Jotakin lämmintä valui Hinatan kädelle. Hän yritti tarkentaa katseensa, mutta ei onnistunut. Hän katsoi ylös taivaisiin, näkemättä kauniita lumihiutaleita, jotka satoivat taivaasta peittäen surullista näkymää.
Hinata siirsi katseensa lumihankeen. Hänen jalkojensa juuressa oli suuri punainen läiskä, joka levisi. Tyttö putosi voimattomana polvilleen. Nyt hän tunsi sen maun suussaan; verta. Pieni verivana lähti valumaan tytön suupielestä.

Hinata yritti kohdistaa katseensa yläviistoon eteensä, nähdäkseen surmaajansa. Hyökkääjä oli riisunut naamion pois kasvoiltaan.
”N... Nej... Neji...?” tyttö korisi. Lisää verta valui tytön suusta.
Hinata piti oikeaa kättään vatsansa päällä: hänen sormiensakin lomasta valui verta. Hänen viimeinen muistonsa tästä maailmasta olisi veri, lumi... Ja Neji.

Hinata yritti selvästi sanoa jotakin, mutta veri vain valui hänen suustaan.
Keuhkot... Hän tähtäsi niihin...
”Olen pahoillani, Hinata-sama. Älkää yrittäkö puhua, niin teihin sattuu vähemmän. Olen pahoillani, mutta minun oli pakko tehdä näin”; Neji sanoi lopulta.
Hinata yskäisi.
”Nii-san... Ette voi... Ette voi mitenkään tehdä tätä...”
”Antakaa anteeksi, Hinata-sama. Antakaa anteeksi kun petin klaanimme. Mutta niin minulla oli edes jonkinlainen vapaus. En vain tiennyt, että joutuisin tappamaan teidät...” Neji sanoi hiljaa.

Neji käveli hitaasti Hinatan luokse, joka oli vielä polvillaan. Myös Neji polvistui. Sitten hän otti Hinatan kasvot käsiensä väliin ja painoi hellän suudelman Hinatan huulille. Tytön suu aukesi hämmästyksestä.
”Antakaa anteeksi tämä viimeinen syntini... tiedän kohdallanne”, Neji kuiskasi Hinatan huulia vasten.
Hinata vastasi painamalla huulensa heikosti vasten Nejin huulia. Neji nuoli pois kaiken veren Hinatan suun ympäriltä. Samassa Neji tunsi, kuinka Hinata valahti häntä vasten veltoksi.
Neji katsoi rakastamaansa tyttö silmiin – tämä oli vielä heikosti elossa.

Neji laski Hinatan makaamaan selälleen lumihankeen. Lumi tytön ympärillä oli verestä punainen. Neji asetti Hinatan kädet ristiin tämän rinnalle. Kun Neji siirsi Hinatan oikean käden pois tytön vatsan päältä, veri pääsi valumaan vapaasti.
Hinata henkäisi. Hän tunsi kuinka kuolema alkoi hiljalleen kylmettää hänen kehoaan.
Neji nousi ylös ja kumarsi.
”Hyvästi, Hinata-sama. Antakaa anteeksi, rakastan sinua.” Sen sanottuaan Neji katosi sakenevaan lumisateeseen.
Hinata jaksoi vaivoin  pitii silmiään auki. Nyt vasta hän huomasi, miten kaunis talvi oli, kuinka kaunista lumisade oli.

Neji oli jättänyt klaaninsa ja karannut, kukaan ei osannut sanoa miksi. Usean vuoden päästä alkoi liikkua huhuja uhkaavasta järjestöstä, joka murhasi tärkeitä henkilöitä. Huhuttiin, että Neji olisi ollut mukana siinä.
Hinata lähti tutkimaan asiaa, mutta järjestö sai asiasta vihiä ja lähetti jonkun surmaamaan hänet – Nejin.

Hinata sulki silmänsä. Hän tunsi, kuinka lumihiutaleet jatkoivat putoamistaan hänen kasvoilleen. Hinatan mieli sumeni koko ajan. Lopulta hän vaipui helpottavaan pimeyteen.

Metsän reunassa Neji katseli Hinataa ja tämän viimeistä henkäystä tarkkaan. Neji oli toivonut, ettei törmäisi Hinataan. Hän tunsi suurta katumusta tapettuaan tytön. Hänellä oli kunai yhä kädessään.
Hitaasti Neji kohotti aseen eteensä, terä itseään kohti. Hän katseli sitä hetken, ja seurasi veripisaraa, joka tippui aseen kärjestä tahraten valkoisen lumen. Samalla hänen mieleensä tuli Hinata makaamassa lumihangessa, yltä päältä veressä.

Neji veti syvään henkeä.
”Nyt sovitan tekoni, Hinata-sama. Odota minua, rakkaani...”
Nuoren miehen ruumis seisoi hetken paikoillaan, kunnes lysähti maahan kasvavan punaisen läiskän keskelle.

Kahden nuoren ihmisen sielut kohosivat kohti taivasta toisiinsa kietoutuneina ja kaiken anteeksi saaneina.