Pimeys. Kaiken nielevä pimeys. Mutta hän jatkaa kävelyä. Hän tietää, että tuota pimeyttä pitää kestää, että pääsee valon luokse. Askeleet käyvät raskaammiksi. Hän ei millään jaksaisi kävellä, vaikka tietää, että hänen pitää. Askel kerrallaan hän etenee. Vauhti hidastuu koko ajan. Ympärillä vilkkuu punaisia silmiä.

Pian valo alkaa sarastaa edessä. Hän huokaisee helpotuksesta. Ei siis enää pitkä matka. Pian hän saa levähtää. Hän pysähtyy aivan valon reunaan. Hän ei ole koskaan päässyt tuota pidemmälle. Aina jokin on vetänyt hänet pois sieltä. Mutta nyt... Hän astuu varovasti askeleen eteenpäin. Jalka ylittää tuon näkymättömän elämän ja kuoleman rajan. Hän astuu valoon. Vihdoinkin, vihdoinkin hän on perillä.

Tumma virta näkyy edessä. Tyttö oli ennen vain kuullut sen. Nyt hän näkee sen ensimmäistä kertaa. Hän alkaa uskoa, että paluuta ei enää ole entiseen. Hän ei ole varma mitä tapahtuu, kun hän lähtee kävelemään kohti rantaa. Siellä ei näy muita.

Hän vilkuilee ympärilleen. Ei ristinsielua. Paitsi vedessä. Siellä on muutama lumivalkea joutsen. Ne päästävät ilmoille sydäntäsärkevän äänen. Tytön silmistä alkaa valua kyyneleitä. Hän kävelee hitaasti kohti rantaa.

Vedessä seilaa pieniä veneitä. Jokaisen keulassa on pieni, vihertävä lyhty. Jokaista ohjaa valkoiseen pukeutunut nuorukainen, tyttö tai poika. Jokainen ohjaa venettä pitkällä kepillä, joka ottaa pohjaan kiinni. Jokaisen veneen kyydissä on yksi henkilö. Kuu paistaa ja luo hopeisen sillan tytön eteen veteen.

Veneet lipuvat lähes äänettömästi tytön silmien edestä. Joutsenet nousevat ilmaan ja alkavat laulaa yliluonnollisen surullisella äänellä. Pian valkoasuiset nuorukaiset veneiden keulissa yhtyvät lauluun, saaden tytön sydämen entistä pienemmiksi palasiksi. Hän pudottautuu polvilleen rantahiekkaan ja antaa pienten aaltojen kastella polvensa. Hän ei välitä.

Veneet menevät tytön ohitse. Joutsenet laskeutuvat veteen. Pilvet alkavat lipua hitaasti kuun eteen. Kuunsilta tytön edessä alkaa kaveta. Lopulta se häviää kokonaan näkyvistä. Nyt tyttö on taas pimeässä. Veneiden lyhdyt näkyvät hänen oikealla puolellaan. Tyttö haluaisi niin kovasti veneen kyytiin. Joutsenten ja valkopukuisten nuorukaisten laulu vain vahvistaa hänen päätöstään ja haluaan.

Joutsenet jatkavat hiljaista lauluaan. Tyttö ei jaksa enää. Hänen elämänsä tarkoitus oli jo joutunut sinne, minne hän oli menossa. Niin monta kertaa tyttö oli päässyt rajalle asti, mutta koskaan ennen hän ei ollut päässyt sen yli.

Tytön vasemmalta puolelta alkaa hohtaa pieni, vihertävä valoläikkä. Se tulee lähemmäs häntä. Se tulee rantaan. Tyttö kohottaa katseensa. Veneessä on valkoisiin pukeutunut nuori mies, jolla on vaaleat hiukset ja taivaansiniset silmät. Tai, ne silmät olivat olleet siniset ennen kuin tuo oli saapunut tänne. Nyt valkoasuisen silmät ovat vain aave entisestään. Mutta tyttö saattaa erottaa himmeät, valkoiset joutsenensiivet tuon nuorukaisen selässä.

”Sinä...” tyttö kuiskaa ilmaan. Poika ei sano mitään. Odottaa vain, että tyttö nousee kyytiin. Tyttö katselee hetken toista. Sitten hän kokoa voimansa ja nousee seisaalleen. Hän hoippuu kohti venettä ja pääsee sen kyytiin. Blondi alkaa sauvoa venettä keskelle jokea. Nyt joutsenet eivät lähde lentoon. Ne tulevat melkein kiinni veneeseen. Tyttö on jo ojentamassa kättään kohti yhtä joutsenta, kun poika puhuu:
”Älä koske niihin.” Se kuulostaa kuiskaukselta. Aivan kuin hän ei olisi käyttänyt ääntään aikoihin.
”Naruto, miksi?” tyttö kysyy ja vetää kätensä hitaasti poispäin.

”Nuo haluavat sinut mukaansa. He haluavat tehdä sinusta joutsenen. He haluavat tehdä erikoisista tytöistä samanlaisia kuin itse ovat. Harvat valituista vain koskevat niihin. Hinata, älä sinäkään koske.”
”Mutta sinä viet minut pois luotasi. Juuri, kun olen tavannut sinut uudestaan. Olen vaikka kuinka monta kertaa tullut etsimään sinua, mutta vasta nyt pääsin rajan yli...”

Naruto hidastaa sauvomistaan.
”Minun on pakko. He ottivat minut, valitsivat minut tähän työhön. En minäkään haluaisi erota sinusta. Emme näe enää, kun saatan sinut seuraavalle rannalle.”
”Mutta... Jos minusta tulisi joutsen, olisin aina näillä vesillä. Niinkuin sinä.”
”Totta. Mutta... En halua sinulle sellaista kohtaloa. Haluan, että saat rauhan.”
”Minä saan rauhan, kunhan olen sinun lähelläsi.”

”Tiedätkö... En ole ennen puhunut niille, joita kuljetan. Kun ihminen astuu veneeseen, hän ei yleensä enää puhu”, Naruto sanoo.
”Naruto... Rakastan sinua. Älä unohda minua”, Hinata kuiskaa. Sitten hän nousee ja hyppää veteen, keskelle joutsenparvea. Joutsenet ympäröivät tummahiuksisen tytön. Naruto pysäyttää veneen ja katselee tapahtumaa.

Hinata tuntee kuinka jokin lämmin lähtee leviämään pitkin hänen ruumistaan. Hän ei tunne itseään enää. Naruto katsoo, kuinka Hinata näyttää nousevaan ilmaan. Tytön oman ruumiin ääriviivat alkavat hämärtyä ja joutsenen ulkomuoto alkaa hahmottua. Pian nuori, kaunis joutsen laskeutuu veteen. Joutsen venyttelee siipiään. Se katselee ympärilleen, kunnes kohtaa Naruton katseen. Pojan silmät ovat saaneet takaisin hieman omaa, entistä väriään.

Joutsen ui hitaasti kohti venettä. Naruto polvistuu veneen pohalle. Poika ja joutsen tuijottavat toisiaan intensiivisesti jonkun aikaa. Sitten poika avaa suunsa, ja alkaa laulaa uutta, samalla sydäntäsärkevää ja samalla lohdullista laulua. Katsekontakti ei rikkoudu.

Joutsen kallistaa päätään ja kuuntelee pojan laulua hetken. Sitten joutsen yhtyy lauluun. Kakki muu laulu kaksikon ympärillä lakkaa. Kaikki jäävät kuuntelemaan, kuinka poika ja joutsen laulavat yhdessä. Vain he kaksi. Muuta ei olekaan. Vain joutsen, poika ja laulu.

Joutsen levittää siipensä. Se lähtee lentoon, jatkaen lauluaan. Lopulta tämä on ilmassa, ja alkaa kaartaa ympyrää pojan ympärillä. Naruto nousee seisomaan veneeseen. Hän nostaa katseensa ylös joutseneen ja avaa sylinsä lintua kohti. Joutsen ikään kuin syöksähtää poikaa kohti. Lintu jarruttaa juuri ennen kuin laskeutuisi pojan syliin.

Lopun ikuisuutta poika ja joutsen seilaavat lopun vesillä yhdessä. Laulaen laulua, joka on vain noiden kahden mielissä.