Tässä hieman satunnaisia mietteitä peliin:
Olen kuullut aiheeseen sanottavan, että Naruto.fi oli myös aluksi antiaktiivinen, mutta se oli aika erilaista silloin, ja tämän sivustonhan pitäisi olla aivan yhtä aktiivinen kun ottaa huomioon, että edellisen sivuston (N.fi) käyttäjien olisi pitänyt vain siirtyä tähän sivustoon.
No toki naruto.fi oli aluksi hiljainen koska se oli tarkoitettu lähinnä pienen IRC-yhteisön kotisivuksi
http://fador.be/naruto_sivut.jpghttp://fador.be/naruto_sivut_muokkaus.jpgKuitenkin Naruto oli siinä vaiheessa erittäin suosittu ja sivut oli tehty ainoastaan sitä varten niin sinne kerääntyi sitten ihmisiä..
Jo ennen animu.fi siirtymää naruto.fi oli aikalailla kuollu..
Esimerkiksi isoimmille aiheen foorumeille (Aniki.fi, Sangatsu Mangan ja Anime-lehden nettsivut, yms.) voisi laittaa mainostustopicia ja vastaavaa.
Jotenkin muistelisin että aniki.fi ei todellakaan tykännyt naruto.fi-sivustosta (koska kyseessä oli heidän mielestään ware-sivusto....) ja voi olla että animu.fi voidaan muistaa vielä tästä, en tiedä mitä siellä tykätään mainostamisesta ylipäätään

Joskus käytin 100e mainosrahaa googlen mainoksiin mutta eipä se pitkälle auttanut.
Naruto.fi oli kyllä hyvin esillä coneissa sillon aikoinaan. Tässä viimevuoden(?) traconissa heitin myös loput naruto.fi haalarimerkit jakoon satunnaisille ihmisille jotka oli pukeutunu naruto-hahmoiks..
Joo, ei mulla muuta. Olisi kiva saada tämä sivu kaivettua haudasta, koska täällä on kivoja ihmisiä ja helppoa lisäillä raapusteluja. :>
Tietenkin olis mukavaa ylläpitää sivustoa jolla pyörii enemmän ihmisiä ja on aktiivisuutta =) Ylläpito sinänsä maksaa mulle useita satoja euroja vuodessa mutta ajattelen tän harrastuksena

- Poll päivityisi useammin.
Onnistuu sinänsä helposti, nykyään pollien lisääminen on vaan niin vaikeeta että olen ainoa joka sen voi edes tehdä =D
- Kilpailu teema kirjoutuksiin ja kuviin.
Kilpailuita varten tarvittaisiin innokkaita järjestäjiä...=/
- Lisää aktiviisuta muilta admineilta (jos kaikkila ei ole kuminkaan aikaa, niin se on okei).
No, aina admineita voidaan ottaa lisääkin jos sillä saisi lisättyä uutisointia ja muuta
- Improt voisi palata.
Nämäkin oli alunperin käyttäjien ideoita ja aktiivikäyttäjät pyöritti koko juttua, ylläpidosta lähinnä tarjottiin mahdollisuus siihen lisäämällä omat kansiot..
- Video osiokin voisi palata.
Mitään videoita en suoraan tälle sivulle halua, ihan liian vähän tilaa kovalevyillä

Mutta ajattelin jotain youtube-linkitystä niin että käyttäjät vois lisätä suoraan youtubessa olevan videon tänne sivulle johonkin listaukseen arttien jne tapaan...
- Polli oli kyllä N.fi:ssä jotain mikä jaksoi aina kiinnostaa porukkaa. Ajoittain siitä poiki kunnon keskusteluakin.
- Polliin ja videoiden palautusehdotukseenkin: Polli yheisestä seurattavasta animesarjasta, josta aina uuden jakson tullessa olisi linkki täällä, ja sen alle syntyisi keskustelua.
Jep, pitää jotenkin tehdä niistä polleista helpompia lisätä..tai sitten tehdä ihan uutisia johon ihmiset vois sitten kommentoida juttuja

- Uutisehdotus takaisin - se oli jotain minkä avulla oli matala kynnys ehdottaa jotain asiaa uutisoitavaksi, ja pahaimmillaan adminit saivat valmiita artikkeleita julkaistavaksi.
Jep, on monta kertaa ollut tarkoituksena laittaa se kuntoon mutta aina loppuu energia ja/tai aika kesken ja sitten koko juttu taas jää.
- Miittejä, hengausta
Näitä varten tarvittaisiin jälleen jotain aktiivijäseniä hoitamaan hommia niinkun aina naruto.fi aikana tapahtui =/
- Muistutusmailit tämänhetkisille jäsenille?
..joo, oli tarkotus tehdä kaikenlaista sähköpostijuttua =/
Tuo kilpailujuttu on hyvä! Mihin ihmeeseen ne on hävinnyt? Kilpailuista voisi sitten ilmoittaa myös näillä muilla foorumeilla. :>
Hävinnyt lähinnä innokkaiden järjestäjien puutteessa =(
Kukahan näitä miittejä sitten silloin ylläpiti ja järjesti?
Miittejä järjesti aina vaan..joku =D Eri coneissa eri henkilöt järjesti miittejä sen mukaan mihin coneihin oli menossa

Kaikki miitit ei ollu edes mitenkään "virallisia" eli että ylläpito olis tienny mitään asiasta, ihmiset vaan järjesti semmosia =)
Yks tärkeistä jutuista olisi mun mielestä kanssa tuo käyttäjien seuraaminen, koska se ei taida vielä olla voimassa?
Joo, jääny harmillisesti kesken niinkun moni muukin ominaisuus =(
https://animu.fi/wiki/Animu:Kehitys tässä oli jotain listaa mitä olin miettiny tekeväni joskus..
Kannatan myös edelleen tuon sivun taustakuvion muuttamista johonkin enemmän animeen ja mangaan liittyvän, nyt se tuo enemmän mieleen jonkun vauvafoorumin... 
Ehdottelet vaan mitä siihen laitetaan..

Ja tässä on vähän sekin että mitä isompi sivusto on, sitä enemmän tekijänoikeudet merkitsee

Tietenkin se alkuperänen tumma tausta oli kans ihan ok.
Yleisenä yhteenvetona täytyy vaan todeta että aktiiviset ihmiset on jotenkin saanu itsensä kiireiseks tai sitten ei vaan enää kiinnosta niin paljoa =( Ja aikalailla tosiaan pyörittelen kaikkia tän sivuston juttuja yksin..tai toki muutama muu ylläpitäjä on vielä hieman aktiivinen =) Se miten paljon jaksan käyttää aikaa sivuston kehittämiseen, riippuu siitä että kiinnostaako ketään mitä teen. Välillä tuntuu ettei kiinnosta

Naruto.fi:hin olin tehny kaikenlaista hauskaa taustakoodailua ja se koodi rupes oleen sen verran sekavaa että oli vaan pakko tehdä kaikki uusiks animu.fi siirtymässä, sen takia täältä jäi sitten myös puuttumaan ominaisuuksia mitä naruto.fi:ssä oli..mutta sinänsä oli tarkotus tehdä enemmän ja parempia juttuja tänne

Ehdottomasti paras tapa saada tänne uusia juttuja on kertoa mulle mitä pitäis tehdä ja muistuttaa että jotain tarvitaan =D
Ja jos on jotain mitä haluaa todella tehdä niin kyllä ylläpitoon voidaan ottaa ihmisiä ihan vaan että voi uutisoita asioista paremmin.
Koko sivuston ulkoasua pitäis ehkä päivittää mutta valitettavasti en ole mikään graafikko =(
Hyvä että tästä nyt kuitenkin keskustellaan!
