Valikko
Kategoriat
Impro
    -Impro 1
    -Impro 2
Crossover
    -Crossover
Paritus (S-K13)
    -hetero
    -poikarakkaus
    -tyttörakkaus
    -muu
Paritus (K13-K15)
    -hetero
    -poikarakkaus
    -tyttörakkaus
    -muu
Muu
    -Kilpailu
    -S-K13
    -K13-K15
    -muu
Kuiskaus yössä osa 13 - Ayumi92
(Listaa käyttäjän ficit)
Ikäraja: -K15- - Kieli: Suomi - Osia: 1 - Pituus: 4603 sanaa, 29771 merkkiä - Kommentteja: - Julkaistu: 2012-10-08 15:26:46 - Sarja kesken
Kansio: Paritus (K13-K15) - hetero

Hej! Eipä oikeastaan ole mitään erikoista sanottavaa tästä osasta. Sen verran voin sanoa, että jos jotakuta harmittaa se, etten tehnyt osaan enempää actionia tai kuvannut enempää Sasuken ja Deidaran välistä kamppailua, niin EI VAAN VOI MITÄÄN. Kaikki animea ja mangaa seuraavat tietävät tasan tarkkaan mitä tapahtui Sasuke vs Deidara taistelussa, joten en katsonut tarpeelliseksi kirjoittaa siitä, vaan päätin keskittyä Renaan ja tämän tuntemuksiin ja kokemuksiin. Sitä paitsi jatkon suhteen on niin paljon ideoita, että pää meinaa jossain määrin räjähtää XD

Kommatkaa, lukekaa ja nauttikaa! I've done my job, now it's your turn ;)

Tarinan osat

Arvostelu
2
Katsottu 1046 kertaa, Ladattu 0 kertaa.
Laajenna teksti

My home is far but the rest it lies so close
With my long lost love under the black rose
You told I had the eyes of a wolf
Search them and find the beauty of the beast


(Nightwish-Beauty of the beast)


Rena

Korazon silmät seurasivat minua siitä ensimmäisestä päivästä lähtien kun me muutimme asumaan hänen kartanoonsa. En saanut niiltä juurikaan rauhaa. Haru näki miten vanhempi mies katsoi minua, mutta ei uskaltanut puuttua asiaan, koska olimme vielä lapsia kumpikin. Aina kun huusin ja tein juuri päinvastoin kuin kartanon isäntä tahtoi, sain osakseni toruja sekä niitä katseita, joita kammoksuin. Sen takia myös viha sisälläni kasvoi hetki hetkeltä.

Harmaiden silmien ahneus, pelko ja mielipuolisuus vainosivat minua jopa unissani. Joskus jopa vannoin kuulleeni, miten Korazo kulki edestakaisin huoneeni oven takana ja yritti nähdä oven läpi. Silloin käperryin sikiöasentoon lattialle, loin murhaavan katseen oveen päin ja suljin silmäni. Koko ajan huojuessani edestakaisin toivoin, että kaikki tämä olisi pahaa unta ja ettei Haru oikeasti ollut tehnyt sopimusta hirviön kanssa. Odotin koko ajan, että jonain päivänä olisimme tarpeeksi vahvoja ja pääsisimme pois tästä vankilasta. Me emme kuitenkaan päässeet koskaan pois. Ja minun vihani vain kasvoi ajan myötä…



En muistanut, milloin olin viimeksi juossut näin kovaa kuin nyt. Haavojani poltteli ja suussani maistui taistelun jälkeisen rasituksen takia lyijy. Jatkoi silti matkaani, eikä minulla ollut aikomustakaan pysähtyä. Tobin pahaenteiset sanat kaikuivat mielessäni kristallinkirkkaina ja pelkäsin todella Sasuken hengen puolesta. Tietysti uskoin hänen kykyihinsä hyvin paljon, mutta jos Tobi oli pelkästään osoittautunut noin vahvaksi, niin uskoin Deidaran olevan samaa luokkaa.

Sillä hetkellä kuitenkin kuin salaman lailla, eräs ajatus iskeytyi tajuntaani ja pysähdyin. Ajatus oli niin voimakas ja outo, etten kyennyt jatkamaan matkaani ennen kuin mietin sitä perusteellisesti. Palovammani kirvelivät yhä, eikä pistävä kipu ympäri kehoani ollut hävinnyt vielä, mutta unohdin sen hetkeksi. Mieleeni nousivat kuvat Harusta ja Korazosta. Ne kuvat toivat mieleeni pelon, vihan, surun ja tuskan, joista en koskaan päässyt eroon. Katumus ja häpeä sekoittuivat keskenään sisälläni ja valtasivat mieleni. Niinpä huokaisin syvään ja suljin silmäni.
Totuus oli se, etten ollut oikeastaan tehnyt mitään täyttääkseni tehtävän, jonka olin saanut Korazolta. Minun täytyi viedä Sasuke elävänä hänelle, jotta voisin pelastaa sisareni hengen tai ainakin sen, mikä hänellä oli jäljellä. Haru oli aave, kuin tuulen kuiskaus ja asian myöntäminen puristi sydäntäni paljon. Hän ei ollut juuri enää osa tätä maailmaa ja saattoi Korazon tahdosta kadota hetkenä minä hyvänsä. Minä tiesin, ettei Korazo ollut kärsivällinen. Hän ei ollut antanut tehtävälleni aikarajaa, koska tiesin minun tekevän kaikkeni sisareni takia. Hän ei hetkeäkään epäillyt uskollisuuttani sisartani kohtaan. Minäkään en ollut aiemmin epäillyt sitä, kunnes nyt tajusin, kuinka olin matkalla auttamaan Sasukea.

Mitä oikein olin ajatellut kuin suostuin auttamaan Uchihaa tässä tehtävässä? Tiesin, miten vahva hän oikein oli, tiesin omat rajani ja silti olin suostunut tähän kaikkeen hänen ehdoillaan. Olin tuhlannut aikaani ja energiaani jo liikaa Käärmeeseen ja se hävetti minua. Kaikista pahinta oli kuitenkin se, että olin onnistunut muodostamaan jonkinlaisia ihmissuhteita ryhmän sisällä ja ajatus edessä olevasta petoksesta sai mieleni surulliseksi. Juugon ja Suigetsun luottamuksen pettäminen tuntui pahalta, sillä olin ystävystynyt heidän kanssaan jollakin tasolla. Karinin kohtalo ei kiinnostanut minua, koska hän oli niin inhottava minua kohtaan. Sen sijaan erään Uchihan kohtalo teki olostani epämukavan ja se suututti minut.

Vaikka kuinka halusin kieltää totuuden ja työntää sen pois muutenkin nyt sekavasta mielestäni, se ei ollut nyt mahdollista. Oli helpompaa myöntää asia nyt. Totuus oli se, että olin jollain uskomattomalla tavalla löytänyt jonkinlaisen yhteyden Sasukeen ja tunsin jopa myötätuntoa häntä kohtaan. Ymmärsin täysin syyn siihen, miksi hänen oli kostettava veljelleen menneisyyden vääryydet, enkä paheksunut hänen rooliaan kostajana lainkaan, kuten jotkut muut tekisivät. Meillä kaikilla oli kohdattavana omat demonimme, myös minulla.

Kun tapasin Sasuken ensimmäistä kertaa, en voinut sietää häntä. Tietenkään emme olleet nyt mitään hyviä ystäviä, mutta välillemme oli syntynyt sellainen outo side, joka perustui sanattomaan luottamukseen ja kunnioitukseen. Olisi kuitenkin ollut liian helppoa sanoa, että siteemme perustui vain tuohon. Silloinhan se olisi vain ollut sataprosenttisesti samanlainen side kuin keillä tahansa kahdella saman ryhmän jäsenellä. Niin ei kuitenkaan ollut välillämme. Sasuke oli paljastanut minulle ääneen asioita menneisyydestään, joista hän ei todellakaan ollut varmaan koskaan puhunut kenenkään kanssa ja jotka olivat edelleen kipeitä hänelle. Myös minä olin paljastanut hänelle kykyjäni ja kertonut hänelle, että olin myös kokenut jonkinlaisen helvetin kuten hän. Oli kuitenkin vielä paljon sellaista, mitä emme olleet kertoneet toisillemme.

Juuri nyt ajatus siitä, että joutuisin jossakin vaiheessa pettämään Sasuken luottamuksen, satutti sydäntäni ja minä inhosin itseäni sen takia. Miksi oikein olin luonut tämän siteen hänen kanssaan?! Ei tässä näin pitänyt käydä! Minun piti olla täysin tunteeton tämän asian suhteen ja suorittaa tehtäväni loppuun asti ilman virheitä kuin kunoichin piti. Silti tässä oli käynyt näin. Olin ystävystynyt Sasuken kanssa ja en halunnut oikeasti huijata häntä tehtäväni suorittamiseksi. Suljin silmäni ja sydämeni hakkasi lujaa. Miksi en voinut olla kuollut sisältä tämän asian suhteen? Miksi?! Tiesin syyn siihen ja se sai minut naurahtamaan melkein ilottomasti ääneen. Ninja tai siviili, me olimme silti edelleen ihmisiä ja meillä oli tunteet. Emme voisi koskaan olla täysin tunteettomia robotteja, jotka suorittaisivat tehtävän ilman tunnetta tai silmänräpäystä. Juuri nuo pienetkin asiat tekivät meistä inhimillisiä, kuten ehdoton rakkauteni Harua kohtaan.

Silloin kuulin uuden räjähdyksen kaukaa edestäpäin. Se tuli samalta suunnalta, missä Sasuke ilmeisesti edelleen kamppaili Deidaraa vastaan. Ahdistus ja pelko valtasivat sydämeni. Miten voisin nyt kaiken tämän jälkeen päättää tässä ja nyt mitä tekisin? Tiesin, että Sasuke tarvitsi apuani. Tiesin, että hän olisi auttanut minua Tobia vastaan, jos olisi päässyt auttamaan. Hän olisi tehnyt sen vain siksi, koska olin osa Käärmettä ja hän tarvitsisi tulevaisuudessa kykyjäni päämäärämme saavuttamiseksi. Siitä huolimatta hän olisi kuitenkin tehnyt sen. Ahdistus alkoi vallata taas mieleni ja puntaroin vaihtoehtojani uudestaan ja uudestaan. Jos Deidara nyt vahingoittaisi Uchihaa kuolettavasti, olisin epäonnistunut tehtävässäni. Jos kuitenkin auttaisin Sasukea Deidaran lyömisessä, pettäisin jollakin tasolla Harun luottamuksen ja kyseenalaistaisin oman moraalini. Molemmat vaihtoehdot kuulostivat nyt melko surkeilta. Helvetti!

Päätin antaa keholleni tilaisuuden päättää, mitä minun tulisi tehdä. Kuten arvelinkin, se kehotti minua menemään eteenpäin ja auttamaan Sasukea taistelussa. Siispä päätin tehdä niin. Jatkoin matkaani juosten ja päätin murehtia päätökseni seurauksia myöhemmin kun siihen olisi enemmän aikaa.

***

Olin lievästi sanoen järkyttynyt, kun pääsin taistelun keskipisteeseen. Tai oikeastaan oikea taistelu oli jo ohi, sillä molemmat osapuolet olivat maassa polvillaan ja hyvin hengästyneitä. Sasuke oli riisunut valkean haorin pois ja se paljasti upean, treenatun ja hien peittämän miesvartalon. Syytin hormonejani siitä, että katseeni pysähtyi katsomaan sitä hetken tavallista pidempään. Siirsin katseeni sitten Sasuken kasvoihin ja samalla etsin silmilläni ulkoisia vammoja hänestä. Niitä ei onneksi näkynyt paljon. Hänen suustaan valui hieman verta, kehoa ympäröivät lukuisat mustelmat ja ruhjeet ja hän oli selvästikin käyttänyt melkein kaiken chakransa ja oli väsynyt taistelun jäljiltä. Silti hänen silmissään paloi edelleen Sharingan ja hän tuijotti Deidaraa hiljaa, mutta valppaana.

Deidaralla ei todennäköisesti ollut chakraa juuri paljon Sasukea enempää ja myös hän oli hengästynyt. Verinoro valui myös hänen suustaan ja tasapuolisesti myös hänen vartalonsa oli täynnä ruhjeita, hikeä ja likaa. Se todisti minulle sen, että taistelun oli todellakin täytynyt olla hyvin tasaveroinen, raivokas ja vaativa. Deidaran silmissä paloi vihainen tuli ja hän mulkoili Sasukea. Vaikutti siltä, että taistelun pahin vaihe oli ohi, joten päätin tehdä läsnäoloni selväksi. Astuin esiin puiden varjoista ja kävelin kohti Sasukea. Huomasin, että kipu käsivarsistani oli levinnyt nyt jalkoihini
juoksemisen takia ja kykenin liikkumaan melko vaivalloisesti.

Sasuke huomasi minut oitis ja hänen kasvoillaan kävi ilme, joka kertoi helpotuksesta, arvostuksesta ja jostain muusta, mitä en osannut nimetä. Deidara näytti taas yllättyneeltä, hieman järkyttyneeltä ja entistä vihaisemmalta silloin kun näki minun kävelevän kohti Sasukea.

”Mitä hittoa sinä teet täällä? Sinun pitäisi olla kuollut! Ja missä se idiootti Tobi on?!” hän tivasi raivoissaan. Päästin suustani ilottoman ivallisen naurun.

”Tobi lähti ja ilmeisesti ei päättänyt auttaa sinua omassa taistelussasi. Te molemmat aliarvioitte minut,” vastasin ja polvistuin Sasuken viereen irrottamatta katsettani Deidarasta.
Tiesin, että Sasuke katsoi minua. Tunsin hänen katseensa ja se teki olostani samalla vain entistä vahvemman että vaikeamman.

”Oletko sinä kunnossa?” hän kysyi hiljaa. Nyökkäsin.

”Olen ainakin jossakin määrin. Sinä?”

”En minä kuole tänään,” Sasuke vastasi ja erotin pienen, huvittuneen sävyn hänen äänestään.

”Kysyitkö jo Deidaralta Itachista?” kysyin ja loin Sasukeen pienen katseen. Hän nyökkäsi jälleen, muttei vaikuttanut tyytyväiseltä.

”Hän inhoaa Itachia ja muutenkin Uchihan Sharingania jostain syystä, eikä suostunut kertomaan mitään,” hän sanoi matalalla äänellä.

”…Vai niin,” totesin hiljaa ääneen ja yritin miettiä, miten saisimme tiedon irti jäljelle jääneestä Akatsukin jäsenestä. Sasuke näytti jälleen ilmeettömältä, mutta tiesin hänen ajattelevan samoin kuin minä.

Tiesin, että minulla oli enemmän chakraa kuin Sasukella ja Deidaralla juuri nyt, mutta olin muuten aivan poikki. Elementtien käyttö todella vei voimiani jokaisella käyttökerralla ja juuri nyt niiden käyttämisestä tuskin olisi apua tiedon kaivamiseen Deidarasta. Akatsukin jäsenet tuskin suostuivat uhkailtaviksi.

Sillä hetkellä kuulin Deidaran päästävän vihaisen ärjäisyn. Katsoin häneen oitis ja koska vaalean miehen katse oli raivostunut ja iskostunut suoraan Sasukeen, näin siihen syyn kun katsoin myös Uchihaa. Yönmustat silmät olivat palanneet ja Sharingan oli kadonnut. Se tarkoitti joko sitä, että Sasuken chakra oli loppunut vihdoin kokonaan tai sitten hän ei enää uskonut Deidaran olevan niin suuri uhka, että hänen tarvitsi pitää tätä silmällä verenpunaisten silmien avulla.

”Pelkäätkö minua niin vähän, ettet viitsi pitää Sharingania silmissäsi?” Deidara mutisi matalla ja vihaisella äänellä. Hänen sanansa saivat minut valppaaksi.

Yhdellä kädenliikkeellä Deidara repäisi päällään olevan paidan pois päältään. Huomasin hänen rintakehässään oudon näköisen kuvion ja se sai minut huolestumaan. Mitä tuo kuvio tarkoitti? Mitä hän suunnitteli? Sasuke tutki vaiti katseellaan miehen liikkeitä, muttei näyttänyt kovin huolestuneelta. Tiesikö hän jotain, mitä minä en tiennyt? Deidara teki jotain käsillään ja ennen kuin ehdin tajuta mitään, hänen rintakehässään oleva kuvio oli muuttunut kolmiulotteiseksi aukoksi ja hän työnsi valkean, oudon möykyn sen sisään ja sitten aukko sulkeutui.

”… minun ainutlaatuinen taiteeni! Aion räjäyttää itseni!” Deidara huusi ja katsoi Sasukea hullunkiilto sinisissä silmissään.

Tuntui siltä, kuin olisin saanut iskun alavatsaani. Pelko valtasi mieleni ja kun katsoin Sasuken kasvoja, näin hänen kasvoillaan myös huolestuneen ilmeen. Hän siis tiesi, että tästä tulisi vaarallista.

”Hän on hullu…!” hän sanoi hiljaa.

Nyökkäsin ja yritin keksiä keinoja, joilla saisin meidät mahdollisimman nopeasti pois alueelta. Kipu kuitenkin iski nyt nilkkoihini niin kovaa kun yritin liikkua ja putosin polvilleni maahan Sasuken vierelle. Sasuke vilkaisi minua nopeasti ennen kuin käänsi katseensa taas Deidaraan. Outo kuvio Akatsukin rinnassa oli alkanut levitä ympäri tämän kehoa. Jotain suurta ja vaarallista oli tulossa. Minä saatoin tuntea sen.

”Kukaan ei ole koskaan aiemmin nähnyt tällaista räjähdystä! Tämä tekee pysyvän jäljen maan pintaan! Kuolemani avulla minusta tulee taidetta!” Deidara huusi.
Yritin liikkua, mutta nilkkani estivät minua. Miten kipu oli ehtinyt sinne jo nyt?! Miksi juuri tällaisella hetkellä?!

”Etkö voi liikkua?” Sasuke kysyi. Kuulin hänen äänestään, että hän oli tahdonvoimalla pakottanut sen viileäksi ja rauhalliseksi. Pudistin päätäni.

”En. Entä sinä?” kysyin. Nyt Sasuke taas pudisti päätään. Nyt se siis oli virallista. Olimme pahassa pulassa. Mitä voisimme tehdä?

”Kun minä kuolen, sinä, Uchiha Sasuke, kuolet vihdoin! Räjähdykseni peittää yli kymmenen kilometrin alueen! Edes sinä tai tuo huorasi ette voi paeta sitä!”

Deidaran puhuessa yritimme Sasuken kanssa nousta ylös, mutta emme onnistuneet. Kipu ja väsymys estivät meitä liikkumasta. Deidara katosi hetki hetkeltä oudon kuvion peittoon ja muuttui kai samalla pommiksi.

”Joko teitä nyt pelottaa?! Ihmetelkää! Huutakaa niin kovaa kuin jaksatte! Kiemurrelkaa epätoivossa!” Deidara jatkoi huutamistaan mielipuolisesti.

Sasuken kasvoilla oli enemmän tunnetta kuin olin koskaan aikaisemmin nähnyt. Hän todellakin oli huolestunut. Purin huultani ja sydämeni hakkasi entistä kovempaa.

”Sasuke, onko sinulla suunnitelmaa?!” kysyin Uchihalta.

Hän nyökkäsi edelleen huolestuneen näköisenä ja otti verta suupielestään ja sipaisi sitä maahan tehden samalla uskomattomalla vauhdilla käsimerkkejä. Deidara oli muuttunut kokonaan pommin näköiseksi. Sasuke veti minut itseään vasten.

”Koska…!”

”Pidä minusta kiinni, äläkä päästä irti vaikka tapahtuisi mitä!” Sasuke huusi kovalla äänellä.

”…minun taidettani ovat räjähdykset!!” Deidara huusi viimeiset sanansa.

Samalla hetkellä Sasuke iski kätensä maahan ja kun painauduin häneen kiinni, saatoin kuulla korvissa ydinräjähdystä muistuttavan jyrähdyksen äänen.

***

Kun seuraavaksi tunnustelin oloani, tiesin, etten ollut kuollut, enkä ollut loukkaantunut räjähdyksen seurauksena. Minulla oli oudon lämmin, turvallinen sekä hämmentynyt olo. Avasin varovasti silmäni. Ensin näin pelkkää pimeyttä edessäni. Missä oikein olin? Paikka ei ollut tuttu ja olin aivan varma, etten ollut enää siinä metsässä, jossa olimme olleet hetki ennen räjähdystä.

”…Rena, onko kaikki hyvin?” kuulin takaani äänen.

Samalla hetkellä tajusin, että ääni kuului Sasukelle. Hän kuulosti hyvin väsyneeltä, hiukan huolestuneelta sekä samalla tyyneltä. Hän seisoi takanani ja oli painanut minut rintakehäänsä vasten ja piteli käsivarsiaan suojelevasti ympärilläni, aivan kuten räjähdyksen aikoihin.

”Minä olen kunnossa, mutta miten sinä voit?” kysyin, enkä osannut juuri silloin peittää huolta äänestäni. Sasuke naurahti matalasti ja kuulin, että hän todellakin oli aivan uupunut.

”Olen kunnossa. Kuten sanoin aiemmin, en kuole tänään,” hän vastasi. Nyökkäsin ja yritin katsoa ympärilleni. Oli kuitenkin liian pimeää, jotta pystyisin näkemään mitään.

”Missä me olemme?” kysyin hiljaa. Sasuken täytyi tasata hetkeksi hengityksensä, ennen kuin hän kykeni vastaamaan kysymykseeni.

”Kun Deidara päätti räjäyttää itsensä ja meidät ilmaan, käytin kutsumustekniikkaa. Kutsuin esiin Mandan, Orochimarun entisen jättiläiskäärmeen, jota hän käytti kutsumistekniikassaan. Olemme juuri nyt Mandan sisällä toisessa ulottuvuudessa, se oli ainoa keino paeta räjähdystä,” hän sanoi.

Olin melko pitkään hiljaa ja ajattelin samalla, että syy ahtaaseen ja lämpimään ympäristöön todella oli se, että olimme suuren käärmeen sisällä. Tavallaan se oli helpotus, olimme nimittäin elossa. Tiesin silti sanomattakin, että Sasuke oli aivan lopussa voimiensa suhteen, muttei tietenkään suostunut näyttämään sitä minun läsnä ollessani. Totuuden nimissä myös itse aloin olla melko väsynyt ja heikko, mutta pakotin itseni pysymään hereillä. Minulla ei ollut vielä aikaa levätä. Silloin tajusin, ettei Sasuke ollut vieläkään päästänyt irti minusta. Jostain selittämättömästä syystä en pelännyt olla taaskaan näin lähellä häntä ja olin lievästi sanottuna shokissa, kun tajusin oloni olevan hänen kosketuksensa takia turvallinen. Tämän lisäksi hän oli vielä pelastanut henkeni.

”Kiitos, Sasuke. Sinä pelastit meidät,” kuiskasin hiljaa ja loin katseeni jalkoihini.

Kuulin takaani hymähdyksen ja tiesin, että se oli hänen tapansa vastata. En kuitenkaan voinut keskittyä tuohon ääneen. Paikka, missä olimme hyvin ahdas, lämmin ja pimeä ja kaiken lisäksi olimme painautuneet toisiamme vasten pimeydessä. Sasuken käsivarret tuntuivat oikeastaan siinä tilanteessa hyviltä minua vasten. Ne olivat samalla solakkaan lihaksikkaat ja lämpimät kun olin painanut omat käteni niitä vasten. Selkäni takana tunsin lihaksikkaan ja yhtä lämpimän miesvartalon itseäni vasten ja tunsin outoa halua nojata siihen. Sasuken rauhallinen ja lämmin hengitys tuntui niskaani vasten ja se toi kylmiä väreitä kehooni. Kaiken tämän kruunasi vielä se tuoksu. Miehelle tai ainakin juuri Sasukelle ominainen, maskuliininen ja mausteinen tuoksu, joka tunkeutui kysymättä sieraimiini ja joka oli niin makea, että minun oli tahtomattani vedettävä sitä sisääni. Miksi tein niin? Mikä minua vaivasi?


Sasuke


Olin melko huojentunut, kun tajusin, että Mandan sisälle pakeneminen oli onnistunut. En tietenkään antanut sen näkyä kasvoillani. En olisi halunnut käyttää Orochimarun lemmikkikäärmettä, mutta en ollut nähnyt tilanteessa muita vaihtoehtoja. Manda oli nimittäin totellut vain Orochimarua ja tätäkin melko vastahakoisesti ja verenhimoisesti. Käärme ei luottanut kehenkään ja pettäisi jokaisen ”omistajansa” luottamuksen ennen pitkään. Siksi olinkin joutunut käyttämään genjutsua Sharinganin avulla siihen, jotta saisin sen tottelemaan minua. Ilmeisesti suunnitelmani oli toiminut. Olisimme käärmeen sisällä niin kauan kuin kymmenen kilometrin säteelle leviävä räjähdys kestäisi.

Asia, joka minua juuri nyt kuitenkin vaivasi, oli Rena. Hän näytti olevan paremmassa kunnossa kuin minä, mutta tiesin hänen olevan myös melko väsynyt. Se ei kuitenkaan ollut huolenaiheenani nyt, vaan se, miten lähellä hän nyt oli. Jos minulta kysyttiin, niin olisin sanonut, että hän oli liian lähellä. Sille ei kuitenkaan voinut nyt mitään, paikassa jossa nyt olimme ei ollut juuri ylimääräistä tilaa. Olin kietonut käteni edessäni olevan naisen ympärille, jotta saisin hänet turvaan kanssani, mutta enää minulla ei ollut syytä pitää hänestä kiinni. Silti en irrottanut otettani ja se oli minusta vain vielä oudompaa. Tunsin miten Renan hennot, mutta kunoichille omainaiset kädet pitivät kiinni omista käsivarsistani. Olin melko hämmentynyt ja en tiennyt, halusiko hän pitää minut lähellään vai oliko hän peloissaan? Ei, Renaa ei pelottanut mikään tällainen, joten siitä ei voinut olla kyse. Mitä sitten oli tekeillä?

Järkeni ja inhoni fyysistä kontaktia kohtaan vaativat minua mielessäni päästämään irti Renasta sillä sekunnilla. Minä olin Uchiha Sasuke, kostaja! Minun ei kuulunut koskea kehenkään, eikä kenenkään kuulunut koskea minuun, ellei ollut äärimmäinen pakko! Se, mitä Itachi oli tehnyt lapsuudessani, oli synnyttänyt minuun äärimmäisen vihan ja inhon fyysistä kontaktia kohtaan ja niin oli ollut jo kymmenen vuoden ajan. Silti, jossakin mieleni sopukassa tunsin outoa mielihyvää, kun tunsin Renan sylissäni. Se ei ollut lainkaan epämiellyttävä tunne. Se ei kuitenkaan ollut pahinta. Mikä pelotti minua, oli se tuoksu, joka lähti Renasta. Se oli selvästikin naisellinen tuoksu ja se muistutti jonkun makean kukan tai kasvin tuoksua. Se tuoksu huumasi kaikki aistini täysin. Olin lisäksi vielä väsynyt taistelun jäljiltä. Tuoksu teki minut hieman uniseksi ja vastustin kaikin tavoin halua painaa pääni Renan olkapäätä vasten ja antaa periksi väsymykselle. En saanut nukahtaa nyt.

”Rena, päästä irti minusta…” sanoin väsyneellä äänellä. Oitis hennot kädet päästivät irti omistani ja kun Rena vetäytyi minusta kauemmas, tuoksu katosi myös.

”Paraskin puhuja. Sinä juuri käskit minun pitää kiinni sinusta vaikka mitä tapahtuisi…” Rena mutisi hiljaa, mutta näin hänen ilmeestään, että myös hän oli hieman ahdistunut, kun olimme olleet niin lähellä toisiamme.

”Vain se ajan kunnes olisimme Mandan sisällä,” vastasin tylysti kunoichille. Rena katsoi jalkojaan ja tuhahti.

”Niin varmaan. Et millään päästänyt irti minusta, vaikka sinulla oli siihen tilaisuus,” hän sanoi ja saatoin kuulla hänen äänessään taas jonkinlaista kiukkua.

”Ole hiljaa. Pääsemme täältä ulos heti, kun räjähdys on täysin ohi. Se ei ole turvallista vielä,” mutisin ääneen. Tunsin energiani kuluvan koko ajan ja tiesin, että viimeinen pisarani chakraa katoaisi silloin kun saisin meidät ulos Mandan sisältä. Mitä sitten tapahtuisi, sitä en tiennyt.

Rena nyökkäsi vaiti ja katsoi sitten minua silmiin. Hän tutki silmillään kasvoissani olevia naarmuja ja suupielissäni oli ilmeisesti nyt kuivunutta verta. En pimeyden takia nähnyt hänen vammojaan myöskään kunnolla.

”Deidara todellakin taisi olla vahvempi kuin luulimme,” hän totesi lopulta hiljaisuuden jälkeen. Olin hetken vaiti. Sitten nyökkäsin.

”Niin, hän teki räjähteitä ja lopulta muuttui sellaiseksi itsekin. Ilman Mandaa emme olisi elossa,” vastasin.

”Niin. Akatsukissa todellakin on vaarallista väkeä. Heitä pitää varoa…” Rena mumisi itsekseen ja näytti miettivän jotain ankarasti.

Päätin ainoastaan nyökätä vastaukseksi. En jaksanut vastata. Toivoin, että pääsisimme pian pois tästä paikasta. Silti, näin sivusilmällä, että Renan kasvoilla oli oudon vakava ja samalla häiritsevä ilme ja se sai minut uteliaaksi.

”Mitä tuo ilme tarkoittaa? Jos tahdot sanoa minulle jotain, sano se!” tokaisin ja loin merkitsevän katseen edessäni seisovaan naiseen.

Rena mulkaisi minua ensin hyvin kylmästi ja näytti siltä kuin olisi sanomassa jotain ilkeää, mutta sulki suunsa sitten ja hänen ilmeensä muuttui takaisin vakavaksi. Hän näytti punnitsevan sanojaan.

”Näen, että olet nyt väsynyt, joten asialle ei voi mitään. Meidän täytyy kuitenkin puhua myöhemmin. Vakavasti, Sasuke,” hän sanoi lopulta.

Kohotin kulmiani ja uteliaisuuteni heräsi.

”Mistä meidän pitää puhua?” kysyin.

”Jostain sellaisesta, mistä haluan puhua kanssasi kahden kesken. Asia liittyy taisteluun, jonka kävin Tobia vastaan ennen kuin hän päätti häipyä,” Rena vastasi.
Kuulin äänestä, että hän oli tosissaan. Niinpä nyökkäsin hitaasti.

”Minä muistan sanasi,” sanoin.

Silloin saatoin tuntea Mandan turhautuneen äänen mielessäni. Käärme oli selvästikin sitä mieltä, että sitä oli vaivattu tarpeeksi ja että räjähdys oli kohdallamme ohi.

”Rena, ota kiinni kädestäni. Pääsemme nyt pois täältä,” sanoin ja ojensin käteni kunoichille, joka tarttui siihen.

Sitten suljin silmäni, keskityin ja tein pari käsimerkkiä. Tämän jälkeen kun avasin silmäni seuraavan kerran, olimme taas ulkona. Räjähdys oli tosiaan kohdallamme ohi. Maisema oli muuttunut huomattavasti sen takia ja seisoimmekin keskellä suurta kraatteria. Deidara oli todellakin lähtenyt siten, kuten oli halunnut, nimittäin pamauksella. Manda makasi maassa vierellämme ja oli vahingoittunut kuolettavasti iskun takia. Näin miten Sharingan hävisi sen silmistä hitaasti. En voinut enää hallita sitä ja oma chakrani oli loppunut kokonaan. Putosin taas jaloilleni maahan. Rena näytti päivänvalossa vielä väsyneemmältä kuin aiemmin. Silloin huomasin kuitenkin edessämme liikettä ja Suigetsu ilmestyi paikalle kuin tyhjästä. Hänen oli täytynyt huomata räjähdys, kukapa sitä ei olisi huomannut. Vesininjan kasvoilla oli huolestunut ilme kun hän huomasi Mandan, minut ja Renan.

”Hei, mitä on tapahtunut? Olet ihan romuna, Sasuke! Ja Namu, mitä sinulle on tapahtunut?” hän kysyi hämmentyneellä äänellä kun lähestyi meitä. En kuitenkaan ehtinyt vastata, koska Manda puhui. Kuka tahansa pystyi sanomaan, ettei se eläisi enää kauan.

”Senkin itsekäs kakara…hypnotisoit minut noilla silmilläsi…kuinka sinä…kehtaat…” käärme kuiskasi ennen kuin kuoli siihen paikkaan. Loin ilmeettömän katseen matelijaan.

”Oho, Manda kai kuoli. Eikö se ollutkin Orochimarun suosikki?” Suigetsu kysyi ääneen ja loi yllättyneen katseen Mandan ruumiiseen.

Näin, että Rena oli liian väsynyt ja kyllästynyt vastaamaan sillä hetkellä.

”Sinun pitäisi kohdella eläimiä paremmin, eikä pakottaa niitä genjutsun valtaan, Sasuke,” vesininja moitti minua ja polvistui minun ja Renan eteen.

”Meillä ei ollut vaihtoehtoja tai aikaa,” sanoin ja loin sitten merkitsevän katseen Renaan. Rena ei vastannut heti katseeseeni. Häntä näytti vaivaavan jokin asia. Suigetsu käänsi myös katseensa tähän päin.

”Hei, mistä olet saanut tuollaiset vammat, Namu?” hän kysyi ja kuulin järkyttyneen sävyn hänen äänessään.

Silloin käänsin katseeni takaisin Renaan ja vasta nyt päivänvalossa saatoin nähdä hänen vammansa. Renan vaatteissa oli likaa, hän näytti taistelevan jonkinasteista kipua vastaan, mutten nähnyt hänessä juuri haavoja. Sen sijaan hänen käsissään ja kaulallaan oli palovammoja. Ne muistuttivat kuvioiltaan hyvin etäisesti kädenjälkiä ja näyttivät hyvin tuoreilta ja kipeiltä. Rena katsoi käsiään.

”Taistelimme kahta Akatsukin jäsentä vastaan. Toinen heistä teki nämä,” hän sanoi lopulta hiljaa ja kuulosti siltä, ettei halunnut puhua asiasta Suigetsun kuulleen enempää.

”Paskiainen…” Suigetsu sanoi ääneen ja loi myötätuntoisen katseen kunoichiin. Rena vastasi siihen pienellä hymyllä, mutta näin, ettei se ulottunut silmiin asti.
Edestämme kuului taas liikettä ja näin Juugon ja Karinin lähestyvän meitä.

”Siellähän te olette! Huolestuin, kun chakranne katosi, mutta käytitte ilmeisesti teleportaatiota?” Karin kysyi kun pääsi lähemmäs meitä ja kuulosti melko huojentuneelta. Juugo näytti myös helpottuneelta.

”Hei, jos katositte sitten Mandan sisällä toiseen ulottuvuuteen, miksi olet sitten niin hakatun näköinen?” Suigetsu kysyi minulta virnuillen. Loin häneen hiljentävän katseen ennen kuin vastasin.

”Osuimme räjähdysaaltoon. Kuten Rena sanoi, taistelimme kahta Akatsukin jäsentä vastaan ja he olivat vahvempia kuin kuulin,” sanoin.

Tunsin voimieni alkavan hiipua.Karinin silmissä oli jälleen se kuolaava katse, jota inhosin ja jonka olin tuntenut useiden naisten silmissä kun he katsoivat minua. Häpeämättömästi punahiuksinen nainen tuijotti vartaloani ja paloin halusta sanoa jotain ivallista, mutta en juuri nyt jaksanut. Suigetsu tirskui kun huomasi Karinin tuijotuksen ja loi sitten oman katseensa Renaan.

”Te molemmat olette aika lopussa. Luulen, että meidän täytyy pitää taukoa joksikin aikaa,” hän totesi.

Olin samaa mieltä. Ilman chakraa ja voimiamme, meistä ei olisi kenellekään vastusta ja nyt oli loistava tilaisuus levätä ja parantua rauhassa. En ajatellut nyt vain itseäni, myös Rena tarvitsi lepoa. Huokaisin syvään.

”Totta. Meidän täytyy mennä lähimpään kaupunkiin ja etsiä jostain majatalo, jossa aiomme asua jonkin aikaa. Juugo, auta Renaa,” sanoin.

Juugo auttoi Renan ylös ja laittoi tämän toisen käden olkansa taakse. Suigetsu taas tuli auttamaan minua ja teki samoin. Sitten lähdimme liikkeelle. Karin johti joukkoa ja tarkkaili ympäristöä varautuneen näköisenä. Taivas oli nyt safiirinsininen ja aurinko loi säteitään päällemme kun etsimme reittiä pois maastosta. Kun katsoin olkani yli taakseni ja kun näin Deidaran räjähdyksen jättämät jäljet maastossa, ymmärsin silloin vasta kunnolla sen, ettei meidän tulisi enää ikinä aliarvioida Akatsukin jäseniä, olivatpa he keitä tahansa.

Kommentit (Lataa vanhempia)
Yukihime - 2012-10-11 08:23:54
tää on oikeesti nii hyvä sarja, jäin koukkuun jo..  ._.
Jatkoo nopeasti kiitos.

Yukihime - 2012-10-11 08:24:18
ja toi pituus...voi elämä

Guren - 2012-10-12 17:52:50
Oon ihan koukussa! Sasuke ja Rena alkavat tosiaan lähentyä. Karinin kuolaava katse todella ärsytti Sasukea. Lisää Vaan.

Bai-Ju-Li - 2012-10-23 18:13:45
Näitähän tulee kuin sieniä sateella! Mahtavaa!

Korazo on oikeasti mielenkiintoinen pahistaho tässä tarinassa...Selvästi pimeä ja disgusting mies, mutta erikoislaatuinen sellainen. Tuskin maltan odottaa, että päästään setvimään lisää Renaa...Etenkin, kun Sasukea on jo avattu kunnolla ja hän on muutenkin canon-hahmo.

Mandaan pakeneminen oli äärettömän hyvä ratkaisu Sasukelta (kuin kirjoittajaltakin). Nyt on Manda poissa ja vaara ohi, ainakin toistaiseksi...

Hieman kyllä mietitytti se, että Rena vain käveli Sasuken taisteluun "tauon" välissä. Meni ihan tämän viereenkin ja ikään kuin tuli "taakaksi" kun keho petti. Eikös siis Sasuke olisi ollut vihainen ja ylpeä (kuten aina) ja hoidellut itse Deidaran niin, että Rena olisi ollut aivan sivussa? Periaatteessa on kyllä aika mahdotonta olla kaukana sivussa kun Dein räjähdys oli...Oliko 10 km? Hmm...
Hieman kyllä kummastelen sitä Renan väliintuloa.

Kyllä, Rena. Sasukella on aivan mahtava treenattu miesvartalo...(Mahtavaa!) Kaikki rakastamme sitä.

Tässä oli hyvin paljon sanoja eli pituutta. Suuri respecti siitä! Inspiraatio päällä, vai? Lukuja tulee tiuhaan, ja hyvä niin!

Koukussa olemme kaikki, kaikki...

Asce - 2012-11-07 18:52:16
upea luku, kuten aina, mut tää oli jotenki erityisen ihana ja sulonen - ainakin muutamilta kohdista c: Bai-Ju-Li onkin jo sanonut kaiken mitä itse meinasin c;

Sivut © Fador ja kumppanit, Sisältö © käyttäjät. fador [ät] iki.fi saa yhteyttä.
Joitakin ikoneita otettu osoitteesta http://wefunction.com/2008/07/function-free-icon-set.
Rekisteriseloste