Valikko
Kategoriat
Impro
    -Impro 1
    -Impro 2
Crossover
    -Crossover
Paritus (S-K13)
    -hetero
    -poikarakkaus
    -tyttörakkaus
    -muu
Paritus (K13-K15)
    -hetero
    -poikarakkaus
    -tyttörakkaus
    -muu
Muu
    -Kilpailu
    -S-K13
    -K13-K15
    -muu
Kuiskaus yössä osa 15 - Ayumi92
(Listaa käyttäjän ficit)
Ikäraja: -K15- - Kieli: Suomi - Osia: 1 - Pituus: 3983 sanaa, 25965 merkkiä - Kommentteja: - Julkaistu: 2012-10-30 18:56:23 - Sarja kesken
Kansio: Paritus (K13-K15) - hetero

Osa 15, olkaa hyvät! Juuri tämän osan kirjoittaminen oli hyvin mielekästä ja syy siihen selviää vain lukemalla ;) Later folks....
 
 

Tarinan osat

Arvostelu
5
Katsottu 1374 kertaa, Ladattu 0 kertaa.
Laajenna teksti

Oh, how beautiful it used to be
Just you and me far beyond the sea
The waters, scarce in motion
Quivering still


(Nightwish-Turn loose the mermaids)


Sasuke
 

Tunsin pelon kiemurtelevan käärmeen tavoin sisälläni, kun katsoin maata kohti, enkä voinut kääntää katsettani muualle. Ei, pelko, järkytys ja shokki pitivät minua vankinaan ja pakottivat minut katsomaan alaspäin. Silti kasvoillani ei näkynyt luultavasti yhtäkään noista tunteista. Kasvojani peitti jälleen se tunteeton naamio, jonka läpi kukaan ei ollut koskaan nähnyt. Kukaan ei tiennyt koskaan miltä minusta oikeasti tuntui, eikä kukaan halunnut tietää. Olin ollut yksin hyvin kauan ja olin hyväksynyt sen jo vuosia sitten. Miten ironista se olikaan. Ensimmäinen henkilö, joka oli koskaan kyennyt näkemään edes osittain naamioni taakse ja tuntemaan todellisen minän edes jollakin tasolla, makasi alapuolellani maassa elottoman ja se oli täysin omaa syytäni.

Hän oli niin liikkumaton. Hänen kasvoilleen satoi koko ajan enemmän vettä ja näytti siltä, kuin hän olisi kuollut. Vaaleat hiukset olivat sadeveden kastelemat, enkä voinut nähdä safiirinsinisiä silmiä, koska ne olivat sulkeutuneet. Naruton suu oli jäänyt hieman raolleen ja hän näytti niin surumieliseltä. Mistä se johtui? Tunsin jotain sisälläni, halua huutaa, halua ravistella parasta ystävääni ja käskeä häntä palaamaan takaisin kotiin ilman minua. Mitä tahansa, kunhan jotain tapahtuisi. Ihan mitä tahansa, kunhan hän heräisi…
Naruton kuului herätä. Hänen pitäisi ensin räpytellä hämmentyneenä sinisiä silmiään ja sitten huomata minut, haukkua minut pystyyn, lyödä minua kasvoihin ja sanoa, että hän tekisi mitä tahansa, jotta voisi pelastaa minut. Sitten kaikki olisi hyvin. Minulle riittäisi tieto siitä, että hän olisi kunnossa. Mitään noista asioista ei kuitenkaan tapahtunut.

Sade jatkoi putoamistaan maata kohti ja ystäväni pysyi maassa liikkumattomana. Miten tässä näin pääsi käymään? Tämäkö oli hinta, jonka maksaisin siitä, että saisin lisää voimaa? Halusinko minä tätä? Katsoessani yläpuolellani lepäävää sateen ja salamoiden täyttämää taivasta, en koskaan saanut kysymykseeni vastausta. Tuntui siltä kuin taivas itki puolestani ja salamointi muistutti huutoa sisälläni, joka jatkui tauotta vielä silloinkin, kun jätin Naruton taakseni ja katosin pimeyteen. Se pimeys oli niin suuri, ettei kukaan enää löytänyt minua sen joukosta, en edes minä itse…
 

Rena
 
Sasuke oli kasvoiltaan merkillisen näköinen, kun hän vihdoin suostui taas katsomaan minua. Hänen kasvoillaan oli samalla hyvin kireä, että hyvin surullinen ilme, eikä hän sanonut mitään hetkeen. Päätin kuitenkin odottaa hänen vastaustaan, joten olin vaiti. Hiljaisuus tuntui melkein sietämättömältä, enkä voinut tehdä muuta, kuin katsoa huoneen seinillä tanssivia varjoja, joita kuunvalo loi ympärillemme. Lopulta Sasuke otti nurkassa lepäävän tuolin käsiinsä ja siirsi sen sitten sänkyni eteen. Sitten hän istui tuolille eteeni ja katsoi minua merkitsevästi suoraan silmiin. Ymmärsin hänen katseestaan sen, mitä hän ei sanonut ääneen ja tajusin, ettei hänen ehkä alun perinkään kuulunut sanoa sitä ääneen. Olin joka tapauksessa hyvin tyytyväinen ja yllättynyt. Sasuke näytti hyväksyvän apuni.

”Missä haavasi sijaitsevat?” kysyin rauhallisesti.

Sasuke kasvoilla kävi hetken hyvin synkkä ilme, mutta se katosi pian ja hän nyökkäsi sitten ensin käsiään kohti. Katsoin niitä ja huomasin hänen ranteissaan pari pientä viiltohaavaa, jotka vuotivat verta tasaisesti. Sitten kohotin katseeni takaisin yönmustiin silmin ja kuin äänettömästi pyysin lupaa saada auttaa häntä. Sasuke näytti pystyvän lukemaan ajatukseni sillä hetkellä ja hän nyökkäsi sanomatta mitään. Niinpä nousin ylös sängyltä ja kävelin hotellihuoneessa sijaitsevan pöydän luokse. Pöydällä oli pieni paperinen pussi, joka sisälsi desinfiointi-ainetta, pumpulia ja siteitä, jotka oletin Karinin hakeneen jostain päin kaupunkia. Otin pussin sisällön mukaani ja palasin sitten istumaan sängylle Sasuken eteen. Tunsin hänen katseensa kasvoissani ja eleissäni koko sen ajan ja tunsin jollain oudolla tavalla oloni samalla melko rauhalliseksi että pelokkaaksi.

Kun olin ottanut hieman pumpulia käsiini ja kostuttanut sen haavan puhdistukseen käytettävässä aineessa, jähmetyin aloilleni ja tunsin sydämeni alkavan lyödä kovempaa kuin normaalisti. Tiesin syyn tähän reaktioon oitis. En tiennyt miten edetä tästä. Totta kai tiesin sen, että minun pitäisi koskettaa Sasukea ja puhdistaa hänen haavansa, mutta siitä ei ollut nyt kyse. En tiennyt miten lähestyä häntä ilman, että hän tai minä antaisimme periksi pelollemme fyysistä läheisyyttä vastaan. Mitä minun pitäisi sanoa? Kuinka voisin voittaa pelkoni? Tunsin painajaismaisten kuvien nousevan mieleeni menneisyydestäni ja käteni alkoivat täristä. Tunsin pakokauhun leviävän mieleeni ja hengitykseni tiheni.

”Kai ymmärrät, ettei sinun ole pakko tehdä tätä? Kuten aiemmin sanoin, voin itsekin sitoa haavani,” Sasuken ääni kuului jostain kaukaa.

Huomasin nyt, että olin paniikissa laskenut katseeni jalkoihini ja vetäytynyt hieman kauemmas hänestä. Käteni tärisivät edelleen hervottomasti. Sasuke oli jo nousemassa ylös tuolista, mutta kykenin löytämään vihdoin ääneni uudestaan.

”Ei! Minun on pakko tehdä tämä. Anna minun auttaa sinua, Sasuke. Autan näin myös itseäni…” huudahdin ja katsoin yönmustiin silmiin vetoavasti. Puhuin täysin totta ja sanat olivat niin vilpittömiä, että ne saivat jopa itseni yllättymään.

Sasuke katsoi minua hyvin pitkään epäillen ja näytti miettivän sanojani vakavasti. Ikuisuudelta tuntuneen hetken päätteeksi hän palasi lopulta hitaasti istumaan eteeni tuolille, mutta katsoi minua edelleen outo pilke silmissään. Vedin syvää henkeä ja suljin silmäni pariksi sekunniksi. Keräsin rohkeuttani ja koetin uskotella, ettei tämä tappaisi minua. Lopulta avasin silmäni ja nostin sitten toisen kämmeneni eteeni. Toivoin, että tämä keino toimisi ja helpottaisi oloani.

”Sasuke, luuletko, että voisit tehdä pienen palveluksen, jotta voisin auttaa sinua?” kysyin kuiskaten Uchihalta.

”Mitä voin tehdä?”

Purin huultani, katsoin kämmentäni ja sitten taas mustahiuksista miestä. Oliko minulla oikeutta pyytää tätä?

”Voisitko painaa oman kätesi kämmentäni vasten? Se auttaisi minua, mutta ymmärrän täysin, jos et halua tehdä niin…” sanoin ja kuulin ääneni katoavan lopulta kokonaan.

Ääneni ei ollut ilmeisesti yhtään sen vahvempi kuin mieleni juuri nyt. Toivoin melkein heti, etten olisi sanonut mitään. Pyysin jotain, mitä en millään voinut saada. Sasuke inhosi fyysistä kontaktia yhtä paljon, enkä voinut pyytää häneltä näin suurta palvelusta, vaikka se olisikin hänen omaksi parhaakseen. Tiesin, että tämä kaikki olisi turhaa. Sasuke katsoisi minua Sharinganinsa läpi kylmästi, käskisi minun pysyä kaukana hänestä ja sanoisi, ettei päästäisi minua pois Käärmeestä, vaikka mitä tapahtuisi…

Olin melkein hengähtää ääneen yllättyneenä, kun tunsin hieman viileän käden painautuvan varovasta kämmentäni vasten. Loin hämmentyneen ja surumielisen katseeni Sasuken silmiin ja purin huultani. Miksi hän suostui pyyntööni? Miten hän kykeni tekemään sen? Vaikka olimmekin olleet melko intiimissä tilanteessa Mandan sisällä, tämä ei ollut kuitenkaan sama asia. Olimme nyt turvassa (ainakin toistaiseksi) ja meidän ei tarvinnut olla niin lähekkäin, koska ympärillämme oli tilaa. Nyt toimimme omasta tahdostamme (luultavasti), emmekä olleet vaistojemme varassa ja silti hän voitti oman pelkonsa ja kätemme olivat painautuneet vastakkain.

En osannut oikein kuvailla tunnetta, jota koin tällä nimenomaisella hetkellä, kun kätemme olivat painautuneet toisiaan vasten. Minua pelotti enemmän kuin pitkään aikaan, mutta pelko ei ollut samanlaista menneisyydessäni. Tämän lisäksi minusta tuntui siltä, että tein auttamattomasti väärin juuri nyt. Minun ei pitänyt lähentyä Sasuken kanssa, minun piti pitää matalaa profiilia. Tunsin siis myös huonoa omatuntoa jälleen kerran. Silti, tunne, joka nyt valtasi jokaisen ajatukseni, ei ollut mitään näihin verrattuna.

Sasuke katsoi minua silmiin tyynesti, eikä siirtänyt kättään pois. Vastasin hänen katseeseensa, enkä voinut jostain syytä kääntää katsettani pois hänen kasvoistaan. Kylmä kuunvalo valaisi hänen muutenkin kalpeita kasvojaan enemmän ja sai hänen ihonsa näyttämään lumenvalkealta. Tunsin sydämeni hakkaavan lujaa ja tunsin jotakin käsittämätöntä halua koskettaa noita marmorinsileitä piirteitä. Miten joku saikin noin uskomattoman upea ulkonäön syntymälahjakseen? Mustat, varmasti silkinpehmeät ja takaapäin pystyssä olevat hiukset vain korostivat tai jopa lisäsivät Sasuken komeutta entisestään. Siitä huolimatta en irrottanut hetkeksikään katsettani hänen silmistään, kun ihailin hänen muita piirteitään.

Oikeastaan kykenin nyt myöntämään itselleni sen, että asia, josta pidin eniten Sasuken ulkomuodossa, olivat hänen yönmustat silmänsä. Ne olivat niin tummat, syvät ja samalla pohjattomat. Niistä saattoi ainoastaan nähdä hänen tunteensa, niistä saattoi lukea sen, mitä hänen mielessään liikkui. Koska hän ei puhunut, hänen tunteitaan ei saanut selville hänen sanoistaan tai äänestään ja koska hänen kasvoillaan oli aina kaikki tunteet pois pyyhkivä naamio, hänen tuntemuksiaan ei myöskään voinut lukea hänen kasvoiltaan. Ainoastaan nuo yönmustat silmät paljastivat hänen ihmisen, joka hän todella oli, mutta ainoastaan silloin, jos noita silmiä osasi lukea. Jopa Sharingan oli kuin peili hänen sieluunsa.

Nielaisin hitaasti ja jatkoin yhä katsekontaktia Uchihan kanssa. Hengitykseni oli jollain uskomattomalla keinolla muuttunut jälleen tasaisen rauhalliseksi, enkä pyrkinyt pois tilanteesta, vaikka olin edelleen jonkin verran peloissani. Hänen kätensä oli yhtä viileä kuin ennenkin. Sileät, pitkät ja kauniit sormet olivat painautuneet omiani vasten. Olin pyytänyt Sasukea painamaan kätensä omaani vasten väliimme, jotta saisin helpotettua pelkoani tätä kontaktia kohtaan. Jos en voisi koskettaa toista ihmistä, en voisi millään auttaa Sasukea hänen haavojensa hoitamisessa. Tunsin pientä iloa siitä, että kykenin nyt tähän. Sasuken kosketus ei tuottanut minulle pahoinvointia tai pelkoa, mitä olin pelännyt. En rehellisesti sanottuna uskonut aluksi, että kykenin nyt tähän tai että Sasuke suostuisi tekemään tämän. Joka tapauksessa, minusta tuntui siltä, että olin ainakin jollain tasolla voittanut pelkoni.

”…sinä teit, kuten pyysin…” kuiskasin lopulta kun kykenin löytämään taas kadonneen ääneni jostakin.

”…niin tein. Jos tämä on ainoa keino…” Sasuke sanoi epätavallisen hiljaisella äänellä ja ymmärsin siitä, että myös hän oli häkeltynyt siitä, että pystyimme koskettamaan toisiamme käsien avulla.

Naurahdin matalasti oudolle tilanteelle ja katsoin edelleen mustiin silmiin. Mietin mitä hän mahtoi oikeastaan ajatella juuri nyt. Kykenin erottomaan mustista silmistä arvet, jotka elämä oli jättänyt häneen, pientä uteliaisuutta sekä sen, että jokin asia näytti häiritsevän häntä.

”Kiitos. Minusta tuntuu, että pystyn nyt tähän,” sanoin lopulta ja tahtomattani laskin käteni alas.

Loin Sasukelle hyvin pienen ja harvinaisen hymyn. Sasuke laski hitaasti kätensä alas, mutta katsoi minua yhä. Minusta tuntui siltä, kuin hän olisi yrittänyt nähdä sisimpääni ja saada minut paljastamaan sisimmät ajatukseni. Päätin kuitenkin hoitaa tehtäväni kunnialla, joten kostutin pumpulin uudelleen puhdistusaineeseen ja painoin sen sitten varoen Sasuken vasenta kättä vasten. Tunsin jälleen sen saman tunteen, kun sormenpääni koskettivat hänen ihoaan. Puhdistin veren kuitenkin pois ensin haavasta ennen sen desinfiointia ja siirsin katseeni hänen käteensä.

”Kuulin, kun heitit Karinin ulos huoneesta. Mikä hänessä sai sinut tekemään niin?” kysyin yllättäen. Sasuke tuhahti.

”Hän oli vain ärsyttävä, kuten aina. Siinä kaikki,” hän vastasi välinpitämättömästi. Hymähdin itsekseni.

”Pitihän se arvata. Hän kuitenkin tuntuu pitävän sinusta paljon…” sanoin hitaasti. Halusin jostain syystä tahallani kiusata häntä Karinista.

”Voin vakuuttaa, että se tunne on hyvin yksipuolinen. Karinilla ei ole enää mitään muutakaan tekemistä, joten hän piinaa minua aikansa kuluksi,” Sasuke vastasi yksinkertaisesti.

”Siltä vaikuttaa. Taidat pitää häntä mukanasi vain siksi, koska hän osaa jäljittää ihmisiä chakran perusteella,” totesin hiljaa puhdistaessani haavaa. Sasuke katsoi minua hiukan yllättynyt pilke silmissään, mutta nyökkäsi sitten.

”Totta. Kukaan muu Karinin lisäksi ei omaa sitä kykyä ja se on melko hyödyllinen päämääräni saavuttamisen suhteen. Ilman tuota kykyä hän ei ole minulle mitään. En kestä olla hänen lähellään enempää kuin on pakko,” Sasuke myönsi lopulta ja näytti melko inhoavalta kun puhui punahiuksisesta kunoichista. Hänen ilmeensä huvitti minua jollakin tasolla, joten naurahdin pehmeästi sitoessani nyt haavaa.

”Älä nyt sano noin…siedänhän minäkin Suigetsua, vaikka hän kutsuu minua Namuksi koko ajan. Taidan sietää häntä enemmän kuin on oikeastaan tarpeen…” puhuin itsekseni.

Ehkäpä Suigetsun nimen mainitseminen ei ollut fiksua. Kun mainitsin vesininjan nimen, Sasuken ilme kiristyi hieman ja hänen olkapäänsä jännittyivät. Hän ei kuitenkaan pyrkinyt irti otteestani.

”Jos Suigetsu häiritsee sinua jatkuvasti, sinun pitää kertoa siitä minulle. Minulla on Käärmeen johtajana häneen suurempi vaikutus ja osaan näyttää hänelle hänen paikkansa,” hän sanoi vakavalla äänellä.

”Ei se ole niin paha asia. Hän vain pelleilee jatkuvasti. Oikeastaan se on melko huvittavaa ja virkistävää,” totesin ja pudistin samalla päätäni.
Sasuke katsoi minua kohottaen kulmiaan ja näytti epäilevän syvästi jokaista sanaani.

”Huvittavaa ja virkistävää? Et voi olla tosissasi, Rena…” hän sanoi.

En voinut sille mitään. Jatkoin edelleen pientä, huvittunutta hymyäni ja siirryin sitten puhdistamaan verta pois Sasuken oikeasta kädestä. En jaksanut vastata juuri nyt Sasukelle ja se näytti ärsyttävän häntä. Sisälläni nauroin, koska tiesin, että hän tunsi olonsa luultavasti epämukavaksi kun oli epätietoinen. Hymyni ei kertonut hänelle kaikkea ja se saikin hänet suuttuneeksi. Jatkoin edelleen hänen toisen kätensä puhdistamista ja yritin olla mahdollisimman varovainen. En halunnut satuttaa häntä turhaan. Se sai minut taas häpeämään ajatuksiani ja painamaan katseeni alemmas. Sidoin kuitenkin Uchihan haavan kaikessa hiljaisuudessa kuuvalon leikkiessä huoneen seinillä ja nurkissa. Sasuke katsoi minua koko sen ajan, saatoin tuntea hänen katseensa. 

”Olen nyt saanut hoidettua kätesi. Onko sinulla vuotavia haavoja vielä muualla?” kysyin ja loin katseeni mustiin silmiin.

Sasuken kasvoilla oleva ilmeettömyys katosi sillä hetkellä ja hänen ilmeensä näytti taas kiristyvän hieman. Hän käänsi katseensa pois minusta. Kesti jonkin aikaa, ennen kuin puhui.

”…ne ovat olkapäässäni ja selässäni…” hän kuiskasi lopulta ja kieltäytyi edelleen katsomasta minuun.

Näin, että hänen kehonsa oli hyvin jännittynyt. Tajusin miksi hän käyttäytyi näin. Hänen olisi pakko paljastaa ylävartalonsa tumman yukatan kätköistä, jotta voisin puhdistaa ja sitoa loput hänen haavoistaan. Koska fyysinen läheisyys oli hänelle vaikeaa, kuten minulle, tämä teki siitä vain entistä enemmän piinaavaa. Se ei ollut myöskään minulle helppoa, koska olin hyvin tietoinen omista tuntemuksistani kun näkisin Uchihan ilman paitaa ja joutuisin koskettamaan häntä. Vaikka kuinka halusin olla tunteeton ja asiallinen kaiken suhteen, olin silti edelleen ihminen ja inhimilliset reaktiot olivat osa inhimillisyyttä, halusin sitä tai en. Olin tietysti nähnyt Sasuken paidattomana kun pääsimme pois Mandan sisältä, mutta nyt olimme todella kahdestaan ja minun pitäisi koskettaa hänen ihoaan. En tiennyt lainkaan mitä ajatella nyt.

”…minä ymmärrän miltä sinusta tuntuu. Se ei todellakaan ole helppoa. Minä kuitenkin lupaan, etten satuta sinua millään tavalla, Sasuke…” kuiskasin hiljaa ja yritin saada sanani kuulostamaan mahdollisimman aidoilta. Tarkoitin sanojani ja tunsin tutun surumielisyyden palaavan taas sydämeeni kun näin Sasuken katsovan minua sivusilmällä edelleen ahdistuneena, kuin nurkkaan ajettu eläin. Tiesin, että jos olisin juuri nyt hänen asemassaan, käyttäytyisin aivan samoin.

”…sinä puhut totta…”

Sasuken ääni oli nopea kuiskaus ja hän katsoi minua nyt. Mustissa silmissä oli edelleen paljon tyhjyyttä, mutta nyt niissä oli myös epäuskoa ja hämmennystä. Ja se suru niissä, joka oli kadonnut tarkoituksella taka-alalle hänen tahdostaan…

”Niin puhun…” vastasin hiljaa.

Sasuke katsoi minua yhä silmiin ja nyökkäsi sitten hyvin hitaasti. Hän irrotti otteeni kädestään varoen ja laski sitten käteni polvelleni. En kyennyt sanomaan mitään, tuijotin vain häntä lasittunein silmin ja annoin hänen tehdä asiat omalla ajallaan. Hyvin varovaisin ottein edelleen Sasuke työnsi hitaasti yukatan yläosan pois yläruumiinsa päältä. Hän katsoi sen koko ajan minua silmiin räpäyttämättä omiaan lainkaan ja tuntui siltä, kuin hän olisi testannut sanojeni aitouden sillä, että kykeninkö katsomaan häntä ainoastaan silmiin tällaisella hetkellä. Katseeni ei kuitenkaan harhaillut lainkaan muualle yönmustista silmistä, sillä niiden kauneus ja niissä nopeasti vilahtelevat tunteet olivat jähmettäneet minut aloilleni täysin. Muistin kuitenkin miksi olin tässä, joten kostutin jälleen pumpulin desinfiointiaineeseen ja odotin näkeväni haavat, jotka minun oli tarkoitus hoitaa.  Sasuke painoi merkitsevästi sormensa oikean olkapäänsä kohdalle ja kun hän paljasti haavan, näin siinä paljon kuivunutta verta. Osasin arvioida sen, ettei haava ollut syvä, eikä tulehtunut, mutta sen sitominen olisi verenvuoden tyrehdyttämiseksi nyt ensisijaista.

Käteni ei onneksi tärissyt kun panoin pumpulin varoen haavan kohdalle. En ilmeisesti satuttanut Sasukea, koska hän ei näyttänyt reagoivan mitenkään kosketukseensa. Ainakaan hän ei vetäytynyt kauemmas, mutta tunsin hänen kehonsa olevan edelleen jännittynyt kuin jousi ja jäykkä kuin keihäs kun varoen puhdistin kuivuneen veren pois hänen olkapäästään. Sisälläni kävin jatkuvaa taistelua oman moraalini takia ja tiesin, että tämä oli väärin sisartani ja itseäni kohtaan. Tämän lisäksi Sasuken läheisyys oli minulle vaikeaa. Se ei kuitenkaan johtunut nyt fobiastani, vaan siitä, että hän oli puolipukeisena edessäni ja asiaa ei auttanut lainkaan se maskuliininen tuoksu, joka tuli hänestä kun joudun olemaan hänen lähellään. Sydämeni löi tavallista tiheämpään tahtiin ja toivoin, etten näyttänyt ulkoisesti sitä, mitä nyt tunsin sisälläni. Niin ei kuitenkaan ilmeisesti käynyt, koska Sasuke ei näyttänyt edelleenkään liikahtavan tai sanovan mitään.
Hiljaisuus lepäsi yllämme, enkä halunnut rikkoa sitä. Sisälläni tunsin kuitenkin outoa värähtelyä, kun kosketin Sasuken ihoa. Se oli viileä, kuten hänen kätensäkin. Samalla hetkellä kuitenkin huomasin, että olin hoitanut kaikki hänen haavansa jo. Se oli käynyt odotettua nopeammin.

”Olen valmis nyt. Satutinko sinua?” kysyin hiljaisella äänellä.

Sasuke kääntyi katsomaan minua kunnolla ja olimme nyt kasvot vastakkain. Hänen silmissään oli outo katse.

”Et satuttanut. Kiitos, Rena…” hän sanoi hiljaa ja viimeisiä sanoja oli melkein vaikea kuulla, koska hän lausui ne niin vaimeasti. Nyökkäsin äänettömästi ja aloin sitten kerätä epämääräisesti tarvikkeita takaisin pussiin. Olin jo nousemassa ylös sängyn reunalta, kunnes Sasuke puhui.

”…odota vähän…” hän puhui hiljaa ja koska järkeni ja kehoni eivät olleet päässeet yhteisymmärrykseen, istuin takaisin sängylle. Olin hyvin hämmentynyt lievästi sanottuna. En odottanut Sasukelta enää mitään, olin auttanut häntä, kuten olin luvannut, joten mitä ihmettä hän oikein halusi?

Sasuke näytti epäröivän hetken ja sitten hän otti varovasti käteni omiin käsiinsä ja katsoi niitä ajatuksissaan.

”Kätesi ovat aika pahan näköiset...” hän sanoi ja vilkaisin niihin itse. Ne tosiaan olivat edelleen osittain palovammoilla. Pahin kipu oli kadonnut nukkuessani, mutta edelleen niitä kirveli ajoittain.

”Olen kunnossa. Paranen yleensä nopeasti ja nämä ovat lieviä vammoja,” vastasin rauhallisesti ja yritin saada Sasuken ajatukset pois vammoistani.

Sasuke kuitenkin katsoi edelleen mietteliäänä käsiäni ja tunsin kylmien väreiden juoksevan selkääni pitkin, kun hän piti kiinni niistä. Lopulta hän nosti katseensa kasvoihini ja näin hänen katseensa iskostuvan sitten kaulalleni. Olin melkein unohtanut, että myös sitä peitti käden kokoinen palovamma, jonka olin myös saanut Tobilta.  

”…hänkö kuristi sinua?”

Sasuken äänensävyssä kuului hieman vihaa kun hän tutki katseellaan vammaa kaulallani. Tunsin oloni hieman vaivautuneeksi, joten laskin katseeni käsiini, jotka olivat edelleen Sasuken varovaisessa otteessa.

”Joskus sitä haavoittuu kun joutuu taisteluun. Sitä tapahtuu koko ajan…” mutisin itsekseni.

”Sattuuko kaulaasi? Onko sinulla hengitysvaikeuksia?” Sasuke kysyi kuin ei olisi kuullutkaan sanojani ja katsoi minua ilmeettömästi. Pudistin päätäni.

”Ei…kipu on poissa suurimmaksi osaksi,” sanoin.
Tunsin kuitenkin jostain syystä edelleen Uchihan merkillisen katseen kasvoissani. En sanonut mitään, koska en tiennyt mitä sanoa.

”…minä lupaan nyt sinulle, etten satuta sinua millään tavalla…” hän kuiskasi hiljaa täysin varoittamatta.

Nostin katseeni pois käsistäni ja olin jo kysymässä ääneen, että mitä hän oikein tarkoitti sanoillaan, kun tunsin hänen painavan varovasti toisen kätensä kaulallani sijaitsevan vamman päälle. Olin niin yllättynyt ja järkyttynyt samaan aikaan, etten kyennyt sanomaan mitään. Silmäni olivat laajentuneet ja sydämeni hakkasi entistä lujempaa. En voinut kuvitellakaan, että Sasuke tekisi joskus jotain tällaista. Hänhän oli kostaja, joka oli pelkkää jäätä! Hän oli Uchiha Sasuke! Hänen ei kuulunut tehdä tällaista, eikä minun kuulunut sallia sitä! Siitä huolimatta, kumpikaan meistä ei paennut tilanteesta. Sasuken käsi jätti kaulani rauhaan, mutta sitten tunsin hänen viileiden sormiensa liikkuvan hitaasti ja tutkivasti nyt palovammani päällä. Hänen kosketuksensa oli höyhenenkevyt, kuin kuiskaus. Sormet liikkuivat kaulallani niin varoen, että tuskin tunsin niitä, mutta tunsin kuitenkin. Kosketus oli niin kevyt, että olisin ihan hyvin voinut kuvitella sen, mutta niin ei kuitenkaan ollut. Hänen viileä kosketuksensa toi helpottavan tunteen iholleni ja huomasin haluavani sitä enemmän.

”…sattuuko tämä…?” Sasuke kysyi hiljaa yhtäkkiä ja onnistui herättämään minut transsistani, ainakin osittain.

”Ei…” kuiskasin hiljaa.

En kyennyt ymmärtämään, miksen ahdistunut tilanteesta yhtään. Normaalisti olisin saanut paniikkikohtauksen tai paennut tilanteesta hyvin nopeasti. Sasuken kosketus ei kuitenkaan pelottanut tai ahdistanut minua lainkaan. Petollinen mieleni vielä huusi minulle taukoamatta, että hänen kosketuksensa tuntui hyvältä. Kun tunsin Sasuken sormien hipaisevan leukaani ja poskeani, katseemme kohtasivat minun aloitteestani. Olisin voinut suorastaan kadota noihin mustiin silmiin. Yhtäkkiä ne muuttivat väriä ja Sharingan ilmestyi näkyviin.

”Miksi aktivoit Sharinganin…?” kysyin hämmentyneenä irrottamatta kuitenkin katsettani nyt punaisista silmistä. Sasuke näytti hetken yhtä hämmentyneeltä, kunnes hänen ilmeensä palautui jälleen tavalliseksi.

”En tiedä. Se aktivoituu joskus jopa huomaamattani…” hän sanoi hyvin hiljaa.

Tuijotimme toisiamme kuunvalon leikkiessä ympärillämme ja tajusin, ettei Sasuke ollut vetänyt yukataa takaisin ylävartalonsa peitoksi. En kuitenkaan voinut katsoa muualle, kuin punaisiin silmiin. Samalla hetkellä se makea, huumaava tuoksu, joka tuli komeasta miehestä edessäni, täytti kaikki aistini. Se oli niin houkuttava ja, että imin tuoksua sieraimiini niin paljon kuin kykenin ja huomaamatta liikahdin lähemmäs edessäni olevaa Uchihaa. Sillä hetkellä en todellakaan ajatellut. Halusin vain olla, käpertyä tuohon tuoksuun ja elää sen voimalla. Sasuke ei kuitenkaan kavahtanut vaistomaisesti taaksepäin, kun tulin lähemmäs. Jopa Sharinganin läpi saatoin nähdä hänen silmissään pientä uteliaisuutta ja jotain, mitä en osannut jälleen nimetä. Katsekontaktimme oli rikkoutumaton ja sydämeni tuntui lyövän taas vain entistä lujempaa. Sasuke nojautui lähemmäs minua ja tunsin hänen lämpimän hengityksensä kasvoillani. Ajattelematta suljin silmäni ja suuni jäi aavistuksen verran raolleen, kun päästin pienen henkäisyn. Tiesin leikkiväni tulella, mutta järjen ääni oli kadonnut kokonaan mielestäni.
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Kommentit (Lataa vanhempia)
Guren - 2012-10-30 20:23:44
Oho! Nyt Sasuke ja Rena unohtivat täysin omat motiivinsa ja päämääränsä! Hyvin kirjoitettu! Harmi kun loppui hyvään kohtaan! Tuskin maltan odottaa seuraavaa osaa! Annan täydet pisteet.

Yukihime - 2012-10-30 21:15:55
tää on nii superihana oikeesti<3
vaikka niin pitkä, silti kiinnostua säily koko ficciluvun loppuun..
Huomasin yhden kirjoitusvirheen, mut mitä siitä, ei se mitää haittaa.
Jatka toosi nopeesti, tai mä kuolen sitä ennen.

Asce - 2012-11-07 21:39:09
aws, tää oli todella söpö luku ja toi lopppu, kuin sä kehtaat lopettaa tuollaseen kohtaan?! kuitenkin, mahtavaa että Sasuke ja Rena alkaa lähentyä toisiaan, ja todellakin unohtavat tavoitteensa ja tehtävänsä. noiden kahden kehitystä on ollut mukavaa ja mielenkiintoista seurata, oot todella hyvin osannut kirjoittaa molempien näkökulmista ja saanut molemmat kehittymään hiljalleen, melkein huomaamatta! seuraavaa lukua jään todellakin odottomaan, ja toivottovasti ilmestyy pian! c:

Remicc - 2013-01-01 19:40:04
Oijoijjj! Kylläpäs lopetit inhottavasti! Ei noin saa tehdä, senkin peto! yhyy...

Oon tosi iloinen kun aloitin lukemaan tätä. Saat pidettyä Sasuken hyvin In character, eikä se ole tämän tyyppisissä tarinoissa helppoa, miekkosen luonne kun on mikä on.
Muutkin hahmot ovat hyvin IC:nä pysyneet, onnittelut!

Ja nyt jatkoa pian! Haluan nähdä mihin tämä mehukas kohtaus päättyy >:D

Ja Karinin voisit jättää sinne käytävään...

Sivut © Fador ja kumppanit, Sisältö © käyttäjät. fador [ät] iki.fi saa yhteyttä.
Joitakin ikoneita otettu osoitteesta http://wefunction.com/2008/07/function-free-icon-set.
Rekisteriseloste