Tuuli puhalsi yli vanhan kalastaja kylän vanhojen puu- ja kivitalojen ylitse puhaltaen hiekaa autioilta kävelyteiltä ilmaan kohti tummaa puhuvaa taivasta. Ainutkaan tähti ei loistanut sinä yönä taivaalla niin kuin tavallisesti. Kuu oli kääntänyt selkänsä tälle kylälle ja kaduille ainoan valon soi sen varsilla olevien talojen valot ja katulampuissa lepattavien kynttilöiden liekit. Meri oli mustan puhuva ja aivan peili tyyni. Se näytti suurelta mustalta aukolta joka imaisisi jokaisen joka sen päällä seilaisi.
   Jonkin matkan päässä tästä kylästä oli talo jonka ulkoseinämät olivat rappeutuneet ja sen ikkunoissa ei loistanut ainutkaan valon pilkahdus. Se näytti hylätyltä, mutta asiat ei ollut niin. Sillä talon yläkerrassa olevassa ikkunassa -joka avautui kohti merta- muuan italialainen tummaverikko katseli merelle. 16-vuotiaan miehen kasvot olivat hieman ruskettuneet ja naiselliset. Hänen suklaan ruskeat silmänsä katselivat merelle kuin odottaen jotain epätavallista tapahtuvan. Jotain mikä muuttaisi hänen elämänsä täysin.

   Italialainen nousi seisomaan ja käveli alakertaan. Hän puki mustat pitkävartiset kengät jalkoihinsa ja lähti ulos talostaan. Mies käveli tyhjillä ja autioilla kaduilla antaen viilentävän tuulen leikitellä valkoisella pellava paidallaan ja ruskeilla hiuksillaan. ”… Ken sanoa vois mitä kaikkee nähnyt oon. Ken sanoa vois mitä kaikkea merellä kokenut kaan oon”, mies lauleli hiljaista säveltä katsoen kohti merta ja istuen kauniisti koristellulle penkille. ”… Ei kukaan muu sitä onnea voi minulle suoda kuin sinä vain”, mies jatkoi hiljempaa ja sulki silmänsä nojautuen penkin puiseen selkänojaan.
 
  Aamun ensisäteet alkoivat pikku hiljaa valaista kylää ja kyläläiset alkoivat heräilemään uniltaan. Vasta vähän aikaa sitten tyhjillään oleet kadut täyttyivät pian ihmisistä ja äänistä. Italialainen nousi penkiltä ja siirsi katseensa viimeinkin kyläläisiin, mutta siirsin katseensa kumminkin taivalle joka alkoi kirkastua ja sen vaaleansininen väri tarttui mereen ja sai sen kimmeltämään sinisenä. >Taivaan isä… Jos olet siellä… Järjestä minulle vapaus täältä... Tahdon merille seilaamaan vapaana<, italialainen ajatteli huokaisten syvään.

  Iltapäivän pistävät auringon säteet olivat rauhoittaneet kyläläisiä. Linnut visertelivät puissa ja talojen katoilla kuin ne olisivat tahtoneet varoittaa kylää jostain. Pian koiratkin liittyivät lintujen varoitus orkesteriin ja kyläläiset alkoivat jo ihmetellä mitä oli tapahtumassa.

  Yllättäen aurinko vetäytyi pilvien taakse kuin taakse. Kuin se ei olisi tahtonut olla todistamassa seuraavia tapahtumia. Tuuli lakkasi puhaltamasta, linnut lakkasivat laulamasta ja koirat lakkasivat haukkumasta. Kylä täyttyi hiljaisuudesta jonka rikkoi pian mereltä kuuluvat tykin äänet ja kyläläiset siirsivät katseensa merelle. Rannikkoa kohti lipoi tumma laiva. Se oli kuin varjo jostain toisesta laivasta. Kyläläisten keskuudessa alkoi herätä paniikki ja he juoksentelivat sinne tänne viedessään lapsiaan taloihin. Kylän miehet tarttuivat miekkoihin ja ampuma-aseisiin ollen valmiina hyökkäämään tulijoiden kimppuun. ”Merirosvot tulevat!” ”Viekää lapsenne turvaan!” ”Jokainen mies asemiin!”, sieltä täältä huudeltiin. Italialainen juoksi nopeasti muiden kyläläisten joukkoon ja pujotteli noiden välistä jotta näkisi tulevan laivan paremmin. Miehen sisälle syttyi kipinä. >Nytkö se toteutuu?! Pääsenkö viimein pois täältä?<, mies kysyi itseltään päänsä sisällä, mutta eräs asia soti hänen toiveitaan vastaan. Ei hän tahtonut liittyä piraatteihin. Ei hän tahtonut tappaa ihmisiä työkseen ja tuoda kaikkialle pelkää pelkoa ja surua.

  Tumma laiva ajautui rannikolle ja merirosvot juoksivat maihin ampuma-aseiden, miekkojen, säkkien ja köysien kanssa. Kylän naiset alkoivat kiljua ja juosta ympäri katuja yrittäen löytää pakoreittiä merirosvojen hyökkäyksen alta. Ihmisiä kuoli ja joutui vangituiksi. Italialaisen itsepuolustus vaisto heräsi ja hän yritti päästä pois kylästä juosten ihmismassan lävitse mahdollisimman kovaan, mutta pakoyrityksen katkaisi ranskalainen mies. Miehen blondit, pitkät hiukset olivat sidottuina löysälle ponihännälle taakse päin ja hänen leuassaan kasvoi pieni sänki. Mies kamppasi italialaisen maahan ja sitoi tämän jalat ja kädet laittaen vielä siteen tuon suun ympärille. ”Oi. Sinä oletkin harvinaisen kaunis yksilö. Uskon Antonion ihastuvan sinuun ikihyväksi”, ranskalainen virnisti vahvalla ranskalaisella aksentilla. Hän nosti italialaisen olalleen juosten takaisin laivalle, kun kuului torven töräys. Jokainen merirosvo juoksi laivalleen saaliittensa kanssa ja heittivät ne kannelle.

  Kun merirosvo laiva oli lähtenyt lipomaan kauemmas tuhoutuneesta kylästä laivan, kun kapteeni käveli kohti siepattuja ihmisiä. Hänen ruskeat harteille yltävät hiukset olivat kiinnitetty punaisella silkki nauhalla hänen taakseen löysälle ponihännälle. Miehen upeat smaragdin vihreät silmänsä arvioivat panttivankeja kuin haukka joka väijyi tulevaa suupalaa yläilmoista. Italialainen nosti katseensa espanjalaiseen kapteeniin. Espanjalainen käveli lähemmäs italialaista jota pidettiin polvillaan tuon edessä. Mies polvistui italialaisen eteen ja laittoi käden tuon leuan alle nostaen miehen kasvoja hieman. ”Sinusta voisi olla hyötyä. Muuallakin kuin orjakaupoissa. Vaikka sinusta saisikin kunnon rahat… Voisin pitää sinut itselläni”, espanjalainen mietiskeli ottaen siteen italialaisen suun edestä. ”Kerroppas nimesi, kaunotar”, tuo vaati hymyillen lempeästi. ”Nimeni on Lovino Vargas jos niin kovasti tahdot tietää”, italailainen esittäytyi kohdistaen katseensa halveksuvasti espanjalaisen silmiin.