In my world
Love is for poets
Never the famous balcony scene
Just a dying faith
On the heaven's gate

(Nightwish-Swanheart)


Rena
 
Olin melko taitava kunain käytössä jo ninjaurani alussa, joten ninjan tavoin kannoin niitä kaikkialla mukanani. Ne olivat jopa mukanani, kun nukuin. Se oli keino, jonka olin kehittänyt Korazon varalle. Hänen silmänsä eivät enää katsoneet vain kasvojani, nyt niiden kammottava palo oli iskostunut vartalooni, joka kuului 7-vuotiaalle, pienelle tytölle. Hän yritti silittää hiuksiani aina kun löysi siihen tekosyyn tai tilaisuuden, mutta pakenin aina hänen läheltään pois joko omaan huoneeseeni tai Harun syliin. Sisareni ei koskaan ymmärtänyt syytä siihen, miksi tärisin mykkänä ja silmät vauhkona hänen halauksessaan. Korazo ei koskaan yrittänyt koskettaa Harua niin, vaikka hän oli minua 2 vuotta vanhempi ja mielestäni kauniimpi. Hän tuli aina vain Minun luokseni. Se pelotti minua enemmän kuin mikään ja yritin paeta mielessäni pois tästä vankilasta. Se ei kuitenkaan tehonnut. Vaikka kuinka huusin vihaani, pelkoani ja tuskaani, vankilani ovet pysyivät visusti kiinni…
 
 
Sasuke
 
Olin aivan sataprosenttisen varma, että järkeni oli sumentunut kokonaan. Se ahdisti ja pelotti minua, koska sitä ei tapahtunut kovin usein. Olin tunnettu juuri kylmäpäisyydestäni ja hermoistani, jotka kestivät minkälaista painetta tahansa. Kuitenkaan mikään aikaisemmin kokemani ei ollut valmistanut minua tähän tilanteeseen, missä nyt olin. Rena oli lähelläni, aivan liian lähellä. Hänen kasvonsa olivat lähempänä omiani kuin koskaan aikaisemmin ja hän näytti vajonneen samanlaiseen transsiin, jossa tunsin myös itse olevani tällä hetkellä. En tiennyt mitä hänen mielessään liikkui juuri nyt tai edes tapahtuiko hänen aivoissaan juuri nyt mitään. Hän vain tuli lähemmäksi silmät suljettuina ja näytti siltä, kuin hän olisi vetänyt tuoksuani sieraimiinsa huomaamattomasti.

Olin jähmettynyt aloilleni ja outo, lämmin tunne valtasi kehoni, kun loin katseeni hänen vaaleisiin, hieman raollaan oleviin huuliinsa. Sen lisäksi edessäni olevasta naisesta lähtevä makea, pehmeä ja viekoitteleva tuoksu täytti aistini ja huomaamattani tunsin haluavani sitä lisää. Se tuoksu kietoi minut kokonaan ympärilleen, enkä edes yrittänyt taistella sen otetta vastaan. Päätin unohtaa nyt järjen ääneen ja luottaa vaistoihini ja ottaa vastaan sen, mitä Renalla oli minulle tarjottavana.

Juuri kun huulemme olivat kohtaamassa, huoneen ulkopuolelta kuului, miten joku hakkasi ovea ja huusi samalla.

”Sasuke, Suigetsu heitti minut ulos hänen ja Juugon huoneesta! En jaksa istua käytävässä!”

Ääni kuului epäilemättä Karinille, joka hakkasi nopeaan tahtiin nyrkillään huoneen ovea. Se rikkoi sen taianomaisen ja oudon ilmapiirin ympäriltämme ja katseeni kohtasi Renan silmät. Näin niissä juuri samat tunteet kuin omissani; järkytyksen, pelon, häpeän ja surun. Täsmälleen samaan aikaan syöksyimme kauemmas toisistamme ja tajusimme vasta nyt, mitä oikein oli melkein tapahtunut välillämme. Rena tuijotti huoneen lattiaa silmät laajentuneina ja hän oli kietonut kätensä ympärilleen. Itse purin hammasta ja tuijotin silmät täynnä itseinhoa kohti lattiaa myös. Karin jatkoi oven hakkaamista taustalla. Tunsin pakokauhua ja halusin pois siitä tilanteesta, pois siitä huoneesta, pois Renan läheltä.

”Mitään ei tapahtunut! Unohda äskeinen kokonaan!” sähähdin yhteen puristettujen hampaiden välistä myrkyllisellä ja kylmällä äänellä Renalle ja sanojeni tueksi aktivoin Sharinganin.

Rena ei kyennyt vastaamaan, hän ainoastaan nyökkäsi mykkänä katsoen edelleen lattiaa ja näytti olevan jossakin aivan muualla kuin mukana tässä hetkessä.  Se vastaus riitti minulle, joten syöksyin salamannopeasti ulos huoneesta sanomatta enää sanaakaan, työnsin itseni Karinin ohitse ja katosin omaan huoneeseeni. Lukitsin oven oitis perässäni ja sitten nojasin sitä vasten ja painoin otsani sitä vasten, kun yritin selvittää ajatuksiani.

Mitä minä melkein tein? Mikä minua vaivasi?!  

Nuo kaksi kysymystä soivat päässäni taukoamatta ja yritin sulkea mieleni niiltä, mutta huonoin tuloksin. Viileä puu otsaani vasten ei tuntunut rauhoittavan mieltäni millään. Renan silmissä hetkeä aikaisemmin vallinnut transsi ja hänen tuoksunsa olivat yhä mieleni sopukoissa ja halusin päästä niistä eroon. Halusin irti tästä tunteesta ja heti. Yritin pitää itseni kylmänviileänä, mutta se osoittautui hyvin vaikeaksi ja varsinkin siksi, koska olin nyt yksin. Muiden läsnä ollessa minulla ei ollut ongelmaa pitää hermoni kurissa. Huomasin onnekseni, että Karinin ääni oli kadonnut ja hän oli ilmeisesti liittynyt Renan seuraan heidän huoneeseensa. Se ei kuitenkaan auttanut minua pakenemaan tosiasioita. Puristin huuleni yhteen ja käteni puristuivat nyrkkiin, kun kirosin omaa typeryyttäni. Sitten aloin kävellä edestakaisin huoneessani ja pidin katseeni maassa koko sen ajan.

Olin itselleni vihainen enemmän kuin pitkään aikaan. Minulle ei ollut koskaan aikaisemmin käynyt näin ja koska en tiennyt miten edetä, tunsin oloni ärtyneeksi. Ärtynyt oli ehkä lievä ilmaisu, olin raivoissani! Rena todellakin oli erittäin ärsyttävä nainen ja nyt hän oli saanut minut menettämään hermoni jälleen kerran. Olin melkein suudellut häntä ja hän minua, kunnes Karin tuli keskeyttämään kaiken. Koko ajatus tuntui päässäni mahdottomalta. Olin Uchiha Sasuke! Kostaja! Ei mitään tällaista pitänyt tapahtua minulle koskaan! Olin kaiken tuon yläpuolella!

Suigetsu oli monta kertaa ollut minulle kateellinen huomiosta, jota sain naisilta aina silloin kun en sitä koskaan halunnut ja oli jopa kyseenalaistanut seksuaalisen suuntautumiseni pari kertaa kokonaan. Siitä hän oli saanut minulta vastaansa kaksi niin murhaavaa katsetta, että aiheesta spekulointi jäi siihen. Asia ei ollut niin, ettenkö olisi kiinnostunut vastakkaisesta sukupuolesta, minulla vain ei ollut elämässäni aikaa tai tilaa kyseiseen aiheeseen liittyen. Kohtaloni ja ahneus voimaa kohtaan määrittivät elämääni hyvin pitkälle ja Itachin surmaaminen oli minulle kaikki kaikessa ja oli ollut jo niin kauan kuin saatoin muistaa. Siksi en edes ajatellutkaan sitä, että joskus olisin parisuhteessa tai jopa rakastunut. Suustani pääsi nyt huvittunut naurahdus. Kumpikin vaihtoehto kuulosti korvissani ja mielessäni mahdottomalta. Tiesin, että jos aikoisin jatkaa Uchihan sukua, joutuisin siittämään lapsia maailmaan, enkä kykenisi siihen ilman naista. Se ei kuitenkaan ollut niin yksinkertaista, mikään ei koskaan ollut.

Jos aikoisin antaa Uchihan nimen kannettavaksi jollekin toiselle ja tässä tapauksessa, tulevien lasteni äidille, ei sen nimen kantaminen ollut helppoa. Oli tiettyjä asioita, joita vaadin ehdottomasti naiselta, joka aikoisi olla vaimoni ja klaanini jäsen. Voima ja edelletys olla kunoichi oli ehdoton vaatimus. En hetkeksikään suostuisi luottamaan jälkikasvuani sellaisen ihmisen hoiviin, joka ei kykenisi vaaran uhatessa suojelemaan näitä ja vielä hyvin. Oma äitini oli ollut kunoichi, mutta jäi kotiin syntymäni jälkeen. Muistin kuitenkin, että vaikka hän olikin suurimmaksi osaksi kotona ja suoritti vaimolle tyypillisiä tehtäviä, hän edelleen muisti ninjauransa jokaisen asian ja kykeni tarvittaessa puolustamaan perhettään sekä tarvittaessa auttamaan minua kun suoritin harjoittelujani. Juuri sellainen lasteni äidin pitäisi olla.

Toinen vaatimukseni oli ehdottomasti välittäminen ja rakkaus, jotka halusin suoda lapsilleni. Tiesin, että oman menneisyyteni takia tuskin kykenin antamaan paljon kumpaakaan näistä, mutta halusin silti lasten saavan molempia äidin kautta, kuten minä olin suurimmaksi osaksi saanut omalta äidiltäni. Kun ajattelin omaa traagista menneisyyttäni, tajusin, etten halunnut samaa lapsilleni. Tämä ehkä oli helpoin vaatimus, joka tulevalta Uchihan vaimolta vaadittiin. Kuka nainen nyt ei rakastaisi omia lapsiaan? Koska halusin lapsilleni vain parasta ja olla ylpeä heistä, vaadin myös sen, että heidän äitinsä täytyisi olla kaunis. Klaanini oli tunnettu upeasta ulkonäöstä ja piirteistä, jotka olivat hyödyllisiä sekä tehtäviä suorittaessa että siviilielämässä, eikä minulla ollut aikomustakaan katkaista tuota ketjua.

Miettiessäni noita asioita pysähdyin aloilleni päättömän edestakaisin kävelyn jälkeen ja kurtistin kulmiani hieman kun pohdin. Koko majapaikka oli aivan haudanhiljainen ja eikä ihme, koska kello oli vähän yli puolenyön. Suurin osa ihmisistä nukkui. Minä en kyennyt nyt nukkumaan ja turhautuneena nojasin seinää vasten ikkunan edessä ja katsoin edessäni lepäävää näkymää vaiti. Yksittäisiä valoja loisti kaupungin eri rakennuksissa ja tiesin, etten ollut ainoa, joka oli valveilla nyt. Silti minusta tuntui siltä, että olin. Kuun kelmeä valo valaisi kaupunkia ja muutama tähti loisti tummansinistä taivasta vasten. Samanlainen kelmeä valo oli vallinnut huoneessa, jossa minä ja Rena olimme hetki sitten olleet kahdestaan. Saman valon loisteessa me melkein olimme suudelleet…

Ajatus sai minut sulkemaan silmäni kauniilta näyltä edessäni, puristamaan hampaani yhteen ja siirtymään pois ikkunan luota. Katosin takaisin keskelle huonetta ja huoneen pimeys ja yksinäisyys täyttivät jälleen mieleni. Itachin Sharingan paloi edelleen mielessäni ja sen turvin kykenin työntämään Renan silmät pois ajatuksistani. En kyennyt nukkumaan lainkaan enää sinä yönä.
 
Rena
 
Olin aivan täydellisessä shokissa yhä sen jälkeen kun Sasuke oli kadonnut varjon lailla huoneesta ja tilalle tuli selvästikin ärtynyt ja hämmentynyt Karin. Hän katsoi huoneesta ulos syöksyneen miehen perään kulmiaan kurtistaen ja loi sitten vihaiset silmänsä minuun. Tuskin huomasin sitä, sillä olin alkanut vapista ja silmäni olivat painuneet tuskaisesti kiinni. Olin kietonut käteni ympärilleni, se oli tapa, jolla suojasin itseäni kun jouduin kohtaamaan ahdistavia asioita, mutta siitä ei nyt ollut apua.

”Miksi Sasuke syöksyi huoneesta tuolla tavalla? Sanoitko hänelle jotain ilkeää?”

Karinin ääni kuulosti etäiseltä kaiulta mielessäni ja en osannut keskittyä siihen. Halusin vain eroon tästä tunteesta ja kelata aikaa taaksepäin, jotta olisin voinut välttää intiimin tilanteen Sasuken kanssa. En ollut enää vaatimattomassa hotellihuoneessa Karinin valittaessa taukoamatta käytöstäni, vaan palasin mielessä lapsuuteeni ja muutamia vuosia taaksepäin aikoihin, joita en halunnut mielelläni muistella. Korazon kartano ja hän itse liittyivät olennaisesti noihin muistoihin ja päästin kurkustani tukahtuneen ääneen, mutta en itkenyt.

Näin mielessäni itseni pakenemassa Korazoa suuren ja vanhan rakennuksen käytäviä ja saleja pitkin. Hän seurasi minua nälkäinen ja pahaenteinen katse ahneissa silmissään ja minä juoksin niin kovaa kuin pystyin. Huusin Harun nimeä, mutta hän ei kuullut huutojani. Korazon kädet tavoittelivat ihoani ja kasvojani kaikin tavoin ja syljin verenmaku suussani ulos pahimpia kirouksia ja sanoja, joita tiesin…

”Hei, kuuletko minua?!”

Palasin takaisin tähän hetkeen ja hotellihuoneeseen salamannopeasti ja huomasin Karinin katsovan minua hyväksymättä ja kädet lanteillaan. Olin edelleen kyyryssä omalla sängylläni.

”…Olen pahoillani, Karin. Mitä oikein sanoit?” kysyin hiljaa.

”Sanoin, että älä kiusaa Sasukea! Hän tarvitsee lepoa ja hänen pitää kerätä voimiaan, eikä hän tarvitse ketään sinunlaistasi häiritsemään häntä turhanpäiväisillä asioillasi! Helvetin nauta…” Karin kivahti ja loi minuun vielä hyytävän katseen, ennen kuin painui omalle sängylleen nukkumaan. En voinut vastata sillä hetkellä hänen herjoihinsa mitään. Hetken kuluttua kuulin hänen hengityksensä hidastuvan ja tiesin, että hän oli jo kevyessä unessa.

Kunpa olisin itse voinut nukahtaa yhtä nopeasti. Painoin pääni tyynyyn ja purin huultani. Huoneessa oli jonkin verran viileää, mutta en aikonut ajatella sitä. Tuijotin edessäni olevaa vaaleanruskeaa seinää hiljaa ja ajattelin jälleen Harua. Minulla oli ikävä häntä ja tunsin oloni levottomaksi, kun tiesin hänen olevan yksin Korazon luona, olkoonkin, ettei hän ollut aivan lihaa ja verta. Sen pahan miehen läsnäolokin jo teki Harun olon pahaksi ja minut se teki vähintään yhtä levottomaksi. Korazon antama tehtävä painoi mieltäni jälleen ja tunsin pettäneen sisareni kokonaan. Minun piti huijata Uchiha mukaani, ei melkein suudella häntä! Ja mitä oikein oli se lämmin ja kihelmöivä tunne, joka oli vallannut minut kun kätemme olivat painuneet toisiaan vasten ja kun hän pyyhkäisi kädellään vain hyvin kevyesti huuliani, kasvojani ja kaulaani? Se tunne oli ollut jotain, mitä en ollut koskaan aiemmin kokenut ja siinä missä se pelottikin minua kamalan paljon, se myös kiehtoi ja houkutteli mieltäni ihan yhtä paljon.

Miehen kosketus oli jotain, mitä en ollut koskaan kaivannut tai edes ymmärtänyt. Isällistä lohtua en ollut saanut, koska isäni oli jättänyt meidät heti syntymäni jälleen ja Korazo ei todellakaan ollut missään mielessä isällinen hahmo, vaikka hän ottikin minut ja siskoni luokseen asumaan kun olimme vasta lapsia. Ei, hän oli jotain aivan muuta, jotain sanoinkuvaamattoman pahaa. Joka tapauksessa, äskeinen intiimi tilanne Sasuken kanssa oli minulle jotain aivan uutta ja olin aivan hämmästynyt siitä, etten saanut mitään paniikinomaista reaktioita kun ihomme koskettivat toisiaan. Se oli myös uutta. Monet miehet aivan nuoresta pojasta ihan vanhukseen asti olivat jakaneet minulle huomiotaan niin kauan kun muistin, kun olin liikkunut ihmisten keskuudessa Korazon kartanon lähellä sijaitsevassa kylässä. En arvostanut noita epätoivoisia ja kaksimielisiä huomionosoituksia lainkaan. Ne ahdistivat minua, saivat raivokkaan vihan kiehumaan sisälläni ja vaati kaiken kärsivällisyyteni, etten käyttänyt kykyjäni heihin. Tiesin jo pienestä pitäen mitä he minusta halusivat ja ajatus siitä että 53-vuotias mies himoitsi 15-vuotiasta tyttöä kanssaan naimisiin, kuvotti minua yli kaiken.

Halusin ajatella jotain muuta, joten pyyhin nuo asiat mielestäni ja mietin, kuinka jatkaisin tästä eteenpäin. Kello oli kohta yksi yöllä ja minun pitäisi kohdata huomenna Sasuke, kuten joka aamu. Halusin valmistautua siihen, jotta siitä ei tulisi mitenkään vaivaantunutta. Tiesin, että Sasuke tuskin näyttäisi omia tunteitaan lainkaan ja tiesin myös sen, että osaisin hillitä itseni. Siitä huolimatta minun täytyi selvittää se, miten toimisin. Kun suljin vihdoin silmäni ja näin sisareni kasvot, rauha ja jonkinlainen varmuus täyttivät mieleni. Tiesin oitis, miten toimia kun kohtaisin jälleen Uchiha Sasuke ja niiden ajatusten täyttämänä vajosin uneen.
 
***
 
Seuraava aamu oli lievästi sanottuna rasittava. Heti kun heräsimme Karinin kanssa, hän heitti ilkeitä katseita ja sanoja suuntaani, mutta yritin olla välittämättä niistä. Kaikessa hiljaisuudessa kävin suihkussa ja kun katsoin itseäni pienestä kylpyhuoneen peilistä, huomasin silmistäni oitis väsymyksen ja turhautumisen merkkejä. Päätäni särki ja huomasin siitä, ettei uneni tainnut sittenkään olla niin syvää kuin halusin. Kun pukeuduin, huomasin mustelmia ympäri kehoani ja arvasin niiden tulleen edellispäivän taistelusta. Palovammat käsissäni ja kaulallani eivät enää olleet kipeitä, mutta ne näyttivät edelleen inhottavan tuoreilta. Sillä hetkellä päätin, että hakisin kaupungin apteekista jotain voidetta niitä varten, jotta turvotus laskisi. Karin hakkasi kylpyhuoneen ovea kun kuuli vedentulon loppuneen ja vaati itse päästä suihkuun, jossa hän sitten olikin kaksikymmentä minuuttia. En jaksanut päässäni vallitsevan jomotuksen takia sanoa jotain ilkeää takaisin, vaan petasin sänkyni epämääräisesti ja lähdin sitten etsimään muita.

Sasuke ei ollut sanonut mitään siitä, että jäisimmekö sittenkin vielä toiseksi yöksi hotelliin. Kehoni huusi sitä, että jäisimme, jotta voisin hakea kaupungilta voidetta käsiini ja sen jälkeen kaataa päänsäryn väsyttämän kehoni takaisin sänkyyn. Ajatuskin matkan jatkamisesta sai oloni muuttumaan pahoinvoivaksi. Huokaisin syvään kun hieroin ohimoitani ja saavuin Juugon ja Suigetsun huoneen ovelle. Koputin siihen pari kertaa ja pian näinkin jo vesininjan virnistävän edessäni. Hän näytti yhtä pirteältä ja kiusoittelevalta kuten aina, joten arvasin hänen levänneen kunnolla viime yönä, toisin kuin minä.

”Huomenta, Namu! Oho, näytät aika väsyneeltä. Etkö saanut nukuttua?” hän kysyi nauraen.

Sillä hetkellä tuntui lähes sopivalta murhata Suigetsu ja olla katumatta sitä ikinä. Päänsärkyni tuntui vain pahenevan ja yritin hillitä itseni, etten olisi raivostunut täydellisesti.

”En, Suigetsu. Voinko tulla sisään? En kestä enää hetkeäkään olla Karinin kanssa…” kysyin matalalla äänellä.

”Tervetuloa kerhoon,” Suigetsu totesi kepeästi ja päästi minut sisään. Näin Juugon istumassa omalla sängyllään ja kun hän huomasi minut, hän toivotti minulle pienen hymyn kera hyvät huomenet. Ele oli niin vilpitön, että vastasin siihen itse myös pienellä hymyllä, joka peitti hetkeksi päänsäryn ja väsymyksen takia tuskaisen ilmeeni.

”Onko teillä vielä tietoa siitä, että jatkammeko matkaa tänään vai huomenna?” kysyin.

”Ei, Prinssi on vieläkin ilmeisesti kauneusunillaan,” Suigetsu totesi viitaten Sasukeen.

”Missä Karin on?” Juugo kysyi.

”Suihkussa ja viipyy siellä todennäköisesti vielä kauan,” vastasin väsyneesti ja halusin palata takaisin mukavaan sänkyyn nukkumaan ja saada Karinin pois huoneesta tai sitten olemaan hiljaa.

”Oletko kunnossa?” Juugo kysyi varovasti ja katsoi minua huolestunut pilke silmissään.

”En osaa oikein sanoa. Olen väsynyt, koska en nukkunut viime yönä hyvin ja päätäni särkee,” vastasin, enkä jaksanut sillä hetkellä peitellä huonoa oloani. Karinin lapsellinen kiukuttelu oli vain lisännyt jomotusta päässäni.

”Voi raukkaa! Jos haluat, voisin antaa sinulle rentouttavan hieronnan…” Suigetsu sanoi liukkaasti iskien silmää ja virnisti samalla. Kurtistin kulmiani.

”Sinä alat kuulostaa ihan Karinilta,” totesin epäilevällä äänellä ja varmuuden vuoksi pudistin vielä päätäni.

”Ei ikinä! Minä en ole mitään samanlaista kuin se kovaääninen lehmä!” Suigetsu parkaisi kauhistuneella äänellä ja katsoi sitten vetoavasti Juugoon, joka kohautti olkiaan, selvästikin merkkinä siitä, ettei halunnut osallistua tähän keskusteluun.

Samalla hetkellä huoneen ovelta kuului koputus ja Suigetsu riensi avaamaan sen mutisten edelleen ääneen jotain. Sillä hetkellä kun Sasuke astui huoneeseen, toiveeni siitä, että jatkaisimme matkaa vasta huomenna sekä nousi että laski nopeasti. Sasuke näytti yhtä väsyneeltä kuin minäkin ja hänellä oli tummat renkaat silmien alla sekä tavallisesti huolitellusti pystyssä takaapäin olevat mustat hiukset näyttivät hieman sekaisilta. Nuo merkit jo pelkästään lisäsivät toivoani siitä, että jäisimme vielä yhdeksi päiväksi majataloon, sillä myös hän tarvitsi unta, koska näytti selvästikin valvoneen koko yön. Silti en toivonut liikoja, koska Uchihan silmissä paloi itsepäinen, terävä ja voimakas katse, joka ei suvaitsisi yhtään enempää lepoa ja hidasteita matkan varrelle.
Suigetsu näytti pidätttelevän naurua kun näki, missä kunnossa Sasuke oli, kun taas Juugo näytti aidosti huolestuneelta. Minä en tiennyt miten reagoida, joten käänsin katseeni pois Sasukesta ja olin hiljaa.

”Missä Karin on?”

Sasuken ääni oli kireä ja vaativa ja hän näytti rasittuneelta sekä ärtyneeltä samaan aikaan.

”Renan mukaan hän on suihkussa,” Juugo vastasi ystävällisesti.

”Sitten odotamme häntä. Me lähdemme tänään jatkamaan matkaa,” Sasuke totesi yksinkertaisesti ja hänen äänensä oli sellainen, ettei hän olettanut kuulevansa vastaväitteitä.

”Onko pakko? Minulle tulee ainakin muistoja mieleen tästä kaupungista ja haluaisin vielä viipyä täällä hetken. Sitä paitsi Namulla on migreeni,” Suigetsu kysyi valittaen ja katsoi minuun sivusilmällä.

Tunsin Sasuken katsovan nopeasti minua, ennen kuin hän puhui taas. Hänen äänensä oli tavallista kireämpi.

”Ei selityksiä, lähdemme mahdollisimman pian,” hän tokaisi ja käänsi katseensa sitten kohti muita Käärmeen jäseniä.

”Minusta meidän pitäisi jäädä vielä yhdeksi yöksi. En tarkoita mitään pahaa, mutta luulen, että sinun ja Renan kannnattaisi levätä vielä…”

Juugon hiljainen ääni oli täynnä aitoa huolta ja se oli samalla myös kohtelias. Tunsin pahaa mieltä hänen puolestaan, koska olin varma siitä, että Sasuke ei antaisi periksi tässä asiassa lainkaan. Epäilyni osoittautui oikeaksi.

”Ei! Meidän on jatkettava matkaa ja löydettävä Itachi!” Sasuke sanoi hieman kovemmalla äänellä ja katsoi Juugoa tiukasti silmiin.

”Älä nyt, Sasuke! Ei tänne jääminen vielä yhdeksi yöksi ole niin kamalaa. Lepäät kunnolla ja keräät voimasi huomiseen, kuten myös Rena, että matkamme taittuu sitten nopeammin. Sitä paitsi, luulen, että kylästä voisi irrota tietoja Akatsukin liikkeistä, jos vähän kyselemme…” Suigetsu ehdotti selvästikin välittämättä Uchihan mielipiteestä. Sasuke oli jo sanomassa jotain, kunnes Juugo jälleen puhui.

”Oikeastaan tuo on aika hyvä idea. Voisimme kerätä voimia huomiseen ja samalla hankkia tietoa. Se ei kuulosta minusta lainkaan huonolta ajatukselta, Sasuke. Meidän täytyy olla täysissä voimissamme, kun lähdemme matkaan,” Juugo totesi ja katsoi sitten Sasukea ystävällisenä ja rauhallisena.

Oli jonkin aikaa hiljaista ja saatoin tuntea ilmassa leijuvan kireyden ja jännityksen. Sasuke näytti purevan hammastaan ja oli selvästikin kahden vaiheilla. Tiesin, että se johtui siitä, että hän pitänyt siitä, että oli toisinaan väärässä. Tämä oli yksi niistä hetkistä ja sen vuoksi jännitys ilmassa oli lähes käsinkosketeltavaa. Suigetsun katse liukui Sasukesta meidän muihin vähän väliä ja pidin omat silmäni tiukasti suunnattuina lattiaan. Viimeöinen tapahtuma vaivasi edelleen mieltäni, mutta olin päättänyt olla kuin sitä ei olisi koskaan tapahtunut.

”Ihan miten vain! Suigetsu, lähde kyselemään!” Sasuke ärähti tylysti, kääntyi ympäri ja lähti sitten ulos huoneesta paiskaten oven perässään kiinni.

Suigetsu huokaisi syvään päätään pudistellen, kun Juugo taas näytti samaan aikaan väsyneeltä, että surulliselta. Päästin suustani tuhahduksen ja nostin sitten katseeni lattiasta, kun olin varma, että Uchiha oli kadonnut varmasti omaan huoneeseensa.

”Hän on kuin kiukutteleva lapsi…!” mutisin ääneen ja tunsin ärtyväni enemmän osittain unettomuuden ja päänsäryn vuoksi.

”Hyvin sanottu. Jääkuutio tosin ei ole nukkunut selvästikään viime yönä, kuten sinä. Parasta olisi jos Prinssi menisi nukkumaan ja sinuna tekisin samoin,” Suigetsu ehdotti.  Pudistin päätäni ja katsoin käsiäni ja kaulaani.

”Menen nukkumaan heti kun olen hakenut jotain voidetta näihin,” vastasin ja katsoin sitten kysyvästi Juugoa. Hän näytti ymmärtävän mitä kysyin, mutta pudisti silti päätään.

”Karin saa käydä kaupungissa etsimässä voidetta sinulle samalla kun Suigetsu käy etsimässä tietoa,” hän totesi rauhallisella äänellä.

”Osaan itsekin hoitaa omat asiani…” olin sanomassa, mutta Juugo keskeytti minut lempeän päättäväisesti.

”Ei kyse ole siitä. Karin on saanut nukuttua yöllä ja hänellä on voimia lähteä. Sinä taas tarvitset selkeästi lepoa. Minä jään tänne pitämään vahtia sillä aikaa, kun sinä ja Sasuke lepäätte. Karin hakee sinulle lääkitsevän voiteen ja jatkamme matkaa huomenna normaalisti, kun olette Sasuken kanssa enemmän voimissanne,” hän selitti ja nyökkäsin lopulta vaiti. Hän oli täysin oikeassa.

”Tunnen itseni taakaksi…” kuiskasin katkerana ja tuijotin jonkin verran palaneita käsiäni.

”Siihen ei ole syytä, Rena. Olet tähän saakka taistelut hienosti ja pelottomasti, joten et voi väittää olevasi taakka, kun joudut hetkeksi sivuun toiminnan keskeltä. Sinä ja Sasuke taistelitte Akatsukin jäseniä vastaan ja kuka tahansa olisi yhtä voipunut teidän asemassanne, ellei jopa kuollut. Sinulla ei ole syytä häpeään…”

Juugon ystävällinen ja rohkaiseva puhe ei saanut kuitenkaan oloani paremmaksi. Lähtiessäni huoneesta silmiini palasi lasittunut, väsynyt katse ja matkalla huoneeseen, jonka jaoin Karinin kanssa, viimeöinen kohtaaminen Sasuken kanssa palasi taas mieleeni. 

”En ole viimeisestä niin varma…” kuiskasin hiljaa.