4. luku Riitoja ja sovintoja

Kuten Gaara oli ounastellutkin, hänen isänsä oli saanut lievästi sanottuna raivokohtauksen. Punapäätä oli hävettänyt isänsä käytös, mitä Narutokin oli mahtanut ajatella. Gaara lainasi Narutolle veljensä vaatteita, koska hän itse oli Narutoa lyhyempi ja sirorakenteisempi. Pian sen jälkeen Naruto lähti paikalta Gaaran vastaväitteistä huolimatta, sillä sade oli jo hiukan hellittänyt.
Heti kun ovi oli sulkeutunut blondin selän takana, isä oli alkanut huutamaan jälleen ja määräsi Gaaran viikoksi kotiarestiin. Punapäätä tämä ei paljoa liikuttanut, sillä hän livistäisi kuitenkin heti, kun isä olisi lähtenyt töihin.

Gaara makaili vuoteellaan, tuijotellen hajamielisesti kärpästä, joka pörräsi katonrajan tuntumassa. Aika tuntui matelevan käsittämättömän hitaasti, isä lähtisi töihin seitsemän paikkeilla, eikä hänellä olisi sitä ennen asiaa ulos omasta huoneestaan.
Ulko-ovi kävi ja sisään astui mitä ilmeisimmin Kankurou, sillä silloin kuului isän ääni:
”Et sitten päästä Gaaraa tänä iltana ulos.”
”Mitä hän on taas tehnyt?” Kankuroun ääni vastasi.
”Hän lintsasi taas koulusta.”

Kuului Kankuroun syvä huokaisu ja Gaara pystyi sielunsa silmin kuvittelemaan, kuinka hänen isänsä nyökytteli ponnekkaasti vieressä.
”Tuota menoa hän ei läpäise loppukokeitaan”, veli sanoi.
”Sitä minä olen yrittänyt hänelle sanoa”, isä vastasi, jolloin Gaara tuhahti itsekseen. Äijähän puhui täyttä potaskaa, eihän tämä koskaan ollut sanonut Gaaralle mitään. Raivosi vain. Ja jos olikin joskus maininnut, niin se oli kyllä mennyt punapäältä täysin ohi, sillä yleensä hän ei ollut kuulevinaankaan, kun mies raivosi.
”Tiesitkö muuten, että hän on homo?” Kankurou sanoi äkkiä, minkä kuullessaan punapää jähmettyi.
”Oh, shit”, Gaara huokaisi ja sulki kärsivänä silmänsä.

Hetkeen ei kuulunut yhtään mitään, sitten poikien isä sanoi erittäin vihaisella äänellä:
”Mistä sinä sen tiedät?”
”Hän itse sanoi ja, odotas hetki.”

Kuului epämääräistä kolinaa ja kilinää, ja Gaara arvasi, että hänen veljensä etsi niitä valokuvia, jotka olivat Gaarasta ja Sasukesta. Jälleen taloon laskeutui syvä hiljaisuus, joka rikkoutui, kun heidän isänsä huusi:
”GAARA TÄNNE JA HETI!”

Gaara räpsäytti silmänsä auki ja nousi hitaasti ylös sängyltään. Hän oli tiennyt, että tämä päivä tulisi vielä tapahtumaan, mutta se tuntui silti ärsyttävältä. Hän käveli ulos huoneestaan keittiöön, jossa Kankurou ja hänen isänsä seisoivat rinnatusten.
”Niin?” Gaara kysyi viattomasti.
”Onko se totta?” hänen isänsä kysyi.
”Mikä?”
”ETTÄ SINÄ OLET HOMO!” mies huusi ja heristi pojan naaman edessä valokuvaa, jossa Sasuke istui punapään lantion päällä.
”Joo, on se totta”, Gaara vastasi neutraalisti.

Punapää näki kuinka suoni sykki hänen isänsä otsassa, tämän naaman punehtuessa uhkaavaa vauhtia. Kankurou puolestaan yritti hivuttautua kauemmas heidän luotaan, erittäin syyllinen ilme kasvoillaan. Isä vilkaisi kädessään olevaa valokuvaa inhoten ja sanoi vihaisesti:
”Onko tuo se Uchihan penska?”
”Kyllä.”
”Miksi sinä olet homo?” mies ärähti. ”Yritätkö tahallasi tahrita maineemme?”

Gaara katsoi isäänsä alentuvasti. Luuliko mies todellakin, että Gaara oli kiinnostunut pojista vain sen vuoksi, että voisi aiheuttaa isälleen häpeää?
”Älä ole naurettava”, punapää tokaisi. ”Minkä minä suuntautumiselleni voin? Olen homo, etkä voi sille yhtään mitään.”
”Nyt tämä peli saa riittää!” Gaaran isä äyskähti. ”Sinä saat lopettaa suhteesi tuon pojan kanssa ja etsiä itsellesi sopivan tytön.”
”No minulla on sinun kannaltasi sekä hyviä, että huonoja uutisia. Hyvä on se, että en seurustele enää hänen kanssaan, mutta huono on taas se, etten aio hankkia tyttöystävää, vaan seurustella poikien kanssa.”

Nyt isä muistutti ulkonäöltään lähinnä punajuurta, ja oli suorastaan ihme, ettei otsassa sykkivä suoni ollut vielä katkennut.
”Hyvä on sitten”, mies ärisi hampaidensa välistä. ”Siinä tapauksessa saat lähteä.”
”Mitä?”
”KUULIT KYLLÄ! ALA PAINUA! OVI ON TUOSSA SUUNNASSA!” isä huusi jo täyttä kurkkua osoittaen ulko-oven suuntaan.

Gaara ei hievahtanutkaan, hän ei voinut uskoa kuulemaansa. Ajettaisiinko hänet pois talosta, vain siitä syystä, että hän oli homo? Punapää aukaisi jo suunsa protestoidakseen, mutta hänen isänsä ei ollut vielä lopettanut:
”PITIHÄN SE ARVATA, ETTEI SINUSTA OLE MIHINKÄÄN! ALUSTA ASTI TIESIN, ETTÄ JOKIN SINUSSA ON VIALLA. OLISI VAIN PITÄNYT VIEDÄ SINUT LASTENKOTIIN, EIKÄ OTTAA SINUA TÄNNE MEIDÄN VAIVOIKSEMME!”
”Lastenkoti varman olisikin ollut paljon siedettävämpi paikka asua”, Gaara sanoi kylmästi.
”NYT ALA MENNÄ SIITÄ! MINUN KATTONI ALLA EIVÄT HOMOT ASU!”
”Selvä! Eipä täällä olisi kestänyt yhtään kauempaa!”

Gaara rymisteli eteiseen, kaataen matkallaan suuren posliinivaasin kumoon, joka pirstoutui sirpaleiksi. Hän veti tennarit jalkaansa ja ryntäsi ulos, ennen kuin kukaan ehti sanoa mitään. Punapää oli niin vimmoissaan, ettei jaksanut edes odottaa hissiä, vaan juoksi rappuset alas saakka ja pysähtyi vasta, kun oli päässyt ulos koko rakennuksesta. Poika henkäisi syvään muutaman kerran ennen kuin valahti maahan istumaan.
Olisi pitänyt arvata, ettei isä ottaisi hänen homouttaan kevyesti. Mutta silti, talosta ulos ajaminen meni kyllä hiukan liian pitkälle. Pahinta oli, ettei Gaara tiennyt kuinka pitkään porttikielto tulisi kestämään. Ikuisesti hän ei voisi Gaaraa pitää poissa, se oli varmaa, mutta oli hankalaa tietää oliko kyseessä tämä ilta vai huonoimmassa tapauksessa useita viikkoja. Mutta sen punapää oli päättänyt, että tänä iltana hän ei enää tuohon taloon astuisi, ei vaikka isä lähtisi illemmalla töihin. Hän voisi vaikka yöpyä Naruton luona tai hätätapauksessa hän ei nukkuisi lainkaan yöllä, vaan vaeltelisi ympäri kaupunkia johon tosin liittyi omat riskinsä.
Gaara katseli tylsistyneenä vastapäätä kohoavaa pilvenpiirtäjää. Ennen hän olisi varmasti juossut suoraa päätä Sasuken luo ja olisi varmasti saanut jäädä hänen luokseen vaikka koko viikoksi, mutta eihän se nyt käynyt päinsä.
Äkkiä Gaara muisti, että hänen laukkunsa oli jäänyt Itachin autoon. Poika nousi vaivalloisesti ylös, hän ei voinut muuta, oli pakko mennä soittamaan Uchihan perheen ovikelloa. Hän tiesi leikkivänsä tulella, sillä hän ei voinut koskaan olla täysin varma mitä vanhempi Uchihan veljeksistä mahtoi suunnitella. Lisäksi riski siitä, että hän sattuisi näkemään Sasuken, oli hälyttävän suuri.

Punapää käveli tien yli välittämättä autoista, jotka tööttäilivät hänelle kiukkuisesti, kerrostalon luo ja avasi oven tärisevin käsin. Tämän talon aula oli huomattavasti suurempi ja koreampi kuin vastapäisen rakennuksen. Lattiat olivat kiiltävää marmoria ja seinät olivat kauniin luonnonvalkoiset. Ylempiin kerroksiin lähtivät sievät marmoriportaat, joita reunusti kullanvärinen kaide. Gaara lähti kapuamaan portaita pitkin, ja koska Uchihat asuivat kolmannessa kerroksessa, hän ei viitsinyt käyttää hissiä.
Pian hän saapui mustan nimikyltin eteen, jossa luki valkoisin kaunokirjaimin Uchiha. Punapää empi hetken, mutta painoi sitten mustaa ovikelloa, joka pirahti kimakasti. Pian kuuluivat ripeät askeleiden äänet ja ovi avautui. Gaarasta tuntui kuin hänen vatsaansa olisi pudonnut suuri jääkimpale, ovella nimittäin seisoi Sasuke, joka katseli häntä hivenen uteliaan näköisenä. Sasukella oli päällään farkut ja musta liekkikuvioinen huppari, jonka nähdessään Gaara hämmentyi perin pohjin. Hän oli nimittäin antanut sen pojalle viime kesänä syntymäpäivälahjaksi. Korppihiuksinen kohotti odottavasti kulmakarvaansa, kun Gaara ei sanonut mitään, jolloin punapää rykäisi, yrittäen saada äänensä kulkemaan paremmin.
”Niin… Minä vain, kun laukkuni jäi Itachin autoon, niin voisinko saada sen?”

Sasuken kulmakarvat nousivat luonnottoman korkealle ja hän sanoi ääni täynnä ihmetystä:
”Miksi sinun reppusi on sen ääliön autossa?”
”Tuota… hän tarjosi minulle päivällä kyydin, kun sattui näkemään minut kaupungilla ja sitten se laukku jäi sinne.”

Sasuke ei vastannut vaan tutkaili Gaaraa erityisen tarkasti. Punapäästä tuntui, että hän ratkeaisi millä hetkellä hyvänsä. Äkkiä hän tunsi suurta kiintymystä korppihiuksista kohtaan, eikä olisi halunnut mitään niin paljoa kuin heittäytyä tämän syliin. Mutta jokin esti häntä, hän ei vaan voinut antaa Sasuken petosta niin helposti anteeksi.
”Niin voinko saada sen laukun?” Gaara mutisi.
”Itachi ei ole nyt kotona, en tiedä milloin se tulee. Mutta jos minä annan sen laukun sinulle huomenna koulussa, okei?”
”Okei”, Gaara sanoi tyynesti, vaikka hänen vatsassaan tutui liihottavan mahtavan kokoisia perhosia. Hän oli hyvin hämmentynyt, Sasuke käyttäytyi kuin mitään ei olisi tapahtunut. Tai no lukuun ottamatta sitä, että he puhuivat normaalia muodollisemmin, mutta korppihiuksinen ei vaikuttanut edes hermostuneelta.
”Haluatko tulla sisälle?” Sasuke kysyi ja siinä vaiheessa punapään vatsa tuntui kääntyvän kokonaan ympäri.
”En. On vähän kiireitä”, hän sanoi kylmästi ja kiirehti portaikkoon, vilkaisematta kertaakaan taakseen.

Gaara ryntäsi ulos rakennuksesta pihalle, jossa oli alkanut taas ripeksimään. Hän lähti kulkemaan päämäärättömästi jalkakäytävää pitkin. Hänen olisi tehnyt mieli lyödä päätään seinään, miksi hän oli juossut paikalta ja vielä puhunut Sasukelle töykeään sävyyn? Hän olisi voinut mennä sisälle ja he olisivat mitä luultavimmin saaneet riitansa sovittua. Mutta silloin Gaara muisti Naruton. Hän oli vain muutamia tunteja sitten suudellut poikaa oma-aloitteisesti. Jos hän vaikka saisikin joskus sovittua korppihiuksisen kanssa, mitä hän oikein tekisi Naruton suhteen? Ei hän vain voinut heittää tätä nurkkaan heti kun hänelle itselleen niin sopi. Mutta eniten punapäätä häiritsi se, että Sasuke oli itse alkanut jo alustavasti hieroa sopua. Se oli erittäin outoa, sillä yleensä Gaara oli se joka pyysi anteeksi.
Gaara hieraisi terveellä kädellään otsaansa. Kaikki tuntui niin sekavalta, mitä hän oikeasti tekisi, jos Sasuke tulisi pyytämään anteeksi? Voisiko hän todella mennä Naruton luo ”Olen pahoillani, mutta ehkä meidän pitäisi vain olla kavereita, koska minä ja Sasuke olemme taas yhdessä.” Se kuulosti idiootilta jo omissa ajatuksissa.

Gaara oli huomaamattaan kävellyt Naruton talon eteen, mikä oli aika hyvin, sillä Narutolta heille oli melkein viisi kilometriä. Harmahtava, kaksikerroksinen paritalo kohosi hänen edessään ja sisältä kajastavat valot tuntuivat melkeinpä kutsuvan häntä luokseen. Gaara käveli ovelle ja soitti ovikelloa pohtimatta sen enempää mitä hänen kannattaisi tehdä. Ovi avautui ja ulos kurkistivat kauniit naisen kasvot, joita kehystivät punaiset hiukset.
”Hei”, nainen sanoi ystävällisesti.
”Hei, onko Naruto kotona?”
”Joo, totta kai”, nainen vastasi. ”NARUTOO!” hän karjaisi olkansa taakse ja viittilöi Gaaraa astumaan peremmälle.

Gaara astui pieneen eteiseen, jolloin Naruto jo rymisteli paikalle.
”Mitä nyt äiti? Ai, hei Gaara! Mikäs sinut tänne ajaa?”
”Voisinko jäädä teille yöksi, kun minulla on nyt porttikielto kotiin?”
”Ei kai se johdu siitä, kun lainasin veljesi vaatteita?”
”Ei tietenkään”, Gaara sanoi kättään heilauttaen. ”Minä selitän myöhemmin, mutta käyhän se?”
”Äiti!” Naruto huusi keittiöön, jossa hänen äitinsä kolisteli. ”Gaara tulee meille yöksi.”

Äidin pää kurkisti keittiön ovesta eteiseen ja hän sanoi pirteästi:
”Totta kai se käy, tuskin isälläsikään on mitään sitä vastaan. Älkää sitten valvoko koko yötä, kun teillä on huomenna koulua.”
”Joo, joo”, blondi sanoi pyöritellen silmiään Gaaralle.

Naruto lähti kapuamaan rappusia ylös huoneeseensa ja Gaara potkaisi kenkänsä nopeasti jalastaan, ennen kuin kipusi puiset rappuset ylös. Naruton huone oli melko pieni ja sotkuinen. Lattialla lainehti sarjakuvien meri, sänky oli petaamaton ja työpöytä oli niin täynnä tavaraa, että siinä oli turha edes harkita töiden tekemistä. Seiniä koristivat useat julisteet, joissa poseerasi muun muassa Kumi Koda ja Ayumi Hamasaki. Gaara istahti sängyn reunalle ja Naruto istahti oitis hänen viereensä.
”Mitä tapahtui?” Naruto kysyi kärkkäästi.
”No, kun minusta ja Sasukesta oli joskus otettu jotain kuvia, niin rakas veljeni meni ne kehittämään ja näytti ne isälle.”
”Eli-”
”Eli hän tietää nyt, että olen homo ja sehän ei sovi lainkaan hänen arvolleen. Joten sain lähteä.”

Naruto oli hetken hiljaa, kunnes äkkiä kiersi kätensä Gaaran olkapäiden ympärille. Punapäälle tuli kauhean huono omatunto pojan eleestä. Eihän tämä edes tiennyt kuinka kovasti hän vielä halusi Sasuken takaisin ja siinä hän vain istui Naruton syleilyssä, eikä edes yrittänyt selvittää tilannetta.

*

Seuraava koulupäivä oli sateinen, kuten edeltäneetkin päivät. Gaara istui matematiikan tunnilla ja katseli hajamielisesti ulos, vaikkei siellä oikeastaan mitään nähtävää ollutkaan. Lähes kaikki olivat hyvin keskittyneitä Asuma-sensein opetukseen, luukun ottamatta muutamia niitä harvoja, jotka piirtelivät epämääräisiä kiemuroita vihkoihinsa tai tuijottivat apaattisesti senseitä, ymmärtämättä kuitenkaan sanaakaan mitä tämä sanoi. Asuma-sensein liitu lauloi taululla, mutta Gaaraa ei jaksanut jostain syystä kiinnostaa, vaikka matematiikka oli yksi hänen lempiaineistaan.
”Gaara-kun, tiedätkö sinä vastauksen?” sensei kysyi, jolloin punapää käänsi katseensa tauluun.
”En”, hän sanoi yksinkertaisesti.
”No et varmaakaan, kun et edes käyttänyt laskinta. Logaritmia on lähes mahdoton laskea päässä, tiedän vain yhden henkilön, joka on tähän pystynyt ja hän oli yliopistossa minun matematiikan professorini.”

Gaara vain kohautti olkapäitään ja Asuma-sensei pudisteli päätään toivottomana. Punapäätä otti aivoon se, kuinka kaiken piti sujua systeemin mukaan. Piti olla niin ahkera ja jaksaa aina, eivätkö opettajat ymmärtäneet, että opiskelijoilla oli omakin elämä? Itse hän ei pystynyt keskittymään, koska hän tunsi ihmissuhdeasioidensa olevan melkoisessa solmussa. Ensinäkin, hän rakasti edelleen Sasukea, vaikka kantoikin tälle kaunaa. Toiseksi, hän rakasti myös Narutoa, mutta samalla poika oli hänen paras ystävänsä. Kolmanneksi Itachi oli kiinnostunut hänestä, mikä oli kaikkea muuta kuin miellyttävää.

Pian he pääsivät välitunnille ja Gaara asteli ulos, jossa sade oli jo lakannut ja auringon säteet pilkahtelivat pilvien raoista. Ränneistä tippui vielä viimeisimpiä sadepisaroita ja piha oli täynnä suuria vesilammikoita. Koulun porttien ulkopuolella jotkut polttelivat tupakkaa ja naureskelivat keskenään.
Äkkiä joku nappasi Gaaraa ranteesta ja kiskaisi hänet nurkan taakse. Hämmästyksekseen punapää huomasi, että tämä sieppaaja oli ollut Sasuke, joka seisoi nyt hänen edessään, katsoen häntä suoraan silmiin.
”Sasuke?”
”Niin, tässä on tämä sinun laukkusi”, korppihiuksinen sanoi ja ojensi pojalle mustan laukun.
”Kiitos.”

Heidän välilleen laskeutui kiusaantunut hiljaisuus. Kuului ainoastaan räystäästä tippuvien sadepisaroiden ääni, sekä koulun ohi ajavien autojen kiihdytys -ja tööttäysäänet.
”Miksi sinun piti se laukku täällä antaa?” Gaara kysyi rikkoakseen hiljaisuuden.
”Koska… Tai no, ihan sama”, Sasuke tuhahti ja painoi huulensa punapään huulille.

Gaarasta tuntui kuin hän olisi leijunut. Sasuke sittenkin välitti hänestä, hän ei voinut uskoa sitä todeksi. Enää punapää ei voinut olla korppihiuksiselle vihainen Sakura-tapauksesta, ei vain voinut. Hän oli aina tiennyt, että tulisi antamaan pojalle anteeksi.
Sasuke painoi hänet seinää vasten ja hiveli käsillään pojan lantion seutua. Gaara puolestaan hyväili toisella kädellään korppihiuksisen niskaa, koska tiesi tämän pitävän siitä. Sasuke suuteli niin hyvin, hän oli suorastaan jumalaisen täydellinen. Sasuken käsi eksyi hänen takamukselleen, jolloin punapään suusta karkasi tahaton huokaisu.
Lopulta he erkanivat toisistaan ja Gaara katsoi syvälle pojan mustiin silmiin.
”Annatko anteeksi?” korppihiuksinen kuiskasi hänen korvaansa.
”Tietenkin”, Gaara vastasi hetkeäkään epäröimättä. ”Mutta…”
”Mitä?”
”Miksi olit Sakuran kanssa?”

Sasuke huokaisi pojan korvaan, ennen kuin sanoi:
”Se on niin pitkä juttu.”
”Ei se mitään. Selitä vain.”
”No, joskus myöhemmin, okei?”

Gaara nyökkäsi, vaikka olikin hiukan kärsimätön. Miksei Sasuke voinut kertoa heti? Korppihiuksinen ilmeisesti huomasi pojan kärsimättömyyden, sillä hän veti pojan syleilyynsä ja halasi tätä lujasti. Punapää painoi leukansa Sasuken olkapäätä vasten ja tuijotteli hajamielisesti eteenpäin. Äkkiä hän tajusi, että jonkin matkan päässä heistä seisoi Naruto, joka tuijotti heitä tiiviisti, ennen kuin käännähti kannoillaan ja juoksi pois. Gaaran vatsa tuntui kääntyvän ylösalaisin. Mitä hän olikaan mennyt tekemään! Hänen ei olisi koskaan pitänyt antaa Narutolle mahdollisuutta, vaan olisi heti pitänyt iskeä hanskat tiskiin ja sanoa, ettei heidän juttunsa toiminut. Mutta eihän Gaara ollut Naruton tunteita miettinyt vaan ainoastaan itseään. Salaa mielensä perukoilla hän oli pitänyt itsestään selvänä sitä, että heti kun Sasuke pyytäisi anteeksi, hän oitis palaisi tämän luokse. Gaaran teki mieli juosta blondin perään, muttei pystynyt. Jokin esti häntä ja se jokin sattui syleilemään häntä sillä hetkellä.

*

Seuraavat tunnit tuntuivat kiitävän oudosti Gaaran silmien edestä. Hän tuskin tajusi minne meni ja missä oli, sillä hänen ajatuksensa olivat niin perinpohjaisesti sekaisin. Toisaalta hän oli iloinen, että hän oli saanut Sasuken takaisin, mutta toisaalta hän tunsi kauheaa syyllisyyttä. Narutosta hän ei ollut piha -episodin jälkeen nähnyt vilaustakaan, eikä punapää ollenkaan tiennyt oliko tästä hyvillään vai pahoillaan.

Koko koulu oli ilmeisen hämmästynyt huomatessaan, että Sasuke ja Gaara olivat taas yhdessä. Vaikkei heidän eronsa pitkä ollut ollutkaan, kaikki olivat jo olleet varmoja, että heidän juttunsa oli menneen talven lumia. Parhaimman reaktion antoi kuitenkin Sakura.
Sasuke ja Gaara kävelivät kohti ulko-ovia, sillä heidän koulupäivänsä oli ohi, kun pinkkihiuksinen tyttö saapasteli paikalle. Hänen katseensa osui välittömästi poikien yhteen liitettyihin käsiin, ennen kuin veti syvään henkeä ja läimäisi kaikkien hämmästykseksi Gaaraa poskelle.
”Senkin idiootti! Sinä veit Sasuken minulta!” tyttö huusi.

Siinä vaiheessa Sasuke asteli tytön eteen, jolloin Sakura vaikeni.
”Minusta se taisi kyllä mennä niin päin, että minä otin Gaaran itselleni takaisin”, korppihiuksinen sanoi kylmästi, jolloin Sakuran suu loksahti auki.
”Mutta.. mutta… Sasuke! Meillä meni niin hyvin!”
”En kestänyt sinua sekuntiakaan. Ala mennä nyt, ennen kuin todella hermostun.”

Sakuran silmät täyttyivät kyynelistä, muttei sanonut mitään, sillä hänen rakkautensa Sasukea kohtaan oli niin syvää, ettei hän voinut sanoa pahasti korppihiuksiselle. Tyttö niiskaisi kuuluvasti, kuin kerjäten huomiota ja juoksi sitten oikopäätä tyttöjen vessaan Ino kintereillään.
Sasuke kohotti tylsistyneesti kulmakarvojaan ja tarkasteli Gaaran kasvoja huolellisesti.
”Sattuiko?” tämä kysyi.
”Eipä oikeastaan”, Gaara vastasi ja hipaisi poskeaan.
”Vaivaako sinua jokin?” Sasuke paukautti äkkiä.
”Häh? Miten niin?”
”Olet jotenkin tavallista hiljaisempi.”
”Ei minua mikään vaivaa.”
”Aijaa. No kenties kun tuollaisia kotkottavia kanoja joutuu muutaman päivän kuuntelemaan, niin alkaa tuntua oudolta, kun on ihan normaalissa seurassa”, korppihiuksinen sanoi pilkallisesti, saaden Gaaran hymähtämään. ”Onko sinulla muuten mitään menoa tänään?”
”Mangakerho kokoontuu tänään.”
”Eli siis ei ole.”
”Hei, olen ollut sieltä pois jo kahtena kertana peräkkäin. Tätä menoa minut bannataan.”
”Onko joku mangakerho minua tärkeämpi?” Sasuke kysyi mustasukkaisesti saaden Gaaran huokaisemaan. Tyypillistä Sasukea.
”Okei, sinä voitit.”

Sasuke hymyili voitonriemuisesti ja painoi huulensa kevyesti Gaaran poskelle.
”Mennäänkö teille?” hän supisi pojan korvaan.
”Minulla on porttikielto kotiin.”
”No sehän tarkoittaa sitä, että sinun pitää jäädä meille yöksi…”
”Miten vaan, pervo.”

Sasuke naurahti Gaaran korvaan ja vetäytyi sitten kauemmas.
”Miksi edes olet saanut porttikiellon?” korppihiuksinen kysäisi kuin ohimennen.
”Rakas veljeni kävi kehittämässä eräät valokuvat meistä kahdesta ja näytti ne isälle.”
”Isoveljet ovat perseestä”, Sasuke sanoi nyökäten. ”Eli nyt isäsi tietää, että olet homo, eikä hän voi kestää sitä, vai?”
”Siltä vaikuttaisi.”

Pojat jatkoivat matkaansa ulos, jossa ilma oli taas mennyt uhkaavan pilviseksi ja kosteaksi.
”Ai, tuolla onkin Itachin auto”, Sasuke sanoi ja vauhditti askeliaan, mutta Gaara pysähtyi kuin seinään.
”Emmekö me voisi kävelläkin?” Gaara kysyi ja Sasuke pysähtyi ihmeissään.
”No, miksi kun tuo on jo tullut autonsa kanssa? Okei tiedän, että se on idiootti, mutta en jaksa tässä kosteudessa kävellä viittä kilometriä. Ja säästyypähän sinun bussirahasi.”

Gaara puraisi huultaan, mutta tajusi, ettei voinut väittää vastaankaan. Korppihiuksinen nytkäytti päätään Itachin auton suuntaan ja punapää seurasi häntä autolle. Tuulilasin läpi hän näki Itachin tutkailevan häntä erityisen tarkasti, mikä sai kylmät väreet kulkemaan punapään selkää pitkin.