Pakkolasku
 
”Reimi, tarkista Calnuksen tila!”
 
Edge sai avaruusaluksen laskeutumaan turvallisesti, mutta selvää oli, ettei kaikki ollut mennyt aivan suunnitelman mukaan. Calnuksen kapteeni oli ottanut suunnan EN II:lle, mutta Bacchus ja Myuria olivat kertoneet kotipaikkansa olevan avaruusasema, ei planeetta, jolla kasvoi sinistä metsää.
 
”Kaikki näyttäisi olevan kunnossa, mutta en saa yhteyttä Welchiin”, Reimi ilmoitti Edgelle. ”Joko yhteys Maahan on lopullisesti katkaistu tai olemme jälleen rinnakkaistodellisuudessa…” nuori nainen jatkoi surkea ilme kasvoillaan.
”Bacchus?” Edge kääntyi kyborgin puoleen.
”Herra Edge, pelkään pahoin, että neiti Reimi on oikeassa. Uskon meidän olevan rinnakkaistodellisuudessa.”
”Näin siinä käy, kun päästää pojanklopin ohjaamaan avaruusalusta”, Myuria tuhahti omalta istuimeltaan.
”Tuhlaamme aikaa joutavuuksiin. Olisin hoidellut Grigorit jo yksin”, Arumatkin huomautti.
”Olette oikeassa. Lähdemme saman tien!” Edge ilmoitti.
”Emme voi”, Reimi kuitenkin sanoi. Kaikki katseet kääntyivät nuoren naisen suuntaan. Reimillä oli kasvoillaan surkea ja anteeksipyytävä ilme. ”Olen tehnyt laskemia. Ruokavarantomme olisivat riittäneet EN II:lle asti, jos kaikki olisi mennyt suunnitelmien mukaan, mutta nyt… meillä ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi ruokaa kaikille.”
”Voimme aina syödä Sarrien, miuuh”, Meracle ilmoitti ja nuolaisi näyttävästi huuliaan samalla, kun ponkaisi ylös penkistään. ”Minulle ainakin maistuisi kanapaisti”, tyttö lisäsi hieroen vatsaansa.
 
Myös Sarah kimposi jaloilleen ja miltei huitaisi Reimin kumoon valtavilla siivillään. Höyhenkansalaisen kasvoilla oli järkyttynyt ilme.
”Voi, ettehän te syö minua, ettehän? Minä en edes maistu hyvältä!” nainen huokaisi ja katsoi muita anovasti.
”Jokainen nainen maistuu herkulliselta, kun tietää, mistä kohtaa maistelee”, Myuria totesi ja virnisti toiselle naiselle.
”Nam, nam, olen samaa mieltä. Tänä iltana meillä on kanavarrasta!” Meracle iloitsi.
”Meracle, kuinka monta kertaa sinulle on sanottava, ettei Sarah ole kana?” Edge puuskahti. Kissatytön korvat painuivat luimuun ja tämän kasvoille laskeutui surkea ilme.
”Mutta minulla on nääääälkääää, miuuuuh!” tämä valitti.
”Voi, voi, mutta kun minä olen kamalan sitkeäkin”, Sarah surkutteli yhä aidosti kauhuissaan.
 
Lymle nousi paikaltaan ja tepasteli siipinaisen luokse. Pikkutyttö nykäisi tätä kädestä ja hymyili.
”Ei Merry tarkoita sitä, okei? Merry ja Sarrie ovat ystäviä”, Lymle totesi.
”Oletko varma, Lym?” Sarah kysyi.
 
Ohjaamossa kuului ärtynyt huokaisu ja Arumat nousi paikaltaan. ”En ymmärrä, miksi suostuin liittymään tähän joukkoon. Reimi, oletko analysoinut planeetan ilmakehän?”
”Kyllä! Se muistuttaa hyvin paljon Maan ilmakehää, joten se sopii ihmisille… ja eldarialaisille myös”, vastaus tuli kuin tykinsuusta.
”Minä lähden etsimään ruokaa ja sitä on paras löytyä nopeasti. Meillä ei ole aikaa tällaiseen pelleilyyn”, Arumat ilmoitti ja yksinkertaisesti käveli ulos muiden jäädessä vaitonaisina tuijottamaan miehen perään.
”Arumat on oikeassa. Minä lähden myös etsimään ruokaa”, Edge totesi. ”Reimi, tule minun mukaani. Sarah ja Lymle voivat jäädä huolehtimaan Calnuksesta ja Bacchus ja Meracle muodostavat kolmannen ruoanhakutiimin.”
 
Yllättävää kyllä kukaan ei protestoinut Edgen käskyjä vastaan. Lymle näytti hieman pettyneeltä, kun ei päässyt tutkimaan salaperäistä sinistä metsää, mutta toisaalta tyttö kuitenkin viihtyi Sarah’n seurassa hyvin. Sitä paitsi oli selvää, ettei noita kahta kannattanut päästää vaeltelemaan keskenään tuntemattomalle planeetalle. Vaikka kumpikin käytti symbologiaa erittäin taitavasti, nämä olivat hieman turhan hyväuskoisia hölmöläisiä, kun vastaan tuli jotain vaarallista.
 
Arumat oli kadonnut näköpiiristä, kun Edge ja Reimi ehtivät Calnuksen ulkopuolelle. Tämä planeetta oli hyvin erilainen verrattuna niihin, joilla he olivat aiemmin vierailleet. Toisella puolella Calnusta levittäytyivät laajat, mutta kovin synkänoloiset tasangot. Kauempana näkyi ja kuului ukkostavan rankastikin. Toisella puolella avaruusalusta taas kohosi sininen metsä, joka oli hyvin seesteinen verrattuna nouseviin myrskypilviin.
 
”Uskoisin, että löydämme helpommin ruoaksi sopivia tarvikkeita metsästä kuin tasangolta”, Reimi totesi ja lähti lupaa kyselemättä puiden siimekseen. Nuori nainen piteli jousta tiukasti kädessään, ja Edgekin varmisti, että hänen miekkansa oli valmiina. Tähtimeressä seikkaillessaan he olivat oppineet, että vaara saattoi väijyä minkä tahansa kulman takana.
 
Metsässä lenteli sinisiä perhosia ja koko kasvisto oli sinertävää sekin. Maassa ei ollut samanlaisia paikkoja, mutta näky ei hätkäyttänyt Edgeä ja Reimiä. Sen sijaan he ihastelivat kauniita maisemia etsiessään syötäväksi kelpaavia sieniä ja marjoja.
”Analyysini mukaan nuo sienet eivät ole myrkyllisiä, ja nuo marjat kelpaavat syötäviksi”, Reimi luetteli. ”Tarvitsemme kuitenkin myös proteiinia. Kerää sinä kasveja, minä yritän jäljittää jonkin metsäkauriin tai jäniksen.”
 
Kenties toisessa tilanteessa Edge olisi valittanut työnjaosta, mutta juuri nyt heillä oli kiire. Reimillä oli jousi, Edgellä miekka, joten nuori nainen pystyi metsästämään helpommin. Valitettavasti tämä oli vain parempi kasvienkin kanssa. Edgellä oli vaikeuksia erottaa sienet toisistaan.
 
Ilta alkoi hämärtyä, kun kaksikko yhä vaelteli metsässä. Yhtäkkiä outo ääni havahdutti Edgen ja hän nosti katseensa sienestä, jota oli juuri tarkkaillut. Loisketta. Jostain kuului loisketta. Hän lähti hiipimään äänen suuntaan kumarassa käsi miekankahvalla. Hän päätyi pusikon taakse ja kohottautui hieman. Edessä avautui näkymä pienelle lammelle. Kun hän tiiraili tarkemmin, hän erotti vedessä kaksi hahmoa. Nämä näyttivät ihmisiltä, mutta varma ei tietenkään voinut olla.
 
Hahmot keskustelivat keskenään, mutta Edge ei saanut selvää puheesta. Nämä olivat liian kaukana, jotta sanoja olisi voinut erottaa toisistaan. Hänen katsellessaan hahmot lähtivät kuitenkin uimaan lähemmäs rantaa, kunnes nousivat matalassa vedessä seisomaan. Nyt pystyi jo hyvin erottamaan, että nämä olivat ainakin hyvin ihmisenkaltaisia humanoideja. Naisen lantio kaartui kauniina ja tämän rinnat… hmmm… ne vetivät vertoja Reimin rinnoille, mutteivät pärjänneet Myurialle. Edge suoristautui nähdäkseen paremmin.
 
Samassa jotain lennähti aivan Edgen kasvojen editse ja tömähti viereiseen puuhun. Nuorimies säpsähti ja hyppäsi askeleen taaksepäin. Rannalla oleva nainen kirkaisi kuuluvasti, ja miespuolinen henkilö juoksi vaatepinonsa luokse.
”Edge, senkin perverssi!” Reimin huuto kantautui metsästä. ”Ettäs kehtaat!”
”Minä…” Edgellä olivat sanat hukassa pahemman kerran.
”Kuka siellä?!” mies huuteli rannalta. ”Wakka?”
 
Edge suoristautui ja näki miehen lähestyvän pusikkoa miekka käsissään. Muuten tällä ei ollut rihmankiertämää yllään.
”Olen pahoillani kapteenimme käytökse-” Reimi marssi metsästä rannikolle, mutta pysähtyi kesken matkan tuijottamaan vaaleaa miestä, joka edelleen lähestyi Edgen pusikkoa. Vaikka oli hämärää, Edge pystyi arvaamaan, miten kuumottava puna kihosi nuoren naisen kasvoille. Tämä pudotti jousensa ja peitti kasvonsa käsillään. ”Ääh!”
 
Vaaleahiuksinen mies käännähti rannalla ympäri ja osoitti nyt miekallaan Reimiä, joka punasteli edelleen käsiensä suojissa. Edge kiskaisi oman miekkansa esille ja hyppäsi esiin pusikosta. Rannalla oleva vieras nainen kiljaisi uudestaan ja puristi vaatemyttyä vartalonsa suojaksi.
”Me tulemme rauhassa”, Edge yritti ja pakotti katseensa kiljuvasta naisesta mieheen, vaikka tämän paljaat pakarat häiritsivät häntä huomattavasti. Reimi kurkisti sormiensa lomasta ja näytti siltä kuin olisi voinut vajota maan alle.
”Pue nyt jotain päällesi, sinä pervo!”
”Anteeksi, minä –” vieras mies vaikutti häkeltyneeltä. Tämä vilkaisi taakseen ja kohdisti nyt katseensa Edgeen, joka rukoili, ettei tämä kääntyisi ympäri. Toisaalta Reimin punastuksen pystyi jo erottamaan hämärästä huolimatta, tuota menoa tämä puhkuisi itsensä tajuttomaksi.
 
Edge kiinnitti miekan takaisin vyölleen ja kohotti kätensä. ”Kuten sanoin, tulemme rauhassa.” Toinen mies kääntyi – Edgen teki mieli sulkea silmänsä, mutta hän pakottautui pitämään ne auki, vaikkei olisi halunnut tuijottaa – ja mittaili häntä katseellaan. Miehet jäivät seisomaan hiljaisina rannalle.
 
Kuka tuo muukalainen olikaan, tämä näytti täysin ihmiseltä. Vaaleat hiukset, siniset silmät – ehkä, hämärässä oli vaikea arvioida -, ihmismäinen ruumiinrakenne ja pituuskin sopi nykyihmiselle. Edge ei voinut mitään sille, että hänen katseensa valui alaspäin. Kyllä, myös muu varustelu oli samanlainen kuin Maan asukkailla. Oli siis olemassa myös toisia planeettoja, joilla asui ihmisiä.
”Keitä te olette?” muukalaismies kysyi.
”Edge Maverick, Calnuksen kapteeni, ja USTA:n lähettiläs”, Edge pamautti. ”Ja tässä on yliperämies Reimi Saionji.”
 
Taas vaaleahiuksinen mies kääntyi ja sai Reimin kiljaisemaan ja peittämään kasvonsa. ”Samanlaisia perverssejä molemmat!” nuori nainen parkui. Vihdoin mies laski miekkansa ja tarttui maassa lojuviin housuihinsa. Paikalla oleva nainenkin oli saanut jotain kiedottua ympärilleen.
”Olen pahoillani häiriöstä. Jouduimme tekemään pakkolaskun planeetallenne ja yritämme täydentää ruokavarastojamme”, Edge yritti selittää, koska Reimi oli kykenemätön puhumaan.
”Pakkolaskun planeetallemme?” muukalaisnainen sai ensimmäisen kerran suunsa auki ilman, että kiljui paniikissa.
”Tulemme hyvin kaukaa, toisesta maailmasta ja ajasta”, Reimi vastasi naiselle.
”Niinkö?” vaaleahiuksinen mies kiinnostui. ”Oletteko tekin kotoisin Zanarkandista?”
”Emme valitettavasti ole kuulleetkaan sellaisesta paikasta”, Edge kertoi. ”Tarkoituksemme ei ollut häiritä teitä. Me vain…”
”Sinä vain päätit ryhtyä tirkistelemään!” Reimi kivahti. Nyt kun vieras mies oli saanut housut jalkaansa, tämä näytti toipuneen täysin. Tämä marssi rannan poikki suoraan Edgen eteen ja läväytti nuortamiestä poskelle niin lujaa, että hänen päänsä käännähti. Poski sykki ja kuumotteli, epäilemättä sitä koristi jälleen kerran punainen jälki. ”Anna olla viimeinen kerta, kun tiirailet vieraita naisia!”
”En minä tiiraillut häntä”, Edge valehteli ja hieroi poskeaan samalla, kun viittasi tuntemattoman naisen suuntaan.
”Älä yritä, kyllä minä sinut tunnen!” Reimi tuhahti. Tämä käännähti kannoillaan, poimi jousensa maasta ja marssi yhä pimenevään metsään.
”Reimi!” Edge huudahti.
 
Vastausta ei ehtinyt kuulua, kun paikalle ilmestyi suurikokoinen, karvainen mies, joka ei missään nimessä ollut ihminen.
”Kimahri kuuli ääniä, Kimahri huolissaan Yunasta”, tämä ilmoitti ja katseli miltei murhaavasti sekä Edgen että toisen miehen suuntaan.
”Kaikki hyvin, Kimahri”, nainen – Yuna? – vastasi.
”Yunan paras palata leiriin”, Kimahri jatkoi. Nainen kuitenkin näytti epäröivän ja vilkuili vaalean seuralaisensa suuntaan.
”Mene vain, minä hoidan tämän”, mies vastasi. Nainen keräsi loput vaatekappaleistaan syliinsä ja lähti lopulta karvaisen olennon matkaan.
 
Kumpikaan nuorista miehistä ei sanonut hetkeen mitään. Edgen mielessä käväisi, että Reimi harhaili yksin kiukkuisena pitkin tuntematonta metsää, mutta jostain syystä hän ei saanut jalkojaan liikkeelle.
”Kuka sinä olet ja mikä sinun maailmasi nimi on?” hän sen sijaan kysyi toiselta. Hän oli jokin aika sitten vannonut, ettei sotkeutuisi enää yhdenkään planeetan tapahtumiin, mutta hän ei voinut vastustaa kiusausta. Hän tunsi kummallista yhteyttä tähän edessään seisovaan nuorukaiseen. Hän ei voinut sanoa tuntevansa tätä, mutta jotain yhteistä heillä täytyi olla.
”Tidus. Ja tämä on Spira. Tosin tämä ei ole minun Spirani. Olen kotoisin Zanarkandista, kaukaa pohjoisesta.”
”Minä olen kotoisin Maasta”, Edge kertoi.
”En ole koskaan kuullutkaan sellaisesta paikasta. Sen täytyy olla todella kaukana”, Tidus totesi.
”Meillä on selvästi enemmän yhteistä kuin olisi arvannutkaan”, Edge nauroi.
 
Yhtäkkiä jostain kuului uusi loiskahdus. Kumpikin nuorimies käännähti ympäri ja jäi tuijottamaan lampea. Veden pinta kupli, kunnes esille tuli jokin vihreä, jolla oli lukematon määrä silmiä. Seuraavaksi kaksikko rekisteröi lonkerot, jotka lähestyivät heitä uhkaavasti. Vaistomaisesti Edge vetäisi miekkansa esille eikä Tidus jäänyt yhtään huonommaksi.
”Antaa tulla vaan!” Edge huudahti.
”Tule esiin ja taistele kuin mies!” Tidus puolestaan karjaisi.
 
Vesi roiskui kaikkialle, kun monisilmäinen lonkerohirviö lähestyi rantaa. Edge puristi miekkaa tiukemmin kädessään ja syöksähti otuksen kimppuun. Sen lonkerot tuntuivat kuitenkin olevan yhtä aikaa kaikkialla. Ne kietoutuivat jalkojen ja käsien ympärille ja pitelivät otteessaan, vaikka hän kuinka yritti saada katkottua niitä miekallaan. Lisäksi olento haisi lähes tainnuttavan pahalta. Oli vaikea yrittää pitää ajatukset kasassa ja lihakset liikkeessä, näkökenttäkin tuntui sumentuvan. Lonkeroiden ote oli suorastaan tukehduttava. Vaikka Edge yritti yhdessä uuden tuttavansa kanssa taistella vastaan, lonkerohirviö näytti vievän voiton.
 
~o~
 
”Edge!” Reimi huudahti, kun Arumat tömäytti Calnuksen tajuttoman kapteenin sohvalle. Nuoren miehen haarniska oli palasina ja vaatteetkin riekaleiset. ”Mitä tapahtui?!” Reimi käänsi suuret ruskeat silmänsä Arumatin suuntaan ja vaati tietoa eldarialaiselta.
”En tiedä. Löysin hänet tuollaisena lammenrannalta, missä hän makasi toisen puolialastoman miehen kanssa”, Arumat tuhahti ja käveli pois paikalta.
 
Syvä puna kiipesi jälleen Reimin kasvoille.