Minä en saa antaa periksi…

Kunait jysähtelivät puunrunkoon aiheuttaen kumean äänen, joka kiiri halki hiljaisen metsän. Yhä etenevässä määrin kunait ja shuriket iskeytyivät lohkeilleeseen puunrunkoon. Kaarna väistyi iskeytyvän terän tieltä tippuen maahan.

Lopulta kunaiden ja shurikien loputtomalta näyttänyt virta tyrehtyi. Jysähtelevän äänen korvasi syvä puuskutus. Mustahiuksinen poika seisoi hieman kumarassa antaen käsien tukeutua jalkoihinsa.

Minä en saa antaa periksi…

Hengähdystaukonsa jälkeen hän suoristautui ja käveli puunrungon luokse. Ajatuksissaan hän siveli puun karkeaa kuorta. Hitaasti hän poimi aseensa ja pakkasi ne takaisin laukkuunsa.

Hän oli harjoitellut aamun sarastuksesta illan hämärään ja nyt hän tunsi väsymyksen valuvan jäseniinsä tyrehdyttäen kaiken jäljellä olevan energian. Puolihuomaamattomasti hän kosketti otsapantaansa – ninjan merkkiä. Ivallinen hymähdys purkautui pojan suusta. Hän tunsi kuinka hänen chakransa oli vähissä. Hän ei haaskaisi enää voimiaan harjoitteluun – ei enää tänään. Hän ei olisi yhtä typerä kuin eräs toinen hänen tuntemansa ninja.

"Naruto", hän tuhahti ja sipaisi kädellään hikiselle otsalleen liimautuneet hiussuortuvat pois. Hitaasti hän suuntasi kulkunsa takaisin Konohan kylään – ja suihkuun.

Vesi valui puhdistavana hikisen vartalon ylle vieden mukanaan päivän rasitukset. Sasuke antoi veden virrata kasvoilleen tuntien sen vilvoittavan vaikutuksen.

Hiljalleen hän tunsi kuinka rankan harjoittelun aiheuttama turtumus ruumista väistyi jättäen jäljelle silkan väsymyksen. Sasuke nojasi kädellään suihkun seinään synkeiden ajatusten kiristäessä väsyneet lihakset. Pää laskeutui rintaa vasten toivottoman raskaana.

Minä en saa antaa periksi..

Hitaasti Sasuke kohotti päänsä ja katsoi sumein silmin toista kättään. Hän puristi kätensä nyrkkiin ja avasi sen. Hitaasti hän toisti liikettä katsoen lasittunein silmin kätensä liikettä.

Pystyisikö hän todella tekemään sen? Tappamaan veljensä? Ja sen jälkeen aloittamaan normaalin elämän koskaan miettimättä käsiään, jotka olivat tahraantuneet vereen – hänen oman veljensä vereen.
Pystyisikö hän: perustamaan perheen ja sytyttämään Uchiha – klaanin loiston uudestaan. Pystyisikö hän todella?

Sasuke laskeutui istumaan suihkun lattialle antaen veden pudota selkäänsä. Veden ääni hukutti ajatukset ja jätti turtuneen väsymyksen jäljelle.

Hän ei enää jaksanut. Olisi niin helppo unohtaa ja elää elämäänsä eteenpäin. Antaa muistojen lokeroitua ja tulla yhdeksi Konohan parhaimmista ninjoista. Ja perustaa perhe. Opettaa omille lapsilleen Sharingan käyttö. Elää elämäänsä murehtimatta ja olematta yksin.

Minä en saa antaa periksi…
    
Toisaalta ei hän ollut yksin. Hänellä oli…ystäviä. Sasuke hätkähti tajutessaan sen. Hänellä tosiaan oli ystäviä. Hänellä oli sensei, joka selvästi välitti hänestä. Hän ei ollut yksin. Mutta..

Sasuke nousi ylös ja sammutti suihkun. Kukaan ei ymmärtänyt häntä. Hänen oli helpompi kestää surunsa rakentamalla ympärilleen muurin. Yrittäen olla huomioimatta aiheuttamaansa ihailua, jotta ei ylpistyisi liikaa.

Hänen oli muistettava tavoitteensa. Itachi oli voimakkaampi kuin hän. Hänen oli harjoiteltava joka hetki tullakseen vieläkin voimakkaammaksi. Mikään ei riittänyt, ei vielä. Siksi hän ei saanut antaa periksi…

Kuivaten itseään pyyhkeeseen Sasuke kulkeutui keittiöön, jossa laittoi teeveden kiehumaan. Puettuaan päällensä hän jäi tuijottamaan ikkunastaan ulos pimenevään iltaan. Yhtäkkiä hän huomasi tumman hahmon ilmestyvän parvekkeelle.

"Hitto", Sasuke mutisi muistaessaan, että kaikki hänen kunainsa olivat hänen makuuhuoneessaan.

Parvekkeen ovelta kuului vaativa koputus. Varovasti Sasuke hiipi parvekkeen ovelle kurkistaen verhon raosta kuka parvekkeella seisoi.
Sasuken silmät laajenivat hämmästyksestä ja nopeasti hän avasi oven.

"Kakashi. Mitä sinä täällä teet?" Sasuke kysyi hämmentyneenä päästäen hopeahiuksisen senseinsä sisälle.

Sopivaa vastausta miettien Kakashi rapsutti hiusten peittämää niskaansa.

"Näin sinut tänään harjoittelemassa ja jotenkin ajattelin, että tarvitsisit jonkun vahtimaan sinua, ainakin hetkeksi", Kakashi sanoi lopulta.

Sasuke katsoi hetken senseitään ja kohautti sitten olkapäitään.

"Ihan miten vain", hän sanoi laahustaen keittiöön vesipannun viheltäessä ilmoittaen veden kiehumisesta.

"Et taida ottaa teetä?" Sasuke kysyi hymähtäen.

"En", Kakashi tokaisi ja istui sohvalle Sasuken tullessa teemuki kädessään olohuoneeseen.
  
He istuivat hetken hiljaisuuden syventyessä heidän välillään. Yllätyksekseen Sasuke pani merkille, ettei Kakashi kaivanut kirjaansa esille.

"Joko olet vahtinut tarpeeksi?" Sasuke kysyi lopulta ärsyyntyneenä.

Väsymys oli saanut hänet unohtamaan kaiken kunnioituksensa senseitään kohtaan. Kakashi vain hymähti Sasuken ärtyneisyydelle.

"Tiedätkös, olin joskus niin kuin sinä" Kakashi sanoi lopulta.

Sasuke hätkähti odottamattomista sanoista ja käänsi katseensa Kakashiin. Antamatta Sasuken vastata mitään Kakashi jatkoi:

"Noudatin ninja-sääntöjä tarkalleen ja tiesin olevani parempi kuin muut. Pidin kaikkia muita oppilaita vain esteinä ja hidasteina. Isäni kuoltua eristäydyin jaksamatta kiinnostua muista. Harjoittelin kovasti tullakseni yhä paremmaksi. Mikään ei riittänyt. Halusin tulla muistetuksi muunakin kuin isäni – Konohan valkoisen hampaan – poikana".

Sasuke katsoi hämmentyneenä senseitään. Kakashi ei ollut koskaan puhunut hänelle tällä tavalla. Jotenkin hän arveli, ettei Kakashi ollut puhunut koskaan kenellekään näistä asioista.

"Se ero meissä kahdessa on, että minä en halunnut tappaa ketään", Kakashi jatkoi hetken kuluttua ja naurahti hieman.
"No, en suoranaisesti".

Sasuke laski teemukinsa pöydälle ja katsoi rennosti sohvalla istuvaa senseitään.

"Miksi sinä puhut minulle näistä asioista?" hän kysyi. Kakashi vilkaisi sohvan toisessa päässä istuvaa poikaa.

"Minä haluan että ymmärrät", hän sanoi hitaasti katsellen ikkunasta avautuvaa näkymää.

"Eristäytyminen ei ole aina se helpoin tie. Toisaalta minulla ei koskaan ole ollut samanlaista sosiaalista energiaa kuin Narutolla", Kakashi sanoi hymyillen sanojensa loppuvaiheessa.

"Joskus vain muurin rikkominen vaatii uhrauksen. Minulla se vaati ystävän kuolemaa. Toivon, ettei sinun tarvitse kokea samaa", Kakashi sanoi ja nousi ylös.

"Geeh, minun taitaa olla aika mennä. Pidä huoli itsestäsi", hän sanoi kumartuen Sasuken puoleen ja pitäen toista kättään hetken Sasuken olkapäällä. Hymyillen Kakashi avasi parvekkeen oven ja katosi Konohan yöhön.
    
Sasuke havahtui parvekkeelta tulleeseen kylmään tuulen vireeseen. Nopeasti hän nousi ylös ja sulki parvekkeensa oven.  Pieni hymy nousi Sasuken kasvoille. Niin hänen senseinsä tapaista tulla varoittamatta käyttämättä ovea, niin kuin normaalit ihmiset tekivät.

Sipaisten hiuksiaan pois silmiensä edestä Sasuke käveli makuuhuoneeseensa. Kakashin sanat olivat herättäneet hänessä jotain. Eristäytyminen ei ollut se helpoin vaihtoehto, hän tiesi sen.

Minä en saa antaa periksi…

Sasuke sulki silmänsä ja huokaisi. Hänen muuristaan oli tultava vahvempi. Hän ei saisi antaa tunteidensa näkyä. Hän ei saisi antaa Itachille sitä etua. Hän ei antaisi ystäviensä kärsiä.

Minä en saa antaa periksi…

Ennen nukahtamistaan Sasuke antoi ajatustensa kulkeutua ystäviensä luokse. Sakura. Naruto. Hän ei antaisi ystäviensä kärsiä. Pieni hymy huulillaan Sasuke lopulta nukahti virkistävään uneen tietäen että hän ei antaisi periksi. Hän ei saanut.