Tumma, uhkaava taivas. Kylmä, värisyttävä tuuli. Puiden karmiva humina. Synkän metsän langettamat varjot. Nämä saivat Hamin vapisemaan pelosta. Hän ei ollut koskaan pitänyt pimeästä, saatika metsistä. Tyttö kun tuntui aina eksyvän, vaikka hänellä olisikin ollut kartta mukana.

Hänen ainoa lohtunsa oli mies, joka käveli hänen edellään, valmiina ottamaan hyökkäyksen vastaan. Hami puristi edelleen Itachin kättä mutta se ei näyttänyt haittaavan nuorukaista.

"Miksi kävelemme näin hiljaa?" Hami kuiskasi pälyillen ympärilleen. "Emmekö voisi juosta?"

"En halua ottaa sitä riskiä, että jäät jälkeen", Itachi sanoi katsomatta tyttöön.

"Väitätkö minua hitaaksi?" Hami tiuskahti.

"Ei, en tietenkään", Itachi naurahti hiljaa ja katsoi olkansa yli geniniin. "Mutta reppusi näyttää painavalta."

Hami tuhahti. "On minulla voimaa. Kyllä minä jaksan juosta. Haluan pois täältä..."

Tämän sanoessaan Hami vilkaisi taakseen tarkistaakseen, ettei kukaan seurannut heitä. "Minulla on inhottava tunne."

"Hami, huomaan kyllä, jos meitä seurataan", Itachi huomautti.

"Mutta entä jos meidät yllätetään?" Hamin silmät kostuivat kyyneleistä ja tyttö taisteli itkunpurskahdusta vastaan. "Jos... Jos heitä on liian monta... Emme selviäisi..."

Itachi pysähtyi, kääntyi ympäri ja kumartui Hamin tasolle laskien kätensä hänen hartioilleen. "Älä ajattele tuollaista, kuuletko? Jos pysymme liikkeessä ja konohalaisten ulottumattomissa, meitä ei saada kiinni. Ja vaikka saataisikin, olen suojelemassa."

Hami nyökkäsi ja pyyhki silmiään niiskuttaen. Itachi huokaisi, hymyili lempeästi ja nosti toisen kätensä tytön pään päälle. "Kaikki menee hyvin, usko minua. Karistamme Konohan kannoiltamme. Sitten sinun ei tarvitse enää pelätä."

"En minä pelkää. Tai pelkään. Mutta en oikeastaan itseni puolesta", Hami sanoi hiljaa ja katsoi Itachia syvälle silmiin. "En vain halua, että sinä kuolet."

Itachi hiljeni ja hänen hymynsä hyytyi hiljalleen. Hami oli alkanut välittää hänestä. Ehkä jopa liikaakin. Vaikka mies itse välittikin Hamista, se ei tarkoittanut, että tytön tarvitsisi välittää hänestä. Oikeastaan Itachi ei edes halunnut Hamin välittävän hänestä. Uchiha ei nimittäin itsekään oikein tiennyt, miten heidän kävisi. Pääsisivätkö he livahtamaan Konohan näpeistä?

"Älä minusta huolehdi", Itachi sanoi, nousi ylös ja käänsi Hamille selkänsä. "Välittäisit enemmän omasta turvallisuudestasi."

"Miksi olet tuollainen, Itachi-sama?" Hami älähti ja samassa mies käännähti ympäri peittäen tytön suun kädellään. "Älä huuda. Metsä on iso ja pienikin ääni voi kuulua pitkän matkan päähän."

Mies kuuli rasahduksen ja vilkaisi taakseen, huokaisten tämän jälkeen mielessään helpotuksesta, kun huomasi äänen aiheuttajan olleen pelkkä jänis. Sitten Uchiha käänsi kasvonsa takaisin Hamin puoleen, hieman vihaisen oloisena. "Hiljaa. Ymmärrätkö?"

Hami nyökkäsi ja Itachi veti kätensä pois tytön suulta, jatkaen sitten matkaa tytön seuratessa hiljaisena perässä.

'Miksi Itachi on tuollainen? Ihan kuin hän ei haluaisi minun välittävän...' Hami ajatteli ja vilkaisi Itachia, vaikka näkikin vain hänen selkänsä. 'Olenkohan liian tungetteleva?'

Samassa tytön yläpuolelta, puiden oksistosta, kuului outoa havinaa. Hami vilkaisi ylöspäin muttei nähnyt ketään. Tyttö puristi kätensä nyrkkiin ja puri huultaan. Itachihan oli juuri vakuuttanut, että huomaisi, jos heitä seurattaisiin. Miksi Hami siis pelkäsi? Oliko tyttö todella niin kamala pelkuri, että pelkäsi, vaikkei vaara olisi ollutkaan lähellä? Vai valmistautuiko hänen kehonsa tulevaisuuteen? Jospa heitä odotti edessä päin jokin, jota oli syytä pelätä jo nyt.

Itachi katsoi olkansa yli Hamiin ja huomasi tytön vapisevan. Huokaisten mies ojensi kätensä oppilastaan kohti ja tämä tarttui siihen empimättä. "Kiitos, Itachi-sama..."

Itachi hymähti mutta vakavoitui taas pian. Hänen pitäisi pysyä valppaana tulevia vihollisia varten ja suojella Hamia parhaansa mukaan. Miehellä oli oikeastaan jo muutama suunnitelma valmiina, jos matkaan tulisi mutkia. Mutta yksikään niistä ei ollut sataprosenttisella varmuudella toimiva. Oli siis vain toivottava parasta.

---------------------------------------------

Täysikuu möllötti kirkkaana tummalla taivaalla ja valaisi kahden yksinäisen sielun pakomatkaa. He olivat kävelleet jo pitkään, ilman keskeytyksiä tai yllätyshyökkäyksiä, mikä ihmetytti suuresti Itachia. Hän oli luullut, että Konoha olisi pystynyt parempaan. Kylällä oli monia mahdollisuuksia heidän kimppuunsa. Oikeastaan he olisivat voineet hyökätä heidän kimppuunsa koska tahansa mutta mitään ei ollut tapahtunut. Mitä konohalaiset oikein odottivat?

Yhtäkkiä Hami kompastui johonkin ja mätkähti parahtaen maahan. "Typerä puunjuuri..."

Itachi kumartui auttamaan tytön ylös ja kuuli rasahduksen takaansa. Miehen kääntyessä musta hahmo syöksähti häntä kohti jokin kiiltävä esine kädessään mutta vaikka metsässä oli pimeää, Uchiha pystyi erottamaan henkilön otsasuojuksen tämän päässä - Konohan tunnus.

Itachi teki sen, mitä siinä tilanteessa pystyi. Hän vetäisi kunain esiin, tönäisi Hamin kauemmas taakseen ja syöksyi itse hyökkääjän kimppuun. Henkilöstä ei ollut minkäänlaista vastusta klaaninsa murhanneelle Uchihalle ja pian tämä lysähtikin kuolleena verilammikkoonsa.

'He ovat lähellä', Itachi ajatteli laittaessaan kunainsa pois esiltä ja harppoi säikähtäneen Hamin luokse tarttuen tätä kädestä. "Meidän on pidettävä kiirettä. Konohalaiset eivät ole enää kaukana."

Hami nyökkäsi nopeasti ja katsoi opettajaansa helpottunein silmin. "Onneksi voitit hänet, Itachi-sama."

Tytön katse pyyhkäisi kuolleen ninjan ruumista. Itachi ei vastannut ja jatkoi geninin kanssa matkaa. Kuinka heikkona Hami häntä oikein piti? Olihan Itachi sentään tappanut klaaninsa yksin. Ja yhdessä yössä. Ei yksi konohalainen häntä niin vain kaataisi.

Kaksikko ehti kulkea vain vähän matkaa, kun heidän eteensä ilmestyi jostain puiden suojista pieni ninjaryhmä. Itachi pysähtyi kuin seinään Hamin seuratessa esimerkkiä ja tuijotti konohalaisia tyynenä. 'Nyt se alkaa.'

"Hami", hopeahiuksinen nuori mies aloitti ja huokaisi syvään. "Tiedätkö, miksi olemme täällä?"

Tyttö tunnisti miehen Hatake Kakashiksi, joka oli opettanut häntä muutaman kerran akatemiassa, ja puristi Itachin kättä. "Te tulitte tappamaan minut, eikö niin?"

Kakashi ei vastannut ja käänsi tuiman katseensa Itachiin. "En olisi uskonut, että sekaantuisit johonkin tällaiseen, Itachi."

"Siirtykää pois tieltämme tai tapan teistä jokaisen", Uchiha uhkasi. Tietenkään hän ei tarkoittanut sitä. Miehellä oli mielessään toinen suunnitelma, joka saattaisi toimia, jos lähistöllä ei piileskelisi lisää Konohan ninjoja. Kakashi pudisti päätään ja risti kätensä rinnalleen. "Emme tietenkään suostu siihen. Meillä on nyt mahdollisuus napata sinutkin."

Hami puri huultaan ja tunsi jonkin polttavan sisintään. Hän oli muuttumassa. Siivet tekivät taas tuloaan. Mutta eihän hän ollut raivoissaan. Hän oli peloissaan. Hän halusi mahdollisimman nopeasti pois sieltä. Miten tytön voimat olivat oikein aktivoituneet sellaisesta?

"En käske toista kertaa", Itachi sanoi tuijottaen Kakashia uhkaavasti. Kakashi nosti kätensä ilmaan ja oli aikeissa antaa käskyn miehilleen, kun Itachi yhtäkkiä heitti reppunsa maahan ja nakkasi Hamin reppuselkäänsä pinkaisten samalla juoksuun.

"Heidät on saatava kiinni!" Kakashin ääni kantautui liiankin selvästi Itachin korviin ja hän puri hampaitaan yhteen. Hänen suunnitelmansa oli kyllä toiminut toivotulla tavalla mutta mitä hän nyt tekisi? Hän ei voisi paeta loputtomiin. Konohalaiset saisivat heidät kiinni, kun Itachin jalat eivät enää suostuisi liikkumaan eteenpäin. Siihen tosin menisi vielä aikaa, sillä Uchihalla oli huomattavasti parempi kunto kuin Konohan amatöörininjoilla. Tosin Kakashi oli eri tapaus mutta hänet Itachi hoitelisi hetkessä silmiensä avulla. Mutta siihen kuluisi valtavasti chakraa. Vaihtoehdot olivat todella vähissä.

Hami kietoi kätensä tiukasti Itachin hartioiden ympärille ja inahti tuskasta, joka kumpuili hänen sisällään valtavana möykkynä. Tytöllä ei ollut tarpeeksi voimaa sen estämiseksi. Hän muuttuisi, vaikka tekisi mitä.

"Itachi-sama..." tyttö sai kuiskattua. Itachi teki äkkikäännöksen oikealle ja hyppäsi puun oksalle. "Mikä hätänä, Hami?"

"Minä... muutun..."

"Älä anna sille valtaa. Pysy vahvana", Itachi käski ja etsi katseellaan pakoreittiä. Hän päätti jatkaa suoraan mutta kuuli edelleen konohalaisten olevan aivan heidän kannoillaan.

"Itachi-sama!" Hami huusi tuskissaan ja puristi miehen paidan kangasta nyrkeissään. Tyttö tunsi suurien, valkeiden siipiensä tunkeutuvan selästään ulos ja hän tukahdutti huutonsa hampaidensa väliin. Hän ei voisi enää tehdä mitään.

Itachi vilkaisi olkansa yli ja Hamin siivet levittäytyivät hänen silmiensä eteen. Hami itse piti silmiään tiukasti kiinni ja hikipisarat valuivat hänen kasvoillaan. Itachi käänsi katseensa takaisin eteen ja huomasi kosken tulevan pian vastaan. "Hami, pidä kiinni."

Itachi tiukensi otettaan oppilaastaan ja valmistautui hyppyyn. Koski lähestyi heitä liiankin nopeasti ja tullessaan sen reunalle Uchiha ponkaisi vauhtia jalallaan, jonka jälkeen hän tunsi lentävänsä korkealle ilmaan. Maa ja metsät jäivät hänen jalkojensa alapuolelle, kun Hamin siivet kannattelivat heitä molempia tummalla tähtitaivaalla. Itachi katsoi olkansa yli oppilaaseensa ja kohtasi tämän säteilevät kasvot. "Hami..."

Hami hymyili lempeästi loistavin, violetein silmin ja painoi päänsä vasten Itachin olkaa. "Ei hätää, Itachi-sama. Minä olen aina auttamassa sinua."

Itachi käänsi katseensa pois tytöstä ja tarttui tätä kädestä, joka lepäsi hänen rinnallaan. "Kiitos, Hami. Kaikesta."