Itachi oli noussut aikaisin, koska ei ollut saanut unta. Merkilliset unet häiritsivät miestä ja muuttuivat kerta kerralla oudommiksi. Mikä häntä vaivasi?

Mies puki ylleen mutta jätti kaapunsa tuolin selkämykselle. Hän teki nopean ponihännän hiuksiinsa ja asteli ulos hämärästä huoneestaan vielä hämärämpään käytävään. Harvat kynttilät valaisivat Uchihan matkaa kohti salia, missä todennäköisesti jo muutama muukin Akatsukilainen oli. Pain ei ollut paikalla, joten uusia tehtäviä ei olisi luvassa. Tästä Itachi oli helpottunut, sillä oli hoitanut edellisen viikon aikana ainakin kaksikymmentä eri tehtävää. Ne olivat olleet pieniä ja lapsellisen helppoja, varsinkin Itachin kaltaiselle taitavalle ninjalle.

Mies pysähtyi ja vaipui mietteisiinsä. Tyttö, joka oli ollut edellisenä päivänä hänen perässään... Missä hän oli nyt? Ei sillä, että Itachi olisi välittänyt. Miestä vain kiinnosti, oliko tyttö todella luovuttanut. Hän oli tuntunut olevan niin tosissaan...

"Itachi!"

Uchiha havahtui ajatuksistaan kuultuaan Deidaran äänen ja katsoi blondiin, joka odotti häntä kauempana salin ovella.

"Mitä nyt?" Itachi ei olisi välittänyt puhua Deidaran kanssa, blondi kun kantoi kaunaa Uchihalle Akatsukiin pakottamisesta.

"Satuimme Tobin kanssa palaamaan jo eilen ja koimme yllätyksen, kun saavuimme luolalle", Deidara aloitti ja risti kätensä rinnalle. "Joku kakara istua kökötti pihalla, eikä hievahtanutkaan. Hän lähetti terveisiä. Sinulle. Hmh."

Itachi pysyi vaiti, vaikka tiesikin, kuka oli kyseessä. Se sama, ärsyttävä genin, joka oli seurannut häntä kuin koiranpentu. Mutta ei kai tyttö enää voinut olla ulkona? Luulisi tällä olevan järkeä edes sen verran päässään, että osasi lähteä silloin, kun yö laskeutui.

"Vai niin..." Itachi vastasi ja kulki Deidaran ohitse. "Hoidan asian."

Uchiha jatkoi matkaansa saliin Deidaran pöllästyneen katseen saattelemana ja asteli tilan poikki koleaan ulkoilmaan.

'Ei voi olla totta...' mies ajatteli.

- - - -

Hami raotti silmiään unisena ja haukotteli. Ei kai vielä tarvinnut nousta? Aurinkoa ei näkynyt, joten taas olisi yksi pilvinen päivä tiedossa. Tyttö nousi istumaan ja venytteli. Kaikki vaikutti normaalilta, kunnes Hami iski katseensa mieheen, joka seisoi vain muutaman metrin päässä Deidara vierellään.

"Saanen kysyä, miksi olet täällä edelleen?" Itachi kysyi ristien kädet rinnalle, eikä vaikuttanut iloiselta muttei myöskään kovin vihaiselta. Mies oli pikemminkin... yllättynyt.

"Itachi... Tämäpä yllätys. Katsos kun... siis... Minä vain..."

Hamin hätääntyneiden selittelyiden vuoksi hän menetti tasapainonsa ja putosi kiljahtaen maahan.

"Auts", Deidara tokaisi. Hami nousi istumaan hieroen selkäänsä ja nosti katseensa Itachiin, joka oli astellut tytön eteen.

"Voin selittää", Hami sanoi nopeasti.

"Tiedän kyllä", Itachi sanoi. "Haluat sitä edelleen."

"Sitä?" Deidara ihmetteli.

"Ole kiltti. Lupaan... Lupaan tehdä mitä vain. Haluan vain... että suostut", Hami sanoi anovalla äänellä. Itachi katsoi tyttöä ja pohti vaihtoehtoja. Jos hän suostuisi, hän saisi tytön vastuulleen. Jos hän kieltäytyisi, genin todennäköisesti seuraisi häntä vaikka maailman ääriin. Oli siis yksi ainoa keino selvittää tämä.

"Hyvä on", Itachi aloitti. "Suostun."

Hamin kasvoille nousi toiveikas hymy, kunnes Itachi nosti sormensa pystyyn. "En lopettanut vielä. Noudatamme minun sääntöjäni."

"Sääntöjä...?"

"Puhumme siitä myöhemmin", Itachi sanoi ja oli lähdössä, kun kääntyi yhtäkkiä takaisin Hamin puoleen. "Matkaa vuorille. Sieltä löydät talon, johon voit asettua. Ota vain tarpeellinen mukaan."

Tämän sanottuaan Itachi lähti ja Hami jäi maahan patsastelemaan hivenen hämmentyneenä. Itachi oli todellakin suostunut. Hami oli onnistunut. Tyttö oli todellakin saanut suunnitelmansa alkuun.

"Wuhuu!" Hami huudahti nostaen kädet ilmaan. Deidara tuijotti tyttöä kuin psykopaattia mutta lähti lopulta Itachin perään.

- - - -

Hamin jalkoja särki. Matka talolle oli ollut uuvuttava ja kivulias. Kaikenlaiset risut ja pikkukivet olivat vaikeuttaneet tytön askelia ja saaneet varpaat naarmuille. Vaikka Hamilla ei ollutkaan mitään mukanaan, tuntui siltä kuin hänen selässään olisi ollut tonnin painoinen taakka. Tyttö nojasi hengästyneenä polviinsa ja katsoi taloa. Siinä se seisoi. Hylättynä ja lahona. Talo oli varmasti monta vuotta vanha. Kattoa ei ollut kunnostuettu ikuisuuteen ja köynnökset kiemurtelivat etuseinällä. Rikkaruohot hallitsivat yllättävän lyhyttä ruohikkoa - hyvä kun sitä edes oli - ja kuisti vaikutti epäilyttävältä. Puusta valmistettu kaide halkeili ja näytti olevan hajoamispisteessä.

Tännekö Itachi oli Hamin halunnut? Eihän paikka ollut edes asumiskelvollinen. Ikkunat sentään olivat ehjät mutta mitään muuta hyvää siinä tönössä ei ollut. Hami ei taatusti asuisi sellaisessa läävässä, vaikka olikin tottunut elämään vaikeissa oloissa...

"Olet hidas", kuului hänen takaansa. Tyttö katsahti olkansa yli ja huomasi helpotuksekseen vain Itachin, joka seisoi muutaman metrin päässä nojaten puuhun.

"Miten niin? Vakoilitko minua?" Hami tiukkasi.

"En vakoillut, seurasin. Olisin ollut täällä ennen sinua, jos en olisi jäänyt odottelemaan", Itachi sanoi ja asteli lähemmäs. Hami tuhahti ja risti kädet rinnalle.

"Tätähän sinä halusit. Koulutusta. Tänne kiipeäminen käy hyvin harjoituksesta", Uchiha tokaisi ilmeettömänä ja pysähtyi Hamin vierelle.

"Tajusin kyllä..." Hami mutisi ja osoitti taloa. "Mutta miksi minun on asuttava tuollaisessa loukossa?"

"Se on kotini."

Hami hiljeni ja katsoi Itachia silmät pyöreinä. Koti? Miten mies pystyi asumaan siellä?

"A... Anteeksi, minä-"

"Totut kyllä", Itachi vakuutti. "Eikä ulkokuori mitään kerro."

"Tarkoitatko, että... sisäpuolelta tuo on... asumiskelvollinen?"

"Seuraa minua."

Itachi asteli kohti taloa kevein askelin ja Hami raahusti perässä. Mies nousi kuistille portaiden natistessa hänen jalkojensa alla ja avasin oven. Hamin suu loksahti auki.

Talo ei todellakaan ollut sitä miltä näytti. Sisäpuolelta se oli oikein kodikas. Tai niin kodikas, mitä voi miehen asunnolta odottaa. Sisällä meni pitkä käytävä, jonka varrella oli muutama huone. Vasemmalla oli keittiö ja sitä vastapäätä makuuhuone. Keittiön viereinen huone toimi olohuoneena ja sitä vastapäätä oli kylpyhuone. Se ei ollut suuri mutta tarpeeksi suuri Itachin pituiselle hujopille...

Itachi ohjasi Hamin huoneeseen, joka oli kylpyhuoneen vieressä. Huoneessa oli yksi ainoa ikkuna ja sen alapuolella siististi pedattu sänky. Sängyn vierellä seisoi puinen yöpöytä ja huoneen nurkassa kökötti vanha vaatelipasto.

"Tämä on sinun huoneesi. Väliaikaisesti ", Itachi sanoi painottaen viimeistä sanaa. Hami käveli huoneen keskelle ja katseli ympärilleen haltioissaan. Hänellä ei ollut koskaan ollut niin suurta huonetta.

"Etkö ottanut mitään mukaan?" Itachi kysyi. Hami katsoi mieheen hymyillen ja pudisti päätään.

"En halunnut palata kotiin. Se olisi ollut... väärin", tyttö vastasi. Väärin? Mitä hän oikein tarkoitti? Itachi oli hetken hiljaa ja käänsi sitten selkänsä geninille.

"Tule kohta olohuoneeseen. Meidän on sovittava säännöistä", Itachi sanoi ja katosi ovelta. Hami huokaisi ja heittäytyi sängylle. Lakanat tuoksuivat puhtailta ja tuntuivat pehmeiltä ihoa vasten. Itachi piti näköjään hyvää huolta asunnostaan. Hami kääntyi selälleen ja tuijotti haikeana kattoon. Tuntui siltä kuin olisi tullut kotiin...

- - - -

"Olen miettinyt muutamia ehtoja, joita sinun on noudatettava", Itachi aloitti istuen nojatuoliin. Hami nyökkäsi hermostuneena istuutuessaan siniselle sohvalle ja puristi käsiään nyrkkiin. Häntä pelotti, mitä tuo mies oli keksinyt.

"Ensinäkään et saa kutsua minua enää Itachiksi. Kutsut minua Itachi-samaksi tai -saniksi", Itachi ilmoitti. No, tuo oli odotettavissa.

"Toiseksi, sinun on toteltava ja tehtävä kaikki mitä sanon. Kolmanneksi, et saa poistua talolta ilman lupaani. Ja neljänneksi..." Itachi sanoi ja nousi ylös. "Et saa missään tapauksessa katua päätöstäsi. Jos teet niin ja lähdet, seuraukset ovat kamalat."

Hami nielaisi ja nyökkäsi mukisematta. Hän oli siis jumissa Uchihan asunnolla niin kauan, kunnes Itachi päästäisi hänet menemään.

"Jos nämä säännöt ovat selvät, voimme aloittaa", Itachi sanoi. Hamin kurtisti kulmiaan kysyvästi.

"Aloittaa...?"

"Harjoituksesi, tietysti."