Näet tuon pienen tytön makoilemassa tiellä, puristaen punaiseksi värjäytynyttä soraa.
Se muistuttaa sinua siitä niitystä ihanasta, siitä jossa sait makoilla.
Siitä jossa näit, haistoit ja tunsit pienet kukat. Kukat jotka kuihtuivat
pieniin käsiisi, käsiisi jotka nyt ovat veressä.

Liian monta vuotta on siitä kun viimeksi sait olla rauhassa, katseilta noilta pahoilta jotka satuttivat sinua.
Muistat vieläkin ne huudot ikävät, huudot jotka pahoinpitelivät sinut. Annoit heille liikaa takaisin,
luullen heidän lopettavan. Takaisinhuudot maasta vavisuttavat vielä hentoa kehoasi ilkeillä,
vahvoilla sanoillaan. Varovaisuutesi on saanut sinut jatkamaan sodasta huolimatta, sodasta joka on tappanut perheesi.


Amegakure, tuon toisen suuren ninjasodan keskipiste sai monet Konanin kaltaiset orvot lapset turvautumaan toisiinsa. Kasvaessaan kahden pojan kanssa Konan oppi tuntemaan ja hallitsemaan omia tunteitaan. Nyt kuitenkin hän tunsi tulleensa liian pitkälle. Polvistuessaan pienen elottoman ruumiin viereen, veristen kyynelien tulviessa poskipäitä pitkin, hänen lapsuutensa patoutuneet tunteet tulivat esiin.

Konan avasi hitaasti silmänsä. Pieni auringonsäde tunkeutui lehdistön läpi hänen huulillensa, herättäen hänet lopullisesti. Missä hän oli? Miten hän oli päässyt tänne? Konan yritti epätoivoisesti muistella mitä oli tapahtunut. "Ei, en muista." konan höpisi itsekseen. Hän yritti nousta ylös, mutta huomasi epäonnistuneensa. Hänen kätensä ja jalkansa oli sidottu kiinni punaisella narulla. Kädet eivät olleet edes turvonneet, sitominen oli siis tapahtunut äskettäin. Pystyisikö hän pääsemään irti? Pieni katsaus ympärille ei antanut sen enempää tietoa siitä, mitä hänelle oli tapahtunut. Hänet oli sidottu isojen, valoaheijastavien puiden alle. Varpaiden takaa näkui kukkivia liljoja.
Yht äkkiä Konanin silmien päälle heitettiin hyvin tumma liina. Hän ei nähnyt mitään, eikä pystynyt liikkumaankaan. Konan ei tuntenut yhtään ahdistusta tai kauhua. Oliko hän kuollut?

Lämmin ja sydämmellinen ääni alkoi hyräillä Konanin oikealla puolella. Hänen vatsansa päälle laitettiin jotain hyvin kylmää, ja sillä
alettiin vedellä pieniä "viiltoja." Nyt vasta Konan huomasi olevansa alasti. Hän yritti kysellä mitä oli tekeillä, mutta lopetti kun ei saanut
vastausta. Kylmät väreet tuntuivat hyvältä. Konan tunsi jonkun toisen ihmisen käden vasemmalla puolellaan. Molemmat alkoivat hyräillä
samalla sävelkorkeudella. Molemmat olivat naisia. Konan hätkähti. Hän oli sidottuna ties missä, hänen silmänsä olivat peitetyt mutta silti hän tunsi valtavaa hyvänolon tunnetta kun kaksi kättä hiveli hänen paljasta ihoaan saaden hänet melkein voihkimaan. Oikealla puolella oleva nainen lopetti hyräilemisensä ja alkoi hennosti sivellä jotain Konanin rintojen päälle. Sidottu tunsi nänniensä kovettuvat kun tuntematon, silti niin tutun oloinen nainen pyöritteli niitä sormiensa välissä. Konan voihkaisi kun toisen henkilön käsi alkoi liukua alaspäin. Hän oli taivaassa. Ei enään huutoja, ei enään eläviä painajaisia.