Viikot kuluivat ja Gaarasta, Kibasta ja Narutosta on tullut hyviä ystäviä. Kiba on huomannut, että Gaara on paljon iloisempi ja avoimempi Naruton seurassa. Tosin vielä sen verran etäinen, että kukaan ei ole häneen koskenut.

Nuorella brunetella oli kuitenkin omat ongelmansakin. Häntä nimittäin jäi häiritsemään, ettei tiennyt Gaaran virnuilevan veljen nimeä, mutta ei kuitenkaan viitsinyt kysyä sitä punapäältä. Joka päivä Kiba näki vanhemman bruneten, joka huomatessaan Kiban hymyili tälle. 'Miksi jonkun pojan nimi on jäänyt vaivaan mua näin' Hän miettikin itsekseen. 

"Voi hitto, että pitikin mennä saamaan jälkkää perjantaina!" Naruto huutaa käytävällä raahautuen kohti jälki-istunto luokkaa. "Mitäs yritit luntata matikan kokeessa..." Gaara sanoi ja virnisti hieman blondille. Punapää oli itsekin saanut jälkkää, koska yritti kokeen aikana auttaa narutoa kirjoittamalla tälle lunttia, mutta pahaksi oneksi opettaja oli huomannut sen. "Mut, enköhän mä kestä, kun sä oot mun seurana!" Naruto sanoi Gaaralle ja hymyili. "Pitäkää te vaan hauskaa niin mä lähen kotiin." Kiba sanoi nauraen ja vilkutti narutolle ja Gaaralle kävellessään ulos ovesta.

Ulkona taivas oli pimentynyt ja näytti siltä, että kohta alkaisia satamaan. Kiba kiristi kävely tahtia, kun ukkonen alkoi jyristä kovaa. Hetken päästä puhkesi varsinainen rankkasade. Brunette asui kovin kaukana koulusta, joten hänen oli pakko löytää suoja, ettei tulisi kipeäksi. Hän kaartoi seuraavan talon pihaan ja hyppi rappuset ylös terassille. Kiba lysähti maahan. Hän yski ja sade oli ehtinyt kastella tämän vaatteet läpimäriksi. Sade vain rankentui, taivaalla jyrähteli ja salamoi. Kadun toisella puolella olevan talon valot näkyivät vain himmeästi sateen läpi. Kiba pyyhki kasvojaan vedestä, kunnes äkkiä säikähti kun joku avasi oven hänen selkänsä takana.

"Mitäs pikkuinen siinä istuu?" kuului ääni Kiban takaa. Käännyttyän hän näki Gaaran veljen seisovan oven edessä. "Ei kai haittaa, jos ootan tässä sateen loppumista?" Kiba sanoi katsoen brunettea silmiin. "Ai siinäkö aiot oottaa koko ajan? Sun vaatteet on iha märät." Nuorukainen kysyi Kibalta. Kiba ei ehtinyt edes vastata kun nuorukainen oli jos nostanut hänet syliinsä. "Tules pikku-Kiba, ettet vain tuu kipeeks." Hän virnuili ja katsoi Kibaa, joka puolestaan oli punastunut aivan tulipunaiseksi. "Laske mut hitto alas!" Kiba huusi, kun häntä kannettiin sisälle taloon. Ei vastausta. "No saanko ees tietään sun nimeä?!" KIba katsoi kysyvänä nuorukaista, joka hymyili takaisin. "Nimi on Kankuro."

Kankuro kantoi rimpuilevaa poikaa rappusia ylös kohti omaa huonettaan. Kiba yritti rimpuilla pois vanhemman otteesta, vaikka oikeasti piti tunteesta, jonka Kankuro hänelle aiheutti. Kankuro avasi huoneensa oven ja Kiba lopetti rimpuilun katsoessaan huonetta. Seinät olivat kaikki eri väriset. Musta, harmaa, valkoinen ja lila. Lilassa seinässä oli iso ikkuna, josta näkyi maisema metsään, harmaassa seinässä oli hyllyjä, joissa oli nukkeja. "Onko noi marionetteja?" Kiba kysyi katsellen värikkäitä ja hienosti puettuja nukkeja hyllyllä. "Joo mä oon tehnyt ne itse." Kankuro vastasi virnistellen, kuten tavallisesti. Nuorukainen katsoi tätä oudolla ilmeellä, kunnes tajusi ettei hän valehdellutkaan. "Ei hitto sä oot taitava!" Kiba sanoi katsoen nukkeja ihailevin silmin. Seuraavaksi hänen silmiinsä osui mustalla seinällä olevat lilat kuviot, jotka täyttivät koko seinän, kuin kukkaköynnös. Köynnöksien varsiin oli kiinnitetty kuvia, joiden oli tarkoitus olla lehtiä. Kuvissa oli Kankuron ystäviä, sukulaisia, perheenjäseniä ja hienoja maisema kuvia. 

Kankuro istui harmaan seinän edessä olevalle sohvalle Kiban edelleen istuen sylissään. Hän otti vieressä olevalta tuolilta pyhkeen ja alkoi kuivata sylissään istuvan nuorukaisen hiuksia. Kiba oli hieman hämmentynyt tilanteesta. 'Miksi hän pitää minua edelleen sylissään?' Hän ajatteli. Hänen ohuet shortsinsa olivat ehtineet kuivua jotenkin, mutta paita oli edelleen kovin märkä. "Otas toi sun paita pois." Kankuro sanoi. "Hä!?" Kiba sanoi ja punastui uudestaan, kun Kankuro katsoi häntä. "Ettet vaa tuu kipeeks. Annan sulle jonkun mun paidan." Kankuro vastasi katsoen Kibaa hieman huolestunein silmin. Kiba otti epäröiden kiinni paitansa reunasta ja riisui paidan syliinsä. Ei siinä sinänsä ollut mitään pahaa, että hän oli ilman paitaa, mutta Kankuro oli liian lähellä. IHAN liian lähellä. Kankuro jatkoi sylissään istuvan pojan hiuksien kuivaamista. Kiba ei tiennyt mitä sanoisi tällaisessa tilanteessa, joten hän pysyi vaiti.

 Ulkona sade vain jatkui. Ukkonen jyrähtelee taivaalla ja salamoiden valo välähtelee ikkunasta huoneeseen. Kiba tietää, ettei pääsisi lähtemään vähään aikaan.

 Kankuro oli saanut Kiban hiukset kuivattua ja alkoi hivuttaa pyyhettä nuoremman kaulan kautta kohti rintakehää. Hänen katseensa seurasi pyyhettä. "Mä voin kyllä itekkin kuivata itteni..." Kiba sanoi hermostuneena. Kankuro nosti katseena nuoremman silmiin hiukan kysyvänä, mutta itsevarmana. "Ootko sä kipeä vai miks oot noin punanen?" Hän sanoi ja vaihtoi katseensa viekkaaksi. Kiba ei halunnut nähdä vanhemman pojan katsetta, joka sai hänet aina punastumaan. Yrittäessään nousta pois Kankuron sylistä tämä otti kiinni Kiban ranteesta ja vetäisi pojan takaisin syliinsä. Tosin vielä lähemmäksi kuin äsken. "Saisinko mä kuivata sut?" Kankuro kysyi ja samalla virnisti pojalle.