”SAATANA!” Naruto karjaisi heittäen puoliksi syödyn ostoramenin parvekkeen oven ikkunaan, jonka takaa lehahti lentoon muutama pelästynyt pulu. Keltaoranssi liemi, nuudelit ja muut täytteet valuivat lattialle kaiken muun lian sekaan jättäen muutenkin valmiiksi sottaiseen ikkunaan alaspäin viettäviä tahmeita jälkiä. Blondia nuorukaista raivostutti. Hän oli vihainen itselleen. Hän oli niin sanattoman vihainen, että ei edes tajunnut lyöneensä nyrkkejään keittiön pöytään, ennen kuin tunsi kivistävää kipua kämmensyrjissään. Hampaitaan kiristellen Naruto nousi ylös niin nopeasti, että puinen tuoli, jolla hän oli istunut, kolahti räsähtäen lattialle törmäten mennessään ylitäyteen roskakoriin.

Kaikki tuo melu ja lika saivat hänen vihansa puhkeamaan vain entistä suurempaan raivoon hänen ajatellessaan korppihiuksisen pojan mustia silmiä ja tämän vinoa läpitunkevaa hymyä. Kosteita houkuttelevia huulia… ”Helvetti…” blondi mutisi katkerana. Miksi tämän olikin pitänyt sillä tavalla… Niin äkisti… Naruto ei ymmärtänyt itseään. Sasuke oli hänen vihollisensa! Kiusaajansa! Miten blondi oli voinut sillä tavalla laskea suojauksensa? Miksi hän ei ollut työntänyt toista pois? Ei Naruto voinut olla niin herkkä. Ei voinut, vaikka hän oli menettänyt juuri ensimmäisen suudelmansa… Toiselle pojalle?

Poika kääntyi ja parvekkeen ovi kirskahti auki. Naruto tunsi olevansa raikkaan ilman tarpeessa. Hänen sukkansa kastuivat parvekkeen lattialla, mutta ainakin sateen jälkeinen kaupunki-ilma oli tavallista puhtaampaa. Sitä syvään hengittäen, blondi nojasi kyynärvartensa kaiteeseen ja katseli kauas kaupungin yli, minne pilvet olivat karkaamassa aurinko seuranaan. Se laskisi muutaman tunnin kuluessa. Kevyt tuuli tarttui Naruton kultaisiin hiuksiinsa ja kutitteli poskien viiruja. Muutama harmaa pulu lensi hänen parvekkeensa editse. Pehmeä siipien läpätys kuulosti niin paljon sydämen lyönneiltä. Nuori kettupoika tunsi poskiensa kastuvan. Mutta eihän enää satanut.

”Älä viitsi, iso mies…” Naruto mutisi itselleen pyyhkien kyyneleitä hihaansa. Ei hän ennenkään ollut itkenyt näin koulukiusaamisen takia. ”Se vaan, että…” blondi kuiski hiljaa sulkien silmänsä. ”Tässä on jotain erilaista.” Tavallista navakampi tuuli ryösti sanat pojan huulilta jättäen tämän sitten kaupungin hiljaisuuteen. Yksin.



Sasuke istui mustan volvon takapenkillä. Ohi vilahtelevat talot, liikennemerkit ja ihmiset muuttuivat korppihiuksisen pojan silmissä yhdeksi värien sekamelskaksi ja useiksi vauhdikkaiksi viivoiksi. Pojan mieli oli samaan aikaa turta, että myös kevyt. Hän tuskin edes ihmetteli, miksi hänen isoveljensä oli tullut hakemaan hänet koulusta. Tämähän oli aamulla sanonut, että noutaisi hänet vain siinä tapauksessa, jos edelleen sataisi. Nyt taivas oli kuitenkin selkeä ja alkoi hämärtyä tasaisesti auringon laskun myötä.

Mustahiuksinen poika mietti taakse jäänyttä koulupäivää ja Narutoa. Sasuke muisti, kuinka blondi oli heidän erotessaan kehottanut heitä näkemään huomenna uudestaan. Koulussa tietysti, mutta silti ne sanat lämmittivät suositun, tosin yksinäisen, pojan mieltä erilaisella tavalla, kuin jos joku toinen olisi sen sanonut. Tahaton hymy nousi Sasuken suupieleen. Kunpa huominen koittaisi pian, hän toivoi auton kaartaessa tutun omakotitalon pihaan. Itachi painoi jarrua ja Sasuke tunsi selkänsä nytkähtävän irti selkänojasta. Tylysti hänen veljensä käski Sasukea hypätä pois kyydistä. Ilmeisesti hänellä oli taas jotain omaa menoa, poika hymähti aukaisten turvavyön.

”Kiitos kyydistä, nii-san.” Sasuke sanoi astuen reppuineen ulos autosta, joka lähes siinä samassa jo peruutti takaisin tielle ja katosi mutkan taa. Mustahiuksinen poika jäi hetkeksi seisomaan asfalttitielle. Veli ei varmaan ollut kuullut edes hänen kiitostaan. Sasuke hymähti vieden kädet taskuihinsa. No, se ei ollut myöskään mikään uusi asia, jos Itachi ei kuunnellut häntä. Veli oli itsekeskeinen. Mustahiuksinen nuorukainen kääntyi taloa päin, jota hän kutsui kodiksi. Se oli kaksikerroksinen kellertävä puutalo, jossa oli musta jyrkkä peltikatto. Pihalla kasvoi muutama kukkiva pensas ja yksi korkea koivu, jossa kasvoi runsaasti oksia ja lehtiä. Pihan poikki kulki laatoitettu polku, joka päätyi talon ulko-ovelle. Ja sitä polkua Sasuke nyt lähti lukemaan.

”Olen kotona…” tumma poika ilmoitti astuessaan sisään. Ovi kalahti kiinni Sasuken takana, mutta muu talo oli hiljainen keittiöstä kuuluvaa jääkaapin hyrinää ja tuulettimen pörinää lukuun ottamatta. Vanhemmat olivat siis edelleen työmatkallaan, Sasuke ymmärsi ja laski lenkkarit jaloistaan eteisessä.



Naruto potkaisi jalan kärjellään keskellä lattiaa makaavaa palloa. Miten kauan sekin lie siinä maannut unohdettuna, blondi pohti nostaen vanhan lelun pöydälle kaiken muun roinan sekaan. Vino pino erinäisiä papereita valahti lattialle Naruton hieman tyrkätessä paria muuta esinettä. Siivoaminen ei tosiaan tekisi pahaa. Poika nosti katseensa kattoon, missä muutama hämähäkki rakenteli verkkojaan. Nenäänsä nyrpistäen Naruto laski katseensa takaisin alas, missä hänet kohtasivat taasen pölypallerot ja sekaisin olevat tavarat. Eivätkä seinät ja ikkunat olleet sen paremmassa kunnossa. Parvekkeen oveen lentänyt ramen oli alkanut jo kuivua kiinni.

”Totisesti sikolätti…” Naruto mutisi tajuten todella ensimmäistä kertaa pitkään aikaan, että juuri sitä hänen asuntonsa oli. Eikä vain kylpyhuone, niin kuin hän vielä aamulla oli mittaillut vaan totisesti kaikki hänen ympärillään. ”Mutta miksi vaivautua?” Naruto edelleen kahlasi ajatuksissaan. Kun ei kukaan kuitenkaan ollut tulossa. Vai voisiko…? Blondin kämmen eksyi puolivahingossa tämän vasemmalle rinnalle. Naruto naurahti typerälle ajattelulleen heilauttaen kätensä takaisin sivulleen. Tietenkään Sasuke ei olisi tulossa hänen kotiinsa. Sitä lupaa blondi ei ikinä kiusaajalleen antaisi.

”Mutta itselleni tämän voisin kyllä siistiä.” kettupoika hymyili. Ainakin hän saisi siitä jotain tekemistä itselleen, kun tylsyys alkaisi vaivata. Naruto vilkaisi kelloon, joka alkoi näyttää jo vaikuttavan korkeita lukemia. Siivoaminen saisi odottaa huomiseen. Tai sitten sitä seuraavaan päivään. Poika haukotteli nostaen kädet niskansa taa ja asteli siinä asennossa makuuhuoneeseensa. Tumma, harmaanruskea yömyssy makasi lattialla pölyä keräten muistuttamassa, että asunnon lisäksi myös Naruton vaatteet kaipaisivat pesua. Vien ne perjantaina pesulaan, Naruto päätti vaihtaessaan päivävaatteensa löysään valkoiseen pyjamaan.

”Niin paljon tehtävää…” Naruton väsyneet ajatukset kangertelivat pojan asettuessa makuulle peiton päälle. Pään alla painava tyyny houkutteli tätä sulkemaan silmänsä ja painumaan höyhensaarille. Ajatukset saapuivat kuitenkin yhä vahvoina Naruton mieleen kaivertaen päättäväisinä reitin uupumuksen läpi. Siniset silmät pysyivät auki kattoon tuijottaen. Naruto ei tahtonut tehdä kaikkea yksin itselleen… Olemassa täytyi olla joku… ja sen jonkun henkilön tumma siluetti ilmestyi pojan mieleen salaa. Kiusallisen salaa.



Läksykirjat olivat levällään Sasuken työpöydällä. Tummahiuksinen poika ratkaisi juuri viimeisen matematiikan tehtävän ennen kuin kaappikello kolahti lyömään tasatunteja alakerran toisessa olohuoneessa. Kumeat metallikielen lyönnit kuuluivat yläkertaan ja niin myös Sasuken huoneeseen saakka. Mielessään poika laski kellon lyömät kopaukset. ”Yhdeksän…” hän mumisi sulkien kirjan nopealla käden liikkeellä. Koulutöihin oli kulunut enemmän aikaa kuin tavallisesti.

Sasuke nojasi työtuolinsa selkämykseen päästäen huuliltaan pitkän huokauksen. Miten Naruto mahtoi selvitä kotitehtäviensä ja esitelmän kanssa, hän mietti pystymättä olemaan ajattelematta sitä faktaa, että Naruto oli myöhästynyt edellisen päivän tunneilta. Tuskin tämä oli saanut edes mistään täsmennystä opiskelluista asioista. Vaikka Iruka olikin rehti ja ihailtava opettaja, oli tälläkin kiireitä suuren meluisan luokan opettamisessa. Tuskin kenelläkään oli ollut aikaa tai halua neuvoa blondia. Mitä enemmän Sasuke asiaa mietti, sitä enemmän hän tuntui uppoavan ajatuksiinsa. Ehkä hänen kannattaisi yrittää tarjota auttava kätensä kettupojalle. Ilman mitään taka-ajatuksia tietenkään, hän painotti itselleen.