Valikko
Kategoriat
Impro
    -Impro 1
    -Impro 2
Crossover
    -Crossover
Paritus (S-K13)
    -hetero
    -poikarakkaus
    -tyttörakkaus
    -muu
Paritus (K13-K15)
    -hetero
    -poikarakkaus
    -tyttörakkaus
    -muu
Muu
    -Kilpailu
    -S-K13
    -K13-K15
    -muu
Kuiskaus yössä osa 11 - Ayumi92
(Listaa käyttäjän ficit)
Ikäraja: -K15- - Kieli: Suomi - Osia: 1 - Pituus: 2901 sanaa, 18971 merkkiä - Kommentteja: - Julkaistu: 2012-09-11 23:35:25 - Sarja kesken
Kansio: Paritus (K13-K15) - hetero

Heido vaan! 11 osa on tässä ja nyt. Komma on toivottavaa ja toivottavasti nautitte ;) It's Rena & Sasuke vs Deidara & Tobi...

Tarinan osat

Arvostelu
2
Katsottu 1129 kertaa, Ladattu 0 kertaa.
Laajenna teksti

Deep into a dying day
I took a step outside an innocent heart
Prepare to hate me fall when I may
This night will hurt you like never before


(Nightwish-Wish I had an angel)


Rena


Siitä ensimmäisestä hetkestä alkaen kun tapasimme Korazon ensimmäistä kertaa, ymmärsin oitis, etten pitänyt tai tulisi koskaan pitämään hänestä. Hänen ympärillään oli pelottava, manipuloiva sekä kiero ilmapiiri ja se pelotti minua hyvin paljon. Kun seisoimme Harun kanssa Korazon edessä suuren tammen alla lumen sataessa hiljaa päällemme, jokainen soluni halusi pois siitä tilanteesta. Haru piti kädestäni kuitenkin tiukasti kiinni ja rimpuilin hänen otteessaan ja yritin saada hänet tajuamaan, että meidän oli paettava. Haru ei silti liikahtanutkaan. Hän oli aina ollut juuri tuollainen, hän uskoi aina hyvää muista, eikä hän kyennyt aistimaan ihmisten karmaa, niin kuin minä.

Koko kehoni tärisi ja puristin taskussani olevaa veistä lujaa. Harmaat, pahaenteiset silmät katsoivat nyt suoraan minuun ja minun täytyi kääntää katseeni pois. En kestänyt noita silmiä.

”Mitä te teette täällä aivan yksin, lapset? Kohta on jo pimeää…” Korazo kysyi rahisevalla äänellä. Hän ei irrottanut katsettaan minusta ja tuntui siltä, kuin joku olisi kaivertanut veitsellä mahaani.

”Me olemme orpoja, hyvä herra. Äitimme kuoli kuukausi sitten ja nyt olemme kahdestaan,” Haru vastasi rehellisellä ja aidon viattomalla äänellä. Hän ei aistinut Korazon pahuutta. Aloin jo hätääntyä ja yritin repiä hänen kättään irti omastani. Ote oli kuitenkin liian luja.

Korazon kasvoilla kävi yllättynyt, ahne ja sitten ilkeä ilme. Hän hymyili pahaenteisesti. Lumi satoi edelleen yllämme ja minä pohdin uskaltaisinko ottaa veitsen esiin taskustani ja uhata sillä miehen henkeä.

”Tiedättekö mitä? Minä en millään kestä nähdä noin kauniita lapsia hädässä. Itse asiassa, asun muutaman kilometrin päässä täältä suuressa kartanossa ja siellä olisi tilaa teillekin. Saisitte omat huoneet ja voisin pitää teistä huolta,” Korazo ehdotti.

Näin oitis, että Harun kasvoille levisi yllättynyt, mutta toiveikas ilme. Se ei enteillyt hyvää, joten käänsin viileän katseeni mieheen.

”Miksi sinä tekisit sen? Mitä koostut siitä, että asumme luonasi?” kysyin kovalla ja hyökkäävällä äänellä. En pitänyt tästä tilanteesta lainkaan.

”Rena, älä viitsi nyt olla töykeä hänelle. Hän haluaa vain auttaa,” Haru torui minua pitäen edelleen kädestäni kiinni.

”Haru, minä en halua mennä hänen kartanoonsa. Me pärjäämme paremmin kaksistaan,” sanoin sisarelleni, joka kuitenkin kohotti kulmiaan sanoilleni.

”Rena, meillä ei ole enää kotia, joudumme varastamaan ruokaa ja kaiken lisäksi me kasvamme kohta ulos vanhoista vaatteistamme. Tämän miehen tarjous on meille kuin vastaus rukouksiimme. Saisimme kodin, ruokaa ja jonkinlaisen tarkoituksen elämällemme. Äiti olisi halunnut, että menemme tämän miehen mukaan…” Haru sanoi huokaisten. Heti kun hän mainitsi äitimme, jäykistyin entisestään ja sylkäisin maahan.

”Älä mainitse sen heikon ämmän nimeä! Hän ei jaksanut enää huolehtia meistä, joten hän pakeni kuoleman avulla velvollisuuksiaan!” sähisin ja mulkoilin sisartani.

Harun kasvoille levisi järkyttynyt ja väsynyt ilme.

”Älä puhu äidistä noin ilkeästi. Hän vain teki sen, minkä jaksoi…” hän kuiskasi hieman vapisevalla äänellä ja käänsi katseensa sitten pois silmistäni kuin olisi hävennyt sanojaan.

Tiesin miksi hän teki niin, hän edelleen roikkui kiinni äidissä tiiviisti, vaikka tämä oli jo kuollut. Silti kuulin hänen äänestään myös sen, ettei hänkään täysin hyväksynyt äitimme ratkaisua päättää elämänsä ja jättää meidät keskenämme.

”Kuolema ei kuitenkaan pelasta häntä. Kun minä kuolen, seuraan häntä helvettiin, enkä anna hänen koskaan unohtaa sitä, mitä hän teki meille!” huusin vihaisena sisarelleni ja yritin saada tärinän kehossani loppumaan.

Korazon kulmat nousivat hieman koholle kun hän katsoi minua. Tällä kertaa olin vihani ansiosta tarpeeksi vahva kohtaamaan nuo harmaat ja pelottavat silmät ja katsoin mulkoilleen miestä.

”Sinulla todellakin on taistelusielu, nuori neiti. Minä pidän teistä kummastakin ja voisin sen lisäksi että otan teidät asumaan luokseni, opettaa teille erilaisia taistelutekniikoita,” Korazo ehdotti ja tarjosi kättään Harulle, sillä minä pyristelin koko ajatusta vastaan edelleen ja hän tiesi sen varsin hyvin.

Silmäni melkein laajenivat kauhusta ja loin epätoivoisen katseen sisareeni. Rukoilin, ettei hän olisi niin tyhmä, että astuisi nyt tähän ansaan. Harun kasvoilla oli kuitenkin pieni hymy ja välittämättä kaikista yrityksistäni estää häntä, hän tarttui kiinni Korazon kädestä.

”Suostumme mielellämme, herra…?” hän katsoi miestä kysyvästi.

”Korazo, se on nimeni,” Korazo vastasi pahaenteisesti hymyillen, eikä Haru vieläkään nähnyt tuon hymyn taakse.

Minä olin lamaantunut täysin paikoilleni ja tuijotin silmät lasittuneina Korazon ja Harun yhdistyneitä käsiä. Minä näin, miten sisareni teki sopimuksen itse pirun kanssa ja se sitoi meitä molempia. Miten suuren hinnan oikein joudimmekaan maksamaan tuosta yhdestä ainoasta virheestä…




En tiedä kuinka Sasuke teki sen, mutta hän reagoi hyvin nopeasti kun tilanne sitä vaati. Samalla hetkellä kun päällemme oli putoamassa pommi, hän teki nopeasti pari käsimerkkiä ja ympärillemme ilmestyi suuri käärmeen muodon omaava suoja, joka otti räjähdyksen vastaan puolestamme. Se luultavasti pelasti henkemme, sillä jos räjähdys olisi osunut meihin, olisimme kuolleet melko varmasti. En olisi voinut tehdä mitään, joten sain kiittää Sasukea hänen nopeasta tilannetajustaan ja kyvyistään. Hän päästi irti minusta ja vetäydyin oitis kauemmas hänen lämpimästä rintakehästään. Se tuntui hieman oudolta, koska hänen lämpönsä ja suojaavat kädet ympärilläni olivat saaneet minut tuntemaan oloni epätavallisen turvalliseksi. Nyt oloni oli hetken taas suojaton, mutta onneksi vain hetken.

Käärmemäisen hahmon palaessa pois hiljalleen ympäriltämme, loin katseeni toiseen Akatsukin jäseneen, joka oli syyllinen räjähdykseen. Hän oli laskeutunut maahan ja seisoi naamiomiehen rinnalla vähän matkan päässä edessämme. Hän oli muutaman vuoden meitä vanhempi ja omasi samanlaisen Akatsukin kaavun kuin toinen mies hänen vierellään. Hänellä kirkkaansiniset silmät ja vaaleat hiukset, jotka olivat osittain kiinni. Huomasin, että hänellä oli otsallaan jonkun ninjakylän otsapanta, mutten saanut selvää, minkä kylän se oli, sillä hänen hiuksensa peittivät suuren osan siitä. Silti otsapannassa oleva viiva kertoi siitä, että hän oli nukenin-ninja. Toinen hänen silmistään oli kokonaan kätkeytynyt hiusten taakse. Sinisissä silmissä paistoi vahingoniloinen ja hieman mielipuolinen katse.

”Sasuke on melko hyvä,” naamiomies kommentoi äkisti ja katsoi edelleen meitä. Hänen ilmettään oli mahdotonta nähdä naamion takia, mutta hänen äänensä kuulosti hieman vaikuttuneelta.
Vaaleahiuksinen mies kuitenkin tuhahti.

”Äh, en voi uskoa, että Orochimaru hävisi tuollaiselle kakaralle,” hän totesi.

Vilkaisin Sasukea ja huomasin Sharinganin syttyneen hänen silmiinsä ja hän katsoi suu tiukkana viivana Akatsukin jäseniä. Tämä näytti vain tekevän vaaleahiuksisen miehen innostuneemmaksi. Hän näytti selvästikin pitävän haasteista.

”Melkoinen vastus noissa silmissä, vai mitä Tobi?!” hän huusi naurahtaen toverilleen, joka pudisteli päätään. Tilanne taisi olla hänestä vaivalloinen.

”Voi Deidara, meidän pitää sitten myöhemmin pyytää Itachilta anteeksi tätä…” hän totesi.

Sasuke jäykistyi jälleen kun hänen veljensä nimi mainittiin. Halusin saada hänen ajatuksensa juuri nyt pois Itachista ja keskittyä näihin kahteen, joten päätin sanoa jotain.

”No, tilanne voisi olla huonompikin. Tämä on nyt kaksi vastaan kaksi,” totesin ja odotin Sasuken reagoivan jotenkin sanoihini.

Sasuke vilkaisi minua oudosti.

”Oletko varma, että kykenet taistelemaan? Et kai taas jähmety ja katoa jonnekin menneisyytesi sopukoihin, josta en voi saada sinuun yhteyttä?” hän kysyi vakavalla äänellä.

Hänen sanansa nolostuttivat minua ja loin viileän katseen Uchihaan.

”Älä ole typerä, niin ei tule käymään koskaan taistelun aikana. Sitä paitsi, minulla on tunne, että saatat tarvita tällä kertaa apuani,” vastasin kuitenkin tyynellä äänellä. Sasuke katsoi minua kysyvästi.

”Miksi kuvittelet, että tarvitsen nyt juuri apuasi?” hän kysyi. Loin häneen huvittuneen katseen.

”No koska kyseessä on Akatsuki. Sehän tarkoittaa jotain, vai mitä, Sasuke?” totesin. Sasuke ymmärsi millaista peliä oikein pelasin hänen mielellään ja hän hymähti.

”Tällä kertaa saatat olla oikeassa,” hän totesi ja loi sitten edessään seisoviin miehiin vakavan katseen. ”Todista minulle, että todella olet Käärmeen arvoinen kunoichi.”

Ne sanat tuntuivat niin hyviltä, että päätin, etten peruisi sanojani. Sasuke saisi todellakin nähdä, ettei kanssani kannattaisi pelleillä.

”Anteeksi, että keskeytän teidän juttunne, mutta kuka sinä olet?” Tobiksi kutsuttu mies kysyi yllättäen osoittaen sormellaan minua.

Loin häneen kylmän katseen ja hän näytti tärisevän yhtä paljon kuin silloin, kun Sasuke katsoi häntä.

”Se ei kuulu sinulle. Sanotaan nyt vain näin, että taistelen Sasuken rinnalla,” vastasin.

Tobi päästi syvän huokauksen suustaan ja riiputti hetken masentuneena päätään.

”Epäreilua…olisit voinut olla meidän puolella,” hän sanoi. Sasuke ja toinen mies, nimi taisi olla Deidara, päästivät kumpikin suustaan ilmiselvän tuhahduksen.

”Elämä on epäreilua, Tobi,” vastasin hänelle ja käännyin sitten taas katsomaan Sasukea.

”Onko sinulla suunnitelmaa?” kysyin. Sasuke nyökkäsi.

”On. Se toimii parhaiten, jos et ole tiellä. Luuletko, että pystyt hoitelemaan tuon Tobin?” hän kysyi.

Olin suorastaan iloisen yllättynyt vastuusta ja luottamuksesta, jotka hän minulle soi.

”Luulen. Deidara vaikuttaa silti olevan vaarallisempi kuin Tobi, hän nimittäin tekee ilmeisesti räjähdyksiä, kuten huomasitkin,” sanoin.

”Tiedän sen, Rena. Siksi en haluakaan, että joudut vastakkain hänen kanssaan,” Sasuke totesi yksinkertaisesti.

Loin häneen hieman kiukkuisen katseen. Hän siis kuitenkin vielä epäili kykyjäni.

”Vieläkö siis väität minua heikoksi?” kysyin hiljaisella äänellä. Sasuke katsoi minua ja pudisti kuitenkin yllätyksekseni päätään.

”En. Sanon vain, että olen yhden Sannin-ninjan entinen oppilas. Se kertoo jo paljon ja epäilen, että sinulla on sellaisia pahuuden voimia, joita tarvitaan Deidaran voittamiseen,” hän sanoi myös hiljaisella ja vakavalla äänellä.

Se sai minut sulkemaan suuni ja loin hyvin tutkivan katseen häneen. Mikä oli se pahuus, josta hän puhui? En tiennyt siitä mitään, mutta olin varma, että se oli jotakin, mitä minä en ollut vielä nähnyt.

”Kuten haluat. Älä sitten kuole,” totesin kepeäksi pakotetulla äänellä.

”Samoin. Älä ota turhia riskejä,” Sasuke antoi samalla mitalla takaisin. Hymyilin itsekseni ja pudistelin päätäni. Sitten loin katseeni Tobiin ja Deidaraan.

”Sharingan. Hän siis todellakin on Itachin pikkuveli. Onnistuit tappamaan Orochimarun ainoastaan verenperintösi ansiosta,” Deidara totesi yhtäkkiä pilkallisella ja venyttelevällä äänellä.

Huokaisin ärtyneenä. Deidara alkoi todellakin käydä hermoilleni.

”Sinua on vain siunattu hyvillä geeneillä, joten älä viitsi käyttäytyä niin ylimielisesti! Toisaalta, näyttää siltä, että tarvitset tuon naisen apua nytkin…!”

Deidara ei koskaan ehtinyt sanoa loppuun mitä oli aikomassa sanoa, sillä minä ja Sasuke teimme siirtomme silloin. Se oli erinomainen hetki, sillä Deidara oli unohtunut höpisemään omiaan ja hänen tarinointiaan kuunteli ainoastaan Tobi, joten tämäkin oli omissa maailmoissaan. Sasuke oli tietysti minua nopeampi, mutta vauhdissamme ei ollut suurta eroa. Hän kaivoi salamannopeasti esiin katanansa ja otti kohteekseen Deidaran.

Minä sen sijaan otin taskustani esiin pari kunaita ja heitin ne kohti Tobia. Koska tämä ei ehtinyt väistää, ne menivät läpi hänestä ja Akatsuki vajosi maahan. Olin hetken yllättynyt. Tässäkö tämä siis oli? Ei mitään vastusta? Ei tämä voinut olla Akatsuki. Aavistukseni helpon voiton varjopuolista varmistuivat kuitenkin oikeiksi, kun Tobi nousi ylös. Hänessä ei näkynyt lainkaan ulkoisia vammoja. Kurtistin kulmiani. Mikä hän oikein oli?

”Vitsi, vitsi! Ei minuun sattunut!” hän kimitti sillä lapsekkaalla ja ärsyttävällä äänellä.

Huomasin, että myös Sasuke oli pysähtynyt. Deidara oli onnistunut väistämään hänen miekkansa iskun ja seisoi hieman yläpuolellamme puun oksalla. Sasuke oli myös melko varautuneen näköinen, kun hänelle selvisi, että Tobi oli selvinnyt hengissä monen kunai-veitsen osuttua häntä kuolettavaan paikkaan.

”Mitä ihmettä sinä nyt hölmöilet siellä, Tobi?! Jos sinä nyt häviät naiselle, minä vaihdan paria ja sinä lennät ulos Akatsukista!” Deidara huusi oksalta Tobin suuntaan.

”Eii, minä en halua lähteä Akatsukista! Lupaan, etten häviä tuolle naiselle, Deidara-senpai!” Tobi kiljui niin kovaa, että minusta tuntui, että kuuloni vaurioitui. Päätin kuitenkin unohtaa sen asian nyt ja keskittyä taisteluun.

Deidara heitti käsistään pommeja kohti Sasukea. En ollut huolissani Uchihasta, joten päätin huolehtia siitä, että pysyisin vahvana omassa taistelussani.

”Älä heitä minun päälleni niitä pommeja, Deidara-senpai!” Tobi kirkui väistellessään pommeja. Deidara näytti keskisormea parilleen.

”Älä tule väliin! Pysy kauempana ja tapa se nainen jo!” hän huusi vihaisesti Tobille.

”Totta kai, senpai!” Tobi vastasi pirteästi ja käänsi sitten naamion peittämät kasvonsa minuun. Vastasin katseeseen ilmeettömänä.

”Anteeksi, neiti. Tobin on pakko olla tuhma tällä kertaa…” hän kuiskasi äänellä, joka ei lapsellisista sanoistaan huolimatta luvannut mitään hyvää.

Päätin, että järkevin taisteluun liittyvä asia ensimmäiseksi oli ympäristön vaihto. Ensimmäinen syy siihen oli se, etten halunnut häiritä Sasuken taistelua tai pilata hänen suunnitelmaansa sen suhteen, mistä hän ei tosin ollut minua paljon informoinut. Toinen syy maiseman vaihtoon oli Deidara. En tiennyt, kuinka paljon pystyisin väistämään hänen pommejaan ilman Sasuken apua ja jos Deidara ja Tobi olisivat yhdessä, he saattaisivat olla vielä vaarallisempia kuin erikseen. Loin Tobiin viileän katseen ja lähdin sitten juoksemaan poispäin aukealta.

”Hei, älä karkaa!” kuulin Tobin huutavan perääni.

Sitten aistin, että hänen chakransa liikkui. Hyvä. Hän oli langennut ansaani, kuten arvelinkin ja seurasi minua kauemmas.

Ennen kuin käänsin katseeni kokonaan eteeni, loin vielä yhden katseen Sasuken ja Deidaran suuntaan. Deidara näytti nauttivan siitä, että pääsi eroon minusta. Sasuke loi minuun katseen, joka ei kuitenkaan paljastanut mitään siitä, mitä hänen mielessään juuri nyt tapahtui. Onnistuin kuitenkin erottamaan verenpunaisista silmistä kunnioituksen ja luottamuksen minua kohtaan. Se riitti minulle, en tarvitsisi muuta tämän taistelun voittamiseen. Käänsin katseeni takaisin eteenpäin ja jatkoin juoksua, Tobi seuraten perässäni.

***


Sasuke

Tästä saattoi todellakin tulla hyvin vaativa taistelu. Se lause pyöri mielessäni, kun väistelin Deidaran heittämiä pommeja. Rena oli onneksi ajatellut järkevästi ja johdattanut itsensä ja Tobin kauemmas minusta ja Deidarasta. Tiesin, että hän halusi antaa minun noudattavan suunnitelmaani, mutta olin myös sitä mieltä, että se oli järkevintä. Renan kannatti tosiaan pysyä pois näiden räjähdysten tieltä. Halusin voittaa Deidaran omilla ehdoillani, enkä halunnut vaarantaa muiden henkeä sitä tehdessäni.

Vaitonaisuuteni tuntui olevan liikaa Deidaran tapaiselle höpöttäjälle, joten hän virnisti pahaenteisesti ja puhui taas.

”Tiedoksi vain, että se nainen tulee olemaan pian kuollut. Tobi voi olla täysi idiootti välillä, mutta häntä ei olisi hyväksytty Akatsukiin, jos hän olisi aivan mitätön,” hän sanoi katsoen minua koko ajan.

Tuijotin Deidaraa ilmettömänä, mutta tunsin sydämessäni pienen epäilyksen piston. Oliko hän tosissaan? Pystyikö Rena sittenkään voittamaan naamioitua miestä? Pidin kasvoni kuitenkin peruslukemilla. En antaisi kenenkään nähdä, mitä oikein ajattelin ja vähiten vihollisten.

”Kerro, miltä se tuntui. Miltä tuntui, kun Itachi tappoi vanhempasi? Kuuletko heidän surkeat ja säälittävät huudot edelleen korvissasi? Pian kuulet, miten tuo nainen huutaa samalla tavalla. Kestätkö kuulla ne huudot, Sasuke? Minä tiedän sen, ettet kestä, koska olet heikko!”

Kaikki viha, kaikki raivo veljeäni, Deidaraa ja kamalaa lapsuuden painajaistani kohtaan nousi pintaan sillä hetkellä. Kuinka hän kehtasi puhua noin?! Silmäni laajenivat, nyrkkini tärisivät valkeina raivosta ja purin hampaitani yhteen.

Sillä hetkellä en ajatellut. Syöksyin salamannopealla vauhdilla kohti Deidaraa miekka kädessäni ja pidin katseeni tiukasti hänessä, kuin saalistaja saaliissaan. Sillä hetkellä tunsin enemmän raivoa vaaleaa Akatsukin jäsentä kuin Itachia kohtaan. Hän loukkasi vanhempiani, minua ja Renaa. Pienen hetken ajan mielessäni kävi täysin hullu ajatus siitä, etten välittäisi, vaikka kuolisin tässä taistelussa. Itachilla ei ollut sillä pienen pienellä hetkellä väliä. Halusin ainoastaan todistaa Deidaralle, ei vaan koko maailmalle, että Uchiha Sasuke ei ollut heikko! Itachi ei valinnut minulle tietä, jolla tulisin kulkemaan elämässäni. Minä valitsin sen itse!

Deidara pääsi juuri ja juuri karkuun iskuiltani ja otti hieman etäisyyttä minuun. Ilkeästi hymyillen hän loi tehtyään pari liikettä käsillään erittäin suuren, lentävää olentoa muistuttavan räjähteen ja hyppäsi sitten sen selkään. Sitten hän heitti jälleen räjähteitään kimppuuni. Ennen kuin kävin niiden kimppuun, tuijotin silmääkään räpäyttämättä Deidaraa, joka katosi taivasta kohti. Näin hänen jokaisen liikkeensä ja ansansa läpi.

Kommentit (Lataa vanhempia)
Yukihime - 2012-09-12 16:18:09

*sanaton*
ihana ficci, kerkesin ootta liian pitkää..
No mut en huomannu yhtää kirj. Virhettä.
Sopivan mittainen, ja hyvin kirjoitettu.
Kumpa mieki voisin olla yhtä hyvä kirjottaal.
*haaveilee omiansa*
joo mut jatkoo äkkiä!

Bai-Ju-Li - 2012-09-12 17:32:12
Jei, näitähän osia tulee lisää varsin mukavaa tahtia!

Tämä on oikein jännää, kuten aina. Renan menneisyys on aivan yhtä mielenkiintoista ja ellei jopa kiehtovampaa kuin yleensä, kun kerrotaan Harusta ja Korazosta. Väärin kyllä valitsi Haru, voivoi... Mutta minkäs hän sille olisikaan mahtanut, tarvitsi ruokaa ja suojaa itselleen ja siskolleen.
Itse haluaisin kyllä tietää vähän paremmin, miltä Korazo näyttää. Tiedän vain, että kyseinen mies on vanha ja hänellä on harmaat silmät. That´s it. Olen nimittäin tottunut lukemaan ja kirjoittamaan kuvailuja hahmoista kireestä kantapäähän.

"Mitä koostut siitä, että asumme luonasi?" Kyseisen lauseen sana 'koostut' on hiukan hämäävä. :/ Ehkäpä sana 'hyödyt' olisi parempi, kenties...

Odotan innolla Tobin ja Renan taistelua, ja Renan voimainnäyttöä. Siitähän tulee varmasti mielenkiintoista~

Ei virheitä. Oikein hyvin menee, jatka~ Luotan osaamiseesi. :D

Guren - 2012-09-14 13:50:20
Hyvin kirjoitettu. Mäkin ootan innolla Tobin ja Renan taistelua. Mun puolesta Rena voisi piestä Tobin henkihieveriin! Anteeksi toi ilmaus. Ootan innolla uutta osaa.

Sivut © Fador ja kumppanit, Sisältö © käyttäjät. fador [ät] iki.fi saa yhteyttä.
Joitakin ikoneita otettu osoitteesta http://wefunction.com/2008/07/function-free-icon-set.
Rekisteriseloste