15. luku Uusi alku

”Ei, ehdottomasti ei!”
”Mutta isä-”
”Miksi luulisit minun tahtovan huolehtivan sinusta?”

Gaara oli heti sairaalasta päästyään yrittänyt taivutella isäänsä muuttamaan mieltään, mutta tämä ei siihen suostunut. Punapää oli kuitenkin sinnikäs.
”Eikö maineesi kärsi, kun lähetät minut pois?”
”Kuulepas nyt”, isä sanoi ja hänen äänensä oli kärsimättömyyttä täynnä. ”Olet tuonut tälle perheelle niin paljon häpeää, etten tahdo enää ottaa minkäänlaisia riskejä. Mieluummin myönnän kaikille, että olet sekopää.”
”Minä en ole sekopää!”

Hänen isänsä vain tuhahti pilkallisesti ja hörppäsi konjakkilasistaan, jota piteli kädessään.
”Ala mennä pakkaamaan siitä. Sinut kuitenkin haetaan jo hyvin varhain.”

Gaaran valtasi täydellinen epätoivo. Hän ei halunnut jättää Narutoa, varsinkaan kun ei ollut vielä ehtinyt kertoa tälle huonoista uutisista. Minne punapää mahdettaisiin kiikuttaa? Jonnekin kauas, oli nainen sanonut, kunpa ei vain Hokkaidoon saakka.
Gaara tiesi, että jos hän lähtisi, hän tuskin koskaan tulisi enää näkemään Narutoa. Sanoi nainen mitä hyvänsä, punapäästä tuntui, että hänet eristettäisiin täysin entisestä elämästään. Jos tämä tulisi olemaan loppu Gaaran oli saatava nähdä Naruto vielä viimeisen kerran.

Gaara ei mennyt pakkaamaan, vaan hipsutteli hiljaa ulos asunnosta. Kello oli jo lähemmäs yhtätoista, joten ulkona oli pilkkopimeää, mutta Gaara ei välittänyt myöhäisestä ajan kohdasta. Hänen oli saatava puhua Naruton kanssa kasvotusten.
Käveltyään Naruton oven eteen hän päätti ensin soittaa tälle, jotta ei herättäisi koko talon väkeä.
”Haloo?” kuului hiukan uninen ääni langan päästä.
”En kai häiritse?”
”Gaara?” Naruto vaikutti nyt heräävän tosissaan. ”Onko jokin hätänä?”
”Ei, tai siis, no tavallaan on. Ehtisitkö puhua nyt, olen talonne edessä.”
”Joo, totta kai, totta kai”, Naruto touhotti ja sulki puhelun kiireesti.

Ei mennyt aikaakaan, kun blondi jo aukaisi oven ja viittoi sormi huulillaan Gaaraa astumaan sisään.
”Äiti ja isä nukkuvat, mennään ihan hiljaa”, Naruto supatti ja punapää nyökkäsi vaiteliaana.

He hiipivät hiljaa yläkertaan Naruton huoneeseen ja istahtivat tämän sängylle.
”Mitä asiaa sinulla oli?” blondi sanoi hiljaa.
”Minä… minä”, Gaara tajusi pian, ettei tapahtunutta ollutkaan niin helppo pukea lauseiksi.
”Niin?” Naruto sanoi kärsivällisesti ja tarttui punapäätä molemmista käsistä.
”Sain kuulla, että minut otetaan huostaan.”

Naruton suu aukeni ammolleen ja hän ponnahti seisaalleen.
”No sehän on mahtavaa! Sinun ei tarvitse enää kestää isääsi!”
”Niin minäkin ensin ajattelin, mutta”, Gaara keskeytti lauseensa ja huokaisi syvään.
”Mutta?”
”Selvisikin ettei se ole niin yksinkertaista. Minut aiotaan sijoittaa jonnekin hyvin kauas täältä.”

Naruton innostunut ilme valahti suorastaan kauhistuneeksi.
”Mutta, eiväthän he voi tehdä niin!”
”Mikseivät muka?” Gaara sanoi terävästi. ”He olettavat, että olen taas yhteydessä niihin narkkareihin, joten he varmaan sijoittavat minut jonnekin maaseudulle.”
”Mutta, mutta, mutta”, blondi änkytti. ”milloin lähtösi on?”
”Huomenna.”
”HUOMENNA?!” Naruto rääkäisi, mutta läimäytti sitten kiireesti kätensä suunsa eteen. ”Miten niin huomenna? Mikset ole kertonut tästä aiemmin?” hän jatkoi kuiskaten.
”Koska yritin vielä tänään saada isääni muuttamaan mieltään, mutta en onnistunut”, Gaara myönsi.

Naruto tuijotti punapäätä niin kauhistuneena, että tämän oli käännettävä katseensa pois.
”Olen pahoillani”, punapää sanoi tuijottaen lattiaa. ”tämä on minun syytäni, jos en vain olisi koskenut huumeisiin, niin näin ei olisi käynyt.”
”Ei”, Naruto sanoi painokkaasti. ”Tämä kaikki on isäsi syytä, hän on aina vain pahentanut oloasi, vaikka isänäsi hänen olisi pitänyt auttaa sinua! Ja sitä paitsi, tärkeintähän on, että sinulla on hyvä olla.”
”Minulla on hyvä olla vain sinun seurassasi”, Gaara sanoi tukahtuneella äänellä, saaden Naruton jähmettymään.

Heidän välilleen laskeutui hiljaisuus, jonka vallitessa Naruto istahti takaisin sängylle ja kiersi kätensä hellästi punapään ympäri. Gaara vastasi halaukseen ja painoi päänsä pojan rintaa vasten.
”Hys, hys, kaikki vielä järjestyy, usko pois”, Naruto rauhoitteli ja silitti hellästi Gaaran punaisia hiuksia.
”Kuinka se oli mahdollista?” punapää mutisi, muttei saanut Narutolta vastausta.

Naruto oli nimittäin itsekin hyvin epätoivoinen, vaikkei sitä tahtonut myöntää. Kyyneleet olivat jo lähellä, mutta blondi yritti taistella niitä vastaan. Lopulta hän ei voinut enää estää itseään ja pian suusta karkasi pieni nyyhkäisy, jota seurasi suuri kyynelvirta.
”Naruto!” Gaara hätkähti ja vetäytyi kiireesti kuullessaan pojan itkevän.
”En halua, että lähdet!” poika tuntui menettävän itsehillintänsä kokonaan.

Gaara ei sanonut mitään, hän ei yksinkertaisesti pystynyt.

*

Seuraava päivä koitti pian. Gaara oli illalla palannut kotiin murtunein mielin, sillä tiesi pahoittaneensa Naruton mielen. Lähtö oli edessä eikä hän voinut sille mitään, vaikka olisi halunnutkin.
Gaara tuijotteli hajamielisesti ikkunastaan ulos auringon hiipiessä hitaasti esiin taivaanrannan takaa. Pakatut matkalaukut oli aseteltu huolellisesti oven poskeen valmiina lähtöön. Huone näytti nyt paljon tyhjemmältä, kun punapää oli haalinut laukkuihinsa kaiken henkilökohtaisen omaisuutensa.
Punapään olo oli hyvin levoton, joten hän nappasi kiireesti pikkupöydällä lojuvan pilleri purkin ja otti sieltä yhden pillerin. Hänen oli vaikea muistaa milloin lääke tulisi ottaa, kun ei ollut sairaanhoitajia neuvomassa.

Gaara yritti pohtia kaikkea positiivista, mitä muutto voi tuoda tullessaan, mutta mikään niistä ei korvannut sitä inhottavaa tosiseikkaa, että Naruto jäisi pois. Hän olisi antanut mitä tahansa, jos olisi saanut jäädä.
Gaara seisoi ikkunansa ääressä lähemmäs kaksi tuntia, kunnes äkkiä asunnon täytti ovikellon kimakka helähdys. Punapää käännähti kauhistuneena, ei kai vielä näin aikaisin?

Gaara kuuli, kuinka joku laahusti eteiseen ja avasi oven.
”Päivää”, kuului ovelta.
”Päivää”, isän ääni vastasi. ”Tulkaa toki peremmälle. Kutsun Gaaran tänne.”

Punapään vatsassa muljahti. Vaikka hän oli sulatellut asiaa ties kuinka kauan, pohtinut ja lohdutellut itseään, alkoi jännitys silti kuplia mahassa. Gaara päätti kuitenkin kävellä omatoimisesti olohuoneeseen, sillä ei kestänyt odottaa isänsä kutsua.
Gaara käveli ovelle ja avasi sen päättäväisesti. Hän saapasteli olohuoneeseen rivakasti ja huomasi pian sen saman vaaleahiuksisen naisen, jonka oli nähnyt sairaalassa. Naisen seurassa oli myös virallisesti pukeutunut, epätavallisen pitkä mies, jonka vakavuus veti jo vertoja Gaaran perusilmeelle. Miehen vierellä seisoi vielä toinen nainen, joka oli täydellinen vastakohta miehestä. Hänen kasvonsa olivat lempeät ja nauravaiset ja hänen olemuksessaan oli jotain sellaista, mikä sai punapään hiukan rauhoittumaan.
”Päivää”, rouva Seguchi sanoi ja kumarsi, hänen seuralaistensa seuratessa esimerkkiä.
”Hei”, Gaara vastasi yksinkertaisesti ja nytkäytti hiukan päätään, saaden isältään osakseen äkäisen mulkaisun.
”Tämä tässä on Yamamoto-san”, rouva Seguchi sanoi viitaten vakavan oloiseen mieheen, joka kumarsi jälleen. ”Ja tämä on Tanemura-san”, nainen jatkoi ja osoitti nyt toista naista, joka hymyili hiukan ja kumarsi hänkin. ”Tanemura-san on sinun sijaisperheesi äiti.”

Gaara nyökkäsi hiukan, muttei sanonut mitään, mutta rouva Seguchi ei tuntunut sitä odottavankaan, vaan jatkoi itse puhettaan.
”Me olemmekin täyttäneet kaikki olennaiset paperisi isäsi kanssa. Suunnitelmana olisi, että olisit ainakin muutaman vuoden Tanemura-sanin perheen luona, mutta tarvittaessa aikaa voidaan pidentää. Onko mitään kysyttävää?”
”On”, Gaara sanoi viimein. ”Missä päin hän asuu?”
”En kovin kaukana” rouva Tanemura sanoi hymyillen. ”Asun Atamissa. Se on melko pieni kaupunki, vain vajaat 40 tuhatta asukasta. Sieltä on hyvät junayhteydet tänne.”

Gaarasta tuntui kuin suuri paino olisi pudonnut hänen harteiltaan. Hän ei olisi ikinä voinut kuvitella, että kaikki loppujen lopuksi päättyisi näinkin hyvin. Punapäällä olisi sittenkin mahdollisuus tavata Narutoa!
Rouva Seguchi oli kuitenkin näemmä päättänyt, ettei Gaaralla olisi aihetta ennenaikaiseen iloon, sillä hän sanoi:
”Otathan kuitenkin huomioon, että jos karkaat, tai olet mitenkään yhteydessä siihen huume jengiin täällä, sinut lähetetään välittömästi jonnekin kauas.”

Punapää nyökkäsi hyväksyvästi ja vakuutti, ettei hänellä ollut minkäänlaisia intressejä tavata niitä tyyppejä enää koskaan. Rouva Seguchi nyökkäsi tyytyväisenä.
”No tässä alkaakin sitten olla kaikki. Jos vielä allekirjoittaisitte tämän viimeisen sitovan sopimuksen”, nyt Seguchi osoitti sanansa Gaaran isälle, joka nyökkäsi ehkä turhankin innokkaasti.

Herra Yamamoto kaivoi salkustaan paperin, jonka Gaaran isä riisti miehen kädestä melkeinpä ahnaasti. Isä kaivoi paitansa rintataskusta mustekynän ja allekirjoitti paperin lennokkaasti, vilkaisemattakaan muuta tekstiä.
”Nyt kun paperi on allekirjoitettu, voisimme pikkuhiljaa alkaa tekemään lähtöä”. Rouva Seguchi sanoi herra Yamamoton napsauttaessa salkkunsa kiinni. ”Jos vaikka hakisitte laukkunne Gaara-san?”

Gaara nyökkäsi hiukan hermostuneesti. Vaikka hän nyt tiesi, ettei joutuisi kauas, perhoset olivat taas alkaneet liihotella hänen vatsassaan. Punapää kuitenkin haki matkalaukkunsa kiltisti ja saapui niiden kanssa eteiseen. Sydän pamppaillen hän veti takkinsa niskaan ja kengät jalkaansa ja oli aikeissa avata ulko-ovea, kun rouva Tanemura kysyi äkkiä:
”Ettekö tule hyvästelemään Gaaraa-sania ulos?”
”Aa, kyllä totta kai”, isä sanoi ja punehtui hiukan poskipäiltään.

Kuin korvatakseen tuon erheen, Gaaran isä tarttui kahteen matkalaukkuun ja vei ne hissiin muiden seuratessa hiljaisina perässä.
Kun he pääsivät ulos, Gaara havaitsi ulkona hopean harmaan Opelin, joka selvästi odotti heitä. Rouva Tanemura näytti huomaavan punapään tarkastelevan autoa, sillä hän sanoi:
”Tuo on mieheni, hän tuli hakemaan meitä nyt, kun ei aiemmin päässyt tulemaan.”

Gaara nyökkäsi huomaamattomasti ja vilkaisi syrjäkarein rouva Seguchia, jolla näytti olevan jotakin sydämellään.
”Gaara-san”, hän sanoi juhlallisesti. ”Toivon, että uusi kotisi tulee olemaan hyvä ja ettei sinulle enää tule vaikeuksia. Onnea matkaan, ja hyvästi”, puheen lopuksi nainen kumarsi niin, että poninhäntä heilahti riehakkaasti.

Herra Yamamoto toivotti myös Gaaralle onnea ja kumarsi hänkin, tosin jäykemmin kuin rouva Seguchi. Sitten he kääntyivät kannoillaan ja lähtivät saapastelemaan kohti parkkipaikkaa, jonne he olivat jättäneet autonsa.
Heidän lähdettyään rouva Tanemura kääntyi jälleen Gaaran puoleen.
”Meidän tulisi varmaan nousta nyt autoon, mutta hyvästele toki ensin isäsi.”

Gaara kääntyi hyvin vastentahtoisesti isänsä puoleen, joka tuijotti häntä vähintään yhtä haluttomasti. Jos katseella olisi voinut tappaa, molemmat olisivat maanneet pian kuolleena maassa, niin inhoa täynnä olivat kummankin osapuolen katseet.
”Hyvästi”, Gaara sanoi lyhyesti.
”Näkyillään”, hänen isänsä sanoi, vaikkei varmastikaan tarkoittanut sitä.

Punapää käänsi selkänsä ripeästi isälleen ja oli juuri nousemassa autoon, kun äkkiä kuului erittäin kova ääni, joka sai Gaaran korvat lukkoon:
”GAAAARAAAAAAAAAAAAAAAA!”

Ja ennen kuin Gaara ehti tajuta mitään, joku oli loikannut hänen niskaansa ja huusi täydellä volyymillä punapään korvaan:
”SINÄ ET VOI LÄHTEÄ, ET VOI!”
”Naruto!” Gaara henkäisi tajutessaan kuka hänen korvaansa huusi. ”Korvani särkyvät!”

Naruto lakkasi huutamasta, mutta roikkui edelleen Gaaran niskassa.
”Naruto irti, minun on mentävä.”
”Et voi, sinä et voi! Muutetaan pois yhdessä! Tai, tai vanhempani voivat adoptoida sinut!”
”Naruto!” Gaara korotti ääntään ja rimpuili irti blondin otteesta. ”Sille ei voi enää mitään! Sopimus on jo tehty ja minulla on uusi koti.”
”Mutta”, Naruto sopersi ja kyyneleet alkoivat vieriä hänen poskiaan pitkin. ”Sitten en enää näe sinua enää ikinä.”
”Näemmepäs”, Gaara sanoi laittaen kädet puuskaan. ”Sinne, minne olen menossa, ei ole pitkä matka.”

Naruto katsoi hämmentyneenä punapäätä, suu hiukan raollaan.
”Mutta sinähän sanoit, että sinut viedään jonnekin kauas.”
”Niin minä luulin”, Gaara sanoi. ”Mutta toisin kävi.”

Heidän välilleen laskeutui hiljaisuus, jonka aikana rouva Tanemura tuijotti hiukan ihmeissään poikia vilkuillen vuoron perään kumpaakin.
”Mihin kaupunkiin menet?” Naruto kysyi lopulta.
”Atamiin.”
”Milloin me näemme?”
”Minä… minä en tiedä.”

Silloin Naruto suorastaan loikkasi halaamaan Gaaraa. Hän katsoi Gaaraa suoraan silmiin ja sanoi hiljaa:
”Minä rakastan sinua.”

Blondi suikkasi pienen suudelman punapään huulille ja pyrähti sitten juoksuun.
”Naruto odota, odota!” Gaara huusi ja Naruto käännähti kannoillaan. ”Niin minäkin sinua.”

Pieni hymy levisi blondin kasvoille, mutta sitten hän jatkoi taas juoksuaan.
Gaara jäi surkein mielin katsomaan hänen peräänsä, eikä edes huomannut rouva Tanemuran hämmästynyttä ilmettä, eikä autossa istuvan herra Tanemuran kasvojen punehtumista.
Rouva Tanemura kuitenkin toipui nopeasti ja sanoi:
”Onko hän sinun poikaystäväsi?”

Gaara hätkähti noin suoraa kysymystä, mutta nyökkäsi kuitenkin kiireesti kohtaamatta naisen katsetta.
”Minusta on hienoa huomata kuinka hän saa sinut paljon eläväisemmäksi”, rouva Tanemura sanoi ystävällisesti, saaden Gaaran kohottamaan hämmästyneenä katseensa.

Rouva Tanemura kuitenkin vain hymyili ja kehotti punapäätä tulemaan autoon. Gaara noudatti kehotusta ja istuutui takapenkille. Herra Tanemura esitteli itsensä, mutta punapää vain nyökkäsi ja käänsi katseensa ikkunaan. Pariskunta ei kuitenkaan välittänyt pojan hiljaisuudesta vaan alkoivat kysellä Gaaralta kaikenlaista, johon tämä vastasi lyhyesti ja töksähtelevästi.

Maisemat lipuivat hänen ohitseen ja pian he olivat ajaneet ulos Yokohamasta. Gaaran mieli oli kuitenkin keveä, tämä ei suinkaan ollut kaiken loppu vaan alku.