Pahoittelen, että jouduitte odottamaan tätä aika kauan. Koulukiireet, kokeet ja kaverit vain ovat vieneet paljon aikaani ja verottaneet voimiani. Mutta näin hiihtolomalla (pitkän sairastamisen jälkeen) päätin vihdoin jatkaa tätä. Ja tuli tässä pidempikin kuin viime osat ^^

Lukuiloa :)

--------------

Di que si - sano kyllä rakkaudelle (Osa 4)


Sasori suorastaan nautti olostaan. Pehmeä sänky oli huomattavasti mukavampi nukkumapaikka, kuin ohut patja ja kolea lattiantaso. Peitto lämmitti mukavasti varpaita ja muuta kehoa. Hänellä oli normaalia lämpimämpikin, ei yksin nukkuessa kuulunut olla näin lämmin.

Hitaasti Sasori avasi toista silmäänsä samalla liikahtaen pienesti. Käden liikkuessa, hän huomasi kietoneensa sen jonkin ympäri, hyvin pehmeän sellaisen. Punahiuksinen mies räväytti silmänsä lopullisesti auki ja hämmentyi täysin näkemästään.

Deidaran sirot kasvot olivat vain muutamien senttien päässä hänen omistaan. Vaaleat hiukset reunustivat kasvoja kauniisti ja osa niistä katosi peiton alle. Deidara tuhisi rauhallisesti puhaltaen lämmintä ilmaa vanhemman miehen kasvoille tasaista tahtia.

Sasori huomasi pitävänsä tiukasti kättään Deidaran lanteilla. Nuoremman paita oli noussut ylemmäs, joten Sasorin käsi kosketti vaaleata, pehmeää ihoa.

‘Deidara on niin… kaunis. Äh, miksi oikein suostuinkaan nukkumaan samassa sängyssä? Ei tässä näin pitänyt käydä!’ Punapää mietiskeli punan vallatessa aluetta tämän kasvoilla.

Seuraava asia jonka hän tajusi, oli taivaansinisten, unisten silmien tuijotus. He tuijottivat monta sekuntia tyystin hiljaa toisiaan silmiin, kunnes Deidara lopulta käsitti mistä oli kyse. Deidara perääntyi vikkelästi kauemmas kasvot loistaen punaisina. Perääntyminen oli liiankin innokasta, sillä Deidara putosi sängystä ryminällä. Blondi ei antanut asian kuitenkaan hidastaa itseään, vaan tämä pakeni ennätysmäisen nopeasti suihkuhuoneeseen lukiten oven perässään.

Sasori tuijotti hämmentyneenä sulkeutunutta ovea. Pian hänen kasvoilleen kuitenkin ilmestyi pieni hymy.

‘Niin suloinen.’

Sasori nousi vihdoin ylös upottavasta pedistään ja ryhtyi pukemaan. Hän valitsi vaaleansiniset farkut ja valkoisen hihattoman. Pian hän jo kuljeskeli ne yllään pitkin huoneistoa. Sasori tutkaili tylsistyneenä huonetta odottaessaan kylpyhuoneeseen pääsyä, jonka Deidara oli vallannut, kunnes hänen silmiinsä osui vaatekaapin alta pilkistävä paperinippu. Sasori oli varma, ettei sen olisi kuulunut olla edes tässä huoneessa ja, että se oli vahingossa päätynyt tänne. Hän ei vain pystynyt selittämään itselleen, mistä tunne oli peräisin.

Sasori kumartui ja noukki paperinipun. Paperin oikeassa yläkulmassa luki suurin kirjaimin ‘SOPIMUS’.

Uteliaana Sasori syventyi edessään olevaan tekstiin. Tekstin sisältö käsitti samaisen tv-ohjelman säännöt, jossa hän ja Deidara sattuivat kilpailemaan.

‘Tiedän jo nämä, ja tuon ja tuon…’

“MITÄH?”

Deidara ryntäsi suihkusta vettä valuvana, pyyhe lantiollaan, kuullessaan Sasorin järkyttyneen huudahduksen ja pysähtyi aivan miehen eteen huitoen kiihdyksissään käsillään.

“Mikä on hätänä?”

Sasori nosti kiukkuisen katseensa paperista ja oli henkäistä ääneen. Deidara oli tajuttoman seksikkään näköinen pidellessään huolimattomasti pyyhettä lanteillaan ja tuijottaen säihkyvän sinisillä silmillään suoraan hänen omiinsa.  Miehen kostea iho ja hiukset eivät auttaneet juurikaan asiaa. Sasori pudisti nopeasti päätään häätäen epäsuotuisat ajatukset ja keräsi kiukun takaisin.

“Meitä on huijattu! Kaiken tämän vaivan jälkeen mitä olemme nähneet… ne pirulaiset ovat vain koko ajan valehdelleet meille!” Sasori raivosi rutistaen kädessään olevia papereita.

“Huijattu? Miten niin?” Deidara kyseli hölmistyneenä.

“Lue vaikka itse!”

Nuorempi mies otti vastaan ojennetun paperinipun ja selasi sitä löytämättä mitään erikoista.

“Eihän tässä ole mitään, un...”

“Kolmas sivu, rivi yhdeksän”, Sasori opasti kärsimättömänä.

Vihdoinkin Deidara löysi etsimänsä ja järkyttyi aivan yhtä paljon kuin toverinsakin. Suu auki hän toljotti tekstiä saamatta ääntäkään aikaiseksi. Deidara joutui todella ponnistelemaan saadakseen viimein äänensä kuuluville.

“Siis… mitä helkuttia? Ei näin voi tehdä! Miksei meille ole kerrottu mitään?” Deidara änkytti viimein katse edelleen luotuna käsissään olevaan tekstiin.

Parin voitettua kilpailun ja mentyä naimisiin, heidän tulee olla yhdessä kolme vuotta. Jos tämä ei toteudu, heidän pitää palauttaa voittamansa rahat.

“Luultavasti siksi, että emme lopettaisi kisaa kesken, mutta minulle riitti! Minulta ei pimitetä noin tärkeitä seikkoja ilman seuraamuksia. Minä lopetan! Lähden kotiin! En koskaan edes halunnut mukaan tähän typerään kisaan!”

Deidara katsoi avuttomana Sasoria, joka oli ryhtynyt pakkaamaan tavaroitaan takaisin matkalaukkuun. Pakkaaminen kävi hyvin nopeasti, sillä Sasorilla ei ollut läheskään niin paljon tavaroita mukana, kuin Deidaralla. Vaaleaverikkö havahtui transsistaan vasta, kun Sasori asteli laukku mukanaan kohti ovea.

“Sasori! Harkitsisit nyt vielä, et voi luovuttaa kesken kaiken!”

“En minä luovuta, vaan LOPETAN!”

“Sasori, odota!” Vaaleahiuksinen nuorukainen huusi punapään kadotessa ovesta.

Deidara ryntäsi miehen perään pidellen tiukasti pyyhkeestään kiinni. Miehen päästyä käytävään, Sasori oli jo ehtinyt hissin luokse. Deidara juoksi niin lujaa, kuin jaloistaan pääsi itseään lyhyemmän miehen perään ja onnistui livauttamaan jalkansa sulkeutuvan hissinoven väliin. Huohottaen hän livahti sisään hissiin tasaamaan hengitystään.

“Taidat nauttia alasti keikkumisesta?”

Deidara kohotti katseensa kuullessaan ilkeän kommentin. Tai… ei se ollut niin ilkeä, kuin yleensä. Sasorin kasvoilla loisti vahingoniloinen hymy, mutta Deidara oli varma, että tämän poskipäillä oli hyvin haalea puna.

“E-en minä ole alasti… puoli alasti vain”, Deidara mutisi häpeissään tiedostettuaan vihdoin, kuinka tarjolla hänen kehonsa oikeastaan oli.

“Hmm, vai niin… miksi oikein seurasit minua?”

“Et saa jättää kisaa kesken! Meidän täytyy voittaa ne rahat!” Deidara huudahti keräten itsevarmuutensa rippeitä takaisin, jotka olivat juuri kokeneet kovan kolauksen.

“Minä en suostu. Mieti nyt vähän, meidän yhteiselostamme ei tulisi yhtään mitään.”

“Miksei? Ihan hyvinhän se tähän astikin on sujunut”, Deidara ilmoitti viattomasti.

“Voi luoja, kuinka blondi ihminen voikaan olla! Se on vähän eri asia, KOLME vuotta toope, se on pitkä aika”, Sasori vastasi hieroen ohimoaan.

“Sasori, kilttii…”

“Ei mitään muttia.”

Deidara teki epätoivoissaan ainoan mahdollisen ratkaisun, hän pudottautui polvilleen Sasorin eteen ja loihti kasvoilleen anelevimman koiranpentuilmeen, jonka osasi.

“Muutetaan yhteen, kyllä me selviämme! Mieti nyt mitä voimme niillä rahoilla tehdä, toteuttaa kaikki unelmamme! Eikö se olisi sen arvoista, un?”

“De-deidara... älä viitsi...” Sasori vastasi takellellen ja menettäen puolet äänensä varmuudesta.

“Teen ihan mitä vain! Olen vaikka orjasi tämän koko viikon!”

Deidara punastui rajusti kasvoiltaan. Ei hänen pitänyt tuommoista sanoa! Sasori varmasti ymmärsi sanat pervolla tavalla, eikä hän ihan niin sitä tarkoittanut…

“Saako tuon kirjallisena?” Sasori kysyi viattomasti, kasvoillaan mitä pirullisin ilme.

“No... siis… ihan miten vain! Mutta älä edes ajattele, että tarkoitin sen per…”

Deidaran vastaväitteet keskeytyivät hissin avautuessa. He molemmat suuntasivat yhtä aikaa katseensa aulassa oleviin lukuisiin ihmisiin, jotka odottivat hissiin pääsyä ja tuijottivat ällistyneinä näkyä edessään.

Ei sitä ihan joka päivä nähnyt hississä kahta miestä, joista toinen oli puoli alasti polvillaan toisen edessä.

“Me menemme naimisiin! Kosin häntä juuri!” Deidara ilmoitti heitä katselevalle yleisölle hymyn kiriessä hänen kasvoilleen.

Hetken oli hiljaista, kunnes yleisö alkoi taputtamaan heille ja onnittelemaan. Osalla väestä tosin oli edelleen nyrpistelevä ilme, eivätkä he taputtaneet.

Sasori oli kääntänyt punaiset kasvonsa Deidaraan tämän ilmoittaessa heidän menevän naimisiin. Hän ei osannut sisäistää nuorempansa sanoja, sen verran ne olivat häntä järkyttäneet. Toki hän tiesi, että he menisivät jossain vaiheessa naimisiin ja myöhemmin purkaisivat sen, mutta… miksi Deidaran kasvot olivat olleet niin… onnellisessa hymyssä? Miksi Deidara vaikutti näinkin nolossa tilanteessa iloiselta?

Sasori päätti työntää ajatukset sivummas, niitä ehtisi miettiä myöhemminkin. Hän ojensi kätensä edelleen polvillaan olevalle Deidaralle, ja kiskaisi tämän ylös. Vikkelästi hän painoi hissin nappia, jotta he pääsisivät takaisin omaan kerrokseensa. Ovien sulkeuduttua Sasori päästi irti vaaleahiuksisen kädestä.

“Mistä himputista keksit sanoa tuollaista?”

“Jaa, se vain tuli ensimmäisenä mieleen… Et kai ole mustis, kun et päässyt itse kosimaan minua?” Deidara sanoi ilkikurinen hymy huulillaan.

“No en todellakaan! Mene laittamaan jotain päällesi, minua hävettää liikkua seurassasi”, Sasori vastasi hissin avauduttua uudelleen.

“Eihän täällä ole muita kuin me…”

“MENE JO!”

Deidara katosi vikkelästi heidän huoneeseensa Sasorin jäädessä nojailemaan heidän huoneensa oveen.

‘En varmasti mene sisään, ennen kuin hänellä on jopa sukat jalassa!’ Sasori päätti itsepintaisen punan pysytellessä hänen kalpeilla nuken kasvoillaan.

------

“Joko he ovat löytäneet ne paperit vaatekomeron alta?”

“Valvontakameroiden ja heidän puheidensa mukaan kyllä. Vaikka heidän huoneeseensa ei saanutkaan asentaa kameroita, käytävien kamerat taltioivat Sasorin lähtöyrityksen ja heidän keskustelunsa”, Kakuzu informoi mustasilmäiselle Peinille.

“Hienoa! Laittakaamme seuraava vaihe käyntiin. Tiedätte mitä tehdä, Tobi, Itachi ja Hidan.

Kaikki kolme nyökkäsivät yhtä aikaa häijysti hymyillen. He tekivät nopeasti tarvittavat valmistelut ja poistuivat yhtä aikaa heille kaikille varatusta, yhteisestä oleskeluhuoneesta.

------

Sasori ja Deidara saapuivat myöhemmin iltapäivällä Tobin kutsusta viidennen kerroksen oleskelutilaan. Kaksikko istui pehmeillä nojatuoleilla odottaen kuulevansa, mitä asiaa heidän ohjelmansa juontajalla mahtoi heille olla.

“Tobi, mistä tuo on tullut?” Deidara uteli nähdessään miehen silmän ympärillä koreilevan mustan rinkulan.

“Se… tuota… törmäsin ovenpielukseen”, Tobi selitti samalla muistellessaan, kuinka kipeältä Kakuzun lyönti olikaan tuntunut.

“Miksi me oikein olemme täällä?” Sasori kysyi turhautuneena.

“Koska haluan tiedustella, että vieläkö olette mukana kisassa?”

“Jos emme olisi, olisimme jo matkalla kotiin”, punahiuksinen mies jatkoi happamena.

“Hienoa, ajattelin nimittäin näyttää teille, kuinka kannattava kilpailu todella on”, Tobi kertoi samalla kun avasi mukanaan olevan suuren, mustan laukun.

Sasori ja Deidara kumartuivat uteliaina lähemmäs ja he henkäisivät ihastuneina nähdessään laukun sisällön. Laukku oli täynnä siisteissä pinoissa olevia, kauniin vihertäviä rahatukkoja.

Kaksikko tuijotti silmät kimallellen rahoja Tobin virnistellessä tyytyväisenä. Tässä vaiheessa kilpailua rahojen näyttäminen sai kilpailijat aina haaveilemaan entistä enemmän voitosta ja ylipäätään tajuamaan, kuinka paljon he todella voittaisivat. Yllättäen Tobi napsautti laukun takaisin kiinni, ja kilpailijat heräsivät transsistaan.

“Tämän kaiken te tosiaan saatte, kunhan menette naimisiin parin päivän päästä studiossa. Koittakaahan jaksaa sinne asti!”

Samassa Tobin puhelin soi. Mies vastasi puheluun ja laittoi laukun läheiselle lasipöydälle etsiessään jotain taskustaan.

“Odota, niin tulen sinne, heido”, Tobi sanoi sulkiessaan puhelun ja häipyen oleskelutilasta.

Kaksikko katseli hyvän tovin hiljaisina ovea, josta mustahiuksinen mies oli kadonnut, kunnes Sasorin kasvoille kohosi riemukas ilme.

“Ajatteletko samaa, kuin minä?”

“Ööh… luultavasti en.”

“Niinpä tietysti, blondit eivät osaa ajatella… mitä jos otamme tuon laukun ja lähdemme pois täältä. Jaetaan rahat tasan kun ollaan päästy takaisin kotiin.”

“Mutta… sehän olisi varastamista! Mitä luulet meille käyvän, kun he huomaavat varkauden, un?”

“He eivät tule löytämään meitä, pidän siitä huolen! Tule nyt, ennen kuin Tobi tulee takaisin”, Sasori murahti napatessaan laukun oikeaan käteensä.

Deidara päätti seurata Sasoria, pääsisiväthän he vähemmällä vaivalla, ei tarvitsisi mitään häitä viettää…

Kun he olivat muutaman metrin päässä ovesta, se aukesi. Tobi ja Itachi työnnettiin väkivaltaisesti sisään ja perässä astui vahvannäköinen mies, joka oli pukeutunut täysin mustiin vaatteisiin ja tämän kasvoja peitti musta huivi. Se mikä Sasoria ja Deidaraa todella järkytti, oli kiiltävä ase miehen kädessä.

“Nämä kaksi miestä ovat panttivankejani. Heille ei käy kuinkaan, mikäli annatte tuon rahasalkun minulle”, ryöstäjä ilmoitti suunnaten verenhimoisten silmiensä katseen Sasoriin.

Sasori ja Deidara vain tuijottivat hiljaa, eivätkä osanneet reagoida mitenkään tilanteeseen.

“Minulla ei ole koko päivää aikaa, annahan ne tänne poju!”

“Paetaan Sasori! Äläkä missään nimessä anna niitä rahoja hänelle!” Deidara huudahti saatuaan kerättyä vähän rohkeutta.

“Niinkö meinaatte? Näiden kahden hengellä ei siis ole teille mitään arvoa? Olisikohan sitten sinulla, kaunokainen!” Mustapukeinen mies ärjäisi työntäen Itachin pois tieltään Tobin päälle ja kaataen nämä molemmat lattialle.

Salamannopeasti mies tarttui Deidaran pitkiin hiuksiin ja kiskaisi miehen rintaansa vasten kietoen vasemman kätensä hennon oloisen blondin ympärille, ja toisessa kädessään olevalla aseella osoitti tätä ohimolle.

“…Tai siis… Anna ne rahat, tee niin kuin tuo sanoo!” Deidara kuiskasi tuskin kuuluvasti pelosta tärisevällä äänellään.

Sasori tuijotti suorastaan kauhuissaan edessään avautuvaa näkymää. Deidara oli uhattuna, hänen ikioma Deidaransa!

‘Mitä minun pitäisi tehdä? Entä jos tuo hyypiö vahingoittaa Deidraa, vaikka antaisinkin rahat?’

“Oletpas sinä jääräpäinen, vauhditetaanpas vähän päätöksiäsi!”

Ryöstäjä suuntasi aseensa Itachiin ja laukaisi. Deidara kirkaisi kauhuissaan ja aika tuntui pysähtyvän. Itachi tuntui kaatuvan mahdottoman hitaasti.

Itachin iskeytyessä lattiaan, Deidaraa pitelevä mies puhkesi mielipuoliseen nauruun.

“Seuraavana on rakas daamisi.”

Sasori tunsi valtavan vihan kiehuvan sisällään. Hän ei missään nimessä antaisi Deidaralle käydä samoin. Sasori havahtui vihansa kourista hetkeksi kuullessaan Itachin heikon äänen.

“O-ota tämä ja… kosta. Pelasta ra-rakkaasi”, Itachi kuiskasi vaivalloisesti, kunnes valahti liikkumattomaksi kasvot lattiaa kohti.

Sasori kumartui ilmiselvästi kuolleen miehen ylle ja irrotti aseen tämän ojennetusta kädestä.

‘Miesparka ei ehtinyt käyttää tätä… taisi joutua yllätetyksi’, Sasori tuumi sekaisin olevan mielensä perukoilla, kunnes keskitti kaiken vihansa edessään seisovaan mieheen ja kääntyi tätä kohti.

Sasori kohtasi siniset, pelokkaat silmät ja kaikki järki katosi hänestä. Yksi tarkka laukaus, kova paukahdus, ja Deidaraa pitelevä mies kaatui rämähtäen maahan. Sasori oli tähdännyt sille puolelle miehen kehoa, jolla harmaahiuksinen mies ei pitänyt Deidaraa.

Deidara ryntäsi tärisevänä Sasorin syliin. Ruskeasilmäinen mies kuitenkin tarrasi blondin ranteeseen, ja juoksi tätä perässään vetäen huoneesta ulos.

Tobi seisoi hiljaa aloillaan. Vasta kun käytävältä ei enää kuulunut askelia, hän puhkesi puhumaan.

“Sehän meni melko hyvin.”

“Niinhän tuo meni”, Itachi vastasi nousten istumaan ja katsellen märkää paitaansa. “Tuo punainen maali pilasi paitani.”

“Älä valita, sen voi pestä. Hoi, Hidan, voit nousta jo, näytelmä loppui jo.”

“Auhh… vittu…”

Itachi ja Tobi loivat hivenen huolestuneen ja kummastuneen katseen keskenään. Eihän Hidanin pitäisi olla vahingoittunut? Hehän käyttivät leikkiaseitakin, joista tosin lähti laukaistessa kova pamahdus, ilman luotia tosin.

Itachi nousi nopeasti ylös ja asteli maassa makaavan, violettisilmäisen miehen luo. Hän oli tarttumassa tätä olkapäähän auttaakseen miehen istumaan, mutta jähmettyi täysin nähdessään aitoa verta lattialla. Varovasti hän koitti olkapään peittävää kangasta.

Kangas oli märkä.

“Vittu, et viittis sörkkiä sitä, saatana…”

“Tobi! Hidaniin on osunut oikeasti, hän vuotaa verta!”

“Mitäh? Kuinka se on mahdollista?” Tobi huudahti järkyttyneenä tullessaan nopeasti miehen luokse. “Onkohan vamma pahakin?” Mies vielä jatkoi.

Itachi kaivoi taskustaan linkkuveitsen, jolla hän leikkasi mahdollisimman varovasti haavan peittämää, mustaa kangasta. Kankaan pudotessa lattialle, siisti ampumahaava paljastui heille.

“Voi luoja… jos tuo olisi osunut yhtään sivummalle, Hidan tuskin olisi hengissä…” Itachi sopersi.

Tobi viittilöi huoneen nurkassa olevaan kameraan päin ja pyysi eleillään muita saapumaan huoneeseen.

Pein ja muut tapahtumaa seuranneet ymmärsivät jonkin olevan pielessä, vaikkeivät nähnetkään Itachin selän takaa, mitä oli tapahtunut. Ei mennyt kauan, kun kaikki ilmaantuivat ovesta sisään.

“Mikä täällä on hätänä?” Pein kysyi huolestuneella, mutta vaativalla äänensävyllä.

“Hidania ammuttiin oikealla aseella”, Itachi informoi samalla, kun painoi haava Hidanin vaatteista repimällään palalla.

“Hidan!”

“En mä kuolemaa oo tekemässä, Kakuzu”, Hidan vastasi voimattomana, irvistäen kivusta Kakuzun nostaessa hänen yläkroppansa omaan syliinsä.

“Soitin juuri ambulanssin, sen pitäisi tulla pian”, Konan ilmoitti rauhallisella äänellään.

“Onneksi olet elossa”, Kakuzu kuiskasi suukottaen nopeasti Hidania huulille, unohtaen paikalla olevan yleisön.

“Kuzu…”

Muut huoneessa olijat käänsivät hivenen vaivaantuneena katseena hellyydenosoituksia jakelevista miehistä. Kaikki tiesivät näiden seurustelusta kyllä, kiitos Peinin kuvausryhmän harharetkien. He eivät vain olleet vielä oikein tottuneet tähän uuteen paljastukseen ystävistään.

“Mistä tuo oikea ase on peräisin? Hidanilla on kattava kokoelma aseita, mutta hän on niin tarkka niiden kanssa, ettei ole voinut sekoittaa niitä toisiinsa. Ja mukana hänellä oli vain yksi aito ase, ei tosin tätä hetkeä varten”, Kisame pohti ääneen samaa asiaa, joka vaivasi kaikkia.

“Hetkinen… eikös aseiden hakeminen Hidanin huoneesta ollut Tobin vastuulla? Hidan kun ei itse silloin kerinnyt”, Pein kysyi kääntäen katseensa muiden tavoin kyseiseen mieheen päin.

“No, tuota… olihan se minun vastuullani. En osaa sanoa, miten aseet ovat vaihtuneet. Joko minä olen tyrinyt niitä hakiessani tai sitten joku hotellin henkilökunnasta oli tiputtanut aseet pöydältä, jossa ne olivat ja sotkenut ne keskenään. Henkilökuntahan tietää näistä meidän kepposistamme. Mutta… en ymmärrä, miten oikea ase on pöydälle päätynyt!”

“Minä… puhdistin sitä aamulla, se taisi jäädä lojumaan pöydälle…”, Hidan kuiskasi hyvin hiljaa.

“Mysteeri on siis ehkä selvitetty. Pöydällä oli alun perin kolme asetta, joku henkilökunnasta on tiputtanut aseet, ja toinen leikkiaseista on vierinyt sängyn alle. Näin oletan käyneen. Zetsu, käy tarkistamassa”, Pein määräsi.

Zetsu palasi pian takaisin ja varmisti kertomallaan Peinin olettamuksen oikeaksi.

“Ketään ei voi siis syyttää tästä, joten voit lopettaa Tobin mulkoilun, Kakuzu”, Pein sanoi luoden katseensa tummaihoiseen mieheen.

“Mutta…”

“Se oli vahinko. Vihdoinkin nuo tulivat”, Pein jatkoi ensihoitajien saapuessa huoneeseen ja ryhtyessä hoivaamaan Hidania.

“Konan, lainaa puhelinta”, Pein sanoi äkkiä.

Sinihiuksinen nainen ojensi puhelimensa lävistyksiä omaavalle miehelle. Pein näppäili nopeasti tutun numeron ja odotti vastausta.

“Pein-sama, kuinka voin auttaa?”

“Hei Kakashi, ovatko kaksi kilpailijaani poistuneet hotellista? Samaiset jotka johdatit alkuviikosta omaan hyttiinsä, blondi ja punapää.”

“Ai he. Kyllä he poistuivat, ja nopeasti poistuivatkin.”

“Selvä, muuta minun ei tarvitsekaan tietää, kiitos avusta”, Pein sanoi lopettaen puhelun.

“Hitto, meillä on ongelma. Tulkaa kaikki mukaani, paitsi tietenkin Hidan ja Kakuzu. Meidän seuraava tehtävämme on löytää paenneet kilpailijamme.”

------------

Että sellaista tällä kertaa. Ilmoitelkaa, mikäli tuonne on jäänyt virheitä, ja kommentteja olisi oikein mukava saada ^__^