Luku 4: Kuolema

Yllättäen kuului valtava jyrähdys. Romano ja Espanja juoksivat nopeasti ullo-ovelle ja katsoivat kauhuissaan taivaalle. ”MIKÄ TUO ON?!”, Romano huusi kovaan ääneen. Heidän ylä puolellaan leijui jokin valtava alus. Se ei näyttänyt olevan tästä maasta. Ei edes tästä universumista.  - Mistä se oli tullut? Ja miksi juuri tänne ja nyt?-

 Lovino katsoi äimistyneenä alusta joka alkoi pikku hiljaa laskeutua alaspäin. Puiden latvusto taipui mitä ennen näkemättömimmin suuren aluksen ilman vastuksen voimasta. Hiekka lenteli ympäriinsä ja Antonion ja Lovinon piti peittää silmänsä jotteivät he saisi hiekkaa silmiinsä. Kuului suuri kiljaisu kun ovi alkoi aueta alksessa. ”Mitä tapahtuu?!”, Antonio huusi ihmissään.

 Ovesta alkoi tulla ihmisiä joilla oli mustat huput ja hakaristin kuva huppareissaan. ”Missä Berwald?”he kysyivät Lovinolta ja Antoniolta. Kaksikko eivät edes tieneet missä Berwald oli joten he vain kohauttivat olkapäitään. Yllättäen yksi miehistä tarttui kivääriin ja latasi sen. Hän osoitti sillä Lovinoa jolloin espanjalainen tajusi mitä mies oli aikeissa tehdä. Ase laukaistiin ja se osui johinkin. Veri lennähti maahan. Lovino katsoi eteensä tullutta espanjalaista. ”Mi…Mitä sä oikein teet?! Nyt ei oo aikaa tähän!”hän huusi espanjalaiselle pidätellen kyyneliään. ”Anteeksi….”, Antonio sanoi hiljaa ja katsoi eteenpäin tyhjällä katseella. Kyynel vierähti italialaisen kasvoille kun espanjalainen ruskeaverikkö kaatui maahan. ”Ei”,hän kuiskasi ja kyykistyi espanjalaisen eteen. ”Senkin tomaattipaskiainen! Et saa tehdä tätä minulle! Nouse ylös senkin… Senkin idiootti”, Lovino sanoi värisevällä äänellä ja kyynelten alkaen nousta enemmän hänen silmiinsä. ”Anteeksi, mutta tarinani taitaa loppua… Tähän”, Antonio sanoi hiljaa ja hänen silmänsä alkoivat sulkeutua hiljaa kiinni. Ympärillä oleva elämä pysähtyi. Tuli aivan hiljaista vain puiden humina kuului. Jopa jyrähdykset loppuivat. Olivatko he menettäneet jo toisen läheisen?

  Juuri tulleet ihmiset jotka olivat ampuneet Antonion osoittivat  tällä kertaa kaikki haulikot kohti Lovinoa ja ampuivat. Kuului tuskallinen huuto ja nuori italialainen kaatui maahan verisenä ja elottomana. Muistot kiisivät ohi Lovinon silmien. Huppupäiset miehet eivät olleet moksiskaan kaatuneista vaan juoksivat kohti taloa.