14. luku Kuoleman rajamailla

Gaara seisoskeli parvekkeella ja tuijotteli alas kadulle huojuen hiukan. Itse asiassa punapää oli juovuksissa, vaikkei hän sitä itselleen tahtonut myöntää. Hän nojaili parvekkeen reunaan silmät puoli kiinni, kirsikkalikööripullo toisessa kädessään. Että hän osasikin olla säälittävä.
Gaara ei ollut kuullut koulupsykologista mitään ja piti sitä hyvänä merkkinä. Olihan sentään kulunut yli kaksi viikkoa.
Oli kesäkuu ja loma alkaisi noin kuukauden päästä, mikä tiesi tietenkin loppukokeiden lähestymistä. Punapää oli pulassa, sillä oli ollut paljon poissa koulusta eikä osannut yhtään mitään, joten hän oli alkanut väkisin raahautumaan kouluun, jotta pääsisi edes jotenkin mukaan. Tietenkin hänellä oli paljon töitä rästissä, muttei ollut saanut mitään tehdyksi. Nytkin hän olisi voinut tehdä rästitehtäviä, kun oli perjantai, mutta Gaara oli sortunut siihen mitä useimmat nuoret viikonloppuisin harrastavat; ryyppäämään. Ero oli vain siinä, että muut bilettivät, Gaara lahnaili.

Terävä koputus parvekkeen oveen herätti Gaaran koomastaan. Hän kääntyi ja näki hämmästyksekseen sisarensa, joka asteli parvekkeelle. Temari ei ollut käynyt heillä varmaan kahteen vuoteen, sillä hän asui tätä nykyä USA:ssa ja opiskeli siellä. Hän oli muuttanut jo lukion alkaessa sinne, koska tahtoi oppia englannin kieltä. Ja siinä vaaleahiuksinen tyttö nyt seisoi kädet lanteillaan, neljä saparoa päässään kuten Gaara oli muistellutkin.
”Hei Gaara”, Temari sanoi hiukan ankarasti.
”Hei”, punapää sanoi yrittäen pitää äänensä mahdollisimman vakaana ja selkeänä, mutta epäonnistui siinä täysin.

Sisarusten välille laskeutui syvä hiljaisuus, he eivät koskaan ole olleet läheisiä, joten he eivät heittäytyneet toistensa syleilyyn, eivätkä tunteneet jälleen näkemisen riemua.
”Olet juonut”, Temari sanoi erittäin syyttävällä äänellä, vaikka tuskin tämä Gaaran terveydestä erityisemmin piittasi.
”Niin”, Gaara murahti.
”Olet alaikäinen. Mitä isäkin sanoisi?”
”Kieltäisi oksentamasta matolle ja käskisi hankkia omat juomat.”
”Pikkuveli, sinä inhotat minua”, blondi sanoi ja eikä hänen äänensä valehdellut.
”Enkös minä aina?”

Temari huokaisi hyvin syvään päätään pudistellen. Kuin provosoidakseen siskoaan Gaara hörppäsi lisää likööriä, jolloin tyttö poistui mielenosoituksellisesti parvekkeelta.
”Toivoin, että jotain muutosta olisi edes tapahtunut”, sisko mutisi mennessään, saaden Gaaran tyrskähtämään hiukan.

Gaara lähti uhkaavasti huojuen sisarensa perään, sillä häntä jostain syystä kiinnosti, miksi tämä oli tullut käymään Amerikasta asti. Hän vaappui olohuoneeseen, jossa sisko tuijotti pahantuulisen oloisesti televisioita, vaihtaen kanavaa joka kolmas sekunti. Hän ei edes kääntänyt päätään punapään tullessa, vaan piti katseensa tiukasti televisiossa.
”Miksi tulit tänne?” Gaara kysyi epäselvästi, sillä sanojen muodostaminen alkoi olla jo melko hankalaa.
”Tulin vain tapaamaan isää, minulla on hänelle uutinen kerrottavana”, Temari vastasi kääntämättä katsettaan veljeensä ja ojensi vasenta kättään Gaara kohden, joka hörppi isoja kulauksia pullostaan.

Gaara hoippuroi siskonsa luo ja tuijotti kättä mitään ymmärtämättä.
”Menen naimisiin”, sisko lopulta puuskahti, kun huomasi veljensä mitään ymmärtämättömän ilmeen. ”Michael tulee tänne vasta huomenna, luojan kiitos. Jos hän olisi nähnyt sinut tuossa kunnossa…”

Gaaralta meni hiukan ohi mitä Temari oli sanonut, koska humala oli jo niin kova, että hänen oli vaikea ymmärtää puhetta. Punapää päätti istahtaa sohvalle siskonsa viereen, mutta hän arvioi välimatkan väärin ja istahti suoraan kovalle lattialle. Gaara vain tuijotteli hämmentyneenä ympärilleen, sillä ei tuntenut enää kipuakaan.
”Milloin isä tulee kotiin?” sisko kysyi äksysti, mutta pikkuveli ei osannut sanoa.

Juuri silloin ovi avautui ja isä ja Kankurou astelivat sisään.
”Temari!” molemmat huudahtivat ja syöksyivät halaamaan tyttöä. Gaara tuijotti kirjahyllyä.
”Mitä sinä täällä teet? Jäätkö pitkäksi aikaakin?”
”En valitettavasti, mutta minun kerrottava teille uutinen! Menen naimisiin!”
”Mitä! Voi kun mahtavaa!”

Ja sitä rataa jatkui kolmikon keskustelu, mitä ei kuitenkaan liene tarpeellista tässä toistaa. Gaara ei edes kuullut keskustelua, kaikki hänen ympärillään oli vain surinaa ja pörinää. Ainoa asia minkä Gaara todella pystyi havaitsemaan, oli se, ettei hän oikeasti tajunnut mistään mitään. Silmät eivät osanneet keskittyä mihinkään, koska häntä huimasi aivan tajuttomasti. Punapää meni varovasti pitkäkseen, ehkä se auttaisi hiukan huippaukseen. Hän sulki silmänsä, yrittäen kuitenkin pysyä hereillä. Keinutus ei kuitenkaan lakannut, tuntui kuin hän olisi ollut laivalla myrskyssä.
Äänten sekamelskan keskeltä hän äkkiä tunnisti oman nimensä. Gaara avasi silmänsä ja kohotti hiukan päätään. Hän näki sumeasti, kuinka hänen isänsä katseli häntä korkeuksista.
”Taasko tuo on ryypännyt?” punapää kuuli etäisesti. ”MINUN KIRSIKKALIKÖÖRINI! NYT POIKA, JUMALAUTA SAA RIITTÄÄ!”

Gaara tunsi kohoavansa ilmaan, jotain huudettiin päin hänen kasvojaan, muttei hän saanut selvää. Sitten punapäätä alettiin raahata jonnekin ja hänet lopulta paiskattiin johonkin huoneeseen. Gaara tähyili hiukan hämmentyneenä ympärilleen ja huomasi olevansa vessassa. Ja sanottakoon, että hänen isänsä oli vienyt poikansa sinne juuri kreivin aikaan.

*

Michael saapui seuraavana päivänä. Hän oli vaalea, suorastaan syötävän söpö ja hiukan lihaksikaskin. Ja kaikkien näiden ominaisuuksien lisäksi hän oli fiksun ja asiallisen oloinen kaveri, mutta ei suinkaan mikään kävelevä tietosanakirja. Gaara oli pikaisesti puristanut Michaelin kättä ja palannut sitten omiin oloihinsa. Vaikka mies tuntui hyvin miellyttävältä, hän ei viihtynyt tämän seurassa. Ehkä siksi, kun koko muu perhe oli koolla. Michael ei kuitenkaan pistänyt tätä pahakseen, sillä tuumi, että tuon ikäiset viihtyvät luultavasti parhaiten oman ikäistensä joukossa tai omassa rauhassa. Joten muut jäivät keittiöön kahvittelemaan ja utelemaan Michaelin perhetaustaa, varakkuutta ja miksi tämä aikoi kouluttautua.
Gaara seisoskeli jälleen parvekkeella, tällä kertaa kädessään sätkä, jota oli kyllästetty kannabiksella. Hän oli pari päivää sitten eksynyt jälleen syrjäkujalle ja tullut sitten ostaneeksi kannabista. Hänelle oli kyllä tarjottu kaikkea muutakin, kuten heroiinia ja LSD:tä, mutta oli kieltäytynyt. Gaara ei kokenut olevansa valmis kokeilemaan vielä vahvempia huumeita.
Gaarasta oli suorastaan ahdistavaa edes ajatella mennä kahvittelemaan muiden kanssa, joten hän koki tarpeelliseksi ottaa sauhut. Isä nimittäin oli kieltänyt häntä poistumasta kotoa, vaikka Gaara ei oikeastaan ymmärtänyt miksi. Yleensä jos heille tuli vieraita, punapää pikemminkin potkaistiin ulos.
Punapää sytytti sätkän ja imaisi nautinnollisesti, odottaen hyvänolon tunnetta. Sitä ei kuitenkaan tullut, joten Gaara imaisi uudestaan hiukan pidempään. Silloin jysähti. Gaara tunsi olonsa kaikkea muuta kuin miellyttäväksi, hänellä oli suorastaan äärimmäisen hermostunut olo. Hänen kaikki raajansa tutisivat ja hengittäminen oli tiheää ja tuskallista. Päässä pyöri, olo oli tuhat kertaa pahempi kuin yksikään krapula tai laskuhumala koskaan.

Punapää valahti istualleen ja silloin hän tunsi putoavansa lattian läpi, mutta jostain syystä hän ei enää pudonnutkaan. Seuraavaksi punapää havaitsi, että hänellä oli siivet ja hän lenteli hurjaa vauhtia kaupungin yllä. Oma kotikaupunki tuntui kuitenkin harvinaisen tylsältä paikalta, joten Gaara lenteli Egyptiin saakka ja potkaisi mennessään yhden kulmikkaista pyramideista kumoon. Punapää kävi myös Lontoossa katselemassa kuinka punaiset bussit räjähtelivät keskustassa.
Kierrettyään koko maapallon, Gaara päätti lentää ylös taivaisiin, avaruuteen saakka. Avaruus ei kuitenkaan ollut yönmusta, vaan pikemminkin vilkkui neon väreissä. Planeettoja ei enää ollut, vaan niiden tilalla oli mitä herkullisimpia leivoksia. Gaara lenteli kohti suurta hillomunkkia, suu valmiina auki. Mutta juuri kun punapää oli haukkaamassa tuota jättimäistä leivosta, se katosi kimaltelevaan pyörteeseen, joka imaisi Gaarankin mukanaan. Hän rimpuili ja potki, kunnes pyörre lopulta päästi pojan irti. Silloin kaikki värit ja leivokset katosivat. Avaruus näytti juuri siltä kuin pitikin ja silloin Gaara hätääntyi; hänhän oli avaruudessa, eikä avaruudessa voinut hengittää. Kurkkua ja rintakehää alkoi kuristaa, kunnes hän lopulta vajosi tajuttomuuteen.

Piip…piip…piip…piip…piip…piip

Mikä helvetin piip? Gaara häiritsi tuo ääni, sillä hän oli kuullut sen ties kuinka monta kertaa, mutta kukaan koskaan vastannut hänelle, vaikka hän kuinka kysyi. Hänellä ei ollut mitään hajua missä oli, ehkä edelleen avaruudessa? Oli ihan pimeää, punapään silmät olivat ilmeisesti kiinni. Varovasti Gaara yritti avata silmiään ja saikin ne suurin ponnistuksin auki. Valo häikäisi hänen silmiään niin, että hänen oli räpyteltävä silmiään kiivaasti, etteivät ne vuotaisi. Kun hän lopulta oli tottunut valoon, hän tähyili hiukan ympärilleen. Seinät ja verhot olivat valkoiset, hänen vasemmalla puolellaan oli mintunvihreä väliverho, joka esti häntä näkemästä huoneen toiselle puolelle. Vastapäätä häntä oli vanha TV, josta parhaillaan tuli jokin huono saippuaooppera. Oikealla puolella oli laite, jonka näytöllä kulki vihreä viiva, päästellen piip-ääniä. Gaara havaitsi myös, että hän makasi vuoteessa, jonka lakanat olivat puhtaan valkoiset.
”Tohtori, hän on herännyt!” joku kiljaisi ja äkkiä Gaaran ympärille kerääntyi paljon väkeä, joista punapää ei tunnistanut yhtäkään.
”Gaara kuuletko sinä minua?” lääkäri kysyi.

Gaara nyökkäsi ja tajusi silloin, että hänen suullaan oli jokin maski. Hän tarttui siihen ja yritti repiä sitä pois kasvoiltaan; mokoma hökötys esti häntä puhumasta. Lääkäri kuitenkin kiirehti apuun ja riisui maskin pois pojan suulta.
”Se vain avitti sinua hengittämään”, lääkäri selitti hymyillen. ”Millainen on vointisi?”
”Heikottaa.”
”Ei mikään ihmekään, sait aikamoisen tällin”, mies sanoi mennen äkkiä vakavaksi. ”Onko sinulla mitään muistikuvaa tapahtumista?”

Gaara kertoi polttaneensa kannabista ja siitä mitä kaikkea oli nähnyt ja kokenut. Lääkäri meni punapään sanoista entistäkin vakavamman näköiseksi.
”Tiesimme kyllä, että olit saanut huumausainetta kehoosi, onneksi saimme sen asian hoidettua. Hankitko huumeesi kadulta? Sinun pitäisi tietää että se on erittäin riskialtista puuhaa. Minusta tuntuu, että nämä sinun pikkuystäväsi antoivat sinulle jotain aivan muuta kuin kannabista.”

Gaara tuijotteli alaspäin, sillä häntä nolotti sekoilunsa suunnattomasti.
”Kauanko olen ollut täällä?” hän lopulta kysyi.
”Kaksi kuukautta. Olit vaipunut koomaan, on suorastaan ihme, että heräsit.”

Punapää nielaisi. Tieto järkytti häntä suunnattomasti, eikä hän oikein tiennyt mitä olisi pitänyt ajatella. Kauaa hän ei ehtinyt kauhistella, kun lääkäri alkoi kysellä häneltä kaikenlaisia arkipäiväisiä asioita, ilmeisesti varmistaakseen, että Gaaralle ei ollut tullut muistihäiriöitä.
Äkkiä käytävältä alkoi kuulua kummallista mekkalaa ja huutoa, jonka Gaara tunnisti Naruton ääneksi.
”PÄÄSTÄKÄÄ MINUT SISÄÄN!”
”Se ei nyt ole mahdollista, hän tarvitsee lepoa”, kuului naisen ääni, jota seurasi Naruton kovaääninen sadattelu.
”Te ette minua estä!” Naruto huudahti ja rymisteli silloin ovesta sisään sairaanhoitajien vastusteluista huolimatta.

Naruto suorastaan syöksähti Gaaran luo ja halasi häntä lujasti.
”Gaara, Gaara sinä heräsit”, Naruto sopersi ja purskahti hiljaiseen itkuun.
”Naruto, sinä kuristat minut!”

Naruto vetäytyi kiireesti ja istahti penkille vuoteen vierelle, pyyhkien kyyneleitä riuskasti kämmenselkäänsä. Samaan aikaan lääkäri ja sairaan hoitajat päättivät antaa periksi ja hipsivät hiljaa toisten potilaiden luo.
”Minä luulin jo ettet ikinä heräisi”, blondi sanoi. ”Kävin täällä aina kuin vain pystyin, kokeiden vuoksi en aina pääsytkään vaikka olisin halunnut.”
”Ei hätää”, Gaara sanoi. ”Olen nyt kuitenkin hereillä.”

He olivat hetken kumpikin hiljaa, sitten äkkiä Naruto muuttui hyvin äkäisen näköiseksi.
”Miksi sinä teit niin?” hän tivasi.
”Tein mitä?”
”Vedit huumeita!” Naruto melkein huusi. ”Itsemurhaako yritit?”
”En”, Gaara sanoi rauhallisesti, vaikkei kovin rauhallinen ollutkaan. ”Tarkoituksenani oli polttaa vain vähän kannabista, mutta ilmeisesti seassa oli vähän vahvempaa tavaraa.”
”Vain kannabista?” Naruto toisti. ”Se ei ole vain kannabis. Ja miksi olet ostanut sitä joiltain katunarkkareilta, kai sinä nyt tajusit, että se on vaarallista?”
”En tullut ajatelleeksi”, punapää myönsi saaden Naruton pudistelemaan päätään. ”Mutta”, Gaara jatkoi, ”tämä oli minulle hyvä opetus, tuskin enää tulen olemaan niiden tyyppien kanssa missään tekemisissä.”

Naruto näytti selvästikin siltä, että haluaisi väittää vastaan, mutta sanoikin yllättäen:
”Mutta mikä on vointisi?”
”Vähän heikottaa, mutta se nyt on varmaan ihan ymmärrettävää. Raajoja on hiukan vaikea liikuttaa, kun ei ole ollut liikkeessä. Ei kai minulla muuten ole makuuhaavoja?” Gaara alkoi tutkia hätäisesti käsiään.
”Ei ole”, Naruto sanoi. ”Lääkärisi kertoi minulle, että olet eräänlaisella ilmapatjalla, joka ennalta ehkäisee makuuhaavoja. Sinua on myös hiukan liikuteltu kaiken varalta.”
”En tiennyt että tavallisella sairaalla on sellaiseen aikaa ja varaa.”
”Sinä oletkin yksityissairaalassa.”

Gaara tuijotti pöllämystyneenä Narutoa. Hän oli yksityisessä sairaalassa? Kuinka se oli mahdollista, eihän hänen isänsä koskaan sellaista suostuisi kustantamaan. Naruto näytti lukevan Gaaran ajatukset, sillä hän sanoi:
”Se sinun siskosi tuleva mies hommasi sinut tänne. Hänestä kunnallisesta sairaalasta ei ole mihinkään ja halusi sinulle parhaan mahdollisen hoidon, koska opiskelee itsekin lääkäriksi.”
”Mutta kuinka isä suostui kustantamanaan kaiken?”
”No tajuat varmaan, ettei isäsi kehdannut sanoa ei. Se olisi antanut hänestä huonon kuvan.”
”Mutta kuinka tiedät tämän kaiken?”
”Juttelin sen miehen kanssa. Loput päättelin itse, niin hullulta kuin se kuulostaakin”, Naruto sanoi virnistäen.

Gaaraa hiukan mietitytti Michaelin avomielisyys, mutta tuli lopulta siihen tulokseen, että tämä oli tahtonut antaa itsestään hyvän kuvan hänen isälleen. Tai ehkä lääkärin moraali pakotti hänet siihen. Kauaa hän ei ehtinyt sitä miettiä, kun sairaanhoitaja tuli ja käski Narutoa poistumaan, sillä Gaara tarvitsi lepoa.

Seuraavina päivinä Gaaran täytyi alkaa kuntoutua. Kahden kuukauden makailu oli saanut hänen lihaksensa surkastumaan. Hänen täytyisi olla sairaalassa vielä pidempään, missä hänet autettaisiin kuntoutuksen alkuun ja sen jälkeen punapään tulisi harjoittaa lihaksiaan oma-aloitteisesti.
Gaara keskusteli myös psykiatrin kanssa. Punapää kertoi tälle hiukan vastentahtoisesti, sekoiluistaan, masentuneisuudestaan, sekä oudoista Sasuke harhoista. Isästä hän ei sanonut muuta kuin, että he eivät tulleet toimeen.
”Nuo harhat”, psykologi sanoi. ”näetkö niitä usein?”

Tämä psykologi vaikutti paljon pätevämmältä ja mukavammalta kuin koulupsykologi. Hän ei pakottanut Gaaraa kertomaan mitään, mutta sanoi, että mitä enemmän punapää kertoisi, sitä paremmin hän voisi auttaa tätä.
Psykologilla oli punaiset olkapäille laskeutuvat hiukset, sydämen muotoiset, hiukan kalpeat kasvot sekä kulmikkaat silmälasit.
”En”, Gaara sanoi. ”Vain kahdesti.”
”Vai niin”, psykologi sanoi. ”Kertomasi perusteella epäilen, että sinulla on jonkin asteinen psykoosi häiriö. Älä kuitenkaan huolehdi, tuo ei vaikuta kovin vakavalta, vaikka tietysti harhat tuntuvat pelottavilta. Olen kuitenkin lähes varma, ettei kyseessä ole skitsofrenia tai mikään muu vakava psykoosi. Jos haluat, voin määrätä sinulle lääkityksen, mutta sitä ennen sinun pitäisi täyttää kysely.”

Tällä kertaa Gaara suostui täyttämään lomakkeen. Psykologi kuitenkin sanoi, että mahdollinen lääkitys voisi alkaa vasta sitten, jos masennuslääkkeet eivät veisi harhoja.
”Joskus tavallinenkin masennuslääke voi auttaa”, nainen sanoi. ”On hyvin todennäköistä, että sairastat masennusta, mikä selviää tuosta testistäkin, joten ei ole mitään järkeä tyrkätä heti mahdollisimman vahvoja lääkkeitä, jos lievemmillä on mahdollisuus auttaa. Mutta sinun on muistettava, että tuolla kannabiksen polttelullakin oli varmasti osansa noissa näyissä, vaikka et kyseisellä hetkellä polttanutkaan.”

Gaara oli iloisesti yllättynyt. Ei toki siitä, että hänellä oli mielenhäiriöitä, vaan siitä, että kaikki saattoi äkkiä ratketa näin helposti. Masennuslääkkeitä alettiin kokeilla ja punapään oli myönnettävä, että hänellä oli keskimääräistä mukavampi olla kuin aiemmin.

Viimeisenä päivänä sairaalassa Gaara sai kuitenkin kokea ikävän yllätyksen. Hän oli juuri syömässä aamiaista, kun sisään saapasteli virallisen oloinen nainen, joka oli sitonut vaaleat hiuksensa korkealle poninhännälle.
”Olen Seguchi Noriko lastensuojeluvirastosta, päivää”, nainen sanoi virallisesti ja kumarsi, johon Gaara vastasi nyökkäämällä epävarmasti. ”Gaara oletan?”
”Kyllä”, punapää sanoi kiireesti.
”Olen pahoillani, että joudun häiritsemään sinua näin, kun olet vielä sairaalassa, joten menen suoraan asiaan. Olen kuullut, että sinulla on ollut huumeongelmia.”
”No, ei se varsinaisesti ongelma ole enää”, Gaara sanoi, mutta nainen ei kuunnellut vaan jatkoi kälätystään:
”Olemme tietenkin pohtineet tätä tarkoin ja kävimme myös puhumassa isänne kanssa.”

Tässä vaiheessa Gaaran vatsalta tuntui putoavan pohja. Isä olisi varmasti hyvin vihainen hänelle, kunhan hän vain pääsisi kotiin.
Rouva Seguchi ei kuitenkaan näyttänyt huomaavaan Gaaran hermostuneisuutta, vaan ryhdistäytyi täyteen mittaansa ja sanoi juhlalliseen sävyyn:
”Tulimme siihen tulokseen, että sinut on otettava huostaan. Isänne yhtyi mielipiteeseemme täysin.”

Gaara ei voinut muuta kuin tuijottaa naista epäuskoisena. Voisiko tämä olla mahdollista? Oikeastaan se olisi ihan mukavaa vaihtelua siihen ainaiseen riitelyyn ja huutamiseen. Mieluummin hän olisi asettunut omaan asuntoon, mutta kaipa tämä väliaikaisesti kelpasi.
”Mm… okei”, Gaara lopulta sanoi ja rouva Seguchi nyökkäsi hyväksyvästi.
”Me etsimme sinulle sopivan sijaisperheen, tietenkin kauas pois täältä, jotta et saisi enää huonoja vaikutteita.”
”Mitä?” Gaara älähti äkisti. ”Ei, minä en halua lähteä Yokohamasta. Täällä on ystäväni ja… rakkaani.”
”Ymmärrän toki”, nainen sanoi, vaikkei kovin ymmärtäväiseltä vaikuttanutkaan. ”Mutta tulet varmasti saamaan uusia ystäviä, ja tuttusi voivat aina vierailla luonasi.”
”EI”, punapää sanoi painokkaasti. ”Te ette saa minua lähtemään. Antakaa minun vielä puhua isäni kanssa. Jollei hän halua minua kattonsa alle, minä vaikka muutan omilleni, jos muu ei auta.”
”Mutta et voi tulla vielä toimeen omillasi!” Seguchi melkein huusi. ”Olet vielä opiskelija, jolla on asiat hyvin huonossa jamassa! Miten ajattelit maksaa lääkkeesikin?”

Gaara meni hiljaiseksi. Hän ei todellakaan tiennyt miten toimia. Isä tuskin auttaisi rahoittamaan, varsinkin kun oli olemassa näin herkullinen mahdollisuus päästä punapäästä eroon.
Rouva Seguchin suupielet levisivät voitonriemuiseen hymyyn, kun Gaara ei väittänytkään vastaan.
”No niin, eli taidamme olla yksimielisiä kuinka toimimme.”
”Antakaa minun yrittää vielä puhua isälleni.”

Nainen huokaisi syvään ja sulki melkeinpä dramaattisesti silmänsä. Lopulta hän avasi ne ja sanoi:
”Hyvä on. Ymmärrän kyllä, että on varmasti vaikeaa erota omasta perheestään. Voin kuitenkin antaa sinulle mahdollisuuden. Jos isäsi muuttaa mielensä saat jäädä, mutta jos huumekokeilut jatkuvat, meidän on ryhdyttävä pakkotoimenpiteisiin.”

Gaara nyökkäsi hermostuksissaan, hän ei voinut muutakaan.