Luku 3: Onko kaikki ohi?                                                             

Tapauksesta oli kulunut kolme päivää eikä japanialaista vielä löydetty. Italialaisen katse oli yhä yhtä jäätävä kuin vähän aikaa sitten. Kukaan ei ollut vieläkään keksinyt syytä tähän. Amerikkalaisen tilanne oli parempi sillä jollain ihmeellisellä syyllä hän oli palautunut normaaliksi yllättävänkin nopeasti ja no suomalaisen tilanne oli melko saman tapainen kuin Felicianonkin. Kaikkia vain vaivasi se missä Kiku mahtoi olla. Hänestä ei ollut kuulunut pihaustakaan kolmeen päivään ja jotkut alkoivat jo olla huolissaan. Mikä neuvoksi kun kaveri on kateissa ja muut käyttäytyvät oudosti?
 
   Englantilainen katsoi veljeään joka söi hampurilaisia. Hän parantui kyllä melkoisen nopeasti…, Arthur ajatteli ja paransi asentoaan tuolissa. Hän siirsi katseensa ulos ja huokaisi raskaasti. ”Pilviä pilvienkin päällä. Ei aurinko ole paistanut kolmeen päivään ja Hondakin on kateissa”. Ludwig istui pöydän ääreen paperi pino kädessään. Paperit sisälsivät tietoja erilaisista järjestöistä ja muista sellaisista jotka saattoivat olla tämän takana. Tosin tämäkin oli ilmeisesti ajan hukkaa koska kukaan ei voinut viedä toisten tunteita mennessään.  -Melko kummallista se olikin. Miten joku tai jokin pystyi viemään toisen tunteet? Ehkä jonkin sortin taikuutta tai jotain?  ”Ehkä olisi parasta että lähtisimme etsimään Japania”, Arthur ehdotti hetkellisen hiljaisuuden jälkeen. Kenelläkään ei näyttänyt olevan mitään sitä vastaankaan joten he lähtivät etsimään japanilaista.

  Hetken ajan kävellyn jälkeen espanjalainen näki jonkin maassa. Se näytti ihmiseltä joten kaikki mukana olevat päättivät mennä katsomaan sitä. Saksalaisen ilme oli järkyttynyt kun hän näki kuka maassa makasi hengittämättä ja kylmänä. Englantilainen käveli Ludwigin viereen ja katsoi samaa kuin saksalainenkin. ”Ei voi olla… Mi… Mitä on… Mitä on käynyt? Mi… Miksi?”, hän änkytti ja kyyneleet nousivat nuoren englantilaisen silmiin. Yksinäinen kyynel tippui maahan. Maassa makasi japanilainen Honda Kiku… Elottomana ja kylmänä. Hänen silmänsä olivat kiinni ja hänen kaulassaan oli syvä viilto. Englantilainen pyyhkäisi poskissaan olevia kyyneliä ja niiskaisi hiljaa. Hetkellinen hiljaisuus laskeutui tuon jonkun ympärille. ”Hän oli… Hyvä ihminen…”, Ludwig sanoi hiljaa.   Yllättäen italialaisen silmät kostuivat. Jopa hänen kylmä ilmeensä suli kun hän näki toverinsa maassa kuolleena. Kyynel vierähti Felicianon poskelle ja tämä katsoi Hondaa surullisena.

   He veivät japanilaisen kokouspaikaan ja laskivat tämän arkun päälle makaamaan. Kaikki oli nyt ohi… Nuo upeat seikkailut mitä he olivat yhdessä kokeneet. Ohi. Kaikki mukavat muistot joita he yhdessä olivat kokeneet.. ohi… Kaikki alkoi käydä vakavammaksi. Heidän on pakko selvittää kuka tai ketkä ovat tämän asian takana ennen kuin muita läheisiä kaatuu. Tai ehkä kukaan ei voinut enää tehdä mitään. Ehkä turmio oli lähempänä kuin kukaan saattoikaan kuvitella!

  Sillä välin ulkona suomalainen käveli hiljaisessa yksinäisyydessään puutarhassa. Hän käveli puiden reunustamaa polkua pitkin ilmeettömänä. Hänen mielensä tulvi kysymyksi. Mutta ei hällä ollut ketään kelle niitä kertoisi. Yksin tässä hiljausuudessa… Ruotsalainen tarkkaili jokaista Tinon ottamaa liikettä ja jokainen niistä merkattiin vanhaan kirjaan jonka kannet olivat kuluneet päältä päin. Kirjaan oli merkattuna monia eri asioita. Ehkä siellä myös olisi tietoa tästä kamalasta organisaatioista joka oli kiduttanut Felicianoa ja kumppaneita.  - Ehkä sieltä löytyisi vastaus kysymyksiin… Mutta kuka olisi muka alkanut sitä lukemaan? Vain ruotsalainen Berwald tiesi sen sisällön eikä ollut antanut edes Tinon katsoa kirjan sisälle. Salasiko hän jotain kenties? Mutta jos salasi niin mitä hän salasi? Hyviä kysymyksiä mutta niin huonoja vastauksia. Ken tietää mitä kirja sisältiäisi… Ehkä sekin selviää ajallaan.

 Yllättäen kuului valtava jyrähdys. Kuin joku olisi ampaissut raketin taivaalle. Romano ja Espanja juoksivat nopeasti ulko-ovelle ja katsoivat kauhuissaan taivaalle. ” MIKÄ TUO ON?!”, Romano huusi kovaan ääneen….