1. luku Sasuke ja Itachi

Oli toukokuun alku, ihmiset juoksivat kiireisinä metroihin ja busseihin, ehtiäkseen kotiin illalliselle. Gaara ei kuitenkaan hypännyt bussiin, kuten yleensä, vaan käveli bussitolpan ohi aivan kuin sitä ei olisikaan siinä. Vaikka ei satanut, oli sen verran kosteaa, että pojan vaatteet ja hiukset olivat melko märät. Gaara ei kuitenkaan jaksanut välittää, hän ei voinut, sillä iltapäivän tapahtumat olivat piirtyneet liian selkeästi hänen mieleensä. Punapää puristi oikean kätensä nyrkkiin ja puri hampaitaan yhteen niin kovasti, että sattui.
”Sasuke, hemmetti!” hän ärisi yhteen puristettujen hampaidensa välistä niin, että jotkut vastaantulijat silmäilivät häntä paheksuvasti.

Gaara ei kuitenkaan jaksanut välittää, Sasuke oli pettänyt hänet, eikä hän voisi koskaan antaa sitä pojalle anteeksi. Hän oli mennyt oppituntien jälkeen koulun kirjastoon, sillä mangakerholla oli tapana kokoontua siellä, mutta Gaara olikin hämmästyksekseen löytänyt sieltä poikaystävänsä Sasuke Uchihan suutelevan tämän ex-tyttöystävää Sakura Harunoa.

*flash back*

”Sasuke?” Gaara kysyi voimattomasti ja Sasuke vetäytyi oitis Sakurasta.
”Gaara, minä-”
”Turha selitellä, minä kyllä näin kaiken.”

Sasuke huokaisi syvään ja käveli poikaystävänsä luokse. Samaan aikaan Sakura puikahti suurimpien kirjahyllyjen taakse piiloon, tosin Gaara näki tämän vaaleanpunaisten hiussuortuvien pilkistävän hyllyjen takaa.
”Gaara, tämä ei ollut sitä miltä se näytti.”
”Vaan mitä sitten?” Gaara kysyi pyrkien pitämään äänensä mahdollisimman tasaisena.

Sasuke ei vastannut vaan vilkaisi olkansa yli Sakuran suuntaan, kuin tukea hakien. Gaaran kärsivällisyys alkoi rakoilla pahasti ja hän tarttui korppihiuksista olkapäistä.
”Mitä se sitten oli?” punapää kysyi jälleen.
”En minä tiedä”, Sasuke sanoi ärtyneesti ja tönäisi Gaaran taemmas.
”Tarkoittaako tämä sitä, että meidän juttu on ohi?” Gaara kuiskasi.
”No en minä tiedä.”

Gaara paukautti vasemman nyrkkinsä voimalla seinään, jolloin hän tunsi kädessään viiltävää kipua, muttei välittänyt. Hän katsoi silmät salamoiden korppihiuksista ja sanoi jäätävästi:
”Milloinka sinä sitten alat tietää? Luuletko minun sietävän sitä, että sinä juokset muiden perässä?”
”No okei, laitetaan sitten poikki!” Sasuke huusi.

Gaara kalpeni lakanan valkoiseksi. Hän ei olisi voinut arvata Sasuken sanovan sitä noin suoraan. Koulussa oli aiemminkin liikkunut huhuja Sasuken ja Sakuran suhteesta, mutta hän oli vain suhtautunut niihin olankohautuksella.
”Oletko todella sitä mieltä?” Gaara kysyi hiljaa.
Sasuke ei vastannut vaan tuijotti tiiviisti seinää. Gaara laski katseensa, hän ei voinut uskoa sitä todeksi. Aikoiko Sasuke todella jättää hänet vain Sakuran vuoksi?
”Selvä”, Gaara sanoi mekaanisesti. ”Hienoa. Paskaa elämää sinullekin.”

Sen sanottuaan punapää käännähti kannoillaan ja kiirehti ulos kirjastosta.

*end of flash back*

Gaara vilkaisi vasenta nyrkkiään, se oli turvonnut pahasti ja sitä särki tavattomasti. Punapää huokaisi syvään, se nyt tästä puuttuisi, että hän olisi onnistunut murtamaan kätensä. Hän ei kuitenkaan mennyt terveyskeskukseen, vaan jatkoi matkaansa kotia päin. Gaara tiesi, että hänen olisi ollut viisaampaa mennä bussilla, sillä matkaa oli yli viisi kilometriä, mutta poika halusi varmistaa, ettei vahingossakaan törmäisi Sasukeen enää sen päivän aikana.
Noin tunnin kuluttua hän viimein päätyi pienen kerrostalon eteen. Itse asiassa kerrostalo ei ollut hirveän pieni, se oli 25 kerroksinen, mutta sen vierellä kohoava mahtava pilvenpiirtäjä sai kerrostalon näyttämään piskuiselta.
Gaara meni hissiin ja painoi tylsistyneenä numeroa 24. Hissi lähti hiljaa suhisten ylöspäin ja Gaara sulki silmänsä voipuneena. Hän ei voinut olla muistamatta niitä lukuisia kertoja, kun hän ja Sasuke olivat suudelleet tässä hississä. Lopulta hissi pysähtyi ja Gaara astui ulos ovesta rappukäytävään.
”Gaara!” kuului huuto, joka kaikui käytävässä. Gaara käännähti äänen suuntaan ja näki veljensä Kankuroun, joka seisoi heidän ovensa poskessa.
”Niin?” Gaara kysyi, vaikka arvasi mistä oli kyse.
”Onko sinulla avainta, kun minä unohdin omani toisen takin taskuun?”

Gaara tuhahti, hänen arvauksensa oli siis osunut oikeaan. Tämä oli varmaankin jo tuhannes kerta, kun hän löysi Kankuroun seisomassa heidän ovensa takana.
Gaara kaivoi avaimet farkkujensa taskusta ja heitti ne laiskasti veljelleen, joka avasi kiireesti oven. Punapää astui Kankuroun perässä sisälle asuntoon ja potkaisi kengät jalastaan.
”Kävin muuten kehittämässä ne valokuvat, jotka olivat kamerassasi. Tuota… ne valokuvat… olivat aika…”, Kankurou sanoi takellellen ja ojensi veljelleen valokuvanipun, joka oli jo avattu kääreistään.

Gaara tuijotti käärettä ihmeissään. Mitä kuvia hänen digikamerallaan oli mahtanut olla, hän oli käyttänyt sitä viimeksi varmaan puoli vuotta sitten. Punapää veti valokuvat kuoresta ja heti ensimmäinen kuva sai hänen vatsansa kääntymään ylösalaisin. Kuvassa oli Sasuke, joka piti Gaaraa sylissään. Gaara vilkaisi nopeasti kolmea seuraavaa kuvaa, jotka myös olivat Sasukesta, kunnes ei enää kestänyt. Hän viskasi valokuvat lattialle, jolloin ne levisivät ympäri eteisen lattiaa. Sitten punapää käännähti kannoillaan ja juoksi ovet paukkuen omaan huoneeseensa.

Punapää valahti lattialle ja painoi päänsä polviinsa. Hän ei ymmärtänyt mikä häntä vaivasi, aiemmin hän oli ollut vihainen Sasukelle, mutta nyt hänelle oli tullut kamalan kurja olo. Gaara iski nyrkkinsä ärtyneenä lattiaan ja vingahti kivusta; hän oli unohtanut kokonaan kipeän kätensä. Hän iski nyrkkinsä uudestaan lattiaan ja kipu viilsi, mutta jostain syystä Gaara nautti siitä. Kipu kädessä tuntui lamaavan sen kivun, joka velloi hänen sisällään. Gaara löi nyrkkinsä jälleen lattiaan, tällä kertaa aiempaa kovempaa, jolloin hänen oli pakko purra huultaan, ettei olisi huutanut.
Äkkiä kuitenkin oveen koputettiin terävästi ja Kankurou astui huoneeseen.
”Gaara, suutuitko sinä siitä, että minä katsoin niitä kuvia?”
”En minä nyt niin herkkähipiäinen ole, mutta ei sinulla ole silti asiaa katsoa minun valokuviani”, Gaara sanoi istuen edelleen selin veljeensä.
”Mikä sinulle sitten tuli?” Kankurou kysyi ja istahti veljensä viereen.

Gaara ei vastannut, hän tiesi, ettei Kankurouta oikeasti kiinnostanut hänen hyvinvointinsa, urkki vain hänen asioitaan kuten aina.
”Gaara…”
”Ei tämä mitään ole, ala mennä nyt siitä”, Gaara sanoi äkisti ja nousi seisaalleen.
”Gaara, oletko sinä homo?” Kankurou kysyi ja kömpi myös seisaalleen kasvot tulipunaisina.

Gaara tuijotti punastelevaa veljeään tovin, ennen kuin sanoi tyynesti:
”Olen, häiritseekö se sinua?”
”Ei, minä vain…”
”Ala nyt painua siitä.”
”Oletko sinä nyt ihan varma?”
”Ala mennä, minun seksuaalinen kiinnostukseni ei kuulu sinulle.”
”Mutta-”
”Mene jo, tai tapan sinut.”

Kankuroun katse koveni ja hän poistui paikalta sanaakaan sanomatta. Gaara valahti vuoteelleen istumaan ja huokaisi syvään. Gaara oli väsynyt, pettynyt ja onneton. Hänen teki mieli soittaa Sasukelle, vaatia tätä pyytämään anteeksi, mutta hän tiesi ettei pystyisi siihen.
Oliko Sasuke pettänyt häntä jo kauemmankin aikaa? Oliko kyseessä pelkää Sakura, vai oliko korppihiuksisella ollut enemmänkin hoitoja? Oliko Sasuke koskaan edes rakastanut Gaaraa vai oliko hän tehnyt kaiken vain himon vuoksi?
”Hemmetin idiootti”, Gaara puuskahti ja kaatui selälleen vuoteeseensa.

Mitä Sasuke edes näki Sakurassa? Tämähän oli vain yksi lukuisista Sasuken ihailijoista. Oliko Sasuke vain käyttänyt tyttöä hyväkseen? Eikö Gaara ollut koskaan merkinnyt korppihiuksiselle mitään, oliko hän vain yksi muista? Kysymykset räiskähtelivät Gaaran mielessä kuin ilotulitukset, saaden pojan ahdistumaan perin pohjin.
Gaara ei tiennyt kuinka kauan hän oli maannut vuoteellaan, luultavasti tuntikausia, sillä hämärä alkoi jo pikkuhiljaa hiipiä huoneeseen. Ei aikaakaan, kun huone oli lähes säkkipimeä, lukuun ottamatta kaupungin valoja, jotka kajastivat kelmeinä ikkunasta sisään. Gaaran vatsa alkoi kurnia nälästä, mutta poika ei jaksanut välittää siitäkään.
Punapää nousi hitaasti vuoteestaan ja käveli ikkunansa luo. Ikkunasta näki suoraan kadulle ja vastapäätä kohosi se suuri pilvenpiirtäjä. Se pilvenpiirtäjä, jossa Sasukekin asui. Gaara katseli hajamielisesti tietä, jossa autot ajelivat ristiin rastiin, ja jalkakäytävällä kulki jokunen ihminen. Gaaran ikkuna oli kuitenkin sen verran korkealla, ettei hän pystynyt erottamaan keitä alhaalla käveli, mutta hänestä kaikki näyttivät Sasukelta.
Gaara paukautti otsansa ikkunaan niin, että paukahti ja huokaisi syvään. Silloin hänen kännykkänsä alkoi soida, mikä sai pojan hätkähtämään pahanpäiväisesti. Gaara kaivoi kännykän terveellä kädellään ulos farkkujen taskusta ja vilkaisi näyttöä; siinä vilkkui täysin vieras numero. Punapää kurtisti kulmiaan, mutta päätti vastata:
”Gaara.”
”Moi, täällä on Itachi, Sasuken isoveli.”

Gaaran silmät laajenivat hiukan hämmästyksestä. Miksi ihmeessä Sasuken isoveli soitti hänelle? Hän oli tavannut veljen useasti, muttei silti tuntenut tätä kovinkaan hyvin.
”Joo, kuulin vähän, että olit tapellut Sasuken kanssa”, Itachi jatkoi syvällä äänellään.
”Mitä se sinulle kuuluu?” Gaara kysyi töykeästi.
”Minua vain sattuu kiinnostamaan, mitä Sasuke mahtoi tehdä, kun sai sinut suuttumaan.”
”Se ei edelleenkään kuulu sinulle.”
”Okei, mutta jos vaikka tulisit tähän teidän rakennuksen ulkopuolelle, sillä minulla on vähän painavampaakin asiaa.”
”No ihan sama, vaikka”, Gaara vastasi hiukan ihmeissään.
”Okei, no nähdään kohta”, mies sanoi ja sulki puhelun.

Gaara tuijotti puhelintaan epäuskoisena. Oliko Sasuke mennyt valittamaan Itachille heidän riidastaan ja nyt isoveli yrittäisi taivutella hänet sopuun? Punapää naurahti hiljaa, luuliko Sasuke todellakin saavansa hänet takaisin, jos ei itse tullut hakemaan anteeksipyyntöä?
Gaara asteli ulos huoneestaan eteiseen ja alkoi vetää mustia Converseja jalkoihinsa, jolloin Kankurou käveli hänen luokseen kulmat kurtussa.
”Mihin luulet olevasi menossa?”
”Ulos”, Gaara vastasi ja veti takin niskaansa.
”Kello on melkein puoli yksitoista.”
”Niin?”
”Isä tulee kohta töistä”, Kankurou vastasi kärkkäästi.
”No ei isää kiinnosta missä olen.”
”…”

Gaara kohotti olemattomia kulmakarvojaan, mutta Kankurou näytti menettäneen puhekykynsä. Punapää tuhahti pilkallisesti ennen kuin astui ovesta ulos rappukäytävään. Hän painoi hissin nappulaa ja ovet avautuivat välittömästi, sitten Gaara astui sisään ja painoi alimman kerroksen nappulaa. Punapäällä kesti melkein vartti ennen kuin hän pääsi alimpaan kerrokseen, sillä hissi oli pysähtynyt lähes jokaisen kerroksen kohdalla. Lopulta hän pääsi ulos, jossa Itachi odottelikin nojaten mustaan urheiluautoonsa, tupakka kädessään. Gaaran nähdessään hän sanoi:
”Luulin jo ettet tulisi.”
”Mitä asiaa sinulla oli?” Gaara sanoi ohittaen Itachin kommentin.
”No keskustellaan siitä kohta, hyppää kyytiin”, mies sanoi suupielet nykien ja osoitti peukalollaan autoa takanaan.

Gaara vilkuili autoa hiukan epäilevästi. Aikoiko Itachi kenties kiikuttaa hänet Sasuken luo vaatimaan anteeksipyyntöä? Tosin hänestä Itachi ei ollut sitä tyyppiä, että tämä erityisesti puuttuisi muiden ja varsinkaan pikkuveljensä lemmenhuoliin.
”Tule nyt vain, en minä sinua kaappaa tai mitään”, mies naurahti.
”En sitä ajatellutkaan”, Gaara sanoi, muttei voinut estää pientä punaa kohoamasta kasvoilleen.

Itachi ei sanonut mitään vaan viittoi Gaaraa astumaan autoonsa. Punapää avasi oven pelkääjän paikalta ja istahti nahkapenkille. Itachi istahti kuskin paikalle ja käänsi avainta virtalukossa, jolloin auto hurahti käyntiin. Mies painoi kaasua ja auto suorastaan ampaisi vauhtiin. Itachi kuitenkin hiljensi vauhdin pian normaaliksi ja vilkaisi Gaaraa, joka oli myös kääntänyt katseensa häneen.
”Se sinun asiasi?”
”Oletpas sinä kärsimätön”, Itachi tuhahti, mutta Gaara kuuli hänen äänestään, että mies oli äärimmäisen huvittunut.
”No onko se nyt ihan normaalia, että ex-poikaystävän isoveli soittaa ja pyytää ajelulle?” Gaara vastasi ja tajusi vasta jälkikäteen, kuinka pervolta hänen vastauksensa oli kuulostanut.
”Kieltämättä ei”, mies vastasi ja ilkikurinen virne huulillaan. ”Ex-poikaystävä? Oletteko jo eronneet, minä luulin, että kyse oli pelkästä riidasta.”
”Ja nyt Sasuke sitten lähetti sinut anomaan hänen puolestaan anteeksipyyntöä?”
”Ei tietenkään. Sasuke luultavammin yrittäisi tappaa minut, jos tekisin niin.”

Gaara oli kuin puulla päähän lyöty, hän oli ollut aivan varma, että Sasuke oli valittanut Itachille. Tosin, nyt kun hän tarkemmin asiaa ajatteli, Sasukella ei ollut taipumusta mennä valittamaan asioistaan muille. Sama oli koskenut myös punapään kohdalla, Sasuke oli kertonut hyvin harvoin huolistaan edes hänelle, mutta se ei ollut Gaaraa erityisemmin häirinnyt. Hän ei itsekään pitänyt siitä, että joutui kuormittamaan muita huolillaan.
”No mitä asiaa sinulla sitten oli? Ja kuinka voit tietää erostamme, ellei Sasuke sanonut?” Gaara puuskahti lopulta.
”No Sasukelta sen kuulinkin, jos rehellisiä ollaan.”
”Eli hän kuitenkin kanteli sinulle?”
”En sanoisi niinkään. Kysyin vain miksi hän roikkuu nykyään sellaisen pinkkihiuksisen pimun kanssa ja hän sanoi, että te ette ole väleissä.”

Gaara puristi kätensä vihaisena nyrkkiin, mutta voihkaisi äkisti tuskasta, sillä oli unohtanut kipeän kätensä.
”Oho, mitäs sinun kädellesi on tapahtunut?” Itachi ihmetteli.
”Ei mitään ihmeellistä”, punapää tuhahti ja heilautti vähättelevästi kättään. Tieto siitä, että Sasuke oli edelleen Sakuran kanssa, sai Gaaran olon turraksi. Eikö korppihiuksinen todellakaan katunut heidän riitaansa, vaan päätti nyt hillua Sakuran kanssa?
”Hei oikeasti, kätesi näyttää tosi pahalta”, Itachi sanoi ja ajoi auton tien sivuun. ”Näytä kättäsi”, hän komensi ja Gaara ojensi kätensä vastentahtoisesti.

Itachi tarttui varovasti käteen ja tunnusteli sitä hellästi. Gaara puri huultaan, ettei olisi vingahtanut kivusta.
”Onko tämä murtunut?” mies kysyi lopulta ja kohotti katseensa punapäähän, joka kohautti vain olkapäitään.
”Niin, mitä asiaa sinulla oli?” Gaara kysyi jälleen ja yritti vetää kättään pois, mutta Itachi ei päästänyt irti. Punapää ei kuitenkaan yrittänyt kiskoa kättään irti, sillä tiesi, että se olisi tehnyt kipeää.
”Luulin, että se olisi itsestään selvää”, Itachi sanoi kohottaen toista kulmakarvaansa.

Gaara vain tuijotti miestä hölmönä. Hän ei tajunnut ollenkaan mistä mies puhui. Hänhän oli ollut aivan varma, että kyseessä oli ollut jokin Sasuken epätoivoinen yritys, mutta Itachi oli sanonut, ettei asia ollut niin. Mistä siis voisi olla kyse?
”En tajua mistä sinä puhut”, Gaara tokaisi ja yritti jälleen vetää kättään Itachin otteesta.
”Ehkä tämä saa sinut ymmärtämään mistä puhun”, Itachi sanoi ja painoi huulensa Gaaran huulille.

Gaara hätkähti rajusti, kun Itachin kieli luikahti salakavalasti hänen suuhunsa. Kaikki tuntui täydellisen epätodelliselta, miksi Itachi suuteli häntä, mieshän oli häntä melkein viisi vuotta vanhempi!
Punapää yritti vääntäytyä irti, mutta Itachi tarttui toisella kädellään päättäväisesti Gaaraa leuasta ja painoi häntä alleen. Gaara alkoi hieman hätääntyä, hän ei tiennyt mitä mies aikoi tehdä, jos Itachi vaikka raiskaisi hänet?
Äkkiä Itachi kuitenkin vetäytyi irti Gaarasta ja kohensi asentoaan ryhdikkäämmäksi. Punapää kiirehti myös kömpimään parempaan asentoon ja tuijotti miestä.
”No, oliko se niin kamalaa?” tämä kysyi viattomasti.

Gaara tuijotti miestä epäuskoisena. Hän ei tiennyt mitä ajatella, oliko mies ollut tosissaan, vai leikitellyt vain hänellä? Punapäätä suututti ja hävetti, äskeinen tapahtuma toi hänen mieleensä vain Sasuken, joka oli heittänyt hänet kylmästi pois. Gaara painoi katseensa polviinsa, hän ei enää ollenkaan jaksanut tällaista pelleilyä. Hän tarttui ovenkahvaan, avasi oven ja astui ulos.
”Hei, olisin minä voinut sinut kotiin heittää”, Itachi huusi.
”Ei kiitos”, Gaara tokaisi kylmästi ja paukautti auton oven kiinni.

Gaara lähti kävelemään jalkakäytävää pitkin rivakoin askelin, mutta Itachin auto seurasi häntä päättäväisesti. Auto ajoi hänen rinnalleen ja mies avasi auton ikkunan.
”Gaara hei!”
”No mitä nyt?” Gaara sanoi jäätävästi.
”Ehkä olisi parempi, jos tulisit kyydillä, tähän aikaan liikkuu ties mitä hiippareita.”
”Luuletko tosiaan, että tulisin enää sinun kyytiisi?”
”Oikeasti, minä lupaan, etten tee enää mitään, jos se on siitä kiinni.”
”Mitä sinua liikuttaa mitä minulle tapahtuu?” Gaara äyskähti lopulta.

Itachi ei ehtinyt vastata, sillä juuri silloin varjoista hoiperteli mies, josta näki heti ensi silmäyksellä, että tämä oli humalassa. Nähdessään Gaaran, mies tarttui tätä käsivarresta ja sammalsi:
”Tuletkossh shinä tuonne minun mukaan kaunish poika?”
”Ei hän ole tulossa”, Itachi sanoi ja astui ulos autostaan. Humalainen räpytteli tyhmästi silmiään ja tiukensi otettaan pojan käsivarresta.
”Kuule etshää mua määrää. Tää poika lähtee khuule mun mukkaan.”
”Enpä usko”, Itachi sanoi ja löi miestä nyrkillä suoraan kasvoihin.

Mies kaatui kuin lyhtypylväs suoraan maahan ja jäi siihen makaamaan hiljaa sadatellen.
”Eli jospa tulet kuitenkin minun kyydilläni?” Itachi sanoi kääntyen Gaaran puoleen.
”Äh, no hyvä on”, Gaara murahti ja seurasi Itachia autoon.

Kumpikaan ei puhunut matkan aikana mitään, Gaara tuijotti tiukasti eteenpäin, vaikka näki sivusilmällä, että Itachi vilkuili häntä useaan otteeseen. Lopulta kun he päätyivät kerrostalojensa eteen ja punapää tarttui ovenkahvaan lähteäkseen, kun Itachi äkisti tarttui häntä käsivarresta. Gaara kääntyi mieheen päin varuillaan.
”Gaara”, Itachi sanoi. ”Tahdon sinun tietävä, että se aikaisempi ei ollut mitään pelleilyä, minä olen oikeasti kiinnostunut sinusta. Tiedän kyllä mitä ajattelet, mutta harkitse silti.”

Itachi painoi huulensa vielä Gaaran huulille, eikä punapää tällä kertaa edes vastustellut. Itachi kuitenkin vetäytyi pian ja käänsi katseensa eteenpäin. Gaara tarttui jälleen oven kahvaan ja kiirehti ulos.
”Muista käydä näyttämässä kättäsi huomenna lääkärissä”, Itachi huikkasi hänelle ikkunasta ja punapää vain nyökkäsi nopeasti, ennen kuin katosi kerrostalon ovesta sisään.

Gaara astui hissiin seuranaan erittäin kärttyisen näköinen mummo, joka nojasi kävelykeppiinsä. Koko hissimatkan ajan mummo loi poikaan vihaisia silmäyksiä ja siinä vaiheessa kun Gaara lähti ulos, mummo huusi hänen peräänsä:
”Kaiken maailman narkkareita on tämäkin kerrostalo täynnä!”

Gaara ei ollut kuulevinaankaan vaan meni asuntoonsa pää vieläkin pyörällä Itachin käytöksen vuoksi. Hän potkaisi kengät kovaäänisesti jalastaan ja viskasi takkinsa lattialle. Silloin Kankurou pelmahti eteiseen ärtyneen näköisenä ja supatti hiljaa:
”Pidä vähän pienempää ääntä, isä meni juuri nukkumaan!”

Gaara ei kuitenkaan kyennyt vastaamaan, vaan käveli veljensä ohi suoraan omaan huoneeseensa. Punapää napsautti valot päälle ja heittäytyi vuoteeseensa. Hänen olonsa oli täydellisen sekava. Miksi Itachi oli kiinnostunut hänestä, kai hän nyt sillä kropalla löytäisi ikäistään seuraa? Eniten Gaaraa hävetti myöntää, että hän oli oikeasti nauttinut suudelmasta, mutta eihän siinä olut mitään järkeä, sillä hän ei edes tuntenut minkäänlaista vetoa mieheen. Mutta jotenkin Itachin tapa suudella oli ollut niin Sasukemaisen tuntuista, ettei hän ollut osannut vastustaa sitä. Kaipuu Sasukesta tuntui kivistävänä möykkynä hänen rinnassaan, kuinka hän voisi selvitä ilman tätä? Kyyneleet kirvelsivät Gaaran silmäkulmissa, mutta hän pakotti ne päättäväisesti takaisin. Punapää ei aikoisi itkeä kenenkään, edes Sasuken vuoksi yhtäkään kyyneltä.