Running for her life
The dark rain from her eyes still falls
Breathtaking butterfly
Chose a dark day to live
Save one breath for me

(Nightwish-Cadence of her last breath)


Sasuke

Narutosta on tullut vahva. Vaikka asian myöntäminen on suuri kolhu ylpeydelleni, enkä koskaan suostu sanomaan sitä ääneen, se pitää paikkansa. En tiedä miten hän on oikein sen tehnyt, mutta tiedän sen, etten suostu olemaan heikompi meistä kahdesta. Hän oli Akatemiassa heikko, häviäjä, kun taas minä olin lapsinero Uchiha! Tämä ei voi olla totta. Tiedän jossakin syvällä sisimmässäni, ettei minun pitäisi ajatella näin. Kaikista niistä riidoista, kaikista niistä ilkeistä haukkumanimistä huolimatta, Naruto on paras ystäväni. Me työnnämme toisiamme eteenpäin äärirajoille saakka.

Kakashi on huolissaan minusta ja sanoi, ettei opettanut minulle Chidoria kostoni takia ja näin Sakuran silmissä itkuisen ja pelokkaan katseen tänään aiemmin, kun taistelimme Naruton kanssa sairaalan katolla. En kuitenkaan voi unohtaa tarkoitustani, en voi unohtaa sitä, että olen kostaja. Kostajien täytyy olla muita vahvempia, heidän täytyy mennä kipurajojen yli ja kauemmas. Silti, minun täytyy tulla vahvemmaksi, enkä pysty siihen Konohassa.

Alkaa olla keskiyö. Kylmä tuuli saa puiden lehdet havisemaan yössä. Olen pakannut mukaani ainoastaan kaiken mitä todella tarvitsen mukaani. Luotan siihen, että Orochimaru pitää sanansa ja tekee minusta niin vahvan, että kykenen voittamaan veljeni. Ennen kuin lähden, luon katseen valokuvaan, joka lepää ikkunalaudallani. Se on ainoa valokuva, joka minulla on. Kakashi seisoo nolosti hymyillen keskellä kuvaa, pörröttäen toisella kädellään Naruton kutrittomia, vaaleita hiuksia ja toisella kädellään hän pörröttää minun mustia hiuksiani. Naruto katsoo minua kiukkuisesti ja huomaan katsovani itse suoraan kameraan melko ärsyyntyneen näköisenä. Sakura on välissämme ja hymyilee, kuin hänellä ei olisi huolia lainkaan, eikä hänellä niitä olekaan.

Se kuva saa minut tuntemaan oloni tyhjäksi ja melkein surulliseksi. Se kertoo jostakin, mikä olisi voinut olla mahdollista, mutta mitä vain ei ollut tarkoitettu. Käännän sen toisella kädelläni pöytää vasten ja sitten poistun huoneesta. En aio sanoa hyvästejä. Se ei vain kuulu kostajan luonteeseen. Sitä paitsi, enhän minä saanut sanoa vanhemmilleni hyvästejä, joten miksi soisin sen kunnian Narutolle, Sakuralla ja Kakashille? Heitä ei tästä hetkestä alkaen enää ole maailmassani…



Siitä hetkestä alkaen, kun taistelu alkoi, minulle selvisi se, ettei Deidara ollut tyhmä tai huono taistelemaan. Hänen taistelutapansa vaati etäisyyttä vihollisten välillä, hän suunnitteli kaikki liikkeensä etukäteen ja tiesi, että Uchiha-klaanin voimat piilivät sen jäsenten silmissä. Näistä kaikista seikoista huolimatta minä olin yhden askeleen aina häntä edellä. Näin Sharinganin avulla kaikkien Deidaran ansojen läpi, eikä hänellä ollut aavistustakaan siitä. Tärkein asia oli, etten antaisi hänen tietää sitä. Tiesin, että tulisin pärjäämään tässä taistelussa, siitä ei ollut epäilystäkään.

Asia, joka taas vaivasi mieltäni, oli Rena. Kun hänen kunainsa olivat iskeytyneet läpi Tobin vartalosta ja kun tämä oli noussut seisomaan täysin haavoitta, olin hieman yllättynyt. Vaikutti siltä, etteivät terävät aseet tehonneet häneen. Siksi toivoinkin, että Rena käyttäisi muita kykyjään tätä vastaan. Asia oli niin, kuten Deidara oli sanonut aiemmin. Tobi saattoi ensivaikutelman perusteella vaikuttaa täydeltä idiootilta, mutta sen avulla hän piilotteli todellista voimaansa. Toivoin todella, ettei Rena vähätellyt kykyjään, kun hän sattui aiemmin mainitsemaan niistä.

Keskitin kaikki aistini nyt taisteluun Akatsukia vastaan ja katsoin kohti taivasta. Deidara seisoi edelleen suuren, valkean ja lentävän luomuksensa selässä yläilmoissa ja näytti vahingoniloiselta. Hän ei tehnyt elettäkään laskeutuakseen. Vai niin. Minun täytyi siis tehdä jotain, että pääsisin häneen käsiksi. Halusin päättää taistelun niin pian kuin mahdollista ja kysyä Deidaralta Itachin olinpaikkaa. En halunnut tuhlata kaikkea chakraani tähän. Chidorin ilmestyessä vasempaan käteeni, laajensin tekniikkaa siten, että se muuttui hieman sopivammaksi tähän tilanteeseen.

”Chidori Eiso!” ajattelin ja sininen salamointi kädessäni laajeni keihäsmäiseen muotoon ja suuntasin sen kättäni kohottamalla kohti taivaalla lentävää Deidaraa.

Chidori Eiso jäi kuitenkin muutaman senttimetrin päähän Deidaran lentävästä räjähteestä. Hän todellakin oli pitkän välimatkan taistelija. Chidorista ei olisi juuri nyt hyötyä häntä vastaan, koska hän oli liian korkealla, joten päätin kokeilla erilaista lähestymistapaa.
Deidara kuitenkin oli jälleen valmis hyökkäämään kimppuuni. Etäisesti lintua muistuttava räjähde tippui taivaalta kohti minua. Deidaran siniset silmät kertoivat hänen verenhimonsa kasvaneen entisestään.

”Sillä ei ole mitään merkitystä, kuinka hyvin osaat suojata itsesi,” hän huusi pilkallisella äänellä. ”Minä räjäytän suojauksesi palasiksi!”

Syöksyin oitis vaistomaisesti pakoon uutta räjähdystä, mutta astuin vahingossa väärin ja olin liukastumassa. Helvetti! Jos en tekisi mitään, suojaukseni todella menisi palasiksi ja minä sen mukana. Deidaran kasvoilla oli voitonvarma hymy ja arvelin, että hän luuli saaneeni minut ansaan. Osasin kuitenkin ajatella selkeästi ja vapautin Kirotun Sinetin niskassani. En koskaan pitänyt sinetin vapauttamisesta kahdesta syystä. Ensimmäinen syy oli se, että sen antamalla voimalla oli seuraukset. Jos käyttäisin sitä pitkään, se imisi lähes kaiken chakrani ja silloin olisin yhtä kuin kuollut. Se vei voimiani ja aiheutti jatkuvaa kipua.

Toinen syy oli Orochimarun osuus asiaan. En ollut koskaan pitänyt käärmeitä ihannoivasta pedofiilistä, joka houkutteli nuoria lapsia palvelijoikseen ja lupasi näille voimaa. Lähes kaikille ninjoille, jotka olivat tulleet Äänen kylään, oli käynyt tällä tavalla. Heidän elämänsä oli mennyt hyvin nuorena pilalle ja Orochimaru oli ilmestynyt ”sattumalta” paikalle ja tarjosi heille apuaan pientä korvausta vastaan. Se korvaus tarkoitti omaa henkeä. Kun Orochimaru joillekin harvoille antoi kivuliaan puremisen kautta Kirotun Sinetin, tämä henkilö olisi hänen kynsissään aina. Vaikka Orochimaru oli kuollut ja vaikka olin hyväksynyt asian, että minulla oli se sinetti ja vaikka osasin käyttää sitä melko hyvin, tunne siitä, että olin kahlittu edelleen jollakin tavalla Käärmemieheen vaivasi minua aina edelleen kun jouduin pakosta käyttämään sitä.

Eikä siinä ollut vielä kaikki. Joka kerta kun aktiovoin itseni sinetin toiselle tasolle, minusta tuli hirviö. Muutuin fyysisesti miestä etäisesti muistuttavaksi olennoksi, joka kuitenkin oli enemmän hirviö kuin ihminen. Olin osannut odottaa sitä aina siitä lähtien, kun aktivoin toisen tason ensimmäistä kertaa taistelussani Narutoa vastaan Lopun Laaksossa. Tulisin hyväksymään kaikki muutokset itsessäni, kunhan vain saisin toteutettua kostoni. Hyvä tai paha, sillä ei ollut merkitystä.

Koska omasin nyt tässä hahmossa myös siivet, nousin lentoon ja sen avulla olin hetkessä päässyt pois räjähdyksen tieltä. Sitten laskeuduin takaisin maan pinnalle ja otin esiin miekkani. Chokutolla tulisi olemaan hyvin tärkeä tehtävä tässä taistelussa.
Samalla hetkellä kun aloin suunnitella seuraavaa liikettäni, kauempaa maastosta kuului tuskanhuuto. En ollut kuullut henkilön huutavan ennen noin, mutta tunnistin tämän äänen perusteella. Se oli Renan ääni ilman epäilystäkään! Outo, jäykkä tunne valtasi minut kokonaan. Mitä oikein oli tapahtunut?

”Vaikuttaa siltä, että Tobi ei tee taistelusta naisellesi liian helppoa. Loppujen lopuksi, mitä olisikaan taistelu ilman riskejä ja verenvuodatusta?” Deidara totesi häijysti yläpuoleltani.

Loin häneen kylmän katseen samalla kun yritin keksiä, mitä tekisin nyt. Jos Rena huusi, hän oli melko varmasti tuskissaan ja tarvitse apuani. Vaikka en pitänytkään hänestä kovin paljon, hän oli kuitenkin osa Käärmettä ja koska tunsin olevani jonkinlaisessa vastuussa jokaisesta ryhmän jäsenestä, minun täytyi auttaa häntä. Tilanne oli kuitenkin melko paha siinä suhteessa, etten oikeastaan voinut tehdä mitään. Karin, Juugo ja Suigetsu olivat liian kaukana meistä ja heistä ei yksikään pääsisi auttamaan Renaa. Itse tiesin, että ainoa keino olisi se, että minä menisin hänen avukseen, mutta sekään ei ollut nyt helppoa. Olin varma, ettei Deidara päästäisi minua silmistään hetkeksikään ja minun pitäisi ensin voittaa hänet, jotta voisin mennä auttamaan Renaa. Sekin veisi aikaa ja en tiennyt, kuinka kauan Rena pärjäisi ilman apua.

”Älä kuvittelekaan lähteväsi minnekään. Minä olen vastustajasi, ei Tobi. Sinä et jätä minua huomioitta, Uchiha Sasuke!” Deidara huusi äkisti ja minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin jatkaa taistelua.



Rena

10 minuuttia aikaisemmin


Minulla oli hyvä etumatka Tobiin, joten ehdin pysähtyä hyvissä ajoin, ennen kuin hän tuli paikalle. Maasto, jonka olin valinnut, oli yhä melko avaraa ja vieressä virtasi pieni joki. Minun oli kuitenkin pakko ajatella pian edessä olevaa taistelua Tobia vastaan ja eräs asia häiritsi minua turhankin paljon. Yritin vetää syvää henkeä ja rauhoittua, mutta epäilys sai minut hieman hermostuneeksi. Kunai, jonka olin heittänyt läpi Tobin sydämestä, ei ollut tappanut häntä. Naamiomies oli noussut maasta täysin haavoitta ja vielä vitsaili koko asiasta. Saisin siis unohtaa kaikkien ninja-aseiden käytön saman tien. Ainoat vaihtoehtoni olivat sitten kykyni.

Vaikka olinkin kunoichi, en oikeastaan käyttänyt juuri lainkaan ninjutsua ja genjutsua. Suonissani virtaavan wiccan veren ansiosta kykenin hallitsemaan luonnonelementtejä, liikuttamaan esineitä ajatuksen voimalla, hengittämään veden alla sekä tekemään vielä yhden asian, jota minulla oli tapana käyttää vain viimeisenä keinona vaaran uhatessa. Toivoin todella, että voisin jättää viimeisen kykyni käyttämisen pois laskuista tässä taistelussa, sillä sen käyttäminen oli aina kohtalokasta.

Tobi saavutti minut kuitenkin sillä hetkellä ja jouduin tosissani keskittymään tähän hetkeen. Akatsukin jäsen oli pyyhkivinään hikeä otsaltaan.

”Huh! Sinä juokset todella lujaa!” hän totesi kimakalla äänellä.
Huokaisin ääneen. Miksi Tobi selvästikin esitti tyhmempää kuin oikeasta oli? Minä tiesin, että hänet oli hyväksytty Akatsukin jäseneksi syystä ja olin varma, ettei yksikään nukenin-ninja tai kukaan muu jaksaisi työskennellä noin lapsellisen henkilön kanssa.

”Sinä taas juokset liian hitaasti,” sanoin hiljaa, enkä kääntänyt katsettani pois naamioiduista kasvoista.

”Hei, ei tarvitse olla epäkohtelias, vaikka joudummekin taistelemaan toisiamme vastaan! Jos häviän sinulle, menetän Deidara-senpain luottamuksen ja siihen minulla ei ole varaa!” Tobi huudahti vastaukseksi.

Tuhahdin ja aloin keskittää tulen elementtiä taistelua varten. Elementtien käyttäminen tuntui juuri nyt sopivimmalta vaihtoehdolta kuin maallisten aseiden käyttö. Halusin myös saada selville Tobin chakra-elementit. Kun liekit syttyivät molempiin käsiini, otin taisteluasennon ja loin hyvin kylmän katseen Tobiin. Hänen tuli tietää, että olin nyt tosissani.

”Sinun tulee tietää, etten aio ottaa tätä taistelua kevyesti. Aion antaa kaikkeni ja suosittelen, että jos haluat selvitä hengissä, luovutat jo tässä vaiheessa ja kerrot mitä tiedät Itachi Uchihasta,” sanoin. Kuten osasin arvata, Tobi pudisti vimmatusti päätään.

”En voi tehdä niin. Deidara-senpai suuttuisi minulle ja haluan pysyä Akatsukissa!” hän totesi.

Olin hetken vaiti. En kyennyt näkemään hänen silmiään, mutta tiesin, että hän oli tosissaan. Hän ei kertoisi minulle mitä tahtoisin kuulla ennen kuin voittaisin hänet taistelussa. Se oli tapa, millä ninjojen maailma toimi. Tietoa ei saanut ilmaiseksi ja sen saamiseksi oma henki oli laitettava aina epäröimättä peliin. Niin minun täytyi tehdä nyt.

”Hyvä on,” sanoin hiljaa.

Sen jälkeen suuntasin liekehtivät käteni kohti Tobia ja syöksyin kohti häntä

Tobi oli nopeampi kuin luulin, ainakin väistämisen suhteen. Suuntasin nopeaan tahtiin lyöntejä häntä kohti, mutta hänen onnistui aina kuitenkin jollain tavalla väistää lyöntini.

”Oho! Se melkein osui!” hän huusi aina välillä ja tiesin, että hän tahallaan pilkkasi minua.

En kuitenkaan suonut hänelle sitä tyydytystä, että olisin näyttänyt kuinka kiukkuinen olin. Jatkoin iskuja, mutta samalla kuitenkin tiesin, ettei sen varaan kannattanut enää juuri laskea. Taijutsussa Tobi todella oli taitava ja hän reagoi nopeasti. Niinpä päätin ottaa selvää mitä tapahtuisi, jos hän tekisi välillä aloitteen. Loikkasin takaperin kauemmas hänestä ja odotin, että hän syöksyisi kimppuuni. Tobi päästi suustaan pienen naurahduksen ja teki sitten nopeammin kuin tajusinkaan käsimerkkejä. Tunnistin Villisian, Hevosen ja Tiikerin merkit.

”Katon: Gōkakyū no Jutsu!” Tobi huusi ja hänen suustaan syöksyi tulta.

Liekkimeri syöksyi kohti minua. Niinpä päätin vastata tuleen vedellä. Liekit käsissäni olivat sammuneet jo ja kun keskityin tarpeeksi, loin käsieni väliin valtavan suuren pallon, joka koostui vedestä. En tarvinnut tähän lainkaan chakraa ja se toi minulle tunteen siitä, että olisin etulyöntiasemassa, koska Tobin oli pakko käyttää chakraa tekniikoihin. Hän ei ollut kuten minä. Pitelin nestemäistä pyörrettä yläpuolellani kahdella kädellä ja heitin sen sitten Tobin liekkejä vastaan. Kuten luonnonlait pätivät, vesi oli voimakkaampi kuin tuli ja se sammutti liekit hetkessä.

Savun noustessa ilmaan elementtien kohtaamisen seurauksena, näin Tobin seisovan edessäni vähän matkan päässä. Hän pudisteli päätään.

”Pitihän se arvata. Et pelkästään omaa tulen elementtiä, mutta myös veden. Aika kätevää itse asiassa, neiti,” hän sanoi.

”Sano minua Renaksi, minä olen kaukana mistään hiton neidistä,” totesin kuivalla äänellä.

”Hyvä on, Rena-chan!” kuului taas se tekopirteä ääni, jota olin oppinut näin lyhyessä ajassa inhoamaan.

Samalla hetkellä Tobi heitti jostain esiin ilmestyneen Fūma shurikenin kohti minua. Miten hän teki sen niin nopeasti?! Väistin aseen, mutta samalla päästin suojaukseeni aukon, kun en voinut keskittyä siihen silloin sataprosenttisesti. Onnistuin kuitenkin sivusilmällä näkemään Tobin tulossa kohti minua nopeasti ja oikeat kätemme osuivat kovaa toisiaan vasten. Kätemme tuntuivat liikkuvan täsmälleen samaan aikaan ja nyt meillä molemmilla oli vasemmassa kädessä kunai ja ne kalahtivat toisiaan vasten.

”Minulle on selvinnyt yksi asia, Rena,” Tobi sanoi kun painoimme kumpikin omaa kunaitamme toista vasten ja kamppailimme tilanteen hallitsemisesta.

”Ihanko totta, Tobi? En olisi arvannut, että pääsi toimii niin hyvin,” totesin hymyillen pilkallisesti, kun painoin kaiken voimin omaa veistäni sen vastakappaletta vasten. Hänellä todellakin oli käsissään lihasvoimaa…

”Ei sinun tarvitse edelleenkään olla ilkeä. Minulla vain on selvinnyt se, että siihen täytyi todellakin olla syy, että liikut Sasuken kanssa. Hän on luonnonlahjakkuus ja osaa todellakin valita tiimitoverinsa hyvin,” Tobi vastasi ja tuijotti minua tiiviisti.

”Miten se meidän taisteluumme liittyy mitenkään?!” kysyin huutaen.

Sitten heilautin vapaana olevaa kättäni ja sain täten takanani olevasta puusta valtavan kokoisen ja terävän oksan sinkoamaan kohti vastustajaani. Tobi ei ehtinyt tekemään mitään, hänen suustaan pääsi kauhistunut huuto ja oksa osui suoraan häneen ja sinkosi hänet kauas minusta. Laskin kunaita pitelevän käteni ja hengitin raskaasti. Voimieni käyttäminen oli jokaisella kerralla rasitus keholleni. Varsinkin vesi-elementin käyttäminen oli vienyt paljon fyysisiä voimiani ja nyt minusta tuntui, että jonkin olisi kaivertanut veitsellä käsivarsiani ja kylkeäni.

Tobi nousi jälleen ylös vahingoittumattoman näköisenä. Purin turhautuneena hammastani. Helvetti! Miten hän oikein teki sen?! Uhrasin omia voimiani taisteluun, eikä hän näyttänyt osumista huolimatta lainkaan rasittuneelta. Pakotin ilmeeni kuitenkin taas tyyneksi ja aloin kutsua sitten uutta elementtiä.

”Ei kannata yrittää. Minä olen sinua nopeampi,” kuulin yhtäkkiä äänen takaani ja jähmetyin täysin aloilleni.

Tobi oli jollain tavalla päässyt taakseni ja huomasin, ettei hän ollut käyttänyt vaihdostekniikkaa. Hän oli ollut vain silmilleni liian nopea. Kuinka olisinkaan voinut nähdä hänet? Minulla ei ollut Sharingania. Tunsin kunain kaulallani.

”Niin, olet todella nopea,” totesin naurahtaen.

Sitten tein hyvin nopean väistöliikkeen kyyristyen, yritin taklata Tobin ja tartuin hänen kunaita puristavaan käteensä hirvittävän tiukalla otteella. Itse asiassa päätin jäljitellä sitä samaa pihtimäistä otetta, jolla Sasuke oli pitänyt minua otteessaan jonkin aikaa sitten. Käytin kaikkia käteni lihaksia siihen otteeseen. En missään nimessä aikonut saada ainuttakaan osumaa tuosta kunaista. Se oli myrkytetty, saatoin haistaa sen. Tobi yritti vääntää kättään irti otteestani, muttei onnistunut.

”Hei, se sattuu!”

En välittänyt Akatsukin huudosta. Pidin otteeni edelleen tiukkani ja sain hänet pudottamaan sen avulla kunain, joka oli ollut jokin aika sitten lähellä kaulaani. Sitten suuntasin potkun toisella jalallani kohti Tobia. Tobi kumartui ja väisti iskun, kuten olinkin arvannut. Loikkasin hänestä kauemmas, kyykistyin maahan ja painoin molemmat käteni maahan. Tuijotin silmääkään räpäyttämättä naamioitunutta ninjaa ja kutsuin samalla hiljaa mielessäni maan voimia. En voinut enää käyttää tulta tai vettä, sillä Tobi oli tiesi jo niistä ja osaisi varmasti toisella kerralla varautua hyökkäyksiin.

Maa alkoi järistä alapuolellamme. Sen vavahtelu muistutti oikeaa maanjäristystä ja saatoin pysyä paikallani kaatumatta vain siksi, että aiheutin tapahtumasarjan. Tobi näytti jälleen hyvin hämmentyneeltä seistessään vähän matkan päässä minusta ja hänellä oli vaikeuksia pysyä pystyssä. Lopulta hän kaatui maahan. Silloin oli minun aikani iskeä. Maa Tobin ympärillä nousi hieman ja kietoutui hänen ympärilleen tiukasti. Sitten se tahtoni voimasta muuttui kovaksi kuin kivi. Hänen ei ollut millään mahdollista päästä irti siitä otteesta.

Tobi oli maan puristuksissa hartioihinsa asti ja yritti pyristellä irti. Se kuitenkin oli turhaa. Nousin hitaasti ylös ja yritin olla välittämättä kivusta, joka säteili nyt toisessa käsivarressani pistävänä. Sitten käveli puristuksissa olevan Akatsukin luo, kyyristyin hänen tasolleen ja katsoin häntä. Pidin kuitenkin välimatkan riittävän pitkänä, sillä en enää kokemuksen perusteella aliarvioinut Tobia. En voinut nähdä naamion takia Tobin kasvoja, mutta loin naamion siihen ainoaan mustaan silmänreikään vakavan katseen.

”Sinun ei kannata taistella maan voimaa vastaan, sillä se ei päästä sinua irti otteestaan. Kuten varmaan jo tunnetkin, ote on kivenkova,” sanoin hiljaisella äänellä.

”…Vai niin. Sinä siis omaat kolme elementtiä ja olet vasta noin nuori. Hyvin vaikuttavaa, Rena. Sasuke saisi olla ylpeä, että hänellä on mukanaan joku noin lahjakas kuin sinä olet,” Tobi sanoi ja lopetti kaikki yrityksensä irrottautua maan otteesta.

”Sinun ei kannata imarrella minua Tobi. Olen saavuttanut tämän kaiken vain rankan harjoittelun kautta. Minun pitäisi oikeastaan ylistää sinua,” vastasin naurahtaen ilottomasti. Tobi katsoi minua epäluuloisena.

”Minua? Minä olen vihollisesi ja silti haluat ylistää minua? Tällaista ei kuule joka päivä…” hän totesi huokaisten. Loin häneen merkitsevän katseen, jonka oli tarkoitus hiljentää hänet ja kuunnella mitä minulla oli sanottavana.

”Niin. Sinä väistit kaikki iskuni loistavasti. Aseeni eivät tehonneet sinuun ja olit uskomattoman nopea. Sitä ei näe joka päivä ja kuka tahansa muu olisi kuollut iskuihini ajat sitten. Akatsuki todella on voimakas järjestö…” sanoin edelleen melko hiljaisella, mutta kuitenkin kuuluvalla äänellä.

”Älä sano vain, että kerrot tämän ylistyksen takia. Mitä yrität oikeasti sanoa?” Tobi kysyi naurahtaen.

Loin jälleen ironisen hymyn naamiomiehen suuntaan ja sitten loin katseeni kämmeneeni. Se tärisi hyvin huomaamattomasti, mutta tärisi kuitenkin. Kipu ei ollut kadonnut minnekään kehostani.

”Aioin sanoa sen, että olet hyvin lahjakas, Tobi. En olisi arvannut, että tässä taistelussa kävisi näin ja täytyy myöntää, että olen yllättynyt. Sinulla on tuli chakra-elementtinä ja olet hyvin nopea. Vain harva ninja on noin nopea kuin sinä ja epäilen, että edes Sasuke on noin nopea. Kaiken lisäksi, väistit liikkeeni ihan kuin olisit nähnyt ne etukäteen.”

Viimeiset sanat tulivat ulos suustani kuin kuiskauksena ja Tobi oli täysin vaiti ja näin, että sanani olivat tehneet häneen jonkinlaisen vaikutuksen. Tuijotimme toisiamme jonkin aikaa täydessä hiljaisuudessa ja ainoastaan tuulen havina kuului. Sitten Tobi päästi yhtäkkiä matalan naurahduksen kurkustaan. Se sai minut varautuneeksi ja silmäni kaventuivat hieman. Hän ei kuulostanut lainkaan Tobilta nyt. Ääni, jonka juuri kuulin, ei muistuttanut lainkaan sitä lapsellista ja kimakkaa ääntä, jonka olin kuullut tältä henkilöltä aiemmin. Se ääni, mikä Tobin kurkusta nyt pääsi, ei muistuttanut lainkaan häntä ja minusta tuntui siltä, kuin se olisi kuulunut kokonaan eri ihmiselle. Se ääni oli pahaneteinen ja hyvin matala. Aivan kuin olisin ollut vastakkain jonkun täysin vieraan ninjan kanssa.

”Taisin sittenkin paljastua. En olisi arvannut, että voisit keksiä totuuden näin pian. Minun pitää todella onnitella Sasukea siitä, että hän valitsi sinut mukaansa,” Tobi sanoi sillä samalla matalalla ja uhkaavalla äänellä. Minä vain nyökkäsin.

”Se siis on totta. Koska näit liikkeeni etukäteen, varmistuin asiasta. Sinulla on Sharingan. Sinä olet kolmas elossa oleva Uchiha,” sanoin hiljaa.

Tobi nyökkäsi ja päästi suustaan jälleen huvittuneen naurahduksen.

”Se on totta,” hän totesi ainoastaan.

Tuntui oikeastaan aika kummalliselta, miten rauhallisesti otin tiedon vastaan. En ollut aluksia taistelun keskellä onnistunut edes ajattelemaan mahdotonta ajatusta siitä, että Tobi olisi Uchiha. Kuitenkin kun minulla oli aikaa kerätä ajatukseni, pelkoni varmistui. Mielessäni pyöri kysymyksiä, joihin halusin vastauksen, mutta tiesin, että oli yksi ihminen, joka tarvitsi kipeämmin vastauksia Tobilta kuin minä. Se oli Sasuke. Niinpä päätin kysyä sen ainoan asian, jolla juuri nyt oli merkitystä.

”Tiedätkö sinä, missä Uchiha Itachi on juuri nyt?” kysyin. Tällä tavoin varmistin, että saisin suoritettua tehtävän, jonka Sasuke oli meille antanut.

”Sasuke siis pyysi sinuakin etsimään veljeään. Olisi pitänyt arvata…” Tobi sanoi hiljaa.

”Vastaa, Tobi! Missä. On. Uchiha. Itachi?!” kysyin vihaisesti ja loin kylmän katseen häneen.

Tobi nauroi jälleen matalasti ja niin pahaenteisesti, että sai minut varuilleen jälleen.

”Sinä olet ihan samanlainen kuin Sasuke, haluat saada tahtosi läpi hinnalla millä hyvänsä. Juuri nyt en tiedä Itachin olinpaikkaa. Sasuken on itse etsittävä veljensä, olettaen, että hän kykenee siihen,” hän sanoi.

En sanonut mitään, tuijotin ainoastaan edessäni olevaa miestä kylmästi. Mitä olisin voinut sanoa? Tobi ei tiennyt Itachin olinpaikkaa, kuulin sen hänen äänestään. Vaikutti siltä, että joutuisin kertomaan Sasukelle, että en ollut saanut oikeastaan mitään selville, ellei unohdettu sitä, että Tobi oli Uchiha.

Samalla hetkellä maa, jonka otteessa olin onnistunut pitämään Tobia paikoillaan, alkoi halkeilla tahdostani riippumatta. Yritin pakottaa sen pysymään murtumattomana, mutta siitä ei ollut hyötyä. Tobi pääsi vapaaksi ja syöksyi sitten minua kohti kunai jälleen kädessään. Onnistuin kättäni heilauttamalla sinkoamaan kunain irti ja kauas Tobin kädestä, mutta koska kaikki tapahtui hyvin nopeasti, en ehtinyt muuten karkuun. Hänen vasen kätensä tarttui kiinni molempiin käsiini ja kun hän puristi niitä yhteen, tunsin sietämätöntä kipua. Aivan kuin tuli olisi polttanut merkkinsä niihin. Päästin tahtomattani kurkustani kovan kirkaisun. Toisella kädellään Tobi kuristi kaulaani pihdinomaisella otteella ja tunsin tukehtuvani.

”Voimasi todella ovat melkoinen riesa, mutta uskon, että löydän niille vielä käyttöä tai ainakin Sasuke löytää. Olisi turhaa tappaa sinut jo tässä vaiheessa,” hän kuiskasi myrkyllisellä äänellä korvaani.

”Mitä!?” sain kuiskattua samalla kun minua kuristettiin.

”Sasuken kohtalo on löytää Itachi, en vain tiedä milloin se tapahtuu. Hän saa kyllä totuuden selville kun tapaamme seuraavan kerran,” Tobi sanoi ja päästi sitten irti minusta ja vetäytyi kauemmas.

Putosin maahan polvilleni ja aloin yskiä kun sain vihdoin vedettyä henkeä kunnolla.

”Mistä totuudesta oikein puhut?” sain kysyttyä yskiessäni. Tuntui siltä, kuin keuhkoni olisivat palaneet, samoin käteni. Eikä pitänyt unohtaa kipua, joka säteili edelleen ympäri vartaloani.

”Se selviää aikanaan, Rena. Sinuna menisin katsomaan, miten Sasuke pärjää Deidaraa vastaan. Parini sattuu omaamaan hyvin lyhyen pinnan, eikä varmasti luovuta ennen kuin Sasuke on kuollut. Hän kuolee tämän mukana tarvittaessa. Seuraavaan kohtaamiseemme saakka…”

Sanottuaan nuo sanat Tobi katosi tyhjyyteen silmieni edessä ja jätti taakseen hiljaisuuden ja suuren liudan kysymyksiä ja hämmennystä. Kun kykenin kivultani katsomaan käsiäni, huomasin, että niissä oli ranteiden kohdalla palovammat. Kun kosketin niitä, kipu tuntui jälleen. Ne todella olivat oikeita palovammoja. Koskettaessani tärisevillä käsilläni kaulaani, tunsin samat arvet siellä. Pystyin kuitenkin hengittämään taas normaalisti, vaikka kaulallani oli myös palovammoja.

Mielessäni vilisi niin paljon kysymyksiä ja sen saanut niihin nyt vastauksia ja se teki minusta turhautuneen. Samalla hetkellä kuitenkin kuulin tavallista suurempia räjähdyksen ääniä kaukaa sieltä, mistä olin lähtenyt Tobin kanssa. Jonkinlainen pakokauhu ja epäilys valtasivat mieleni ja nousin seisomaan. Uskoin, että kykenisin liikkumaan.

”Sasuke!” ajattelin ja syöksyin juoksuun.

En tiennyt olinko seonnut, en tiennyt teinkö juuri nyt väärin kaikkea sitä kohtaan mihin uskoin ja mitä pidin itselleni tärkeänä. Kuitenkin sillä hetkellä ainoa asia, mikä pyöri mielessäni, oli se, että minun pitäisi mennä auttamaan Sasukea ja pian. Unohdin kivun ja toivoin, että pystyisin olemaan jotenkin avuksi hänelle taistelussa Deidaraa vastaan.