi kohti huoneen puista ovea, joka vei asunnon käytävään. Jos Sakura pääsisi sinne, hän voisi helposti paeta ulos koko talosta.

Matka katkesi, kun Itachi painoi Sakuran avaaman oven kiinni. Tyttö oli satimessa. Hän seisoi nyt oven ja Itachin välissä, selkä mieheen päin.

"Eipäs kiirehditä", mies tokaisi, eikä vaikuttanut lainkaan hermostuneelta. Monet olisivat jo tässä vaiheessa uhrinsa kimpussa tai miettisivät, mitä tekisivät ruumiille. Uchihalla ei näyttänyt olevan kiire mihinkään.

"Mitä haluat?" Sakura sai kysyttyä, värisevästä äänestä huolimatta. "Miksi olet kodissani?"

Hetkeen ei kuulunut vastausta ja Itachi tarttui toisella kädellään Sakuraa olkapäästä. Tyttö hätääntyi ja yritti vetää ovea auki mutta Itachi esti tämän. Minne Sakuran yliluonnolliset voimat olivat oikein kadonneet?

"Rauhoitu, sinä-"

"Päästä minut menemään! Kiusaa jotain toista!" Sakura älähti ja sukelsi miehen käden alta paeten kohti parveketta. Tyttö kompastui heittämäänsä hiusharjaan ja mätkähti lattialle lyöden kyynärpäänsä sängyn laitaan.

"Aijaih..!"

Sakura hieroi käsivarttaan ja huomasi Itachin kyykistyvän hänen tasolleen.

"Aioin sanoa, että satutat vielä itsesi, jos riehut tuolla tavalla", nuorukainen sanoi. Sakura ei huomioinut lausetta juuri ollenkaan, mietti vain kuinka pääsisi pakoon. Tilanne vain vaikutti toivottomalta. Sakura nousi istumaan ja perääntyi lasiovea vasten miehen noustua ylös.

"Mene pois. Et kai oikeasti tullut tänne asti vain tappaaksesi minut?!" tyttö tiuskahti.

"En tietenkään", mies vastasi hieman kummastuneena. "Se olisi ollut turhaa."

Sakura hämmentyi. Miksi mies sitten oli täällä? Vai valehteliko Uchiha? Sen hän osasi varmasti.

"Miksi sitten-"

"Olen tarkkaillut sinua jo jonkin aikaa", Itachi keskeytti tytön. "Harjoittelet ahkerasti Tsunaden alaisuudessa, toimit hänen apulaisenaan, suoritat pyydetyt tehtävät kunniallisesti..."

"Okei, okei. Mutta... Miksi juuri minä?"

Tytön kysymys sai Itachin hiljenemään. Vaikka keskustelu oli edennyt jo melko mallikkaasti, Sakura oli vieläkin peloissaan. Ehkä mies vain harhautti häntä. Leikki hänen kanssaan. Odotti vain sopivaa tilaisuutta hyökätä.

Huomaamattaan Sakura oli päätynyt sängylle ja Itachin kasvot melkein hipoivat hänen omiaan. Mitä tuolla miehellä oli oikein mielessään?

"Vaikka olet kuinka yrittänyt, et ole ansainnut mitään, ethän? Et edes pikkuveljeni rakkautta", Itachi kuiskasi. Sasuken kasvot välähtivät Sakuran silmissä ja hän käänsi katseensa sivuun. Miksi Itachin oli pitänyt ottaa Sasuke puheeksi? Tyttö ei halunnut muistella sitä päivää, jolloin Sasuke oli jättänyt tämän yksin.

Itachi painoi päänsä tytön olkaa vasten ja hipaisi huulillaan tämän solisluuta. Sakura värähti.

"Me olemme samanlaisia, Sakura. Kumpikaan meistä ei ole tervetullut tähän maailmaan. Kummallakaan meistä ei ole kohtaloa..."

Miehen viileät sormet eksyivät Sakuran niskaan ja tyttö nielaisi. Ei tainnut Uchiha olla tapporetkellä tällä kertaa.

"En tiedä sinusta, mutta minun kohtaloni on taistella Konohan puolesta", Sakura sanoi itsevarmasti ja katsoi katseensa nostaneeseen Itachiin. Silmät olivat mustat ja erottuivat juuri ja juuri miehen kasvoista.

"Et oikeasti ajattele noin, Haruno. Oikeasti minun sanoissani on jotain perää", Itachi sanoi ja vino hymy nousi hänen kasvoilleen. "Eikö niin?"

Huulet hipaisivat Sakuran kaulaa ja tyttö inahti, pienesti mutta kuuluvasti. Itachi hymähti tyytyväisenä ja jatkoi Sakuran härnäämistä. Hän painoi huulensa tytön huulia vasten ja viipyi siinä pitkään. Sakura ei pystynyt liikkumaan, mutta ei toisaalta halunnutkaan. Ehkä hän voisi...

Itachin yllätykseksi Sakura kietoi kätensä tämän kaulalle ja vastasi suudelmaan, hieman rajummin kuin mitä olisi pitänyt. Mies erkani pienen kiihkeän hetken jälkeen tytöstä mutta Sakura veti hänet takaisin läheisyyteensä. Itachi oli oikeastaan aika komea. Pitkät, hiilenmustat hiukset olivat löysällä ponihännällä takana ja ikkunasta pilkistävä kuunvalo sai hänen ihonsa näyttämään lähes valkoiselta. Kovin paljon veljensä näköinen.

"Itachi..." Sakura aloitti ja yritti vaivihkaa riisua tältä kaapua. "Me olemme samanlaisia."

Mies katsoi tyttöä hieman epäillen. Noinko nopeasti tyttö oli vaihtanut mieltään? No, se ei juuri hetkauttanut alkuun päässyttä Uchihaa ja tämä heitti kaapunsa lattialle.

"Anna minun viedä muutama minuutti elämästäsi..." mies kuiskasi ja sujautti kätensä Sakuran paidan alle.

"Vie niin monta kuin tahdot..." tyttö vastasi ja antautui kielletylle nautinnolle tuona maagisena yönä.