11. luku Peili

Gaara istui luokassa, tuijotellen ulos ikkunasta. Ulkona satoi lunta, se oli outoa, olihan sentään toukokuu.
”Gaara!” Asuma-sensei jyrähti taulun edestä ja punapää käänsi katseensa kiireesti opettajaan.
”Niin?”
”Voisitko laskea paljonko tämä on?”

Opettaja alkoi kirjoittaa laskua, mutta Gaara ei ottanut siitä lainkaan tolkkua. Asuma vain kirjoitti ja kirjoitti, kaava ei tuntunut koskaan loppuvan. Aina löytyi jostain pala taulua, jolle opettaja sai kirjoitettua. Kun Asuma viimein lopetti, taulu oli aivan täynnä, mutta laskusta ei edes nähnyt mistä se alkoi ja mihin se loppui.
”No, paljonko tuo on?”
”En osaa sanoa”, Gaara sanoi ymmällään.
”Että mitä?” Asuma-sensei huudahti ja kaikki oppilaat alkoivat tirskua. ”Tämähän on aivan helpoimmasta päästä. Peruskoululainenkin osaisi tämän laskea.”
”En osaa”, punapää sanoi päättäväisesti ja tirskunta luokassa yltyi. Mistä oikein oli kyse?

Seuraavaksi Gaara tajusi seisovansa koulun käytävässä, lähellä ulko-ovea. Ulkona oli jostain syystä hyvin pimeää ja koulun valot välkkyivät oudosti. Käytävällä ei ollut ristinsielua ja hiljaisuus oli suorastaan painostava. Ei kuulunut edes kellon tikitystä tai opettajien ääniä luokista. Oliko koulussa edes ketään?
Äkkiä joku tarttui Gaaraa olkapäästä ja tämä pomppasi ainakin metrin ilmaan. Kuinka hän ei ollut kuullut tulijaa?
”Gaara”, ääni sanoi rahisevasti hänen takanaan ja punapää käänsi päätään nähdäkseen, kuka häntä oli olkapäästä tarttunut.
”Sasuke!” Gaara huusi ja käännähti kunnolla ympäri.

Todellakin, Sasuke seisoi aivan ilmielävänä hänen edessään, mutta jokin tässä teki pojasta epä-Sasukemaisen. Korppihiuksinen tuijotti punapäätä kulmiensa alta silmät sirrillään.
”Sasuke, olet elossa! Mutta kuinka?”
”En ole elossa”, Sasuke sanoi jäätävästi.
”Mutta kuinka sitten olet siinä?”
”Sillä ei ole väliä. Tulin vain kysymään”, Sasuke veti syvään henkeä, ennen kuin sanoi silmät välkäkähdellen ”Miksi oikein tapoit minut?”

Gaara jähmettyi. Syyttikö Sasuke häntä, että Gaara olisi tappanut hänet?
”En minä sinua tappanut. Sehän oli onnettomuus, että auto ajoi päällesi.”
”Älä valehtele!” Sasuke huusi. ”Se oli sinun syysi! Jos et olisi ollut Naruton ja varsinkaan Itachin kanssa, mitään ei olisi tapahtunut.”
”Sasuke minä – ”
”Ole hiljaa. Minä vihaan sinua”, korppihiuksinen käännähti kannoillaan ja katosi sumuun.

Gaara ponnahti istualleen omassa sängyssään ja veti raskaasti henkeä. Vaikka kaikki oli ollut vain pahaa unta, punapää tunsi silti äkkiä hirveää syyllisyyden tunnetta. Miksi hän oli nähnyt tuollaista unta? Oliko Sasuke todella vihainen jossain tuonpuoleisessa? Vai oliko edes sellaista?
Gaara painoi päänsä käsiinsä. Kaikesta oli tullut niin sekavaa sen jälkeen, kun oli itkenyt Naruton nähden. Hänen oli yhä vaikeampi hillitä tunteitaan, sillä hän ei osannut eikä halunnutkaan päästää muistoistaan irti. Joskus Gaara oli jopa vihainen Sasukelle, kun tämä ei ollut taistellut tarpeeksi sairaalassa, mutta sisimmässään ymmärsi kyllä, ettei se ollut Sasuken syy. Joskus punapää taas tunsi suurta vihaa kuskia kohtaan, joka oli ajanut korppihiuksisen päältä, mutta oli tajunnut ettei voisi tätäkään syyttää. Syy oli hänen, yksin hänen.

Gaara nousi vuoteeltaan ja käveli vaatekaappinsa eteen, jossa oli kokovartalopeili. Oli niin pimeää, että punapää näki itsestään lähinnä ääriviivat, sekä pieniä valoisampia kaistaleita, jotka heijastuivat ulkoa tulevista kaupungin valoista. Hän ei ollut nukkumaan mennessä vaivautunut riisuutumaan, vaan hänellä oli päällään huppari ja farkut, jotka hän oli koulun jälkeen pukenut päälleen.
Punapää valahti polvilleen, tuijottaen yhä peilikuvaansa, suuri häpeän ja tuskan tunne sisällään poltellen. Hän olisi antanut mitä tahansa päästäkseen tästä tunteesta eroon, vaikka kätensä tai jalkansa, ihan mitä tahansa. Gaaran olisi tehnyt taas mieli vetää pää täyteen, muttei voinut tehdä sitä, koska isä oli nyt kotona. Tämä oli ollut epätavallisen tyytyväinen, sillä Gaara oli pysynyt paljon omassa huoneessaan päästämättä juuri minkäänlaista melua. ”Lapset ovat ”, kuten hänen isällään oli tapana sanoa., ”hyödyllisempiä silloin kun eivät näy, eivätkä kuulu.”
Tietenkin punapäällä oli vielä hiukan marihuanaa takkinsa taskussa, hän voisi mennä ulos, vaikkei hänellä ollut harmaintakaan aavistusta paljon kello mahtaisi olla. Gaara pudisti päätään, hän ei enää halunnut sekaantua enää huumeisiin, hänellä oli jo tarpeeksi ongelmia alkoholin käytön kanssa.

Gaara alkoi pikkuhiljaa täristä yhä rajummin, sillä hän kävi epätietoiseksi ja syyllisyys painoi jo niin raskaasti, että hän luuli tulevansa jo hulluksi. Silloin punapää iski otsansa voimalla peiliin, niin että se räsähti kovaäänisesti rikki.
”Mitä helvettiä siellä tapahtuu?” kuului hänen isänsä huuto, joka varmaan luuli jonkun murtautuneen sisään.

Gaara istui lamaantuneena aloillaan, otsasta valuivat suuret verinorot hänen nenäänsä ja poskiaan pitkin kaulalle ja siitä vaatteille ja parketille. Vaikka kipu päässä oli mahdoton, punapää ei tehnyt yhtään mitään, istui vain, aivan kuin ei olisi oikein käsittänyt tilannetta. Hän etäisesti tunsi, kuinka hänellä törrötti peilin palasia otsassa, muttei välittänyt niistäkään. Gaara ei voinut muuta kuin ihmetellä kuinka kipu oli saanut hänet näin lamaantuneeksi, enää ei henkisesti tuntunut niin pahalta, mutta olo oli omituisen tyhjä.
Ovi avautui paukahtaen ja Kankurou astui unen pöpperöisenä sisään. Tämä kuitenkin heräsi välittömästi nähdessään peilin särkyneenä ja Gaaran verisenä.
”GAARA, MITÄ HITTOA OLET OIKEIN TEHNYT?”

Gaara käänsi katseensa ovelle parahiksi nähdäkseen, kuinka hänen vihasta punehtuva isä juoksi huoneeseen. Nyt oli isän vuoro huutaa:
”MIKSI, JUMALAN TÄHDEN, OLET RIKKONUT TUON PEILIN?!”

Punapää ei vastannut, tuijotti vain. Päässä alkoi jyskyttää tuskallisesti, peilinsirpaleet raapivat haavaa enemmän auki, kun hän kurtisti otsaansa tuskissaan.
”Mikä piru tuota oikeasti vaivaa?” isä sanoi vihaisesti ja tarttui Gaaraa hiuksista välittämättä veren vuodosta tämän päässä ”Nyt sanot minulle, miksi menit rikkomaan tuon peilin? Vastaa minulle!”

Gaara ei vieläkään sanonut mitään, vaikka hänen isänsä tukisti yhä kovempaa.
”Olkoon”, mies sanoi ja päästi vihdoin irti. ”Kankurou, vie hänet terveyskeskukseen paikattavaksi, me puhumme tästä myöhemmin.”

Isä veti punapään hiuksista seisaalleen ja tyrkkäsi tämän Kankuroun luo, joka tarttui poikaa käsivarresta ja talutti tämän eteiseen.
”Odotat siinä, kun käyn laittamassa vaatteet päälle”, veli komensi, mutta Gaara ei vieläkään sanonut mitään.

Kankurou katosi huoneeseensa ja Gaara jäi seisomaan hievahtamatta aloilleen. Punapää ei tiennyt, miksi hän oli äkkiä mennyt niin lukkoon. Tuntui vain ettei hän saanut edes sanaa suustaan, kaikki tuntui epätodelliselta, paitsi otsassa jyskyttävä kipu.
Verta valui edelleen hänen otsaltaan, minkä vuoksi hänellä oli hiukan huono olo. Muutama verinoro valui hänen suuhunsakin, maku oli lämmin ja rautainen.
”No niin aletaanpa lähteä!” Kankurou sanoi ja tuli eteiseen. ”Mitä eikö sinulla ole vielä kenkiä jalassa? Vauhtia nyt, minulla ei ole koko yötä aikaa.”

Gaara kumartui ottamaan kenkänsä, mutta silloin hänen päässään huippasi pahasti ja kaikki musteni hetkeksi. Punapää kompuroi hetken ja istahti sitten voimattomana lattialle. Veli naputti jalkaansa vaativana vieressä, vaikkei itsekään ollut vielä laittanut kenkiä. Haparoiden Gaara veti tennarinsa jalkaansa ja nousi sitten ylös. Velikin veti kengät jalkaansa ja sitten he harppoivat ulos asunnosta hissiin ja sieltä ulos parkkipaikalle, jossa auto jo odotti.
Kankurou avasi auton ovet ja heilautti kättään kehotukseksi nousta kyytiin. Gaara avasi oven ja astui kyytiin.
”Tässä”, Kankurou sanoi ja ojensi nenäliinaa. ”Varokin sotkemasta autoa!”

Gaara pyyhki vaiteliaana haavan ympärystä, mutta osa verestä oli jo kuivunut hänen kasvoihinsa kiinni. Hän katsoi kuvajaistaan peruutuspeilistä ja hätkähti. Hänen kasvonsa olivat täysin veren tahrimat, mutta se ei häntä säikäyttänyt, vaan mahtavan kokoinen peilinpala, joka törrötti ilmeisen syvällä hänen otsassaan. Millainen arpi tuostakin jäisi?
Gaara käänsi katseensa tuosta epämiellyttävästä näystä ja tuijotteli hajamielisesti edessään aukenevaa tietä. Mikä ihme häntä oli vaivannut kun hänen oli pitänyt iskeä päänsä peiliin, eihän siinä ollut mitään tolkkua. Toisaalta fyysinen kipu oli lopulta voittanut henkisen, sillä Sasuke ei erityisemmin kummitellut hänen mielessään.
”Gaara, miksi iskit pääsi peiliin?”  Kankurou kysyi ja hänen äänensä tulvi suorastaan uteliaisuutta. Mokoma muiden asioihin sekaantuja.
”En tiedä”, Gaara sai sanotuksi ja hämmästyi itsekin, kuinka karhea ja voimaton hänen äänensä oli.
”Oletko jotenkin häiriintynyt?” veljen äänestä kuvastui silkka inho.
”En tiedä”, Gaara sanoi taas. ”Ehkä olenkin.”

He saapuivat terveyskeskuksen pihaan, Kankurou tuntui välttelevän Gaaran katsetta, mutta tämä ei jaksanut siitä välittää. Veljekset nousivat autosta ja suunnistivat kohti terveyskeskuksen ovia. Heidän astuessaan sisään odotushuoneessa istuvien ihmisten päät kääntyivät heihin päin. Osa jäi tuijottamaan suu auki, osa taas käänsi inhoten päänsä.
Pieni tyttö, joka näytti pohjattoman väsyneeltä (eikä ihme, kello oli jo ties kuinka paljon), nojasi äitiinsä käsi jossakin kantositeen tapaisessa. Kun Gaara käveli hänen ohitseen, tytön silmät levisivät lautasen kokoisiksi ja tyttö osoitti häntä sormellaan.
”Äiti katso, mitä tuolle on käynyt?”
”Risa, on rumaa osoitella muita ihmisiä”, hänen äitinsä torui ja loi Gaaraan pahoittelevan katseen.

Veljekset kävelivät vastaanottotiskille, jossa odotti mustahiuksinen nainen, joka torkkui kevyesti. Naisen rinnassa oli kyltti, jossa luki Shizune. Kankurou soitti todella kärsimättömänä pöydässä olevaa kelloa, jolloin Shizune säpsähti hereille hiljaa röhkäisten.
”A-a-a-anteeksi, torkahdin vain hetkeksi. Niin mitä asiaa teillä oli, onko ajanvaraus?” nainen touhotti nopeaan tahtiin.
Kankurou osoitti vieressään seisovaa Gaaraa, joka huojui hieman. Hehkulamppu näytti syttyvän naisen päässä ja hän sanoi:
”Ahaa. No tuo meneekin sitten heti kiireellisten tapausten joukkoon. Herra varjele, häneltähän tulee verta päästä! Olisitte soittaneet etukäteen, niin hän olisi päässyt heti huoneeseen. Nyt joudutte odottamaan hiukan, vaikka toki pääsette monien muiden ohitse. Onko ensiapua annettu?”
”Ensiapua?” Kankurou toisti.
”Hmm… Mitä ilmeisimmin ei? No, odottakaa vielä hetki, pääsette kyllä pian sisään.”
”Voinko jättää hänet tänne?” Kankurou kysyi toivoen selvästikin pääsevänsä takaisin nukkumaan.

Shizune katsoi häntä pöyristyneenä ja kun hän puhui, äänestä kuulsi närkästys.
”No tietenkin te jäätte vähän katsomaan hänen peräänsä, emme me kaikkea ehdi tehdä!”
”Hyvä on, hyvä on”, Kankurou sanoi ja talutti Gaaran pois tiskiltä.

He löysivät penkit vähän matkan päästä vastaanottopisteestä ja istahtivat alas. Gaaraa oli alkanut huimata hirveästi, hyvä kun pystyi enää istumaan. Kankurou vilkuili hiukan hermostuneena ympärilleen, ennen kuin kuiskasi Gaaralle:
”Tuota Gaara, ei varmaan haittaa jos livahdan tässä välissä. Olet jo iso, kyllä sinä pärjäät.”

Gaara tyytyi nyökkäämään, vaikka olo oli kaikkea muuta kuin hyvä. Veli ei kuitenkaan ilmeisesti huomannut tai ainakaan halunnut huomata punapään huonovointisuunta, sillä hän nousi kiireesti ylös ja kipitteli salakavalasti ulos ovesta.
Ei mennyt kauaa, kun Gaaran luo pyyhälsi sairaanhoitaja, joka oli vetänyt hopeanharmaat hiuksensa tiukalle poninhännälle.
”Hei”, hoitaja sanoi. ”Mikä on vointi?”
”Heikottaa”, Gaara sanoi ja ihmetteli, miksei kukaan voinut ottaa tuota kirottua peilin palasta hänen päästään tai edes ylipäätään tehdä mitään.
”No jos maltat puoli tuntia odottaa, niin tuolta pitäisi huone vapautua. Käyn tässä välillä katsomassa vointiasi, meillä nyt vaan on aika täyttä. Ota vettä automaatista, niin olosi kohenee.”

Hoitaja pyyhälsi pois, eikä Gaara voinut muuta kuin tuijottaa epäuskoisena tämän perään. Tässä sitä taas nähtiin, ei julkisista terveydenhuoltopalveluista ollut mihinkään. Puoli tuntia vielä odottamista, ”juo vettä,” ikään kuin se nyt oikeasti auttaisi. Tätä menoa hän olisi jo raato, kun olisi hänen vuoronsa.
Kauaa Gaara ehtinyt istua, kun sama hoitaja juoksi takaisin hänen luokseen rätti kädessään.
”Minä hiukan putsaan kasvojasi ja tuota haavan ympärystä”, nainen sanoi ja alkoi varovasti pyyhkiä pojan kasvoja.

Pian hoitaja sai kuitenkin huomata tämän täysin turhaksi, sillä verta valui koko ajan lisää.
”Kuinka kauan sinulla on ollut tuo haava?”
”En tiedä, jotain puoli tuntia?” Gaara sanoi heikosti ja oli lentää tuolilta lattialle, mutta hoitaja sai hänet kiinni.
”Odota hetki, tuon sinulle paarit, pääset varmasti ihan kohta sisään”, tämän sanottuaan hoitaja ampaisi tiehensä ja kului vain joitakin sekunteja, kun hän tuli jo takaisin paarien kanssa. ”Pääsetkö itse tähän, voin kyllä laskea tämän alaskin.”

Gaara nyökkäsi ja hoitaja laski paareja vivusta alaspäin ja punapää kömpi vaivalloisesti paarien päälle makaamaan. Hoitaja lähti työntämään paareja käytävää eteenpäin, kunnes pysäytti ne yhden valkoisen oven eteen.
”Odota siinä hetki”, hoitaja sanoi taas ja koputti huoneen oveen.

Ovi avautui ja ulos kurkisti äkäisen näköinen vaaleahiuksinen nainen, jolla oli maski suunsa edessä.
”Mitä nyt vielä?” tämä ärähti.
”Ajattelin vain, että onko kohta valmista? Potilas kävi jo huonovointiseksi.”

Nainen vilkaisi paareilla makaavaa Gaaraa ja hänen kulmansa kurtistuivat entisestään, sitten hän kääntyi hoitajan puoleen ja sanoi:
”Steriloimme vain välineet, ei kestä kauaa.”

Hoitaja kääntyi taas Gaaran puoleen, kasvoillaan ärsyttävä kestohymy.
”Siinä kuulitte, pääsette aivan kohta!”

Gaara ei vastannut vaan tuijotti tylsistyneenä katossa roikkuvaa lamppua. Voisiko hän kuolla, jos lääkäreillä kestäisi vielä pidempään? Periaatteessa Gaaralla ei kyllä ollut mitään sitä vastaan, ihan yhdentekevää. Hoitaja pulputti taukoamatta Gaaran vieressä, mutta tämä ei ollut kuulevinaan, punapää vain toivoi, että nainen sulkisi suunsa, sillä puhe sai pään vielä kipeämmäksi.

Sitten ovi avautui ja vaalea lääkäri pyysi hoitajaa tuomaan Gaaran sisälle. Huoneessa oli vain valkoista ja mintunvihreää, kaikki oli hyvin valaistu ja kiilteli puhtauttaan.
Hopeahiuksinen hoitaja poistui huoneesta ja vaalea lääkäri asteli lähemmäs.
”Pystytkö siirtymään tuohon hoitopöydälle?”
”Enköhän”, Gaara vastasi ja kömpi ylös paareilta ja hoippui hoitopöydälle.
”Olen Tsunade”, nainen sanoi tuttavallisesti ja Gaara nyökkäsi. ”Okei, eli peilin pala. Hmm.. Näyttäisi olevan aika syvällä, pitää varmaan tikata.”

Nyt Gaaran näkökentässä näkyi tummaihoinen naislääkäri, apulainen mitä ilmeisimmin. Tämä ojensi Tsunadelle ruiskun ja tarttui itse Gaaraa päästä, niin ettei hän voinut liikuttaa päätään.
”Tämä kirpaisee hiukan”, Tsunade sanoi ja iski piikin Gaaran otsaan.

Puudutusaine kirveli tajuttomasti ja punapää tahattomasti yritti liikuttaa päätään, mutta tummaihoisen lääkärin ote oli tiukka. Tsunade irrotti neulan Gaaran ihosta ja heitti sen roskiin. Tumma lääkäri päästi irti Gaaran päästä ja ojensi Tsunadelle pihdit.
”Tämä taas sitten ei satu enää”, nainen sanoi ja alkoi irrottaa peilin palasta.

Tsunade ei valehdellut, peilin palan irrottaminen ei tuntunut Gaarasta juuri miltään. Hän ei edes ollut varma, tekikö nainen yhtään mitään, vai heiluiko tämä muuten vain pihtiensä kanssa.
”No niin”, Tsunade sanoi ja kääntyi, jotain kolahti roskakoriin. ”Seuraavaksi tikataan, eikä sekään satu yhtään.”

Punapää oli hiukan ihmeissään, edes tikkaaminen ei tuntunut miltään. Hän vain näki välillä neulan kiiltelevän naisen kädessä, mutta hänen otsansa oli puudutusaineesta turta. Ei mennyt kauaa, kun Tsunade jo lopetteli ja kehotti Gaaraa nousemaan ylös.
”Sinulla saattaa ilmetä jälkikäteen tykytystä haavassa, mutta se hoituu ihan perus särkylääkkeillä”, Tsunade neuvoi. ”Ja kun menet nukkumaan, niin jonkun tulisi herättää sinut yöllä ja mielellään kysellä sinulta kaikenlaista arkipäiväistä. Näin varmistuu, ettet ole saanut mitään niin vakavaa kolausta päähäsi, että olisit menettänyt muistisi. Kai sinulla joku on joka voi kysellä?”
”Joo on”, Gaara valehteli.
”Hyvä on, voit peseytyä tuossa lavuaarin luona, mutta varo kastelemasta tikkejä. Niitä ei saa kastella viikkoon.”

Gaara meni lavuaarin luo ja pesi varoen kasvonsa, vältellen koskemasta otsassa oleva tikkejä. Kun Gaara oli saanut kasvonsa pestyä ja kuivattua, hän kätteli pikaisesti Tsunadea ja asteli ulos hoitohuoneesta. Punapää käveli vastaanottoaulaan, jossa istui yhä se sama pikkutyttö äitinsä kanssa.
”Äiti milloin me päästään? Tuokin pääsee jo pois, vaikka me ollaan istuttu täällä kauemmin!” tyttö valitti, mutta äiti vain hyssytteli hänet hiljaiseksi.

Gaara vältteli tytön mulkoilua ja käveli ulos rakennuksesta. Hän kaivoi kännykän taskustaan, kello oli vasta neljä aamuyöstä. Gaaran olo oli yhä hutera, mutta oli se onneksi hiukan kohentunut. Mahtaisiko Kankurou jaksaa tulla hakemaan häntä? Punapäällä oli vahva epäilys, että vastaus olisi kielteinen, joten hän lähti kävelemään tien reunaa pitkin. Matkaa ei olisi paljoa, vain jokunen kilometri, joten eiköhän tunnissa pääsisi kotiin asti.

Ei tosiaan kulunut kuin tunti, kun Gaara oli jo päässyt heidän kerrostalonsa luo ja matkustanut hissillä 24. kerrokseen. Punapää kaivoi avaimet taskustaan ja hiipi hiljaa sisään. Kun Gaara oli potkaissut kengät jalassaan ja matkalla kohti omaa huonettaan, kuului hänen isänsä ääni keittiöstä:
”Tulepas tänne.”

Gaara huokaisi, kääntyi ympäri ja meni keittiöön. Isä istui lasisen ruokapöydän ääressä kasvoillaan vastenmielisyyttä kuvaava ilme.
”He sitten paikkasivat sinut”, se ei ollut kysymys vaan toteamus.
”Niin”, Gaara vastasi kireästi.
”Ja nyt saat luvan selittää minulle miksi rikoit sen peilin.”

Gaara ei vastannut vaan tuijotti haastavasti isäänsä, joka mulkoili vihaisena takaisin. Väri miehen kasvoilla syveni sitä punaisemmaksi, mitä pidempään hiljaisuus heidän välillään kesti. Lopulta isä ei enää kestänyt vaan nousi seisaalleen, harppoi Gaaran luo ja tarttui tätä hiuksista.
”Miksi se on niin vaikea vastata?” hän ärisi hampaidensa välistä ja retuutti Gaaraa hiuksista.
”No kun en tiedä!” Gaara sanoi vihaisesti.
”Miten niin et tiedä?” isä kysyi ja tukisti kovempaa.
”En vain tiedä! Ehkä tein sen unissani.”
”Hullu sinä vain olet.”

Gaara ei vastannut, sillä ymmärsi olla nyt hiljaa. Hetken kuluttua isä päästi hänen hiuksistaan irti ja poika suoristautui.
”Mene siivoamaan huoneesi, mutta ole hiljaa, ettei Kankurou herää.”
”Selvä”, punapää sanoi jäätävästi ja poistui keittiöstä.
”Saat luvan korvata sen peilin”, hänen isänsä vielä huikkasi.

Gaara ei taaskaan vastannut vaan meni sukkelasti omaan huoneeseensa. Siellä oli hirveä siivo, peilin palasia oli mitenkuten lattialla ja verta oli jäänyt kaappiin ja lattiaan kiinni. Siivottavaa olisi ja paljon. Kello oli puoli kuusi, joten hänellä olisi muutama tunti aikaa siivota, ennen kuin hänen pitäisi mennä kouluun. Gaara huokaisi, hän ei voisi muutakaan, oli tartuttava siivousvälineisiin ja ryhdyttävä töihin.