Valikko
Kategoriat
Impro
    -Impro 1
    -Impro 2
Crossover
    -Crossover
Paritus (S-K13)
    -hetero
    -poikarakkaus
    -tyttörakkaus
    -muu
Paritus (K13-K15)
    -hetero
    -poikarakkaus
    -tyttörakkaus
    -muu
Muu
    -Kilpailu
    -S-K13
    -K13-K15
    -muu
Vapahdus (2) - Afeni
(Listaa käyttäjän ficit)
Ikäraja: -K13- - Kieli: Suomi - Osia: 11 - Pituus: 2877 sanaa, 20569 merkkiä - Kommentteja: - Julkaistu: 2013-08-01 17:17:42 - Sarja kesken
Kansio: Paritus (S-K13) - hetero

Author: Afeni
Rating: K-13
Disclaimer: En omista kaanonin hahmoja ja paikkoja. Se, mikä ei ole selkeästi kaanonia, on itse keksimääni.
Parings: Niitä on... useampi.

Tämä tarina on jatkoa ficilleni Projekti S. R. (Huom. ficin loppupuolella on K-18-sisältöä. Lukeminen jokaisen omalla vastuulla). Sen lukeminen ei ole välttämätöntä tämän tarinan ymmärtämiseksi, mutta voi auttaa yksityiskohtien hahmottamisessa.

Sekä Projekti S. R. että tämä ficci sijoittuvat ajallisesti Final Fantasy VII: Dirge of Cerberuksen jälkeen.

Kommentit ovat kivoja.

Ficcini löytyvät myös täältä.

Tarinan osat

Arvostelu

Katsottu 1178 kertaa, Ladattu 0 kertaa.
Laajenna teksti
Luku 2 

Wutailainen listahitti tunkeutui väkisin aivoihini. Hetkeen en ymmärtänyt, mistä oli kyse, mutta sitten syöksähdin pystyyn ja tartuin miltei pöydän reunan ylitse tärisseeseen puhelimeeni.
”Kaoru Kirifuri puhelimessa”, vastasin ja haroin hiuksiani vapaalla kädelläni. Vilkaisin seinäkelloa, joka näytti viittä, mutta minulla ei ollut aavistustakaan, oliko nyt aamu vai iltapäivä.
”Vincent Valentine täällä. Herätinkö sinut?” kuului linjan toisesta päästä.
”Olen riittävän hereillä, herra Valentine”, kiersin kysymyksen.
”Vincent riittää”, mies tokaisi. ”Saimme selville, että Yuffie on todennäköisesti kuljetettu New Portiin ja sieltä eteenpäin laivalla. Lähdemme tunnin päästä. Tulemme hakemaan sinut alaovelta. Saatko itsesi valmiiksi?”
”Kyllä.”
”Pukeudu tehtävän mukaisesti. Saat tarvittavat suojavarusteet WRO:lta, mutta kannattaa lisäksi varata mukaan henkilökohtaisia tarvikkeita. Tämä keikka voi viedä useamman päivän”, Valentine selvitti minulle. Nyökkäsin, kunnes tajusin, ettei hän voinut nähdä sitä, ja sanoin ymmärtäväni.
 
Suljettuani puhelimen istuin hetken se kädessä typertyneenä sohvalla, johon olin nukahtanut ties kuinka kauan sitten. Tietokoneeni lojui sohvapöydällä, samoin kasoittain papereita. Olin käyttänyt koko edellisen päivän prinsessan jutun analysoimiseen ja tietojeni päivittämiseen.
 
Tiesin nyt, että prinsessa Kisaragin asunnossa olivat vierailleet lähiaikoina ainakin Vincent Valentine, Cloud Strife, Tifa Lockhart, Shelke Rui ja Takeo Kimura sekä pari muuta WRO:n sotilasta. Kukaan niin sanotusti epäilyttävä ei ollut ainakaan jättänyt todisteita käynnistään.
 
Olin suorittanut taustatsekkauksen jokaiselle edellä mainituista henkilöistä, mutta kukaan ei sopinut sieppaajan profiiliin. Valentine, Strife ja Lockhart olivat ilmeisen hyvissä väleissä prinsessani kanssa. Lisäksi minulle oli tietoja kahlatessa selvinnyt, että kaksi jälkimmäistä olivat saamassa yhteisen lapsen, joten kummallakaan tuskin oli aikaa suunnitella kuninkaallisten sieppauksia. Shelke Ruin tilanne taas oli kovin monimutkainen, mutta hänkään ei ollut listani kärkipäässä.
 
Mitä puolestaan tuli Kimuraan... Noh, hän oli kohtalaisen tuore tapaus WRO:n riveissä eikä mistään käynyt ilmi, miksi hän oli järjestöön liittynyt. Minun oli kuitenkin mahdotonta uskoa, että hän olisi pettänyt oman prinsessansa. Muiden paikalla käyneiden sotilaiden tiedot olivat moitteettomat ja he olivat kaikki myös olleet töissä sieppauksen jälkeen. Kimura oli sairauslomalla influenssan vuoksi, mikä oli hieman outoa, sillä kausi ei ollut varsinaisesti vielä alkanut... mutta toisaalta, jokuhan flunssan aina ensimmäisenä sai.
 
Jätin pohdinnat toistaiseksi ja kampesin itseni sohvalta ylös. Kiskoin vaatteet pois päältäni ja kiirehdin suihkuun. Peseydyin vain pikaisesti, sillä en halunnut myöhästyä sovitusta aikataulusta. Meikkaamaan en puolestaan tällä kertaa vaivautunut. Kukaan tuskin kentällä kaipaisi edustavaa ulkonäköä. Toimistossa työskentely oli asia erikseen.
 
Föönasin hiukseni ja kietaisin ne ponnarille. Sitten kiirehdin jo valitsemaan vaatteita itselleni. Päädyin valitsemaan reisitaskulliset khakivihreät housut ja yksinkertaisen mustan topin, jonka päälle kiskaisin harmaan neuleen. Mukaan pakkasin kasan alusvaatteita sekä muutamat housut ja paidat, kaikki käytännöllistä eikä niinkään kaunista. Erilliseen laukkuun tungin läppärini ja muistiinpanoni.
 
Kun vihdoin kiskoin eteisessä kenkiä jalkaani, kello lähestyi kuutta. En ollut vaivautunut tarkistamaan vuorokauden aikaa, mutta uskoin sen selviävän pikimmiten. Kenkiä seurasi sadetta pitävä takki ja suuri punainen pipo, jonka varmaankin joutuisin vielä vaihtamaan turvakypärään tai johonkin muuhun yhtä epämiellyttävään varusteeseen. Taitelin vielä sormikkaat käsiini, nappasin avaimet ja puhelimen ja olin valmis.
 
Hiivin rappukäytävään mahdollisimman hiljaa siltä varalta, että olisi aamuyö. Missään ei näkynyt liikettä, joten saatoin hyvinkin olla oikeassa aavistelujeni suhteen. Työnsin lasit paremmin nenälleni ja lähdin hipsimään portaita alas. Hyinen lokakuun ilma iski vasten kasvojani, kun astuin jalkakäytävälle. Edelleenkään missään ei näkynyt ketään. Vain muutama auto oli pysäköity kadun varteen.
 
Hetkeä myöhemmin WRO:n pakettiauto kurvasi paikalle. Takaovet avautuivat ja minut päästettiin sisälle. Valentine ja Genesis istuivat jo molemmat kyydissä. Kuka mahtoi olla kuskina? Vilkaisin ikkunan läpi kuljettajan puolelle. Erotin yhden suurikokoisen hahmon ja toisen lyhyemmän, jonka hiukset sojottivat joka suuntaan. Jälkimmäinen saattoi olla kampauksensa perusteella Cloud Strife, mutten uskaltanut heittää veikkaustani ilmoille.
 
”Huomenta, Kaoru”, Genesis tervehti minua, ja Valentine nyökkäsi. Nyökäytin leukaani kummallekin ja istahdin vapaalle paikalle.
”Huomenta”, vastasin. Silmäilin kumpaakin miestä. He erosivat toisistaan kuin yö ja päivä. Genesis oli levänneen näköinen, Valentine muistutti zombieta vampyyrin sijaan, vaikka olikin ulkonäöltään kohtalaisen huoliteltu. Kumpikin mies oli pukenut ylleen nahkaa. Vincent oli verhoutunut kokomustaan lukuun ottamatta paksua kankaista viittaansa, joka oli punainen. Genesis puolestaan suosi myös mustia nahka-asuja ja punaista pitkää nahkatakkia. Se siitä käytännöllisyydestä, ilmeisesti minä olin jotenkin poikkeava tässä joukossa.
 
Valentine ojensi minulle WRO:n takin, joka oli hieman omaani paksumpi ja suojasi paremmin, ja luotiliivin puettavaksi sen alle. Oloni oli jokseenkin kiusallinen, kun aloin vaihtaa varustusta pakettiauton keikkuessa kohti New Portia. Kumpikin mies katseli kohteliaasti toisaalle, mutta nolotus korvensi silti poskiani.
 
”Kiinnititkö rannepantasi?” Valentine kysyi, kun olin saanut varusteeni kuntoon. Nyökkäsin ja kohotin vasenta rannettani. ”Hyvä. Ojenna kätesi.” Tein työtä käskettyä.
 
Valentine kosketti uutta rannehiluani pienellä laitteella, jolloin pannassa välähti punainen valo ja kuului hiljainen piippaus. Kaiku toisti äänen Genesiksen suunnalta.
”Nyt se on aktivoitu. Jos Genesis liikkuu jommastakummasta meistä liian kauas, hänen jalkapantansa antaa hälytyksen. Jos hän jättää sen huomiotta, seuraukset ovat epämiellyttävät”, Valentine toisi saman, jonka olin kuullut jo teknisellä osastolla.
”Entä jos meille tapahtuu jotain? Jos meidätkin vaikkapa siepataan?” kysyin. ”Jos Genesis joutuu meistä eroon ilman omaa syytään, on kohtuutonta, että...”
 
Valentine ojensi minulle samanlaisen laitteen, jota oli itse käyttänyt. ”Voit deaktivoida sen tuolla”, hän vastasi. ”Tietysti voi tulla tilanteita, joissa et ehdi tehdä mitään, mutta...”
”Pysyttelen koko ajan jommankumman lähellä. Ei ole syytä huoleen”, Genesis huomautti. Näin hänestä, ettei tilanne miellyttänyt häntä, mutta ymmärsin, miksei hänellä vielä ollut WRO:n täyttä luottamusta.
 
Nyökyttelin jälleen, sillä minulla ei ollut mitään sanottavaa. Ei ainakaan sellaista, mikä ei olisi kuulostanut kornilta tai muuten typerältä.
”Osaatko ampua?” Valentine ääni keskeytti itsesyytökseni, ennen kuin ne pääsivät kunnolla vauhtiin.
”Olen harjoitellut radalla”, vastasin. WRO oli pikakouluttanut minulle aseenkäyttöä, kun minut oli päätetty palkata, mutta en ollut vielä ehtinyt osallistua kenttäharjoituksiin. ”Itsepuolustuslajit ovat vahvempi puoleni”, lisäsin kiireesti.
”Lähitaistelussa itsepuolustus voi olla hyvinkin tarpeen”, Valentine totesi, mutta ojensi minulle silti pistoolin koteloineen. ”Tähtää käsiin tai jalkoihin, jos mahdollista. Äärimmäisessä hädässä voit ampua päähänkin, meillä on lupa tappaa tarvittaessa.”
 
Jos äsken olin vielä punastellut, nyt kalpenin. Minulle todella valkeni, että WRO oli muutakin kuin ympäristön suojelujärjestö. Toki se teki paljon ympäristön hyväksi, mutta osallistui myös oikeisiin sotilasoperaatioihin. Sellaisiin, johon minäkin olin juuri sekaantumassa. Sellaisiin, joissa ihmisiä saattoi loukkaantua ja jopa kuolla.
 
”Tyttö ei ole mikään taistelija”, Genesis huomautti. Ilmeisesti hän oli huomannut kalpenemiseni.
”Olet oikeassa”, Valentine vastasi. ”Siksi Cloud tulee myös mukaamme. Kaorun tehtävä on enemmänkin toimia taustatukena ja tarvittaessa murtautua tietojärjestelmiin.”
 
Huokaisin sisäisesti helpotuksesta. Minua ei oltu laittamassa eturiviin ase kädessä. Ymmärsin silti, että saatoin joutua käyttämään pistoolia, jonka piilotin takin alle. En tiennyt, pystyisinkö todella ampumaan ihmistä, vaikka oma henkeni riippuisi siitä.
 
Kun olin tullut vuosia sitten Midgariin opiskelemaan IT-alaa, en ollut osannut aavistaakaan, mihin vielä päätyisin. Wutai ei ollut tarjonnut kaipaamiani opiskelumahdollisuuksia, joten olin lähtenyt. Isäni oli menehtynyt jo sodassa enkä ollut tullut äidin uuden puolison kanssa erityisen hyvin toimeen, mistä olin saanut vain lisäpontta päätökselleni.
 
Alku oli ollut minulle vaikea. Puhuin äidinkielenäni wutaita ja paikallista kieltä vain kömpelösti. Jouduin tekemään paljon enemmän töitä kuin opiskelutoverini pysyäkseni tahdissa. Nykyisin kielitaitoni oli hyvä ja pärjäsin jokapäiväisessä elämässä, mutta myös vaikeammissakin tilanteissa.
 
Opinahjoni oli Shinra-yhtiön alaisuudessa, kuten lähes kaikki Midgarissa tuohon aikaan. Valmistuttuani olinkin työllistynyt sähköyhtiön IT-osastolle autuaan tietämättömänä yhtiön kaikista puuhista. Kyllä, tiesin Shinran osuudesta Wutain sodassa – kukapa wutailainen ei olisi tiennyt – mutten kokenut sitä ongelmaksi. Pikemminkin näin asian niin, että nyt meitä riistänyt yhtiö maksoi minulle palkkaa eli palkitsi minut ryöstämisen sijaan.
 
Kaikki oli mennyt hyvin, kunnes vuonna 2007 oli tullut romahdus. Sephiroth oli palannut ja Shinran alamäki oli alkanut. Minä sain kyllä pitää työni loppuun saakka, mutta Midgarin tuhon jälkeen olin ollut erilaisissa pätkätöissä. En tiennyt, mitä Rufus Shinra tällä hetkellä tarkalleen ottaen teki, paitsi pyöritti sairaalaa ja työllisti Turkeja, mutten ollut enää halunnut hakeutua yhtiön palvelukseen. Yhtiön maine oli nykyisellään vähintäänkin kyseenalainen ja epäilin työn olevan jopa vaarallista.
 
Vuonna 2008 kuulin ensimmäistä kertaa WRO:sta. Käsitin, että World Regenesis Organization -järjestön ensisijainen tehtävä oli Planeetan pelastaminen ja uusiutuvien energiamuotojen löytäminen makon tilalle. WRO oli myös auttanut Midgarin evakuoinnissa ja Edgen rakentamisessa.
 
Tuolloin en vielä ollut pestautunut järjestöön vaan tosiaan elätin itseni moninaisilla pätkätöillä. Kun WRO sitten haki IT-koulutusohjelmaansa harjoittelijoita, olin päättänyt kokeilla kepillä jäätä. Pääsin sisään ja sain lisäkoulutusta, mutta tuolloinkin olin täysi ummikko järjestön toiminnan suhteen. Katselin asioita tietokoneen näyttöni kautta enkä ymmärtänyt, että järjestö toimi myös armeijan korvikkeena.
 
Suurin järkytys kenties oli ollut, kun herra Tuesti oli paljastanut, kuka todella rahoitti järjestön toiminnan. Ympyräni oli sulkeutunut, en ollut päässyt minnekään. Tämän tiedon olin kuitenkin saanut vasta, kun herra Tuesti oli saanut allekirjoitukseni koskien siirtoani tiedusteluyksikköön.
 
Minun oli ollut tarkoitus tulla tuuraamaan Mark Howardia toistaiseksi, mutta asiasta ei ollut ehditty informoida vielä muita. Tuesti oli halunnut minun pitävän matalaa profiilia, kunnes lisäkoulutus – esimerkiksi aseenhallinta – olisi ollut kokonaan ohitse. Ja juuri silloin prinsessa Kisaragi oli siepattu. Minut oli tempaistu kentälle täytenä nyyppänä, sillä tiedusteluosasto oli pienentynyt huolestuttavasti.
 
Ja tässä minä nyt olin: istuin WRO:n pakettiautossa matkalla ensimmäiseen viralliseen kenttätehtävääni. Vincent Valentine, Genesis Rhapsodos ja Cloud Strife hoitaisivat mahdollisen taistelutoiminnan, mutta minä olin mukana purkamassa lukituksia ja murtautumassa mahdollisiin tietojärjestelmiin. Tavallisesta toimistoinsinööristä oli tullut muutamassa viikossa liikkuva hakkeri.
 
”Haen Marlenen tämän jälkeen Tifan huomista”, autoa ohjaava korsto ilmoitti vierustoverilleen.
”Veikkaan hänen nostavan metelin asiasta”, piikkipää vastasi.
”Kumman?” toinen naurahti.
”Niin no, paha sanoa... Tifa on käyttäytynyt omituisesti viime aikoina.”
”Ehkä sinun olisi parempi jäädä kotiin, Cloud”, Valentine kommentoi.
”Tifa suorastaan vaati, että lähden etsimään Yuffieta.”
”Minä voin katsoa vähän Tifankin perään”, korsto etupenkiltä huomautti. ”Marlene haluaa joka tapauksessa nähdä Rinaa ja Denzeliä säännöllisesti, vaikka asuukin nyt pääsääntöisesti minun kanssani.”
 
Tulin siihen tulokseen, että korston täytyi olla Barret Wallace, WRO:n työntekijä hänkin. Mies vastasi uuden energianmuodon etsimisestä. Tosin hiljattain hän oli pyytänyt siirtoa toisiin tehtäviin, jottei joutuisi olemaan jatkuvasti pois Edgestä. Nyt hän työskenteli tiimissä, joka testasi uusia energiantuotantotapoja laboratorio-olosuhteissa ja ajoi satunnaisesti WRO:n kuljetusajoja. En pystynyt kuvittelemaan häntä labratakissa, mutta sen sijaan pakettiauton rattiin hän sopi paremmin kuin hyvin.
 
Oli oikeastaan aika pelottavaa, miten paljon tiesin ympärilläni istuvista ihmisistä siitä huolimatta, etten ollut edes kunnolla puhunut heille kaikille. Olin viime päivinä lukenut entisestä AVALANCEsta, Shinrasta ja WRO:n työntekijöistä enemmän kuin kenellekään oli terveellistä. Mutta... noh, olin tiedusteluosastolla. Tietäminen oli työtäni, ja olin halunnut päästä odotusten tasalle mahdollisimman nopeasti.
 
Nyt vain tuntui mahdottomalta osallistua keskusteluun, sillä seuralaiseni eivät tienneet, mitä tiesin. Jo puolittainen lause saattaisi paljastaa tilanteen ja aiheuttaa kiusallisen hiljaisuuden. Tyydyin siis vain kuuntelemaan miesten välistä sanailua.
 
”Dorian haettiin pari päivää sitten serkkunsa luokse”, Strife kertoi. En ollut varma asiasta, mutta oletin hänen puhuvan orpokodin lapsista. ”Nyt Tif... meidän vastuullamme ovat vain Rina ja Denzel. Se vähentää työtä aika paljon.” Miehen ääni oli kireä, sanat tulivat ulos vaikeasti. En nähnyt hänen kasvojaan, mutta pystyin kuvittelemaan tiukan ilmeen. Samanlaisen kuin kuvissa. Cloud Strifesta olin kuullut jo aikaisemmin. Hänestä oli ollut jopa juttu lehdessä Sephirothin kukistumisen jälkeen. Toisen kerran hänet oli mainittu, kun hän oli auttanut ihmisiä paranemaan geostigmasta kirkossa salaperäisen veden avulla. Hän oli koko Planeetan sankari.
 
Miesten keskustelu kääntyi lapsista ja Tifasta prinsessa Kisaragiin. Valentinen ilme muuttui aavistuksen verran ahdistuneemmaksi.
”Reno kertoi, että sieppaajia oli kolme”, Strife kommentoi etupenkiltä.
”Olet keskustellut hänen kanssaan?” Valentine kummasteli.
”Hän ja Rude poikkesivat 7th Heavenissa tuopillisella yöllisen etsintäretken jälkeen. Tifa oli mennä suunniltaan”, Strife manaili. ”Hän on nykyisin paljon herkempi kuin ennen.”
”Aivan”, Valentine huokaisi. ”Sieppaajia oli silminnäkijöiden mukaan tosiaan kolme. Mitään muita tuntomerkkejä ei ole kuin, että he olivat kaikki pukeutuneet tummiin vaatteisiin ja poistuivat paikalta autolla. Seuraava havainto oli New Portista. Joku oli nähnyt kolmen hahmon kantavan 'omituista kääröä' ja nousevan yksityiseen laivaan. Muuta emme vielä tiedä.”
”Eikö kukaan ole selvittänyt laivan omistajaa?” puutuin puheeseen. Katseet kääntyivät suuntaani.
”Perskule, likkahan osaa ajatella”, Wallace jyrähti. ”Luulin sen olevan samanlainen hepsankeikka kuin Yuffiekin. Ei yhtään järjellistä ajatusta kuupassa.”
”Itse asiassa Yuffie on älykkäämpi kuin antaa ymmärtää”, Valentine huomautti ja sai aikaan tuhahduksen ratin suunnalta. ”Olet oikeassa, Kaoru”, hän kuitenkin jatkoi äänimerkistä välittämättä. ”Pystytkö tarkistamaan asian?”
”Voin yrittää”, vastasin ja aloin kaivaa läppäriäni esille.
 
Joissain WRO:n ajoneuvoissa oli Internet-yhteys, ja onneksi tämä sattui olemaan yksi niistä. Kytkin läppärini kiinni auton laitteisiin ja naksautin kannen auki. Sisään kirjauduttuani etsin tieni New Portin sataman sivuille. Sieltä kuitenkin löytyi tieto ainoastaan julkisesta liikenteestä. Yritysten ja yksityishenkilöiden laivoista mainittiin ainoastaan, että niitäkin saapui satamaan säännöllisin väliajoin.
”Jotta saisin tiedon lähteneistä yksityisistä aluksista, minun olisi päästävä satamanvalvojan tietokantaan”, kerroin. ”En usko, että se on suorassa yhteydessä Internetiin, joten minun olisi ensin päästävä heidän sisäverkkoonsa.”
”New Portin satama on Shinran omistuksessa”, Genesis sanoi vierestäni. ”Kirjaudu sisään ensin WRO:n omaan verkkoon ja sieltä kautta Shinran tiedostoihin.”
 
Tein työtä käskettyä, vaikka minua vaivasi ajatus, että Shinra näytti yhä ulottavan lonkeronsa joka paikkaan. Kirjauduin WRO:n kautta yhtiön verkkoon ja lähdin etsimään sataman tietoja. En kuitenkaan päässyt kovin pitkälle, kun kone yllättäen ilmoitti: ”Oikeutesi eivät riitä tarkastelemaan tätä aluetta. Ota yhteyttä järjestelmänvalvojaan.”
”En pääse sataman tietoihin. Näyttää siltä, että minulle on annettu oikeudet ainoastaan Shinran henkilöstörekistereihin”, huomautin koneeni äärestä.
 
Koska pääsin henkilöstötietoihin, selvitin nopeasti, ketkä Turkeista olivat tällä hetkellä työvuorossa. Näistä vain yksi oli kirjannut itsensä toimistolle. Cissnei. Nimi ei sanonut minulle mitään, mutta luultavasti hän oli ainoa henkilö, joka tällä hetkellä pystyi auttamaan minua. Olettaen, että hänellä oli lupa siihen. Turkit eivät noudattaneet sääntöjä, jos se oli heille edullista, mutta eivät toisaalta rikkoneetkaan niitä huvin vuoksi. Niin ainakin olin kuullut. Tämä Cissnei ei välttämättä kertoisi minulle mitään.
 
Yrittänyttä ei kuitenkaan laitettu, joten etsin puhelimeni ja näppäilin Turkin puhelinnumeron. Kännykkä ehti hälyttää neljästi.
”Cissnei puhelimessa”, kuului heleä vastaus. Nainen oli korkeintaan vähän minua vanhempi. Esittelin itseni ja kerroin tehneeni yhteistyötä aiemmin Renon ja Ruden kanssa. Oli kenties liioittelua sanoa niin, mutta saattoi edistää asiaani. Cissnei vahvisti tiedon, ettei kumpikaan miehistä ollut juuri nyt vuorossa.
”Olitte yhdessä selvittelemässä Yuffie Kisaragin katoamista?” Cissnei varmisti. Vastasin myöntävästi, ja hän kertoi Ruden kirjoittaneen kattavan raportin tapahtuneesta. Renon raapustukset olivat kuulemma varsin ylimalkaisia. Jostain syystä minun ei ollut kovin vaikea uskoa sitä.
 
Olin jo henkisesti valmistautunut käymään pitkän väittelyn, mutta yllätyksekseni Cissnei lupasi tarkistaa satamasta lähiaikoina lähteneiden laivojen tiedot. Niitä ei ollut paljon eikä pari yötä takaperin ollut lähtenyt kuin yksi pieni purtilo, jonka omisti joku Antonio Moles. Nimi ei kertonut minulle muuta kuin, että kyseessä täytyi olla joku Costa del Solilta. Valitettavasti laivalle ei ollut ilmoitettu määränpäätä, mutta pienen selvittelyn jälkeen Cissnei onnistui selvittämään, että herra Moles tosiaankin asui Costa del Solilla.
 
Kiitin Cissneitä tiedoista ja lupasin tarvittaessa olla hänelle joskus avuksi. Suljin puhelimen ja käännyin katsomaan seuralaisiani. Selvitin miehille, mitä olin juuri saanut tietää.
”Meille on varattu WRO:n pikavene satamaan”, Valentine kertoi. ”Matkanteko ei tule olemaan mukavaa, muttei myöskään kestä ikuisuuksia.”
 
Toinen vaihtoehto olisi ollut lentää toiselle mantereelle, mutta Costa del Solilla ei ollut lentokenttää. Lähin sijaitsi Gold Saucerin lähistöllä. Oli myös mahdollista, että onnistuisimme saavuttamaan prinsessan vieneen laivan, ennen kuin se ehtisi perille, joten siinäkin mielessä vene oli parempi.
 
Pakettiauton vauhti hidastui, kun siirryimme pois moottoritieltä. Jännitys tiivistyi vatsassani. Pian alkaisi ensimmäinen kenttätehtäväni.

Kommentit (Lataa vanhempia)

Ei kommentteja!

Sivut © Fador ja kumppanit, Sisältö © käyttäjät. fador [ät] iki.fi saa yhteyttä.
Joitakin ikoneita otettu osoitteesta http://wefunction.com/2008/07/function-free-icon-set.
Rekisteriseloste