(Chikane)

Jokin varoitti minua Mikasta jo silloin, kun tapasin hänet siskoni kanssa ensimmäisen kerran, mutta koska olin silloin ollut vasta juuri ninja-akatemiassa aloittaneen lapsen ikäinen, en ollut osannut epäillä, millainen hänen luonteensa oli oikeasti.

”Anteeksi, arvon rouva! Voisitteko auttaa?” olin kysynyt Mikalta tavattuani hänet ja hänen kaksi miespuolista alaistaan metsässä ensimmäisen kerran vähän sen jälkeen, kun olin antanut Itachille amuletin etsiessäni ruokaa Konohan lähettyviltä.

”Miten voin auttaa, nuori neiti?” Mika oli kysynyt yrittäen kuulostaa mahdollisimman ystävälliseltä kumarruttuaan eteeni katsoakseen minua silmiin, mutta suunnilleen samalla hetkellä, kun hänen katseensa kohtasi omani, minulle tuli oudon kylmä ja hermostunut olo. En ollut koskaan tuntenut niin. Mikan silmät olivat olleet jään kylmät ja tunteettomat ja hänen hymynsä oli ollut tosi kieroutunut.

Olin kuitenkin työntänyt ajatukseni taka-alalle katsottuani reppuselässä kantamaani pikkusiskoani, joka oli loukannut vasemman jalkansa aiemmin päivällä leikkiessämme metsässä. Silloin hän oli kompastunut puunjuureen, eikä voinut astua kunnolla vasemmalla jalallaan.

”Pikkusiskoni loukkasi jalkansa aiemmin päivällä, kun leikimme metsässä”, kerroin, vaikka tunsin sisälläni kummallista vastenmielisyyttä katsoessani edessäni olevaa naista. Vanhempani olivat varoittaneet minua ja Maronia puhumasta vieraille, enkä olisi mielelläni tehnyt niin nytkään, mutta en kestänyt katsoa, kun Maroniin sattui.

”Voi raukkaa! Missä vanhempanne ovat?” Mika kysyi, vaikka ymmärsinkin vasta vuosia myöhemmin hänen vain teeskennelleen myötätuntoista.

”He kuolivat, kun joukko rosvoja hyökkäsi kyläämme ja tuhosi sen. Olemme siitä lähtien vaellelleet ympäriinsä ja joutuneet jopa varastamaan ruokaa”, kerroin, vaikken olisikaan halunnut. Halusin vain mahdollisimman pian Mikan vilkaisevan siskoni jalkaa ja häipyä sitten mahdollisimman pian vanhemman naisen luota.

”Voisin tarjota teille molemmille paremman elämän, kuin teillä on ollut tähän asti. Voisitte tulla asumaan luokseni. Näen silmissäsi potentiaalisuutta, jonka ansiosta sinusta voisi tulla erinomainen kunoichi, kuten sisarestasi, kun hänellä on sinut roolimallinaan”, nainen sanoi.

Tuijotin naista hiljaisuuden vallassa. Kun hän oli maininnut sanan ”kunoichi” muistin äitini kertoneen minulle ja Maronille, että hän oli kunoichi. Jos minä ja siskoni ryhtyisimme ninjoiksi, voisimme huolehtia itsestämme paremmin ja mitä nopeammin vahvistuisimme, sitä nopeammin pääsisimme kauemmas tuosta epämiellyttävästä naisesta, jolta olin pyytänyt apua, sillä en ollut silloin luottanut häneen, enkä luultavasti luottaisi koskaan. Silloin en tosin vielä tiennyt, että miten kieroutunut Mika oikeasti oli.

”Suostun tarjoukseenne, rouva”, sanoin ja useita vuosia myöhemmin kaduin sanojani.

”Olen Mika”, nainen sanoi. Siitä päivästä lähtien olin täydellisen kieroilijan työkalu ja ninjavälineen jäljitelmä, joka toimi vain siskonsa puolesta, kuten Mikalla oli tapana sanoa.

Niin sanotun johtajani todellinen luonne selvisi vasta usean vuoden kuluttua. Hän oli odottanut, että kasvaisin naiseksi, joka nyt olin. Naiseksi, jonka hän oli yrittänyt useaan otteeseen raiskata kuitenkaan onnistumatta. Naiseksi, jota hän tuntui pitävän lelunaan ja joka toimisi mukisematta hänen mielensä mukaan, kunhan hän pelaisi korttinsa oikein. Enkä suinkaan ollut ainoa ninja, jota se kieroon kasvanut akka ahdisteli seksuaalisesti. Kaiken kukkuraksi hän oli uhannut satuttaa sisartani, jos en toisi rakastamaani miestä hänen kartanoonsa. Rehellisesti sanottuna hän ei ollut tehnyt mitään kenenkään hyväksi.

”Mitä minä teen?” mutisin peiton alla.

Olin viettänyt lähes tulkoon koko päivän huoneessa peiton alla yrittäen keksiä tilanteeseeni edes jonkinlaisen ratkaisun, jossa minun ei tarvitsisi vaarantaa kahden minulle tärkeän ihmisen turvallisuutta. Yritin olla mahdollisimman rento, koska silloin ajatuksen juoksu sujui minulla paremmin kuin esimerkiksi taistelussa. Mutta tällä kertaa se oli tavallista vaikeampaa. Yritimpä keksiä ties millaisen ratkaisun, päädyin aina siihen ajatukseen, että Mika olisi valmistellut jonkin vara-suunnitelman siltä varalta, että niskuroisin.

”Mika on ongelman ydin. Jos hoitelisin hänet, niin sekä Itachi että Maron olisivat turvassa häneltä. Siinä on ratkaisu pulmaani. Lähetän Mikalle kirjeen, jossa kerron haluavani tavata hänet Kusagakuren lähellä sijaitsevassa Kahden Miekkamiehen solassa. Pyydän häntä tulemaan yksin siltä varalta jottei Itachi, joka on muka seurassani ala epäillä mitään, jos Mika tulee yksin tapaamispaikalle. Vähäisen keskustelun jälkeen neuvon Mikaa menemään siihen suuntaan, jossa Itachi muka odottaa häntä ja kun se nainen on kävellyt ohitseni, hyökkään hänen kimppuunsa. Miksen keksinyt tätä aikaisemmin?” toruin itseäni samalla, kun nousin ylös vuoteesta ja kaivoin varustepussistani kirjoitusvälineet, minkä jälkeen ryhdyin kirjoittamaan kirjettä Mikalle.

”Mika-sama, haluan tavata teidät tänään keskiyöllä Kusagakuren lähellä olevassa Kahden Miekkamiehen solassa. Asiani koskee Itachia. Selitän kaiken tarkemmin tapaamispaikalla. Pyydän teitä saapumaan yksin, jottei Itachi tule epäluulloiseksi. Terveisin Chikane”.　　　

Luin kirjeen kertaalleen läpi siltä varalta, että siinä olisi jotain, joka herättäisi Mikan epäilykset. Sain kuitenkin huomata, että kirje oli huolellisesti muotoiltu, eikä siinä ollut mitään epäilyttävää tai ollenkaan kirjoitusvirheitä. Sitten taitoin kirjeen ja laitoin sen valkoiseen kirjekuoreen, jonka sinetöin punaisella sinetillä. Seuraavaksi purin oikeaan peukalooni haavan ja aloin tehdä käsimerkkejä. Hetken kuluttua iskin käteni lattiaan ja edessäni oli valkoinen savupilvi, joka paljasti altaan tummanruskean haukan.

"Toka, vie tämä kirje Mikalle", sanoin ja annoin kirjeen haukalle, minkä jälkeen avasin ikkunan, josta Toka lensi ulos kirjekuori suussaan. Suljin ikkunan ja aloi kirjoittaa kirjetta Itachille. Sinetöin Itachinkin kirjeen ja laskin sen yöpöydälleni, ennen kuin asetuin makuulleni vuoteelle. Minulla oli vielä reilusti aikaa odottaa keskiyötä.

"Tässä tyynyssä on Itachin tuoksua", mutisin ja halasin tyynyä veteän huomaamattomasti Itachin tuoksua sisälleni.

Minun kannattaisi miettiä, millä tavalla hyökkäisin Mikan kimppuun, kun hän saapuisi kohtaamispaikalle. Vähän ajan kuluttua tulin siihen tulokseen, että minun kannattaisi piilottaa jonnekin lähistölle klooni ja laittaa se hyökkäämään, ennen kuin toimisin itse. Uskoin, ettei Mika huomaisi klooniani, koska hän ei ollut jäljittäjä-ninja. Shakutonillekin tulisi luultavasti käyttöä. Tämän öinen taistelu ratkaisisi ongelmani.
　 　　
Maronin ja Itachin turvallisuus oli nyt tärkeämpää enkä välittänyt siitä vaikka haavoittuisin taistellessani Mikaa vastaan. Seuraavaksi hakisin Maronin pois Mikan kartanosta ja saattaisin aloittaa hänen kanssaan uuden elämän jossain muualla, vaikken näkisikään enää Itachia. PIeni, huomaamaton kyynel karkasi silmästäni ja valui poskeani pitkin tyynylle jättäen siihen pienen, märän ja yksinäisen tahran.