Hami laski pyykkikorin huokaisten maahan ja alkoi ripustamaan kosteita, juuri pestyjä vaatteita kahden puun väliin sitomalleen narulle. Samalla hän kuunteli tuulen kevyttä huminaa ja kirsikkapuun lehtien kahinaa. Oli kulunut jo monta päivää siitä, kun Hami ja Itachi olivat joutuneet erilleen, ja Hami oli joutunut jatkamaan matkaa piilopaikalle yksin. Hami oli vähäisistä voimistaan huolimatta löytänyt perille ja levännyt seuraavan päivän, kunnes oli iltamyöhään päättänyt lähteä tutustumaan kylään, josta Itachi oli hänelle puhunut. Hami oli kylään päästyään selittänyt tilanteensa mukavalle, vanhalle rouvalle ja tämä oli hankkinut tytölle niin paljon ruokaa ja vaatteita, etteivät ne kaikki olleet meinanneet millään mahtua vuorilla sijaitsevaan pieneen taloon.

Hami oli yrittänyt keksiä itselleen mahdollisimman paljon tehtävää, jotta hän ei olisi uhrannut ajatustakaan Itachille. Tyttö ei halunnut muistella Uchihaa, koska tiesi tämän olevan kuollut. Itachi-sama ei palaisi koskaan luokseni. Tätä lausetta Hami oli jankuttanut itselleen viime päivinä niin monta kertaa, ettei se enää satuttanut häntä. Tyttö oli hyväksynyt opettajansa kuoleman.

"Noin, valmista", Hami huokaisi saatuaan viimeisen vaatekappaleen kuivumaan narulle ja käänsi katseensa vaaleansiniselle taivaalle. Yhtäkään pilveä ei näkynyt ja aurinko sai paistaa kirkkaana suoraan vuorille. Hamin ripustamat pyykit kuivuisivat siis tuossa tuokiossa.

Hami tarttui nurmikolla olevaan tyhjään pyykkikoriin ja raahasi sen mukanaan sisälle taloon, missä häntä odotti oikea sekamelska. Vaatteita lojui pitkin lautalattioita, tiskaamattomat astiat odottivat yhä tiskialtaassa ja keittiön pöydällä, kirjoja oli siellä täällä...

Hami huokaisi hänen hartioidensa lysähtäessä ja tyttö ryhtyi noukkimaan likaisia vaatteita pois lattialta. Hän oli todella yrittänyt pitää taloa pystyssä mutta se tuntui kamalan vaikealta niin nuorelle ja pienelle tytölle. Hän oli myös yrittänyt jatkaa ninjaopiskeluja ilman Itachia, mikä oli vielä vaikeampaa, Hami kun ei millään tahtonut ymmärtää mitä kirjoissa ja kääröissä opetettiin. Itachin kanssa harjoittelu oli ollut paljon ymmärrettävämpää.

Hamin kerättyä kaikki talossa lojuneet vaatekappaleet syliinsä hän heitti ne koriin ja ryhtyi tiskaamaan astioita, ne olivat nimittäin saaneet odottaa aivan liian kauan. Hami keräsi kaikki astiat yhteen pinoon tiskialtaan viereen, avasi hanan ja laski lavuaarin täyteen höyryävän kuumaa vettä. Sitten hän tarttui tiskiharjaan, kaatoi hieman pesuainetta veden sekaan ja heivasi ensimmäisenä ruokailuvälineet altaan pohjalle, jolloin hän ryhtyi pesemään niitä.

Tiskatessaan Hami seurasi katseellaan vedenpinnan aaltoilua. Se toi tytön mieleen päivän, jolloin Itachi oli päättänyt opettaa häntä kävelemään veden päällä. He olivat menneet pienelle lammelle harjoittelemaan ja Itachi oli neuvonut Hamia hyvin tarkasti chakranhallinnassa. Olihan Hami tietenkin kastunut monta kertaa ennen taidon oppimista ja vesi oli ollut lähes jäätävän kylmää, mutta se oli ollut hauskaa. Ja vain koska Itachi oli ollut hänen kanssaan. Itachi, jota ei enää ollut.

Hami tunsi kyyneleen putoavan poskelleen ja tyttö pyyhkäisi nopeasti kasvojaan märällä kädellään, jonka jälkeen hän hoiti tiskit nopeasti loppuun, kuivasi ne pyyhkeeseen ja asetti ne kaappiin. Tämän jälkeen hän asteli pieneen olohuoneeseen - joka itse asiassa toimi myös makuuhuoneena - ja keräsi lattialla lojuvat kirjat syliinsä. Niiden takaisin laittaminen hyllyyn tuntui aivan liian rasittavalta ja Hami päätti jättää ne matalalle sohvapöydälle, joka sijaitsi huoneen nurkassa olevan sohvan edessä. Tyttö keräsi myös ninjakääröt pois jaloista ja asetti ne samaan paikkaan, minne oli kirjatkin tyrkännyt.

Hami katseli hetken ympärilleen ennen kuin heittäytyi haukotellen selälleen sängylle. Nyt kun kaikki kotityöt oli hoidettu ja paikat siivottu, talo näytti taas kodilta. Mutta se ei tuntunut siltä. Mikään ei tuntunut miltään ilman Itachia. Vaikka Hami olikin hyväksynyt opettajansa kohtalon, hän ei voinut vieläkään kuvitella tulevaisuuttaan ilman Uchihaa.

"Olit typerä, Hami", tyttö mutisi itselleen. "Miksi hyökkäsit perheesi kimppuun ja tapoit heidät? Jos et olisi tehnyt sitä, Itachi-sama saattaisi olla vielä elossa..."

Hami kääntyi kyljelleen, koukisti polvensa rintaansa vasten ja kietoi kätensä jalkojensa ympärille. Tyttöä itketti jälleen. Miksi kaiken oli pitänyt mennä niin pahasti pieleen? Miksi konohalaisten oli pitänyt lähteä heidän peräänsä? Eivätkö he olleet tajunneet, että Itachi ja Hamikin olivat vain ihmisiä eivätkä mitään paholaisia? Olihan Itachi tappanut oman klaaninsa ja Hami armotta oman perheensä mutta ainakaan Hami ei ollut toteuttanut tekoaan tietoisesti. Varmasti myös Itachilla oli hyvä selitys oman joukkosurmansa taustalle.

Hami huokaisi murheellisena ja vetäisi peiton päälleen. Olisi ollut mukavaa, jos Itachi olisi maannut siinä hänen vierellään. Hami olisi halunnut tuntea kyseisen miehen käsivarret ympärillään ja kuulla hänen lempeän äänensä. Tyttö olisi halunnut nähdä hänen kasvonsa vielä kerran ja painaa jokaisen yksityiskohdan mieleen tuosta nuorukaisesta, joka oli vain muutaman päivän aikana opettanut hänelle todella paljon, enemmän kuin kukaan Konohan ninja-akatemiassa. Hami olisi halunnut Itachin silittävän hänen hiuksiaan ja tuudittavan hänet uneen mutta se ei ollut mahdollista. Hami joutuisi viettämään yönsä yksin nyt ja aina.

'Sinun olisi pitänyt jäädä luokseni, Itachi-sama', Hami ajatteli sulkiessaan surullisena silmänsä ja puristi peittoa tiukasti nyrkissään. 'Sinun ei olisi pitänyt jättää minua. Ja nyt olet poissa...'

Hami murtui kyyneliin, jotka eivät loppuneet vähään aikaan, ja itki itsensä syvään uneen.

------------------------------------------------------

Hami raotti silmiään ja vilkaisi tokkuraisena ympärilleen. Kaikki näytti olevan hyvin, paitsi että talo vaikutti hämärämmältä kuin aikaisemmin. Tyttö nousi silmiään hieraisten istumaan ja vilkaisi ikkunaa. Aurinko oli laskemassa. Hän ei ollut siis nukkunut kovin kauaa. Hami nousi sängystä, suoristi vaatteensa ja korjasi hieman poninhäntäänsä, joka oli löystynyt tytön nukkuessa. Sitten hän asteli pois olohuoneesta ja käveli käytävää pitkin ulko-ovelle, avasi sen ja astui kuistille viileään ulkoilmaan.

Aurinkoa ei enää juuri näkynyt, vain sen kultaisena sädehtivä yläreuna pilkotti kaukana siintävien vuorien takaa. Taivas oli värjäytynyt oranssihtavaksi ja Hamin yläpuolelle ilmaantuneet pilvet olivat saaneet vaaleanpunaisen sävyn. Näky oli aina yhtä kaunis, missä tahansa auringonlaskua katsoikin.

Kun Hami tohti irrottaa katseensa taivaasta, tyttö huomasi, että tuuli oli lennättänyt suurimman osan narulla kuivumassa olleista vaatteista nurmikolle. Hami säntäsi voivotellen keräämään niitä syliinsä, jotteivat ne olisi likaantuneet enempää ja laski ne kuistin portaille, jolloin hän oli kuulevinaan askeleita takaansa ja katsoi kulmiaan kurtistellen olkansa yli.

Hamin silmät suurenivat, eivät niinkään järkytyksestä vaan hämmennyksestä, jonka paikalle tullut henkilö oli tuonut mukanaan. Hän oli miespuolinen ja hän oli pukeutunut tuttuun ANBU-asuun, jonka Hami oli nähnyt Itachinkin yllä. Miehellä oli kasvojensa suojana oudosti kuvioitu maski, joten Hamilla ei ollut aavistustakaan, kuka mies oli tai mitä tämä halusi.

Hami suoristautui ja kääntyi uhmakas ilme kasvoillaan vieraan puoleen. "Kuka olet?"

Mies ei vastannut ja otti askeleen eteenpäin, jolloin Hami veti kunain esiin ja osoitti sillä ANBUa. "Ei askeltakaan. Tämä on opettajani koti enkä päästä tänne ketään muita kuin itseni."

"Niin arvelinkin", mies sanoi ja Hami katsoi häntä kummeksuen, jolloin ANBU otti maskin pois kasvoiltaan ja katsoin mustilla, hymyilevillä silmillään Hamiin. "Hei, Hami."

Hami laski kunainsa hämmentyneenä alas ja onnenkyyneleet nousivat hänen silmiinsä. "Itachi-sama!"

"Oletko pitänyt talon pystyssä?" Itachi kysyi vilkaistessaan asumusta ja Hamin jalat tärisivät. "Oletko se sinä, Itachi-sama? Oletko se todella sinä?"

Uchiha katsoi Hamiin ja soi tälle lempeän hymyn. "Minä se olen. Oletko ikävöinyt minua?"

Hamin alahuuli väpätti ja tyttö ryntäsi itkien maahan polvistuneen Uchihan syleilyyn. Itachi halasi oppilastaan tiukasti ja silitti tämän hiuksia. "Olen onnellinen, että olet elossa..."

"Luulin, että kuolit", Hami nyyhkytti miehen olkapäätä vasten ja Itachi hymähti. "Minulla oli onnea matkassa. Pääsin pakenemaan, kun tilanne alkoi vaikuttaa toivottomalta."

"Luulin, etten koskaan enää näe sinua. Minulla oli ikävä sinua, Itachi-sama", Hami itki, jolloin Itachi naurahti lempeästi ja nojasi päätään tytön olkapäähän. "Niin minullakin sinua, Hami."