"Danna... Tällä säällä voisit pukeutua lämpimämmin... Nahkatakki ja farkut eivät ole oikein tähdellinen valinta tähän aikaan vuodesta", mutisin kävellessäni pitkin jäätynyttä jalkakäytävää. Minulla sentään oli kaulaliina, paksu takki ja kunnon housut. Mukaan lukien raidallinen piponi, joka oli lainassa Itachilta.

"Älä viitsi Deidara. Tiedät hyvin, että tarkenen hyvin säällä kuin säällä", Sasori puolustautui oikoen takin helmaansa. Hän ei kuunnellut minua koskaan. Varoitin tai valitin, hän ei yksinkertaisesti kuunnellut. Katsahdin taivaalle. Tummia pilviä. Ennemmin tai myöhemmin alkaisi sataa lunta. Minä sitten rakastin talvea. Paksu lumimatto peitti maata saaden sen kimaltelemaan kristallin tavoin. Tummat pilvet enteilivät joka kerta lisää vaaleaa höyhenten sadetta. Mukavan viileä ilma varmisti, etten saisi lämpöhalvausta, mikä oli muutenkin mahdotonta tähän aikaan vuodesta. Ihmettelen aina, miksei Sasori pitänyt talvesta. Hän suorastaan vihasi sitä. Katsahdin olkani yli ja huomasin Sasorin liukastuneen selälleen. Ei ihme... noilla tennareilla... Kävelin hänen luokseen ojentaen käteni tälle auttaakseni hänet ylös.

"Sasori... Voisit edes joskus kokeilla talvikenkiä. Kesäkengillä ei pysyisi pystyssä pomokaan", naurahdin hymyillen. Sasori tuijotti minua vihaisesti. Hän tarrasi kiinni kädestäni ja nousi varovasti takaisin seisomaan. Hän pudisti lumet pois takistaan ja tönäisi minut sitten yllättäen paksuun lumihankeen.

"Älä aina viitsi huolehtia minusta. Minä kävelen millä haluan. Tiedät hyvin, että vihaan talvea", hän ärähti. Tuijotin Sasoria hieman loukkaantuneena.

"Danna. Minä saan huolehtia kenestä haluan. Ja nyt", aloitin ja ojensin käsiäni Sasoria kohti, "Auta minut ylös". Sasori tuijotti minua huvittuneena.

"Miksi auttaisin? Nouse itse ylös".

"En pääse", mutisin. Lumihanki oli niin syvä, etten yksin kertaisesti päässyt pois, saatika sitten pystynyt liikkumaan kunnolla. Sasori huokaisi syvään, tarttui kiinni käsistäni ja vetäisi minut sitten pois hangesta. Tuijotin häntä vihaisesti.

"Mitä? Minä kun luulin että rakastat talvea", Sasori hymähti. Silloin tönäisin hänet vuorostaan lumihankeen, niin syvälle, ettei hän varmasti pääsisi sieltä itse pois. Sasori rämpi hangessa.

"Deidara! Mitä tuo nyt oli!?" hän huudahti. Hymyilin tälle viattomasti.

"Etkö pääse ylös?" naurahdin. Sasori tuijotti minua.

"En. Auta minut ylös", hän murahti. Näytin hänelle kieltä käteni kautta:

"Älä unta näe", ja pinkaisin juoksuun. Kuulin, miten danna alkoi kirota suureen ääneen vaatien minun tulla takaisin. Ja hitot. Nyt on jo korkea aika saada hänet pitämään talvesta keinolla millä hyvänsä. Nauroin ajatukselleni. Miksi minä yritin saada hänet pitämään talvesta? Saman tekevää minulle.

~*~*~*~*~

Nojailin ulkona valopylvääseen juoden lämmintä kahvia. Onneksi lähellä oli kioski, joka oli auki aamusta ilta myöhään. Lämmin juoma talvi pakkasella oli myös yksi syy, miksi pidin talvesta. Kotiseudullani kun ei koskaan satanut lunta. Silloin kuulin yllättäen tutun äänen kiroavan jonkin matkan päässä. Katsahdin kiroilijan suuntaan.

"Siisti suutasi, Sasori", naurahdin. Sasori oli yltä päältä lumessa. Hän ei edes viitsinyt vaivautua pudistamaan kristalli massoja yltään.

"Deidara..." hän murahti aikomuksenaan pinkaista juoksuun, mutta hän tietysti liukastui rähmälleen. Nauroin tälle vahingoniloisena.

"Mitä minä sanoin niistä tennareista?" sanoin hymyillen. Sasori painoi kätensä jäistä maata vasten ja niihin nojaten hän nousi takaisin pystyyn. Hän mulkaisi minua oikein toden teolla ja käveli sitten astetta rauhallisemmin luokseni. Ojensin juomaani dannalle.

"Haluatko kahvia, danna?" kysyin hymyillen. Sasori tuijotti minua edelleen vihaisesti, mutta pian hänen ilmeensä muuttui laupeammaksi ja hän otti kahvini.

"Idiootti", hän mutisi hörpäten kahviani. Hymyilin tälle tavanomaisesti.

"Miksi sinä et pidä talvesta, danna?" kysyin. Sasori vilkaisi minuun hieman tyrmistyneenä.

"Olen perustellut sen jo satoja kertoja. Vihaan kylmää, sillä tahdon jäätyä paikoilleni, jos en liiku pitkään aikaan. Sitäpaitsi koneistoni alkaa reistailla liian kylmällä säällä ja kun vaijerini jäätyy, en pysty liikuttamaan sitä, käytin sitten kuinka paljon chakraa hyvänsä. Sitä paitsi se olisi tuhlausta taistelun keskellä chakra varojeni kannalta. Siksi vihaan talvea", hän vastasi. Huokaisin syvään.

"Etkö voisi joskus käyttää muuttumis tekniikkaa ja olla ihminen?" kysyin. Sasori oli hetken hiljaa.

"... En ole ajatellut asiaa tuolta kannalta", hän mutisi. Hymyilin tälle rohkaisevasti.

"Sasori. Voisitko edes tämän kerran yrittää olla ihminen? Tiedän, että se kuluttaa chakraasi, mutta eihän se tasaisella käytöllä kovin pahasti varojasi kuluta", ehdotin. Sasori pyöräytti silmiään harkitsevasti. Hän selaili mielessään mahdollisia haittatekijöitä, mutta nyökytti sitten hieman epäröiden päätään.

~*~*~*~*~

Tuijotin Sasorin paljasta ylävartaloa tyytyväisenä. Olin avannut hänen takkinsa varmistaakseni, ettei hän bluffaa. Sitten vedin hänen vetoketjunsa kiinni ja jätin käteni koskettamaan hänen takkinsa kauluksen alaosaa.

"Näin on hyvä", sanoin hymyillen. Sasori tuijotti minua normaalilla, tuimalla katseellaan.

"Tämä tuntuu niin oudolta", hän mutisi.

"Miten niin?" kysyin. Sasori kosketti vatsan seutua ja mutisi hiljaa punastuen:

"Minä tunnen... etten kohmeennu, kuten yleensä. Pystyn selvästi liikkumaan helpommin, eivätkä nikama-alueet päästä minkäänlaista ääntä...". Hymyilin Sasorille.

"Nyt voit siis kokeilla joitain juttuja, joihin et ole aijemmin kyennyt", sanoin.

"Kuten mitä?" Sasori mutisi ja katsoi minua hieman hermostuneena. Silloin hänen kasvoilleen lennähti lumipallo.

"Lumisotaa!" naurahdin. Sasori pyyhkäisi kasvojaan ja tuijotti minua sitten huvittuneena.

"Olkoon menneeksi". Pian ilmassa lentelikin melkoinen määrä lumipalloja toistemme suuntiin. Olin iloinen. Niin sanoin kuvaamattoman iloinen. Sasori ei ollut koskaan aijemmin ollut tekemisissä minun kanssani niin. Hän aina valitti jäätyvänsä siihen paikkaan ja että joutuisin raahaamaan hänet takaisin kotiin takan ääreen, tai sitten hänen kätensä saattoi jumittua paikalleen pakkasen johdosta, ja siten raksahdella koko loppu päivän inhottavaan sävyyn. Nyt ei kuulunut mitään muuta, kuin minun ja Sasorin naurua ja lumipallojen lätsähtelyä toistemme kasvoille ja muualle kehoon. Joskus toivoin, että Sasori olisi ihminen. Oikea ihminen. Se oli aina ollut yksi haaveistani. Ei minua suuresti haitannut, vaikka hän olikin nukke, mutta toisinaan se teki oloni kurjaksi, kun hän sanoi olomuotonsa rajaavan joitain aktiviteetteja. Ajatukseni keskeytti lumen lätsähdys suoraan kasvoilleni. Kesken kasvojeni pyyhkäisyn tunsin Sasorin  nappaavan minun pääni kainaloonsa ja toisella kädellään hän sitten antoi kasvoilleni varsinaisen lumipesun. Sitten hän hellitti otteensa nauraen. Pyyhin märkiä kasvojani ja nauroin myös. Danna oli selvästi omassa elementissään. Tuijotin hänen iloisia kasvojaan hymyillen. Näin hauskaa meillä ei ollut ollut vuosiin. Minua vain harmitti ajatus, että jossain vaiheessa hän palautuisi taas nukeksi ja alkaisi jälleen marista milloin mistäkin. Ihmisenä hän vaikutti jotenkin rennommalta...

~*~*~*~*~

Istuimme vierekkäin ravintolan pöydän ääressä. Temmellys oli tehnyt minut kovin nälkäiseksi. Samoin Sasorin. Olin iloinen kyetessäni tarjoamaan tälle kerrankin jotain syötävää. Nukkena hän ei syönyt mitään. Koskaan. Ikinä. Ravintola oli sisustettu Turkkimaiseen tyyliin. Värikkäitä lamppuja ja kauniisti koristeltuja miekkoja. Lattialla oli suuri punainen matto, jonka reunat oli koristeltu erilaisin kultakuvioin. Pöydät olivat tumman ruskeita ja niiden ylle oli laitettu punainen liina, jonka päällä oli sitten lasilaatta, jotta syönnin jälkeen pöydän puhdistus kävisi helpommin. Selaillessani ménua, vilkaisin syrjäsilmällä Sasoria. Tämä katseli uteliaana seiniä koristavia tauluja ja maalauksia.Sasori oli tilannut katkarapuja ja jäävuorisalaattia. Minä olin tilannut saman. Juomaksi olimme ottaneet punaviiniä. Se oli suorastaan herkullista.

"Deidara..." Sasori mutisi ruoka suussa. Nostin katseeni lautasestani punapäähän.

"Mitä nyt, danna?" kysyin.

"Mitä tämä on?" hän mutisi näyttäen minulle Tabasco pulloa. Siitä oli revitty pois kaikki mahdolliset tekstit niin, että siinä ei mainittu mitään sen sisällöstä.

"Maista. Se on oikein hyvää" mutisin virnistäen. Sasori tuijotti pulloa hetken, avasi korkin ja kaatoi tabascoa hieman katkarapujensa sekaan. Sitten hän otti haarukan päähän katkaravun, uitti sitä tabascossa ja maistoi sitä. Hän sylkäisi ravun tabascoineen miltei heti lautaselleen ja otti vikkelästi juomalasinsa hörpäten siitä vikkelästi viiniä.

"Mitä ihmettä tuo on!?" hän huudahti, "Suuni on kuin tulessa!".

"Se on eräänlaista chilikastiketta", vastasin hymyillen, "Etkö pidä siitä?".

"Olisit voinut varoittaa että se ikään kuin räjähtää suuhun", Sasori sanoi posket punottaen. Hymyilin tälle herttaisesti toistaen hiljaa:

"... räjähtää~"

~*~*~*~*~

Maksettuani laskun suuntasimme takaisin ulos. Kuten ounastelinkin. Lunta satoi niin paljon ettei eteensä juuri nähnyt. Jäätävä tuuli puhalsi kaapaten piponi mukaansa.

"Ah-! Minun piponi!" huudahdin lähtien juoksemaan piponi perään.

"Deidara! Älä ole naurettava! Se on vain yksi pipo!" Sasori ärähti napaten kiinni kädestäni.

"Mutta se on lainassa Itachilta--!" mutisin hätääntyneenä.

"Yks hailee. Kyllä hän ymmärtää jos sanot tuulen vieneen sen", Sasori sanoi silittäen poskeani.

"Mutta hän nimenomaan sanoi, etten saisi hukata sitä! Se on hänen suosikki piponsa!" huudahdin, riuhtaisin itseni irti ja juoksin pipon perään. Sasori jäi tuijottamaan hämmentyneenä perääni.

"Idiootti", hän mutisi.

~*~*~*~*~

Itachin raidallinen pipo tanssahteli tuulessa. Juoksin sen perässä toivoen, että se takertuisi johonkin. Onnekseni se jäi kiinni puun oksaan. Toiveeni toteutui, mutta olisin kyllä ollut kiitollisempi, jos se ei olisi jäänyt niin ylös. Katselin ympärilleni. Pari muuta puuta ja ilkeästi myrskyävä suuri lampi. Se olisi käynyt järvestä. Jollen vikkelästi saisi pipoa noukittua, se lentäisi varmasti lampeen.

"Hiivatti", mutisin. Loin kädelläni pienen savilinnun ja lähetin sen kohti Itachin pipoa. Ei onnistu. Tuuli oli niin voimakas, että se vei savilintuni mennessään. Minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin lähteä kiipeämään kohti latvaa. Minulla oli jo alussa ongelmana päästä puun esnimmäiselle oksalle. Hiton koivu. Etkö voisi kasvattaa oksia alempanakin?! Sasori tavoitti minut.

"Missä se on?" hän kysyi. Osoitin epätoivoisena puun latvaa kohti. Pipo oli siitä pari oksaa alempana. Sasori katsahti minuun varoittavasti.

"Älä edes kuvittele kiipeäväsi tuonne", hän ärähti.

"Minun täytyy. Auta minut tuohon ensimmäiselle oksalle", sanoin.

"En missään nimessä! Mitä jos putoat!?" Sasori huudahti, "Voit murtaa jalkaisi tai lentää tuulen mukana tuonne järveen!".

"Se on lampi, Sasori".

"Hällä väliä! Kuitenkin voi käydä kehnosti!". Tuijotin Sasoria anelevasti.

"Sasori. Nyt joko autat tai häivyt. Valinta on sinun", sanoin. Huomasin sanojen osuvan Sasoria arkaan paikkaan. Hän tuijotti hetken sivummalle mutta kyykistyi sitten asettaen kätensä toisen kätensä päälle.

"... Ole sitten varovainen", hän sanoi. Hymyilin tälle kiitollisena. Asetin jalkani Sasorin käsille ja tämä nosti minut lähemmäs oksia. Astuin varovasti ensimmäiselle oksalle ottaen tukea puun rungosta.

"Pärjäätkö?" Sasori kysyi. Katsahdin alas.

"Pärjään pärjään". Astuin korkeammalla sijaitsevalle oksalle, sitten seuraavalle...

~*~*~*~*~

Aloin lähestyä latvaa. Kurotin kädelläni pipoa kohti. En ylettynyt vielä. Katsahdin alas. Olin korkealla. Todella korkealla. Sasori näytti ihan muurahaiselta. Tuuli heilutti puuta saaden minut heilahtelemaan puolelta toiselle. Onneksi ei kauhean kovaa... Minua alkoi huimata. Tunnustelin jalallani seuraavaa oksaa. Se notkui ikävästi. Olin varma, että se ei välttämättä kestäisi painoani, mutta huomatessani sen olevan ainoa sillä hetkellä oleva vaihtoehto, siirsin jalkani siihen. Nojasin aluksi varovasti tunnustellakseni sen kestävyyttä, sitten siirsin painoni sille. Kyllä se kesti. Katsahdin taas alas. Sasori yritti huutaa minulle jotain, mutten saanut mitään selvää hänen sanoistaan. Vilkutin hänelle vastauksena ja kurotin kohti pipoa. Ei ihan. Jos kurottaisin hieman enemmän. Vielä vähän. Vielä---

~*~*~*~*~

Raotin silmiäni. Näin vain synkän taivaan ja satavia lumihiutaleita. Miten surulliselta ja ankealta taivas näyttikään. Tunsin Sasorin lämpimien käsien nostavan minut hänen syliinsä.

"Deidara! Herran jumala! Oletko kunnossa!?" hän huudahti. Oloni oli hieman sekava ja en aluksi meinannut tajuta olevani maan kamaralla.

"Vastaa, Deidara!" Sasori huudahti. Lopulta päässäni valkeni. Minä OLIN maan kamaralla. Olinko minä... ...pudonnut?

"Sano jotain!" Sasori huudahti. Katsahdin Sasoriin. Hänen silmänsä näyttivät niin surullisilta. Niin täynnä pelkoa ja ahdistusta. Hänen kyyneleensä tipahtelivat kasvoilleni.

"... Mitä tapahtui?" kysyin. Sasori huokaisi syvään helpottuneena ja kaappasi minut lujaan halaukseen. Hän itki. En ollut koskaan nähnyt häntä tuollaisena. Sasori halasi minua lujemmin.

"Luojan kiitos, olet elossa", sain lopultakin tulkittua hänen sanoistaan. Hän löysäsi otettaan ja laski minut takaisin syliinsä. Tuijotin häntä hämilläni.

"... Sinä putosit. Oksa taisi pettää", Sasori mutisi pyyhkien silmiään. Huomasin veri tahran Sasorin olkapäällä sijaitsevassa kankaassa. Siirsin varovasti käteni otsalleni ja sitten kasvojeni eteen silmieni nähtäväksi. Verta. Sasori avasi äkkiä takkini ja repäisi alupaidastani pitkän kangassiivun. Hänen takistaan ja farkuistaan kun ei saisi revittyä mitään. Hän alkoi varovasti sitoa kangas palaa otsani ympäri.

"Sattuuko muualle?" hän kysyi huolestuneena. En ollut varma. Liikuttelin kehoani paikka paikoin, kunnes tunsin sietämättömän kivun viillahduksen oikeassa nilkassani. Sasori taisi huomata sen epämukavasta ilmeestäni ja hän nosti hieman oikeaa housun lahjetta. Nilkkani oli luonnottomassa asennossa. Sasori kalpeni.

"Ei hätää, Deidara. Vien sinut kotiin..!" hän huudahti ottaen minut kantoon.

"Sinulla tässä hätä on..." mutisin.

~*~*~*~*~

"Kaikkea tekin teette", totesi oranssi tukkainen mies tutkiessaan sietämättömän kipeää nilkkaani. Hänen kasvojaan koristi monet lävistykset ja hiukset peittivät osittain hänen pelottavia silmiään.

"O-olen pahoillani, pomo", mutisin. Pein huokaisi syvään ja katsahti sitten Sasoriin.

"Pipon perässä puuhun? Myrskyisällä säällä? Oletteko järjiltänne?" hän kysyi.

"Minä yritin varoittaa häntä", Sasori mutisi.

"Hmph, hänen partnerinaan sinun pitäisi pitää hänen kanssaan yhtä, Sasori. Olen pettynyt sinuun", Pein sanoi katsoen Sasoria kylmästi. Tunsin kylmien väreiden kulkevan selkääni pitkin aina nilkkaani asti.

"Älkää pomo! Se oli kokonaan minun syytäni!" huudahdin. Pein katsahti minuun varoittavasti.

"Älä puutu tähän", hän sanoi ja vetäisi Sasorin takin vetoketjun auki, "Entä mitä tämä on?". Sasori tuijotti pomoaan hieman pelästyen ja katsoi parhaakseen olla hiljaa. Pein liu´utti kättään Sasorin kaulalta aina vyötärölle asti.

"Ihmiskeho, eh? Olet naurettava, Sasori. Etkö ole vieläkään oppinut, ettei ihminen voi muuttaa itseään!?" Pein ärähti. Sitten hän löi Sasoria poskelle. Se teki kipeää. Ainakin minuun.

"Sano nyt ääneen, mikä sinä olet", Pein käski. Sasori mutisi vaisulla äänellä:

"... nukke".

"Ei kuulu", Pein murahti.

"Nukke", Sasori sanoi kuuluvammin. Pein tuijotti tätä tyytyväisenä.

"Aivan... Olet nukke", hän sanoi kävellen tämän ohi, "Ja sinun on parasta myös muistaa se". Pein poistui huoneesta. Katsoin ilmeetöntä Sasoria huolissani.

"Danna...?" kutsuin Sasoria kyyneleet silmissäni.

"Niin... Minä olen nukke", Sasori sanoi kääntyen ovelle, mikä sai minut hätääntymään. Nousin äkkiä istumaan ja olin jo lähtemässä hänen peräänsä, kunnes tunsin kivun painavan minut lattiaan. Sasori tuijotti minua olkansa yli. Sitten hän käveli luokseni ja laski kätensä olkapäilleni tuijottaen minua syvälle silmiin.

"Myönnä pois, Deidara. Se oli hauskaa", hän aloitti, "Mutta Pein on oikeassa. En voi muuttaa itseäni toiseksi. Olen sellainen, kuin olen". Sasorin keho alkoi muuttua takaisin hänen alkuperäiseen muotoonsa.

"Minähän olen..." hän aloitti, tuntien käsiensä töksähtelevät liikkeet ja kuullen ne tavanomaiset narinat,

"... vain nukke".