"No niin, kaverit!" Shikamaru huusi. Hänen onnistui vain vaivoin pitää otteensa vastustajastaan. "Meidän on pakko viivytellä vielä hetki!"

"Jos se vain olisi noin yksinkertaista", Neji kommentoi tyyneen tyyliinsä. "Hinata!" hän huusi, kun ryhmä vihollisia hyökkäsi liikkumatonta Narutoa kohti. Nuorempi Hyuga oli hetkessä hänen vierellään, pysäyttäen iskun toisensa jälkeen, eikä yksikään osunut maaliinsa.

He olivat kaikki paikalla, koko Konohan 11, määrättynä samalle tehtävälle. Heidän tavoitteensa oli tuhota joukko rogue-ninjoja. Tämän piti olla yksinkertainen B-tason tehtävä, mutta vihollinen oli todistautunut paljon vahvemmaksi, kuin Lehtikylä oli alunperin olettanut. Väärinarviosta huolimatta nuoret ninjat olivat onnistuneet vähentämään vastustajien määrän parista tusinasta yhdeksään vahvimpaan ja Naruto keräsi paraikaa luonnon energiaa viimeistenkin vastustajien päihittämiseen. Rasen shuriken olisi heidän paras mahdollisuutensa ja muiden tehtävänä oli nyt suojata sagea.

Heidän ikäväkseen vihollinen ei ollut vain vahva, vaan myös älykäs - ei ollut kestänyt kauaa, ennen kuin he olivat tajunneet alkaa keskittää hyökkäyksensä Narutoon. Shikamarun, joukkion kapteenin, mielestä tämä oli loputtoman vaivalloista.

"Tätä menoa he osuvat ja saavat rikottua hänen keskittymisensä", Shino sanoi nopeasti hypätessään varjoninjan ohi ja väistäessään vastustajansa hyökkäyksen. "Koska he hyökkäävät niin tehokkaasti."

"Tiedän", Shikamaru vastasi hampaitaan kiristellen. "Jonkun täytyy ottaa tämä tyyppi mun käsistä, että voin miettiä!"

"Missä Kiba on?" Shino kysyi ja lähetti aallon hyönteisiään absorboimaan Narutoon suunnatun jutsun.

"Mä tulen ihan hetkessä!" mainittu poika huusi. Shikamaru luotti varjotikkiensä kestävän vielä hetken, vilkaisi taakseen ja näki Kiban istuvan puun juurella, Sakuran hoitaessa hänen vammojaan.

"Niinpä tietysti", strategisti tuhahti. Kiba ei ikimaailmassa pystyisi päihittämään hänen senhetkistä vastustajaansa, ei siinä kunnossa kun oli. Sitä paitsi, heidän tyylinsä olivat surkea yhdistelmä. Vihollinen oli ovela ja petollinen taistelija, kun Inuzuka taas tunnetusti toimi aina ennen kuin vaivautui pahemmin ajattelemaan.
Shikamarun katse lakaisi taistelukenttää ja etsi epätoivoisesti Tenteniä. Pitkän etäisyyden asiantuntija olisi ideaali vastustaja juuri tälle viholliselle, mutta vihollisten lähitaistelija piti tytön kiireisenä. Onneksi Lee syöksyi hänen avukseen.
Myös Ino kaukana mukavuusalueeltaan, mutta Chojin kanssa hän piti puolensa neljää vihollisninjaa vastaan.
Nyt kun Kiban vamma oli hoidettu, Sakura olisi selkeästi halunnut liittyä taisteluun, mutta Shikamaru vilkaisi häntä terävästi, muistuttaakseen, että hänen täytyi pysyä vahingoittumattomana. Lääkintäninja ei saanut loukkaantua, se tekisi taistelusta niin paljon hankalampaa. Kunoichin lyhyt nyökkäys kertoi, että tämä ymmärsi, vaikkei ollutkaan tilanteeseen tyytyväinen.
Hyugat tekivät kaiken minkä voivat, jottei yksikään jäljelläolevista kolmesta -

Hetkinen... Shikamarun sydän jätti muutaman lyönnin väliin, kun hän etsi katseellaan kolmatta vihollista, joka juuri oli pyörinyt serkusten riesana. Huolimatta siitä, kuinka tarkasti hän laski, hän näki vain kahdeksan vihollisninjaa. Yksi puuttui.

"Helvetti..!"

Shikamaru kurotti viimeisiin chakranrippeisiinsä ja onnistui vääntämään vastustajansa niskan nurin. Sitten, raivostuttavan tärisevillä jaloilla, hän syöksyi Narutoa kohti.

Hinata pyörähti ympäri, vastustajansa katoamisen yllättämänä. Hän skannasi nopeasti ympäristönsä byakuganilla, mutta tämän chakrasta ei näkynyt jälkeäkään. Tyttö pakotti itsensä pitämään hermonsa kurissa ja keskittyi miettimään mitä oli oppinut vihollisen paikantamisesta. Jos tämä ei ollut hänen ympärillään... Eikä yläpuolellaan... Kun hän katsoi alas, oli jo liian myöhäistä. Maa halkesi hänen jalkojensa alla ja shinobi, jota vastaan hän oli taistellut ojensi kätensä häntä kohti. Mies tarttui kunoichin nilkkaan ja viskasi hänet pois Naruton luota, huutaen samalla toiselle kylättömälle ninjalle:

"Heitä ne, Kura!"

Ninja, jonka nimi oli mitä ilmeisimmin Kura, liikkui salamannopeasti. Hän nappasi selästään jätti-shurikenin ja heitti sen Narutoa kohti kuolettavalla tarkkuudella. Chojin suurennettu käsi ei yltänut siihen ja kauhukseen Shikamaru tajusi, että huolimatta siitä kuinka nopeasti hän pakotti uupuneet jalkansa liikkumaan, hän ei koskaan ehtisi ajoissa.

Useat äänet huusivat yhtäaikaisesti ja veri roiskahti lehtien peittämään maahan.

......... ......... .........

Naruto kellui oman seesteisen mielensä hiljaisessa rauhassa. Seesteinen oli sana, jota ei aiemmin paljoa käytetty häntä kuvailtaessa, ylitsevuotavat tunnereaktiot kun yleensä veivät voiton. Ei sillä, etteikö hän yhä olisi ollut tunteidensa täyttämä, mutta luonnon chakralla oli hyvin rauhoittava vaikutus. Se sai hänet tuntemaan olonsa itsevarmemmaksi. Se oli selkeä todiste hänen edistymisestään ja hän tunsi olevansa yhden askelen lähempänä Hokageksi tulemista. Puhumattakaan siitä, että se antoi hänelle lisää voimia suojella sitä, mikä todella oli tärkeää - hänen ystäviään ja tovereitaan.

Lehtikylän tuhoutumisen jälkeen monet olivat antaneet hänelle luottamuksensa ja hän halusi epätoivoisesti olla sen luottamuksen arvoinen. Jos hän vain pystyisi päihittämään jäljellä olevat kylänhylkääjät... Mutta luonnon chakraa ei voinut hoputtaa. Hänen oli vain pysyttävä kärsivällisenä ja luotettava tiimiläisiinsä, niin kuin he luottivat häneen.

Kun sage-muutos läheni, Naruto alkoi aistimaan chakraa ympärillään. Hän aisti Sakuran, Shikamarun, Super-kulmakarvan... Kaikki tuntuivat olevan kunnossa. Miksi hänelle sitten iski yhtäkkiä niin hirveä tunne? Ja miksi tuttu chakra ympäröi hänet niin täydellisesti? Naruto tunnistaisi kyseisen chakran missä vain, milloin tahansa. Se oli ensimmäinen, josta hän oli oikeasti oppinut välittämään, ja ensimmäinen, jolta hän oli saanut niin paljon kaipaamansa hyväksynnän.

"Iruka-sensei", hän henkäisi ja avasi silmänsä todellisuuteen.

Irukan kasvot olivat millien päässä hänen kasvoistaan, eikä Naruto voinut olla ajattelematta sitä kertaa, kun opettaja oli suojannut häntä Mizukin shurikenilta. Oikeastaan hetki tuntui aivan liian samanlaiselta. Ainoa ero oli, ettei Iruka tällä kertaa itkenyt, vaan hymyili.

"Hei, Naruto", hän sanoi, pieni verinoro suupielestä valuen. Väri pakeni Naruton kasvoilta, kun hän vihdoin ymmärsi koko tilanteen.Hänen ystävänsä taistelivat yhä, lukuunottamatta Shikamarua, jonka jalat näyttivät pettäneen, ja Sakuraa, joka juoksi heitä kohti. Paikalleen jähmettyneenä Naruto käänsi katseensa takaisin Irukaan.

"I-Iruka-sensei..! Mitä sä oot tehnyt!?" hän huudahti, tuijottaen valtavaa shurikenia opettajan selässä.

"Ah", tämä naurahti vaimeasti, "sun ei pitäisi huolehtia musta. Sulla on jotain tärkeämpää-"

Raju yskänpuuska keskeytti hänen lauseensa ja verta satoi Naruton oranssille takille. Iruka valahti eteenpäin, hengitys raskaana ja vaivalloisena. Naruto otti hänet kiinni, vain hetkiä sitten niin rauhallinen mieli nyt kaaoksessa.

Mitä hittoa Iruka teki Konohan ulkopuolella? Keskellä taistelua, kaiken lisäksi! Mitä jos hän kuolisi? Ajatus oli sietämätön ja sagen ote Irukasta tiukentui hetkeksi. Joku oli heittänyt hänen opettajaansa shurikenilla. Joku oli asettanut hänen opettajansa hengen vaaraan. Punainen, tulinen raivo pääsi hetkeksi pinnalle hänen mielessään, mutta kun Iruka yskäisi taas, se hävisi.
Ei.
Naruto ei koskaan voisi antaa raivonsa ottaa valtaa, kun kyse oli Irukasta. Opettaja ei haluaisi sitä. Niinpä hän veti muutaman kerran syvään henkeä ja otti tilanteen hallintaansa.

"Sakura-chan", hän sanoi, kun kyseinen kunoichi pääsi heidän luokseen. "Mun täytyy jättää Iruka hetkeksi sulle. Älä anna sen kuolla."

Sakura tuijotti hetken, tiimiläisensä rauhallisen äänen yllättämänä. Sitten hän nyökkäsi. "Voit luottaa muhun", hän sanoi tiukasti. He laskivat hellästi hädin tuskin tajuissaan olevan Irukan maahan ja Sakura alkoi heti tutkia haavaa.

"Naruto!" Shikamaru huusi, "valmistele rasen shuriken ja odota mun merkkiä!"

"Yosh! Mä lopetan tän taistelun, usko pois!" Naruton varjokloonit lähestulkoon täyttivät metsäaukion ja hetkessä kahdeksan rasen shurikenia valaisivat sen jokaisen vihreän lehden sinisellä valollaan.

Shikamaru sulki silmänsä ja pakottautui vangitsemaan vihollisen vielä yhden kerran. Hänen tarvitsisi vain pitää tämä paikallaan... Muut ymmärsivät nopeasti hänen ajatuksensa. Choji tarttui kahteen rogue-ninjaan, yksi kummallekin suurennetulle kädelle. Ino käytti mielensiirtoaan onnistuneesti ja Hinata siirtyi suojaamaan hänen tyhjää ruumistaan. Akamaru sulki hampaansa yhden vastustajan jalan ympärille ja Tenten naulasi kunaillaan toisen vaatteista puuhun. Neji ja Lee onnistuivat iskemään vastustajansa maahan.

"Nyt!" Shikamaru karjaisi ja nuori sage hyppäsi eteenpäin. Jokainen rasen shuriken osui maaliinsa ja kun tomu laskeutui, Lehtikylän ninjat näkivät vihdoin voittaneensa. Shikamaru putosi taas polvilleen ja katseli ympärilleen epätarkoin silmin. Hänen joukkonsa näytti olevan elossa.

"Ino! Oletko kunnossa?" hän kysyi vaalealta kunoichilta, joka heräili omassa ruumiissaan Hinatan sylissä.

"Joo, olen", hän voihkaisi vastaukseksi. "Ehdin viimehetkellä, tosin... Hitto, että Narutosta on tullut nopea."

"Oli aika lähellä", Choji mutisi ja Shikamaru tuhahti epämääräisesti vastaukseksi, vaivautumatta ajattelemaan tarkoittiko Akimichi tehtävän onnistumista, Inon jutsua vai jotain aivan muuta. Kunhan kaikki olivat kunnossa. Hetkinen...

"Iruka-sensei!" hän kuuli Naruton huutavan.

"No, voi helvetti", varjoninja huokaisi, kun Choji auttoi hänet ylös ja alkoi taluttaa häntä opettajan luokse.

Naruto oli jo polvillaan Sakuran vieressä tukemassa Irukaa, joka ei omin voimin pysynyt istuallaan. Sakura oli ottanut shurikenin irti ja yritti nyt chakra-hoidollaan hallita verenvuotoa.

"Kuinka kävi?" Naruto kysyi, järkyttyneenä veren määrästä. Sakura naksautti kieltään. Hänen kasvoillaan oli keskittynyt ilme ja muutama hikipisara muodostui hänen ohimolleen.

"Se shuriken nirhaisi hänen keuhkoaan, siksi kaikki tuo yskiminen... Mä en voi uskoa kuinka syvä tämä haava on... Jos se shuriken olisi osunut suhun suoraan edestä, mä en olisi voinut tehdä mitään!" kunoichi lopulta vastasi. Naruto kavahti hänen kireää ääntään ja katsoi alas Irukan tuskaisiin kasvoihin. Hänen vatsansa kiristyi ja hetken hän luuli oksentavansa.

"...selviääkö se?" hän kuuli oman äänensä kysyvän.

"Hän vuotaa niin paljon verta", Sakura vastasi, ääni yhtäkkiä tärisevänä, huolissaan. "Mun oli pakko ottaa se shuriken irti, häntä ei olisi voinut siirtää sellaisenaan..."

"Sakura", Irukan heikko ääni keskeytti hänet. "Teet loistavaa työtä. Älä huoli. Ei ole sun syytä, jos..."

"Lopeta!" Naruto keskeytti vuorostaan hänet, yhtäkkiä taas vihaisena. "Miksi sä olet täällä? Miksi sä teit tän!?"

Naruto ei edes tajunnut huutavansa. Kuinka Iruka saattoi olla niin rauhallinen, niin rauhoittava, vaikka oli niin pahasti loukkaantunut? Kuinka hän voi vain hyväksyä sen tosiasian, ettei välttämättä selviäisi?
Koko ryhmä oli nyt kerääntynyt heidän ympärilleen ja Leen silmät olivat kyynelistä märät. Naruto ei nähnyt heitä. Tilanne oli liian musertava. Iruka huokaisi, onnistuen jotenkin kuulostamaan siltä, kuin toruisi huonokäytöksistä oppilasta. Se ärsytti Narutoa loputtomasti - eikö hän ymmärtänyt, ettei millään voisi vain mennä ja kuolla?

"Kuuntelehan, Naruto", Iruka aloitti kärsivällisesti. Poika meinasi heti keskeyttää hänet, mutta kun opettajan käsi laskeutui hänen olalleen, hän ei enää löytänyt oikeita sanoja. "Mä en odota, että sä ymmärtäisit, teet aina kaikkesi pelastaaksesi kaikki, mutta mua ei haittaa kuolla, jos se tarkoittaa, että joku mun oppilaista saa elää. Mä en tee päivittäin hengenvaarallisia tehtäviä, mutta mulla on oma tapani elää Tulen tahdon mukaan... Teissä kaikissa näkyy, että olen onnistunut."

Naruto ei vieläkään osannut sanoa mitään. Iruka näytti niin tyytyväiseltä, huolimatta kasvoiltaan kuvastuvasta kivusta ja ääntään värittävästä uupumuksesta.

"Oikeastaan... Mulla on sellainen tunne, että shinobien maailma muuttuu ihan kohta aika radikaalisti. Teidän sukupolven myötä. Kaikki on teidän kanssa mahdollista. Ja sun täytyy elää ja viedä Konoha siihen muutokseen. Siihen mä uskon", Iruka kertoi ja naurahti oppilaansa hämmennykselle. Hänen silmissään hämärtyi hieman ja Naruto joutui taas ottamaan hänestä kiinni. Pojasta tuntui, kuin rautalanka kiristyisi hänen sydämensä ympärillä.

"Iruka-sensei..!" Lee parkui, niiskuttaen ja pyyhkien kyynelten loputonta virtaa kasvoiltaan. Sakurakin puri huultaan ollakseen itkemättä.

Shikamaru nojasi koko painollaan Chojin kylkeen ja tunsi pahoinvoinnin aallon pyyhkäisevän ylitseen. Iruka oli kyllä jotain muuta... Hänellä oli kärsivällisyyttä käsitellä räkänokkaisia ninjan-alkuja akatemiassa ja voimia heittäytyä jättiläis-shurikenin eteen jonkun toisen pelastamiseksi. Iruka oli ymmärtänyt Kuninkaan merkityksen kauan ennen häntä itseään.

"Cha", Sakura yhtäkkiä tuhahti hampaitaan kiristellen. Hän oli painanut silmänsä tiukasti kiinni ja ristinyt kätensä puuskaan. Tämä kaikki oli tosiasiassa vain peitettä sille, kuinka paljon hän olisi halunnut hajota ja itkeä. "Ääliöitä... Meillä ei ole aikaa tällaiseen! Aletaan painua takaisin kylään. Puhutaan siellä lisää siitä, kuinka Naruto pelastaa vielä maailman."

Shikamaru olisi antanut käskyn tehdä niin kuin kunoichi sanoi, muttei jaksanut enää muodostaa järkeviä lauseita. Choji onneksi, tietysti, tiesi mitä hän ajatteli ja hetkessä he olivat matkalla.

......... ......... .........

Tehtävän päätökseen saattamisesta oli kulunut kolme päivää ja yhdeksän nuorta shinobia kerääntyi Chojin lempiravintolaan BBQ:lle. Kaikki kolme tiimiä tunkivat saman pöydän ääreen ja iloinen puheensorina täytti loosin hetkessä. Shikamaru oli maannut sairaalassa lepäämässä siitä lähtien, kun tiimi oli saapunut Konohaan ja vaikka niin ison ryhmän kasaaminen oli kovin vaivalloista, hänestä oli mukava päästä pois neljän seinän sisältä.

"Teidän täytyy nähdä mun ja Akamarun uusi hyökkäys, se on mahtava!" Kiba huuteli innoissaan, heilutellen suurieleisesti käsiään. "Eikö olekin, Hinata?"

Kyseinen Hyuga punastui hieman, mutta nyökkäsi hymyillen. "On, Kiba-kun. Se on oikein vahva."

"Siinäs kuulitte!"

"Kukaan ei epäillyt", Shino totesi yksikantaan ja tökki eleettömästi ruokiaan.

"Oooooh!" Lee huudahti, iskien kämmenensä pöytään. "Kaikki kehittyvät ja luovat uusia hyökkäyksiä. Munkin täytyy! Huomenna mä hypin yhdellä jalalla Konohan ympäri kolmekymmentä kertaa - viisitoista kummallakin!"

"Siitäkö tulee uusi hyökkäys?" Neji kysyi ja hänen äänestään kuuli, ettei hän ollut vakuuttunut. "Tekisit jotain hieman vähemmän älyvapaata."

"Totta", Lee sanoi, huuliaan mutristaen. "Hypin kummallakin jalalla kolmekymmentä kierrosta. Ja sen jälkeen uin viisitoista kertaa joen päästä päähän, vastavirtaan."

Neji huokaisi, muttei sanonut enää mitään. Tenten hieroi kädellään kasvojaan väsyneesti hymyillen. Choji ei vaivautunut puhumaan ja keskittyi syömään jo kolmatta tilaustaan, sillä aikaa kun Ino katseli häntä ilmeettömänä. Tyttö ei enää jaksanut ihmetellä tämän syömistä.

"Tuota..." Hinata aloitti varovasti, käsiään tuijottaen. "Tietääköhän kukaan, kuinka Iruka voi?"

Hiljaisuus laskeutui joukkion ylle ja Hinata painoi nolona päänsä. Hän toivoi ettei olisi sanonut mitään, ettei vain olisi pilannut tunnelmaa täysin. "Tarkoitan", hän mumisi, "kävin katsomassa häntä eilen, mutta hän oli yhä tajuton... Narutokin oli siellä."

"Mä kävin tänään lähtiessäni", Shikamaru ilmoitti. "Se heräsi yöllä kuulemma, mutta kun mä kävin siellä, se nukkui. En sitten se tarkemmin tiedä mikä tilanne. Ainakin siellä on saamaristi kukkia ja kortteja..."

"Irukan akatemialuokka kävi siellä."

Kaikki yhdeksän ninjaa käänsivät katseensa loosin avoimelle sivulle, missä Naruto ja Sakura seisoivat. Naruto näytti uupuneelta, mutta onnelliselta. Sakura hymyili hänen vierellään.

"Hei! Tehkää tilaa", Choji huudahti suu täynnä lihaa. Muut tiivistivät rivejään ja kaksikko pääsi istumaan penkkien päähän.

"No, se selittää", Shikamaru naurahti. "Tekin kai tulitte sieltä?"

"Naruto on istunut siellä siitä asti kun pääsimme takaisin", Sakura totesi, katsellen hellästi tiimitoveriaan. "Mun piti lähestulkoon raahata se pihalle..."

Naruto naurahti ja raapi päätään. "No, joo... En mä voinut jättää sitä sinne yksin", hän sanoi, katsoen alas hieman surullinen hymy huulillaan. "Mä en tiedä mitä mä olisin tehnyt, jos se olisi kuollut."

"Onneksi ei tarvitse miettiä sellaista. Lisää lihaa, tarjoilija! Mutta Irukalla taitaa olla melkoinen luotto suhun, Naruto", Choji sanoi suorasukaiseen tyyliinsä ja Ino tökkäsi häntä kyynärpäällä kylkeen. "Au! Mitä nyt?"

"Iruka oli ensimmäinen, joka hyväksyi mut. Kyubin Jinchurikin. Vaikka Kyubi tappoi aikanaan Irukan molemmat vanhemmat", Naruto vastasi hiljaa. Kaikki hiljenivät taas, jopa Choji piti pienen tauon syömisessään.

"Kamalaa", Tenten sanoi lopulta järkyttyneenä. "Miten kukaan ei ole tiennyt tuosta?"

"Ei Iruka koskaan ole pitänyt itsestään pahemmin meteliä", Shikamaru totesi, peittäen yllättyneisyytensä hyvin. "Se varmaan osasi lopulta samaistua suhun parhaiten, Naruto."

"Joo, niin se sanoi", Naruto mumisi, katse yhä alaspäin luotuna. "Mä olin niin yksinäinen akatemiassa. Kaikki aikuiset tiesi mitä mussa oli ja kaikki katsoi mua sillä lailla... Sellaisella tietyllä tavalla. Enkä mä niitä syytä, nyt kun ymmärrän vähän paremmin. Silloin, kun Mizuki hylkäsi Konohan, Iruka pelasti mun hengen kahdesti. Se suojasi mua shurikenilta, aika pitkälti ihan niin kuin nytkin. Ja sitten se sanoi, että... Että mussa on muutakin, kuin vain demoni.

"Se oli ensimmäinen kerta, kun kukaan tiedosti mut. Myöhemminkin, kun musta on tuntunut, ettei mulla oikeasti ole ketään, Iruka onkin ollut odottamassa mua. Jos se kuolisi, mä en tiedä mitä mä tekisin."

Muut kuuntelivat täydellisessä hiljaisuudessa ja pieni syyllisyys kalvoi muutaman nuoren mieltä. Shikamaru mietti, kuinka hän oli aikanaan huomannut ne katseet, joita Narutoon oli luotu. Hän oli vain päättänyt pysyä asiasta erossa - koko homma oli vaikuttanut niin vaivalloiselta. Kyllä joku aikuinen lopulta tajuaa tehdä asialle jotain... Onneksi olikin tajunnut. Ei lapselta voinut odottaa ymmärrystä sellaiseen asiaan.
Shikamaru oli tosin huomannut muutoksen Narutossa, kun hänestä oli tullut genin, juuri muiden valmistumisen jälkeen. Olihan hän yhä oma kovapäinen itsensä, mutta hänen silmissään oli loistanut uusi, kirkas valo. Joku oli siis hyväksynyt hänet, sellaisena kuin hän oli. Sekin selitti niin paljon... Pohjattoman yksinäisyyden sijaan, hänellä oli joku. Irukan oli varmasti vaikea hyväksyä, että jinchuuriki, jonka sisään sinetöity peto oli aiheuttanut hänelle niin paljon tuskaa... Shikamarun kunnioitus opettajaa kohtaan nousi entisestään. Tämä toteutti tulen tahtoa parhaimmalla mahdollisella tavalla - välittäen sitä eteenpäin, kaikille oppilailleen. Näkihän sen Narutostakin.

"Mutta", kyseinen poika sanoi kirkkaammalla äänellä, nostaen katseensa pöydästä hymyillen. "Nythän kaikki on hyvin. Iruka-sensei paranee kuulemma entiselleen ja sitten se jo tarjoaa mulle ramenia Ichirakulla. Se lupasi tänään!"

"Hienoa! Sitä ennen sulle kelpaa varmaan grilliliha? Hyvä! Tarjoilija!" Choji kutsui tarjoilijaa, huitoen ja tunnelma keveni huomattavasti.

"Älä sitten kiusaa häntä heti kun hän pääsee sairaalasta", Sakura muistutti Narutoa etusormi pystyssä.

"En tietenkään!" tämä vastasi närkästyneenä. "Sen täytyy tulla täysin kuntoon, usko pois. Mä vien sille huomenna itsetehtyä ramenia."

"Ai sitä hirveää mikroversiota?" Sakura kysyi ja otti vastaan tarjoilijan tuoman grilliliha-astian. "Voi miesparka."

"Eikä, Sakura-chan, kun teen ihan itse alusta loppuun", Naruto totesi iloisesti.

"Et kai", Kiba virnisti, "haluatko sä, että se jää sairaalaan saman tien ruokamyrkytyksen takia?"

"Minusta tuo on loistava, nuoruuden intoa uhkuva ajatus!" Lee ilmoitti kyyneleitä pidätellen, perinpohjin liikuttuneena Naruton ajattelevaisuudesta.

"No, kuinkas muutenkaan", Neji mumisi ja Tenten hihitteli kämmeneensä.

"Me voisimme kyllä viedä Iruka-senseille kukkia", Ino pohti ääneen, heilutellen vastagrillattua lihanpalaa syömäpuikoissaan. "Jos mennään kaupalle katselemaan mitä löytyisi... Choji!"

"Anteeksi", Choji, joka oli juuri napannut Inon ruuan suuhunsa, sanoi, vakuuttamatta ketään. "Se oli liian houkutteleva."

"Mutta", Shino aloitti hiljaisella äänellään, saaden muiden huomion hetkiseksi itseensä, "Iruka-sensei oli keskellä päivää Konohan ulkopuolella. Miksi?"

Tällä kertaa hiljaisuus oli miettivä ja Sakura rypisti kulmiaan. "Niinpä", hän sanoi, "sitä me ei vieläkään tiedetä."

"Kysytään samalla kun viedään niitä kukkia. Vaikka mä olen ihan varma, että jos sinne vie enää yhtään kukkia, sille tulee vähintään joku allerginen reaktio. Niitä on hirveä määrä..." Naruto sanoi.

"Eiköhän hän osaa arvostaa niitä", Shikamaru sanoi, nojaten selkänsä seinää vasten ja hymyillen tyytyväisenä. "Sitten vaan ruuat suuhun ja menoksi."

......... ......... .........

Sairaalahuoneessaan Iruka heräili pikkuhiljaa kukkien huumaavaan tuoksuun ja aivasti rajusti. Hänen keuhkonsa protestoivat ja selässä käväisi polttava kipu, mutta hän ei välittänyt. Shizune oli jopa yrittänyt viedä joitain pahiten allergisoivia kukkia ulos huoneesta, mutta Iruka ei ollut antanut hänen tehdä sitä. Jokainen nuppu muistutti jostain tärkeästä.
Huoneen seinille oli jo muutamassa päivässä kertynyt kasapäin oppilaiden piirroksia ja parane pian- kortteja, joita opettaja silmäili hymyillen. Huone tuntui kuitenkin jollain tavalla tyhjemmältä kuin aiemmin, ja Iruka rypisti kulmiaan miettiväisenä. Sitten hän huomasi sänkynsä vierellä olevan tuolin.

"Naruto", hän huokaisi ja hymähti hymyillen entistä leveämmin. Poika oli istunut siinä tuolissa koko ajan, kunnes Sakura oli käynyt huoneessa... Iruka alkoi muistaa hämäriä tilanteita. Onneksi Sakura oli saanut Naruton raahattua ulos, vaikkakin Irukan hatarien muistikuvien mukaan tyttö joutui lahjomaan tätä treffeillä.

Silloin käytävästä alkoi kuulua puheensorinaa ja askelia, jotka olivat epäilemättä tulossa hänen huoneensa suuntaan. Iruka tunnisti joka ikisen äänen ja sulki silmänsä, kun Sakura kuului toruvan Narutoa sopimattomasta kielenkäytöstä. Opettaja tarvitsisi kaikkia voimiaan selvitäkseen tästä vierailusta. Ei hän tosin valittanut.Kaikki, mitä hän oli sanonut muutama päivä sitten Narutolle oppilaidensa puolesta kuolemisesta oli totta. Irukaa ei haittaisi antaa henkeään Konohan tulevaisuuden puolesta. Siitä huolimatta, hän oli kiitollinen, että saisi seurata näiden nuorten kasvua vielä ainakin vähän aikaa pitempään. Hän katselisi ylpeänä, kuinka hänen vanhat oppilaansa muuttaisivat koko shinobi-maailman järjestystä parempaan suuntaan.