"Opin sen! Minä opin sen!" Hami kiljui innoissaan ja hyppi veden päällä. Kaksikko oli jatkanut harjoituksiaan aamiaisen jälkeen, vaikka Itachi olikin ollut tätä vastaan. Hami oli juuri kärsinyt muutaman minuutin pituisen päänsäryn - tuskallisen sellaisen - ja Itachin mielestä tytön olisi pitänyt levätä. Mutta Hami oli halunnut jatkaa. Hän ei halunnut antaa typerien piilevien voimiensa häiritä harjoituksia. Ja nyt tyttö jo tanssahteli vetten päällä ilman huolen häivää, eikä ollut vielä kertaakaan kastunut.

"Edistystä", Itachi sanoi tytön juostua hänen luokseen. "Seuraavaksi voisimme harjoitella kunain heittotekniikoita."

Hami veti kunainsa esiin ja hymyili leveästi. "Olen jo valmiina."

"Äläpäs kiirehdi", Itachi sanoi nopeasti. Mies oli iloinen tytön puolesta mutta ei siksi, että tämä oli juuri oppinut kävelemään veden päällä - kyseisen taidon Itachi osaisi vaikka silmät kiinni - vaan siksi, ettei tyttö ollut antanut tiedon tämän voimista lannistaa häntä. Itachi ei ollut tietenkään kertonut tytölle koko totuutta tekniikasta mutta kertoisi kyllä aikanaan.

"Näytän sinulle ensin pari esimerkkiä", Itachi sanoi ja haki talon edustalta pienen maalitaulun. Hän asetti sen läheistä puuta vasten ja otti muutaman askeleen taaksepäin.

"Sinun on osuttava mahdollisimman lähelle keskipistettä. Kuten tiedät, ninjan kehossa on muutamia kohtia, joihin osuessaan hyökkääjä voi tappaa kohteen yhdellä ainoalla kunailla. Se on kuitenkin yllättävän vaikeaa", Itachi kertoi ja otti kunain esiin. "Sinun on keskityttävä. Ilman sitä et voi osua mihinkään. Joten, kun olet tarpeeksi lähellä vihollista, sinun on-"

"Oppitunti menossa, vai?"

Itachi tunnisti parinsa äänen ja katsoi polulle. Kisame seisoi odottavan näköisenä puiden varjoissa ja astui aurinkoon kaksikon seuraan. Hami huokaisi kuuluvasti ja hänen hartiansa lysähtivät. 'Taas hän...'

"Sanoitko Painille, että suoritimme tehtävän?" Itachi kysyi.

"Tietenkin. Hän oli niin tyytyväinen, että antoi saman tien toisen", Kisame sanoi ja huokaisi. "Olisi kyllä mukavaa, jos saisi itsekin joskus vapaata..."

"Milloin sen pitää suorittaa?" Itachi kysyi laittaen kunain takaisin koteloonsa.

"Yhden päivän aikana, kuten edellinenkin", Kisame vastasi huolettomasti. "Mutta tuon ei kannata tulla tällä kertaa mukaan."

Tämän sanoessaan Kisame nyökkäsi Hamin puoleen ja tyttö risti kätensä rinnalle. "'Tuon'?"

"Joudumme matkaamaan toiselle puolelle Tulenmaata. Se matka on liian pitkä tuollaiselle pikkugeninille", Kisame selitti. "Kaiken lisäksi tehtävä on huomattavasti vaarallisempaa lajia kuin edellinen."

Itachi laski katseensa ja hieroi otsaansa. Miten nyt tulisi menetellä? Hami olisi jätettävä talolle, se oli selvä. Mutta entä, jos tyttö karkaisi? Ehkä mies voisi langettaa alueelle suojakentän. Tällöin tyttö ei pääsisi seinämän läpi. Mutta olisiko se liian julmaa? Olihan tyttö ollut kiltisti nämä ensimmäiset päivät. Ehkä Itachi voisi antaa hänelle luvan käydä Konohassa.

"Hyvä on. Olen pian valmis", Itachi sanoi Kisamelle ja katsoi Hamiin. "Mennään sisälle."

Hami seurasi Itachia pihan poikki sisälle taloon ja istui keittiöön pöydän ääreen, kun Itachi katosi huoneeseensa. Mies jätti kuitenkin oven auki, jotta voisi puhua Hamille samalla, kun valmistautui tehtävään.

"Minun on valitettavasti jätettävä sinut tänne", Hami kuuli Itachin sanovan. Hami hymähti mutta tuskin mies sitä kuuli.

"Jos haluat, voit käydä Konohassa. Tai missä haluatkaan", Uchiha sanoi. Hami yllättyi miehen sanoista. Saisiko hän todella käydä ihan missä vain, oman tahtonsa mukaan? Tytön kasvoille nousi pieni hymynkaarre ja hän nousi pöydän äärestä samaan aikaan, kun Itachi tuli huoneeseen.

"Saanko oikeasti mennä ihan minne vain?" Hami varmisti. Itachi nyökkäsi. "Kunhan et mene turhan kauas. Ja palaat iltaan mennessä."

"Saanko siis... käydä perheeni luona?" Hami kysyi arasti. "E-En kerro heille mitään tästä."

Itachi harkitsi hetken ennen kuin vastasi. "Hyvä on."

Mukava lämmin tunne valtasi tytön sisimmän ja hän hymyili onnellisena. Hän saisi tavata perheensä pitkästä aikaa.

"Lähdetkö nyt vai myöhemmin?" Itachi kysyi.

"Nyt", Hami vastasi. "En malta odottaa, että tapaan heidät!"

Itachi katsoi toista tyynenä. Miehelläkin olisi vielä perhe, jota käydä katsomassa, ellei olisi tappanut heitä...

Hami katsoi Itachiin ja syöksyi halaamaan miestä. "Kiitos tosi paljon, Itachi-sama!"

Itachi katsoi Hamiin hämmentynein silmin ja tunsi sisällään kohahtavan. Siitä oli monta vuotta, kun miestä oli viimeksi halattu niin iloisesti, niin rakastavasti...

Hami erkani miehestä ja tunsi punan nousevan poskilleen. "Anteeksi, en olisi saanut tehdä noin..."

Itachi katsoi muualle. "Mene nyt. Ei sinulla ole koko päivää aikaa."

Hami vilkaisi miestä silmäkulmastaan ja hymyili mielessään. Ei Itachi ehkä ollutkaan niin paha kuin mitä muut väittivät. Sitten tyttö kiirehti ulos ja hyppelehti pihan poikki.

"Minne matka?" Kisame kysyi Hamin asteltua hänen ohitseen. Tyttö katsoi mieheen leuka ylhäällä ja hymyili. "Itachi-sama antoi minulle luvan käydä kotikylässäni Konohassa."

"Vai niin..." Kisame mutisi. "Sinuna en sitten pettäisi hänen luottamustaan."

Hami mutristi suutaan ja kurtisti kulmiaan. "En aiokaan. Haluan, että hän tulee olemaan ylpeä minusta."

Sitten tyttö jatkoi matkaansa kohti Konohaa. Itachi tuli Kisamen luokse ja laittoi viimeisen napin kaavustaan kiiinni. "Lähdetään."

"Annatko tuon penikan tosiaan mennä?" Kisame ihmetteli. "Hänhän voi kertoa kaikille, että on opetuksessasi."

"Otan sen riskin", Itachi sanoi. "No, minne suuntaan?"

Kisame oli hetken hiljaa ennen kuin lähti liikkeelle. Itachi silmäili metsää ja huomasi Hamin jo kadonneen näköpiiristä.

'Toivottavasti kaikki sujuu hyvin...' mies ajatteli.

--------------------------------------------

Synkät sadepilvet olivat laskeutuneet Konohan ylle, kun Hami saapui kylän porteille. Vartijoita ei näkynyt, joten tyttö pääsi helposti avoimesta portista sisään. Kaikki sujuisi hyvin, jos tyttö ei törmäisi keneenkään, joka oli häntä vastaan - tällä Hami tarkoitti mm. Narutoa, Konohan ylivilkasta ninjaa.

Tyttö kulki huolettomasti kylän kaduilla ja katseli kojujaan purevia kauppiaita. He taisivat valmistautua sateeseen. Mutta muutama pisara ei Hamia haitannut. Näkisihän hän sentään perheensä.

Ukkonen jylisi Konohan yläpuolella ja salamoita seuraavat välähdykset laukaisivat sateen. Hamin oli pakko juosta loppumatka perheensä asunnolle, ettei olisi täysin kastunut. Pian hän seisoi pienen, kodikkaan talon edessä ja huokaisi syvään.

'Toivottavasti he eivät ole vihaisia...' Hami toivoi ja asteli oven eteen koputtaen siihen. Hetkeen ketään ei kuulunut mutta pian ovi aukaistiin ja Hami tunnisti heti nuo äidillisen kiltit kasvot.

"Äiti..." Hami sanoi hymyillen ja tunsi kyyneleiden nousevan silmiinsä. Ruskeahiuksinen, hoikka nainen katsoi tyttöä tyhjin silmin ja Hamin hymy hyytyi. Oliko jotain tapahtunut niiden päivien aikana, kun Hami oli ollut poissa kotoa?

"Äiti?" Hami kysyi huolestuneena.

"Olit kauan poissa", nainen sanoi kylmästi. "Missä olit?"

"Ei sillä ole väliä. Ja... olen pahoillani, että aiheutin teille huolta. Halusin vain olla hetken rauhassa-"

"Vai rauhassa?!" hänen äitinsä huudahti ja tarttui tyttöä mekon etumuksesta. "Me olemme täällä käyneet läpi kaikki mahdolliset vaihtoehdot läpi! Luulimme, että olit kuollut!"

"Anteeksi..." Hami kuiskasi nieleskellen kyyneleitään. Samassa tummatukkainen, harteikas mies astui hänen äitinsä taakse. Miehen katse oli luja ja tuntematon. "Mitä sinä täällä teet?"

Hami tuijotti isäpuoltaan järkyttyneenä. "Tulin kotiin..."

"Ehei, kakara. Tämä ei ole enää kotisi. Ei sen jälkeen, kun jätit meidät tänne, etkä edes sanonut mitään", mies sanoi. Hamin silmät laajenivat ja hän katsoi äitiinsä, joka oli päästänyt hänestä irti. "Äiti...?"

"En ole enää äitisi", nainen sanoi ja tuijotti tyttöä suoraan silmiin. "Olet samanlainen kuin veljesi. Et piittaa meistä pätkääkään."

"Noa... Missä hän on?" Hami kysyi nopeasti muistaessaan isoveljensä.

"Kuoli tehtävällään", tytön äiti vastasi. "No, parempi, että hänestä päästiin."

"Poika osasi olla hankala", mies sanoi.

"Ei! Te ette voi ajatella noin! Olette vanhempia! Teidän pitäisi-"

"Pitäisi mitä? Syleillä ja lässyttää teille, että rakastamme teitä? Aikuistuisit, Hami", nainen tuhahti ja käänsi selkänsä tytölle kadoten sisään.

"Mutta..."

Mies pudisti päätään ja sulki oven tytön silmien edestä. Hami ei voinut uskoa tätä. Hänen vanhempansa olivat muuttuneet. Eivät he ennen olleet noin kylmäsydämisiä... Mitä oikein oli meneillään?

Hami lyyhistyi polvilleen oven eteen ja antoi kyyneileiden pudota poskilleen. Hänen veljensä oli kuollut. Miten se oli mahdollista? Noa oli aina ollut erittäin taitava ninja ja mahtava isoveli. Hän oli aina auttanut Hamia. Nyt tytöllä ei ollut enää ketään, joka voisi auttaa häntä. Hänen vanhempansa olivat kääntäneet tytölle selkänsä mitä julmimmalla tavalla. Mutta miksi? Eivät he voineet olla niin vihaisia. Vai olivatko he vain kyllästyneet tyttöön? Olivatko he saaneet tarpeekseen Hamin jokapäiväisestä valittamisesta?

Ei Hami ollut sitä tahallaan tehnyt. Hän oli valittanut vain, koska kiusaajat olivat vainonneet häntä. Ei hänen vanhemmillaan ollut oikeutta heittää häntä pihalle. Tyttö tarvitsi vielä heitä.

"Olkaa kilttejä ja päästäkää minut sisään!" Hami huusi hakaten ovea nyrkeillään. "Olen pahoillani! Anteeksi!"

Samassa ovi lennähti auki ja Hami kaatui märälle hiekalle. Hänen isäpuolensa tarttui tyttöä hiuksista ja vetäisi tämän jaloilleen. "Mitä oikein haluat meiltä, kummajainen? Etkö vain voi jättää meitä rauhaan?!"

"Haluan kotiin..." Hami itki onnettomana. Samassa mies huitaisi tyttöä kämmenselällään poskelle ja tönäisi tämän maahan. "Et ole tervetullut tänne. Et nyt, etkä koskaan!"

Hami tuijotti isäpuoltaan järkyttynein silmin ja tunsi vihan valtaavan hänen kehonsa. Se levisi leviämistään ja sai Hamin järjiltään. Eivät vanhemmat tuollaisia olleet. Nuo kaksi olivat vain esittäneet rakastavansa Hamia ja hänen veljeään. He olivat huijareita.

Tyttö nousi jaloilleen ja tunsi taas painetta selässään. Mutta tällä kertaa hän piti huudon sisällään. Hän kestäisi muutoksen kunniakkaasti, ilman tuskanhuutoja.

Siivet levittäytyivät hänen taakseen uljaina ja valkoisina. Sitten tyttö hypähti lentoon ja syöksyi vanhempiaan kohti täynnä inhoa ja paheksuntaa.

Hamin vanhempien kauhistuneet ilmeet olivat tytön viimeinen muistikuva ennen kuin hän ajautui pimeyteen.