A/N:Kappale välit korjattu.


Me olimme kaksi aivan erilaista sielua. Olikohan kohtalolla sormensa pelissä, että me kohtasimme. Uzumaki Kushinalla oli räväkkä luonne punaisine hiuksineen. Hänen varpailleen ei hypitty. Tai, no, jos hypit tiesit löytäväsi itsesi katuojasta, siis kun hän ei pahasti suuttunut.

Hän harjoitteli paljon eikä antanut periksi tippaakaan, vaikka olisi häviöllä. Aina hän löysi jostain lisää tahtoa jatkaa eteenpäin. Tuosta hänessä pidin. Hänen kylänsä oli tuhoutunut, jossain hötäkässä. Todennäköisesti sodassa. Hän ei siitä paljon puhunut. Vaikka emme olleet läheisiä akateemin aikoina, niin haastoimme toisemme aika
ajoin.

Omalla tavallaan Kushina viehätti silmääni jo tuolloin, tosin en olisi sitä myöntänyt kenellekään vaikka kunai olisi ollut kurkullani. Kun olimme vanhempia, satuimme samaan aikaan juhliin. Joskus sodan aikaan piti vähän rentoutuakin. Juhlissa aloimme jutella
paljon.

Me tanssimme, söimme ja joimme. Minulla oli Kushinan kanssa todella hauskaa. Mutta uskokaa tai älkää Kushina ei muista loppu illasta mitään. Jouduin kantamaan hänet kotiin, koska hän joi hiukan liikaa. Ja siitä yhteinen taipaleemme alkoi.



We start to move for the next stage
We keep on walking
On this endless, straight road
We keep on shining



Namikaze Minato, tuo keltapäinen naurava komistus. Olin ollut Minatoon ihastunut jo akateemin aikoina. En tosin kertonut hänelle tästä. Siksi haastoinkin hänet usein kamppailuun. Hän ei tainnut olla aina kovin tosissaan kanssani, ainakin tämän virnuilu oli sen
mukainen.

Meidän kotimme olivat aika lähekkäin, mutta emme silti olleet kavereita. En tiedä mihin ihastuin Minatossa. Olikohan se hänen naurava iloinen luonne, joka kuitenkin osasi olla tosipaikan tullen päättäväinen ja vahva.  

Minaton vanhemmat olivat kuolleet
sodassa, niin kuin monen ninja perheen vanhemmat, mutta Minato oli päässyt siitä hyvin yli. Minun ensimmäisellä vaikeammalla tehtävälläni sattui iso vahinko. Moni Konohan ninjoista oli haavoittunut. Minä olin ainut, joka pystyi enää suojelemaan muita.

Enkä suostunut antamaan periksi vaikka voimani hiipuivat. Onneksi apua tuli paikalle ja saimme kaikki turvaan ja vihollisen ajettua pois. Pahaksi järkytyksekseni Minato oli mukana apujoukoissa. Minua hävetti en olisi mistään hinnasta halunnut Minaton näkevän minua niin avuttomassa tilassa.

Kun olin tullut kuntoon kaverini, heitä ei ollut monia, käskivät minun lähtemään viettämään iltaa. Kylän salissa järjestettiin juhlat rentoutumisen merkeissä. Olin ollut jo hetken juhlissa kun Minato saapui paikalle. Ensin järkytyin, sitten minua hävetti ja lopuksi nolotti.

Piilouduin pylvään taakse vetämään henkeä ja hörppäsin sakea, jotta rauhoittuisin. Käännyin ympäri mennäkseni tervehtimään ja kiittämään Minatoa, kun hän jo seisoi nenäni edessä. Tanssin Minaton kanssa paljon. Tulin myös vahingossa juoneeni liikaa.

Myöhemmin sain Minatolta tietää hänen
kantaneen minut kotiin. Muistini oli tehnyt tempun enkä muistanut loppuillasta paljoa. Tosin aamulla kun heräsin Minato istui vieressäni ja torkkui. Häpeäkseni totesin hänen vahtineen oksenteluani koko yön. Minato jaksoi muistuttaa tästä minua aika kauan. Siitä meidän taipaleemme alkoi.




I wonder how I'll be able to
Make a start again
From this point



Aloin seurustella Kushinan kanssa. Meillä meni todella hyvin. Tosin huomasin jossain vaiheessa että olin päätynyt Kushinan tossun alle. No, se ei onneksi minua haitannut. Minusta oli kiva kulkea Kushinan
kanssa paikasta toiseen ja kantaa kasseja ostosreissun jälkeen.

Tai kun taas Kushina päätyi kirjastossa lainaamaan liian ison kasan kirjoja. Jiraiya kiusasi minua tästä asiasta aika ajoin, mutta en viitsinyt välittää tippaakaan. Sillä olin rakastunut Kushinaan
lopullisesti.

Mitä tahansa hän olisi pyytänyt olisin sen hänelle antanut. Huomasin että rakkautemme oli molemmin puoleista. Ja siitä seurasi Kushinan raskaus. Apua minusta tulisi isä.

Apua mitä teen. Ne olivat minun ensimmäiset ajatukseni. Kushina oli raskaudesta todella innoissaan. Hän rakasti lastamme jo, vaikka lapsen syntymään oli vielä aikaa. Olin ollut jo jonkin aikaa Hokagena,
kun elämäni teki täyskäännöksen.

Kushina oli viimeisillään raskaana, hän voisi synnyttää millähetkellä hyvänsä ja samaan aikaan Kyübi riehui kylän laitamilla. Jos en keksisi jotain ja äkkiä koko kylä tulisi tuhoutumaan.

Olimme taistelleet Kyübia vastaan kaksi päivää ja kaikki alkoivat olla jo väsyneitä. Olin miettimässä strategiaa päihittääkseni Kyübin. Mielessäni oli käynyt monta suunnitelmaa, mutta tiesin varmimman niistä olevan sinetöiminen.

Olinhan tutkinut sinetöinti tekniikoita jo kauan. Sitten sain järkyttäviä uutisia. Kushina oli kuollut suojellessaan poikaamme. Silloin tein päätökseni. Saatoin tehdä sen ehkä liian nopeasti, mutta silloin
päähäni ei sattunut muuta.

Minä sinetöisin poikani sisälle Kyübin ja tekisin hänestä sankarin. Pieni ääni päässäni kuitenkin nakutti ja sanoi, ”Entä, jos näin ei olisi käynytkään”.




I looked up at the sky and smiled softly
I heard, "Don't be afraid, it's all right"
I looked up at the sky and tears rolled from my eyes suddenly
Even the scar left in my past is dear to me now




Me seisomme Minaton kanssa vihreällä niityllä. Katselen puita, kukkia, lintuja, eläimiä ja lopuksi käännän katseeni taivaalle ja hymyilen pienesti. Kuuntelen tuulen kohinaa puissa ja heinikossa.

Kuulen lintujen visertävän ja eläinten liikkuvan. On liian rauhaisaa ja se epäilyttää minua. Muistan olleeni juuri sortuvassa talossa suojelleeni jotain tärkeätä. Mitä olin suojellut?

Mietin hämmentyneenä. Kunnes muistan. Suojelin poikaamme. Hän ei ollut vielä edes kahta päivää vanhempi. Missä poikamme oli? Aloin hätääntyä ja etsin katseellani poikaamme. Miksei Minato tehnyt
mitään?

Kuulen Minaton sanovan läheltäni ettei minun tarvitse huolehtia ja pelätä. Kaikki on kunnossa. Katsoin Minatoa hämmentyneenä ja käänsin katseeni takaisin taivaalle. Minato kertoi poikamme olevan kunnossa.

Kyläläiset huolehtisivat hänestä, kun me olemme poissa. Hän pyytää minua luottamaan häneen. Kun katson sinistä taivasta totean sen olevan todella kaunis, ja toivon hiljaa mielessäni että poikamme silmistä tulisi yhtä kauniit.

Yhtäkkiä kyyneleet alkavat valua silmistäni. Seison niityllä rauhassa, ilman häiriöitä. Jopa haavat joita olen kantanut sisälläni kyläni tuhoutumisesta saakka alkavat parantua, koska hyväksyn ne.

Tämä menneisyys on minulle niin kallis. Ilman sitä en olisi tavannut
Minatoa ja saanut niin täydellistä poikaa kuin pieni Narutomme.



I hear the signal sound for the future
Our eyes meet each other
My heart is throbbed with excitement
I wonder what I'll choose and draw
And what kind of map will be made up



”Entä, jos näin ei olisi käynytkään”. Se lause pompahtaa taas mieleeni. ”Entä, jos näin ei olisi käynytkään”, sanon ääneen ja Kushina kääntyy katsomaan minuun tutkivasti.

Siinä niityllä seistessämme Kushinan ja minun eteeni ilmestyy kuvia. Ja kuvat alkavat liikkua. Aivan kuin se näyttäisi tulevaa. ”Olisiko noin voinut käydä”, sanon äänen ja katsomme Kushinan kanssa toisiamme mietteissämme.  

Sydämeni lyö jännityksestä olisiko noin voinut todella käydä. Olisin saanut olla Kushinan vierellä ja tukena  koko synnytyksen ajan. Olisin saanut kasvattaa poikani itse yhdessä Kushinan kanssa.

Olisin nukuttanut pojan keinuttamalla uneen, aina makoisan ruuan jälkeen. Tai vauhdikkaan leikin jälkeen. Olin saanut opettaa pojan käyttämään ninja tekniikoita, lähitaistelua ja kaikkea mitä itse olen oppinut.

Olisin halunnut välittää kaikki tiedot eteenpäin hänelle. Olisin nähnyt kuinka hän löytää sopivan tytön, josta hän pitäisi. Olisimme silloin tällöin kinanneet ja sitten sopineet.

Mutta mietin vain, seistessäni Kushinan vieressä, katsellessamme kuvien vilinää. Mitäköhän olisin valinnut ja tehnyt. Millainenkohan kartta siitä olisi tullut.



When we feel the wind, let's clench our hands tightly
Because we don't need many words any more
When we feel the wind, let's make a strong step
Let's go with the same speed, looking at the same scenery



”Niin”, ajattelin. Minaton sanat olivat käyneet mielessäni katon romahtaessa. Mutta on turha ajatella sitä. Sillä kuvat, jotka näen edessäni antavat toivoa ja iloa tulevasta. Naruto pärjää varmasti
hyvin.

Etenkin, jos hän on ominut minun uppiniskaisuuttani, naurahdan itsekseni. Lempeä tuuli puhaltaa hiuksia silmieni eteen. Minato tarttuu käteeni vahvalla otteella. Hänen kosketuksensa kautta
välittyy kaikki hänen tunteensa.

Myös hän tuntee kaikki tunteeni. Monia sanoja ei tarvitse enää vaihtaa sillä olemme yhtä. Hän tietää kaiken niin kuin minäkin. Hymyilen hänelle ja hän hymyilee takaisin.

Me olemme molemmat saaneet rauhan. Tuuli puhaltaa uudestaan kutsuvammin. Me lähdemme liikkeelle tuulen mukana. Yhdistymme tuuleen katsoen samaa näkyvyyttä.

Näemme Konohan tulevaisuuteen siellä on villijä tuulia mustien pilvien kanssa, mutta suurempi osa taivaasta on kirkkaan sininen niin kuin poikamme, Naruton, silmät. Aina kun tuuli puhaltaa Konohan läpi me olemme siinä mukana ja muistutamme kaikkia. Älkää antako periksi.