Naruto istahti lopen uupuneena vanhan kaivon vierelle ja hieroi käsiinsä lämpöä. Ilta oli jo saapunut ja ilma alkoi muuttua viileäksi. Kakashin ryhmä ei ollut edistynyt Sakuran etsinnässä ja kaikki alkoivat jo menettää toivonsa. Uzumaki oli heistä ainoa, joka vielä uskoi, että tyttö löytyisi. Elossa.

"Palataan kylään. Jatketaan etsintöjä aamulla", Kakashi sanoi.

"Mutta opettaja...!"

"Ei muttia, Naruto. Emme löydä Sakuraa näin pimeällä. Kaiken lisäksi olette jo liian väsyneitä jatkamaan", mies sanoi. Tietysti hänkin halusi löytää oppilaansa mahdollisimman pian mutta etsintä oli lähes mahdotonta sellaisen hämärän keskellä. Edes tähdet eivät loistaneet niin kirkkaasti kuin yleensä. Sade taisi tehdä taas tuloaan.

Naruto painoi katseensa alas ja puristi Sakuran kunaita kädessään. Poika oli kantanut sitä jo pitkän aikaa, jotta tuntisi edes jollain tavalla tytön läsnäolon. Ilman Sakuraa Naruto tunsi itsensä kovin onnettomaksi, olihan Haruno hänen tärkeä ystävänsä. Poika ei olisi halunnut lopettaa etsintöjä kesken. Eiväthän he olleet löytäneet juuri mitään. Vain Sakuran repun.

"Pyydän Pakkunin mukaan huomenna. Hän saattaa saada vainun Sakurasta", Kakashi sanoi. Pakkun oli eräs puhuva koira, joka oli myös taitava jäljittäjä.

"Naruto, kaikki kyllä järjestyy. Tuskin Sakuralla mitään hätää on. Hän on varmasti turvassa", Ino vakuutti.

"Ei vain tunnu siltä..." viiruposkinen mutisi ja siveli kunain terässä olevaa pitkää viiltoa.

"Löydämme Sakuran huomenna", Shikamaru sanoi ja sai Naruton nostamaan katseensa.

"Oletko varma...?" blondi kysyi epäillen. Shikamaru nyökkäsi varmasti ja Naruto katsoi takaisin kunaihin.

"Selvä", Naruto huokaisi. Pian ryhmä lähti takaisin Konohaan. Ennen kuin Naruto astui sisään kylän porteista, hän vilkaisi vielä kerran taakseen ja katsoi metsää murhaavasti.

'Sinnittele, Sakura. Huomenna löydän sinut. Aivan varmasti!'

-------------------------------------------------------------

Sakura havahtui unestaan ja nousi istumaan järkytyksen herättämänä. Painin pienen "puheen" jälkeen hänet oli suljettu melko tilavaan huoneeseen, missä ei ollut muuta kuin sänky, kirjoituspöytä ja peili, joka roikkui seinällä. Sakura oli nukahtanut melkein heti sängylle heittäydyttyään ja painajainen oli tunkeutunut hänen uniinsa. Kuoleman ajatteleminen aiheutti niitä tytölle ja se oli yksi niistä piirteistä, joista Sakura halusi eroon.

Mitä Pain tarkoitti sillä, että Sakura kuolisi? Aikoivatko Akatsukilaiset tappaa hänet vain ja ainoastaan sen takia, koska tyttö oli mennyt avaamaan käärön? Vai kenties sen takia, että olivat joutuneet raahaamaan kunoichin piilopaikkaansa, jonka olinpaikan Sakura voisi vapauduttuaan paljastaa? Hehän olisivat voineet tappaa Sakuran jo siellä metsässä. Mutta ei, miehet vain antoivat tytön kuluttaa chakransa loppuun ja veivät hänet mukanaan. Eihän siinä ollut mitään järkeä. Niin kuin ei siinäkään, että Sakuraa pidettiin vankina. Hänestä ei ollut mitään hyötyä järjestölle. Kauhea vaiva pelkän chuuninin vuoksi...

'Typerä Akatsuki ja heidän sääntönsä...' Sakura ajatteli ja hieroi otsaansa. Päänsärky oli pahempaan päin ja Sakura tuskin saisi minkäänlaista lääkettä. Ehei, Akatsukilaisilta ei herunut myötätuntoa. Tyttö nousi ylös ja venytteli. Siitä ei ollut iloa mutta huoneessa ei voinut tehdä juuri mitään muuta. Ja istuminen oli ikävystyttävää puuhaa. Hän asteli peilin luokse ja tutkaili kasvojaan. Ei mustelmia tai naarmuja. Mutta haamulta hän silti näytti ja näyttäisi niin kauan, kunnes saisi pantansa takaisin. Hän voisi yrittää siirtää hiuksia sivuun, jos se vaikka auttaisi tilannetta.

Sakuran tartuttua yhteen hiussuortuvistaan tyttö huomasi etuhiuksiensa alta pilkistävän jotain. Hän nosti hiukset otsaltaan ja järkyttyi.

"Mikä tuo on...?"

Tytön otsaan oli ilmestynyt merkki. Merkki, joka muistutti kovasti Tsunaden otsassa olevaa pientä salmiakkikuviota. Sakuran merkki oli vaaleansininen ja siitä lähti kiemurtelevia, mustia viivoja, jotka kulkivat pitkin Sakuran otsaa. Ne loppuivat silmien yläpuolelle. Kuvio muistutti aika lailla eksoottista tatuointia.

"Tästä Kisame siis puhui..." Sakura oivalsi muistaessaan Kisamen sanat, jotka mies oli ladellut Itachille metsässä.

"Katso hänen otsaansa, Itachi-san. Tyttö on avannut käärön."

Sakura ei saanut silmiään irti kuviosta. Se sai hänet näyttämään jotenkin... pelottavalta. Tyttö ei ollut mielestään enää oma itsensä. Entä jos merkki jäisi hänen kasvoilleen? Jos sitä ei saisi poistettua? Mutta Tsunadehan oli itse laatinut käärön. Nainen osaisi varmasti auttaa, kunhan Sakura ensin pääsisi pois siitä inhottavasta loukusta.

Seuraava kysymys ilmaantui melkein heti tytön päähän. Kuinka merkki oli tullut? Sen Sakura tiesi, että kuvio oli ilmestynyt hänen otsaansa heti, kun hän oli avannut käärön. Mutta miksi? Mitä ihmeellistä siinä merkissä oli? Oliko se jokin kirous? Ajatus tuntui naurettavalta mutta hetki hetkeltä todennäköisemmältä. Tsunade oli varoittanut Sakuraa kääröstä ja tyttö oli tyhmänä mennyt repimään sen auki. Jospa merkki oli tarkoitettu vihollisten varalle. Sakura oli siis sellainen. Käärö olisi pitänyt toimittaa henkilölle, jolle se oli osoitettu. Sakuran teki mieli lyödä itseään, kun oli edes suostunut tähän tehtävään. Ja miten hän oli voinut olla niin ajattelematon, että oli avannut käärön? Jos tyttö selviäisi tästä hengissä, hän ei ikinä enää koskisi minkäänlaisiin kääröihin.

Samassa oven lukkoa käännettiin ja ovi avautui naristen. Itachi.

"Mitä haluat?" Sakura kysyi varuillaan, perääntyen sängyn luokse.

"Sinun on tultava mukaani", mies sanoi.

"En todellakaan tule. Se sali oli minulle ihan tarpeeksi traumaattinen kokemus", Sakura mutisi katsoen muualle. Seurasi hetkellinen hiljaisuus, jonka Itachi rikkoi askeleillaan. Sakura kavahti taaksepäin ja nuorukainen pysähtyi.

"Olet näemmä huomannut merkin."

Tyttö yllättyi hieman miehen sanoista ja veti hiuksensa otsansa suojaksi.

"Ei sinun tarvitse piilotella sitä. Me kaikki tiedämme", Itachi huomautti ristien kädet rinnalle. Sakura rentoutui hieman mutta huolestui. Mitä hänelle tapahtuu tämän ns. merkin takia?

"Tule", Itachi sanoi kääntyen kohti ovea.

"Odota!" Sakura sanoi nopeasti. Mies pysähtyi ja katsoi olkansa yli tyttöön, jonka katse vaikutti haikealta. Tuon katseen Uchiha oli viimeksi nähnyt pikkuveljensä kasvoilla.

"Tuota... Tiedätkö, mitä minulle... tapahtuu?" Sakura kysyi. Itachi katsoi häntä hetken ennen kuin käänsi selkänsä tytölle.

"Voisitko... kertoa?" Sakura pyysi. "Olen hieman huolissani omasta tilanteestani... Haluan vain tietää, kuolenko muka oikeasti."

"Jos tulet mukaani, kerron sinulle sen, minkä tiedän", Itachi vastasi. Sakura epäröi hetken ja mietti. Voisiko Itachiin luottaa? Mieheen, joka surmasi oman klaaninsa. Tällä Uchihalla ei liennyt minkäänlaisia tunteita. Sasuke sentään yritti kostaa sukunsa puolesta.

"No?" Itachin kysymys havahdutti Sakuran ja tyttö suostui sen enempää ajattelematta miehen mukaan. Hän halusi nimittäin tietää kaiken tästä merkistä.

-------------------------------------------------------

Naruto löhösi asuntonsa sängyllä. Uni ei vain kerta kaikkiaan tullut. Sakuran katoaminen oli liian tiiviisti hänen mielensä sopukoissa. Kakashi oli vannottanut kaikki tulemaan porteille heti aamulla. Tällöin etsinnät jatkuisivat. Mutta Naruto ei kestänyt ajatusta siitä, että joutui odottamaan monta, pitkää tuntia ennen kuin pääsisi taas etsimään ystäväänsä. Poika teki päätöksen, pomppasi sängyltä ja puki ylleen. Reppunsa hän nosti selkäänsä, eikä edes vilkaissut sen sisältöä-hän ei ollut koskenut laukkuun paluunsa jälkeen. Uzumaki kiiruhti ovelle ja katosi yöhön.

-------------------------------------------------------

"Mitä me täällä teemme?" Sakura kysyi katsellen ympärilleen. Itachi oli johdatellut tytön läheiselle järvelle, joka oli vain kävelymatkan päässä Akatsukin piilopaikasta. Kunoichi huomasi monta pakoreittiä mutta koska hän tiesi, että Uchiha oli häntä huomattavasti nopeampi, tyttö päätti unohtaa koko jutun.

"Pain halusi testata sinua", Itachi vastasi ja kääntyi Sakuran puoleen. "Hän haluaa tietää, kuinka voimakas oikein olet tuon sinetin kanssa."

"Sinetin?" Sakura kosketti otsaansa.

"Ennen kuin Tsunade luovutti käärön haltuusi, hän sinetöi sen chakrallaan. Hän myös asetti ansan, joka laukeaisi, jos väärä henkilö avaa sen. Ja sinä avasit. Tekosi vapautti Tsunaden chakran, joka kerääntyi otsaasi sinetiksi. Tämä merkitsee sitä, että sinut on tuomittu", Itachi kertoi.

"Tuomittu?"

"Aivan. En kylläkään tiedä, mitä tuo sinetti aiheuttaa mutta voit hyödyntää sen chakraa."

"Hetkinen. Odota hetki. Tarkoitatko, että minulle siis todella tapahtuu jotain? Jotain... kamalaa?"

"Niin uskoisin."

"Mutta... Entä ne kaikki kirjoitukset, jotka olivat käärössä? Minne ne katosivat?" Sakura kysyi nopeasti. Itachi nyökäytti päätään Sakuran otsaa kohti ja tyttö meni hämilleen.

"Ovatko ne..."

"Ne sulkeutuivat sinetin mukana. Ne siis ovat päässäsi", Itachi sanoi. "Et itse voi lukea tai muistaa niitä."

Sakura hiljeni ja nosti nyrkkinsä rinnalle. Hänelle siis tapahtuisi jotain. Mutta milloin? Ja mitä?

"Miten tiedät tuon kaiken?" tyttö kysyi, muttei se juuri häntä kiinnostanut.

"Minulla on lähteeni", Itachi vastasi. Juuri kuten Sakura oli arvellutkin. Ei mies ollut niin tyhmä, että kertoisi Sakuralle salaisia tietoja. Samassa Sakura muisti erään asian.

"Sanoit, että voin hyödyntää sinetin chakraa", tyttö huomautti. "Onko se totta?"

Itachi nyökkäsi.

'Mutta silloinhan... minusta tulee voimakkaampi! Voin ehkä paeta täältä...' Sakura ajatteli toiveikkaana ja laski nyrkkinsä alas. "Painhän halusi testata minua. Miten se onnistuu?"

"Helposti", Itachi vastasi ja katsoi takanaan olevaan suureen kallioon. "Hajoita tämä."

Sakura tuijotti kalliota tyrmistyneenä. Ei hän saisi sellaista järkälettä murskattua. Tyttö oli vasta alkuvaiheessa voimissaan, sillä Tsunade ei ollut ehtinyt opettaa häntä.

"Minä-"

"Et onnistu? Jos yrität, saatat onnistuakin", Uchiha tokaisi. Äänessä oli pientä rohkaisun virettä mutta miehen ilme ei muuttunut. Sakuraa alkoi jo tympiä tuo vakava ja tyyni katse, vaikka hän oli ollut Akatsukin vankina kohta vasta päivän.

Sakura tarkasteli hetken kallion seinämää ja etsi heikkoa kohtaa. Sitten hän asetti nyrkkinsä taakse ja keskitti kaiken chakransa siihen. Tyttö tunsi pientä kihelmöintiä otsassaan mutta yritti olla välittämättä. Jos hän onnistuisi hajoittamaan kallion, hänellä olisi mahdollisuuksia selvitä hengissä. Ellei sinetti ehtisi ensin. Tyttö syöksyi kohti kalliota ja piti chakransa nyrkissään. Jos hän päästäisi sen liian aikaisin, tulisi sattumaan.

Sakura huomasi silmänurkastaan Itachin astuvan sivummalle ja huomasi tilaisuutensa tulleen. Tyttö iskisi nyrkkinsä Uchihan naamaan ja pääsisi karkuun. Nopeasti tyttö vaihtoi suuntaa ja eteni kohti Itachia, joka ei tuntunut välittävän edes hengestään, jonka Sakura aikoi pian viedä. Mies piti katseensa tiukasti kunoichissa, joka tuli häntä kohti ja siirtyi sivuun juuri, kun Sakura veti nyrkkinsä esiin. Isku uppoutui kallioon ja halkeamat levisivät seinämää ylöspäin.

"Varo", Itachi sanoi vetäisten tytön kauemmaksi. Pian koko kallio sortui maahan suureksi kivikasaksi ja pölypilvi nousi ilmaan. Haruno tuijotti kasaa ihmeissään ja katsoi sitten Itachiin, joka oli jo lähdössä takaisin piilopaikkaan.

"Miksi pelastit minut?" Sakura kysyi. "Minähän-"

"Kun huomasin sinun vaihtavan suuntaa, tiesin, että olin kohteenasi. Ajatuksesi paosta sai chakrasi vahvistumaan ja näin sait käyttöösi sinetinkin voiman. Viha vahvistaa", Itachi lisäsi lopuksi ja jatkoi matkaansa.

"Mutta miksi?! Miksi annoit minulle syytä vahvistua?!" Sakura ihmetteli. Itachi pysähtyi ja katsoi Sakuraan.

"Ajattelin vain parastasi", mies vastasi. "Jos olisit osoittautunut heikoksi, Pain olisi tapattanut sinut. Nyt säilytät henkesi ainakin jonkin aikaa."

"Mutta en ymmärrä! Miksi välität? Olisitte päässeet minusta eroon!" Sakura huomautti. Tällä kertaa Uchiha ei vastannut, vaan jatkoi matkaansa.

"Itachi!" Sakura huusi. Mies ei vastannut.

'Mitä hän oikein ajattelee...?' tyttö tuhahti mielessään ja risti kädet rinnalleen. Tuolla nuorukaisella oli jotain mielessään. Eikä se takuulla luvannut hyvää.