hallikoira
Avatar
Viimeksi paikalla
2012-12-28 17:31:56
Vapaa sana

Sinne meni se kilometrikuvaus. Hah. Siitäs saitte.

Mjuu. Pyydän anteeksi kaikkea sitä epämääräistä pikkuernuutta ja muuta hapatusta, jota olen Narskalassa ja täällä levitellyt.

Nyt jos vähän vähemmän selostaisin itsestäni ja keskittyisin enemmän asiaan.

Yritetäänpä.

Moi, olen Heli, en pidä nimestäni ja asun ketunpesässä, jonne kukaan ei eksy edes vahingossa. Olin perus-Narutardi silloin joskus. Kuvittelin voivani keskittää chakraa jalkapohjiini ja kiivetä kattoon. Tosin en pitänyt Akatsukeja mitenkään hirveän cooleina. Vähitellen into laantui ja löysin Bleachin. Ekat 10 pokkaria se oli mahtava, ja siitä edespäin täyttä kuraa. Olisin suonut sarjan loppuvan aikahypyn jälkeiseen lukuun, mutta eipä tietenkään! Tite Kubon kuka lieneekään päätti jatkaa Bleachia saadakseen lisää rahaa! Sen vuoksi sarjan vähäinenkin haalistunut maun aavistus lensi Kankkulan kaivoon, niin että hulahti. Niin ja puhumattakaan siitä, että ultimate big boss on ensin x, ja noin 100 lukua myöhemmin "trololo, se onkin oikeasti se toinen, jota et ikinä olisi epäillyt, U MAD?!?!?!?111". Siitä huolimatta luen sitä (VAAN EN ENÄÄ, koska Kubon kustannustoimittaja on niin idari, että se maksaa siitä roskasta). Desu Frostbiten Bleach-luento oli TÄYDELLINEN. Se kuvaa tunteitani niin hyvin, ettei mitään rajaa. 

En katso animea kovinkaan paljon. Ainoastaan silloin, kun minut pakotetaan. Näin kävi Hetalian, Kore wa zombie desu kan, Tiger & Bunnyn ja Puella Magi Madoka Magican kanssa. Panty & Stocking with Garterbeltin katsoin sentään ihan oma-aloitteisesti. Edellisistä T&B, PMMM ja PSWG saivat minut nauttimaan animesta. Mangasta pidän sen vuoksi, että sitä voi kantaa mukanaan, sen voi keskeyttään kesken pokkarin ja siksi, että sitä saa paremmin kuin animea. Sen lisäksi lukiessa ei tarvi kärsiä fillereistä, ärsyttävistä ääninäyttelijöistä tai muka-dramaattisista kohtauksista.

Käh käh käh.

Huumorintajuni on erittän epämääräinen. Hesarin täysin puolueeton huumorintajutesti kertoo minun olevan kiltti ja leppoisa, ehkä hieman naiivi. Pidän älyllisestä ja haastavasta huumorista. Minua viehättää myös hassutteleva hölmöily, ja näinhän se onkin.

Huomaan kiinnostuneeni jälleen Narutosta. Lopputaistelut on aina parhaita herättämään mielenkiinnon. :3

--

Tykkään muumimusasta. Viimeaikoina sitä on tullut kuunneltua niin paljon, että mitä tahansa teenkin, aina soi jokin piisu päässä. Hyvänä esimerkkinä eräs oppitunti. Päässä rupesi pyörimään jokin niistä epämääräisistä kappaleista, joita Muumeissa soi ja pakkohan sitä oli ruveta hytkymään tuolissa sen mukana. Ja opettaja varmasti nautti miettiessään, mitähän olin mahtanut sinä päivänä syödä.

En ole viisas, vaikka tiedänkin jonkun verran asioista.

Koskaan ei voi tietää, mitä pinnan alla tapahtuu.

Tykkään piirtää lyijykynillä ja värittää öljypastelleilla. Vesivärien käyttö menee vähän niin ja näin, mutta haluan oppia.

Ostan jostain syystä tusseja, mutten käytä niitä.

Minut löytää useimmiten piirtopallossa häröilemästä.

Ihmiskunta saa mut kärsimään ♥

En pure.

Ohhoi. Ja nyt pakollinen ulkonäkökuvaus. 178 senttiä pituutta, ruskeat hiukset, ainoa normaalipainoinen jäsen perheessä. Vino hymy, isot kädet, ei meikkiä, vaikka se tuskin pahentaisi pärstävärkin olemusta. Ja järkytys joka kerta, kun näkee itsensä kuvissa. "Ai onko mun naama oikeasti noin epäsymmetrinen?"

Kommentit (Lataa vanhempia)
Henkeli - 2011-12-01 18:36:25
Haluutko kenties vähän valasta tätä ''jännää'' osaa siinä paikassa..?
Gbrnghdsfts... taidan kohta kuolla, vois vaan suosiolla mannä nukkumaan...
Ja ai mitenniin vähän nää mun nukkuma-ajat perseellänsä? C :
Ei saatana, onnistuin pistää tän kommentin omaan profiiliini, ihan saakelin hienoa duunia Anniina.
Tjoo, nuQ ->

Henkeli - 2011-12-10 16:42:39
No oli nyt kyllä sen verran törkeesti sanottu et aijon ainaki esittää loukkaantunutta </3

Henkeli - 2012-01-11 18:57:42
Hohoho, tietsä en mäkää ikinä huomaa jos oon saanu kommentin.
Tosin en saa ikinä kommentteja paitsi sulta : D
Ahahaha forever aloooooone <3
Tietkö on niin kivaa tuijottaa intensiivisesti nukkuvia ihmisiä.
Ai mitenniin creepyä jos joku tuijottaa nukkuvia? Pfffffft, VALHEITA!!1
Mun selkä on niin kipee et voisin syödä ihan vaan suruuni : C
Riina, se sairas pieni perkele yritti hieroo mua mut se vaan sattu ihan saakelisti, kyyneltulva <//3
Ehkä vaan uin Kiinaan ja hommaan sieltä halpaa työvoimaa lievittämään mun tuskaa, kiinalaiset on kaikki supereita jotka osaa kaiken. Ihan varmasti on. >___>
Tulipas randomi kommentti, anteeks tästä... Osu kaulavaltimoon, KAULAVALTIMOON!!1

Henkeli - 2012-03-06 15:54:50
Oooh, Heli on viimeinkin palannut, tätä riemun määrää~

Heli rakas kun sitä ei pidä ilmottaa et kirjottaa tahallaan väärin, se pilaa kaiken B I
Oon nyt sen verran pettynyt että voisin syödä pikkulinnun.

Mut joo oh, kokeile ihmeessä 8D
Se on yllättävänki piristävää varsinki sillon ku se toinen herää ihan vaan ahdistukseen CB
Ja niin, ei tietenkään mitään creepyä *köh*

Miten tiesit että mä haluan tarralappuja BD
Joskus vielä tapetoin seinäni niihin.

Mut yhhhh.... Haluisin niin pyöräilemää, mut en hirveesti luota ettenkö kuolis jään päällä pyöräillessä. Enkä koe oikeestaan tällä hetkellä mitään motivaatiota kuolemiseen : I
Aika ikävää sinänsä, pyöräileminen on kivaa...
Mut ohoho, enhän mä vois paljastaa ihmisille mun Jeesukseutta BD  (kyllä, se ihan varmasti kirjotetaan noin.)
Mut yh voisin pikkuhiljaa paeta ihkuheppailemaan : I

CHARLESTON - 2012-03-18 16:53:31
OO RILI I DOES NOT THINK IZ DAT HILARIOUF

Deathwolf - 2012-04-28 17:33:06
tänks, jeps. Tissit ja perse ei voi vetää sarjaa kovin kauaa.

CHARLESTON - 2012-07-22 20:02:55
Heli.....sä suostut katsomaan kore wa zombie desu kaa, mut et MONSTER:ia? Mä oon yrittäny pakottaa sut katsomaan sitä, mutta minusta tuntuu että suorastaan välttelet sen katsomista loppuun asti, kuin se olisi mitäkin pakkopullaa. ONX SUL JOTAIN MUA VASTAAN? Todista toki väitteeni vääräksi katsomalla koko anime / lukemalla koko manga yhteen pötköön jos siltä tuntuu. :^D Jaaha, ja milloin säkin sit miljoonan vuoden päästä tän viestin näät, en tiedä. Mut pointtini on selvä?

CHARLESTON - 2012-08-05 14:22:56
Eli onko se nyt sinulle sitä pakkopullaa tai ei, se on vielä se mysteeri. Ja noh, ainahan voi luvata ihmisille asioita. Keeeeeeestäääääää

ChibiSasseKun - 2012-09-01 13:39:59
Juuh koitetaa muistaa se "you" ens kerralla ^^"
Nii "Try not ever let u down" kuuluu siihe lauluu, joka tavallaa ei kuvasta itse kuvaa, mut siinä sen edellä oleva lauseesta (I try to be all that u need) se idea tuli ja ku halusin kokonaa sen siihe nii toi lause tuli siihe mukaa. Eli toisin sanoe ku miettii et Sakura tykkäs joskus Sasukesta ja ns. Narutosta nii kumpikaa ei oikee ollu onneissaa (taisemmose kuvan ite sain

ChibiSasseKun - 2012-09-01 13:40:31
Nii et siitä se idea tuli i guess


Sivut © Fador ja kumppanit, Sisältö © käyttäjät. fador [ät] iki.fi saa yhteyttä.
Joitakin ikoneita otettu osoitteesta http://wefunction.com/2008/07/function-free-icon-set.
Rekisteriseloste