A/N: Juu, minulla taas kestää. Voisin kirjoittaa tähän meriselityksen opinnäytetyöstä, muista projekteista ja viisaudenhampaista, mutten jaksa... Kiirettä on kuitenkin riittänyt. Tämä luku on aika lyhykäinen, mutta yritän saada sille jatkoa mahdollisimman pian. Hassua sinällään, että tiedän, mitä tarinassa tulee tapahtumaan, mutta muotoilu on hieman vaikeaa.. mutta ehkä se tästä vielä.

Palautetta saa toki antaa x)

Luku 1

Luku 2

Luku 3

Luku 4

Luku 5

Yume nuokkui käärön yllä. Vanha teksti käsitteli chakran kulkua ihmiskehossa, mutta Yume ei jaksanut keskittyä siihen kunnolla. Kättä kivisti ja kaula tuntui aralta. Hän pelkäsi, että lisää hankaluuksia oli tulossa. Yleensä hän ryhtyi innokkaasti opiskelemaan mitä tahansa uutta, mutta ei nyt. Hän oli siihen liian pelokas ja stressaantunut.

Nainen yritti joka tapauksessa päntätä edes osaa tiedosta päähänsä, sillä hän pelkäsi, mitä tapahtuisi, jos hän ei oppisi mitään. Oli inhottavaa huomata pelkäävänsä sieppaajiaan toden teolla, sillä pelko oli alistava ja lannistava tunne. Totta kai se sai aikaan adrenaliinin purkauksen, mutta Yume oli ottanut osumaa jo siinä määrin, ettei hän halunnut teloa itseään enempää. Eikä ainakaan kuolla. Hänen elämänhalunsa oli suurempi kuin ylpeys.

Tällä kertaa Yume jopa kuuli, kun ovi avautui. Hän räpytteli silmiään ja kääntyi sitten katsomaan Itachia, joka jäi nojaamaan ovenkarmiin.
”Huomaan, että onnistuit uudestaan ärsyttämään Kisamea ”, mies totesi ja viittasi naisen kaulaan.
”No, hän ei ole ainoa, joka on jättänyt minuun jälkensä”, Yume sanoi uhmakkaasti ja kohotti toista kättään, jonka mustelmarannekkeen pystyi erottamaan helposti vaalealta iholta.

Itachin kasvoilla käväisi pikaisesti outo ilme, jonka merkitystä Yume ei aivan tavoittanut. Sitten mies kuitenkin jo vaihtoi puheenaihetta:
”Oletko jo opiskellut kääröt?”
”En kokonaan”, Yume kertoi rehellisesti.

Mies nyökkäsi. Hän viittoi naista nousemaan ja lähti sitten huoneesta. Yume jätti kääröt ja livahti Itachin perässä käytävään. Mies johdatti hänet tilavaan huoneeseen, jossa ei ollut lainkaan huonekaluja.
”Tämä on harjoittelusali”, Itachi kertoi. ”Kun meillä ei ole mitään tehtävää suoritettavanamme, käytämme yleensä päivät harjoittelemalla täällä tai ulkona, jos käytämme aseita.”

Yume nyökkäsi, vaikkei tiennyt tarkasti, mitä tehtävät pitivät sisällään. Todennäköisesti jotain hyvin rikollista, joten oli vain parempi, ettei hän saisikaan kuulla. Mitä vähemmän hän tietäisi, sen vähemmän syytä miehillä oli tappaa hänet. Tosin hän saattoi jo nyt tietää liikaa.

”Sinulla on ilmeisesti kokemusta taistelulajeista”, Itachi jatkoi leppoisaan sävyyn. Hän käveli keskelle harjoittelusalia ja jäi seisomaan katsomatta Yumeen. Sen sijaan hän tuijotteli ulos suurista ikkunoista.
”Itsepuolustuslajeista pikemminkin”, Yume korjasi. Hän osasi puolustautua raiskaajaa ja ryöstäjää vastaan, ellei sitten mennyt paniikkiin tai tällä ollut asetta.

Itachi nyökkäsi. Yume ei oikeastaan tiennyt, mitä hänen olisi pitänyt tehdä tai sanoa. Mies tuijotteli edelleen ulos, eikä näyttänyt olevan erityisen kiinnostunut tytöstä.
”Näytä minulle paras hyökkäyksesi”, mies komensi sitten.
”Ei minua ole opetettu hyökkäämään, ainoastaan puolustautumaan”, Yume vastasi häkeltyneenä. Lueskeltuaan kääröään hän oli jotakuinkin ymmärtänyt, miten häntä yritettäisiin kouluttaa, mutta syytä hän ei tajunnut. Halusiko Itachi hänestä jäsenen kahden hengen rikollisliigaansa?
”En usko, että se riittää kohdallasi. Minä puolustaudun mieluummin kuin hyökkään ja pärjään usein sillä tavoin hyvin pitkälle, mutta sinun kykysi ovat olemattomat. Puolustuksesi on luultavasti liian helppo murtaa, joten sinun on parempi yrittää päästä toisen puolustuksen läpi”, Itachi selosti. Yume kohotteli kulmiaan, sillä hän ei ollut aiemmin kuullut miehen puhuvan yhtä pitkään kerrallaan. Lisäksi mies oli selvästi paljastanut itsestään jotain tärkeää. Ei kai kukaan yleensä ensimmäiseksi möläyttänyt vastustajalle omaa taistelutaktiikkaansa? Eikös se ollut sama kuin haluaisi hävitä? Yume painoi tiedon mieleensä, vaikkei ollutkaan varma, mitä tulisi sillä tekemään.

”Ehkä sinun pitäisi näyttää minulle ensin muutama isku”, tyttö ehdotti.
”Ei. Haluan nähdä, mihin pystyt tässä vaiheessa. Eli hyökkää.”

Itachi tarkasteli edelleen pihamaata. Yumekin vilkaisi ulos, muttei nähnyt siellä mitään kiinnostavaa. Mies olisi voinut siis aivan hyvin katsoa edes häntä. Oli ärsyttävää kommunikoida ihmisen kanssa, kun tämä tuijotteli muualle.

Tyttö veti syvään henkeä ja yritti muistaa lukemaansa. Hän oli kahlannut läpi chakran käytön perusperiaatteet, mutta hän ei silti tiennyt, miten chakraa käytettiin käytännössä. Jos hän haluaisi vaikkapa potkaista Itachia, hänen olisi kaiketi keskitettävä chakransa jalkaansa, mutta hänellä ei ollut aavistustakaan, miten se tehtiin. Yume sulki silmänsä ja yritti tuntea chakran virtauksen sisällään. Hän tavoitti jonkinlaisen epämääräisen tunteen, jonka oli havainnut vuosia sitten kokeillessaan joogaa. Hän ei kuitenkaan ollut varma, oliko kyse chakrasta vai jostain muusta.

”Tässä ajassa olisin tappanut sinut jo ainakin kolmasti”, Itachi huomautti ja sai Yumen räväyttämään silmänsä auki. Että mies osasikin olla raivostuttava!
”Mikset sitten vain tee niin?” tyttö ärähti. Hän tuijotti Itachia silmät salamoiden ja kädet lanteillaan. Mikä oikeus miehellä oli olla niin kylmä ja ärsyttävä? Yume sentään yritti, vaikka oli joutunut tilanteeseen vastoin tahtoaan.

Samassa Itachi katosi Yumen näkökentästä. Tyttö ei edes ehtinyt tajuta, mitä tapahtui, ennen kuin hänen kätensä oli jo kipeästi väännetty selän taakse ja käsivarsi oli kiertynyt hänen kaulansa ympärille niin, että se painoi uhkaavasti aataminomenaa.
”Sinä totisesti kerjäisit sitä”, Itachi sanoi matalasti. Ääni kuului aivan Yumen korvan läheltä ja hengitys hipoi hänen kasvojensa syrjää. Tytön sydän ryhtyi jyskyttämään hurjaa vauhtia, kun hän tajusi, ettei hänellä ollut pienintäkään mahdollisuutta liikkua. Käsiin sattui ilkeästi Itachin pihtimäisessä otteessa, ja Yume pelkäsi, että mies pystyisi pelkästään käsivarrellaan rutistamalla taittamaan hänen niskansa. Itachin täytyi olla todella voimakas.. ja ainakin hän oli äärimmäisen nopea.

”Sinun pitää opetella pitämään tuo temperamenttisi kurissa. Tulistut aivan liian helposti ja koettelet kärsivällisyyttäni. Tiedän erään ninjan, jonka voi suututtaa parilla sanalla. Hänellä on hallussaan käsittämätön voima, mutta hän ei koskaan opi hallitsemaan sitä oikein, koska ei hillitse tunteitaan. En halua, että sinusta kehittyy samanlainen säälittävä rääpäle”, mies jatkoi. Hän puhui koko ajan tasaisella ja rauhallisella äänellä, mutta silti Yumesta tuntui, että sanoissa oli uhkaa. ”Käytä tulisuuttasi hyödyksi, tee siitä voimasi, mutta älä anna sen hallita itseäsi.”

Yume ei vastannut, vaan puri hampaitaan yhteen. Hän ei pitänyt moraali- tai mistään muistakaan saarnoista. Itachi kiristi otettaan kuin vahvistaakseen sanojaan.
”Tuo sattuu!” Yume älähti miehelle.
”Valittaminen ei ole sallittua”, kuului raivostuttavan tyyni vastaus. Yume keräsi kaiken voimansa ja potkaisi oikealla jalallaan taaksepäin.

Samaan Itachi päästi otteensa irti tytöstä, joka kaatui päistikkaa lattialle. Yume sai juuri ja juuri otettua vastaan käsillään, eikä lyönyt päätään koviin lautoihin. Ranteet kuitenkin tärähtivät ilkeästi ja polvet ottivat osumaan sen verran hyvin, että niissäkin saattaisi olla seuraavana päivänä komeat mustelmat.

”Tuo oli aika säälittävä esitys”, Itachin ääni kuului tytön yläpuolelta. Yume ei edes kohottanut katsettaan. Hän ponnisti itsensä pystyyn ja ryntäsi suoraan päin miestä aikomuksenaan soveltaa kaikkia niitä iskuja, joita oli luvannut pyhästi käyttää vain ja ainoastaan itsensä puolustamiseen pakkotilanteessa.

Itachin kasvoille nousi jonkinlainen virnistys, mutta sitä Yume ei ehtinyt nähdä, sillä mies torjui täysin vaivattomasti jokaisen hänen iskuistaan. Joko Yume iski täysin hutiin tämän väistäessä salamannopeasti tai sitten Itachin käsi vain pyyhkäisi iskun syrjään yhtä helposti kuin Yume itse huitaisisi häiritsevää kärpästä.

Tyttö sai rauhassa riehua itsensä väsyksiin osumatta Itachiin kertaakaan. Ei mies turhaan sanonut olevansa erikoistunut puolustautumiseen. Ei sillä, Yumella ei ollut mitään syytä kuvitella olevansa niin hyvä, että olisi pärjännyt ninjaa vastaan edes unissaan. Lopulta hän luovutti ja nojautui käsillään kipeitä polviaan vasten. Hänen hengityksensä rahisi inhottavasti, eikä hän ollut saanut aikaan yhtään mitään. Itachi taas ei vaikuttanut millään muotoa väsähtäneeltä.

”Aikamoista sähläystä, täytyy sanoa”, mies totesi. Yume oli kuitenkin tavoittavinaan tämän kasvoilta jonkinlaisen tyytyväisyyden häivähdyksen. ”Tunteesi hallitsevat sinua liikaa. Ninja toimii kylmästi. Voit toki käyttää vihaasi voimanasi, mutta ninja on tunteeton tai ei ainakaan näytä tunteitaan viholliselleen, sillä ne ovat heikkoutta.”

Yume tuhahti. Itachin ajatusmaailma oli kerta kaikkiaan käsittämätön. Tai ehkä se oli vain miehinen. Tunteet muka heikkoutta. Todellista heikkoutta oli se, ettei pystynyt myöntämään olemaan tunteva olento. Kukaan ei ollut tunteiden ulkopuolella. Siinä Itachi kuitenkin saattoi olla oikeassa, että Yume tarvitsisi itsehillintää. Hän ei halunnut enää enempää mustelmia. Sitä paitsi tästä talosta ei paettu raivoamalla. Sen sijaan kylmän järjen käyttö saattaisi edistääkin pakoaikeita.

”Sinulla on kuitenkin mahdollisuuksia pärjätä kohtalaisesti”, mies jatkoi. Hän käveli huoneen poikki ja pysähtyi seinään upotetun kaapin kohdalle. Hetkessä hän oli vetänyt sieltä esiin jalustalla seisovan nuken. ”Harjoittelet lyöntejä ja potkuja tähän joka päivä kahden tunnin ajan, kunnes olet hionut ne täydellisiksi. Lisäksi opiskelet vanhoja kääröjä ja suoritat chakran käyttöharjoituksia. Viikon päästä sinun on oltava valmis kapuamaan puuhun, sillä meillä ei ole loputtomasti aikaa.”
”Kapuamaan puuhun?” Yume toisti. Hän oli ketterä tyttö, joten hän olisi voinut kiivetä puuhun saman tien.. tai ehkä ihan heti, sillä hänellä oli juuri nyt melko vetämätön ja väsynyt olo.
”Ymmärrät kyllä, kunhan opiskelet ahkerasti”, Itachi vastasi salaperäisesti.

Yume suoristautui ja ryhtyi venyttelemään lihaksiaan. Huomenna taatusti äkillinen liikunta kostautuisi lihassärkynä. Hän ei ollut mikään intohimoinen liikunnanharrastaja ja viime aikoina työt olivat vieneet niin paljon aikaa, ettei hän ollut ehtinyt panostaa kuntonsa ylläpitämiseen.
”Ne sinun toiset housusi ovat parempi vaihtoehto. Nuo ovat liian kireät”, Itachi jatkoi yllättäen saaden Yumen vilkaisemaan farkkujaan. No, ne eivät olleet mikään paras vaihtoehto, jos halusi potkia tehokkaasti.
”Minulla on mukana vain yhdet olohousut, eikä minulla muutenkaan ole kovin paljon valinnanvaraa vaatteiden suhteen”, Yume huomautti. ”Et antanut minun pakata kunnollista vaatevarastoa mukaan.”
”Mikä on kokosi?”
”S, mutta en suostu sii..”
”En kysynyt sinun suostumustasi. Kisame saa hankkia sinulle tarvittavat vaatteet”, Itachi keskeytti silmäillen Yumea tarkasti.
”Se limainen kala ei taatusti osta minulle alusvaatteita, eikä myöskään hae niitä kotoani!” Yume kivahti välittömästi. Pelkkä ajatuskin oli liian ällöttävä.
”Ole sitten ilman”, Itachi hymähti ja kääntyi. Hän käveli rauhallisesti pois harjoitussalista. ”Kaksi tuntia, vasta sen jälkeen saat tulla ulos.”

Harjoitussalin ovi kolahti kiinni. Yume lysähti lattialle istumaan ja huokaisi syvään. Hänestä tuntui, ettei hän todellakaan jaksaisi harjoitella. Toisekseen hänen oli vaikea ymmärtää, miksi hänen edes pitäisi. Tappouhkaus roikkui miekkana pään päällä, eikä tyttö epäillyt lainkaan, ettei Itachi ollut kykeneväinen toteuttamaan uhkaustaan. Myös Kisame saattaisi tarttua toimeen, mikäli Yume onnistuisi ärsyttämään kapakalaa tarpeeksi.

Hengissä säilyminen oli tietenkin hyvä syy tehdä, niin kuin kidnappaaja vaati. Silti Yume tunsi olonsa kapinalliseksi. Häntä ei yksinkertaisesti huvittanut mätkiä aivotonta nukkea kahta tuntia päivässä vain siksi, että joku toinen halusi hänen tekevän niin. Hän halusi selkeät perustelut. Kyllä hän muisti Itachin puhuneen Konohaan lähdöstä ja siitä, että hänen pitäisi kyetä puolustamaan itseään.. mutta miksi kukaan hyökkäisi hänen kimppuunsa? Itachin takiako?

Ilmassa oli huomattavasti enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Sellainen oli omiaan turhauttamaan Yumea, sillä hän ei edes tiennyt, mistä olisi lähtenyt hakemaan vastauksiaan. Itachi ei vaikuttanut halukkaalta puhumaan, eikä Kisamelta käynyt kysyminen.

Huokaisten uudestaan Yume nousi lattialta. Hänen lihaksiaan kivisti jo. Oli kuitenkin selvää, ettei Itachi taatusti päästäisi häntä ulos, ellei hän harjoittelisi. Mitähän mies oli itse mennyt tekemään? Mitä rikolliset puuhasivat vapaa-ajallaan? Itachilla ei ollut tv:tä, eikä kirjahyllyssä ollut juurikaan kaunokirjallisuutta.. ellei sitä oranssikantista kirjaa laskettu. Tuskin mies kuitenkaan käytti kaikkea aikaansa ninjailun harjoittelemiseen.

Itachi oli turhankin salaperäinen. Lisäksi hän saattoi olla hetken ystävällinen ja uhata minuutin päästä tappaa. Tasapainoton. Juuri sitä se mies oli. Hänellä oli varmasti pahoja mielenterveydellisiä ongelmia. Yume mätkäisi nukkea vihaisesti ja kuvitteli Itachin sen tilalle. Hän harjoittelisi vaikka yötä päivää, mutta vain päästäkseen pois. Hän pakenisi ja kostaisi Itachille sen, että mies oli sotkenut hänen täydelliseksi järjestetyn elämänsä.