Luku 7 

Yuffie oli kuvitellut, ettei saisi nukutuksi, mutta luulo oli osoittautunut vääräksi. Hän havahtui huoneen ovelta kuuluvaan koputukseen. Valoisaa ei vielä ollut, mutta tuskin kukaan hänen henkilökohtaisiin tiloihinsa sentään keskellä yötä pyrki. Hän hieroi silmiään ja mumisi epämääräisen vastauksen koputukseen.
 
Tuntematon palvelija livahti sisään ja ryhtyi kattamaan hänelle aamiaista. Isä ei siis halunnut nähdä häntä nyt. Toisaalta Yuffieta ärsytti, toisaalta hän oli helpottunut. Heidän välinsä eivät olleet ainakaan parantuneet tämän viimeisimmän tempauksen vuoksi, joten ehkä oli aiheellistakin pitää etäisyyttä.
 
”Olkaa hyvä, prinsessa, ja käykää pöytään”, palvelija kehotti ja vetäytyi syrjemmälle. Yuffie huokaisi ja könysi pöydän ääreen. Kun hän kerran oli vankina entisessä kodissaan, olisi hän yhtä hyvin voinut nukkuakin pitkään. Silti hän kampesi itsensä pystyyn ja raahautui pöydän ääreen. Palvelija siirtyi etsimään hänelle vaatteita, kun hän ryhtyi kahmimaan riisiä suuhunsa puikoilla. Siitä oli aikaa, kun hän oli viimeksi syönyt wutailaisen aamiaisen.
 
Kunpa hän vain olisi voinut syödä sellaisen iloisemmissa merkeissä. Hänen täytyisi saada jostain puhelin käsiinsä, jotta hän voisi ilmoittaa Vincentille ja Tifalle, ennen kuin nainen saisi keskenmenon huolesta, olevansa kunnossa. Sitten hänen olisi keksittävä keino hankkiutua pois Wutaista. Niin tai näin, hän ei aikonut jäädä tänne. Tällainen peli ei vain vedellyt.
 
Yuffie tyhjensi ruoka-astiat ja antoi palvelijan kerätä ne pois. Nainen ei puhunut mitään työskennellessään, mikä oli häiritsevää. Yuffien entinen palvelija oli jutellut niitä näitä ja kertonut hänelle joskus jopa vanhoja wutailaisia kansansatuja. Tämä oli toisaalta myös pitänyt hänelle tiukkaa kuria, kun hän oli ollut lapsi. Pienenä Yuffie ei ollut edes osannut ajatella naista palvelijana vaan pikemminkin perheen jatkeena.
 
Venyteltyään lihaksiaan Yuffie vilkaisi, mitä palvelija oli valinnut hänelle vaatteiksi. Ei shortseja, ei edes housuja vaan yukatan. Hän nyppäisi vaatetta kerran ja puisteli sille päätään.
”Ei käy”, hän mutisi itsekseen.
”Isänne mukaan Teillä on tänään päiväohjelmassa kävely puutarhassa ja sen jälkeen lyhyt teeseremonia”, palvelija kertoi. ”Iltapäivän saatte viettää sisätiloissa parhaaksi katsomallanne tavalla ja illallista syötte yhdessä isänne ja hänen puolisonsa kanssa. Sen jälkeen Teille on sovittu tapaaminen herra Tanakan ja hänen veljenpoikansa kanssa.”
”Mistä lähtien isä on päättänyt päiväohjelmani?” Yuffie ärähti enemmän itselleen kuin naiselle. Hän ei kyennyt sulattamaan tilannetta millään muotoa. Tällainen oli pahempaa kuin oksentelu laivan vessassa!
”Isänne ajattelee varmasti parastanne, prinsessa”, nainen vastasi hänelle ja nappasi yukatan käsiinsä. ”Autan Teitä pukeutumaan tähän. Olkaa hyvä ja riisukaa yövaatteenne.”
 
Yuffie kurtisti kulmiaan, mutta riisuutui kuitenkin. Hän oli ajatellut karkaavansa laivalta esitettyään kilttiä vankia aikansa. Kenties sama taktiikka päti isäänkin. Sitä paitsi kävely puutarhassa voisi olla hyödyllinen. Hän joutuisi joka tapauksessa käyttämään puutarhaa pakoreittinä, jos aikoisi häipyä palatsista. Olisi siis viisainta tarkistaa, miten vartijat tätä nykyä oli asemoitu.
 
Tuntui typerältä ajatella kotoa karkaamista kuin hän olisi edelleen ollut pahainen teini. Okei, hän olisi vielä tovin 19-vuotias, mutta omasta mielestään hän oli paljon järkevämpi kuin ensimmäisen kerran häipyessään. Nykyisin hän jopa elätti itsensä oikealla työllä eikä varastellutkaan – ainakaan paljon. Tosin tätä menoa Reeve varmaan antaisi hänelle potkut, kun hän ei ilmestyisi paikalle.
 
No, todennäköisesti Reeve oli järjestänyt etsintäpartion, joten oikeasti potkuista ei ollut pelkoa. Tosin oli myös mahdollista, että Takeo oli pistetty välittämään viesti, ettei häntä tarvitsisi etsiä.
 
Yuffie huokaisi. Hänen olisi pitänyt arvata, että jotain tällaista olisi vielä tulossa. Kun hän oli ilmoittautunut pestautuvansa WRO:n riveihin, isä oli ollut nihkeänä. Tämä oli geostigman mentyä ohitse puhunut useaan otteeseen Wutain tilanteen parantamisesta, perinteiden palauttamisesta ja itsenäistymisestä. Toki Wutai oli itsenäinen valtio, mutta kärsi turistirysän maineesta, ja sodan jäljet näkyivät edelleen. Kyllä Yuffiekin halusi kotinsa nousevan vanhaan loistoon – vaikkei siitä mitään muistanut – mutta hän ei vain itse enää kaivannut perinteiden sävyttämää elämää. Taistelut Planeetan puolesta olivat muuttaneet häntä. Hänen paikkansa ei ollut enää täällä, ellei puhuttu satunnaisista visiiteistä.
 
Palvelija puki yukatan Yuffien päälle. Operaatio kesti paljon kauemmin kuin, jos hän olisi hoitanut homman itse, mutta toisaalta nyt vaate tuli laitettua huolellisesti. Yuffie käytti harvoin perinteisiä vaatteita, hän ei edes muistanut, milloin oli viimeksi valinnut juhliin kimonon bilekuteiden sijaan. No, isän häihin hän olisi voinut kimonon pukeakin, mutta sen tilaisuuden hän oli autuaasti missanut, koska kukaan ei ollut viitsinyt edes kertoa hänelle.
 
Katkeruus tökki kylkiluiden väliin ja sai olemuksen kiristymään. Yuffien oli ylipäätään vaikea niellä, että isä oli äidistä välittämättä valinnut itselleen uuden naisen, mutta vielä enemmän häntä ärsytti, että hänet oli pidetty pimennossa. Aivan hyvin isä olisi voinut kertoa asian puhelimessa, ja Yuffie olisi myös tullut häihin, vaikka tilanne olisi ollut mikä. Nyt hänestä tuntui hylätyltä ja syrjäytetyltä. Isä ei ollut välittänyt pätkääkään hänen tunteistaan, kuten tavallista. Parin vuoden ajan hän oli jo jopa kuvitellut saavuttaneensa kunnioituksen tämän silmissä, mutta ilmeisesti hän oli ollut väärässä.
 
Palvelija istutti Yuffien vielä alas ja ryhtyi harjaamaan hänen hiuksiaan. Yuffie vilkaisi kuvajaistaan peilistä; hän näytti jopa hieman paremmalta kuin edellisenä päivänä. Pahin kalpeus oli poissa eikä silmien alla ollut kamalia pusseja.
”Hiuksenne ovat pidemmät kuin kuvissa isänne tiloissa”, palvelija kommentoi. Yuffie vilkaisi ensin naista peilin kautta ja sitten kuvaansa uudestaan. Kyllä, tämä oli oikeassa. Hän ei ollut nyt toviin käynyt parturoimassa tukkaansa lyhykäiseksi. Se ylettyi jo reilusti korvalehtien alapuolelle, mutta oli edelleen suora. Äidin pitkässä tukassa oli ollut kauniita laineita, mutta Yuffie ei itse asiassa tiennyt, olivatko ne olleet aitoja vai huolellisella kihartamisella aikaan saatuja. Oli paljon, mitä hän ei tiennyt äidistään.
 
Palvelija harjasi hiukset ja kiinnitti ne pään taakse soljella. ”Haluatteko, että ehostan kasvonne kevyesti vai teettekö sen itse?” tämä tiedusteli. Yuffie tuijotti naista ällistyneenä. Tekikö tämä kaiken vapaaehtoisesti vai oliko isä antanut määräyksen tehdä hänestä ihmisen näköinen?
 
Kun Yuffie ei vastannut riittävän nopeasti, palvelija tarttui häntä leuasta ja kohotti hänen kasvojaan.
”Olette niin nuori, etteivät kasvonne vaadi voimakasta meikkiä. Jätetään sellainen maikoille ja keikoille”, nainen selitti. ”Ja Teidän häihinne. Silloin toki tarvitsette perinteisen meikin.”
”Tuskinpa vain”, Yuffie naurahti väkinäisesti. Leviathan, ei hän ollut edes pohtinut naimisiin menemistä. Vastahan hänen ja Vincentin suhde oli päässyt alkamaan. Mies luultavasti pakenisi takaisin arkkuunsa, jos hän erehtyisi edes ottamaan aiheen puheeksi. Ei kannattanut uhmata kohtaloa ja töksäytellä tuollaisia typeryyksiä. Sitä paitsi Yuffie ei ollut varma, halusiko naimisiin koskaan… tai ainakaan vielä moneen vuoteen.
”Kunhan päivä koittaa, muutatte vielä mielenne”, palvelija jatkoi. ”En ole vielä tavannut wutailaista tyttöä, joka ei olisi lopulta halunnut viettää häitään kaikkien perinteiden mukaan.”
 
Perinteiden haluaminen ja niihin pakottaminen olivat kaksi eri asiaa, mutta Yuffie nielaisi sanansa. Vielä vuosikin sitten hän olisi luultavasti esittänyt mielipiteensä varsin kärkevästi. Nyt kuitenkin… hän ei oikein tiennyt, mikä oli muuttunut, mutta hän tiesi, että joskus oli parempi vaietakin.
 
Kun Yuffie seuraavan kerran vilkaisi peiliin, hän oli positiivisesti yllättänyt. Palvelija oli onnistunut korostamaan hänen parhaita puoliaan ja häivyttämään tummat silmänalusetkin kokonaan. Hän näytti harvinaisen hyvältä. Olipa sääli, ettei Vincent ollut todistamassa tätä näkyä. Mies oli nähnyt hänet pääasiassa vähemmän mairittelevissa tilanteissa, kuten metsässä tai vuorilla rypemisen jälkeen… tai meikit pitkin naamaa kaatosateessa – itkukohtauksista ei puhuttu.
 
Vincentin miettiminen laski Yuffien mielialaa. Hänen olisi oikeasti saatava kännykkä käsiinsä, jotta voisi ilmoittaa olevansa kunnossa. Hän ei edes tiennyt, kuinka kauan hänen katoamisestaan oli.
”Mikä päivä tänään on?” Yuffie kysyi unohtaen kiittää kasvojensa ehostamisesta.
”Lokakuun 14:s”, palvelija vastasi. ”Teillä on tainnut olla rankkaa, kun olette päivistäkin sekaisin.”
”Et uskokaan, kuink-” Yuffien lause jäi kesken, kun päivämäärä iskostui hänen tajuntaansa. Vincentin syntymäpäivä oli mennyt! Hän oli missannut sen eikä ollut edes ehtinyt hankkia miehelle lahjaa. Ensimmäistä kertaa sitten heidän tapaamisensa häneltä oli jäänyt miehen juhlapäivä väliin. Ei voinut olla totta!
”Kaikki hyvin, prinsessa?”
”Ei!” Yuffie parahti ja ponnahti jaloilleen. ”Onko sinulla kännykkää?”
”En ole katsonut tarpeelliseksi hankkia sellaista”, nainen vastasi.
”Tiedätkö, mistä saisin sellaisen?”
”Valitettavasti en osaa vastata kysymykseenne.”
 
Yuffie kirosi ääneen ja sai osakseen paheksuvan katseen. Koko katoamisepisodi oli pilannut Vincentin syntymäpäivätkin, joita he olivat Tifan kanssa antaumuksella suunnitelleet. Isä oli pilannut kaiken!
”Minä en usko tätä!” Yuffie raivosi. ”Leviathanin tähden, isä olisi voinut soittaa minulle! Ei minua olisi tarvinnut Wutaihin raahata väkisin leikkimään pikkuprinsessaa näteissä vaatteissa! Minulla on oma elämä!”
”Isänne on varmasti koko ajan ajatellut parastanne”, palvelija huomautti.
”Paskat on! Omaa etuaan hän ajattelee!” Yuffie huusi.
”Teidän ei pitäisi puhua tuohon sävyyn, prinsessa.”
”Ei kiinnosta!”
 
Yuffie marssi ikkunaan ja työnsi verhot syrjään. Aurinko oli nousemassa ja alkava päivä näytti niin miellyttävältä, että se oli suorastaan väärin.
”Teidän pitäisi vielä pukea takki. Kenkänne odottavat jo eteisessä”, palvelija vaihtoi puheenaihetta kuin Yuffie ei olisi kiukunnut lainkaan. ”Ulkona on kirpeä aamu, jossa on miellyttävää kävellä.”
”Minua ei huvita”, Yuffie tuhahti. Hän halusi vain saada puhelimen käsiinsä ja antaa isän kuulla kunniansa heti, kun olisi soittanut Vincentille.
”Valitettavasti en voi asialle mitään.” Palvelija avasi oven lukosta ja viittoi sen ulkopuolelle. ”Prinsessa on valmis siirtymään puutarhaan.”
 
Kaksi vartijaa astui sisään huoneeseen, ja Yuffien teki mieli kirkua. Yukata päällä vastaan taisteleminen olisi vähintäänkin hankalaa, ellei jopa mahdotonta.
”Aika mennä, prinsessa”, toinen miehistä sanoi täysin ilmeettömänä. Varmasti kumpikin oli kuullut hänen purkauksensa, sillä seinät olivat ohuet. Silti mistään ei voinut lukea näiden mielipiteitä tilanteesta.
 
Yuffie mutisi jotain epämääräistä, jota ei osannut itsekään muotoilla sanoiksi, ja suostui lopulta lähtemään miesten mukaan. Ulos pääseminen lisäsi joka tapauksessa mahdollisuuksia kännykän näpistämiseen jonkun taskusta.
 
Aamu tosiaan oli kirpeän viileä, vaikka aurinko jo kipusi taivaalle. Enää ei kestäisi kauan, kun syksy alkaisi taittua talven suuntaan. Lunta saataisiin varmasti vielä odottaa, mutta ilmat kylmenisivät tasaiseen tahtiin. Puutarhakaan ei ollut enää vihreän vehreä vaan sen oli vallannut toisenlainen väriloisto. Kukat eivät hehkuneet kauniita, mutta puut antoivat parastaan punaisen, oranssin ja keltaisen sävyissä.
 
Yuffieta odotti uusi nainen puutarhan huolellisesti hoidetulla polulla. Vartijat jättäytyivät muutaman askeleen päähän hänen taaksensa ja päästivät hänet kulkemaan kohti naista. Oli sanomattakin selvää, että hänet napattaisiin kiinni, jos hän nyt yrittäisi karkuteille.
 
Vanhempi nainen oli yllättävän tutun näköinen, ja Yuffien kasvoille levisi aito hymy ensimmäistä kertaa sen jälkeen, kun hänet oli siepattu.
”Rouva Masuda!” hän huudahti ilahtuneena. Rouva Masuda oli ollut hänen henkilökohtainen palvelijansa, äidin korvike, vuosia, kun hän oli vielä asunut kotona. Hän oli jo ehtinyt luulla naisen jääneen eläkkeelle, tai pahempaa, mutta tämä siis edelleen työskenteli palatsissa.
”Prinsessa”, vanha nainen vastasi ja hymyili hänelle takaisin. ”Kuinka voitte?”
”Olen voinut paremminkin”, Yuffie tuhahti ja lähti matelemaan kiikkerissä kengissään polkua eteenpäin naisen rinnalla.
”Kuulin matkanne tänne olleen Teille rasittava”, rouva Masuda kommentoi.
”Se on varsin lievä ilmaisu”, Yuffie tokaisi, muttei käynyt valittamaan enempää. ”Mitä te nykyisin teette, rouva Masuda?” Vanha nainen oli niitä harvoja palvelijoita, joita Yuffie vaivautui puhuttelemaan kohteliaasti. Nykyisin kynnys sinutella oli entistä matalampi, sillä hänen ystävänsä eivät ymmärtäneet mitään wutailaisesta kohteliaisuudesta – Barret ja Cid varsinkaan.
”Toimin seuralaisena rouva Kisaragille”, rouva Masuda paljasti. Ärtymys nosti jälleen päätään Yuffien mielessä. Tuon nimityksen olisi pitänyt kuulua ainoastaan hänen äidilleen. ”Tänään tehtäväni on kuitenkin pitää Teille seuraa. Saanen sanoa, että olette kasvanut sitten viime näkemän, prinsessa. Kuinka kauan siitä onkaan..?”
”Liian kauan”, Yuffie vastasi. Hän oli hädin tuskin nähnyt rouva Masudasta vilaustakaan, kun viimeksi oli viipynyt kotona. Geostigman aikaan hän oli tehnyt kaikkensa sairaita auttaakseen, joten vapaa-aikaa ei ollut jäänyt eikä palatsissakaan ollut käytetty palvelijoita samalla tavalla kuin normaalista. Koko maa oli ollut hälytystilassa, jotta taudin leviäminen olisi saatu estettyä. Onneksi se oli taakse jäänyttä aikaa.
”Olitte vielä viimeksi pieni tyttö ja nyt jo aikuinen nainen”, rouva Masuda huomautti.
”Isä ei tunnu sitä tajuavan”, Yuffie sanoi suoraan. ”Älkääkä sanoko hänen ajattelevan parastani.”
”Isällänne on syynsä”, rouva Masuda hymähti. ”Ymmärrätte ne vielä.”
 
Yuffie vilkaisi vanhempaa naista. Tämän silmäkulmissa oli enemmän ryppyjä kuin viimeksi ja hiuksissa jo harmaata. Aina tämä oli hänen mielestään ollut vanha, mutta nyt tämä näytti oikeasti olevan jo ikäloppu. Silti tämän silmissä oli samanlaista tuiketta kuin ennenkin. Yuffie tiesi kokemuksesta, että naiselle oli turha käydä väittämään vastaan, kun tämä oli päättänyt jotain.
”Minullakin on syyni pysyä Edgessä”, Yuffie vastasi.
”Sielläkö Te olette ollut?” rouva Masuda hämmästeli. ”Luulin, että lähditte suorittamaan tehtävää Nibelheimiin.”
”No, päädyin lopulta Edgeen, kun tilanne rauhoittui”, Yuffie kuittasi, mutta ihmetteli mielessään, mistä nainen oli saanut tietonsa. Hän oli kertonut ainoastaan isälleen, minne oli menossa, sillä Reeven tehtävänanto oli ollut erittäin salainen Vincentin turvallisuuden takaamiseksi. ”Koko elämäni on siellä, ystäväni ja… kaikki.”
”Perheenne on täällä, sukunne ja historianne ovat osa Wutaita, tärkeä osa”, rouva Masuda korjasi. ”Katsokaa tätä puutarhaa. Se ei ole yksittäinen puu, pensas tai kukkanen. Kaikki nuo ovat kauniita yksittäin, mutta vasta osana puutarhaa ne todella kukoistavat. Ne tarvitsevat toisiaan voidakseen tuoda parhaat puolensa esiin. Samalla tavoin Te tarvitsette Wutaita ja Wutai Teitä.”
 
Yuffie tuijotti puutarhaa sanattomana. Se oli tuttuakin tutumpi. Hän oli juoksennellut pitkin ja poikin aluetta, hyppinyt kiviä pitkin lammen ylitse ja keikkunut jokaisen sillan kaiteella riemusta kiljuen. Silti hän ei ollut koskaan ajatellut puutarhaa tuolla tavoin. Rouva Masuda oli oikeassa sen suhteen, mutta samat säännöt eivät päteneet häneen.
”Wutai on lapsuudenkotini, mutta ei muuta”, hän kuiskasi. Kyllä Wutai oikeasti merkitsi hänelle enemmän, paljon enemmän. Hän rakasti kotimaataan, muttei voinut jäädä sinne.
”Isänne ikääntyy hitaasti, mutta varmasti. Tulee aika, jolloin kansa tarvitsee Teitä”, rouva Masuda jatkoi sinnikkäästi.
”Wutai on täynnä pätevää porukkaa, minulla on serkkuja”, Yuffie jupisi naiselle. ”Ei kansa tarvitse välttämättä juuri minua, enkä edes halua sellaista.”
”Teidän on turha käyttäytyä lapsellisesti, prinsessa”, rouva Masuda vastasi ääni värähtämättä. ”Olette syntynyt täyttämään velvollisuutenne Wutaita kohtaan, kuten jokainen hallitsija ennen Teitä.”
 
Rouva Masuda oli niitä harvoja ihmisiä, jotka osasivat saada Yuffien sanattomaksi. Kyllä hän oli tällekin aikoinaan kiukutellut, mutta turhaan. Mitkään itkupotkuraivarit eivät vain yksinkertaisesti tehonneet naiseen. Ne vain kimmahtivat tästä takaisin heittäjäänsä kohtaan.
”Käskikö isä Teidän puhua minulle järkeä?” Yuffie ei silti voinut olla kysymättä.
”Sanoin vain, mitä ajattelen”, rouva Masuda totesi varsinaisesti vastaamatta. Yuffie ei olisi hämmästynyt, vaikka nainen olisi isän tavoin halunnut hänen lopettavan ’maailmalla juoksemisen’. Isä oli saattanut kehottaa tätä juttelemaan hänelle, mutta se ei tarkoittanut, että rouva Masudan mielipide oli maksettu.
”Pointti ymmärretty”, Yuffie puhahti.
”’Ymmärsin näkökantanne, rouva Masuda’”, vanhempi nainen korjasi kuin vanhoina hyvinä aikoinakin oli oikonut Yuffien puhetta. ”Mikä Teitä pitää toisella puolella maailmaa? Voitte yhä pitää yhteyttä ystäviinne.”
”Isä vei puhelimeni eli en voi”, Yuffie kiisti. ”Siksi toisekseen ei se ole sama asia soitella tai tekstailla. Minä haluan olla ystävieni kanssa, pitää hauskaa. Sitä paitsi minulla on tärkeä työ, josta tienaan omaa rahaa. Pystyn elättämään itseni ilman isän rahoja, se on minulle iso juttu.” Vincentistä Yuffie ei maininnut, vaikka olisi mieluusti puhunut miehestä jonkun kanssa. Tifa olisi ollut paras vaihtoehto, tämä osasi aina sanoa oikeat asiat, vaikka olikin välillä turhan utelias. Tavallaan Yuffie luotti kyllä vanhaan palvelijaansa, mutta toisaalta… tuntui vain oudolta ottaa Vincent yhtäkkiä puheeksi. Oli parempi pysytellä hiljaa mieskuvioista.
 
Rouva Masuda pysähtyi teeseremoniarakennuksen eteen ja kääntyi katsomaan Yuffieta suoraan silmiin.
”Uskon vilpittömästi, että saatte puhelimenne takaisin, kun olette osoittaneet hallitsevanne yhä käytöstavat ja soveliaisuussäännökset”, tämä sanoi. ”Uskon Teihin, olen aina uskonut.”
”No, hyvä, että joku uskoo”, Yuffie totesi. Hän ei silti ollut lainkaan varma, että isä antaisi kännykän takaisin. Hyvässä lykyssä se oli jopa tuhottu.
”Uskon myös, että kaikki, mitä olette tehnyt, on ollut pelkkää nuoruuden haihatusta. Se karisee kyllä aikanaan, kunhan pääsette takaisin oikealla polulle”, rouva Masuda jatkoi. ”Mennäänpä sitten. Teeseremonia odottaa.”
 
Vanhempi nainen riisui kenkänsä ja astui rakennukseen sisälle. Yuffie tuijotti tämän perään. ’Kaikki, mitä hän oli tehnyt’? Mihin lausahdus oli viitannut? Kuinka paljon isä ja tämän lähipiiri tiesivät hänen puuhistaan? Ilmeisesti häntä – ja kenties koko AVALANCHEa – oli vakoiltu urakalla. Ajatus ei miellyttänyt pätkääkään.
 
”Tulkaa, prinsessa”, rouva Masuda kehotti ja ojensi kätensä. Huokaisten Yuffie riisui omat kenkänsä ja astui natisevalle puulattialle. Hänestä teeseremoniat olivat aina olleet auttamattoman pitkästyttäviä.
 
~o~
 
Yuffie kulki satakielilattian poikki yrittäen astella mahdollisimman hiljaa. Lapsena hän oli osannut kulkea sen läpi lähes äänettömästi, mutta nyt hänellä ei ollut mahdollisuutta hypähdellä samalla tavoin, sillä vartijat olivat aivan kintereillä ja vahtasivat hänen jokaista liikettään. Tuijotukset tuntuivat poltteena selässä, ja Yuffie pelkäsi pian räjähtävänsä silkasta turhautumisesta. Siitä asti, kun hän oli herännyt Wutaissa, kaikki oli mennyt aina vain huonompaan suuntaan. Koko palatsi näytti olevan salaliitossa häntä vastaan.
 
Ruokailutilaan oli katettu illallinen kolmelle. Isä odotti Yuffieta uuden naisensa kanssa. Yuffie pyrki pitämään kasvonsa ilmeettöminä, kun hän silmäili naista. Tämän pitkät hiukset oli kietaistu taidokkaalle nutturalle ja kasvot ehostettu kevyesti silmiä korostaen. Ripset olivat niin pitkät, etteivät voineet olla aidot. Tämän posket olivat pyöreät, vaikkei tätä voinut muutoin sanoa olemukseltaan lihavaksi… tämä oli vain jotenkin tukevahko. Pahinta kaikessa kuitenkin oli, ettei tämä voinut olla kuin korkeintaan 35-vuotias. Isällä oli ikää reilusti enemmän.
 
”Saeko, tässä on esikoiseni Yuffie”, isä esitteli Yuffien, joka kohotti kulmiaan. Mistä lähtien hän oli ollut esikoinen? Eikö ’ainokainen’ olisi ollut oikeampi termi? Yuffieta kylmäsi koko ajan enemmän, kun karmivat epäilykset hiipivät mieleen.
”Hauska tavata, neiti Yuffie”, Saeko tervehti ja soi hänelle kumarruksen. Hän vastasi siihen, vaikkei olisi halunnut.
”Ilo tavata Teidät, rouva Kisaragi”, Yuffie totesi virallisen kaavan mukaan. Siitä olikin aikaa, kun hän oli viimeksi joutunut käyttäytymään tällä tavoin. Sanat eivät istuneet luontevasti suuhun sen enempää kuin korkea-arvoisemmille kumartelukaan.
”Sano toki Saeko, olenhan äitipuolesi jatkossa”, Saeko totesi. Yuffien teki mieli näyttää naiselle kieltä tai ehkä jopa keskisormea, vaikka hän tiesi sellaisen käytöksen olevan lapsellista.
 
Yuffie tyytyi nyökkäämään Saekolle, ettei olisi möläyttänyt jotain. Hän seurasi isäänsä ja naikkosta pöydän ääreen hiljaisena, vaikka olisi halunnut esittää muutaman pistävän kysymyksen. He aloittivat aterian hiljaisuuden vallitessa kuin jokainen olisi odottanut jonkun toisen sanovan jotain.
”Sanohan, Yuffie, oletko viihtynyt kotona näin pitkän ajan jälkeen?” Saeko lopulta tiedusteli.
”Menetteleehän tämä, mutta odotan jo paluuta Edgeen”, Yuffie tokaisi ja mätti riisiä suuhunsa välittämättä ruokatavoista.
”Et palaa sinne”, isä huomautti väliin. ”Korkeintaan vierailulle, muttet enää pysyvästi. Ilmoitan työnantajallesi, että sanot itsesi irti. Herra Kimura saa hoitaa tarvittavat paperityöt.”
”Tasan varmaan en irtisanoudu!” Yuffie kivahti ja lätkäisi riisikipon pöydälle niin kovaa, että Saekon lepäämässä olleet syömäpuikot pompahtivat kulhon reunalta.
”Sinulla ei oikeastaan ole sananvaltaa asiaan”, isä huomautti.
”Godo, älä ilmaise asiaa noin jyrkästi”, Saeko pisti väliin, mikä ärsytti Yuffieta vain lisää. ”Me ymmärrämme kyllä, Yuffie, että ystäviksesi kutsumasi ihmiset Edgessä ovat sinulle tärkeitä. Meidän on kuitenkin ajateltava perhettämme, mainettamme. Täytät pian 20 vuotta. Kohta sinusta aletaan puhua joulukakkuna, eikä sellainen ole sopivaa prinsessan kohdalla.”
 
Uskomatonta! Saeko kuvitteli, että tällä todella oli jotain sanomista Yuffien tilanteeseen. Kaiken lisäksi tämä yritti esittää olevansa hänen puolellaan. Nainen oli kierompi kuin hän oli kuvitellutkaan. Hänen teki mieli työntää sormet korviinsa ja ölistä jotain, ettei hänen olisi tarvinnut kuunnella tämän sanoja. Paraskin puhumaan joulukakuista, kun itse oli vasta päältä kolmikymppisenä mennyt naimisiin.
”Saeko on oikeassa”, isä jatkoi. ”Sinun on otettava vastuuta. Roolisi tulee olemaan tärkeä, kun minä joskus vuosien päästä jätän asemani. On täysin mahdollista, että sinun on otettava johto väliaikaisesti, etkä voi tehdä sitä tuollaisena hupakkona. Sinun on olta-”
”Miten niin väliaikaisesti?” Yuffie keskeytti. Hän oli sentään Wutain ainoa perillinen. Ei hän mitenkään hinkunut valta-asemaa itselleen, mutta oli ihan turha puhua väliaikaisesta tilasta, kun asema periytyisi hänelle, kunnes hän olisi tarpeeksi vanha jäädäkseen eläkkeelle ja siirtäisi aseman omalle lapsellensa. Huh, ajatus tuntui kaukaiselta eikä pätkääkään miellyttävältä.
”Kun veljesi on riittävän vanha, hän perii asemani. Jos hän kuitenkin on vielä liian nuori, kun minun on aika siirtyä pois, sinun tehtäväsi on toimia sijaishallitsijana”, isä selitti. Tämän puheesta loppuosa meni lähes Yuffien korvien ohitse, kun hän takertui yhteen ainoaan sanaan.
”Veljeni?” hän toisti lähes äänettömästi. Karmeat aavistukset olivat enemmän kuin aavistuksia, ne alkoivat yhtäkkiä muuttua todellisuudeksi. Saeko ei ollut tukeva vaan tukevasti raskaana. Vaatetus vain hämäsi sopivasti, ettei raskausmahaa erottanut kunnolla.
”Kyllä”, isä totesi. ”Saimme hiljattain tietää, että saat pikkuveljen.”
”Ja tämän kaiken päätit vain pläjäyttää päin naamaani, kun olet ensin siepannut minut tänne?!” sanat tulivat Yuffien suusta, ennen kuin hän ehti estää. ”Menet naimisiin selkäni takana jonkun itseäsi puolta nuoremman heitukan kanssa ja pamautat hänet vielä saman tien paksuksi?! Vai ehditkö ennen häitä? Siksikö teidän piti mennä naimisiin?”
”Tuo ei ole sopivaa puhetta, Yuffie”, isä jyrähti. ”Ole hiljaa ja käyttäydy kunnolla. Minun ei tarvitse selitellä tekojani sinulle. Sinä sanoit lähteväsi töihin Reeve Tuestille, mutta todellisuudessa olet heilastellut puolen Edgen kanssa ja aiheuttanut häpeää perheellesi. Yksikään Wutain prinsessa ei ole koskaan käyttäytynyt tuolla tavoin. Et voi elää kuin pellossa, tuolle käytökselle tulee loppu nyt. Alat elää niin kuin kunnollisen wutailaisen naisen kuuluu.”
”Leviathan, minä olen ollut kolmesti pelastamassa tätä Planeettaa! Minulla on oikeus pitää myös hauskaa välillä!” Yuffie huusi. ”Mitä sitten, jos olen vähän treffaillut? Jokainen ikäiseni harrastaa sellaista. Suurimman osan aikaa olen ollut ihan kunnolla ja painanut töitä kuin hullu. Olen tehnyt töitä, jotta muut saisivat elää turvattua elämää. Silti kukaan ei anna painoarvoa panokselleni tämän maailman puolesta!”
”Tuolla ei ole mitään väliä, jos pilaat maineesi”, isä totesi. ”Kun olemme saaneet tilanteen korjattua, voimme kertoa ulospäin, että olet tähän mennessä työskennellyt Planeetan hyväksi, mutta nyt keskityt Wutain asioihin.”
”Ja mitenhän ajattelit korjata pilaantuneen maineeni?” Yuffien äänensävy alkoi olla hyytävä. Isä oli mennyt liian pitkälle. Hän ei ollut pikkulapsi eikä halunnut tulla kohdelluksi siten. Hän teki juuri niin kuin itse halusi, hän päätti elämästään itse.
”Olemme sopineet herra Tanakan kanssa, että nait hänen veljenpoikansa syntymäpäivänäsi”, Saeko paljasti. ”Autoin isääsi valinnassa. Nuoriherra Tanaka on hyvämaineinen ja hänen asemansa on kohtalaisen hyvä myös. Hän on ollut suureksi avuksi Wutain tilanteen parantamisessa, joten hän ansaitsee pienen arvonnoston.”
”Saatte käyttöönne Kasumin asuinsiiven”, isä lisäsi. ”Sitä remontoidaan parasta aikaa.”
 
Yuffien maailma romahti pala palalta. Hän ei enää tuntenut edessään istuvaa miestä. Ainahan tämä oli ollut omalaatuinen ja komenteleva, täynnä omaa erinomaisuuttaan, mutta nyt isä vain oli hypännyt rajan ylitse. Oli tämä ajoittain vihjannut, että toivoi Yuffien valitsevan perinteisemmän tavan elää, mutta ei ollut koskaan suoranaisesti pakottanut häntä. Ifrit sentään, Yuffie oli saanut alaikäisenä vaeltaa maailmalla etsimässä materiaa aivan vapaasti ilman, että isä oli edes vaivautunut kyselemään hänen peräänsä. Miksi nyt oli niin tärkeää, mitä hän puuhasi?
 
”Minun ei tarvitse kuunnella tällaista potaskaa”, Yuffie ilmoitti ja nousi pöydästä.
”Sinä et mene minnekään. Tanakat ovat kohta täällä”, isä sanoi ja nousi myös. Saeko seurasi esimerkkiä.
”Kenties meidän pitäisi mennä vastaanottamaan heidät”, naikkonen ehdotti. Yuffie loi murhaavan katseen tämän suuntaan. Hän oli toivonut voivansa tavata Yurin iloisimmissa merkeissä. Tiesiköhän poi… nuorimies mitään avioliittosuunnitelmista? Tämä pitäisi niitä taatusti yhtä naurettavina kuin hän. He olivat lapsuudenystäviä, mutta se ei ollut mikään peruste mennä naimisiin. Ja mitä tuli Saekon ja isän luettelemiin syihin, ne olivat vain vanhanaikaista kangistelua, jollaiseen Yuffie ei todellakaan halunnut osallistua.
 
Yuffie seurasi synkkänä, kun palvelijat livahtivat paikalle siivoamaan pöytää. Riisiä oli pudonnut pöytäliinalle hänen paiskomisensa myötä, mutta hän oli liian raivoissaan nolostuakseen. Hän oli kahden vaiheilla. Olisi ollut dramaattisempaa marssia omaan huoneeseen mököttämään, mutta toisaalta hän halusi nähdä Yurin. Kenties he voisivat yhdessä puhua järkeä vanhuksille. Sopimusavioliitot olivat historiaa ja saivat jäädä sinne. Nykyisin mentiin naimisiin rakkaudesta, jos siitäkään. Esimerkiksi Cloud ja Tifa eivät olleet tehneet elettäkään siihen suuntaan, vaikka pariskunnan lapsi oli jo matkalla maailmaan.
 
"Olet oikeassa, Saeko”, isä myönsi kuin Yuffie ei olisi mitään sanonutkaan. Yuffien teki mieli kirkua ja polkea jalkaa samalla tavoin kuin hän oli nuorempana tehnyt. Tosin tuskin ele olisi nytkään tuottanut tulosta. Hän tunsi olevansa pahemman kerran ansassa. Mieluummin hän olisi joutunut uudestaan Genesiksen ja Tsvietien sieppaamaksi. Nämä eivät sentään olleet yrittäneet pakkonaittaa häntä kenellekään.
 
Jupisten itsekseen Yuffie suostui seuraamaan isäänsä ja tämän uutta naikkosta. Ainakin Yurista saisi siedettävää seuraa, mitään muuta syytä hän ei keksinyt tottelemiselle. Hän olisi voinut vain kävellä pois, tuskin isä olisi raahauttanut häntä väkisin paikalle, sillä se olisi näyttänyt nololta.
 
Yuffie ei ollut koskaan aiemmin tavannut Yurin setää, mutta tämä näytti varsin tavalliselta wutailaiselta mieheltä. Tämä oli ilmeisen otettu kutsusta ja saamastaan tilaisuudesta, koko tämän olemus oli ilahtunut ja ylpeä. Yuri näytti samanlaiselta kuin aiemminkin, mutta vanhemmalta, miehisemmältä. Tämän hiukset oli leikattu huolellisesti, mutta ruskeissa silmissä oli sama tuttu tuike, johon Yuffie oli tottunut. Nuori mies oli häntä lähes päätä pidempi ja saanut lisää lihaksia sitten viimenäkemän. Toisissa olosuhteissa Yuffie olisi voinut pitää Yuria ihan siedettävänä deittinä, mutta hän ei osannut suhtautua tähän muutoin kuin lapsuudenystävänään. Sitä paitsi, kun Yuffie oli vihdoin saanut Vincentin, hän ei aikonut päästää miehestä irti noin vain.
 
Isä vaihtoi kohteliaisuuksia herra Tanakan kanssa Yuffien ja Saekon seisoskellessa taustalla. Lopulta tämä ilmoitti, että ’aikuiset keskustelisivat asioista ja nuorikot saisivat mennä puutarhaan kävelylle vartijoiden saattamana’. Yuffien teki mieli tuhahtaa, että oli saanut puutarhakävelyistä tarpeekseen loppuvuodeksi, mutta puri huultaan, kun tajusi, että saisi puhua Yurin kanssa suhteellisen rauhassa. Vartijat pysyttelisivät lähistöllä, mutta eivät kuulisi, jos he puhuisivat riittävän matalalla äänellä.
 
Yuffie odotti, että he pääsivät sillalle asti, ja jäi nojailemaan kaiteeseen vanhan tapansa mukaan. Yuri heilautti itsensä istumaan kaiteelle. Tämä vaikutti jotenkin erilaiselta kuin aiemmin, hermostuneelta jopa, ja vältteli katsetta.
”Asut ilmeisesti nykyisin setäsi kanssa?” Yuffie kysyi.
”Olen asunut jonkin aikaa. Jatkan hänen bisnestään ja opettelen nyt tehtävään”, Yuri kertoi. ”Hän on myynyt luonnonlääkkeitä jo vuosikymmeniä.”
 
Yuri ryhtyi kertoilemaan lääkekaupasta, mutta Yuffie ei varsinaisesti kuunnellut. Paljon oli näköjään muuttunut hänen poissa ollessaan. Hän oli itsekin muuttunut, mutta eri tavalla kuin Yuri ja Wutai.
”Mitä sinä olet tehnyt? Kuulin, että lähdit taas pelastamaan maailmaa”, Yuri kysyi lopetettuun selityksensä.
”Tietenkin lähdin. Minähän olen ylivoimaisesti paras valinta siihen tehtävään. Planeetta ei pärjäisi ilman ilmiömäisiä ninjakykyjäni”, Yuffie naurahti ja virnisti nuorukaiselle.
”Tulit silti takaisin.”
”Isä pakotti minut. Luulisi sinun sen tietävän.”
”Luulin sinun tulleen vapaaehtoisesti, kuten viimeksikin. Jäin siihen uskoon, että tilanne sopii sinullekin”, Yuri kummasteli.
”Tilanne?”
”Avioliitto.”
 
Päivä alkoi olla aivan liian raskassoutuinen. Kukaan ei ollut Yuffien puolella, ei ymmärtänyt hänen kantaansa. Mitä Yuri oikein kuvitteli?
”Kuulin siitä vasta tänään”, Yuffie sanoi kertomatta mielipidettään. Hänen takaraivossaan alkoi kummitella kuva Markista, joka oli salaa ollut ihastunut häneen ja päätynyt karmivaan tilanteeseen. Miesparka makasi kaiketi edelleen sairaalassa, vaikka Nero oli jo aikaa sitten siirretty pois tämän kehosta. Yuffie syytti hyvin pitkälti itseään siitä, mitä Markille oli tapahtunut. Toisaalta ei hän voinut mitään sille, ettei tämä ollut kertonut tunteistaan… ja ei hän olisi kyennyt niihin vastaamaan. Hän ajatteli Markia ainoastaan ystävänä ja niin ajatteli Yuriakin.
”Ai?” Yuri hämmästyi.
”Joo, isä ei vaivautunut kertomaan suunnitelmistaan”, Yuffie sanoi yrittäen väistellä varsinaista aihetta. ”Kuule, oikeasti hän järjesti sieppauksen, jotta sai minut tänne. Minulla on työ ja kaikkea. Ystäväni ovat varmasti hulluina huolesta, kun vain yhtäkkiä katosin. Olisiko sinulla puhelinta, että voisin soittaa heille?”
”On minulla edelleen kännykkä”, Yuri kertoi.
”Jes, mahtavaa!” Yuffie hihkaisi.
 
Yuri kaiveli jo taskuaan, mutta Yuffie tarttui tätä kädestä. ”Ei nyt. Vartijat näkevät ja estävät minua soittamasta. Meidän on tavattava jossain ilman tarkkailevia katseita.”
”Se voi olla vaikeaa, jos isäsi on päättänyt, ettet saa olla yhteydessä muihin”, Yuri huomautti.
”Yritän livahtaa yöllä ikkunan kautta. Tavataan vanhalla eristysalueella”, Yuffie ehdotti.
”Hyvä ajatus, sitä kartetaan edelleen, vaikka Midgarin tauti katosi jo ajat sitten”, Yuri myönsi.
”Täydellistä.”
 
Eristysalue ei ollut Yuffiestakaan miellyttävä paikka. Se oli täynnä kamalia muistoja geostigmasta ja kuolemasta, mutta jos alueella ei liikkuisi ketään, se olisi myös turvallinen puhelimessa puhumista varten.
 
Yöllä tilanne vihdoin paranisi. Yuffie laskeskeli aikaeroa ja tuli siihen tulokseen, että Edgessä olisi aamu, jos hän soittelisi joskus aamuyön tunteita. Se kuulosti oikein sopivalta vaihtoehdolta.
”Tavataan kolmen pintaan”, hän sanoi Yurille.
”Treffit sovittu”, nuori mies vastasi ja virnisti.
 
Yuffie toivoi, ettei tämä tarkoittanut kirjaimellisesti.