Luku 1: Rakkautta ensi silmäyksellä

Syksyinen viima pyyhkäisi yli yläasteen pihan. Kaikki oppilaat istuivat luokassa ja odottivat innoissaan uutta oppilasta. Kaikkia jännitti tulisiko heidän luokalleen tyttö vai poika. Kaikkien katseet kääntyivät opettajaan kun hän astui luokaan. Opettaja ilmoitti uuden oppilaan saapuneen ja toivotti tervetulleeksi italialaisen pojan joka astui melko itse varmana luokaan. Takapenkissä istuvat Antonion, Gilbertin ja Francisin katseet erityisesti kiinnittyivät nuoreen italialais poikaan. ”Kerrotko nimesi kaikille? Ja miksi muutitte tänne”, opettaja kehoitti poikaa. Pojan jäätävä katse kohdistui opettajaan ja italialainen tuhahti itsepäisesti. ”Nimeni on Lovino Vargas ja muutimme tänne vain sen takia että vanhempani ja veljeni ovat ääliöitä”, hän ilmoitti. Opettaja huokaisi raskaasti ja ohjasi pojan takapenkkiin istumaan sillä siellä oli ainut vapaa paikka.


Tunnin jälkeen, kun kaikki muut olivat lähteneet ja Lovino oli jäänyt pakkaamaan reppuaan.  Antonio käveli tuon italialaisen vierelle hymyillen lempeästi. ”Mitä?”, Lovino tuhahti ja katsoi espanjalaista ilmeettömänä. ”Nimeni on Antonio. Hauska tutustua”, espanjalainen esittäytyi. Lovino hymähti ja nousi seisomaan. ”Oli mukava tavata”, italialainen mutisi ja lähti kävelemään käytävällä jättäen Antonion yksin luokaan. Antonio huokaisi hiljaa ja noukki reppunsa lattialta. Hän käveli Gilbertin ja Francisin luokse katsoen noita kahta hiukan hymyillen. ”Ei hätää. Kyllä hän vielä sinuun tykästyy”, saksalainen Gilbert lohdutti ja lähti kohti seuraavaa luokaa. Ranskalais syntyperäinen Francis tuhahti saksalaisen perään. Mutta hän itsekin lähti kävelemään kohti seuraavaa tuntia Antonio perässään.


 Viikko oli kulunut ja Lovino istui yksikseen koulun käytävällä hiukan alla päin. Antonio huomasi toisen olevan mieli maassa joten hän päätti mennä toisen luokse. ”Mikä hätänä?”, espanjalainen kysyi hiljaa toiselta istuen italialaisen viereen. ”Ei mikään erityinen”, Lovino vastasi ja katsoi Antoniota silmiin. Heidän molempien sydämet jyskyttivät kovempaa kuin koskaan. Antonion käsi oli hyvin lähellä italialaisen kättä. Mikä tämä tunne on?, Lovino kysyi itseltään ja katsoi tuota. Antonio hymyili toiselle ja meni hiukan lähemmäs toisen kasvoja. Italialaisen sydän alkoi tykyttää kovemmin ja kovemmin, kunnes espanjalainen suuteli italialaista huulille. Lovinosta tuntui siltä kuin kaikki olisi kadonnut heidän ympäriltään. Hän vastasi suudelmaan sulkien silmänsä hitaasti kiinni. Antonion sydän hypähti kurkuun. Hän oli jotenkin vain niin onnellinen. Hän jatkoi suudelmaa kunnes kellot soivat. Molemmat perääntyivät nopeasti punaisina kuin tomaatit ja he lähtivät tunnille nopeasti. Antonio hymyili onnellisena Francisille ja Gilbertille. Hän oli onnistunut löytämään rakkauden ensi silmäyksellä!