Benjiro ei ollut odottanut saavansa Kuraman mukana isänsä muistoja. Ne tulivat hänelle puhtaana shokkina. Mitä kettu oli nähnyt Naruton silmien kautta, sen hänkin pystyi näkemään. Viimeaikaisimmat muistot olivat eilisen toistoa. Hänen hoitokotinsa oli sotatanner ja hänen hoitajallaan oli Madaran kasvot. Onnellisimmillaan Naruto oli ollut tiimi 7 aikoihin ja onnellisimmat päivät nykyään hän vietti kuvitellen yhä elävänsä  sitä aikaa. Hän muisti ylpeyden tunteen niin Kuramassa kuin Narutossa itsessäänkin, kylän valitessa kuudennen hokagen. Se oli tuntunut entisessä hylkiössä voiton hetkeltä, unelman täyttymiseltä.

Hän muisti Uchihan kasvot. Ainoa haave, joka ei koskaan toteutunut.

”Kuudes on niin onneton, Kurama. Eikö ole mitään, mitä voisimme tehdä?” Benjiro kysyi ääneen ja otti lusikalla kulhosta velliä. Kuramalle oli helpointa puhua ääneen. Se sai Benjiron uskomaan, että hän puhui jollekin toiselle, ei demonille, joka asui hänen päänsä sisällä.
Sinä olet vain pelkkä Uzumakin pentu, Benjiro. Sinulle ei ole mitään, mikä auttaisi häntä. Ääni hänen päässään oli aina yhtä tuomitseva ja tiukka. Benjiro ei kuitenkaan ollut pelkkä Uzumakin lapsi. Hän oli myös Hyugan ja Inuzukan jälkeläinen, päättäväisyyttä ja tahtoa täynnä.Hän vei lusikan Naruton huulille ja kuuliaisesti tämä avasi suunsa. Hän pystyisi syömään kyllä itsekin kaikkina muina aikoina paitsi aamuisin.

Naruto oli öisin niin levoton, että hänelle annettiin iltaisin rauhoittava lääke. Se vaikutti aamulla vielä niin kauan, että mies oli kuin zombie puoleenpäivään saakka.
”Aina on oltava keino, Kurama. Niin sekä isä, että Naruto aina sanoivat. Luovuttaminen on vain sana. Tekona minä en halua oppia, mitä se tarkoittaa.” Kurama nauroi hänen sanoilleen. Demoni muistutti häntä jatkuvasti siitä, miten hän kuulosti Narutolta. Siitä syystä Kurama oli oppinut pitämään hänestä hyvin nopeasti.
Vaikka miettisit tuhat vuotta, et keksisi muuta ratkaisua kuin armomurhan, pentu. Minä toistan itseäni. Sinä olet vain Uzumakin nulikka, et Uchihan. Benjiro kauhaisi lisää ruokaa lusikkaan varoen ottamasta liikaa kerralla.
”Miten Uchihat liittyvät tähän mitenkään?” Kuraman pehmeä nauru vain lisääntyi.
Naruton tapauksessa ei ole arpia, jota Uchiha ei voisi parantaa. Sitten kettu oli hiljaa. Benjiro nosti lusikan ja kosketti Naruton huulia. Mies ei avannut niitä ja oli siirtynyt jälleen unimaailmaan. Benjiro yritti hetken herätellä miestä, mutta ei saanut tuhahdusta suurempaa reaktiota. Naruto oli onneksi syönyt jo yli puolet. Poika antoi hänen nukkua ja toivoi, että toinen näkisi hyvää unta.

Benjiro oli tuottanut koko elämänsä aikana vain yhden pettymyksen perheelleen. Hän ei ikinä tahtonut ninjaksi. Hän tiesi, että kylä tarvitsi shinobeita suojelemaan ja hoitamaan Konohaa. Benjiro ei vain koskaan halunnut olla yksi heistä. Hän oli perinyt Hyugoiden maltillisuuden ja Uzumagien hyvän sydämen ja päättäväisyyden. Hän luki itsensä hoitajaksi, ei parantajaksi. Hän ei chakran voimalla vaihtanut vaippoja tai juossut ninjan tavoin kauppaan ostamaan maitoa. Eikä hän koskaan kaivannut sellaista vaarallista tai jännittävää elämää, joista hänen sukulaisensa aina puhuivat ihaillen.

Hänen elämäntapansa oli ollut melkein este Kuraman uudelleensijoittamiselle. Vanhimmat eivät uskoneet, että ihminen, joka ei hallinnut edes omaa chakraansa voisi pitää huolta yhdeksänhäntäisestä demonista. Benjiro oli astunut silloin esiin ja puhunut rauhallisella äänellä. Pitänyt omasta mielestään nauretavan, mutta tarpeellisen puheen.

”Kurama on teille pelkkää chakraa ja voimaa. Samoin kuudes oli omana aikanaan. Minulle he kumpikin ovat muutakin. Minä en näe voimaa tai ninjatekniikoita. Minä näen toverin, joka tarvitsee apua. Antakaa Kuramalle jinchuurikiksi joku mahtavista ninjoistanne ja saatte loistavan aseen. Kurama vaihtaa silloin vain vankilasta toiseen. Antakaa hänen asettua minun kanssani ja yritän tehdä meille kummallekin onnellisen elämän. Minä pidän sen lupauksen.” Konohamaru oli vaihtanut Sakuran kanssa silloin hyvin merkitsevän katseen. Kumpikin pystyi kuvittelemaan sanomatta jätetyt sanat: "Se on minun tieni ninjaksi." Tietenkään se ei ollut tie ninjaksi, mutta se oli tie ihmiseksi, jollaiseksi Benjiro tahtoi tulla. Pojalle asetettiin kyubin lisäksi tehtävä ryhtyä kuudennen omahoitajaksi. Hän saisi kaiken haluamansa avun shinobeilta. Loppujen lopuksi Benjiro tarvitsi sitä yleensä huomattavasti vähemmän kuin mitä hokage halusi antaa. Silloin, kun hän sitä olisi tarvinnut, sitä ei aina ollut saatavissa.

Benjiro kävi siis hyvin erityyppisen koulun, kuin kukaan hänen edeltäjistään. Hän ei suuremmin tiennyt ninjatekniikoista tai syistä niiden onnistumiseen. Hän ei ollut elämänsä aikana nähnyt sharinganeita. Ainoa tieto niistä muodostui Naruton muistojen kautta. Kuitenkin Kurama oli antanut hänelle oljenkorren. Jos sen avulla hän saisi Naruton edes hieman parampaan kuntoon, se olisi työn arvoista. Siis Benjiro astui kirjastoon ja lähti etsimään kaiken tiedon, mitä Uchihoista pystyi saamaan.Tietoa kyseisestä suvusta oli paljon: legendoja, muistelmia ja tutkimuksia heidän piirteistään ja kyvyistään. Se, että he olivat periaatteessa kuollut suku, oli vain lisännyt yleisön kiinnostusta.

Benjiron päivät olivat yksitoikkoista toistoa, jota hän omalla tavallaan rakasti. Aamulla hän heräsi, valmisti aamupalan, herätti kuudennen parhaansa mukaan ja avusti tätä aamutoimissa. Naruto vaati paljon ohjausta ja huolenpitoa. Hammasharja oli menettänyt merkityksensä ja ilman valvontaa mies käyttäisi sitä ennemmin miekkana kuin pesuvälineenä. Aamupalan jälkeen he lähtivät usein puistoon tai kävelylle. Naruto rakasti olla lähellä ihmisiä ja useimmat ihmiset nauttivat kuudennen välissä oudostakin seurasta. Kuitenkin aina ulos lähtiessään heidän kuului ottaa mukaan vähintään jounin tasoinen ninja, joten ulkoilua ei aina voinut järjestää. Heillä ei aina ollut siihen resursseja. 'Usein Naruto oli täysin onnellinen vain istuessaan pöydän ääressä ja tuijottaessaan eteenpäin. Toisinaan hän saattoi mutista jotain ja toisina päivinä taas pitää puheita. Sanat ja kieli olivat kaukana ymmärrettävästä. Toisinaan Benjiro myötäili tehdäkseen miehen onnelliseksi. Siinä hän onnistui.

Niinä hetkinä, kun Naruto ei vaatinut välttämätöntä huomiota, Benjiro hautasi itsensä kirjoihin. Toisinaan hän pyysi shinobeja muutamaksi tunniksi huolehtimaan Narutosta, että hän saisi rauhan edes hetkeksi. Hän luki kaiken mahdollisen Uchihoista, heidän tekniikoistaan ja perinteistään. Lopulta hän ymmärsi. Selitys oli niin naurettavan yksinkertainen, että jos hän olisi alun alkaenkaan tiennyt mitään sharinganeista tai genjutsusta, hänen olisi pitänyt tajuta se jo ennen etsintöjä.
”Minä ymmärrän, että sharinganien avulla voi päästä hänen mieleensä, mutta miksi vain sharinganien avulla? Eikö meillä ole ninjoja, jotka ovat erikoistuneet mieleen tunkeutumiseen?” Demoni hänen mielessään vain murahti halveksivasti.
Sinä et ymmärrä kuinka syvällä Naruto on, pentu. Uchihat olivat omana aikanaan jotain täysin muuta. He pystyivät asioihin, joista ihmiset vain haaveilevat. Uskotko pentu, eräs Uchiha sai jopa minut pelkäämään omana aikanaan? Benjiro ei ollut ikinä haaveillut omaavansa sellaisia voimia.

Kuudes nousi ylös ja lähti kohti ulko-ovea. Benjiro meni hänen luokseen ja puisteli päätään. Heillä ei ollut tänään shinobeja luonaan, he eivät voineet lähteä ulos. Katsoessaan miehen ymmärtämättömiin silmiin hän myönsi, että ehkä Uchihan voimista voisi olla hyötyä.
”Minä en ole Uchiha, Kurama. Ovatko he kaikki todella kuolleet?” Benjiro lausui sanat Kuramalle, mutta kerrankin Naruto näytti ymmärtävän ainakin yhden nimen täysin ongelmitta.
”Uchiha...Sasuke...paskiainen.” Benjiro näki Naruton ilmeestä, että vaikka sanat olivat rajut, mies ei kantanut kaunaa. Hän oli nähnyt Naruton muistot. Sasuke ei koskaan lakannut vainoamasta niitä. Naruto katsoi nyt häntä ilme valppaana ja huolesta suunniltaan.
”Sasuke pihalla tornissa villasukka?” Naruto oli lähes paniikissa eikä Benjirolla ollut mitään tietoa, mitä tämä halusi. Onneksi Kurama oli tuntenut Naruton paljon pidempään kuin hän.
Hymyile ja nyökkää. Hän kysyy, onko Sasuke tullut takaisin. Hän aina kysyy, onko Sasuke tullut takaisin.
”Mutta hän ei koskaan tullut.” Benjiro totesi Kuramalle, hymyillen ja nyökäten Narutolle. Tämän koko olemus rauhoittui sekunteissa ja tämä palasi tyytyväisenä olohuoneeseen.
Ei, mutta kuulemani mukaan hän ei ole mennyt kuolemaankaan. Naruto on ainakin yhdestä asiasta vieläkin oikeassa, paskiainen tosiaan.
”Ehkä hänen olisi vihdoinkin aika tehdä se.” Benjiro huokaisi ääneen.
Ai kuolla? En tiennytkään, että olet noin julma, pentu. Sopii sinulle. Kuraman ääni oli yllättynyt ja aivan aiheesta. Demoni oli ymmärtänyt hänet täysin väärin.
”Ei tietenkään, Kurama. Ehkä hänen olisi vihdoin aika palata takaisin kotiin.” Kettu hänen päänsä sisällä huokaisi niin kovin syvään.
Minä kun kuvittelin, ettei minun tarvitsisi enää kestää tätä 'Haetaan Sasuke takaisin' -potaskaa. Usko minua, pentu. Jos ikinä löytäisitkään hänet, sinulla ei olisi mitään keinoa saada häntä takaisin. Et ole edes ninja. Sinä et ole edes tavannut häntä.
Benjiro nyökkäsi Kuraman puheille. Tämä ei valehdellut. Hän ei ollut ninja eikä hän ollut tavannut ikinä Sasukea. Kuitenkin oli yksi argumentti, joka voitti kaikki muut.
"”Eikä Sasuke ole ikinä tavannut minua.”

Kuraman teki mieli käpertyä nurkkaan ja kuolla. Hän tunsi tuon päättäväisen äänensävyn. Hän oli kuullut sen Naruton äänessä aina silloin kun mies oli päättänyt tehdä jotain naurettavaa, harkitsematonta ja kaikin tavoin typerää.
Ihan tiedoksi pentu, jos ikinä saat lapsia, minä en huoli heitä jinchuurikeikseni.
_____

Kiitos niille kahdelle, jotka tykkäsivät ensimmäisestä osasta. Sain hieman rohkaisua jatkaa eteenpäin. Mutta hei, kommenteistä jo sekoaisin, eli jos jaksoitte lukea tänne asti, niin raapustakaa joko hyvää tai huonoa tuonne alas. Ja oikeasti, kertokaa tahdotteko tästä SasuNarua vai ystävyyttä. Tavatkaamme kolmannen osan merkeissä.