A/N: Pahoittelen, että tässä kesti. Eräs iso kirjoitusprojekti vie paljon aikaani, mutta kirjoittelen tätäkin kyllä aina sopivissa väleissä.

Luku 1

Luku 2

Luku 3

Luku 4

Yume heräsi, kun aamuaurinko kipusi niin korkealle, että sen säteet pääsivät tunkeutumaan sisälle pieneen huoneeseen. Nainen venytteli ja nousi istumaan. Rannetta särki ikävästi ja sen ympärille oli muodostunut rengas mustelmista.

Nainen pakottautui olemaan välittämättä kivusta. Sen sijaan hän kiirehti kaapille ja kiskoi päällensä farkut sekä t-paidan. Vanki tai ei, hän ei esiintyisi koko aikaa oloasussaan. Myöhemmin hän vielä harjasi hiuksensa, mutta silti hänen olonsa tuntui epämääräisen likaiselta. Hän olisi ehdottomasti halunnut pistäytyä kylpyhuoneessa.

Koska vaihtoehtoja ei ollut paljon, Yume käveli ovelle ja koputti siihen. Teko tuntui typerältä, sillä harvemmin kukaan koputteli oviin päästäkseen ulos huoneesta. Vastausta ei kuulunut, joten Yume paukautti ovea kovempaa.

Nyt hän kuuli askeleet käytävältä. Nainen astui nopeasti hieman kauemmas ovesta ja puristi hammasharjaansa ja -tahnaansa vasemmassa kädessä kuin aseita. Oven avautuminen tuntui kestävän ikuisuuden.
”Huomenta”, Itachi sanoi hämäävän ystävälliseen sävyyn. Yume nyökkäsi, muttei vastannut tervehdykseen.
”Haluan kylpyhuoneeseen”, hän ilmoitti. Pelko värisi yhä hänen sisällään, eikä ollut helppoa pakottaa itseään rauhalliseksi.

Mies ei näyttänyt loukkaantuvan Yumen töykeästä sävystä. Hän väistyi ovensuusta ja päästi naisen ohitseen. Itachi neuvoi Yumelle tien kylpyhuoneeseen ja kehotti tätä sitten tulemaan olohuoneeseen aamiaiselle. Yume oli vähintäänkin ihmeissään miehen käytöksestä, muttei esittänyt kysymyksiä. Sen sijaan hän kiirehti pesulle niin kauan kuin tarjous oli voimassa.

Kylpyhuoneessa ei ollut mitään ylimääräistä. Yumen oma peilikaappi oli täynnä erilaisia purkkeja ja purnukoita, mutta täällä oli vain välttämättömin. Nainen ei antanut sen häiritä itseään, vaan suoritti asiansa viivytellen mahdollisimman paljon. Hän ei ollut todennäköisesti koskaan harjannut hampaitaan niin perusteellisesti kuin sinä aamuna. Kasvojensa pesuunkin hän käytti hyvän tovin ja kuivasi ne lopulta vessapaperiin, sillä hän ei uskaltautunut koskemaan kumpaankaan mustaan, seinällä roikkuvaan pyyhkeeseen. Lopulta tyttö istahti pöntölle ja painoi päänsä käsiinsä. Samalla hän pohti, millä tavoin hänen oikein olisi parasta suhtautua vangitsijoihinsa.

Asiallisen kunnioittavasti? Alistuvasti? Röyhkeästi ja itsepäisesti? Yume ei tiennyt. Lopulta hän päätti yrittää olla mahdollisimman huomaamaton ja tarkkailla tilannetta. Ehkä miehet paljastaisivat itsestään jotain oleellista. Jotain, mitä Yume voisi myöhemmin käyttää hyödykseen. Hänen sisällään värjyi edelleen jonkinlainen polttava kostonhalu, vaikka hän toisaalta tiedosti, ettei nyt ollut oikea hetki pohtia kostoa. Nyt oli ensisijaisen tärkeää selvitä hengissä ja löytää pakokeino.

Lopulta naisen oli pakko jättää turvalliselta tuntuva kylpyhuone taakseen ja suunnata olohuoneeseen. Hän ei kerta kaikkiaan keksinyt mitään tekosyytä viivytellä. Niinpä hän löysi itsensä hyvin pian matalan pöydän äärestä istumassa. Itachi ja Kisame istuivat toisiaan vastapäätä ja Yume oli heidän välissään. Asetelma ei ollut erityisen mukava, mutta muutakaan vaihtoehtoa ei ollut.

Nainen näykki aamiaistaan Kisamen mulkoillessa häntä vihaisesti ja Itachin pysytellessä tyynen rauhallisena. Yumen vatsaa väänsi. Hän ei halunnut jäädä Kisamen kanssa missään nimessä kahdestaan, mutta hän ei voinut suoranaisesti sanoa nauttivansa Itachinkaan seurasta.

Yume tunsi itsensä tungettelijaksi jossain hyvin yksityisluontoisessa tilaisuudessa. Hän halusi yhä kiihkeämmin päästä pakenemaan, muttei ollut niin hullu, että olisi yrittänyt sitä miesten nenän edessä. Toisaalta ehkä Kisame saattaisi auttaa häntä. Mieshän ei halunnut Yumea taloon.

Ja seuraavassa hetkessä Yume hylkäsi ajatuksen.

”Kauanko aiot vielä pitää tuon elossa?” Kisame tiedusteli ja viittasi virnistäen Yumeen.
”Tarvittavan kauan”, Itachi vastasi. Miehet kuulostivat siltä kuin olisivat keskustelleet viikon ruokalistasta, mutta kylmät väreet matkustivat edestakaisin pitkin Yumen selkää.
”Meillä on tärkeämpiäkin asioita. Sinulla on”, Kisame jatkoi sinnikkäästi silmäillen Yumea koko ajan. Nainen oli varma, että mies mietti, mistä kohtaa hänet olisi hauskinta leikata auki. Kisame halusi ilman muuta tappaa hänet, mahdollisimman kivuliaasti ja hitaasti.
”Minä päätän, mikä minulle on tärkeää”, Itachi tuhahti.

Yume puri hetken huultaan. Hän ei halunnut olla mikään objekti, jonka olemassa olo riippui muiden mielihaluista.
”Eikö minulla muka ole mitään sanottavaa asiaan?” hän kysyi, ennen kuin ehti estää itseään.
”Ei”, Kisame vastasi häijysti.
”Käytöksestäsi riippuu paljon. Jos järjestät samanlaisia kohtauksia kuin eilen, en ole varma, kauanko jaksan katsella sinua”, Itachi selvitti tilanteen.
”Jos olisin saanut itse päättää, tulenko tänne vai en, minulla ei olisi syytä järjestää kohtauksia”, Yume protestoi. ”Sinulla ei ollut mitään oikeutta tuoda minua tänne vastoin tahtoani.”
”Minulla oli siihen kaikki oikeus.”
”No, ei tasan ollut! Oletko koskaan kuullut ihmisoikeuksista? Tasa-arvosta? Muiden kunnioittavasta kohtelusta?!”
”Joko nyt?” Kisame pisti väliin.

Yume vilkaisi harmaata miestä ja näki tämän silmien kiiluvan. Itachi puolestaan rypisti kulmiaan. Naisen vatsassa muljahti jälleen. Hän puri huultaan ja toivoi, että olisi pitänyt suunsa kiinni. Kaikki tuntui vain niin väärältä ja epäoikeudenmukaiselta.

”Ei”, Itachi vastasi toverilleen ja vilkaisi Yumeen päin. Nainen painoi katseensa ja jäi tarkastelemaan pöydän pintaa. Hän halusi huutaa ja raivota miehelle, vaikka sellainen ei normaalisti kuulunut hänen tapoihinsa. Stressi vain tuntui nyt kasvavan sietämättömälle tasolle.

”Ihmisoikeudet ovat heikkojen suojelemiseksi. Sen, jolla on todellista voimaa, ei tarvitse pohtia niitä. Tasa-arvo suodaan niille, jotka osoittautuvat sen arvoisiksi ja kunnioitus on niitä varten, jotka itse sen ansaitsevat”, Itachi selosti. ”Se, joka ei hillitse itseään, on heikko. Sen, joka ei niin sanotuista itsepuolustustaidoistaan huolimatta kykene pelastamaan itseään, ei tule vikistä tasa-arvosta. Ja sen, joka ei kunnioita ylempiään, ei tule anella kunnioitusta itselleen.”

Yume tunsi miehen edessä itsensä pikkulapseksi, joka oli tehnyt jotain luvatonta ja sai sen takia saarnan vanhemmiltaan. Se oli ärsyttävää, sillä hän tiesi, ettei Itachi ollut oikeassa. Silti hän ei kyennyt väittämään miehelle vastaan. Jokin esti häntä puhumasta. Itachi ei ollut mikään pompoteltava juoksupoika. Hänelle ei väitetty vastaan.
”Mistä sinä tiedät minun itsepuolustustaidoistani?” Yume sai kysyttyä. Hän ei voinut uteliaisuudelleen mitään. Hän tiesi, ettei ollut kertonut Itachille itsestään muuta kuin nimensä, mutta silti mies oli jo ehtinyt muodostaa hänestä selkeän mielikuvan.
”Näin palkinnot hyllyssäsi”, Itachi totesi ja kääntyi sitten Kisamen puoleen. ”Meidän on palattava Konohaan.”
”Naruto?”
”Ei tällä kertaa. Tämä on kiireellisempää. Minun on käytävä.. tutkimassa asioita.”
”Sinun pitäisi keskittyä treenaamaan kohtaamista varten ja säästellä silmiäsi. En pidä näistä suunnitelmien muutoksista.”
”Ei sinun tarvitsekaan pitää. Konohassa käyminen voi olla kohtaamisen kannalta erittäin tärkeää.”
”Hyvä on sitten, mutten pidä ajatuksesta, että tuo jää tänne yksin”, Kisame kuitenkin huomautti. Yumea ärsytti miehen käyttämä sävy. Hän oli sentään ihminen ja ansaitsi tulla puhutelluksi kuin tiedostava olento nyt ansaitsi. Kisamea ei voinut edes hyvällä tahdolla luokitella ihmiseksi. Jokin mutantti mies oli selvästi.
”Otamme hänet mukaan. Minä huolehdin siitä, ettei hän aiheuta vaikeuksia.”

Yume oli täysin pihalla miesten keskustelusta. Hän ei ollut koskaan kuullut mistään Konohasta tai Narutosta, eikä hän voinut ymmärtää, mitä tarkoitti se, että Itachin olisi pitänyt säästellä silmiään. Kumpikaan mies ei kuitenkaan osoittanut millään tavalla, että aikoisi selittää tilanteen Yumelle tarkemmin. Toisaalta miksi olisikaan? Kisamelle Yume oli pelkkä riesa ja Itachille taas.. Yume ei tiennyt mikä.

”Ja toinen asia”, Itachi jatkoi.
”Niin?”
”Aion kouluttaa häntä.”
”MITÄ?!”

Teekuppi Kisamen kädessä musertui. Yume säpsähti ääntä ja siirtyi hieman kauemmas Kisamesta, vaikka joutuikin silloin lähemmäs Itachia. Yumella ei ollut mitään käsitystä siitä, mitä ”kouluttaminen” tarkoitti, mutta ainakaan Kisame ei näyttänyt pitävän ajatuksesta. Siitä saattoi päätellä, ettei kyseessä ollut mikään toimenpide, jonka oli tarkoitus sattua Yumeen mahdollisimman paljon. Siinä tapauksessa Kisame olisi varmaankin hypännyt pystyyn ja taputtanut käsiään kiivaasti yhteen silkasta ilosta. Ei, nyt oli kyse jostain muusta.

”Typykkä ei ole mikään ninja.”
”Hän on pärjännyt erinomaisesti useilla itsepuolustuskursseilla. Uskon, että hän kykenee oppimaan helposti genin-tason taijutsuja. Emme voi lähteä Konohaan, jos hän ei pärjää edes vastaantuleville lapsille.”
”Sitten joutaakin kuolla. On ajanhaaskausta alkaa kouluttaa jotain paperinpyörittäjää ninjaksi.”
”Minulla ei ole tapana haaskata aikaa.”
”Entäs jos minä en halua ninjaksi?” Yume keskeytti jälleen. Häntä inhotti, kun miehet puhuivat hänestä kuin hän ei edes olisi paikalla.
”Nyt?” Kisame kysyi välittömästi. Itachi oli kuin ei olisi kuullutkaan toverinsa kysymystä, vaan kääntyi sen sijaan puhumaan Yumelle.
”Pahoittelen, mutta sinun toiveilla ja haluillasi ei taida tällä hetkellä olla väliä.”

Mies nousi pöydästä ja asteli kirjahyllyn luokse. Hän nosti hyllystä muutaman käärön ja ojensi ne Yumelle.
”Mene huoneeseesi lukemaan näitä. Pysy siellä, äläkä tule ulos, ennen kuin saat luvan.”
”Minä en ole mikään koira, jota sinä voit komennella miten tahansa”, Yume huomautti.
”Kisame, saata hänet.”

Kisame tarrasi naista niskasta kiinni ja pakotti tämän nousemaan. Yume puristi lujaa kääröt rintaansa vasten, kun suurikokoinen mies raahasi hänet käytävää pitkin huoneeseen. Kisame tyrkkäsi hänet väkivalloin sisälle.

Vasta silloin Yume pudotti kääröt lattialle ja juoksi takaisin ovelle. Hän yritti iskeä miestä, mutta tämä tempaisi hänet seinälle yhtä helposti kuin edellisenä päivänäkin. Yumen lyönnillä ei näyttänyt olevan minkäänlaista vaikutusta.
”En tiedä, mikä Itachi-samaa vaivaa, kun hän on sinut tänne ottanut, mutta kaipa hänellä on syynsä”, Kisame ärhenteli naiselle. ”Jos hänen tilansa kuitenkin pahenee sinun takiasi, pidän henkilökohtaisesti huolta siitä, ettet selviä tekosistasi ehjin nahoin.”

Kisame päästi Yumen irti, tyrkkäsi naisen selälleen lattialle ja pamautti oven perässään kiinni. Yume haukkoi henkeä ja mietti, mikä harmaata hirviötä oikein nyppi. Miksi mies vihasi häntä niin paljon? Ja mikä oli Itachin tila? Kuulosti melkein siltä kuin mies olisi ollut vakavasti sairas.

Yume työnsi molemmat miehet mielestään ja istahti tympääntyneenä futonille. Saamarin väkivaltaiset hullut kuvittelivat voivansa komennella häntä miten tahansa.

Hetken päästä uteliaisuus kuitenkin voitti ja nainen avasi ensimmäisen kääröistä. Hänen oli aluksi vaikea hahmottaa sanamuotoja, sillä ne olivat jokseenkin vanhahtavaa japania, mutta jonkin aikaa luettuaan, hän alkoi ymmärtää tekstiä paremmin ja päästä siitä perille.

Kisame palasi vihaisena olohuoneeseen, missä Itachi seisoi suuren ikkunan edessä ja tuijotteli ulos. Haimies pystyi sanomaan, että hänen toverinsa mielessä oli sillä hetkellä paljon ajatuksia.
”Tiedän, että olet menettämässä näkösi, mutta se ei tarkoita, että sinun pitäisi menettää järkesikin”, Kisame aloitti.
”Pohdin suurimman osan viime yöstä.”
”Ja?”
”Siellä baarissa tapahtui jotain. Jokin minussa tunnisti Yume-chan ja jonkin hänessä tunnisti minut. Hän ei myönnä sitä, mutta niin tapahtui. Tapasimme, koska niin oli tarkoitettu, ja se vaivaa minua”, Itachi selosti.
”Kenties kiinnitit vain huomiota hänen ulkonäköönsä. Typy voisi olla katseltava tapaus, jos ei tahallaan hankkisi itseään mustelmille.”

Itachi puisteli päätään ja tuijotti edelleen pihalle. Kisame ymmärsi, ettei nyt ollut oikea hetki esittää kysymyksiä.
”Hänessä on jotain. Koulutan häntä, koska vain siten voin nähdä, onko hänestä mihinkään. Voi olla, että olen väärässä, mutta epäilen sitä.”
”Koulutukseen menee silti vuosia. Kyllä hän voi oppia alimman tason taijutsuja, mutta hyväksi taistelijaksi ei tulla hetkessä.”
”Ei se minulta niin kovin monia vuosia vienyt.”
”No, sinä nyt oletkin Uchiha. Ja toisekseen, vuosia sinultakin meni joka tapauksessa. Aiotko todella tuhlata arvokasta aikaasi toivottomaan tapaukseen? Typykkä on jo sitä paitsi liian vanha. Hän on sinun ikäisesi ainakin!”

Itachi kääntyi hitaasti ympäri ja katsoi lihaksikasta toveriaan. Kisame olisi voinut vaikka vannoa, että miehen silmät näyttivät sumeilta, vaikkei Itachi ollut taistellut pitkään aikaan.
”Pikainen vilkaisu ympärilleni hänen asunnossaan kertoi, että hän on harrastanut lapsesta asti itsepuolustuslajeja. Tietenkään hänestä ei ole vastusta todelliselle ninjalle, mutta hänellä on hyvä pohja. Hänen tarvitsee vain oppia tekniikoita, nopeutta ja chakran käyttö. Ei hänestä loistavaa tule, mutta kohtalainen hänestä voi tulla lyhyessäkin ajassa.”
”En silti ymmärrä, mikä tarkoitus tällä kaikella on.”
”En minäkään vielä. Jokin sanoo, että minun on tehtävä näin. Kenties Konoha tarjoaa vastauksia.”
”Toivoa sopii.”
”Yhmm.”

Kisame tuijotti toveriaan, joka ei tuntunut näkevän häntä ollenkaan. Itachi oli vajonnut sisäiseen maailmaansa. Sillä hetkellä oli vaikea kuvitella, että Kisamen edessä todella seisoi massamurhaaja, joka oli yhdessä yössä teloittanut koko sukunsa pikkuveljeään lukuun ottamatta. Murhaaja, joka oli tappanut parhaan ystävänsä saavuttaakseen voiman, jota vain harvat kantoivat. Noiden tietojen perusteella Itachin täytyi olla todella kylmä ja sydämetön.

Nyt mies näytti kuitenkin lähinnä väsyneeltä ja huolestuneelta. Stressi ja monet ongelmat painoivat Itachin hartioilla, Kisame tiesi sen. Silti hän ei voinut ymmärtää miehen viimeisintä päähän pistoa. Olihan Itachilla toki ennenkin naisia ollut, mutta yhteisestä sopimuksesta naikkosia ei tuotu talolle. Turvallisuutta ei riskeerattu miehisten tarpeiden takia.

Toisaalta Kisame oli melko varma, ettei Itachi ollut käyttänyt typykkää tarpeidensa tyydyttämiseen. Siinä tapauksessa tytöstä olisi todennäköisesti lähtenyt yön aikana ääntä. Talo oli kuitenkin ollut yhtä hiljainen kuin aina muulloinkin.

Mistä siis oli kyse? Kuvitteliko Itachi todella, että hänellä ja tytöllä oli jokin mystinen yhteys? Kisame katseli toveriaan ja mietti, saattoiko mangekyo sharingan vaikuttaa miehen mieleenkin. Voisihan olla, että sellainen taito tekisi lopulta käyttäjästään mielipuolen.