6. luku Pulassa

Gaara ei ollut nähnyt Narutoa kokonaiseen viikkoon, mikä sai hänet hiukan huolestumaan. Punapää oli yrittänyt soittaa ja tekstata blondille, mutta tämä ei ollut vastannut. Lopulta Gaara päätti mennä kolkuttamaan Uzumakien ovea, hän ei voinut antaa Naruton piileskellä hänen vuokseen.

Oli sunnuntai-iltapäivä ja Gaara tuijotteli hiukan levottomasti Naruton kotia tietämättä soittaako ovikelloa vai rynnätäkö pakoon. Huudoilta hän ei tulisi välttymään, siitä Gaara oli varma, mutta syyllisyyden käärme luikerteli ikävästi hänen sisuksissaan.
Gaara henkäisi syvään, käveli ovelle ja soitti ovikelloa. Ovi aukeni ja ulos kurkisti Naruton pää, mutta Gaaran nähdessään Naruto yritti vetää ovea kiinni, mutta punapää työnsi kätensä väliin.
”Naruto, haluan puhua kanssasi”, Gaara yritti, vaikka hänen käteensä koski oven puristuksissa.
”Ei ole mitään puhuttavaa”, Naruto tokaisi ja yritti työntää pojan kättä pois oven välistä, mutta tämä oli sinnikäs.
”Naruto anna minun selittää!”
”Mitä selittämistä tässä on? Olet nyt Sasuken kanssa ja sillä selvä. Hän ottanut sinut taas lemmikikseen, joten minua ei tarvita.”
”Ei se niin mennyt!”
”Gaara, älä valehtele minulle!”

Gaara hiljeni. Hänen olonsa oli yhtä turta kuin oven välissä oleva käsi. Naruto katseli häntä hiukan surullisen näköisesti.
”Minä oikeasti rakastin sinua, Gaara.”
”Minäkin rakastan sinua!” Gaara sanoi tiukasti.

Silloin Naruton silmissä leimahti kiukku ja hän tempaisi oven kokonaan auki ja tarttui punapäätä olkapäistä.
”Johan minä sanoin, että ÄLÄ VALEHTELE MINULLE!” hän huusi ja ravisteli poikaa kovakouraisesti.
”En minä valehtelekaan”, Gaara sanoi niin hiljaa, että blondi hädin tuskin kuuli. ”Minä rakastan teitä molempia.”

Naruto lakkasi ravistelemasta ja tuijotti punapäätä, aukoen suutaan kuin kala kuivalla maalla.
”Tiedän, että se kuulostaa hullulta ja tyhmältä”, Gaara jatkoi. ”Mutta niin minä oikeasti tunnen. Sinulla on hyvä syy vihata minua. Palasin Sasuken luo, vaikka olit tehnyt hyväkseni vaikka mitä. Minä olen pahoillani, Naruto. Saat vihata minua niin paljon kuin haluat. Mutta älä minun takiani jää pois koulusta.”
”Gaara, minä… minä en vihaa sinua. Minä vain…”, Naruto soperteli.
”Ymmärrän kyllä”, Gaara sanoi hiljaa hipaisten pojan poskea hellästi.

Poika värähti kosketusta, muttei kuitenkaan vetäytynyt taemmas. Gaara valutti kätensä Naruton kaulalle, ja siitä olkapäälle, saaden tämän henkäisemään kevyesti. Punapää painautui aivan blondin rintakehään kiinni, toinen käsi edelleen leväten Naruton olkapäällä, tuijottaen melkeinpä vaativasti tämän sinisiin silmiin. Gaara näki kuinka epävarmuus paistoi toisen silmistä, mutta hän ei voinut olla huomaamatta, että niistä kuvastui myös pidätelty himo.
”Suutele minua”, punapää komensi ja nojautui entistä lähemmäs Narutoa.
”Mutta…”

Jostain syystä Gaara nautti tilanteesta täysin rinnoin. Hän tunsi hallitsevansa tilanteen täysin, hän ei ollut koskaan aiemmin ollut dominoiva osapuoli, mikä teki tilanteesta uuden ja kiehtovan.
Gaara tarttui toisella kädellään Naruton kullankeltaisiin hiuksiin ja näykkäisi hampaillaan pojan pehmeää alahuulta. Enää ei Naruto voinut hillitä itseään, vaan hän painoi huulensa kovakouraisesti vasten punapään huulia. Suudelma ei ollut erityisen miellyttävä, sillä heidän hampaat kolahtivat kipeästi yhteen ja Naruton huulet runnoivat lujasti Gaaran huulia. Blondi painoi pojan seinää vasten ja tarttui tätä ranteista, painaen nekin seinää vasten. Silloin Gaara tunsi voimakasta kipua vasemmassa ranteessaan, mutta tukahdutti huudahduksen. Hän tiesi, että oli ottanut käsituen liian aikaisin pois, muttei jaksanut välittää. Omalla tavallaan kipu tuntui melkeinpä miellyttävältä.
Sitten, aivan yhtäkkisesti, Naruto vetäytyi hänestä ja astui monta askelta taaksepäin, vilkuillen kaikkialle muualle paitsi Gaaraan.
”Naruto?” Gaara kysäisi ja yritti kuroa heidän välimatkaansa umpeen, mutta Naruto kohotti kätensä, jolloin punapää pysähtyi kuin seinään.
”Tämä ei ole oikein”, blondi mutisi tuijotellen varpaitaan.
”Miten niin ei?” Gaara kysyi. Hyvänolon tunne hiipui ja hänestä tuntui kuin suoniin olisi hyökynyt myrkkyä.
”No, kun sinä olet Sasuken kanssa”, Naruto sanoi ja kohotti viimein katseensa. ”Minä en halua olla mikään kolmas pyörä. Jos haluat olla minun kanssani, sinun on luovuttava Sasukesta. Muussa tapauksessa antaa olla.”

Gaara nyökkäsi, hän ei muuhun pystynyt. Hän ymmärsi hyvin, miksi Naruto torjui hänet, mutta se tuntui silti pahalta. Hän ei kerta kaikkiaan osannut päättää Sasuken ja Naruton väliltä, hän olisi vain halunnut molemmat, mutta eihän se käynyt.
Naruto hymyili surullisesti ja taputti melkeinpä toverillisesti Gaaraa olkapäälle, ennen kuin katosi takaisin sisälle. Gaara jäi tuijottamaan typerästi ovea, puolittain toivoen, että Naruto avaisi sen ja hihkaisisi: ”Aprillia!” Ovi kuitenkin pysyi itsepintaisesti kiinni, joten Gaara lopulta kääntyi kannoillaan ja käveli tielle.

Syvä itseinho valtasi Gaaran mielen ja häntä alkoi äkisti hävettää aiempi käytöksensä. Naruto varmasti ajatteli, että Gaara ei hakenut häneltä mitään muuta kuin seksiä. Gaara tiesi, että oli epäreilua leikitellä ihmisten tunteilla, muttei tiennyt mitä olisi tehnyt, jotta kaikki olisivat tyytyväisiä. Ja entäpä Sasuke? Gaara oli ollut todella epäreilu myös korppihiuksista kohtaan suutelemalla Narutoa. Hän oli tehnyt saman kuin Sasuke Sakuran kanssa. Itseinhon tunne vahvistui ja Gaaran olisi tehnyt mieli loikata ohi ajavan rekan alle. Jostain syystä Gaaran kuitenkin teki mieli mennä Sasuken luo, ei tunnustamaan, vaan muuten vain, sillä hänen olonsa oli sen verran kurja, että tarvitsi piristystä. Seksin muodossa jos ei muuten.

Ei aikaakaan, kun Gaaran jalat olivat vieneet niiden omistajan Sasuken oven eteen. Punapää kohotti kätensä soittamaan ovikelloa, mutta silloin ovi pamahti kipeästi päin hänen näköään, ennen kuin hän edes oli ehtinyt soittaa kelloa. Gaara hieraisi nenäänsä ja kohotti katseensa hiukan närkästyneenä Sasukeen, joka seisoi oven poskessa kädet lanteillaan.
”Sasuke, miksi sinä – ”
”Sisään, heti”, Sasuke ääni oli kylmä ja käskevä.

Gaara seurasi hiukan hämmentyneenä poikaa sisälle, eikä ehtinyt edes riisua kenkiä jaloistaan, kun korppihiuksinen jo tarttui häntä käsivarresta ja talutti olohuoneeseen.
”Sasuke mistä on kyse?” Gaara kysyi, mutta korppihiuksinen vain kohotti sormensa vaientaakseen toisen.
”Minä näin teidät”, Sasuke sanoi hetken kuluttua, vaarallisen neutraalilla äänellä.

Tuntui kuin joku olisi kaatanut kylmää vettä Gaaran niskaan. Ei Sasuke ollut voinut nähdä häntä ja Narutoa, ihan varmasti kyse oli jostain muusta.
”En ymmärrä mistä sinä puhut”, Gaara vastasi.
”Vai et!” Sasuke ärähti menettäen tyynen äänensävynsä. ”Mitähän mahdoit sitten tehdä Naruton kanssa juuri äsken?”

Gaara kalpeni marmorinvalkeaksi. Sasuke oli siis nähnyt kaiken, nyt punapää oli sotkenut itsensä pahempaan soppaan, kuin koskaan aiemmin.
”Vastaa!” Sasuke huusi ja astui askeleen lähemmäs, jolloin Gaara vaistomaisesti perääntyi.
”Ymmärsit väärin, me vain – ”
”Älä yritä! Minä näin kaiken alusta asti. Sinä itse teit aloitteen!”

Gaara ei vastannut, vaan tuijotti suoraan Sasukeen, tuntien olonsa äärimmäisen kauhistuneeksi. Ei sen näin pitänyt mennä, hän vain halusi viettää iltapäivän pojan kanssa…
”Myönnä!” korppihiuksinen vaati ja tarttui poikaa kauluksista. ”Myönnä!”
”Me suutelimme”, Gaara sanoi hiljaa, uskaltamatta enää katsoa korppihiuksista.

Sasuke päästi punapään kauluksista ja tuijotti tätä huohottaen raskaasti. Sitten hän kohotti nyrkkinsä ja täräytti sen voimalla Gaaran poskeen. Gaara horjahti ja kaatui lattialle kolauttaen takaraivonsa sohvapöytään. Veri alkoi valua hiljakseen pojan päästä, mutta punapää tuskin edes huomasi sitä. Sasuke oli lyönyt häntä.
Sasukekin näytti tajunneen mitä oli tehnyt, sillä hänen ilmeensä muuttui kauhistuneeksi ja hetken näytti siltä, että hän olisi halunnut rynnätä Gaaran luo, mutta jokin esti häntä. Korppihiuksisen ilme kovettui äkisti ja hän ryntäsi ulos talosta ovet paukkuen.
Gaara makasi edelleen olohuoneen lattialla, veren tuhriessa kallista mattoa. Gaara ei voinut uskoa, että Sasuke oli todella lyönyt häntä. Oli Gaaraa aiemminkin lyöty, mutta Sasuke ei ollut koskaan aiemmin. Hän ei olisi voinut uskoa pojan alentuvan moiseen. Punapään teki mieli itkeä, mutta kyyneliä ei tullut, hän vain makasi aloillaan, suostumatta ymmärtämään tapahtunutta.

Äkkiä kuuluivat askeleet ja Gaara kohotti äkisti päätään. Mutta tulija ei ollut Sasuke vaan Itachi. Mies kyykistyi hänen viereensä.
”Oletko okei?” Itachi kysyi.

Gaara tyytyi vain nyökkäämään ja mies ojensi kätensä auttaakseen hänet ylös. Poika tarttui käteen ja kömpi vaivalloisesti seisaalleen.
”Sinustahan tulee verta”, Itachi hoksasi ja Gaara kosketti varovasti takaraivoaan, johon turposi jo kovaa vauhtia mahtavan kokoinen kuhmu.
”Ei tässä mitään, pikku naarmu”, punapää mutisi varpailleen, mutta mies ei kuunnellut vaan istutti hänet sohvalle ja katosi sitten keittiön puolelle.

Gaara tuijotteli sylissään lepääviä käsiään lamaantuneena. Nyt hän alkoi tuntea inhottavaa tykytystä takaraivossaan, vaikka verenvuoto oli loppunut. Syvä katumus valtasi hänen mielensä. Jos hän olisi vain hillinnyt itsensä Naruton suhteen ja tyytynyt vain anteeksipyyntöön suutelemisen sijaan mitään ei olisi tapahtunut.
Itachi palasi keittiöstä kantaen toisessa kädessään jääpussia.
”Kai tämä riittää?” mies kysyi istuutuen Gaaran vierelle ja painoi jääpussin hellästi tämän takaraivoon.
”Joo”, Gaara vastasi. Jääpussi lievitti ihanasti päässä jumputtavaa kipua.
”Olit siis nuoleskellut sen blondin kanssa?”

Gaara käänsi kasvonsa äkisti Itachiin päin, jolloin jääpussi putosi miehen kädestä kopsahtaen lattialle.
”Ei se kuulu sinulle”, punapää tokaisi.
”No ei niin, periaatteessa”, Itachi sanoi virnistäen, ”Mutta en arvannut, että sinun pitää kolmen kanssa vehdata.”

Mies tarttui häntä leuasta, mikä sai punapään silmät laajenemaan.
”Ehkäpä sinä tahtoisit siis mennä hiukan pidemmälle”, mies sanoi pehmeästi ja painoi pojan selälleen sohvalle.

Gaara ei vastustellut, hän ei yksinkertaisesti jaksanut eikä pystynyt siihen. Itachi painautui häntä vasten painaen pehmeitä suudelmia hänen huulilleen. Punapää tunsi olonsa ontoksi ja tunteettomaksi. Hänelle oli aivan sama mitä seuraavaksi tulisi tapahtumaan, millään ei ollut enää mitään väliä.
Itachi avasi Gaaran hupparin vetoketjun ja kiskoi T-paidan tämän päältä. Pian hän oli heittänyt omankin paitansa lattialle ja painautunut jälleen pojan rintakehää vasten. Normaalisti miehen paljas iho olisi saanut hänet kiihottumaan, mutta nyt hän ei tuntenut mitään. Itachin huulet suutelivat jumalaisesti, mutta sekään ei tuntunut missään.
Itachi liukui alemmas painaen suudelmia pojan vatsalihaksille, ja päästyään tarpeeksi alas hän veti nopeasti housut ensin pojan jaloista ja sitten omistaan. He olivat nyt lähes täysin alasti, lukuun ottamatta boksereita. Itachilla tuntui kuitenkin olevan kiire, sillä hän näytti erittäin kärsimättömältä, vaikka itse määräsikin tahdin ja hänen boksereidensa etumus pullotti aika lailla. Lopulta mies riisui heidän bokserinsakin, jolloin Gaara näki hänen kovettuneen miehuutensa, eikä voinut muuta kuin ajatella, että kuinka ihmeessä miehen kalu oikein mahtuisi hänen sisälleen.
”Kontillesi”, mies komensi ja punapää kuuli hänen äänestään, että mies selvästikin nautti saadessaan komennella häntä.

Gaara kääntyi kontilleen vastentahtoisesti ja sulki silmänsä. Äkkiä häntä olikin alkanut pelottaa, hän tiesi tuntevansa pian kipua, mutta pelottavaksi sen teki se, ettei hän tiennyt miltä Itachi tuntui. Hän oli harrastanut seksiä ainoastaan Sasuken kanssa. Ajatus Sasukesta sai häpeäaallon lähes murskaamaan hänet. Kuinka hän voisi enää koskaan katsoa korppihiuksista silmiin tämän jälkeen? Hänhän harrasti seksiä tämän isoveljen kanssa, voisiko hän alemmas vajota?
Äkkiä Itachi työntyi hänen sisälleen, ilman minkäänlaista ennakkovaroitusta, mikä sai Gaaran ulvahtamaan tuskasta. Vaikka mies oli käyttänyt liukastetta, tuska oli kova. Mies aloitti nopeat edestakaiset liikkeet, huohottaen jo melko raskaasti. Punapää puri tiukasti huultaan, päättäen ettei päästäisi yhtäkään äännähdystä. Kipu ei tuntunut hellittävän, mutta Gaara tunsi, että hän oli ansainnut tämän tuskan. Hän oli satuttanut Sasukea, joten hänen oli maksettava siitä käypä hinta.
Itachi kiihdytti tahtia entisestään, mutta punapää alkoi jo turtua kipuun, hän ei enää tuntenut mitään. Sitten mies äkisti jäykistyi ja hän laukesi hiljaa voihkaisten. Itachi vetäytyi pois Gaarasta ja kohottautui istualleen.
”No niin, vihdoinkin se tuli tehtyä”, mies huokaisi, kuulostaen melkeinpä pettyneeltä. ”Minä kyllä jotenkin odotin enemmän… Mutta samapa tuo. Minä menen suihkuun, nähdään joskus.”

Itachi nousi sohvalta ja käveli kylpyhuoneeseen pamauttaen oven kiinni perässään. Gaara tunsi olonsa loukatuksi ja petetyksi. Hän oli suostunut Itachin painostukseen ja nyt selvisi, ettei hän ollutkaan tarpeeksi hyvä miehelle.
Punapää nousi istualleen ja voihkaisi tuskasta, hänen takamustaan särki mahdottomasti ja istuminen tuotti suurta kipua. Vaivalloisesti hän sai puetuksi vaatteet päällensä ja asteli ulos asunnosta sanomatta Itachille edes hei.
Ulkona oli pilvistä, mutta kerrankin ei satanut lainkaan. Gaaran olo oli kurja ja hänen olisi tehnyt mieli kadota jonnekin maan syvyyksiin. Hän ei tuntenut oloaan raiskatuksi, hänhän oli itse mukisematta suostunut Itachin tahtoon. Poika tunsi olonsa likaiseksi, mutta ei ruumiillisesti, vaan henkisesti. Hän kirosi omaa tyhmyyttään, kuinka hän oli saattanut kuvitella, että kaikki vain järjestäytyisi takaisin ennalleen, jos hän kävisi vielä sotkemassa pakkaa lisää? Jos Sasuke saisi tietää Itachin ja hänen välikohtauksesta… Gaaran vatsaa kylmäsi.  Hän ei halunnut tietää kuinka korppihiuksinen tulisi reagoimaan. Hän ei edes tiennyt olivatko he enää yhdessä.
Takaraivossa jumputti taukoamatta ja vielä lisäksi hänen takamuksensa oli niin kipeä, että hänen oli paha kävellä. Päästyään heidän talonsa edustalle, pojan jalat pettivät. Häntä ei enää vaivannut ruumiillinen kipu, vaan hän ei yksinkertaisesti enää jaksanut itseään.
”Voi vittu”, Gaara kirosi ja lyyhistyi asfalttia vasten.
”Gaara!” kuului huuto.

Gaara ei jaksanut nousta vaan tuijotti maata mitään näkemättä.
”Gaara mikä sinua nyt vaivaa?” se oli Kankurou.
”Ei mikään”, poika mutisi asfaltille.
”Miksi sitten makaat maassa?”
”Tutkin muurahaisia.”

Gaara kuuli, kuinka Kankurou tyrskähti naurusta, mutta tämä vaikeni pian huomatessaan, ettei punapää vieläkään noussut ylös.
”Erm… Ehkä kannattaisi mennä sisään, kohta sataa taas.”
”…”
”Gaara?”
”…”

Enää Kankurou ei jaksanut huhuilla veljeään toisesta ulottuvuudesta, vaan tarttui poikaa kainaloista ja nosti hänet ylös.
”Ala mennä sisälle siitä”, veli tokaisi ja pukkasi punapäätä selkään.
”Olenko minä ihan hyödytön?” Gaara sanoi hiljaa saaden veljensä hiukan punehtumaan.
”Mi-mistä sinä oikein puhut?”
”Voiko minua pompotella ympäriinsä, käskeä tekemään sellaista mitä en halua, mutta se ei sitten kuitenkaan kelpaa?”
”Mitä sinä -?”
”Voiko minun olemassaoloni noin vain unohtaa? Voiko minua kohdella huonosti ihan vain sen takia, koska minuun sattuu?”

Gaara ei tiennyt mikä häneen oli mennyt. Ensimmäistä kertaa elämässään, hän purki todellisia tunteitaan jollekin. Hän sanoi ääneen ne kysymykset, jotka olivat jo vuosia pyörineet hänen päässään. Kummallisinta tässä oli se, että hän sanoi nuo sanat veljelleen, joka ei varmastikaan ymmärtäisi häntä.
”Gaara, oletko sinä ihan terve?” Kankurou kysyi tunnustellen ja painoi kätensä pojan otsalle. ”Voit kyllä tulla jo kotiin, ei isä enää muista antaneensa sinulle porttikieltoa. Tosin ei kannata puhua hänelle, ettei hän taas muista, että olet… no…”
”Anna olla!” Gaara tiuskahti ja huitaisi veljensä käden syrjään.

”Gaara, minne sinä menet?” Kankurou huusi hänelle, kun Gaara käännähti kannoillaan ja lähti ontumaan tietä pitkin.
”En tiedä, mahdollisimman kauas!”
”Miksi sinä onnut?”

Gaara ei vastannut vaan jatkoi matkaansa päämäärättömästi, poispäin keskustasta. Jonkin aikaa käveltyään hän totesi, ettei jaksanut liikkua enää metriäkään, joten hän nousi sattumanvaraisesti johonkin bussiin ja katseli ohi vilahtelevia kerrostaloja kuin hypnoosin vallassa.
Äkkiä hän tajusi mihin kaupunginosaan hän oli päätynyt. Täällä oli hautuumaa, ennen he olivat käyneet siellä usein, mutta nyt… Gaara ei edes muistanut milloin oli käynyt haudalla viimeksi.
Gaara nousi bussista ja käveli muutama sata metriä, kunnes näki korkeat, valkoiset hautakivet porttien takana. Hautakivet olivat vierivieressä ja niiden juuressa oli erilaisia uhrilahjoja, kuten kukkia ja ruokaa. Punapää käveli syvemmälle hautausmaan rauhaan, kunnes saapui hiukan syrjässä olevan hautakiven luo. Se oli laiminlyöty ja ympärillä rehottivat rikkaruohot. Kivessä komeili hilseilevin kirjaimin hänen enonsa, Yashamarun nimi. Tuska tuntui tulenhehkuisena rautana Gaaran sydämessä ja hänen oli käännyttävä kannoillaan. Gaara tiesi, että oli pelkurimaista paeta menneisyyttään, mutta hän ei kestänyt sitä tyhjyyden ja tuskan tunnetta, jota hänen enonsa poismeno oli hänessä aiheuttanut.
Punapää jatkoi matkaansa ja pian hän päätyi äitinsä haudalle. Tällä kertaa Gaara tunsi syvää vihaa. Vaikkei hän muistanut äidistään mitään, häntä raivostutti suunnattomasti.
”Miksi sinä menit kuolemaan?” hän ärähti hautakivelle. ”Sinun takiasi isä on tuollainen. Ja sinun vuoksesi myös Yashamaru kuoli. Olisit tehnyt abortin niin en olisi koskaan syntynyt.” Mutta hautakivi ei vastannut vaan seisoi mahtipontisesti hänen edessään.

Gaara mulkaisi viimeisen kerran hautakiveä ja käännähti sitten kannoillaan kompastellen hautausmaalta niin nopeasti, kuin suinkin pääsi.