(Itachi)

”Lopeta jo tuo mulkoileminen, Kisame”, tuhahdin katsoen kylpylän ulkoterassilla istuvaa partneriani hiukan harmistuneena. Hän oli kiusoitellut minua siitä lähtien, kun oli aiemmin löytänyt minut ja Chikanen yhdestä Akatsukin levähdyspaikan huoneesta sellaisissa merkeissä, kuin olimme olleet silloin, kun hän oli kirjaimellisesti lyönyt oven auki.

”Mitä täällä tapahtuu?” Chikane kysyi tultuaan terassille. Nyt hänellä oli yllään sähkönsininen villapaita, mustat housut ja myös ninja-saappaat. Keltainen huivikin oli siististi paikallaan.

”Kisame väittää, että olisimme tehneet jotain sopimatonta vähän ennen, kuin hän löysi meidät”, vastasin yksinkertaisesti. Aloin pikkuhiljaa saada tarpeekseni Kisamen kaksimielisistä vitseistä.

”Onhan minulla silmät päässä”, Kisame sanoi. Hän ei selvästikään uskonut sanaakaan siitä, mitä olin hetki sitten kertonut hänelle.

Tyydyin vain hiljaisena oikomaan tummaa paitaani, minkä jälkeen kiristin hius-kiinnikettäni hieman tiukemmalle, jottei se valuisi alas ja putoaisi.

”Kerron kaksi asiaa. Ensinnäkin, emme tehneet mitään sellaista, mitä ajattelet meidän tehneen”, Chikane sanoi samalla, kun Kisame nojasi terassin kaiteeseen.

”Ja toinen?” Kisame kysyi.

”Siihen kaiteeseen ei kannata nojata. Se näyttää laholta”, sinihiuksinen kunoichi sanoi.

Rysk!

Kaide romahti siitä kohtaa, mihin Kisame oli nojannut hetki sitten.

Haita muistuttava mies kääntyi meidän puoleemme ja poistui hiljaisena terassilta.

”Mikä häntä vaivaa?” Chikane kysyi kohottaen oikeaa kulmaansa.

”Tuohon en kyllä osaa vastata”, totesin hiljaisena. ”Voitko muuten jo paremmin?”

”Kyllä. Olen kunnossa”, Chikane sanoi hiljaisena vältellen samalla katsettani. Minusta tuntui siltä, ettei hän kertonut kaikkea, mutta päätin antaa hänelle aikaa. Jos hän ei olisi vielä kunnossa, hän olisi varmaan jo sanonut sen. Siitä päättelin, että hänen vaiteliaisuutensa johtui joistain henkilökohtaisista syistä.

”Menen sisälle ja ilmoitan johtajalle, että olemme pysähtyneet tänne lepäämään”, ilmoitin hiljaisena, minkä jälkeen menin sisälle avaten ja sulkien terassin oven perässäni.

(Chikane)

Ajatukseni olivat vastoin tahtoani jälleen Itachissa, vaikka yritinkin ajatella jotain muuta. Olinhan Itachille velkaa sen, että hän oli huolehtinut minusta sen jälkeen, kun olin pyörtynyt.

Mutta kunoichin ylpeyteni ei ollut se syy, miksi ajatukseni harhailivat Itachissa sen takia, että olin joutunut hänen hoidettavakseen.

Vaikka minun olikin hieman vaikea myöntää sitä itselleni, niin tiesin, että minun ja Itachin välille oli hitaasti, mutta varmasti muodostumassa käsin koskematon yhteys.

En olisi halunnut huonontaa minun ja Itachin välejä, mutta isosiskona minun oli ajateltava Maronin turvallisuutta ja estettävä Mikaa satuttamasta häntä.

”Jos Mika on katkaissut yhdenkin hiuksen siskoni päästä poissa ollessani, en vastaa seurauksista”, ajattelin vihaisena. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun ajattelin noin.

Mikan lähentely-yritykset alaisiaan kohtaan olivat kuvottavia ja olin jopa kerran yrittänyt myrkyttää Mikan suojellakseni pikkusiskoani, mutta se naikonen oli jotenkin saanut aikeeni selville ja oli rangaistukseksi valmistellut rituaalin, jolla hän oli imenyt minusta kaiken chakrani ja iskenyt sen päin minua.

Oli kestänyt jonkin aikaa, ennen kuin olin palautunut normaaliin kuntoon, mutta vihani Mikaa kohtaan oli lisääntynyt toipumiseni myötä.

”Mitä minun pitäisi tehdä? Jos kiinnyn Itachiin liikaa, en ehkä pysty täyttämään häntä koskevaa tehtävääni ja suojelemaan Maronia. Kisamen läsnäollessa en voisi yrittää houkutella Itachia Mikan kartanolle. Kannattaisi aloittaa suunnitelman hiominen. Hm. Ehkä, jos yritän selvittää Itachin menneisyyttä, saattaisin keksiä jonkin suunnitelman”, ajattelin hiljaisena.

”Ehkä hänen pikkuveljestään voisi olla jotain hyötyä. Taidan kysyä Kisamelta jotain Itachin pikkuveljestä”, ajattelin samalla, kun suuntasin kulkuni sisälle avaten ja sulkien oven perässäni. Oli tämäkin jokin lähtökohta.

Melkein heti, kun olin sulkenut oven perässäni, aloin jälleen tahtomattani ajatella Itachia, jonka seurauksena nojasin oveen ja suljin silmäni saadakseni ajatukseni jonkinlaiseen kuriin, mutta se oli helpommin sanottu, kuin tehty.

Heti, kun aloin ajatella Itachia, rintaani syttyi oudon lämmin ja mielyttävä tunne ja mieleni tuntui tyhjenevän. Kun ajattelin Itachia, minusta tuntui siltä, että olisin vain halunnut olla hänen seurassaan ja unohtaa kaiken. Poskiani alkoi myös kuumottaa hieman epäilyttävästi. Minulla oli myös oudon rauhallinen olo. Mieleeni juolahti myös tuoksu, jonka olin tuntenut viime yönä ollessani Itachin lähellä. Uchihasta oli lähtenyt hieman mieto, mausteinen tuoksu, joka ihme kyllä tuntui sopivan Itachille.

En ollut koskaan ollut tällaisessä tilanteessa. Mikä minua oikein vaivasi?