Hami lensi. Hän piti tiukasti kätensä ja jalkansa Itachin ympärillä, jottei mies olisi pudonnut hänen otteestaan. Kylmä tuuli pyöri kaksikon ympärillä ja tarttui heidän vaatteisiinsa, saaden ne lepattamaan vimmatusti. Hamin valkoiset siivet olivat menettäneet hohtonsa - vaikutti siltä, että tyttö oli menettänyt valtavan määrän voimiaan - ja hänen hiuksensa leijailivat ilmassa tuulen kieputellessa niitä eri suuntiin. Hami oli ottanut Itachin antaman nauhan pois suortuvistaan, sillä ei halunnut sen lähtevän tuulen mukaan. Hän ei halunnut menettää miehestä yhtäkään muistoa, saatika Uchihaa itseään.

Itachi kohotti katseensa heidän edessään siintävien vuorten huipulle. Tummat sadepilvet lähestyivät uhkaavasti ja toisivat varmasti mukanaan myös salamoita. Heidän olisi laskeuduttava välittömästi tai voisi käydä pahasti.

"Hami", Itachi aloitti vakaalla äänellä. "Meidän on laskeuduttava alas. Myrsky lähestyy."

Tyttö avasi kiinni painautuneet silmänsä väsyneesti ja katsoi Itachin olan takaa pilviin päin. Ne todella olivat tummia, ehkä jopa liiankin. Mutta mitä tapahtuisi, jos Hami nyt antaisi voimiensa hiipua? Hehän putoaisivat suoraan maahan. Eivät he selviäisi sellaisesta hengissä.

"Hami, nopeasti", Itachi käski, tällä kertaa tiukemmin.

"Mutta en osaa laskeutua... En osaa rajata chakraani sellaiseen..." tyttö mumisi hiljaa, epätoivoisena.

Itachi huokaisi äänettömästi. Heillä ei todellakaan ollut aikaa sellaiseen. Ei hän voisi opettaa Hamia chakrankäytössä juuri sillä hetkellä. He olivat ilmassa! Maalla se olisi ehkä onnistunutkin mutta taivaalla...

"Neuvon sinua", Itachi sanoi nopeasti. "Mutta sinun on kuunneltava hyvin tarkkaan."

Hami nyökkäsi voimattomana ja yritti suoristaa asentoaan. "Olen valmis."

"Hyvä. Keskityt varmaankin tällä hetkellä siihen, että sinun on pidettävä meidät ilmassa", nuorukainen sanoi. "Nyt sinun täytyy ajatella pelkästään alas pääsemistä."

"Jos teen niin, putoamme!"

"Juuri tuon takia olemme vielä ylhäällä. Pelkäät, että siipesi antavat periksi heti, jos muutat mieltäsi", Itachi sanoi. "Vapauta chakraa hieman käytöstäsi. Tämän käytännön avulla olemme pian taas maan pinnalla."

"Minä yritän..." Hami huokaisi hermostuneena ja sulki silmänsä yrittäen keskittyä chakraansa, joka oli valloillaan hänen sisällään. Hikipisarat kihosivat tytön kasvoille hänen yrittäessään hallita voimiaan. Se tuntui lähes mahdottomalta mutta Hamista tuntui, että hän oli saanut jonkinlaisen otteen chakrastaan.

"Luulen, että sain kiinni ideasta", Hami sanoi hieman hengästyneenä ja samassa hän tunsi siipiensä hajoavan sadoiksi suliksi takanaan. Hänen sisintään riipaisi ja tyttö menetti tajuntansa heidän syöksyessään kohti maata, jolloin Itachi nappasi kiroten geninin käsivarsiensa suojiin ja veti tytön tiukasti rintaansa vasten. 'Toivottavasti onni on tänään puolellamme...'

Kaksikko putosi ilman halki korkeiden, vehreiden puiden suojiin ja heidän matkansa takaisin maan pinnalle loppui hyytävän kylmään, leveään jokeen, jonka pohja oli täynnä pikkukiviä. Uchiha ei veteen vajotessakaan päästänyt otettaan Hamista ja taisteli tiensä takaisin pinnalle. Kaksikko kulki voimakkaan virran mukana, kunnes Itachin onnistui vetää heidät ylös, takaisin kuivalle maalle. Vaatteet olivat läpimärät ja suorastaan roikkuivat miehen yllä, mikä sai ne tuntumaan painavemmilta. Heidän olisi pakko levähtää hetki ennen kuin matka voisi jatkua.

Itachi huokaisi pyyhkäisten kosteita kasvojaan ja katsoi Hamiin, joka makasi tajuttomana hänen vieressään. Tyttö oli kuluttanut valtavasti chakraa vain pelastaakseen Uchihan, miehen, joka oli armotta surmannut oman klaaninsa. Itachi ei ymmärtänyt, miten Hamin sydämessä riitti tilaa hänen kaltaiselleen. Ehkä tyttö halusi vain korvikkeen vanhempiensa paikalle.

Hetken kuluttua Hami raotti silmiään ja kohtasi Itachin katseen, jolloin nuorukainen kumartui hänen ylleen huolestuneena. "Oletko kunnossa?"

"Joka paikkaa särkee", Hami kähisi hiljaa ja Itachi auttoi tytön istumaan läheistä kiveä vasten, jolloin hän huomasi oppilaansa repun kadonneen. Se oli kaiketi mennyt virran mukana. Sentään vesileili oli säilynyt ehjänä ja Itachi otti pullon pois Hamin kaulasta. "Odota hetki."

Tyttö nyökkäsi heikosti ja Itachin käännettyä hänelle selkänsä genin katsoi nyrkkiinsä, jossa puristi punaista nauhaansa. Se oli kastunut mutta tärkeintä oli, että se oli säilynyt ehjänä pudotuksesta ja joesta, eikä ollut kadonnut minnekään.

Itachi palasi Hamin luokse mukanaan täysi vesileili ja ojensi sen oppilaalleen polvistuessaan tämän vierelle. "Tässä."

Hami sopersi kiitoksensa, tarttui heikosti vesileiliin ja joi siitä. Ojentaessaan sen takaisin Itachille tyttö veti syvään henkeä ja nosti kätensä rinnalleen. "Hengittäminen tuntuu vaikealta..."

"Se menee varmasti pian ohi. Lepää nyt, meidän on pian jatkettava matkaamme", Itachi sanoi ja pyyhkäisi kosteat hiussuortuvat pois Hamin kasvoilta. "Miksi riskeerasit niin paljon vuokseni? Olisit voinut kuolla."

"Koska en halunnut menettää sinua, Itachi-sama", Hami kuiskasi, jolloin mies huomasi tytön puristavan kädessään tuttua, punaista nauhaa ja pieni hymynkaarre nousi hänen kasvoilleen. "Antamani nauha näyttää olevan vieläkin tallella."

"Suojelen sitä hengelläni", Hami tokaisi uhmakkaasti ja yskäisi - vettä tuntui olevan edelleen hänen keuhkoissaan. Itachi hymähti ja tunsi sadepisaran kasvoillaan, jota seurasi taivaan poikki kantautuva ukkosenjylinä.

"Meidän on lähdettävä", Itachi sanoi noustessaan jaloilleen ja hänen katseensa jäi viipymään lähes mustiin myrsypilviin, jotka leijuivat heidän yläpuolellaan. "Konohalaiset kadottavat meidät sateessa. Jälkemme eivät näy niin helposti."

Hami nyökkäsi ja yritti nousta jaloilleen mutta hän kaatui saman tien maahan. "Ymh... En taida olla kunnossa..."

Itachi kumartui nostamaan tytön reppuselkäänsä ja kaksikon matka jatkui syvemmälle metsään, kun sadepilvet halkesivat heidän yläpuolellaan ja päästivät sateen satamaan alas maahan. Itachi tiesi, että heillä oli vielä pitkä matka edessään ennen kuin he pääsisivät perille. Lisäksi Hami oli väsynyt, eikä saisi ruokaa vähään aikaan, kiitos joen, joka oli vienyt tytön eväät. Onneksi Itachi oli vielä voimissaan mutta ei hänkään kauaa ilman ruokaa kestäisi, vaikka olikin taitava ja kovakuntoinen ninja. Jokainen tarvitsi ravintoa jonkun verran, eikä kaksikolla ollut mukanaan kuin yksi ainoa vesipullo.

Tilanne alkoi vaikuttaa Itachista toivottomalta ja hän pysähtyi, jolloin Hami kurtisti kulmiaan kysyvästi ja vilkaisi Itachia miehen olan takaa mutta ei nähnyt hänen kasvojaan mustien, ohimoilla roikkuvien hiusten vuoksi.

"Mitä nyt, Itachi-sama?" Hami kysyi ja kun mies ei antanut vastausta, tyttö ravisti häntä hennosti olkapäästä. "Itachi-sama."

"Minulla on suunnitelma", Itachi sanoi katsomatta Hamiin. "Sinun on luvattava minulle, että hyväksyt päätökseni."

"Minkä päätöksen? Mistä oikein puhut?" Hami ihmetteli ja samassa hieman kauempaa kuului rasahdus. Itachi pinkaisi juoksuun karistaakseen takaa-ajajat kannoiltaan ja kun oli hetken kuluttua varma siitä, ettei heitä enää seurattu, mies pysähtyi korkean ruohon sekaan ja laski Hamin alas, jonka jälkeen hän kyykistyi tytön tasolle. "Sinun on jatkettava tästä yksin."

"Mitä?" Hami oli järkyttynyt. Miten Itachi oli sellaiseen ratkaisuun päätynyt?

"Autan sinut pakoon", Itachi sanoi. "Viivytän heitä, kunnes olen varma, että olet heidän ulottumattomissaan."

"Ei käy! Jos sinä jäät, minäkin jään", Hami älähti itsepäisesti ja Itachi huokaisi. "Se on tällä hetkellä ainoa suunnitelma, joka voisi todella toimia. Jos jatkamme pakenemista, emme välttämättä selviä hengissä. Sitäkö haluat? Että kuolemme?"

Hami hiljeni ja painoi katseensa alas. Itachi oli oikeassa. Heidän olisi aika erota. Mutta Hami ei halunnut luopua tästä miehestä. Hänestä oli tullut tytölle hyvin tärkeä, kuin isoveli. Tyttö oli menettänyt jo perheensä, eikä hänellä ollut yhtäkään ystävää. Hän ei halunnut Itachinkin katoavan.

"Jos päästän sinusta irti, katoat elämästäni", Hami nyyhkytti ja tunsi kyyneleet poskillaan. "En halua jäädä yksin. Minulla on vielä niin paljon opittavaa. En halua opetella kaikkea sitä yksin. Olet ainoa, joka minulla enää on, Itachi-sama..."

Itachi katsoi surumielisenä itkevää lasta edessään, tarttui hänen kädestään ja otti hellästi nauhan tytön nyrkistä. "Olen todella pahoillani, että tässä kävi näin, Hami. Mutta en voi muuta. Haluan suojella sinua. En halua sinun menettävän elämääsi noin nuorena."

Mies sitoi nauhan Hamin ranteen ympärille, jolloin tyttö nosti katseensa ja Itachi pyyhki peukaloillaan hänen kyyneleitään. "Ole kiltti, äläkä näytä noin murheelliselta. Lupaan, että tapaamme vielä."
"Varmasti?" Hami kysyi nieleskellen kyyneleitään. Itachi hiljeni hetkeksi ja katsoi tytön itkuisia kasvoja. Hän ei voisi valehdella tytölle. Oli hyvinkin mahdollista, että mies kuolisi taistelussa mutta jos hän sanoisi niin Hamille, suostuisiko tyttö enää lähtemään? Ei. Hänen oli siis vain vakuutettava tyttö siitä, että hän palaisi takaisin - jota ei varmaankaan koskaan tapahtuisi.

"Lupaan", Itachi kuiskasi ja kuuli Konohan ninjojen lähestyvän, jolloin Hami tarttui häntä kädestä. "Mihin suuntaan minun on lähdettävä?"

"Kulje tästä suoraan pohjoiseen ja jatka niin kauan, kunnes näet vuoret. Kun erotat vuorilla vaaleanpunaisen kirsikkapuun, olet perillä. Siellä on yksi niistä piilopaikoistani, jotka olen haalinut itselleni elämäni aikana. Vuoriston reunamilla on pieni kylä, mistä saat kaiken tarvittavan. He ovat auttaneet minuakin monet kerrat", Itachi sanoi ja kun hän kuuli juoksuaskelten lähestyvän, hän tarttui Hamia hellästi niskasta ja painoi otsansa tytön omaa vasten. "Hyvästi, Hami. Ja anteeksi."

Itachi painoi pehmeän suudelman Hamin otsalle ja kyynel vierähti Uchihan poskelle. Pian mies oli poissa ja Hami lähti kyynelehtien siihen suuntaan, josta Itachi oli maininnut. Kyllä tyttö tiesi, että Itachi valehteli. Hän oli nähnyt sen nuorukaisen silmistä, silmistä, jotka eivät melkein koskaan osoittaneet minkäälaisia tunteita. Lisäksi Uchihan viimeinen ele oli ollut niin täynnä rakkautta, ettei Hami voinut erehtyä. He eivät näkisi toisiaan enää koskaan. Hami oli menettänyt ainoan lähimmäisensä, joka hänellä enää oli ollut.