Pimeää. Niin pimeää. Juokse! On päästävä pois täältä! Mutta jalat eivät liikkuneet. Jokin lähestyi ja vaikutti uhkaavalta. Se halusi tappaa. Se halusi nähdä veren hehkuvanpunaisen värin ruumiin äärellä. Kylmä kosketus tuntui käsivarressa ja silmät rävähtivät auki.

Hami haukkoi henkeään ja vilkuili ympärilleen. Ei ketään. Painajainen oli pitänyt tytön peloissaan jo monta tuntia mutta vihdoin hän oli onnistunut heräämään unestaan. Hami pyyhkäisi kasvojaan ja huokaisi helpottuneena. Vaaraa ei ollut mutta unta hän ei enää saisi.

Tyttö oli kylästä lähdettyään asettunut pieneen luolaan sateen alettua. Vieläkin ripotti mutta harmaat pilvet alkoivat jo väistyä pois aamuauringon tieltä. Hami nousi jaloilleen ja venytteli jokaikisen raajansa, etteivät paikat pääsisi jumiin. Edessä olisi pitkä päivä. Itachin etsiminen ei tulisi olemaan helppoa. Keneltäkään ei voinut tiedustella, missä tämä kyseinen ninja asui, sillä silloin Hamia luultaisiin pahimmassa tapauksessa viholliseksi tai jopa Akatsukilaiseksi. Ei, ei ihan. Akatsukilaiset eivät voineet olla niin tyhmiä, että olisivat ottaneet Hamin kaltaisen geninin joukkoihinsa. Tytöstä olisi vain harmia...

Hamin poistuttua luolasta hän huomasi pienen matkan päässä vesiputouksen. Se ei ollut suuri mutta tarpeeksi suuri saamaan Hamin ikävöimään päivittäisiä pesutuokioitaan. Ehkä hän voisi...

Hetken kuluttua tyttö oli heittänyt vaatteensa maahan ja hypännyt veteen. Se oli viileää ja piristi ihanasti. Hän innostui uimaan putouksen alle ja tunsi pienen hetken ajan itsensä taas pitkästä aikaa lapseksi. Genininä lapsuus oli unohtunut, eikä ollut tuntunut niin tärkeältä. Harjoittelu oli vienyt tytöltä kaiken vapaa-ajan.

Hami sukelsi ja tutki rosoista hiekkapohjaa uteliaana. Hän oli useilla uimaretkillään löytänyt paljon erilaisia esineitä, mm. kauniin, kultaisen kaulakorun, jonka oli antanut äidilleen tämän syntymäpäivänä. Hami nousi pintaan, haukkasi happea ja huokaisi haikeana. Olikohan hänen perheensä huolissaan...?

Samassa kuului rusahdus ja Hami katsahti taakseen peittäen kriittisimmät kohdat ylävartalostaan. Ei. Voinut. Olla. Totta! Hänen vaatteensa olivat kadonneet. Miten se oli mahdollista? Juurihan ne olivat olleet tytön ulottuvilla...

Ainoa syy vaatteiden katoamiselle oli se, että joku vajaamielinen idiootti oli vienyt ne. Hamin lompakko oli myös kadonnut. Hänen vihoviimeiset jeninsä olivat siis jonkun pervon matkassa, joka oli uskaltanut viemään Hamin vaatteet...

"Tiedän, että siellä on joku! Jos et heti paikalla palauta vaatteitani, en vastaa seurauksista!" Hami huusi jonnekin metsän hämärään. Hetkeen ei kuulunut mitään, kunnes tyttö huomasi tumman hahmon nousevan pusikkojen takaa. Henkilö astui auringonvaloon ja osoittautui hieman Hamia vanhemmaksi pojaksi.

"En tiennyt, että joku oli täällä..."

"Älä selitä! Jäit vain odottamaan, että olisin noussut ylös!" Hami puuskahti ja siirsi kosteita hiussuortuvia pois silmiltään. "Anna ne takaisin."

Poika vaikutti mietteliäältä ja haraisi vaaleita, kiharia hiuksiaan omahyväinen virne kasvoillaan. Hetken kuluttua hän istahti nurmikolle ja sanoi: "En."

"Mitä?!"

"Saat tulla hakemaan ne."

"Miksi? Sinulla on kaksi jalkaa. Käytä niitä."

"Niin sinullakin."

"Olen alasti! Luuletko, että tulen vapaaehtoisesti?"

"Luulen, sillä muuten et pääse sieltä koskaan pois. Istun tässä niin kauan, kunnes tulet hakemaan riepusi."

"Sitten saat istua siinä pitkään. En nimittäin suostu vaatimuksiisi. Pervo."

"Kiitos, olen otettu", poika tokaisi ja nojasi selkäänsä puuhun. "No niin, tulisit jo."

Hami tuijotti poikaa murhaavasti ja oli sanomassa jotain, kun huomasi miekan terän ilmaantuneen blondin kurkulle. Tyttö liikkui vedessä sen verran, että näkisi puun taakse mutta ei nähnyt muuta kuin punaiset, hohtavat silmät, jotka tuntuivat leijailevan siinä pimeydessä.

"Sinuna palauttaisin tytölle sen, mikä hänelle kuuluu", syvä ääni sanoi puun takaa. Poika nielaisi ja hikipisara valui hänen kasvoilleen.

"Ti-tientenkin... Olin juuri... antamassa niitä takaisin..." blondi änkytti ja tönäisi jalallaan Hamin vaatekasaa lähemmäs lammen reunaa.

"Jos kastelet ne, tapan sinut!" Hami uhkasi. Miekka siirtyi kauemmas pojan kaulalta ja hän pinkaisi juoksuun heti mahdollisuuden tullen, kadoten puiden suojiin. Hami katsoi pojan perään voitonriemuisena ja käänsi sitten katseensa mieheen, joka oli astunut pois varjoista. Punaiset pilvikuviot koreilivat mustassa kaavussa ja vaalea iho näytti entistä kalpeammalta tumman vaatetuksen rinnalla. Tyynet, tummat silmät katselivat Hamia, eikä niistä voinut päätellä, oliko henkilöllä taka-ajatuksia tytön suhteen.

"Ki... Kiitos", Hami sai sanottua. Häntä hävetti seistä siinä aikuisen miehen silmien alla, ilman vaatteita.

"Täällä on vaarallista. Sinun olisi parasta palata takaisin kotikylääsi", mies sanoi ja käänsi selkänsä Hamille aikomuksenaan lähteä, kunnes tyttö sanoi: "Ei minulla ole kotikylää."

Nuorukainen pysähtyi mutta ei kääntänyt katsettaan. "Ei ole?"

"Ei. Jätin kyläni, koska olin kyllästynyt sen suurisuisiin ninjoihin, jotka eivät nähneet kotipaikassaan mitään vikaa... Se oli ärsyttävää", Hami kertoi.

"Mikä kylässäsi oli vikana?" mies kysyi. Hami huokaisi ja katsoi muualle. "Se oli kaikkien mielestä... täydellinen. Mutta en itse nähnyt asiaa näin. Kylässä tapahtui jotain, josta kukaan ei tiennyt. Ei edes Hokage, jonka kuuluisi huolehtia alaisistaan..."

"Puhutko Viidennestä?" mies kysyi yhtäkkiä ja katsoi olkansa yli Hamiin. "Oletko Konohasta?"

Hami nyökkäsi ja nyrpisti nenäänsä. Pelkkä Konohan mainitseminen riitti aiheuttamaan inhoa hänen sisällään. Mies hiljeni hetkeksi mutta aikoi jatkaa matkaansa, kun Hami taas kerran keskeytti hänen lähtönsä. "Mikä on muuten nimesi?"

"Jos kertoisin, joutuisin tappamaan sinut. Henkilöllisyyteni on pysyttävä salassa", nuorukainen vastasi.

"En kerro kellekään. Ole kiltti", tyttö pyysi lapsekkaalla äänellään.

"Itachi Uchiha."

Hamin sisällä kohahti. Uchiha. Itachi Uchiha. Mies, joka oli tappanut klaaninsa yhden yön aikana. Nyt tämä kylmäverinen surmaaja seisoi hänen silmiensä edessä, eikä tyttö saanut sanaa suustaan, vaikka hänellä olisi ollut paljon sanottavaa.

"Järkytyitkö?" mies kysyi yhtäkkiä ja Hami pudisti nopeasti päätään.

"Ei, päinvastoin", tyttö vastasi, ilahtuneeseen sävyyn. "En vain uskonut, että löytäisin sinut näin nopeasti."

"Löytäisit?" Mies kuulosti yllättyneeltä mutta ilme ei värähtänytkään.

"Olen etsinyt sinua. Haluan puhua", Hami sanoi ja punastui ennen seuraavaa lausettaan. "Voisitko ennen sitä... o... ojentaa vaatteeni?"

- - - -

"Haluat mitä?"

Itachi katsoi ymmällään tyttöä, joka puki edelleen. Hän oli melkein valmis, vain kengät puuttuivat. Hamin asusteeseen kuuluivat tummanvihreä, lyhyt mekko, viininpunainen, leveä vyö, ranteenlämmittimet (jotka olivat samansävyiset kuin vyö hänen vatsansa ympärillä), mustat shortsit ja mustat, pitkävartiset shinobikengät. Oikeassa jalassaan hänellä oli kunaikotelo ja vasemmassa harmaa polvituki. Kosteat, ruskeat hiukset saivat olla valloillaan selän takana.

"Kuulit oikein", Hami sanoi ja risti kätensä rinnalleen. "Haluan, että ryhdyt opettajakseni."

Itachi katsasti tytön päästä varpaisiin. Hän oli takuulla genin ja yllättävän pieni sellainen. Miksi tuollainen kakara halusi Itachin oppeihin?

"Oletko tosissasi?" mies kysyi, varmistaakseen, ettei tyttö puhunut omiaan. Hami nyökkäsi varmasti ja Itachin kasvoille nousi taas se sama, ilmeetön katse, joka hänellä oli ollut heti alussa.

"Valitan", Itachi sanoi ja käänsi selkänsä tytölle lähtien pois paikalta. Hami tyrmistyi mutta ei aikonut luovuttaa. Hän seuraisi Itachia niin kauan, kunnes tämä suostuisi tytön vaatimukseen.

"Sinun täytyy suostua!" Hami valitti saatuaan Itachin kiinni. "Muuten... Muuten minä kuolen, koska en osaa puolustaa itseäni!"

"Harjoittele enemmän. On Konohassakin opettajia..."

"Se ei ole sama asia! Olet heitä taitavampi. Oppisin paljon enemmän", Hami tokaisi kulkien nopein askelin Itachin rinnalla. Mies oli niin pitkä, että tyttö joutui ottamaan enemmän askeleita kuin tämä itsepäinen Akatsukilainen. Joskus lyhyydestä oli vain harmia...

Itachi ei vastannut. Hän ei siis aikonut muuttaa mieltään. Mutta Hamilla oli mielessään muutamia keinoja, joiden avulla Uchiha saattaisi suostua.

"Jos et suostu, kerron kaikille, että olit täällä", tyttö uhkasi ja yritti kuulostaa mahdollisimman vakuuttavalta.

"Olen silloin jo kaukana", Itachi vastasi ilmeettömänä. Hami kirosi mielessään ja siirtyi seuraavaan vaiheeseen.

"Väitän Viidennelle, että julistit sodan Konohan ja Akatsukin välille."

"Mitä hyötyä siitä olisi? Kyläsi odottaisi vain, milloin hyökkäisimme. Ja jos he lähtisivät etsimään meitä, katoaisimme ennen kuin kukaan ehtisi edes löytää meitä", nuorukainen huomautti, katsomatta Hamiin. Tyttö siirtyi sitkeästi viimeiseen suunnitelmaansa ja kiilasi miehen eteen ottaen kasvoilleen anovan pikkulapsen ilmeen.

"Itachi-sa-----n, ole niin kiltti..." tyttö pyysi. Itachin suupieli nyki mutta hän ei antanut huvittuneisuuden näkyä kasvoillaan. Mies kulki Hamin ohitse ja tyttö jäi paikoilleen.

'En luovuta, Itachi. En ennen kuin suostut!' Hami ajatteli ja lähti Uchihan perään.

- - - -

Ilta oli saapunut ninjakylien ylle ja Itachi saapui Akatsukien piilopaikalle. Hami raahusti väsyneenä perässä mutta kun Uchiha kääntyi hänen puoleensa, tyttö suoristi itsensä, eikä näyttänyt uupumisen merkkejä.

"Et saa tulla tämän pidemmälle", Itachi sanoi. Hami risti kädet rinnalle ja tuhahti. "Miksi muka?"

"Et kuulu tänne. Mene kotiin", mies sanoi, kääntyi ja katosi pimeään onkaloon. Hamia suututti ja hänen teki mieli lyödä jotain. Mutta siinä satuttaisi vain nyrkkinsä. Miten Itachi oli niin... ärsyttävä? Miksi mies torjui Hamin? Miksei hän voinut vain suostua? Se olisi ollut molemmille helpompaa...

Mutta herra Uchiha halusi tehdä tämän vaikeimman kaavan kautta. Hami huokaisi ja istahti maahan. Hän oli luvannut itselleen, ettei päästäisi Itachia menemään. Hän vahtisi miestä silmä kovana, vaikka se tarkoittaisi ulkona yöpymistä. Tyttö halusi kovasti saada uusia voimia, eikä Konohaan meno tullut kuuloonkaan. Se olisi tarkoittanut luovuttamista ja sitä Hami vähiten halusi. Genin istuisi luolan suulla niin kauan, kunnes Itachi murtuisi.

Hetken kuluttua Hami kuuli takaansa askeleita mutta ei vaivautunut vilkaisemaan, kuka oli tulossa. Pian hänen vierelleen pysähtyi nuori mies, jolla oli pitkä, vaalea tukka ja samanlainen kaapu kuin Itachillakin. Miehen kampaus meni yli ymmärryksen mutta Hami yritti olla positiivinen. Kaikki olivat omanlaisiaan. Mutta tämä ninja vaikutti erikoistapaukselta. Häntä olisi voinut luulla naiseksi...

"Kuka sinä olet?" mies kysyi kummastuneena. Hami ei viitsinyt vastata, tuijotti vain sisälle luolaan, vaikkei nähnytkään sen pimeyden läpi mitään.

"Hei, oletko kuuro? Hmh?"

Hami ei vastannut.

"Deidara-senpaiiii, odota..." kuului metsästä. Pian Deidara-nimisen miehen vierelle ilmaantui toinen henkilö, joka oli epäilemättä mies. Hänellä oli kasvojensa suojana oranssi maski, joka muistutti spiraalia ja jossa oli vain yksi silmänreikä. Kummajaisia, Hami ajatteli, kehitellen mielessään uutta suunnitelmaa Itachin pään menoksi.

"Tiedätkö, kuka tämä on, Tobi?" Deidara kysyi viitoten Hamin puoleen. Tobi hetkautti harteitaan ja Deidara kyykistyi Hamin eteen.

"Hei, puhun sinulle. Haloooo..."

Deidara heilutti kättään tytön kasvojen edessä mutta tämä ei reagoinut. Samassa mies tökkäsi häntä otsaan.

"Oletko sokeakin...?"

"En ole!!" Hami huudahti, niin kovaa, että sekä Deidara että Tobi kavahtivat kauemmas. "Enkä ole kuurokaan, jos sitä luulitte."

"Pelottava... Mitä pitäisi tehdä, senpai?" Hami kuuli Tobin kuiskaavan.

"Ensimmäiseksi voisitte siirtyä pois näköetäisyydeltäni. Ja toiseksi; sanokaa Itachille terveisiä", Hami sanoi ja hymyili lopuksi.

"Itachille...?" Deidara ihmetteli. "Kuka oikein olet...?"

"Minäkö? Olen vain pieni, viaton genin, joka haluaisi apua voimiensa kasvattamisessa mutta koska herra Uchiha on niin itsekäs ja omahyväinen, hän ei voi suostua pyyntööni ja nyt joudun tekemään kaiken vaikeimman kautta!"

Deidara tuijotti hengästynyttä tyttöä tyrmistyneenä ja otti askeleen taaksepäin.

"Mennään, Tobi, hmh", hän sanoi ja katosi luolaan partnerinsa seuratessa perässä. Hami huokaisi ja heittäytyi selälleen kovalle maalle. Tähdet olivat jo tulleet näkyviin ja niitä oli monia. Hami oli oppinut tuntemaan muutaman tähtikuvion mutta harvemmin löysi niitä taivaalta.

'Vihaan Itachia, vihaan Itachia, vihaan Itachia...' tyttö jankkasi mielessään ja jähmettyi. Miksi hän kutsui miestä tämän etunimellä? Se ei ollut soveliasta, varsinkaan, kun he eivät edes tunteneet toisiaan tarpeeksi hyvin. Uchiha ei tiennyt edes Hamin nimeä. Vaikka tuskin se nuorukaista edes kiinnosti...

Hetken siinä maattuaan Hamia alkoi väsyttää. Ulkona ei ollut kovin kylmä, joten hänen täytyisi vain löytää tarpeeksi suojaisa paikka, jos yöllä sattuisi satamaan. Tyttö nousi, venytteli käsiään ja vilkuili ympärilleen. Näkyi vain puita ja pusikoita. Paikasta tulisi olla hyvä näköyhteys luolan suulle. Ei sitä koskaan tiennyt, jos Uchiha sattuisi karkaamaan.

Hami päätyi siihen tulokseen, että nukkuisi puussa. Tyttö ei ollut varma, onnistuisiko se mutta aina kannatti yrittää. Luovuttamisesta oli tullut kielletyä hänen elämässään. Hän kiipesi ketterästi yhden lehtipuun oksalle ja asettui mukavasti. Ei mennyt kauaa, kun tyttö oli jo sikeässä unessa ja tuhisi hiljaa.