”Itachi. Itachi? Itachi!”
 
Itachi säpsähti ajatuksistaan terästäen katseensa izakaya-baarin puusävytteiseen takaseinään, jota koristi erilaiset sananlaskut ja maalaukset. Edessä pöydällä oleva pieni kuppi oli edelleen koskematon ja sisällä oleva sake heilahteli pienesti miehen säpsähdyksen jäljiltä.
 
”Oletko kunnossa?” Kisame kysyi kohottaen kysyvästi kulmaansa. ”Kutsuin sinua aika kauan.”
”Olen kunnossa”, Itachi totesi siirtäen etuhiuksia syrjään silmiensä edestä. ”Olin vain ajatuksissani.”
”Ajattelitko Sasukea?”
 
Itachi tuijotti hetken sakekuppiaan, jonka ympärille oli vaistomaisesti kiertänyt kätensä.
”Kyllä”, mies totesi sitten nostaen kupin huulilleen ja kaataen nesteen kerralla kurkkuunsa. Hän ei pitänyt saken mausta. Se oli kitkerää eikä hän ymmärtänyt, miten Kisame oli onnistunut ympäripuhumaan hänet juomaan kanssaan. Hän ei yleensä juonut.
 
Kisame tuijotti Itachia nostaen myös kupin huulilleen ja juoden ties kuinka monennen sakensa sinä iltana.
”Sasuke on kyllä hyvässä turvassa Konohassa”, Kisame totesi sitten kääntyen tuijottamaan myös baarin seinää. Baarimikko pyöri tiskin takana valmistaen juotavaa iloisesti juttelevalle miesporukalle hieman sivummassa siitä, missä Kisame ja Itachi istuivat. Juuri valmistetun ruuan tuoksu leijaili ilmassa saaden Kisamen mahan murahtamaan.
 
”Hmmh, olisi kyllä aika syödä jotakin”, Kisame totesi sitten tutkaillen kiinnostuneena seinällä roikkuvaa menua. ”Otatko sinä?”
”Mikä ettei”, Itachi totesi sitten. ”Mutta mennään sitten pöytään istumaan.”
 
Miehet tilasivat ruokansa siirtyen pöytään istumaan sakekuppiensa ja kannunsa kanssa. Kisame kaatoi molemmille lisää sakea jääden tuijottamaan nuorempaa miestä.
”Sasuke ei ole ainut, mikä mieltäsi painaa.”
 
Itachi nosti katseensa sakekupista Kisameen, joka tuijotti läpitunkevalla katseella Itachia. Itachi hymähti.
”Olemme selvästi viettäneet liikaa aikaa yhdessä, kun alan olemaan noin selkeästi tulkittava.”
”Itachi-san, tiedätte, että sisäisen jinin pitää olla vuorovaikutuksessa jangiin, että tulevat taistelut tuovat tulosta. Tarkoituksemme on tulevaisuudessa napata yhdeksänhäntä ja se ei onnistu, jollemme ole keskittyneitä.”
”Tiedän sen hyvin”, Itachi totesi. Mies vältteli Kisamen katsetta, joka sai vanhemman miehen epäluuloiseksi.
”Tiedän, että sinulle tärkeintä on pitää Sasuke turvassa ja olen luvannut auttaa siinä, mutta nyt on kyse jostakin muusta.”
 
Itachi tuijotteli edelleen ohi Kisamen silmien, mikä hämmästytti Kisamea suuresti. Ei Itachi yleensä ollut noin vastahankainen juttelemaan miehen mieltä painavista asioista. Vaikka Itachi olikin valinnut miehen tien jo hyvin nuorena kuljettavakseen, oli tämä silti vielä nuori ja tietyiltä osin kokematon elämän suhteen. Kisame yleensä opasti tuolloin Itachia ja neuvoi tätä siltä osin, kun sopivaa oli. Kisame kunnioitti Itachin taitoja ja suuntaa shinobina, mutta koki myös pientä vastuuntuntoa nuorempaa miestä kohtaan. Hän tunsi olevansa Itachille isoveli, joka opasti tätä tiukan paikan tullen.
 
Ruuat tulivat pian ja molemmat miehistä saivat höyryävät annokset eteensä. Kisame alkoi syödä hyvällä ruokahalulla, Itachin ennemmin näykkiessä ruokaansa.
 
”Olen miettinyt”, Itachi aloitti lopulta siirrellen lihanpalaa lautasella mietteliään oloisena. ”Suvun jatkamista.”
 
Kisame keskeytti ruokailunsa jääden katsomaan miestä. Oliko hän kuullut oikein?
”Suvun jatkamista?”
”Niin”, Itachi totesi nostaen lihan syömäpuikkojen välissä kastikkeeseen. ”Lapsia.”
 
Itachi nosti lihan suuhunsa Kisamen unohtaessa kokonaan syödä. Hän ei olisi ikinä arvannut, että Itachi haluaisi jutella tästä aiheesta.
 
”Haluatko lapsia?”
”Se olisi tavoitteeni suvun jatkamisessa”, Itachi totesi sitten. Kisame laski puikkonsa käsistään nostaen sakekuppinsa huulilleen ja huuhtoen nesteen kerralla alas.
”Eikö tuo ole ennemminkin Sasuken tulevaisuus?” Kisame kysyi sitten laskien kuppinsa alas. ”Olet kumminkin suunnitellut uhraavasi itsesi hänen vuokseen.”
”Kyllä”, Itachi totesi pyöritellen puikkoja kädessään. Mies terästäytyi kääntyen nyt vihdoinkin katsomaan Kisamea suoraan silmiin. Miehen silmissä näkyi uhma ja sharinganien varjo häälyi himmeänä miehen silmien taustalla.
 
”Mutta se ei silti tyynnytä haluani siihen, että haluan suvun jatkuvan kauttani. Haluan taata, että verilinja säilyy, eikä katoa. En pysty kontrolloimaan Sasukea kuin tiettyyn pisteeseen saakka. Ja kun piste on saavutettu… Ei ole enää mitään.”
 
Kisame tuijotti Itachia huokaisten ja ottaen jälleen syömäpuikot käsiinsä.
”Hyvä on. Oletko suunnitellut, millä aikavälillä ajattelit toteuttaa tämän?”
 
Itachi kohautti olkapäitään.
”Sopivan naisen löydyttyä.”
”Et ole siis vielä edes katsonut sopivia ehdokkaita?”
”Ajatus on vasta tullut mieleeni”, Itachi totesi nostaen samalla lihanpalan lautaseltaan ja syöden sen. ”Ja on minulla tässä vielä aikaa. Haluan ensin tutustua naiseen. Oppia tuntemaan hänet. Haluan tietää varmaksi, että hän tulisi olemaan hyvä valinta loppuelämän kannalta.”
”Loppuelämän…” Kisame totesi. ”Sinun vai lapsen?”
”Kummankin,” Itachi totesi.
 
Kisame hymähti. Vaikka Itachi tiesi, että ei välttämättä tulisi jatkamaan maallista vaellustaan kovin kauaa, oli tälläkin tulevaisuutta varten tehtyjä suunnitelmia. Ja siitäkin huolimatta, että melkein koko ninjayhteiskunta piti Itachia hylkiönä ja murhaajana, oli miehellä normaalit unelmat. Tämäkin halusi perheen.
 
”Sinun täytyy tehdä naisesta siis puolisosi ennen lapsen hankkimista”, Kisame totesi sitten. Itachi meni hieman vaivautuneeksi ja tehdäkseen jotakin tarttui sakekuppiin juoden sen tyhjäksi.
”Minkälaista naista etsit?”
”En ainakaan ninjaa”, Itachi totesi heti. ”Moni haluaa katkaista Uchihan verilinjan, joten en halua, että lapsi syntyy itsestään selvään perheeseen. Naisen täytyy olla tavan työläinen, jonka suvussa ei ole ninjataustaa.”
”Heitä kyllä löytyy,” Kisame totesi nyökäten. ”Onko sinulla ulkonäön suhteen vaatimuksia?”
 
Itachi vilkuili hieman ympärilleen. Baarissa näkyi monen moista naista, joiden ruumiinrakenne, ihonväri, hiusten pituus ja ulkoinen olemus vaihteli huomattavasti.
”Vahva”, Itachi totesi. ”Henkisesti ja fyysisesti. Hänen pitää pystyä suojelemaan lasta.”
”Normaalivartaloinen. Ei liian lihava tai liian laiha. Naisen tulee olla terve, että hän synnyttää terveen jälkeläisen.”
 
”Tarkoitin kyllä lähinnä sitä, haluatko vaalean, tumman, sinisilmäisen, pitkän vai naisellisen”, Kisame totesi huvittuneena. ”Mutta niillä ei taida olla niin väliä sinulle.”
”Ei, kunhan lapsesta kasvaa vahva ja terve.”
”Mitä jos lapsi tuleekin olemaan tyttö?” Kisame kysyi sitten. ”Tyttö ei voi jatkaa perintöäsi, vaan siirtyy toisen suvun perinnön jatkajaksi jossain vaiheessa.”
”Siinä tapauksessa pitää odottaa niin kauan, että poika siunaantuu”, Itachi totesi. Kisame virnisteli. Nuoremmalla miehellä ei tainnut olla mitään havaintoa, miten elämä oikeasti toimisi. Mutta Kisame aikoi kyllä katsella sivusta, miten Itachin suvun jatkamisen periaate etenisi.
 
”Hyvä on. Mutta enää sinun täytyy löytää itsellesi nainen. Onko täällä ketään siihen tarkoitukseen sopivaa?”
”En aio etsiä naista baarista”, Itachi totesi sitten. ”Täällä pyörivät naiset ovat lähinnä hauskapidon ja rahan perässä. Haluan naisen, joka omistautuu perheelleen.”
”Eli perinteisen japanilaisen vaimon”, Kisame totesi kaataen itselleen lisää sakea ja kipaten sen saman tien kurkkuunsa. ”Eiköhän me jotakin keksitä.”
 
Ilta kului miesten jutellessa Itachin haaveista. Jossain vaiheessa Kisame oli onnistunut saamaan seurakseen nuoren naisen, joka istui miehen polvella ja kikatti tämän jutuille.
”No mutta, on aika alkaa siirtyä jatkamaan”, Kisame totesi sitten poskien hieman punoittaessa saken vaikutuksesta. Mies nousi ylös naisen liimautuessa tämän kylkeen kiinni hymyillen miehelle vienosti.
”Menemmekö hotelliin vai sinun luoksesi?”
”Emmeköhän me hotelliin mene”, Kisame totesi virnistäen ja miehen silmissä pilkahti pieni valonsäde. ”Tiedän tässä lähellä mukavan love hotellin.”
”Ihanaa!” nainen huudahti hymyillen leveästi.
 
Kisame kääntyi Itachin puoleen, joka oli myös noussut ja valmistautui lähtöön.
”Oletko varma, ettei täältä löydy sinulle ketään?”
”Olen”, Itachi totesi lyhyesti. ”Ja tiedät, että minä en harrasta samaa kuin sinä.”
”Mm, totta”, Kisame totesi miettien asiaa. Sake oli turruttanut miehen pään, eivätkä tämän ajatukset juosseet enää yhtä nopeasti kuin alkuillasta.
”Selviätkö yksin?”
”Tietysti”, Itachi totesi. ”En ole mikään lapsi.”
”Et olekaan”, Kisame totesi virnistäen ja pörrötti Itachin hiuksia. Viha välähti Itachin silmissä, mutta mies ei tehnyt elettäkään, jotta olisi estänyt Kisamen pörrötyksen.
 
”No, eiköhän me siirrytä sinne hotelliin,” Kisame totesi sitten kainalossaan olevalle naiselle. Nainen hihitti lähtien baarin ovesta hieman horjuvin askelin kävelemän Kisamen matkassa kohti hotellia. Itachi seurasi parin menoa katseellaan ulko-ovelta, kunnes lähti itse eri suuntaan kävelemään.
 
Kaupungin kadut olivat kaikkea muuta kuin hiljaisia. Jokaisella kadulla oli enemmän ja vähemmän yöelämästä nauttivia ihmisiä. Suurimmalla osalla oli edelleen puvut päällään joka kieli, että he olivat tulleet suoraan työpäivän jälkeen baariin rentoutumaan. Joidenkin katujen varrella näkyi pariskuntia, joista nainen talutti huonossa kunnossa olevaa miestään kotiin. Se oli yleistä. Rakastava vaimo haki illan päätteeksi miehensä tutusta baarista kotia.
 
Itachi kulki yhden tällaisen parin ohi ja kuuli naisen voivottelevan miehelleen.
”Täytyykö sinunkin joka ilta ryypätä itsesi tuohon kuntoon? Ryhdistäytyisit ja olisit isä pojillesi!”
 
Itachi vilkaisi pariskuntaa kävellessään näiden ohi. Pariskunta jäi taakse, naisen sanojen jäädessä pyörimään Itachin päähän. Olisit isä pojillesi!
 
Kadut alkoivat mennä yhä pimeämmiksi ja rauhallisemmiksi, kunnes Itachi heräsi mietteistään. Mies ei ollut katsonut yhtään mihin oli kävellyt, vaan oli kävellyt päämäärättömästi katuja pitkin. Hän oli sellaisella kaupunginosalla, jossa ei ollut aikaisemmin käynyt. Silti hän tiesi, että hänen asuntonsa oli kaupungin toisella laidalla.
 
”Äh, miten minä onnistuin tässä”, Itachi totesi haroen kädellä hiuksiaan. Mies kääntyi kannoillaan ja huomasi, kuinka edessä olevalla kadulla dojon ovi aukesi luoden valoa pimeälle tielle. Dojosta purkautui valkeapukuisia ihmisiä, jotka juttelivat iloisesti keskenään ja kumarsivat ovella sisälle dojoon, ennen kuin lähtivät kuka minnekin.
 
Viimeisenä dojosta astui ulos pieni nainen, joka kumarsi dojolle ja lukitsi oven perässään. Nainen kääntyi lähteäkseen ja näki tiellä Itachin, joka oli jäänyt tuijottamaan naista. Pieni jännitys alkoi kuplia naisen vatsassa, sillä tämä tiesi tarkalleen, että tiellä seisova mies tuijotti suoraan häntä ja hän oli sillä hetkellä yksin tuolla pimeällä tiellä miehen kanssa.
 
Itachi ei tiennyt, miksi jäi tuijottamaan naista. Mies ei saanut selvää naisen kasvoista tai hiuksista, ainoastaan naisen valkea gi hohti hieman pimeässä paljastaen naisen olinpaikan.
 
Yllättäen naisen takaa ontui vanha nainen, joka huusi naista nimeltä. Nainen säpsähti kääntyen vanhuksen puoleen, jolloin Itachikin heräsi omista mietteistään lähtien kävelemään naista kohti.
 
”Kiitos, että olet jaksanut hoitaa dojoa nyt, kun mieheni on siirtynyt auvoisemmille maille”, vanha nainen kiitteli kumartaen nuorelle naiselle edessään.
”Eihän se nyt mitään”, nainen hätääntyi heiluttaen käsiään sen merkiksi, että ei se todellakaan ollut vaiva. Nainen kumarsi vanhukselle hymyillen samalle. "Miehenne oli ystävällinen kun otti minut oppiinsa tänne, tämä on paras tapa korvata tämä hänelle.”
”Kun minusta aika jättää, jätän tämän dojon sinulle”, vanhus totesi hymyillen. ”Lapsemme eivät ole tehneet mitään dojon eteen, he eivät sitä ansaitse.”
”Enhän minä mitenkään voi…” nainen totesi nähden silmäkulmassaan liikettä. Nainen nappasi vanhuksesta kiinni ja työnsi tämän kevyesti tien viereen, mennen itse vanhuksen eteen suojaksi. Nainen nosti kätensä suojaksi eteensä ottaen varoasennon.
 
Itachi kulki rauhassa naisen ja vanhuksen ohi, kääntyen naisen kohdalla vilkaisemaan tätä.
”Iltaa arvon naiset”, Itachi totesi sitten pieni pilke silmäkulmassaan. ”Kaunis ilta olla ulkona.”
 
Itachi jatkoi matkaansa, jättäen hölmistyneen naisen katsomaan miehen katoavaa selkää. Tämän kädet valahtivat kyljille, naisen tuijottaessa hämmentyneenä miehen perään.
”Tuota, mitä tuo äskeinen oli?” vanhus kysyi hämmästyneenä naiselta.
”Anteeksi Osamu-sama”, nainen hätääntyi kääntyen kumartamaan rouvalle. ”Hermoni ovat näköjään hieman kireällä…”
 
Itachi oli kuullut naisten keskustelun kävellessään ohi ja hymyili itsekseen. Hän oli tainnut löytää itselleen vaimoehdokkaan.