He vetivät hiuksista. Löivät ja potkivat. Iskut olivat kivuliaita mutta tyttö ei antanut kyyneleiden valua poskilleen. Lellipentu. Ulkopuolinen. Ruma noita... Nämä sanat eivät enää satuttaneet Hamia. Hän oli tottunut olemaan muiden kiusattavana. Mutta viime aikoina hän oli alkanut ymmärtää omaa tilannettaan paremmin. Tyttö oli ymmärtänyt, että hän ei voisi enää jatkaa samaa polkua. Olla muiden pilkattavana. Se tuhosi hänen sukunsa mainetta pikku hiljaa ja söi Hamia sisältä. Pian tyttö ei enää kestäisi ja jotain kamalaa tapahtuisi.

Hami oli aina ollut hiljainen ja ujo. Konohaan muutettuaan hän oli luvannut itselleen, että rohkaistuisi ja hankkisi ystäviä. Hän opiskelisi kovasti ja valmistuisi taitavaksi kunoichiksi, josta hänen perheensä voisi olla ylpeä.

Kun hän oli aloittanut ninja-akatemiassa, alamäki alkoi. Hamia alettiin haukkua noidaksi tämän pitkien ja tummien hiuksien takia. Hänen myös oletettiin olevan lellitty, koska oli päässyt akatemiaan Hokagen suosituksien saattelemana. Kaikki romahti.

"Äh, jätetään se tohon", yksi pojista tokaisi kylmästi.

"Siitä ei ole enää mitään iloa. Ei viitsi edes itkeä..."

Kiusaajien äänet loittonivat sitä mukaa, kun he kävelivät poispäin mukiloidusta tytöstä, joka makasi maassa kasvot ja kädet mustelmilla. Kylkiin ja vatsaan koski. Jotain oli takuulla murtunut. Hami yritti epätoivoisesti nousta ylös mutta jalat eivät kantaneet.

Apua hän ei voisi huutaa. Kukaan ei saisi nähdä häntä sen näköisenä. Muuten hänen perheensä saisi tietää kiusaamisesta, eikä Hami halunnut sitä. Jos joku ulkopuolinen saisi tietää asiasta, henkilö kertoisi varmasti koko kylälle. Silloin Hokagekin kuulisi asiasta ja katuisi varmasti Hamin laittamista akatemiaan. Tyttöä pidettäisiin heikkona ja mitättömänä.

Hami nosti katsettaan ylöspäin vilkaistakseen, missä oikein oli. Pojat olivat raahanneet hänet väkipakolla jonnekin metsän keskelle, kun tyttö oli lukenut kaikessa rauhassa. Nyt vasta tyttö huomasi olevansa vain muutaman metrin päässä Hokagen rakennuksesta. Hami nielaisi ja tiiraili talon tummiin ikkunoihin. Tarkkailikohan Hokage häntä juuri nyt? Jos tarkkaili, Hamin tulevaisuus oli tuhottu.

"Hei, oletko kunnossa?"

Hento ääni kuului Hamin selän takaa ja tyttö vetäisi refleksinomaisesti kunain kotelostaan kohti henkilöä. Hänen takanaan seisoi vain nuori, kaunis tyttö, joka katsoi Hamia huolestuneena. Hiukset olivat vaaleanpunaiset ja kehystivät sivuilla hänen vaaleita kasvojaan. Päälaella koristi punainen panta, jossa komeili Konohan merkki.

"Ku-kuka olet?" Hami kysyi varuillaan. Keneenkään ei voinut nykyään luottaa.

"Älä pelkää", tyttö sanoi ja kyykistyi Hamin vierelle. "Naruto, tule tänne!"

Hami tunnisti nimen. Narutohan oli se, joka oli juuri pelastanut Konohan Painiltä, kuuluisan Akatsukin johtajalta. Pojasta oli liikkeellä monia tarinoita ja huhuja mutta Hami ei uskonut niistä puoliinkaan. Ei Naruto voinut olla sen kummempi kuin kukaan muukaan.

Hetken kuluttua paikalle riensi oranssiin pukeutunut nuori poika, joka hymyili vaaleanpunahiuksiselle tytölle. Hiukset olivat vaaleat ja pystyssä. Poskissa hänellä oli oudot viirut, jotka saivat Hamin kummastelemaan niiden olemassaoloa. Eihän kellään ollut viiksiä kasvoissaan...

"Sori, Sakura-chan", poika pahoitteli. "Shikamarulla oli jotain asiaa..."

Sakura nyökkäsi päätään pienesti Hamia kohti ja Naruton katse lipui hiljalleen pieneen, viattomaan lapseen, joka oli noussut istumaan ja laskenut kunainsa maahan.

"Mitä sulle on tapahtunut?!" Naruto kysyi ja huoli paistoi hänen kasvoiltaan. Hassua. Poika ei edes tuntenut Hamia ja oli nyt huolissaan hänestä. Tyttö pysyi hiljaa.

"Sakura?"

"En tiedä mitään, Naruto. Löysin hänet tästä", Sakura vastasi pojalle ja katsoi Hamiin hymyillen lempeästi. "Olet konohalainen. Tule mukaani, niin vien sinut sairasosastolle-"

"Ei!" Hami parahti ja peitti suunsa saman tien. "Tai siis... Tarkoitan, että... En halua sairaalaan..."

"Ole huoleti. En tee sinulle pahaa", Sakura vakuutti.

"Ei. En halua tulla", Hami sanoi hiljaa painaen katseensa alas. Jos nuo kaksi vanhempaa eivät voineet tehdä muuta kuin viedä hänet paikattavaksi, eivätkö he voisi jättää Hamin rauhaan?

Sakura huokaisi ja riisui toisen hanskansa. Hami tarkkaili sivusilmällä tytön liikkeitä, eikä hänellä ollut tietoakaan, mitä tuo kunoichi aikoi tehdä. Samassa Sakura tarttui Hamia hellästi käsivarresta ja painoi hanskattoman kämmenensä yhden ruhjeen päälle.

"Tämä ei satu", Sakura sanoi ja hymyili. "Parannan suurimmat vammasi."

Hami katsoi tyttöä hämillään ja siirsi katseensa blondiin, joka oli istahtanut Sakuran viereen. Poika vaikutti mietteliäältä.

"Onko ne pahoja?" Naruto kysyi. Sakura vilkaisi poikaa kysyvästi.

"Vammat siis", Naruto selvensi.

"Eivät. Vain pintanaarmuja." Joopa joo. Jos tuo kunoichi vain tietäisi, miltä Hamista tuntui...

Hami katseli lumoutuneena hänen käsivarrellaan leijailevaa, vihreää chakraa, jonka kosketuksesta tytön vammat hiljalleen paranivat. Seuraavaksi oli toisen käden vuoro. Kun sekin oli hoidettu, Sakura otti Hamin otsalta pois otsasuojuksen ja painoi kämmenensä tytön otsalle.

"Pian valmista", Sakura ilmoitti.

"Miksi te autatte minua?" Hami kysyi. Sakura hymyili pienesti. "Koska haluamme auttaa. Haluamme Konohalle vain parasta. Kyläläisten on voitava hyvin."

Hami nyökkäsi.

"Me halutaan, että kaikki on turvassa, eikä kukaan kärsi", Naruto selitti virnistäen. Hami nyökkäsi uudestaan ja vaipui mietteisiinsä. Hän kärsi. Mutta entä jos hän kertoisi? Auttaisivatko nuo kaksi kylälleen omistautunutta nuorta ninjaa?

Ei. Hami ei kertoisi. Hän saisi vain enemmän ongelmia harteilleen. Asiat olivat jo tarpeeksi huonosti ilman, että lisää oli kertynyt. Ehkä tytön pitäisi vain pysyä hiljaa.

"Valmis", Sakura henkäisi ja ojensi otsasuojuksen Hamille. "Pidä itsestäsi huolta."

Hami katsoi Konohan merkkiä ja kehitteli mielessään suunnitelmaa. Jos hän karkaisi, kukaan tuskin huomaisi hänen kadonneen. Hänen perheensä saattaisi hieman huolestua mutta se menisi ajan kanssa ohi. Konoha oli kamala paikka. Eivät sen kylän ninjat edes välittäneet asukkaiden hyvinvoinnista niin paljon kuin uskottelivat. Olisi vain helpotus, jos Hami lähtisi.

"Kiitos", Hami kiitti hiljaa ja nousi ylös. "Mutta en olisi tarvinnut apuanne."

"Mitä tarkoitat?" Sakura kysyi kummissaan. Hami katsoi maassa istuvaa Narutoa vihaisesti ja paiskasi otsasuojuksensa suoraan tämän kasvoille.

"Hei-"

"Konoha on läpeensä mätä! Ette te meistä oikeasti välitä! Ajattelette vain kylän mainetta! Turvaatte selustamme vain, koska teidän käsketään tehdä niin!" Hami huusi. Naruto raivostui ja oli tarttumaisillaan Hamia kauluksesta, kun Sakura esti tämän.

"Älä puhu Konohasta tuohon sävyyn! Meitsi on asunut täällä koko elämänsä!" Naruto ärähti.

"No sinun aivopesemiseesi ei sitten ole tarvinnut ainakaan nähdä vaivaa!" Hami murahti.

"Konoha on kotikyläsi! Miksi puhut siitä noin?" Sakura ihmetteli.

"Juuri siksi, koska olen ainoa, joka ei ole sulkenut silmiään totuudelta", Hami vastasi, käänsi selkänsä ja kun hän oli lähdössä, tyttö katsoi olkansa yli kaksikkoon sanoen: "Eikä Konoha ole kotikyläni. Ei enää!"

- - - -

Hamin jalkoja kolotti. Hän oli juossut koko päivän pysähtymättä ja oli vihdoinkin saapunut Konohan naapurikylään. Paikan nimeä tyttö ei muistanut mutta ei sillä ollut merkitystä. Pääasia oli, että hän oli päässyt pois Konohasta, pois Hokagen valvovien silmien alta.

Kylän portit olivat kiinni, eikä vartioita näkynyt. Hami asteli kuluneen puuportin eteen ja koputti siihen. Aurinko oli laskemassa ja värjäsi taivaankannen punertavanoranssiksi. Näky oli kaunis mutta ei Hami ehtinyt sitä ihastella. Hänen pitäisi päästä mahdollisimman nopeasti lepäämään, jotta voisi jatkaa taas aamulla matkaansa. Mutta kukaan ei avannut hänelle pääsyä muurien toiselle puolelle.

"Haloo!" Hami huusi takoen nyrkeillään porttia. "Onko siellä ketään?"

Vastausta ei kuulunut ja tyttö potkaisi suutuspäissään porttia. Se tuntui sääressä asti ja Hami kirosi itselleen. Joutuisiko hän nukkumaan ulkosalla? Siihen hän ei suostuisi. Hami tarkasteli porttia. Sen yli pääsisi mutta Hami oli niin lyhyt, ettei saisi porttia ylitettyä. Hänen täytyi siis etsiä uusi kulkureitti.

Kauaa tytön ei tarvinnut vilkuilla ympärilleen, kun hän huomasi muurin seinämässä reiän. Se ei ollut suuri mutta tarpeeksi suuri pienikokoiselle geninille. Ja sitähän Hami oli. Pieni. Koko Konohan akatemian pienin ninjaoppilas.

Hami ryömi reiästä muurin toiselle puolelle ja pyyhki ylimääräiset hiekat pois vaatteistaan. Kylä oli yllättävän pieni, pienempi kuin Konoha. Hami huokaisi ja puristi nenänvarttaan. Miksi hän ajatteli vain Konohaa? Ehkä siksi, että hänen perheensä oli jäänyt sinne. Ehkä siksi, että hän oli haukkunut kylän pystyyn kahden Konohalle lojaalin ninjan edessä. Ehkä siksi, että hän tunsi häpeää...

Tyttö pudisti päätään kuin karistaakseen nuo ajatukset mielestään ja lähti etsimään majataloa. Hänellä oli myös nälkä, joten oli syötävä jotain. Hami toivoi, että hänellä oli tarpeeksi rahaa mukanaan. Hän ei ollut käynyt ennen lähtöään kotonaan.

Kadut olivat täynnä erilaisia kojuja ja kauppiaat yrittivät tarjota tuotteitaan sitkeästi asukkaille, jotka vain kulkivat ohitse pyöritellen silmiään. Ihmisiä ei kaduilla paljoa näkynyt. Kaikki lienivät jo nukkumassa... Mutta Hami ei. Hän oli vailla yöpaikkaa, eikä kukaan takuulla ottaisi häntä nurkkiinsa. Hän näytti ulkopuoliselta. Hamista tuntui siltä kuin kaikillla vastaantulijoilla olisi ollut lyhyeksi kynitty tukka. Ja hänen pehkonsa ulottui jo alaselkään.

Hamin laahustettua hetken aikaa pitkin kujia hän haistoi ilmassa leijailevan, huumaavan tuoksun. Ramenia. Hami niin nälkäinen, että olisi voinut syödä kokonaisen kattilallisen mitä tahansa... Tyttö suuntasi matkansa pienelle, katolliselle kojulle, jonka edessä seisoi muutama pöytä. Niiden ympärillä istui vähäinen määrä ninja-asuihin sonnustautuneita miehiä. Lienivät sen kylän ninjoja. Hami kulki hiljaa heidän ohitseen - he eivät kiinnittäneet tyttöön huomiota - ja seisahtui kojun eteen ihastelemaan herkullisia ruokalajeja.

"Mitä neidille saisi olla?"

Hami katsoi mieheen, joka seisoi pöydän toisella puolella kauha toisessa kädessään. Hän oli pyöreähkö ja hiushaituvat pistivät silmiin hänen päälaeltaan. Hetken tyttö odotti miehen hyökkäävän mutta kun mitään ei tapahtunut, Hami rentoutui ja sai avattua suunsa. "Yksi annos ramenia."

"Se onkin suosittua näillä kulmilla... Oletko täkäläisiä?" mies kysyi aloittaen annoksen valmistamisen.

"En. Olen vain läpikulkumatkalla", Hami vastasi nopeasti ja hymyili. Pullukka katsoi häntä hetken ja kääntyi sitten työnsä pariin. Hami istahti kojun äärelle ja kaivoi lompakon esiin. Hän oli pitänyt sitä pienestä pitäen mukanaan. Se oli pyöreä ja vaaleanruskea. Lompakon päälle oli kirjailtu tytön nimikirjaimet kultaisella nauhalla. Hän vilkaisi sen sisältöä ja huokaisi helpotuksesta. Rahaa oli tarpeeksi rameniin. Ja hän saisi ehkä majapaikankin.

"Hei, kuulitteko hyökkäyksestä Kivikylään?"

Hami vavahti ja vilkaisi takanaan istuvia ninjoja. He vaikuttivat päällepäin asiallisilta ja hyväkuntoisilta. Yksi miehistä kumartui pöydän yli lähemmäs kahta muuta miestä ja sanoi hiljaa: "Kuulin, että Akatsuki liittyi jotenkin asiaan.

"A... Akatsuki?" mustahiuksinen ninja ihmetteli. "Mutta hehän ovat pahimpia rikollisia koko ninjamaailman historiassa!"

"Älä liioittele!" vaalea mies kivahti ja läimäytti kaveriaan takaraivoon. "Madara Uchiha oli se pahin!"

"Niin, oli. Mutta hänhän on kuollut", pöydän yli kumartunut mies sanoi ja istui takaisin paikalleen.

"Olen kuullut huhuja, että se mies eläisi muka yhä", blondi sanoi hiljaa.

"Hah! Pelkkiä tarinoita..." mustahiuksinen tokaisi ja nappasi sakepullon huulilleen. "Itachi on nyt uusi Madara..."

"Aivan... Uchiha Itachi. Mies, joka tappoi klaaninsa", blondi huokaisi. "Yhdessä yössä..."

Hamin silmät laajenivat ja hän puristi lompakkoa kädessään. Yhdessä yössä? Eihän se ollut edes mahdollista! Eivätkös klaanit olleet melko kookkaita? Miten yksi mies oli voinut tuhota koko sukunsa yhden yön aikana?

"Häntä sietää pelätä", tyttö kuuli mustahiuksisen sanovan. "Se poika on taitavampi kuin kukaan meistä. Sanotaan, että hän ylittää jopa monet joninit."

Hamin sisällä kohahti. Oli siis olemassa joku, joka ylitti taidoissaan taitavimmatkin ninjat. Jos siis Hami kohtaisi tämän Itachin, tyttö olisi pahasti alakynnessä heti ensikättelyssä.

Juuri silloin Hami halusi tulla voimakkaammaksi. Hän halusi näyttää Konohalle, mistä hänet oli oikein tehty. Hän ei ollut heikko. Hän ei halunnut olla. Silti hän antoi muiden kiusata itseään. Tyttö ei uskaltanut väittää vastaan tai puolustaa itseään. Niin säälittävä hän omasta mielestään oli...

"Anteeksi", Hami sanoi nopeasti kokille noustessaan pöydän äärestä. "En olekaan enää nälkäinen. Olen pahoilllani, jos aiheutin vaivaa."

Sitten tyttö juoksi pois. Hän juoksi ja juoksi, kunnes jalat eivät enää kantaneet ja hän lyyhistyi hämärälle kujalle. Hiki valui kasvoilla ja kyyneleet virtasivat hänen poskillaan. Pitikin mennä muistelemaan menneitä... Siitä ei koskaan seurannut mitään muuta kuin pelkkää pillittämistä.

Hänen mielensä kirkastui ja tyttö puristi kätensä nyrkkiin. Hän oli juuri saanut hullun idean. Idean, jota kukaan muu ei uskaltaisi edes harkita. Mutta tyttö oli niitä muita vahvempi. Hänen piti olla! Muuten hän eläisi koko loppuelämänsä yhtä vaikeasti kuin tähänkin asti. Hami nousi ylös ja huokaisi. Suunnitelma ei välttämättä toimisi. Hän todennäköisesti kuolisi. Mutta oliko sillä merkitystä? Jos hän epäonnistuisi, ainakin hän kuolisi toiveikkaana.

Hami teki päätöksensä ja pinkaisi juoksuun. Pian metsä imaisi hänet pimeyteensä ja tyttö hymyili itsekseen. Hän etsisi Itachi Uchihan.