Aamu sarasti Konohaan ja eräs vaaleanpunahiuksinen kunoichi oli noussut ylös jo ennen auringonnousua. Tsunade, kylän uhkea -ja vaarallisen voimakas- Hokage, oli edellisenä päivänä uskonut tytölle tärkeän ja hyvin kiireellisen tehtävän, joka tulisi olla suoritettuna iltaan mennessä. Jos näin ei tulisi olemaan, tyttö olisi pulassa.

Sakura haukotteli ja venytteli käsiään samalla, kun ihasteli huoneensa avonaisesta ikkunasta kotikyläänsä. Aurinko oli juuri noussut vuorien takaa ja ilma oli mitä mainioin. Tämä oli ainoa asia, mikä sai Sakuran näyttämään edes hitusen iloisemmalta. Tyttö oli melko äreällä tuulella vähäisten yöunien vuoksi. Alakuloiseen oloon vaikutti myös se, että vain muutama päivä sitten tiimi 7 oli päästänyt Sasuken käsistään juuri, kun heillä olisi ollut mahdollisuus viedä poika takaisin Konohaan. Naruto oli masentunut tästä ja huhujen mukaan harjoitteli yhä ahkerammin hänen opettajansa Jiraiyan seurassa.

Sakura olisi mieluusti jäänyt kylään Tsunade-rouvan rääkättäväksi kuin lähtenyt johonkin typerään tehtävään, joka piti kaiken lisäksi suorittaa yksin. Sakura piti matkaseurasta mutta nyt hän joutui tyytymään itseensä. Tyttö veti pitkät, mustat saapikkaansa jalkaansa ja nosti repun olalleen. Hän kiristi vielä otsasuojustaan, joka sijaitsi hänen päälaellaan ja sipaisi lyhyet hiukset silmiltään. Pärjäät varmasti, Sakura, tyttö vakuutti itselleen, hengitti syvään ja lähti huoneestaan.

Ilma oli hieman kostea, sillä yöllä oli satanut rankasti. Se tiesi hyvää riisi- ja viljasatoa. Sateita ei nimittäin ollut näkynyt kylässä päiväkausiin. Haruno asteli pitkin kylän lätäkköistä katua ja hieroi käsivarsiaan. Aurinko ei ollut vielä ehtinyt lämmittämään ilmaa. Työlleen omistautuneet ja rahaa himoitsevat kauppiaat pystyttelivät jo kojujaan katujen reunoille ja puuhastelivat hyvällä tarmolla. Kunpa Sakurallakin olisi ollut hieman enemmän tätä "tarmoa".

Tytön saavuttua metsän laidalle hänen takaansa kuului tuttu huuto.

"Sakura-chaaaaaan!"

Sakura katsoi taakseen ja huomasi viiruposkisen pojan juoksevan kohti leveä virne kasvoillaan. Tuo hymy sai Sakurankin usein hyvälle tuulelle.

"Naruto-kun, mitä sinä täällä teet?" Sakura ihmetteli pojan pysähdyttyä kohdalle.

"Mä kuulin, että sä olet lähdössä tehtävään", poika kertoi ja venytteli käsiään.

"Tiedäthän sinä Tsunade-saman... Kaikki tulee olla mallillaan", Sakura sanoi ja hymyili. Naruto hymähti ja katsoi Sakuran ohitse metsään. Se vaikutti Uzumakin mielestä kovin vaaralliselta ja pimeältä.

"Tuota... Jos sä haluat, mä voin tulla sun mukaan."

"Kiitos tarjouksesta mutta pärjään yksinkin", Sakura vakuutti. "Olenhan suorittanut tehtäviä ennenkin yksin."

Naruto vaikutti harmistuneelta mutta myös huolestuneelta. Sen näki hänen katseestaan. Naruto oli Sasuken lähdön jälkeen yrittänyt huolehtia Sakurasta parhaansa mukaan mutta tyttö ei näyttänyt kaipaavan apua. Silti poika osasi olla huolissaan.

"Ootko sä varma, Sakura-chan? Metsä ei näytä-"

"Mukavalta? Turvalliselta?" tyttö naurahti hyvää tarkoittaen ja laski kätensä Naruton olkapäälle. "Naruto, minä pärjään kyllä."

Poika ei vakuuttunut mutta näytti nyt hieman huolettomammalta. Pieni hymyn tapainen kaarre nousi hänen suulleen. Sakura käänsi hänelle selkänsä ja hypähti lähimmälle puunoksalle.

"Tulekin takaisin!" Naruto huusi tytön perään. Sakura katsoi olkansa yli blondiin poikaan, iski silmää ja katosi metsän hämärään.

'Sakura...' Naruto ajatteli huolen noustessa taas hänen kasvoilleen.

-------------------------------

"Hemmetin hemmetti!"

Sakura potkaisi suutuspäissään puuta niin lujaa, että runkoon jäi varsin kiitettävä painauma. Tyttö oli pahasti eksyksissä, eikä ollenkaan tiennyt, mihin suuntaan olisi pitänyt lähteä. Hän mutisi jotain epämääräistä ja laski reppunsa maahan.

'Muistaakseni otin kartan mukaan...' Sakura ajatteli ja ryhtyi tutkimaan laukkunsa sisältöä. Mitään kartan tapaista ei kuitenkaan löytynyt ja Haruno ähkäisi turhautuneena istahtaen puun runkoa vasten. Vaikka kartta olisikin ollut mukana, mitä hyötyä siitä olisi ollut, jos ei tiennyt, missä oli? Sakura oli pahasti hukassa.

Samassa tytön silmiin pisti repun suuaukosta pullottava vihreä käärö. Sen takia Sakura oli saanut lähteä läheiseen kylään. Käärö oli saatava turvallisesti kylän vanhimmalle. Mitähän niin tärkeää sellaisessa paperirullassa oikein oli? Hetken Sakuraa houkutti ajatus avata käärö mutta pian Tsunade ja hänen tiukat sanansa muistuivat tytön mieleen.

"Kun olet saanut käärön toimitettua, tule suorinta tietä takaisin Konohaan. Ja muista; älä missään nimessä avaa kääröä!"

'Miksi Tsunade-sama oli niin huolissaan? Luulisi hänen tietävän, ettei minua kiinnosta avata tuollaista turhaketta...' Sakura ajatteli, katse edelleen käärössä. Ehkä hän voisi sittenkin kurkata sitä. Tai ei. Ajatus tuntui liiankin houkuttelevalta ja kunoichi oli kahden vaiheilla; avatako käärö vai jatkaa matkaa?

"Olen saanut liikaa vaikutteita Narutolta..." tyttö huokaisi ja haraisi lyhyttä tukkaansa. Hän tarttui kääröön ja hipaisi sen sinertävää sinettiä. Siinä tuntui olevan jonkinlaista voimaa. Sakura vilkaisi ympärilleen varmuuden vuoksi. Tietenkään tyttö ei ollut varma, seurattiinko häntä mutta katsaus oli vain muodollisuus tai toisin sanottuna tapa.

Sakura hivutti etusormensa käärön reunan alle ja nielaisi. Pitäisikö? Muutamia vuosia sitten chuuninkokeessa hän ja Naruto olivat melkein avanneet erään käärön mutta Sasuke oli ehtinyt estää tämän. Siitä ei olisi kuulemma seurannut mitään hyvää. Mutta tuskin tämä käärö mitään pahaa aiheuttaisi. Olihan se sentään osoitettu kylälle, joka oli hyvässä sovussa Konohan kanssa. Tuskin Tsunade halusi naapureilleen pahaa.

Tyttö teki nopean päätöksen ja repäisi sinetin auki. Käärö levittäytyi siististi hänen syliinsä ja Sakuran kosketettua mustaa riimutekstiä tytön ympäröi kirkas valopallo, niin kirkas, ettei hän itse nähnyt mitään. Tämä kesti kuitenkin vain muutamia sekunteja ja pian valo katosi yhtä nopeasti kuin se oli ilmaantunutkin.

Hetken Sakura totutti silmiään luonnon hämärään olemukseen ja hieraisi kasvojaan. Oliko kaikki hyvin? Todennäköisesti. Puuttuiko häneltä jokin raaja? Ei. Olivatko kaikki aistit tallella? Kyllä. Oliko tyttö edelleen samassa paikassa? Puussa olevasta potkujäljestä päätellen kyllä. Mitään ei siis ollut tapahtunut. Mutta mitä se valo oli tarkoittanut? Oliko se ollut jokin harhautuskeino rikollisia varten? Oliko Sakura itse pelkkää harhautusta?

Tyttö ei huomannut mitään epänormaalia, kunnes laski katseensa takaisin kääröön. Paperi oli tyhjä. Kaikki ne kirjoitukset ja kuviot olivat hävinneet kuin taikaiskusta mysteerisen valon mukana ja nyt käärö hohti valkeana kunoichin järkyttyneiden silmien alla.

"Mitä... tämä tarkoittaa..." Sakura ihmetteli hiljaa, pyyhkäisten hanskallaan paperin ylitse. Samassa hän kuuli rasahduksen ja katsahti vasemmalle. Kaksi pitkää ja tummaa hahmoa kulkivat kauempana metsän pimeässä ja keskustelivat jostain. Näytti siltä, että he olivat tulossa juuri siihen suuntaan, missä Sakura itse istui. Mahdollisimman hiljaa ja huomaamattomasti tyttö sulki käärön, tunki sen reppuunsa ja hypähti puuhun oksien suojiin. Jos hänellä oli onnea, henkilöt eivät huomaisi häntä.

"Mihin ihmeeseen se likka oikein katosi...? Hmh", kuuli Sakura toisen sanovan. Molemmilla oli yllään mustat, pilvikuvioiset kaavut ja riisihatut, joissa roikkui mopin säikeitä muistuttavia nauhoja. Hatun etupuolella roikkui myös pieni kello. Kummankaan osapuolen kasvot eivät olleet tunnistettavissa mutta Sakura kyllä tiesi, kenelle nuo kaavut kuuluivat. Akatsukille.

Henkilöt pysähtyivät puun kohdalle ja Sakura hivuttautui taaemmas. Hän ei missään nimessä haluaisi tekemisiin Akatsukilaisten kanssa. Heille tyttö ei pärjäisi.

"Deidara-senpai, tuossa puussa on jonkinlainen jälki", toinen heistä hihkaisi. Sakuran teki mieli läimäyttää itseään, kun oli mennyt potkaisemaan runkoa.

"Huomaan... Hmh", toinen vastasi. "Hän ei siis ole kaukana."

Sakuraa alkoi epäilyttää. Häntäkö he etsivät? Mutta miksi? Liittyikö käärö jotenkin asiaan? Ehkä. Mutta jos liittyi, tytön olisi päästävä pakoon mahdollisimman pian. Sakura etsi katseellaan mahdollista pakoreittiä ja astui ohuemmalle oksalle. Se rasahti mutta ehkä se kestäisi. Sitten hän huomasi vain noin parin metrin päässä toisen, tukevamman oksan. Jos hän saisi jalkoihinsa tarpeeksi chakraa, hän pystyisi hyppäämään oksalle ja pääsisi pakenemaan. Suunnitelma oli siis valmis. Nyt vaadittiin vain sen toteutus.

Sakura oli jo varma, että pääsisi pinteestä, kun oksa hänen jalkansa alla rasahti pahaenteisesti ja kunoichi putosi kiljahtaen hänen allaan olevaan pusikkoon. Tyttö hieraisi selkäänsä ja huomasi kaksi hahmoa edessään.

"Haruno Sakura, hmh?" toinen arvasi. Tyttö jähmettyi aloilleen ja etsi kädellään otsasuojustaan, joka oli rytäkässä pudonnut hänen päästään. Ilman sitä hiukset roikkuivat Sakuran otsalla ja melkein jopa silmillä. Lyhyen ja epätoivoisen etsinnän jälkeen Sakura rohkeni haravoida katseellaan lähipusikkoa.

"Tätäkö etsit?"

Sakura katsahti toiseen henkilöistä, joka piteli tytön pantaa käsissään.

"Antakaa se takaisin, olkaa kiltti", Sakura pyysi.

"Saat ensin antaa käärön meille, hmh", henkilö sanoi. Sakura tuijotti hekilöä murhaavasti ja puristi lehtiä nyrkissään.

"Olet Deidara, etkö vain?"

Sakuran arvaus osui oikeaan ja henkilö heitti hattunsa pois. Sen alta paljastui vaalea nuorukainen, jolla oli pitkä, vaalea tukka ja osa hänen hiuksistaan oli nostettu ponihännälle. Vasemman silmän edessä roikkui pitkä etutukka.

"Minut on siis tunnistettu... Hmh", blondi huokaisi. "Tobi, voit riisua hattusi."

Toinenkin osapuoli heivasi hattunsa menemään ja osoittautui mieheksi, jolla oli lyhyet, mustat hiukset ja kasvojen edessä spiraalia muistuttava oranssi maski.

"Jos nyt olet kiltti ja annat käärön meille, emme vahingoita sinua", Tobi lupasi.

"Idiootti! Tietysti meidän pitää tappaa hänet! Muuten koko Konoha saa tietää, että käärö on meillä!" Deidara ärähti. Tästä alkoi kaksikon epämääräinen kinastelu, jonka turvin Sakura pääsi liukenemaan paikalta. Parivaljakko kuitenkin huomasi tämän ja lähti tytön perään.

'Hitto...! Miksi juuri nyt...?!' Sakura kirosi mielessään ja käännähti juostessaan oikealle taakseen katsomatta. Ehkä heidät voisi eksyttää. Molemmat vaikuttivat hieman vajaamielisiltä. Samassa Sakura törmäsi johonkin ja tömähti maahan.

"Umhh.. Hittolainen..." tyttö mutisi ja katsoi ylös pysähtyen saman tien.

Nuo hehkuvan punaiset sharingan-silmät hän tunnistaisi missä vain. Ei sillä, että ne olivat täysin samanlaiset kuin Sasukella, vaan että ne kuuluivat Sasukeakin julmemmalle Uchihalle.

"Kappas. Taisit löytää hänet, Itachi-san", kuului punasilmäisen takaa. Melkein kaksimetrinen mies asteli Uchihan viereen ja hymyili omahyväisesti pidellen pitkää miekkaa olallaan. Hänellä oli haimainen ulkomuoto; vaaleansininen iho, terävät hampaat ja pienet, valkoiset hampaat. Sakura tunnisti tuonkin Akatsukilaisen helposti. Hoshigaki Kisame.

Deidara ja Tobi ehättivät heidän luokseen ja tukkivat Sakuran pakoreitin takaa. Nyt tyttö toden totta oli pulassa. Hän ei millään pärjäisi neljälle miehelle, varsinkaan, jos nämä edustivat Kakashin tasoa.

"Ettekö osaa ottaa edes yhtä säälittävää kunoichia kiinni...?" Kisame huokaisi, tarkoittaen Sakuran takana seisovaa parivaljakkoa.

'Säälittävää?!' Sakura loukkaantui.

"Anteeksi vain mutta tyttö oli vikkelä, hmh", Deidara tuhahti. Sakura pyöräytti silmiään. Vai vikkelä? Mitäs olivat keskittyneet liikaa toistensa haukkumiseen...

"Saitteko käärön?" Itachi kysyi. Seurasi hiljaisuus.

"Hän ei antanut sitä!" Tobi sanoi nopeasti ja Sakura saattoi tuntea syyttävän sormen selkänsä takana. Niin, hänenhän syynsä se oli, jos kaksikko ei ollut saanut anastettua kääröä.

"Olette toivottomia", Kisame huokaisi, selvästi ärtyneenä ja katsoi Sakuraan. Tyttö tuijotti takaisin, niin tosissaan kuin pystyi.

"Anna käärö suosiolla", Kisame käski. Sakura pudisti päätään ja ja kun Kisame otti askeleen häntä kohti, tyttö nousi hätäisesti ylös ja astui taaksepäin törmäten blondiin. Reppu riistettiin hänen selästään ja tyhjennettiin maahan. Sakura ei voinut edes katsoa taakseen, niin häpeissään hän oli. Tsunade oli luovuttanut hänelle tärkeän tehtävän ja Sakura oli pettänyt naisen luottamuksen.

"Hah! Tässä se on! Hmh!", Deidara sanoi voitonriemuisena ja heilutteli kääröä kädessään. Kisame kurotti kätensä Sakuran ohtise Deidaraa kohti ja otti käärön.

"Tässä on jotain outoa..." Kisame mutisi tutkiskellen kääröä katseellaan. "En tunne minkäänlaista chakraa."

Mies ojensi käärön Itachille ja nuorukainen riisui hattunsa. Ilme ei värähtänytkään, kun hän repäisi sen auki.

"Hei!" Deidara sanoi. "Kääröä ei saanut avata!"

Itachi ei ottanut Deidaran huomautusta kuuleviin korviinsa, vaan katseli hieman yllättyneenä käärön sisältöä. Pian hän heitti sen maahan kaikkien nähtäville.

"Tyhjä", Itachi sanoi ja katsoi Sakuraan tuimasti. "Mitä tämä tarkoittaa?"

Sakura ei vastannut ja mietti pakotietä. Jos hän olisi nopea, hän saattaisi päästä miesten välistä. Tilanne ei nimittäin näyttänyt hyvältä.

"Vastaa, kun kysytään", Kisame käski. Samassa tyttö teki hätäisen ratkaisun ja kohotti nyrkkinsä. Pian hän iski sen maahan kaikilla voimillaan ja aiheutti maan vavahtelua ja halkeilua, mikä sai jokaisen Akatsukilaisen perääntymään muutaman metrin.

"Woah.." kuului blondin suunnalta.

"Hankalaksiko alat?" Kisame kysäisi. Tuulenpuuska pyyhkäisi heidän ohitseen ja Sakura haraisi hiuksiaan. Tällöin Kisamen kasvoilla välähti oivalluksen ilme.

"Katso hänen otsaansa, Itachi-san", Kisame sanoi ja osoitti kunoichia. "Tyttö on avannut käärön."